• 15.04.2021
    Valtuustoon tarvitaan uusia kasvoja

    Vaalikuume nousee, mutta tuttu kasvo on joukosta poissa. – Teen koko ajan kuntavaalityötä, vaikken  ole itse ehdolla, korjaa Saara-Sofia Sirén. – Olen ollut Turun valtuustossa jo kolme kautta. Nyt on minun aikani auttaa muita.

    Hirvensalolainen kokoomuspoliitikko Saara-Sofia Sirén ei ole katunut päätöstään. Sirén tiedotti viime syksynä, ettei tällä haavaa pyri enää Turun kaupunginvaltuustoon.


    – Ratkaisu tuntuu oikealta. Mutta ei päätös helppo ollut, olenhan tehnyt kuntapolitiikkaa koko aikuisikäni.


    Totta tosiaan. Sirén on vaikuttanut Turun kaupunginvaltuustossa kolme kautta. 12 vuotta on pitkä aika 34-vuotiaan elämästä.


    – Olin kaksikymppinen opiskelija, kun pääsin ensimmäisen kerran valtuustoon.


    Kuntatasolta poliittinen ura alkoi. Tällä hetkellä hän toimii kaupunginvaltuuston lisäksi esimerkiksi kokoomusnaisten ja Suomen YK-liiton puheenjohtajana sekä toista kautta kansanedustajana.


    Aika on rajallinen. Jatkossa Sirén haluaa panostaa enemmän valtakunnalliseen ja kansainväliseen politiikkaan, lainsäädäntötyöhön, Itämeren-Saaristomeren suojeluun, kehitysyhteistyöhön muiden muassa.


    – Eduskuntatyöhön keskittyminen on siihen paras väylä, hän kokee.

    Politiikka on yhteispeliä


    Saara-Sofia, silloinen Sutela, nousi Turun valtuustoon 2008. Äänisaalis 534 oli hieno saavutus ensikertalaiselle.


    Voimistelutaustainen Sirén päätyi politiikkaan urheiluseuratoiminnan innoittamana. Hän kampanjoi liikunnan puolesta ja nousi heti tuoreena valtuutettuna liikuntalautakunnan puheenjohtajaksi.
    Elokuussa 2016 konkretisoitui yksi Sirénin kuntapolitiikan päämääristä.


    – Oli hieno hetki päästä muuraamaan palloiluhallin peruskiveä.


    Byrokratia, raameistaan revenneet rakennushankkeet, funikulaarit. Turun päätöksentekoa ivataan usein. Turun tauti, naureskellaan.


    Sirén kokee, että päätöksenteko on Turussa huomattavasti mainettaan parempaa.


    – Olen itse nähnyt, miten vuosien varrella toimintatavoissa on tapahtunut iso muutos. On siirrytty avoimempaan ja keskustelevampaan suuntaan.

    – Aina on tietysti parannettavaa, mutta se ei tarkoita, etteikö epäkohtiin olisi puututtu.


    Kuntapolitiikka on opettanut kärsivällisyyttä. Päätökset eivät synny sormia napsauttamalla – ja hyvä niin.


    – Yksin ei saa mitään aikaiseksi. Päättäjältä täytyy löytyä yhteistyökykyä, Sirén korostaa.


    – Loppupeleissä politiikassa on aina kyse kompromisseista.

    Perusarvot puolustettavina


    Kun Sirén aloitteli poliittista uraansa, ajat olivat erilaiset. Jos silloin kampanjoitiin pienten nyanssien puolesta, nyt puolustettavana ovat perusarvot.


    Sirén puhuu uusista ilmiöistä, jotka uhkaavat tasa-arvoa. Demokratia on ottanut rajusti takapakkia esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa. Suomessakaan ei pidä olla ylimielinen. Länsimainen arvomaailma ei ole itsestäänselvyys.


    Demokratia oli myös yksi syy jäädä pois valtuustosta.


    – Demokratiaa vahvistetaan sillä, että saadaan päättäjiksi uusia kasvoja. Erityisesti naisten, nuorten ja vähemmistöjen äänet tulee saada paremmin kuuluviin.


    Mutta kyllä paikallispolitiikka kiinnostaa yhä. Vaikkei olekaan itse ehdolla, vaalityötä Sirén kertoo tekevänsä jatkuvasti. Hän sparraa uusia ehdokkaita ja on esimerkiksi jakanut postilaatikoihin näiden flaijereita.


    Vaalien siirtämisestä Sirén ei ole mielissään. Hän viittaa taas demokratiaan ja sen toteutumiseen.


    – Koronakriisi on ollut tiedossa jo vuoden ja tiedossa on ollut, että kuntavaalit ovat tulossa. Miksei vaaleihin ole valmistauduttu niin, että ne olisi ollut turvallista järjestää ajallaan?

    Valtuusto jää, Hirvensalo ei
    Tuore kahvi tuoksuu. Keittiön pöydän ääressä on läppäri ja puhelin. Valo tulvii sisään isoista ikkunoista.
    – Koronakriisin hopeareunus on se, että olen saanut olla paljon kotona, tehdä töitä etänä, Sirén sanoo.
    Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies sekä 3- ja 7-vuotiaat tyttäret.
    Koronapandemia on pakottanut keksimään uusia työskentelytapoja, mikä ei ole välttämättä huono asia.


    –Päätöksenteko on joutunut väkisinkin ottamaan digiloikan.


    Kaupunginvaltuustonkokouksetkin on pidetty Teamssin kautta. Yllättävän hyvin on selvitty, jopa nimenhuutoäänestyksistä.


    Turun valtuusto jää, mutta turkulaisuus ei. Vaikka Siréneiden olisi töiden takia järkevämpää asua pääkaupunkiseudulla, kotisaari on liian rakas.


    – Me emme varmaan ikinä muuta täältä pois. Mikä muu olisi muka parempi paikka asua, hän kysyy.
    Ja mistä sitä tietää, vaikka vielä joskus Saara-Sofia Sirénin nimi löytyisi taas Turun kuntavaaliehdokaslistoilta?


    – Niinpä! Etenen aina vaalit kerrallaan.

    Teksti ja kuva: Maria Suomi

     

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Lukijalta - Huoli metsistä

    Maininki julkaisee mielellään myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Lähetä tekstisi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@maininkilehti.fi, laita Whatsapp-viesti numeroon 040 255 15 03 tai käy kirjoittamassa ajatuksesi sivulla www.maininkilehti.fi

    Lähestyn lehteänne ja eritoten kanssalukijoita huolella Hirvensalon lähimetsien tuhoista.

    Lähdin kävelylle Syvälahden koulun ja Hirvensalon Heiton takana olevaan metsään ja metsäkirkkoon, jossa yleensä sielu lepää. Ihmettelin kaatuneita, kaadettuja, katkaistuja ja irti revittyjä koivuja, mäntyjä ja oksia kaikkialla maassa.

    Mietin ensin niitä tuulen tekosiksi, mutta tuuli ei katkaise kolmea vierekkäin elävää nuorta puuta eri kohdista, eikä jätä jälkeensä Coke- eikä energiajuomatölkkejä. Ovatko jotkut purkaneet puihin karanteenipitkästymistään?

    Siinä voi käydä huonosti, terve puu voi singahtaa takaisin pystyyn. Yksi muurahaispesäkin oli tuhottu ja metsä oli surullisen näköinen.

    Ehdotankin, että Syvälahden koulun opettajat järjestävät lähimetsän siivouksen, siihen voisi yhdistää monen kurssin sisältöjä ja oppilaat saisivat yhdessä tehdä hyvää lähiympäristölle ulkoillen. Tämä toimi vaatii myös roskalavan lähistölle.

    Nimimerkki huolestunut hirvensalolainen

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Papinsaaren kesissä rakennettiin majoja

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Jesse Ruskomaa oli kaksivuotias, kun hän muutti saarille ensi kertaa. Koti oli Papinsaaressa, joka oli silloin villi ja vapaa pikkupojan silmin. Neljä vuotta sitten Jesse muutti jälleen Hirvensaloon. Vuosi sitten saarille saatiin lisävahvistukseksi Heidi Viik, joka muutti Jessen kanssa yhteiseen kotiin Jyväskylästä.

    Mielestäni Papinsaari oli tosi hyvä paikka asua. Luonto oli lähellä, toki kavereita ei ollut kovin paljon. Olimme paljon pihalla, tehtiin metsään majoja ja kalastettiin, Jesse Ruskomaa kertoo lapsuuden tunnelmista.

    Seurana Papinsaaressa oli erityisesti sisko, saaren kesäasukkaita ja muutama talviasukaskin. Alueesta on hyvät muistot. Nyt Papinsaareen on rakennettu paljon ja paikka on muuttunut.

    – Me asuimme siellä silloin, kun alueella ei ollut vielä paljon muuta, se oli kesämökkialuetta.

    Jesse Ruskomaan isovanhemmat äidin puolelta ovat myös saarelaisia. Vielä tätäkin edeltävä sukupolvi eli Jessen äidin isovanhemmat ovat asuneet saarilla. Näin Ruskomaa on neljännen polven saarelainen. Hän on ehtinyt asua yhteensä yli 20 vuotta, vaikka koti on ollut välillä esimerkiksi Martissa.

    Teini-iässä alkanut ystävyys kestää

    Papinsaaresta perhe muutti Haarlaan. Muutto tarkoitti samalla uusia kavereita. Porukkaa yhdisti jalkapallo.

