Jarkko ja Lauri laulavat barokkia

11.10.2017

Satavan saarella asuvat veljekset Jaakko ja Lauri Siltala ovat jännän edessä. He laulavat lokakuun puolivälissä Turun tuomiokirkossa harvinaisen barokkiteoksen yhdessä kuoronsa Chorus Cathedralis Iuniorumin, eli CCI:n kanssa. Johann Gottlieb Naumannin vuosina 1782–1783 säveltämä Zeit und Ewigkeit –teos kuullaan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa CCI–kuoron 30–vuotisjuhlakonsertissa. Jaakko ja Lauri suhtautuvat asiaan kuitenkin rauhallisesti. He ovat laulaneet klassisen musiikin suurteoksia CCI:ssä pienestä pitäen. – Pitää vain katsoa nuotteja ja harjoitella. Kun käy harkoissa, se onnistuu, sanoo 14 –vuotias Jaakko. Poikien mielestä musiikin tekeminen poikakuorossa on kivaa, kun on monta, jotka laulavat samaan aikaan eri äänissä, ja musiikki pauhaa ympärillä. - Se vaan kuulostaa hyvältä, sanoo 10–vuotias Lauri.

Laulu vie maailmalle

Laurin mukaan poikakuoroharrastuksessa parasta ovat matkat ja leirit. Pojat ovat matkustaneet kuoron kanssa muun muassa Ruotsiin ja Espanjaan, sekä kiertäneet konsertoimassa Suomessa. Poikakuoroharrastuksen pariin hakeutuukin tällä hetkellä enemmän poikia, kuin aikoihin. – Kuorossa on paljon kavereita, ja on tämä muutenkin kivaa, Jaakko sanoo. Lokakuun 15. päivänä pojat pääsevät lavalle yhdessä Oratorio–orkesterin ja sopraano Kaisa Rannan, mezzosopraano Essi Luttisen, tenori Mats Lillhannuksen ja baritoni Elja Puukon kanssa. Pojat eivät osaa sanoa, tuleeko heistäkin joskus solisteja suurille lavoille. Sen sijaan toiveet ovat lähempänä. - Toivottavasti tulisi vielä lisääkin poikia mukaan kuoroon!

Teksti: Mari Schildt
Kuvat: Risto Savolainen ja Mari Schildt