Citymökkiläiset Friskalasta

06.04.2017

Pariskunnan mukaan heillä on pari – kolme rauhallista aamua vuodessa. Viikarikaksikko pitää vanhemmat kiinni rutiineissa ja ohjelmassa. Perjantai alkoikin Sundqvisteilla rauhallisissa merkeissä. – Tavallisesti olisimme jo töissä, mutta haastattelun ansiosta saimme myös hetken omaa aikaa, Jaana hymyilee. Vanhempi pojista, Rasmus, on harrastanut painia ja opettanut sitä myös veljelleen. – Harvoin on sellaista hetkeä, että pojat lukisivat rauhassa kirjaa tai katsoisivat sohvalla televisiota. Yleensä he painivat keskenään. Nuorempi Vincent vie silti vanhempaa veljeään painissa, kun Rasmus tietää, ettei pikkuveljeä vastaan voi otella kovin. Rasmus on harrastanut painia aiemmin isänsä Jannen valmentamana. Jalkapallo kuitenkin vei pojan sydämen.

Pallopelit pitävät aktiivisena

Aktiivisempi painiharrastus jäi vanhemman pojan rakastuessa jalkapalloon. – Hän on todella fanaattinen sen kanssa. Jos joskus ehdotamme, ettei hän menisi harjoituksiin, kertoo hän kyllä harjoittelun tarpeellisuudesta. Kaikki treenit on käytävä, Jaana kertoo. Vanhempien mukaan poika ei enää muuta televisiosta katsoisikaan. Lastenohjelmat ovat vaihtuneet valioliigaan ja pelaajien nimet osataan kaikki ulkoa. – Myönnyin ottamaan meille jopa maksukanavapaketin, että saamme katsoa riittävästi jalkapalloa, Janne nauraa. Entisenä painijana Janne on enemmän yksilölajien mies. Jaanalla taas on taustallaan nuorten maajoukkuetason käsipalloilua ja joukkuepelaaminen tulee sydämestä. – Olen aika kilpailuhenkinen ja joskus on vaikeaa olla hiljaa kentän laidalla. Pienet pojat puuhaavat kentällä kaikenlaista välillä ja pallon potkiminen unohtuu. Siinä on välillä itsessä pitelemistä ja minulle voitto on kun pystyn olemaan huutelematta, Jaana nauraa. Nuorempi pojista ei pelaa vielä aktiivisesti, mutta potkiskelee äitinsä kanssa kentän laidalla vanhemman harjoituksissa. Jouluna pukki toi Vincentille omat nappikset.

Freelance-oopperaa kaiken ohella

Janne on valmistunut Sibelius-akatemiasta musiikin maisteriksi. Hän on päivätyönsä ohella freelance-oopperalaulaja. Vaikka mies on pitkä, vanttera ja tummaääninen, ei ooppera tule ensimmäisenä mieleen Jannen tavatessa. – Aina kun sen kertoo ihmisille, reaktio on sama. Naama venähtää ja kysytään, että oletko ihan oikeasti oopperalaulaja?, Jaana hymyilee. Ja onhan hän. Keittiössä on Mieletön oopperan historia -esityksen juliste. Alareunan nimirivistössä seisoo myös Jannen nimi. – Se on sellaista periodityötä, jonka ajaksi otan vakityöstä virkavapaata tai lomaa. Harjoitusaikataulu on yleensä aika tiukka, kahdet harjoitukset kuutena päivänä viikossa. Esitysten aikaan on sitten jo helpompaa ja sitä voi tehdä iltaisin työn ohessa, Janne sanoo. Jannen harjoitellessa muu väki yleensä lähtee ulos. – Kyllä se on aika kovaäänistä, kun tosissaan laulan. Koomistahan se on kun nuorin istuu kuulosuojaimet päässä olohuoneessa ja itse huudan vieressä.

Tammisaaren citymökkiläiset

Kun lapset ovat pieniä ja molemmat vanhemmat työssä, eletään niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Sundqvistit eivät ole mökki-ihmisiä. He hakevat mielenrauhansa Tammisaaresta. – Asuimme siellä joskus muutaman vuoden ja minulle jäi jokin tunneside sinne. Päädyimme hankkimaan kesäasunnon Tammisaaren keskustasta aivan kävelykadun varrelta. Se on meidän citymökki, Janne hymyilee. Hänen mukaansa moni on kysellyt, että miksi kaupungissa asuva hankkii itselleen toisesta kaupungista asunnon. – Tammisaari on sellainen paikka, että jos siellä ei ole käynyt, ei oikein voi tietää sen menosta ja idyllistä. Meillä on toisessa kerroksessa asunto, jonka kattoterassilta näkee kaupungin ylle. Torille kävelee minuutissa ja uimarannalle tai puistoon kahdessa. Jannen katse jotenkin kirkastuu hänen kertoillessaan kesäpaikastaan. – Lomakaudella sinne tulee tuhansia mökkiläisiä ja väkeä riittää, mutta lomakauden ulkopuolella se on mainio paikka. Lauantaipäivänä kahden aikaan siellä ei välttämättä näy ristin sielua keskustassa. Olemme laskeneet poikien kanssa pulkalla kävelykatua torille. Hän pitää hetken tauon, katsoo Jaanaa ja tokaisee: – Ai vitsi, kun tulikin heti sellainen olo, että pitäisi päästä taas sinne.

Teksti: Timo Närä
Kuvat: Timo Närä ja Sundqvistien kotialbumi