    – Jalkapalloa olen pelannut koko elämäni. Hirvensalon Heitosta tuli myös paljon kavereita, joiden kanssa edelleenkin ollaan tekemisissä paljon. Aika moni asuukin tässä lähellä.

    Ruskomaa opiskeli Juhannuskukkulan ammatti-instituutissa sähköasentajaksi. Hän teki pitkään töitä messualan yrityksessä, kunnes korona iski keväällä 2020 maaliskuussa.

    – Olin töissä yrityksessä, jossa rakennettiin messuja ympäri Suomea. Olimme varmaan ensimmäisiä, joilta työt loppuivat. Messuala on varmaan viimeinen myös sitten, kun taas ruvetaan jotain järjestämään. Kyllä se harmitti, kun työt loppuivat keväällä niin aikaisin.

    Ruskomaa alkoi melko ripeästi katsoa muita töitä, koska vaikutti siltä, etteivät työt hänen alallaan jatku ollenkaan. Töitä löytyikin Ramirentiltä huoltoasentajana. Huollettavana on erilaisia vuokrakoneita, maanrakennuskoneita ja nostimia. Uusi työ on tarkoittanut, että on ollut opeteltava uutta.

    Messualan töissä oli kuitenkin hyvät puolensa, eikä vähiten se, että työmatkalla Jyväskylässä muutama vuosi sitten löytyi elämään uusi tärkeä ihminen Heidi Viik.

    – Tapasimme kolme vuotta sitten Jyväskylässä, kun olin siellä töissä, Jesse Ruskomaa kertoo. Loppu onkin historiaa.

    Etätyön mahdollisuus teki muutosta helpomman

    Heidi Viik on syntyisin Äänekoskelta Keski-Suomesta. Hän asui kouluiän Konginkankaalla. Sieltä hän siirtyi pikkuhiljaa kohti Jyväskylää, kun opiskeli Äänekoskella taloushallinnon merkonomiksi. Seuraava etappi oli muuttaa Jyväskylään.

    – Teen nyt ja olen tehnyt reilut kuusi vuotta digitaalista markkinointia, lähinnä Google-mainontaa. Viimeiset kolme vuotta olen ollut töissä Keskisuomalainen-konsernissa. Työpaikka on yhä Jyväskylässä, mutta teen töitä etänä Turusta kotoa, Viik kertoo.

    Digitaalinen työmaailma tarkoitti, ettei missään vaiheessa tarvinnut tehdä valintaa työn ja parisuhteen välillä.

    – Meillä työssä on mahdollisuus, että voi asua muuallakin. Mahdollisuus etätyöhön oli jo ennen koronaa. Muutin Turkuun huhtikuussa vuosi sitten, vähän ennen sitä taisi koronatilanne alkaa räjähtää. Olin jo vähän sitä ennen ollut täällä aika paljon.

    – Kyllä muuttamista ehkä hetki mietittiin, pari vuotta. Ei se sekunnissa tapahtunut, Viik kertoo.

    – Oli helpompaa, että Heidi muutti tänne, koska hän pystyi tekemään töitä etänä ja itse en. Ehkä järkevämpää niin päin, Ruskomaa pohtii.

    – Tykkään tehdä töitä kotoa, siinä on oma rauha. Toisaalta on Teamsit ja Slackit, joilla töissä pidetään joka päivä yhteyttä. Ei etäisyys ole minua ainakaan vielä häirinnyt, Viik kertoo.

    Hänen työtään on rakentaa yritysten Google-mainontaa. Työ on hyvin itsenäistä.

    – Käytännössä rakennan yrityksen mainonnan alusta loppuun kokonaan. Asiakkaiden kanssa käydään läpi heidän mainontansa tavoitteita, mitä on saavutettu ja mitä tehdään seuraavaksi.

    Vuonna 2014 Viik aloitti tehtävässä aivan nollapisteestä, vaikka koulutusta olikin. Tämä tarkoitti, että alussa piti lukea todella paljon ja opetella erilaisia sertifikaatteja.

    – Olen opiskellut ja oppinut työn sekä kokemuksen kautta lisää. Työ oli aluksi vaikeaa, koska kaikki oli niin uutta. Piti osata kertoa ja avata lukuja, antaa asiakkaille ideoita.

    Nyt kokemusta ja osaamista on paljon.

    ”Hyvin alkaa puhe tarttua”

    Keskisuomalaisena Viik on sujahtanut hyvin turkulaiseen elämänmenoon.

    – Aluksi oli vähän outoja sanoja. Jessen puheessa oli jotain, mitä joutui kysymään, että mitä tarkoitat. Mutta nyt hyvin alkaa tarttumaan, Heidi nauraa.

    – Totta kai perhettä ja kavereita on ikävä. Aika usein siellä käyn tai käymme yhdessä, hän kertoo.

    Turussa on sujunut hyvin, vaikka luonnollisesti korona on vaikuttanut siihen, mitä voi harrastaa.

    – Hirvensalossa on luontoa, peltoa, metsää ja lenkkipaikkoja, emme ole tuolla kaupungin ytimessä. Olen tykännyt, Viik kertoo.

    Hänelle luonnon ja metsien läheisyys tekee olon kotoisaksi. Silti myös meren läheisyys tuntuu hyvältä.

    – Lumilautailua on harrastettu yhdessä. Myös ulkoilemassa ja kuntosalilla käydään yhdessä Haarlan Fressissä.

    Rivitalokodin ovensuussa sukset kertovat, että tänä talvena on myös hiihdetty.

    – Nyt pääsi muutaman kerran hiihtämäänkin tuohon Hirvensalon pelloille. Se laji on ihan tänä talvena aloiteltu uudestaan.

    Jesse Ruskomaan jalkapalloharrastus on jäänyt, mutta klassinen kaveriporukka on löytänyt uusia lajeja.

    – Kolme vuotta sitten ei enää saatu joukkuetta kasaan, loppui futisosuus. Osan kanssa on käyty pelaamassa futsalia, vaikka ei sitäkään nyt koronatalvena. Kesällä on käyty yhdessä golfia pelaamassa Harjattulassa ja Padelia Skanssissa.

    – Padel on siitä kiva laji, että siihen pääsee nopeasti sisälle. Siinä saa hyvin hien pintaan, se on nopeatempoinen peli.

    Kaikki käy – jos vain voisi matkustaa

    Heidi ja Jesse ovat ennättäneet tehdä jo monta yhteistä reissua niiden kolmen vuoden aikana, jonka he ovat tunteneet toisensa ja olleet yhdessä.

    – Ehkä molemmat ovat haaveilleet vähän pidemmästäkin matkasta. Kaikki käy tällä hetkellä, jos vain voisi matkustaa, mutta kyllä se joku lämmin paikka olisi, mihin mentäisiin, Viik pohtii.

    Ensimmäinen yhteinen reissu tehtiin Turkkiin. Yhdessä on ehditty käydä myös Thaimaassa, Malediiveilla ja Malesiassa. Viime kesänä reissu tehtiin Norjaan, joka oli liki ainoita paikkoja, mihin saattoi turvallisesti matkustaa. Ja sielläkin oli viime kesänä lämmintä.

    – Ajoimme Norjaan Kilpisjärven kautta rajan yli ja siitä Lofooteille päin, Viik muistelee. Matkaa tehtiin pakettiautolla, joka oli lainassa.

    Heidille myös matkat Suomen Lappiin ja Leville ovat olleet tärkeitä. Siellä on käyty oman perheen kanssa 20 vuoden ajan joka vuosi. Heidin perhe on mökkeillyt myös Keski-Suomessa Himoksella.

    Seuraava saarelaiskaveri

    Seuraava saarelaiskaveri on myös pelannut Hirvensalon Heiton riveissä ja tekee nyt seuraa Jesselle padelporukassa. Hän tekee puolisoineen töitä samassa ammatissa ja jopa samassa työpaikassa. Molemmat ovat Jessen ja Heidin mukaan todella hyväsydämisiä ja urheilullisia ihmisiä. Tuttavuus ja ystävyys on syntynyt yhteisten kavereiden kautta.

    – He ovat olleet tämän asunnon remontoinnissa apuna, Ruskomaa kertoo. Maalipensselit on pistetty heilumaan, he ovat paneloineet, laittaneet keittiötä ja laatoittaneet.

    – Tällä pariskunnalla ei todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä.

    Teksti ja kuvat: Sini Silván

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Salainen taidepuutarha

    Satavassa meren äärellä sijaitseva Nuottaranta – japanilaisen puutarha-aatteen pohjalta suunniteltu rinnetontti huviloineen – on ainutlaatuinen paikka, joka ei ole koskaan ollut suurelle yleisölle avoinna. Tänä keväänä kirsikankukkien aikaan siellä avataan paikkasidonnainen nykytaidenäyttely Avantgarden.

    Puutarha ja huvila ovat edesmenneen, kohuakin herättäneen, taidekeräilijä Jaakko Lindbergin elämäntyö. Nuottarannan uusi omistaja, Satavassa pitkään asunut perhe Kiviluoto, kunnostaa jo toista vuotta tätä pitkään hoitamatta jäänyttä taloa ja sitä ympäröivää japanilaistyylistä puutarhaa.

    Ostaessaan kiinteistön he eivät voineet arvata, millainen aarre ympäröivästä tontista paljastuisi. Nyt Kiviluodot haluavat avata tämän omaleimaisen paikan myös muiden nähtäväksi. Helatorstaina avajaisia viettävä Avantgarden-näyttely on Nuottarannan ensimmäinen yleisölle avoin tapahtuma.

