Retkellä kotisaarilla

06.09.2017

Bussi toi innokkaat 3A ja 3B-luokkien retkeilijät Kakskerran saarelle, mukanaan opettajat Riika Lehtonen ja Pekka Laatu, kouluvaari Reino Hurri ja kouluavustaja Aapeli Vehosmaa. Ryhmä jaettiin puoliksi Brinkhallin kartanolla, puolet ryhmästä jatkoi bussilla Nunnavuoren suuntaan.

Brinkhallin kummitusjutut

- Haiseepa tunkkaiselta, totesi joku kun siirryttiin auringonpaisteesta kartanon sisätiloihin, jossa Outi Kauppi kertoi Brinkhallin kartanon historiasta. Päällimmäisenä taisi historiasta jäädä mieleen kummitusjutut, joita oppilaat pyysivät kertomaan. Kummitustarinoiden yksityiskohdat kiinnostivat lapsia ja kysymyksiä sateli, mutta Outi johdatteli heidät takaisin kartanon reaalihistoriaan. Erityisesti yleisöä kiinnosti kartanon rahoittajan, Gabriel von Bondsdorffin anopin, muotokuva, jonka ilme kuvan ohi kulkiessa muuttui nuoresta siloposkisesta neidosta vanhaksi ryppyiseksi akaksi. Ensin kuitenkin selvitettiin, että mitä se anoppi tarkoittaakaan? Lisäksi Outi kertoi omakohtaisen kokemuksen kartanossa syyspimeällä kuuluneesta pianon soitosta ja puheensorinasta, joka kuului yläkerrasta vain tietyssä kohdassa.

Kartanossa tehty kierros herätti lasten mielikuvituksen. Joku oli kuullut kellon tikittävän, mutta toisen kerran mennessään ohi, kello oli pysähtynyt. Pihalla muutamat näkivät katsoessaan lukitun työmaaparakin ikkunasta, kuinka pöytä liikkui, myös pöydän pinnassa todettiin olevan puukonjälkiä.

Nunnavuori liikuttaa

Brinkhallista Nunnavuorelle mentiin Raimo Västinsalon johdolla. Meno oli reipasta, eikä metsässä kävely tuottanut vaikeuksia, vaikka mentiin nousuvoittoisessa maastossa kapeaa peurojen tekemää polkua. - Nelivedolla olisi helpompaa, kuului kommentti, mutta joukko jaksoi reippaasti kavuta Nunnavuorelle. Matkan aikana saattoi nähdä jopa iloista hypähtelyä ja välillä kaikui tuttu laulukin: - Lähtekäämme metsään, metsään … retkelle.

Nunnavuorella oppilaat näkivät kiviröykkiön, pronssikautisen haudan, jonka päälle ilmiselvästi olisi tehnyt mieli kiivetä. Muinaishauta on museoviraston merkitsemä kohde ja rauhoitettu. Tosin hauta herätti myös kysymyksiä mm. vainajien henkilöllisyydestä. Kalliomaasto innosti luontaisiin leikkeihin; käkkärämännyt houkuttelivat kiipeämiseen ja käpysotaankin oli ”ammuksia” saatavilla. Maastoretkestä huolimatta kartanon pihamaalla riitti joillakin vielä energiaa painiin ja käsinseisonnan harjoitteluun.

Brinkhallin pihalla oppilaat saivat myös tuunata linnunpönttöjä mieleisikseen. Uudet pöntöt saivat värikkään kuosin lasten käsittelyssä. Lopuksi pöntöt kiinnitettiin kartanon lähimaastoon lintuasiantuntijoiden Arto Kallialan ja Juhani Virtasen avustamana. Samalla kuultiin asiaa lintujen rengastuksesta ja hetken jopa maltettiin hiljaa kuunnella peipon ja pajulinnun laulunlurituksia, ennen kuin syötiin päivän päätteeksi Jarkko ja Sandra Koskisen grillaamat makkarat.

Lähiopetusta

Päivän ohjelma oli monipuolinen, samalla retkellä sivuttiin monta oppiainetta: historiaa, biologiaa ja liikuntaa. Parasta antia tuntui kuitenkin olevan eväiden syönti ja sosiaalinen yhdessäolo auringonpaisteessa kavereiden kanssa.

Opettajat ottivat tarjouksen kotiseuturetkestä mielellään vastaan. - Retkirahoja ei enää ole entiseen malliin, kertoi Pekka Laatu. Retki toi mukavaa vaihtelua koulutyöhön. Päivän aikana oppilaiden tietämys omasta kotiseudustaan lisääntyi, mikä oli tarkoituksena Helena Lindströmillä, kun hän Kakskertaseuran puheenjohtajalle Jaana Majatielle teki aloitteen retken järjestämisestä. - Satavassa ja Kakskerrassa asuvien lasten elämä on siirtynyt saarten ulkopuolelle, kun pienestä pitäen lapsia kuskataan päivähoitoon, kouluun ja harrastuksiin muualle, lähiympäristö on vaarassa jäädä vieraaksi, arveli Helena. Oman kotiseudun tuntemus ja lapsuuden muistot ovat arvokasta pääomaa, josta riittää ammennettavaa myös elämän myöhempiin vaiheisiin.

Teksti: Virve Myllymäki
Kuvat: Leif Kronberg