Hirvensalosta ei pois pääse

06.09.2017

Kartasta katsottuna Sommelonmäen rinteen alapuolella sijaitsee Karjalaisten talo. Isäntä, Tommi Karjalainen, sanoo asian olevan kuitenkin monimutkaisempi ja riippuvan siitä, mistä kartasta asiaa katsoo. – Turun virallisesta kartasta katsottuna tuossa rinteen päällä lukee Kukkola. Ehkä tämä paikka on ennemminkin Kukolaa, vaikka olemmekin Kukolan ja Friskalan alueiden välissä. Yhdestä asiasta voidaan kuitenkin olla varmoja. Hirvensalossa ollaan. Rinnetontilla seisoo perheen toinen itse rakennettu omakotitalo. – Olemme asuneet Hirvensalossa vuodesta 1998 asti. Esikoinen oli kuusiviikkoinen, kun muutimme Kaistarniemeen, Satu Karjalainen sanoo. Ilpoisten opiskelija-asunnosta muuttanut pariskunta huomasi asunnon käyvän perheen kasvaessa pieneksi. Kaistarniemeen rakennettiin juuri uutta rivitaloa, josta löytyi asumisoikeusasunto tuoreille vanhemmille ja kahdelle pojalle. – Saimme uuden päätyasunnon läheltä merta ja hienolta paikalta. Sille teille jäimme. Kerran kun tänne muuttaa, ei taida pois päästä, Satu nauraa.

Itse suunniteltu kivitalo

Jykevä ja fasadiltaan varsin korkea kivitalo ikään kuin nojaa rinteeseen. Heti talon takaa nousee jyrkkä kallio, jonka laelta alkaa metsä. – Talon suunnittelu alkoi siitä, kun saimme tämän tontin. Hirvensalostahan ei ihan helposti tontteja saa jos ei arpaonni suosi. Tässä oli samaan aikaan viitisen muuta hakijaa ja meillä kävi tuuri, Satu kertoo. Heti keittiön ikkunan takana on viisto kallio. Isäntäväen makuuhuoneen lattiaan asti ulottuva ikkuna antaa takapihalle. Suurin osa näkymästä on kalliota, jonka kesän kovin sade on haastattelun hetkellä puhdistanut kiiltäväksi. – Tämä oli aika hankala tontti kun talon takana on valtava kallio, mutta tien puolella jouduttiin paaluttamaan. Takakulmasta piti louhia kolmisen metriä kalliota pois ja tien puolelle laitettiin kahdeksan metrin paalut. Tommin rakentama talo on pariskunnan yhdessä suunnittelema. – Jokainen nurkka on itse mietitty ja suunniteltu. Se on se rakentajan ilo ja suru, mutta olemme kyllä todella tyytyväisiä lopputulokseen, Satu sanoo.

Kuvia matkan varrelta

Kivitalo on viisihenkisen perheen koti. Olohuoneen katto on korkealla ja Hirvensaloon samaan aikaan Karjalaisten kanssa muuttanut limoviikuna kurottelee jo kohta neljättä metriä. Seinillä on valokuvista tehtyjä tauluja, joista suurin osa on Satun kuvaamia. – Tykkään todella paljon valokuvista. Nykyään tulee kuvattua enimmäkseen kännykällä, mikä on sinänsä sääli, kun niistä ei saa samalla tavalla suurennoksia. Alimmassa kerroksessa on kuvia ulkomaanmatkoilta ja yksi kuva tontista ennen rakennusta. Ylimmän kerroksen käytävällä on kuvia Thaimaan matkalta. – Onneksi niitä ei ole enempää. Nämäkin on ollut jo hankala sijoitella. Pitäisi melkein olla jokin oma museo, mihin niitä laittaisi, Tommi nauraa. – Meillä on kyllä yllättävän vähän tässä selkeitä paikkoja. Suurimmaksi osaksi on rikottuja seiniä, eikä sellaisia, joihin taulut sopisivat, Satu sanoo.

Kesää ja tapahtumia

Kulunut kesä on ollut Karjalaisille edellisistä poikkeava monellakin tapaa. Satu on ollut yrittäjänä puolitoista vuotta ja lapset ovat kasvaneet. Kaksi vanhempaa poikaa ovat jo täysi-ikäisiä ja tyttökin kahdentoista. – Olen pitkästä aikaa päässyt tänä kesänä haluamiini tapahtumiin. Aiemmin olen ollut töissä ja lapset olleet myös pieniä. Nyt kun olen yrittäjä, olen voinut tehdä kesällä pari päivää alkuviikosta töitä ja pitää loppuviikon vapaana. Laihdutusvalmentajana työskentelevä nainen pääsi Ruisrockiin, Tall Ships Race -musiikkitapahtumaan ja DBTL:ään Tommin vieraillessa DBTL:n aikana Jyväskylän Ralleissa. – Turku on kesällä täynnä kaiken maailman tapahtumia joka viikko. Kunpa vain ehtisi joka paikkaan, Satu huokaisee. Kesän huipentuma oli matka Göteborgiin, joka on Tommin synnyinkaupunki. – Hän oli kuuden, kun muutti Jyväskylään. Kävimme katsomassa seutua ja niitä ihmisiä, joiden kanssa hän oli silloin tekemisissä. Samaan reissuun mahtui Coldplayn keikka ja tietystihän Lisebergissäkin oli käytävä, kun sillä suunnalla oltiin, Satu nauraa.

Teksti ja kuvat: Timo Närä