    Kolmena loppukevään viikonloppuna huvilaan ja puutarhaan levittäytyvät yhdeksän taiteilijan teokset. Näyttelyssä ovat mukana taiteilijat Marjatta Holma, Hertta Kiiski, Ida Lehtonen, Anneli Nygren, Eeva-Maija Pulkkinen, Viivi Saikkonen, Sauli Sirviö, Anna Torkkel ja Antti Turkko.

    Tekijät ovat kaikki taiteen ammattilaisia, joilla on kriittinen ja omaleimainen lähestymistapansa. He edustavat eri sukupolvia: vielä Alankomaiden kuninkaallisessa taidekoulussa opiskelevasta Saikkosesta mediataiteen uranuurtajaan Nygreniin.

    Työryhmän kaikilla taiteilijoilla on vahvat siteet Turkuun. Avantgarden koostuu paikkasidonnaisista installaatioista, maalauksista, valokuvista, videoista, tekstipohjaisista teoksista ja tanssiteoksesta. Teokset ovat vuorovaikutuksessa paikkaan, sen historiaan ja toisiinsa.

    Vuoden mittaan taiteilijoiden työskentelyprosessissa on ollut tärkeässä osassa avoin keskustelu ja ajan viettäminen Nuottarannassa. He ovat hyödyntäneet teoksissaan huvilasta ja puutarhasta löytyneitä materiaaleja.

    Ei vain taidetta

    Erityislaatuinen ympäristö kiinnostaa varmasti myös sellaista yleisöä, joka ei välttämättä muuten hakeutuisi kokeellisen nykytaiteen pariin.

    Puutarhaneuvos Arno Kasvi on tehnyt yhteistyötä edellisen omistajan kanssa vuosikymmenien ajan ja on tyytyväinen, että uudet omistajat vaalivat Lindbergin elämäntyönään rakentamaa puutarhaa.

    Hehtaarin alueella on runsaasti rhododendroneita, useita magnolioita sekä harvinaisia japanilaiseen puutarhaan kuuluvia kasveja.

    Puutarhassa on yhdeksän teehuonetta, lukuisia terasseja, vesiaiheita ja veistoksellisia kiviasetelmia. Vuosien saatossa luonto on vallannut puutarhaa, mutta kasvillisuus ja rakenteet ovat yhä tallella.
    Japanilaisvaikutteet näkyvät myös Arne Ehojoen 1960-luvulla suunnitteleman ja Olavi Laisaaren 1980-luvulla laajentaman yli 200 neliöisen huvilan sisätiloissa.

    Näyttely on avoinna yleisölle 13. – 30.5.2021 torstaista sunnuntaihin klo 12 - 18. Sisäänpääsy on ilmainen.

    Paikalle pääsee bussilla nro 14 (Pysäkki Apajantie). Yksityisautoille ei valitettavasti ole pihalla eikä sen lähistöllä pysäköintimahdollisuutta.

    Covid-19-tilanteen takia vierailuaika tulee varata ennakkoon osoitteesta jenni.kiviluoto@outlook.com

    Kuvat: Hertta Kiiski
    Tejsti: Jenni Kiviluoto

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Retkiä saarilla: Höyttisten kalliot - Merirosvojen maisemissa

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Satavan ja Kakskerran välillä kulkeva kapea salmi on merkitty karttoihin nimellä Höyttistensuntti. Vanhoissa kartoissa sillä on toinen nimi, Maijan mulkun suntti. Nimenvaihdon syystä ei löydy mainintaa, mutta hyvä veikkaus lienee 1900-luvun puolivälissä tapana ollut paikannimien siistiminen. Uusiin peruskarttoihin kun ei haluttu painaa ruokottomiksi koettuja nimiä.

    Oli nimi mikä tahansa, sunttiin liittyy synkkä tarina neljänsadan vuoden takaa. Kerrotaan, että noihin aikoihin Turun lähivesille yöksi ankkuroivia aluksia vainosi joukko merirosvoja. Rosvot ilmestyivät pienillä aluksillaan kuin tyhjästä, ryöstivät kohteensa ja katosivat jäljettömiin. Nopeiden iskujen salaisuutena olivat kokoontaitettavat nahkaiset veneet, jotka rosvojen oli helppo piilottaa ryöstöretkien jälkeen luolaansa.

    Ryövärien piilopaikkaa ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Niinpä ryöstely jatkui vuosikausia.

    Kerran rosvot saivat päähänsä ryöstää Satavan kylästä orjakseen Suntin talon piian. Piikarukka vietiin ryövärien luolaan kodinhoitajaksi ja huvitukseksi. Piinaa kesti vuosikausia, mutta lopulta piianryöstö osoittautui ratkaisevaksi virheeksi.

    Eräänä jouluna rosvot erehtyivät syömään ja juomaan itsensä raskaaseen uneen. Silloin rohkea piika näki tilaisuutensa ja pakeni takaisin kotitaloonsa. Rosvojen piilopaikan näin paljastuttua seudun miehet ottivat veneensä ja kiirehtivät nimismiehen johdolla luolalle. Luolan suuaukoille sytytettiin nuotiot, ja rosvot savustettiin ulos. Ryövärit kohtasivat loppunsa hirtettyinä luolansa lähellä oleviin mäntyihin.

    Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita, mutta siinä esiintyviä paikkoja on hauska etsiä kartalta. Merirosvojen piilopaikaksi mainittu luola on Ryövärinholman saarella Kakskerran ja Kuusiston välissä. Sieltä käsin rosvot tekivät hyökkäyksiään etenkin Lemunaukkoon, jonka suojaisilla vesillä aluksilla oli tapana ankkuroitua.

    Tarinassa mainittu ”Satavan kylän Suntin talo” voisi hyvin olla joko Salmela tai Höyttinen. Näistä ensimmäisen paikalla on nykyään Salmelanrinteen museotorppa. Jälkimmäisen paikalla taas on syrjäinen Höyttisten kylä. Kumpikin on edustava esimerkki erittäin hyvin säilyneestä vanhasta maalaismiljööstä.

    Tarinan tunnelmaan voi eläytyä kiipeämällä Höyttistensuntin pohjoispuolella kohoavan korkean kallion päälle. Hyvällä mielikuvituksella voi nähdä merirosvojen pienten veneiden lipuvan kallioiden editse länteen kohti Höyttisten kylää. Vähän myöhemmin veneet palaavat toiseen suuntaan. Hiljaisessa yössä kuuluvat ryöstetyn piian vaimennetut huudot ja merirosvojen matalalla äänellä murahdellut kirosanat.

    Höyttistensuntin Satavan puoleinen ranta on tutustumisen arvoista seutua muutenkin kuin merirosvotarinoiden takia. Näyttävästi salmeen syöksyvät korkeat kalliojyrkänteet saavuttavat parhaimmillaan neljänkymmenen metrin korkeuden, ja niiden laella on laakea, saaristomäntyjen täplittämä tasakallio.

    Alue on luokiteltu Turun ainoaksi valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi. Maisema etenkin Airiston suuntaan on kaikkina vuodenaikoina huikea ja esteetön.
    Kallio kutsuu kävijää laskemaan reppunsa käkkyräisen männyn juureen ja istahtamaan kaikessa rauhassa alas. Parempaa paikkaa eväiden nauttimiseen on vaikea keksiä. Ei ole yllättävää, että täältäkin voi löytää hylätyn nuotionpohjan.
    Seuraamalla avokalliota länteen saavuttaa lopulta kallioalueen päätepisteen, mistä aukeaa näkymä laakson pohjalla raukeana levittäytyvään Höyttisten kylään. Kylä on säilynyt harvinaisen hyvin 1800-luvun asussaan.

    Reittiohjeet

    Höyttistensunttia pitkin vesiteitse kulkeva ei voi olla huomaamatta suoraan merestä korkeuksiin kohoavia kallioseinämiä. Kallionlaen maisemapaikoille haikailevan on kuitenkin kuljettava perille maateitse.

    Kapeaa Höyttistentietä seurataan Kakskerrantieltä noin kilometrin verran länteen. Reilun kuudensadan metrin kohdalla vasemmalla aukeaa pelto, jonka jälkeen Höyttistentiestä erkanee vasemmalle kaksi pientä yksityistietä. Näköalakalliolle pääsee kävellen jälkimmäisen tien kautta.

    Parinsadan metrin yksityistiellä kävelyn jälkeen edessä alkaa pilkottaa raivattua aluetta ja rakennuksia. Silloin on syytä siirtyä oikealle metsän puolelle ja lähteä pyrkimään metsän läpi kohti rantaa.

    Matkaa Höyttisten kalliojyrkänteille on jäljellä toiset parisataa metriä. Suunnasta ei ole epäselvyyttä, sillä maasto nousee koko ajan loivasti. Suntin rantaa lähestyttäessä puuston välistä alkaa enenevästi näkyä avointa taivasta.

    Perillä odottaa huikea maisemapaikka. Muihin kulkijoihin törmääminen on täällä erittäin epätodennäköistä. Vapaata rantaviivaa löytyy satoja metrejä.

    Alueen sijainnista johtuen kulkijan on syytä noudattaa hienovaraisuutta. Autolla ei pidä ajaa yksityistiellä, mutta jalankulku on jokamiehenoikeuksien nojalla sallittua. Piharauhan vuoksi metsään on kuitenkin syytä siirtyä viimeistään piha-alueen tullessa näkyviin. Lähin linjan 15 bussipysäkki on Kakskerrantien varressa.

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    Teksti ja kuvat: Sami Pyörre

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Ämyri: Herkkukevät

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Viime keväänä pitkän etäkoulujakson aikana aloin kokkaamaan ja leipomaan yhä useammin. Herkullisista välipaloista ja leivonnaisista saa yllättävän paljon piristystä jatkuvaan kotona oleiluun. Hieman tavallista herkullisempi aamupala piristää heti ja päivän päätteeksi on kiva nauttia vaikka itse tehtyä jäätelöä. Nämä kolme reseptiä ovat nousseet perheessäni suosituiksi ja todettu toimiviksi.

    Helppo mansikkatuorepuuro kahdelle

    • 3 dl mansikoita (pakasteet hieman sulaneina)
    • 2 dl puurohiutaleita
    • 125 g rahkajogurttia
    • noin desi jogurttia (esim. vanilja- tai luonnonjogurttia)
    • loraus maitoa

    Murskaa mansikat haarukalla sopivaksi mössöksi. Voit myös käyttää tehosekoitinta, jos haluat puurostasi tasaista.

    Lisää mansikoiden joukkoon loput ainekset välillä sekoittaen. Puuro saa olla melko nesteistä, sillä hiutaleet imevät kosteutta. Peitä astia tuorekelmulla ja laita jääkaappiin yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi.

    Tuorepuuroa on helppo varioida oman maun mukaan. Toinen mahtavaksi todettu kombo on mustikat ja maapähkinävoi. Vain mielikuvitus on rajana tuorepuuron teossa, sillä siihen sopiin niin marjat kuin hedelmätkin. Tuorepuuron päälle voi aamulla laittaa esimerkiksi tuoreita marjoja ja granolaa.

    Porkkanaletut (noin 24 kpl)

    • 4 porkkanaa
    • 2 dl maitoa tai ruokakermaa
    • 4 kananmunaa
    • 6 rkl vehnäjauhoja
    • 2 dl juustoraastetta
    • 2 tl suolaa
    • 1 tl mustapippuria

    Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita raasteen joukkoon muut aineet.

    Paista paksuhkoja ohukaisia lettupannussa, paistamiseen kannattaa käyttää öljyä.

    Kun kokeilin tätä reseptiä ensimmäisen kerran, en oikein uskonut pitäväni porkkanaletuista. Toisin kuitenkin kävi ja nyt teen näitä helppoja lettuja usein arkiruuaksi. Lisukkeeksi lettujen kanssa sopii esimerkiksi perunamuusi ja kermaviilikastike.

    Susupalajäätelö

    • 5 dl vispikermaa
    • 1 prk kondensoitua maitoa
    • 2 ps Susu-paloja (tai muita herkkuja)
    • 4 dl kinuskikastiketta
    • ripaus vaniljasokeria

    Vispaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen kondensoitu maito. Sekoita joukkoon kaksi desiä kinuskikastiketta ja ripaus vaniljasokeria.

    Kaada jäätelö isoon astiaan, jossa sen voi pakastaa. Sekoita joukkoon Susu-palat pieneksi pilkottuina. Voit säästää muutaman palan koristeluun. Käytä loput kastikkeesta koristeluun.

    Paras lopputulos tulee, kun maltat pakastaa jäätelöä yön yli!

    Tätä jäätelöreseptiä on helppo muunnella mielen ja fiiliksen mukaan. Jos tykkää enemmän marjaisista jäätelöistä, voi kastikkeena käyttää esimerkiksi mansikkakastiketta. Susu-palojen lisäksi voit kokeilla reseptiä Daim-rakeiden, toffeepalojen tai lakritsin kanssa.

    Teksti ja kuvat: Vilja Härkönen

    Lue lisää

Lisää artikkeleita

  • 15.04.2021
    Valtuustoon tarvitaan uusia kasvoja

    Vaalikuume nousee, mutta tuttu kasvo on joukosta poissa. – Teen koko ajan kuntavaalityötä, vaikken  ole itse ehdolla, korjaa Saara-Sofia Sirén. – Olen ollut Turun valtuustossa jo kolme kautta. Nyt on minun aikani auttaa muita.

    Hirvensalolainen kokoomuspoliitikko Saara-Sofia Sirén ei ole katunut päätöstään. Sirén tiedotti viime syksynä, ettei tällä haavaa pyri enää Turun kaupunginvaltuustoon.


    – Ratkaisu tuntuu oikealta. Mutta ei päätös helppo ollut, olenhan tehnyt kuntapolitiikkaa koko aikuisikäni.


    Totta tosiaan. Sirén on vaikuttanut Turun kaupunginvaltuustossa kolme kautta. 12 vuotta on pitkä aika 34-vuotiaan elämästä.


    – Olin kaksikymppinen opiskelija, kun pääsin ensimmäisen kerran valtuustoon.


    Kuntatasolta poliittinen ura alkoi. Tällä hetkellä hän toimii kaupunginvaltuuston lisäksi esimerkiksi kokoomusnaisten ja Suomen YK-liiton puheenjohtajana sekä toista kautta kansanedustajana.


    Aika on rajallinen. Jatkossa Sirén haluaa panostaa enemmän valtakunnalliseen ja kansainväliseen politiikkaan, lainsäädäntötyöhön, Itämeren-Saaristomeren suojeluun, kehitysyhteistyöhön muiden muassa.


    – Eduskuntatyöhön keskittyminen on siihen paras väylä, hän kokee.

    Politiikka on yhteispeliä


    Saara-Sofia, silloinen Sutela, nousi Turun valtuustoon 2008. Äänisaalis 534 oli hieno saavutus ensikertalaiselle.


    Voimistelutaustainen Sirén päätyi politiikkaan urheiluseuratoiminnan innoittamana. Hän kampanjoi liikunnan puolesta ja nousi heti tuoreena valtuutettuna liikuntalautakunnan puheenjohtajaksi.
    Elokuussa 2016 konkretisoitui yksi Sirénin kuntapolitiikan päämääristä.


    – Oli hieno hetki päästä muuraamaan palloiluhallin peruskiveä.


    Byrokratia, raameistaan revenneet rakennushankkeet, funikulaarit. Turun päätöksentekoa ivataan usein. Turun tauti, naureskellaan.


    Sirén kokee, että päätöksenteko on Turussa huomattavasti mainettaan parempaa.


    – Olen itse nähnyt, miten vuosien varrella toimintatavoissa on tapahtunut iso muutos. On siirrytty avoimempaan ja keskustelevampaan suuntaan.

    – Aina on tietysti parannettavaa, mutta se ei tarkoita, etteikö epäkohtiin olisi puututtu.


    Kuntapolitiikka on opettanut kärsivällisyyttä. Päätökset eivät synny sormia napsauttamalla – ja hyvä niin.


    – Yksin ei saa mitään aikaiseksi. Päättäjältä täytyy löytyä yhteistyökykyä, Sirén korostaa.


    – Loppupeleissä politiikassa on aina kyse kompromisseista.

    Perusarvot puolustettavina


    Kun Sirén aloitteli poliittista uraansa, ajat olivat erilaiset. Jos silloin kampanjoitiin pienten nyanssien puolesta, nyt puolustettavana ovat perusarvot.


    Sirén puhuu uusista ilmiöistä, jotka uhkaavat tasa-arvoa. Demokratia on ottanut rajusti takapakkia esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa. Suomessakaan ei pidä olla ylimielinen. Länsimainen arvomaailma ei ole itsestäänselvyys.


    Demokratia oli myös yksi syy jäädä pois valtuustosta.


    – Demokratiaa vahvistetaan sillä, että saadaan päättäjiksi uusia kasvoja. Erityisesti naisten, nuorten ja vähemmistöjen äänet tulee saada paremmin kuuluviin.


    Mutta kyllä paikallispolitiikka kiinnostaa yhä. Vaikkei olekaan itse ehdolla, vaalityötä Sirén kertoo tekevänsä jatkuvasti. Hän sparraa uusia ehdokkaita ja on esimerkiksi jakanut postilaatikoihin näiden flaijereita.


    Vaalien siirtämisestä Sirén ei ole mielissään. Hän viittaa taas demokratiaan ja sen toteutumiseen.


    – Koronakriisi on ollut tiedossa jo vuoden ja tiedossa on ollut, että kuntavaalit ovat tulossa. Miksei vaaleihin ole valmistauduttu niin, että ne olisi ollut turvallista järjestää ajallaan?

    Valtuusto jää, Hirvensalo ei
    Tuore kahvi tuoksuu. Keittiön pöydän ääressä on läppäri ja puhelin. Valo tulvii sisään isoista ikkunoista.
    – Koronakriisin hopeareunus on se, että olen saanut olla paljon kotona, tehdä töitä etänä, Sirén sanoo.
    Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies sekä 3- ja 7-vuotiaat tyttäret.
    Koronapandemia on pakottanut keksimään uusia työskentelytapoja, mikä ei ole välttämättä huono asia.


    –Päätöksenteko on joutunut väkisinkin ottamaan digiloikan.


    Kaupunginvaltuustonkokouksetkin on pidetty Teamssin kautta. Yllättävän hyvin on selvitty, jopa nimenhuutoäänestyksistä.


    Turun valtuusto jää, mutta turkulaisuus ei. Vaikka Siréneiden olisi töiden takia järkevämpää asua pääkaupunkiseudulla, kotisaari on liian rakas.


    – Me emme varmaan ikinä muuta täältä pois. Mikä muu olisi muka parempi paikka asua, hän kysyy.
    Ja mistä sitä tietää, vaikka vielä joskus Saara-Sofia Sirénin nimi löytyisi taas Turun kuntavaaliehdokaslistoilta?


    – Niinpä! Etenen aina vaalit kerrallaan.

    Teksti ja kuva: Maria Suomi

     

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Salainen taidepuutarha

    Satavassa meren äärellä sijaitseva Nuottaranta – japanilaisen puutarha-aatteen pohjalta suunniteltu rinnetontti huviloineen – on ainutlaatuinen paikka, joka ei ole koskaan ollut suurelle yleisölle avoinna. Tänä keväänä kirsikankukkien aikaan siellä avataan paikkasidonnainen nykytaidenäyttely Avantgarden.

    Puutarha ja huvila ovat edesmenneen, kohuakin herättäneen, taidekeräilijä Jaakko Lindbergin elämäntyö. Nuottarannan uusi omistaja, Satavassa pitkään asunut perhe Kiviluoto, kunnostaa jo toista vuotta tätä pitkään hoitamatta jäänyttä taloa ja sitä ympäröivää japanilaistyylistä puutarhaa.

    Ostaessaan kiinteistön he eivät voineet arvata, millainen aarre ympäröivästä tontista paljastuisi. Nyt Kiviluodot haluavat avata tämän omaleimaisen paikan myös muiden nähtäväksi. Helatorstaina avajaisia viettävä Avantgarden-näyttely on Nuottarannan ensimmäinen yleisölle avoin tapahtuma.

    Kolmena loppukevään viikonloppuna huvilaan ja puutarhaan levittäytyvät yhdeksän taiteilijan teokset. Näyttelyssä ovat mukana taiteilijat Marjatta Holma, Hertta Kiiski, Ida Lehtonen, Anneli Nygren, Eeva-Maija Pulkkinen, Viivi Saikkonen, Sauli Sirviö, Anna Torkkel ja Antti Turkko.

    Tekijät ovat kaikki taiteen ammattilaisia, joilla on kriittinen ja omaleimainen lähestymistapansa. He edustavat eri sukupolvia: vielä Alankomaiden kuninkaallisessa taidekoulussa opiskelevasta Saikkosesta mediataiteen uranuurtajaan Nygreniin.

    Työryhmän kaikilla taiteilijoilla on vahvat siteet Turkuun. Avantgarden koostuu paikkasidonnaisista installaatioista, maalauksista, valokuvista, videoista, tekstipohjaisista teoksista ja tanssiteoksesta. Teokset ovat vuorovaikutuksessa paikkaan, sen historiaan ja toisiinsa.

    Vuoden mittaan taiteilijoiden työskentelyprosessissa on ollut tärkeässä osassa avoin keskustelu ja ajan viettäminen Nuottarannassa. He ovat hyödyntäneet teoksissaan huvilasta ja puutarhasta löytyneitä materiaaleja.

    Ei vain taidetta

    Erityislaatuinen ympäristö kiinnostaa varmasti myös sellaista yleisöä, joka ei välttämättä muuten hakeutuisi kokeellisen nykytaiteen pariin.

    Puutarhaneuvos Arno Kasvi on tehnyt yhteistyötä edellisen omistajan kanssa vuosikymmenien ajan ja on tyytyväinen, että uudet omistajat vaalivat Lindbergin elämäntyönään rakentamaa puutarhaa.

    Hehtaarin alueella on runsaasti rhododendroneita, useita magnolioita sekä harvinaisia japanilaiseen puutarhaan kuuluvia kasveja.

    Puutarhassa on yhdeksän teehuonetta, lukuisia terasseja, vesiaiheita ja veistoksellisia kiviasetelmia. Vuosien saatossa luonto on vallannut puutarhaa, mutta kasvillisuus ja rakenteet ovat yhä tallella.
    Japanilaisvaikutteet näkyvät myös Arne Ehojoen 1960-luvulla suunnitteleman ja Olavi Laisaaren 1980-luvulla laajentaman yli 200 neliöisen huvilan sisätiloissa.

    Näyttely on avoinna yleisölle 13. – 30.5.2021 torstaista sunnuntaihin klo 12 - 18. Sisäänpääsy on ilmainen.

    Paikalle pääsee bussilla nro 14 (Pysäkki Apajantie). Yksityisautoille ei valitettavasti ole pihalla eikä sen lähistöllä pysäköintimahdollisuutta.

    Covid-19-tilanteen takia vierailuaika tulee varata ennakkoon osoitteesta jenni.kiviluoto@outlook.com

    Kuvat: Hertta Kiiski
    Tejsti: Jenni Kiviluoto

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    38 tonttia Toijaisissa

    Kaupunki myy kaksi omakotitonttia Huutokaupat.com-palvelun kautta ja luovuttaa hakumenettelyllä 36 tonttia Toijaisista. Tonttien tarjous- ja hakuaika on jo auki!

    Toijaisissa sijaitsevat kaksi tonttia myydään avoimella tarjouskilpailulla. Huutokauppa järjestetään www.huutokaupat.com-sivuston kautta. Avoimessa tarjouskilpailussa tarjouksen jättäjän on mahdollista nähdä tontista jätetyt tarjoukset sekä korottaa jättämäänsä tarjousta tarjousajan puitteissa.


    Tontti voidaan myös vuokrata. Vuokra on 4 % tarjotusta hinnasta. Vuokratarjous hyväksytään ainoastaan luonnollisilta henkilöiltä.


    Sitovia tarjouksia voi jättää huutokaupat.com-palvelussa maanantaihin 19.4.2021 klo 18.00 saakka. Kaikki jätetyt tarjoukset ovat nähtävinä palvelussa. Tontit myydään tai vuokrataan korkeimman tarjouksen tehneelle.


    Kaupunki pidättää oikeuden hyväk­syä tai hylätä tarjoukset.

    Hakumenettelyllä luovutettavat


    Hakumenettelyssä tonttien hinnat määräytyvät vyöhykehinnan perusteella ja hakemukset jätetään ensisijaisesti sähköisen tonttipalvelun kautta Turun kaupungin nettisivuilta. Mikäli samaan tonttiin kohdistuu hakumenettelyssä useampi hakemus, suoritetaan arvonta hakijoiden kesken.

    Yksi perhe, eli yksi taho, voi tehdä vain yhden hakemuksen kutakin tonttia kohden. Hakumenettelyssä hakemus voi kohdistua useaan tonttiin, mutta vain yhden tontin voi saada.

    Hakemuksessa on ilmoitettava haettavien tonttien mieluisuusjärjestys, jota käytetään vain siinä tapauksessa, että sama taho saisi useamman tontin. Ensisijaisesti tontin saajan ratkaisee arvonta.

    Kaupunki perii tontin saaneelta 1 000 euroa käsirahaa erillisen laskun mukaan välittömästi, kun päätökset tonttien luovutuksesta on tehty.

    Mikäli tontin saanut vetäytyy kaupasta tai vuokrauksesta, on hänen korvattava kaupungille maakaaren 2 luvun 8 §:n mukaisina kohtuullisina kustannuksina 1 000 euroa.

    Hakumenettelyllä luovutettavien tonttien haku päättyy keskiviikkona 21.4.2021 klo 15.00.

    Tarkemmat tonttikohtaiset tiedot ja ohjeet tarjous- ja hakumenettelystä löytyvät tonttikierroksen alkaessa Huutokaupat.com-palvelusta sekä sivulta www.turku.fi/tontit.

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Mauri Dark pitää taiteilija Kososen erillään musiikista

    Hirvensalolaistaiteilijaa haastateltiin Maininkiin viimeksi helmikuussa 2010. Reilun vuosikymmenen aikana on luotu uutta sekä taiteen että musiikin saralla.


    Mauri Kosonen tunnetaan varmasti tällä hetkellä parhaiten Kaarinan Piispanristillä uiskentelevasta, luonnollisen kokoisesta sinivalaasta, Big Blue -taideteoksesta, joka valaistuna luo aidon vaikutelman veden liikkeistä pinnan alla. Taidettaan näkee myös autoillessa, mikäli suuntaa Naantaliin. Vähän ennen Ihalan liittymää, on oikealla Vuorenpeikon temppeli, kaukolämpölaitos maalattu temppelinsä päällä nukkuvaksi vuorenpeikoksi.


    Marraskuun kuudentena julkaisun näki Kososen uuden musiikkiprojektin tuotos Mauri Dark. Aiemmin sekä Mystons-duosta että trubaduurikeikoilta tuttu mies loi itsensä uudestaan englanninkieliselle levylle Dreams Of A Middle-Aged Man. Muusikko suodatti tuntemuksensa levylle, jossa kuuluu yhdeksän pitkäsoiton ja satojen keikkojen tuoma varmuus tekemisestä. Krumeluurit on riisuttu ja keskitytty olennaiseen.


    Itse musiikki on laulaja-lauluntekijä -tyylin minimalismia. Lähelle tuotu tummaääninen laulu soi matalalta, taustanaan usein vain kitara tai vähäinen määrä muita instrumentteja. Riisuttu kokonaisuus on intiimi ja koskettava, läsnä ja jopa henkilökohtainen, varsinkin kuulokkeista.


