Paljasjalkainen saarelainen palasi lapsuudenmaisemiin

06.04.2017

Vanhempien eron seurauksena Sami muutti äitinsä kanssa kaupunkiin viisivuotiaana, mutta yhteys isään säilyi ja toinen koti oli Hinttisten saaressa. Koulu- ja nuoruusvuodet kuluivat Turussa ja Kaarinassa. Ammattikoulusta hän valmistui puusepäksi vuonna 1992. Aikuisuuden myötä elämään tuli puoliso Heidi, jonka kanssa hän muutti takaisin Kakskertaan vuonna 2000.

Mummolasta koti perheelle

Ensimmäiset viisi vuotta he asuivat Kakskerran entisen kunnantalon, Kakskertatalon yläkerrassa ja hoitivat samalla sivutoimenaan vahtimestarin tehtäviä: talon varauksia ja siivousta. - Vaikka muita mukavuuksia oli niukalti, niin vuokraan kuului rantasauna, muistelee Sami. Vähitellen pariskunta alkoi kaivata lisää tilaa ja mukavuuksia. Oma koti löytyi läheltä. Lapsuudessaan Sami oli paljon kesälomillaan isoäitinsä, Essi Elon luona Kakskerrassa. Nuoripari osti talon vuonna 2005, kun isoäiti muutti Hirvensaloon. Lapset Milla, 9 ja Jimi, 7 ovat syntyneet Kakskerrassa. Perheeseen kuuluu myös sileäkarvainennoutaja, lempeä Max. Kun perhe kasvoi, niin isoäidille riittäneitä tiloja piti laajentaa. Keittiö laajeni avaraksi olohuoneeksi, jonka keskellä on takka. Isojen ikkunoiden takana merellinen näkymä muuttuu vuodenaikojen mukaan. Oma ammattitaito on riittänyt ja remontit on suurelta osin tehty omin voimin.

Työt saarilla

Sami on siitä onnellisessa asemassa, että kaikkina päivinä ei tarvitse poistua saarelta lainkaan. Parina, kolmena päivänä viikossa hän tekee huoltotöitä Alfons Håkansin telakalla Ruissalossa tai satunnaisesti Veritas-stadionilla, muina aikoina hän tekee kiinteistönhoitoon kuuluvia töitä Kakskerrassa. Ennen nykyistä työtään, Sami työskenteli kaksitoista vuotta Turun Putkityössä kylpyhuonekalusteiden myyjänä ja asentajana. Heidin työpaikka on naapurisaarella, hän on lapsiperheille tuttu terveydenhoitaja Moikoisten äitiys- ja lastenneuvolasta. Milla ja Jimi käyvät Wäinö Aaltosen koulua, jonne he useimmiten pääsevät äidin kyydillä. Meri on lähellä ja vaikka Samilla on saarelaisuus tullut verenperintönä, on hänen suhtautumisensa mereen neutraali. Ajanpuutteen vuoksi veneily jäi monena kesänä muutamiin kertoihin, ja toissakesänä vene myytiin. - Siitä oli enemmän työtä, kuin huvia, Sami naurahtaa. Kalastus on ollut suvun miesten ammattina, mutta Sami innostuu kalastuksesta vain silloin, kun hän lähtee lasten kanssa mato-ongelle. Hän muistelee, kuinka oli isän apuna kalanpyynnissä, -savustuksessa ja -myynnissä. Sami pohtii muutoksia, joita saarilla on hänen elinaikanaan tullut. Helpoiten mieleen tulevat leudot talvet, ruuhkainen liikenne sekä ”kadonnut” lähiruoka. Lapsuudestaan Sami muistaa, miten isoäidin luona saatiin ruoka läheltä: kananmunat Raustvuoresta ja maito Penilästä.

Ulkoilmaa ja volkkareita

Reilimon perhe viettää paljon aikaa ulkona. Kesällä ruuanlaitto siirtyy ulos. Lähimaastossa retkeillään ja omalla pihalla voi köllötellä pihapaljussa. Lähimaasto tarjoaa upeat puitteet koiran kanssa lenkkeilylle ja eväsretkeilylle. Kettuvuorelta avautuu upea saaristonäkymä Airistolle. Sami myöntää talvien muuttuneen leudoimmiksi ja lyhyemmiksi. Hän muistaa talvia, jolloin Hinttisiin pääsi autolla jäätä pitkin. Tänä vuonna ei meren jäälle ei juurikaan ole ollut asiaa, vaikka muutamia retkiluistelijoita on näkynyt. Järven jäällä ovat Reilimot luistelleet. Hiihtolomaviikolla tullut lumi antoi vähän talven tuntua ja toiveita pulkkamäestä. Joinakin vuosina lunta on haettu Lapista asti. Viikonloppuisin sekä Milla että Jimi käyvät hengenpelastusuimakoulua, jota järjestää Hengenpelastuskerho Caribia Lifesavers. Viikonlopun harrastuksiin kuuluu myös Stadium Juniors liikuntakerho. Lisäksi Milla käy Turun naisvoimistelijoiden tanssiryhmässä. Volkkareita on ollut Reilimon perheessä useita. Vuonna 1996 Sami osti pakettivolkkarin vuosimallia 1975. 70-, -80- ja 90-luvun mallien lisäksi hänellä on ollut myös yksi 60-luvun kupla. Pakettivolkkaria on käytetty jopa remonttitarpeiden kuskaamiseen. Tälläkin hetkellä perheen autot ovat 2000-luvun volkkareita. Isän harrastus on tarttunut Jimiin, joka esittelee legoista tehtyä Volkkaria. Sen kokoamiseen meni kuulemma isältä ja pojalta pari päivää. Eikä ihme, sillä kurkistus auton sisään paljastaa monet pienet yksityiskohdat, joiden sijoitteluun on tarvittu sekä käteviä käsiä että kärsivällisyyttä.

Teksti: Virve Myllymäki
Kuvat: Sami Reilimon kotialbumi