Talo täynnä soittimia

22.11.2017

Sini ja Christophe Lavastre ottavat hymyssä suin vastaan valkoisen puutalon eteisessä. Valoisaa olohuonetta reunustavat suuret ikkunat kolmeen suuntaan. Ensitöiksemme käymme yhdessä ihastelemaan peltoaukealle antavaa maisemaa. – Tämä on kuin eläintarha. Pellolla on välillä kauriita, välillä hirviä. Katsoimme lasten kanssa kerran ketun saalistusta tuossa takapihalla, Sini Lavastre kertoo. Myös merikotka on usein nähty vieras. Moikoisista muuttanut perhe ei ollut uskoa muutoksen luonnon monimuotoisuudessa olevan niin suuri, vaikka matkaa entisestä kodista ei kovin paljoa ole. – Tästä on lisäksi mahtavat näkymät auringon laskiessa tuonne kauas metsikön taakse, Christophe Lavastre sanoo. Kuin vahvistaakseen pariskunnan kertomusta ilmestyy kolme metsäkaurista ruokailemaan läheiselle pellolle. Näyttäytyipä haastattelun aikana kettukin, muttei ennättänyt jäädä kuvattavaksi asti.

Yhteisissä harrasteissa

Viisihenkisen perheen kodin seiniä koristaa erilaisia taideteoksia. Osa on Christophen tekemiä, osa Sinin. Myös lapset ovat osallistuneet talkoisiin ja sielunmaisemia on vangittu kankaalle niin pastelliliiduin, hiilipiirroksin kuin akryylimaaleinkin. – Se on koko perheen yhteinen harrastus musiikin lisäksi, Sini kertoo. Pianonsoitonopettajana työskentelevä perheenäiti perusti vuonna 2009 Turun Suzukikoulun, joka muutti joulukuussa 2015 Hirvensaloon. Hän on myös koulun toiminnanjohtaja ja musiikkileikkikoulun opettaja. Myös kaikki kolme lasta harrastavat musiikkia. Olohuoneen paraatipaikalla seisoo Sinin työkalu, kiiltävä musta piano. Nurkassa vanhimman, yksitoistavuotiaan Minjan, basso nojaa vahvistimeen. Vieressä on yhdeksänvuotiaan Eino-Altin sello kotelon suojassa. Neljävuotias Jean-Sebastian taas käy laulutunneilla. Kukaan lapsista ei ole vielä tarttunut äitinsä jäljissä pianon koskettimiin. – Kenestäkään ei ole tulossa vielä pianistia. Ovat valinneet muun instrumentin kuin äiti.

Soittotunneilla ei yhteistyö varmasti edes toimisi, jos olisin siellä äidin roolissa opettamassa pianoa. Äidin rooli on tsempata, kehua, ihailla ja kannustaa, Sini nauraa. Christophe ei opiskele aktiivisesti mitään soitinta, mutta näppäilee pianoa joskus yksin kun talo on tyhjä. Tarttuupa hän myös joskus salaa tyttärensä bassoon. Christophen intohimona on valokuvaus. – Haluaisin joskus vielä perustaa tänne saarelle oman valokuvausstudion. Nyt ei vain taida olla riittävästi aikaa edes sen harkitsemiseen, mies nauraa.

Suomalais-ranskalainen koti

Savosta kotoisin oleva Sini päätyi mutkitellen Oulun kautta Turkuun ja Hirvensaloon. – Vanhempani muuttivat viisitoista vuotta sitten Turkuun. Kun tarpeeksi monta kertaa kävin täällä vierailulla, kypsyi ajatus Varsinais-Suomeen muuttamisesta. Onhan tämä todella erilaista seutua kuin Savo tai Pohjois-Suomi. Vaikka Oulukin on merellinen kaupunki, ei se ole silti samanlaista kuin täällä saaristossa. Christophen matka Turkuun taas on ollut pidempi. – Äitini on suomalainen ja isäni ranskalainen. He tapasivat kirjeenvaihdon kautta joskus teini-ikäisinä. Äiti muutti Ranskaan ja synnyin siellä. Olin kymmenen, kun muutimme Turkuun. En osannut sanaakaan suomea, mutta kerrostalon pihalla minulle silti tulivat pojat juttelemaan, Christophe nauraa. Nykyään miehen vanhemmat ovat palanneet takaisin Etelä-Ranskaan. – Äidilläni oli kova palo päästä aikanaan takaisin Suomeen. Kymmenen vuoden jälkeen alkoi palo takaisin Ranskaan, mutta he eivät voineet enää työelämän takia lähteä. Nyt eläkkeellä he ovat muuttaneet takaisin.

Ranska mielessä ja kielessä

Lavastreen perheen kotikielenä on sekä suomi että ranska. Isä puhuu lapsille ranskaa ja äiti suomea. – He kuuntelevat kyllä sujuvasti ja ymmärtävät, mutteivät itse oikein puhu ranskaa. Pienimmän kanssa olen yrittänyt puhua mahdollisimman paljon ranskaa, mutta se on aika raskasta vaihtaa kieltä lennosta koko ajan, Christophe sanoo. Ranska on kuitenkin tarttunut myös Siniin. – Kiitos Chrisun, kun kuulen sitä paljon. Pärjään ranskaksi ja olemmekin tehneet Marseillen Suzukikoulun kanssa opettajanvaihtoa. Minulla on jopa yksi ranskankielinen oppilas tällä hetkellä. Siinä pysyy kielentaito mielessä hyvin, kun sitä joutuu käyttämään viikoittain. Kesällä Lavastreet kävivät viimeksi sukuloimassa Etelä-Ranskassa Christophen veljen häissä. – Lapsena siellä ei lähes koskaan satanut lunta ja kun tulin Suomeen, rakastin lunta. Nykyään ei Turun seudulla oikein enää ole kunnon lumitalvia ja olen alkanut jo hieman kaivata lämmintä ilmastoa ja Välimerta, Christophe sanoo. – Minä taas olen aina asunut paikoissa, joissa on talvella 25 astetta pakkasta ja metri lunta. Kaipaan kunnon talvia, Sini huokaa. Vaikka talvi kohta jo kolkuttelee, suuntaavat Lavastreet silti ensin lämpöön. Lomalento kohti Kroatiaa lähtee haastattelun jälkeisenä päivänä.

Teksti: Timo Närä Kuvat: Timo Närä ja Christophe Lavastre