    KIINNOSTUSTA JA KIITOSTA


    Mauri Dark luotiin erottamaan taiteilija ja taide musiikista. Taiteilijan itsensä suusta kuultu na selitys on äärimmäisen looginen.


    – Se on tapa pitää musiikkous erillään taiteen tekemisestä. Mielestäni se jäsentää helpommin kuulijoille asioita, eikä kuvataidetta tule sotkettua musiikin tekemiseen. Uskon yleisönkin olevan helpompi omaksua se, kun on tietyt lokerot, joissa asioita tehdään, Kosonen avaa.


    Ja tottahan se. Jos katselee taiteilija-Kososen nettisivulta kuvaa taideteoksesta, jossa jokirannassa kaasukellon vieressä olevaan yksitoistametriseen kaasupalloon on projisoitu NASA:n kuvaamaa videota auringon liekkimerestä, ei tuoreen albumin nimiraita jollain tapaa istu samaan tilanteeseen.


    UUSI MUSIIKKI ON HERÄTTÄNYT KIINNOSTUSTA MYÖS RAPAKON TAKANA.


    – Vastaanotto on ollut erittäin hyvää. Minulla on jenkeissä manageri, joka on puskenut levyä siellä eteenpäin. On tullut hirvittävän paljon hyviä arvioita ja valtavasti näkyvyyttä, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on debyyttilevy tuolla nimellä. 


    Myös kotosuomen musiikkimedia printistä digiin ovat olleet tuoreesta levystä innoissaan.


    KUUTIO VALTAMERESTÄ
    Kuten jutussa jo aiemmin todettiin, lienee Kososen tutuin taideteos tällä hetkellä Piispantornin sinivalasteos Big Blue. Mutta taiteilijan kädenjälki ei jää Piispanristillä uimariin, vaan näkyy koko rakennuksessa. Yhteistyötä on tehty nyt jo parisen vuotta.


    – Koko Piispantorni-rakennuksen sisätilat uusitaan ja siellä on taide joka puolella läsnä. Taideteoksen ja koko kohteen valaistuksen toteuttaa Turku Energia Urakointipalvelut. Valaistukset on suunniteltu yhdessä ulkovalaistussuunnittelija Antti Viertamon kanssa. Big Bluesta tulee kokonaisuus, jossa on kaikessa huomioitu taideteos ja taidenäkökulma.


    Suomen mittakaavassa moinen yhteistyö taiteilijan, arkkitehti Heimo Paukkusen ja rakennuttaja KOY Piispantornin kesken ei ole tavanomaista.


    – Yleensä taiteelle on varattu rakennuksesta jokin tietty alue. Maailmalla on hyvin monipuolista arkkitehtuuria, mutta en ole aiemmin nähnyt tällaista, jossa taide olisi näin kokonaisvaltaisesti mukana. Visuaalisessa kokonaisuudessa on ajateltu sitä, että koko rakennus olisi valtamerestä irti leikattu kuutio, joka on nostettu paikkaansa.


    Korkean Piispantornin vieressä on matalampi rakennus, jonka ruosteinen pinta kuvastaa rantakalliota, sekä meren ja mantereen kohtaamista.


    – Kun siirrytään sisätiloihin, on vesi ja vedenalainen teema on koko ajan läsnä, Kosonen avaa.


    MISTÄ SE INSPIRAATIO KUMPUAA?


    Kun tuoretta levyä on työstetty viitisen vuotta ja julkisen taiteen projekti Piispanristillä on ollut tekeillä pari vuotta, on kysyttävä, miten taiteilija erottaa itsensä taiteeseen ja musiikkiin vai onko kaikki vain yhtä luovuuden ihanaa sekamelskaa?


    – Yleensä pyrin keskittymään pidempiä ajanjaksoja yhteen asiaan, mutta väkisinkin tulee päällekkäisyyksiä. Julkisen taiteen ohella pyrin tekemään musiikkia ja päinvastoin.


    Tässä lokerointi Mauri Kososen ja Mauri Darkin välillä antaa parastaan myös tekijälle.


    – Se selkiyttää tekemistä myös itselle, kun tekee taidetta ja musiikkia eri taiteilijanimillä. 


    Hirvensalossa kasvanut ja meren lähellä viihtyvä Kosonen huomaa hakeutuvansa usein lomillaankin meren läheisyyteen. Löytyykö kotosaarelta sitten se paljon puhuttu inspiraatio työhön?


    – En osaa sanoa, mistä se innoitus kulloinkin tulee. Ehkä ihmisillä on mielikuva, että luova työ on vain suurta inspiraatiota. Suurin osa siitäkin on vain työntekoa, jossa selvitellään asioita, suunnitellaan ja tietoisesti etsitään inspiraatiota, työstetään ideoita ja mietitään seuraavia, Kosonen naurahtaa.


    No näkyykö saarella asuminen taiteessa jotenkin?


    – Vesi on taiteessani monesti läsnä. Saarella eläminen, vettä ja sen liikkeitä kun on koko ikänsä katsonut, se näkynee teoksissa. 


    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: OLLI HORTTANA

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Positiivisuutta mäessä

    L uminen talvi on innoittanut laskettelijat Hirvensalon rinteisiin. Ja mikäs lähimäessä on laskiessa, lunta riittää ja matka ei ole pitkä.


    Viime talven surkean lumitilanteen takia hiihtokeskus oli auki 18 päivää. Tänä vuonna määrä on jo kaksinkertaistunut ja rinteitä ylläpitävän Turun Slalomseura ry:n tähtäin on pitkällä keväässä.


    – Tavoitteenamme on olla pääsiäinen vielä auki. Mikäli siihen päästään, kertyy aukiolopäiviä reilu 90. Se on se, mitä me joka vuosi tavoittelemme, seuran puheenjohtaja Jari Lehtinen kertoo.


    Rinteestä tavoitettu mies kertoo hiihtolomaviikon sateiden haittaavan vain vähäisen.


    – Täällä on mukavat hissijonot, mäessä porukkaa ja paljon iloisia ilmeitä. Hiihtokeskus nauttii vallitsevan sään mukaan talvesta.


    Lumettomat talvet ovat vaikuttaneet seuran talouteen. Lehtisen mukaan yksi hyvä kausi ei pelasta, mutta auttaa eteenpäin.


    – Ihmisen muisti on sitä paitsi lyhyt. Kun on hyvä talvi, into seuraavaan talveen ja kauteen on iso.


    – Nyt kun talvi yllätti turkulaiset, meillä on ennätysmäärä jopa aikuisikäisiä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan lasketelleet. Ensikertalaiset vuokraavat paljon välineitä ja lähtevät rinteeseen kokeilemaan.


    Vaikka Lehtinen rinteestä tavoitettiinkin, ei aktiivi silti aina suksilla ole liikkeellä.


    – Valitettavasti ei joka päivä ehdi rinteeseen asti laskemaan, sen verran paljon on asioita täällä hoidettavana. Kyllä silti laskeakin pitää, ainakin tarkistaakseni, missä kunnossa rinteet ovat. Ja nyt ne ovat muuten aivan erinomaisessa kunnossa. Tervetuloa vaan nauttimaan talvesta!


    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Leikkiä riittää - Pakkasillakin

    Laura Jokela nauttii työstään perheiden parissa. Vapaa-aikana hän kuluttaa lenkkipolkuja ja ahmii äänikirjoja. Kotiseudulta Kakskerrasta puuttuu Jokelan mielestä vain yksi asia.


    Lunta on lähes polviin saakka. Nooa Tasto etenee määrätietoisesti Myrskypuiston lumisinta laitaa – kunnes kellahtaa hankeen. Laura Jokela kannustaa 2-vuotiasta nousemaan takaisin pystyyn. Pikkumies tekee työtä käskettyä: ottaa tukea maasta, ojentaa jalkansa ja nostaa selkänsä pystyyn. Taas matka jatkuu sisukkaasti.


    – Lunta on, mutta kyllä menoa riittää, Jokela naurahtaa.


    Jokela ja hänen työparinsa Netta Maunuvaara ovat tuttuja kasvoja monelle haarlalaiselle lapsiperheelle. Kaksikko vetää arkiaamupäivisin puistotoimintaa Vihurissa, Myrskypuiston leikkipaikassa.


    – Täällä leikitään, lauletaan, lorutellaan, jumpataan. Pääpaino on vapaassa leikissä ja sosiaalisten taitojen opettelussa.


    Vastaavanlaista puistotoimintaa järjestetään myös Kukolassa, Tammilehdon leikkipaikalla. Puistotoiminta on Turun kaupungin järjestämä avoin varhaiskasvatuspalvelu, joka on tarkoitettu 1,5–6-vuotiaille kotihoidossa oleville lapsille. Puistotoiminta on pienelle ihmiselle esimerkiksi kevyt tapa harjoitella päivähoidossa oloa.


    – Tämä on usein perheiden ensikosketus varhaiskasvatukseen, Jokela vahvistaa.


    Puistotoiminta on myös perhetyötä. Yhteistyö perheiden kanssa on tiivistä.


    – Perheet tulevat tässä tutuiksi, aivan eri tavalla kuin päiväkodin arjessa.


    – Meiltä kysytään paljon vinkkejä. Se on tosi kivaa. On ihanaa, kun voi olla avuksi, Jokela jatkaa.


    Iso tukipilari Jokela saarelaisille lapsiperheille onkin vuosien varrella ollut. Myrskypuiston lisäksi hän työskentelee Haarlan päiväkodissa. Aiemmin Jokela toimi 10 vuotta perhepäivähoitajana.


    – Tällä hetkellä opiskelen töiden ohella oppisopimuksella kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa.


    KAKSKERRASSA 20 VUOTTA


    Haaveena oli oma talo. Laura Jokela etsi maanrakennusalan yrittäjänä toimivan Heikki-puolisonsa kanssa tonttia. Paljasjalkaisille turkulaisille oli selvää, että näillä leveyspiireillä pysytään. Oiva tontti löytyi sattumalta Kakskerrasta. Jokelat rakensivat omakotitalonsa unelmapaikalle keskelle metsää.


    – Huhtikuussa tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun muutimme tänne, Laura Jokela, 43, laskee.


    Perheeseen kuuluvat pojat Urho ja Aaro. 15-vuotias Urho suorittaa peruskoulutaipaleensa loppumetrejä Syvälahdessa, 17-vuotias Aaro opiskelee Turun ammatti-instituutissa rakennusalaa.


    Sillä aikaa, kun Jokelat ovat asuneet Kakskerrassa, saaret ovat muuttuneet valtavasti.


    – Todella paljon, Laura Jokela puistattelee.


    – Varsinkin Haarlan seutu. Eihän siellä ollut parikymmentä vuotta sitten kuin pari kerrostaloa ja rivaria. Kaupasta ei ollut tietoakaan.


    Kakskertaan hän ei sen enempää palveluja kaipaa. Jos maaseudun rauhaan muuttaa, on hyväksyttävä, ettei ostoksille pääse jalkapatikalla.


    – Toivon, että Kakskerran luonne säilyy nykyisellään, Jokela jatkaa.


    – Parasta on luonto ja oma rauha ja se, että loppupeleissä palvelut ovat kuitenkin lähellä. Meiltä on 20 minuutin ajomatka Turun keskustaan.


    Ruokakauppaostokset on usein tapana tehdä saarilla.


    – Mutta välillä täytyy käydä Kupittaan Cittarissa, kun alkaa tehdä niin paljon mieli heidän caesarsalaattiaan, Jokela nauraa.


    Ainoa miinuspuoli on koulu. Vastustuksesta huolimatta kaupunki lakkautti Kakskerrastakoulutoiminnan 2007. Jokeloiden jälkikasvu ei siis ehtinyt käydä lähikouluaan.


    – Meidän kohdalla Haarlan koulu toimi hyvin, mutta silti Kakskerran koulun lakkautus harmitti. Sille olisi ollut tarvetta. Olisi vieläkin.


    Jokela ei ole tuntonsa kanssa yksin. Kakskertaseura teki pari vuotta sitten kyselyn, josta ilmeni, että koulu on yksi niistä palveluista, jonka paikalliset mieluiten haluaisivat kotisaarelleen.


    ERITYISEN ONNELLINEN TALVESTA


    Vaikka Myrskypuistossa ei pääse talviaikaan tekemään hiekkakakkuja ja liukumäen portaatkin ovat jäässä, ei se leikkejä haittaa. Pulkat ja lumilapiot ovat olleet alkuvuoden kovassa käytössä. On rakennettu lumiukkoja ja laskettu mäkeä.


    – Sää on melko pitkälti pukeutumiskysymys, Jokela muistuttaa.


    – Ei tätä työtä voisi tehdä, jos olisi vilukissa.


    On toki säälläkin rajansa. Jos lämpötila laskee yli 12 pakkasasteeseen, päivän puistotoiminta saatetaan perua.


    – Mutta aina katsotaan tilannekohtaisesti. Siihen pyritään, että saataisiin pidettyä puistotoimintaa talvellakin.


    Vaikka töissä Jokela pääsee ulkoilemaan paljon, se ei riitä. Vapaa-aikana hän suuntaa usein lähimetsien poluille.


    – Olen koukussa äänikirjoihin! Kuuntelen niitä lenkillä ja kotitöitäkin tehdessä.


    Juuri nyt Laura Jokela on erityisen onnellinen talvisesta talvesta. Lumesta, jäästä, pakkasista. Jokaisessa vuodenajassa on oma hohtonsa.


    –Olen tilannut tätä säätä maaliskuun loppuun saakka, hän hymyilee.


    Lisätietoja leikkipuistotoiminnasta löydät Turun kaupungin nettisivuilta. Toiminnan maksu on 23 - 27 euroa kuukaudessa, riippuen lapsen tuntimääristä.


    TEKSTI JA KUVAT: MARIA SUOMI

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Taidekappelin kippari

    Taidekappelin sanotaan kuvastavan ylösalaisin käännettyä venettä. Ja koska vene tarvitsee ohjastajan, leikki toimittaja sanoilla otsikon verran. Totuutta sanassa kuitenkin on.


    Elokuu 2020 ei varmasti ollut helpointa aikaa aloittaa uutta pestiä Pyhän Henrikin Ekumeenisen Taidekappelin toiminnanjohtajana. Koronan toinen aalto oli vasta tuloillaan, eikä syksyn yleisörajoituksista ollut vielä tarkempaa tietoa. Aira Kuvaja tarttui kuitenkin ennakkoluulottomasti toimeen.

    Syksyllä oli vielä yksi ikävä kortti hihassaan: Taidekappelin isänäkin pidetty rovasti ja taiteilija Hannu Konola kuoli vaikean sairauden murtamana. Hannu on poissa, työ jatkuu, kirjoitti toimittaja Heli Peltoniemi maakuntalehdessä itsenäisyyspäivän tienoilla. Ja niinhän sen on jatkuttavakin.

    – Onneksi ehdin tavata Hannun ja keskustella hänen kanssaan, kuulla miten tämä kappeli on alun perin syntynyt ja millaisia ajatuksia hänellä tästä oli, Kuvaja kertoo.

    Konola oli tiiviisti mukana Taidekappelin toiminnassa. Hän oli itseoikeutetusti taidetoimikunnan puheenjohtajana. Hannun vaimo Kaisa Konola jatkaa edelleen taidetoimikunnassa, joka valitsee esille pantavat näyttelyt.

    – Siinä se suurin aukko varmasti on. Elämähän on sellaista, että se kulkee eteenpäin. Ihmiset ovat erilaisia, eikä kukaan voi olla sellainen kuin Hannu. Me muut olemme omiamme ja asiat soljuvat uomassaan.

    PAIKKA ON TEIDÄN!

    Aira Kuvaja taas ei ole ensimmäistä kertaa toiminnanjohtajan pestissä. Itse asiassa koko pesti vaikuttaa suoraan naiselle luodulta, niin hyvin se istuu hänen historiansa kanssa yhteen.

    Kuvaja toimi kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtajana vajaat 10 vuotta. Välissä hän ehti olla puolitoista vuotta päätoimisena yrittäjänä, sekä Bergvikin säätiön puheenjohtajana.

    – Olin tyytyväinen yrittäjänä. Jopa koronaaikaan riitti töitä. Miesystäväni selaili omasta puolestaan työpaikkailmoituksia ja huomasi kappelin avoimesta pestistä. Itse en olisi asiaa varmastikaan huomannut. Tällaisessa kristillisessä paikassa voi kai sanoa, että johdatusta oli mukana, Kuvaja hymyilee.

    Kuvajalla on alun perin kotitalousopettajan koulutus. Hän on kasvatustieteen maisteri Helsingin yliopistosta. Lovina vyöllä kulkevat Operaatio Ruokakassin tiedottajan virka, mainostoimistotöitä parissakin eri firmassa, toimittajan töitä sekä Kotitalous-lehden toimituspäällikön työ. Hänellä on myös hengellistä koulutusta, kiinnostusta kuvataiteisiin ja harrastanut taidetta ja kulttuuria koko ikänsä.

    – Olenkin joskus sanonut, että olen elänyt kolmessa vuorossa, kun olen ehtinyt niin paljon, Kuvaja nauraa.

    MONINAINEN TYÖNKUVA

    Taidekappelin kannatusyhdistyksen toiminnanjohtajalla on kokemusta monelta alalta, mutta monenlaista työssä tarvitaankin. Ainoana palkattuna työntekijänä Kuvaja luo lumet, toimii suntiona, vahtimestarina, opastajana sekä pitää yllä suhteita yhteistyökumppaneihin, mediaan ja yleisöön. Tietysti kaikki hallinnollinen kuuluu myös monitoimityöntekijän kontolle.

    – Pitää olla sekä pikkutarkka että kokonaiskuvan hallitseva ja kyetä itsensä johtamiseen.

    Ikään kuin taiteessakin?

    – Harrastan öljyvärimaalausta ja tässäkin työssä on lupa käyttää luovuutta.

    Hengellisyys on myös tärkeää, onhan kappeli kuitenkin kirkko.

    – Tänne saa tulla juttelemaan, jos kaipaa puhekumppania. Meillä työntekijöillä ja vapaaehtoisilla on vaitiolovelvollisuus. Kun naapureina on Meri-Karinan ja Karinakodin tapaisia taloja, käy täällä myös sieltä ihmisiä, joilla on jotakin sydämellään.

    TULEVAISUUSNÄKYMÄT

    Yksityinen, seurakunnista erillään oleva, ekumeeninen taidekappeli nojaa toiminnallaan vahvasti lahjoituksiin ja omaan varainhankintaansa.

    – Yksityistilaisuudet ovat tärkeä tulonlähde. Kappeli on melko suosittu vihkikirkko. Sen lisäksi meillä on jonkin verran siunauksia ja kasteita. Ja voihan täällä pitää kokouksia ja vaikka syntymäpäiväjuhliakin.

    – Nyt olen sopimassa kirjanjulkistustilaisuutta. Runoiltojakin voisi olla. Tämä sopii mielestäni hyvin monenlaisen taiteen näyttämöksi. Toivonkin, että tästä kehittyisi monipuolinen kaupunkikulttuurin keskus. Sillä tavalla tänne saadaan myös erilaisia ihmisiä.

    Miten hengellisyys sitten istuu yllä mainittuihin tilaisuuksiin?

    – Osa taiteesta on hengellistä, kuten nämä esillä olevat Minna Sarteksen työt. Tila on yksinkertainen ja tyylikäs, tietyllä tavalla eleetön, että mielestäni tänne sopii kyllä sekä hengelliset että maalliset taiteenmuodot – lisäksi näiden väliin piirretty raja on mielestäni osin keinotekoinen.

    Taidekappeli on kaikille avoin ja ekumeenisena tarkoitettu kaikille kristityille sekä niille, jotka eivät lue itseään kristityksi.

    – Tämähän on hirvensalolaisten yhteinen kappeli, etenkin nyt kun Hirvensalon kirkko ei ole auki, eikä sen tulevaisuus tiedossa. Yleisöstä huomaa, että osa tulee tänne selkeästi vain hiljentymään tai puhuu hengellisistä asioista. Osa tulee selvästi vain katsomaan taidenäyttelyitä.

    Maaliskuussa Taidekappelissa on esillä Laura Hynnisen näyttely ”Unia vai kaikuja”.

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Ämyri: Jokaisen pitäisi opetella ompelemaan!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.


    Sain joululahjaksi kaksi vuotta sitten ompelukoneen, ja en olisi ikinä voinut parempaa lahjaa toivoa. Se on huomattavasti parantanut elämänlaatuani: ompelukone säästää paitsi rahaa, mutta myös ympäristöä!


    Mitä sinä teet, kun farkuistasi menee vetoketju rikki tai niiden sauma repeää? Heitätkö housut kenties pois ja ostat uudet? Toivottavasti et, sillä silloin olet osana pikamuodin haitallista noidankehää.


    Pikamuotikulttuurin aiheuttama vaatejäte on vakava ongelma ympäristön kannalta. Tietoisuus pikamuodista on onneksi kasvanut nuorten keskuudessa paljon lähivuosina.


    Kuitenkin kertauksena niille, joille termi on vielä hiukan pimennossa: ”Pikamuoti on muodin, erityisesti vaatetus- ja asusteteollisuuden, nouseva haara, johon liittyvät halvat hinnat, jatkuvat uutuudet sekä nopea tavaran kierto.” En mene tässä kuitenkaan sen syvemmälle pikamuodin valtaviin haittavaikutuksiin, vaan keskityn enemmän siihen, miten juuri sinä voisit olla vastuullisempi muodin suhteen.


    Kirpputorit ovat aivan mahtavia aarreaittoja. Siellä voi tehdä upeita löytöjä todella halvalla. Nyt koronaaikana kannattaa tutustua nettikirpputoreihin, joilla hinnat usein tosin voivat olla hieman kalliimpia. Etuna niissä on kuitenkin ajan säästyminen, kun ei tarvitse selata rekkien läpi vaan voi hakukenttään kirjoittamalla löytää nopeasti etsimänsä.


    Parasta kirpputoriostoksissa on kuitenkin se, että vaikka pitäisit jonkin brändin vaatteista, mutta et heidän eettisistä käytännöistään, voit silti ostaa vaatteen ja tietää, ettet rahallisesti tue kyseistä brändiä.


    Itse olen viimeisien kuluneiden vuosien aikana vaihtanut kokonaan kirpputoriostoksiin. Nykyään ostan vain tarpeelliset uutena, kuten esimerkiksi kengät sekä alusvaatteet. Huomasin kuitenkin nopeasti yhden suuren ongelman kirpparishoppailussa: vaate on saatavilla vain yhdessä koossa. Tämän ongelman ovat ratkaisseet ompelukone ja ompelemaan opetteleminen.


    Ompelemaan opetteleminen saattaa vaikuttaa liian hankalalta ja aikaa vievältä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Youtubesta löytyy useita erilaisia tutoriaalivideoita, joilla pääsee helposti alkuun ompelun maailmassa.


    Nyt pari vuotta ompelukoneella surruteltuani olen alkanut jopa suunnittelemaan ja tekemään omia vaatteitani. Se on ollut todella inspiroivaa ja auttanut minua löytämään oman tyylini aivan uudella tavalla.


    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Sutelat paluumuuttivat tuttuun Hirvensaloon

    Kirsi ja Niklas Sutela ovat yhtä hymyä. He ovat juuri saaneet avaimet uuteen kotiin ja molempien mieli on täynnä remonttisuunnitelmia. Sutelat ovat paluumuuttajia Helsingistä Hirvensaloon. Taloyhtiössäkin heidät on otettu jo avosylin vastaan.


    Varmaan tavoite on saada kaikki kuntoon ennen joulua. Keittiö on eilen valittu, tänään tulee lattioiden hioja, huomenna maalari. Remonttimies saapuu ensi viikolla. Siitä se alkaa, Niklas Sutela kertoo.


    Uusi koti on paritalossa, joka kuuluu kolmen paritalon taloyhtiöön. Sieltäkin on jo ikään avattu ovia uusille tulokkaille.


    – Meille kerrottiin, että ”täältä” on aina tuotu ravut taloyhtiön rapujuhliin. Joulun välipäivinä taas on yhteinen juustonmaisteluilta.


    KOULUTIE ALKOI WÄINÖ AALTOSEN KOULULTA


    – Me olemme molemmat Hirvensalossa kotoisin, Kirsi Sutela sanoo. 


    Hän, eli silloin tietenkin Kirsi Kalpa, aloitti koulunsa 1996 ekaluokkalaisena Wäinö Aaltosen koulussa. Perhe muutti Kukolaan, kun Kirsi oli toisella luokalla. Kukolassa hän asui aikuisikään asti, kunnes muutti Niklaksen kanssa Turun keskustaan.


    Kirsi Sutela on opiskellut Turussa ensin sairaanhoitajaksi. Siitä hän jatkoi opintoja suuhygienistiksi Helsingissä, jonne Niklas muutti hänen kanssaan. Helsingistä löytyi myös töitä suuhygienistinä. Vuoden alusta alkavat työt Turussa.


    – Työpaikka on tiedossa, Kirsi kertoo.


    Niklaksen lapsuuskoti oli Moikoisissa, yläasteen ja lukion hän kävi Luostarivuoressa ja jatkoi siitä opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Työpaikka löytyi Helsingistä headhunterina eli johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnin parissa Mercuri Urvalilla. Paluumuutto Turkuun ei silti tarkoittanut työpaikan vaihtamista. Hän vastaa nyt yrityksen Turun toimistosta Kupittaalla ja lisäksi yrityksen Aasian liiketoimintojen kehittämisestä.


    – Meidän firmamme on Euroopassa aika iso, lisäksi Aasiassa meillä on toimistot Kiinassa Shanghaissa, Singaporessa ja Intiassa Bangaloressa.


    Kotimaassa tehtävien rekrytointien lisäksi Sutelan työhön kuuluu esitellä ja avata yhteyksiä eurooppalaisille asiakkaille Aasiassa.


    – Työ on tosi mielenkiintoista, siinä näkee todella monenlaisia ihmisiä ja yrityksiä. Pääsääntöisesti, kun tekee rekrytointia, on tekemisissä fiksujen, motivoituneiden ihmisten kanssa positiivisissa asioissa. Kansainvälinen liiketoiminta on aina kiinnostanut.


    Työhön liittyy myös iso vastuu. Rekrytoinneissa on takuu siitä, että valittu henkilö pärjää ja viihtyy ja jos näin ei käy, haetaan uusi. Seurannan mukaan tässä onnistutaan erittäin hyvin, ihmiset ovat viihtyneet ja pärjänneet.


    – Pitää olla huolellinen rekrytointiprosessin kanssa ja kertoa asioista avoimesti, Niklas Sutela toteaa.


    LAPSUUDEN HIRVENSALOLAISET OVAT JÄLLEEN KASASSA


    Niklas Sutelalle uusi koti merkitsee oikeasti paluuta juurille.


    – Me olemme asuneet kilometrin päässä tästä, hän kertoo uuden kotinsa parvekkeella. Siskon koti on jopa näköyhteyden päässä.


    Hirvensalossa asuvat molempien vanhemmat ja Niklaksen siskon perhe. Myös pariskunnan bestmanit ja kaasot asuvat saarella. Muutto takaisin ei ollut hetken mielijohde.


    – Kyllä jonkin verran on pyöritetty asiaa ja oli varmaan selvää, että jossain kohtaa muutetaan Turkuun takaisin. On varmaan kerran vuodessa keskusteltu, olisiko nyt hyvä hetki. Nyt todettiin, että on ja kaikki meni kivasti. Aika nopeasti löytyi uusi koti, josta tykätään.


    Hintataso on vähän erilainen, Töölön kaksion neliömäärä moninkertaistuu, vaikka asunnot voisivat rahassa mitaten olla samanarvoisia. