Aina kynä taskussa

11.10.2017

Miika Heikkinen on tehnyt töitä huippuajoneuvojen ja eri valmistajien kanssa ympäri maailmaa. Teollinen muotoilija on piirtänyt niin Opelille, Fordille kuin McLarenille. Automuotoilijan kynästä piirtyy tälläkin hetkellä autoja ja moottoripyöriä, nykyään yrittäjänä. Maailmalla ison osan elämästään asunut turkulainen palasi kotikaupunkiinsa hieman ennen ensimmäisen lapsen syntymää. – Vaimoni Petra muutti Suomeen kuutisen viikkoa ennen laskettua aikaa. Olin itse sen verran kovin töissä silloin kiinni, että ennätin tänne kaksi ja puoli viikkoa ennen Onnin syntymää. Pariskunnan tie vei Turkuun, koska molempien vanhemmat asuivat silloin vielä kaupungissa. Heidän tutuillaan oli asunto vuokrattavana lähellä nykyistä kotia ja he jäivät siihen vuodeksi. Läheltä löytyi rivitalon pääty, jossa nelihenkiseksi kasvanut perhe asustaa tällä hetkellä. – Tässä on pieni takapiha ja ihan vieressä leikkipuisto, jossa pojat saavat temmeltää.

Toinen jalka koneessa

Heikkinen lensi vielä hiljan joka toinen viikko Englantiin töihin. – Lähdin maanantaina aamuyöstä lennolle, paiskin viikon pitkää päivää ja palasin perjantaiaamuyöstä kotiin. Perjantaina koetin keräillä palasia ja ottaa kiinni menetetystä viikosta perheen kanssa. Jossain vaiheessa mitta täyttyi ja mies ilmoitti työn vievän liikaa perheeltä. Asiat saatiin muutettua ja nyt tilanne on kaikkien kannalta parempi. – Pahimpana vuonna minulle tuli noin 120 nousua koneessa. Vanhempi poika osoittelikin kaksivuotiaana aina taivaalle, kun joku kysyi, missä isä on. Koska Heikkisen työpaikka on pääasiassa mukana kulkeva paperilehtiö ja kynä, ei päätös jäädä Hirvensaloon loppuiäksi ole vielä syntynyt. – Nämähän ovat hieman sellaisia juttuja, ettei niitä Suomessa saisi ääneen sanoa, mutta kaipaisin leppoisampaa ja lämpimämpää ilmastoa. Pitäisi vaan päättää, mitä ja minne haluaa, mutta kyllä tässä ollaan koko ajan hieman kuin toinen jalka koneessa, mies nauraa. Lasten ollessa kahden ja neljän, olisi perheellä mahdollisuus muuttaa toisaalle vielä ennen lasten koulun alkua ja vakavampia kaverisuhteita. – Nyt on se pieni ikkuna, että voisi vielä johonkin lähteä. Asuin joskus Etelä-Afrikassa ja siellä Kapkaupungin lähellä on muutama erittäin kaunis paikka. Se olisi sopivasti pallon toisella puolella, että kun nyt pakkaisi kamat, pääsisi kevääseen ja voisi palata taas puolen vuoden päästä. On tässä silti paljon vielä muuttujia harkittavana.

Aina kynä mukana

Vaikka Heikkiset kaipaavat muualle, saa Hirvensalo silti paljon kehuja. – Tämä on kyllä paikkana täysi helmi, kun voi talvella lasketella ja luistella ja kesällä pyöräillä ja harrastaa muuten. Tuohon ihan viereen saisi veneenkin laittaa ja harrastaa vesiurheilua. En vain ole ikinä asunut yli kuutta vuotta yhdessä paikassa, joten veri vetää ulkomaille. Heikkinen piirtää työkseen, mutta myös vapaa-ajalla. Matkatessaan junassa tai lentokoneessa hän piirtää tai maalaa vesiväreillä. Kynä viuhuu paperilla jopa palavereissa. – En tee perinteisesti muistiinpanoja palavereista, vaan piirrän koko ajan. Muistan kuvista käsiteltyjen asioiden kontekstit. Piirrän aina jopa elokuvia katsellessa. Jos minulla ei tavallisena päivänä ole kynää taskussa, on jokin hullusti. Heikkinen myöntääkin kahlitsevansa aktiivisuutensa paperille. – Jos minua olisi koulussa käsketty istumaan kädet pulpetilla ja kuuntelemaan luentoa, en olisi pystynyt keskittymään kauaakaan. Jopa armeijassa minulla oli mukana vihko, jonka piirsin täyteen kuvia.

Luovuutta suvussa

Jos Heikkisellä ei ollut nuorempana tekemistä, saattoi hän istua omassa huoneessaan piirtämässä. Lapsuusajat Keniassa laittoivat tekemään jotain, kun televisio ei toiminut ja olot olivat muutenkin länsimaita askeettisemmat. – Jollain tavalla se ruokki luovuutta. Äitini setä on kuuluisa kuvataiteilija ja isoisäni maalasi ja teki veistoksia. Myös molemmat siskoni ovat todella taiteellisia. En koskaan pitänyt siitä sen enempää meteliä. Vasta lukion jälkeen tajusin, että voisin käyttää luovuuttani johonkin. Meribiologiksi tai urheilutoimittajaksi nuorena halunnut Heikkinen sanoo onnekseen sen, ettei päätynyt yliopistoon pänttäämään lukuaineita. – Olen puhunutkin siitä, että jotkut lapset ovat luovia liikunnallisesti ja jotkut muuten. Kaikki eivät ole kauppistyyppejä ja yliopistoihmisiä. Mikä ikinä se luovuuden muoto onkin, sitä kannattaa ruokkia, koska jostain se kumpuaa. Nyky-yhteiskunnassa ei osata niin arvostaa luovuutta, vaikka emme tiedä, mitä työpaikat ovat viiden, saati viidentoista vuoden päästä.

Teksti ja kuvat: Timo Närä