Aili on virkeä satavuotias

01.03.2017

Hoitokodin pitkän ruokapöydän ääreen istuutuu nainen, jota ei äkkiseltään ikäisekseen uskoisi. Eipä usko hyväntyylinen ja hymyilevä rouva asiaa itsekään. Pöydällä hehkuu kimppu punaisia ruusuja ja satavuotiskortteja on oikea tukku maljakon juurella. Monelta taholta on kortti tullut, mutta yhtä niistä osattiin erityisesti odottaa. – Presidentti Niinistö lupasi lähettää jokaiselle vuonna 1917 syntyneelle henkilökohtaisen onnittelukortin. Ehdin jo ilmoittaa asiasta presidentinkansliaan ja sieltähän kirje sitten saapui, kertoo Patrikaisen vanhin tytär Raili Koski. Saapuessaan pöydän ääreen Patrikainen astelee verkkaisesti rollaattoriinsa nojaillen. Hän on juuri herännyt päivätorkuilta, eikä ole vielä oikein päässyt vauhtiin. Ja vauhtiahan riittää, sillä Aili ottaa välillä juoksuaskelia hoitokodin käytävillä.

Sotaromanssi

Aili syntyi Pirkanmaalla Luopioisissa vanhimpana Aleksi ja Hilma Ankerianiemen viidestä lapsesta. Hän oli aina toimelias ja ennen kouluikää autteli vanhempiensa leipomossa esimerkiksi pullataikinaa alustaen. Lottakurssin käytyään hän oli muonituslottana Lapin Alakurtissa, jossa tapasi tulevan miehensä Martin. Martti oli aiemmin haavoittunut taisteluissa ja oli sotatoimialueella kirjurina. – Siihen aikaan ei ollut hyväksyttävää, että lotat olisivat olleet naimisissa tai kihloissa. Vanhempani tapailivat ja ikään kuin seurustelivat salaa, Raili Koski kertoo. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1942 pariskunta oli viettämässä aikaa Tampereella. – Isäni oli siinä vissiin jotain kehuskellut ja äitini tomerana sanoi, että jos sulla on kerran vakaa aikomus, niin mennään sitten ostamaan kihlat. Kihlat ostettiin ja kun syyskuun alussa lottapesti päättyi, julkaisivat he pienet kortit kihlajaisista ilmoittaen. Häitä juhlittiin jouluaaton aattona 1942.

Käsityöihminen

Aili muutti naimisiinmenon jälkeen Karjalan Suistamolle miniäksi. Sieltä tuli pian lähtö ja koti löytyi Liedosta miehen työn kautta vuonna 1945. Rintamamiestalo valmistui saman kunnan alueelle pari vuotta myöhemmin. – Se on edelleen perikunnan paikkana ja vanhempani viettivät siellä pitkään kesiä kaupunkiin muutettuaan. Isäni jäädessä eläkkeelle he ostivat osakkeen Nättinummesta, Raili koski kertoo. Aili tapasi pitää mansikkamaata. Aamusella hän keräsi mansikat koreihin ja lähti myymään niitä joko Turun tai Hämeenlinnan torille. Ulkona hän viihtyy tänä päivänäkin parhaiten. – Hän teki aina käsillään jotain. Ompeli lapsille ja naapurinkin lapsille vaatteita. Kun vanhempani olivat pohjoisessa matkalla, isäni ihmetteli kun auto tuntui kovin painavalta ajella. Äitini oli kantanut volkkarin peräluukun täyteen liuskekiviä takkaa varten, Koski nauraa. Hänen huonettaan koristaakin itse valmistettu peikkotaulu, jossa on kävelyretken varrelta poimittuja sammalia ja jäkälää.

Runot tekevät onnelliseksi

Satavuotiaan olettaisi helposti olevan vuoteenomana. Aili istuu pöydän äärellä ja heiluttelee jalkojaan kuin pikkutyttö ikään. Hän haistelee ruusukimppua ja katselee ikkunasta ulos odotellen lämpimämpiä kelejä. Ailin ja Martin avioliitto kesti yli 60 vuotta. Martti kuoli vuonna 2005. Vuotta ennen 90-vuotipäiviään rautainen rouva keksi varata itselleen kuumailmapallolennon 90-vuotislahjaksi. – Hän meni kuumailmapallolennolle 89-vuotiaana, jos vaikka ei eläisi yhdeksänkymppiseksi, Koski hymyilee. Vaikka muistisairaus on hiljentänyt Ailia, lausuu hän silti runon lähes tuosta vain. Nauru pääsee vähän väliä ja hymyssä suin vanhus luettelee 90 vuotta sitten oppimansa värssyn. – Hän kertoo opetelleensa sen Kotiliedestä 10-vuotiaana. En ole löytänyt runoa mistään. Ei sitä Kotiliedestä löydy, vaikka kuinka olen etsinyt. Itse olen lausunut saman runon 8-vuotiaana ja kyllä minäkin sen muistan aina, Koski kertoo. Mikäs Ailin sitten saa onnelliseksi? – Hyvä runo, hän vastaa ja hymyilee tyytyväisenä.

Teksti: Timo Närä

Kuvat: Timo Närä ja Raili Koski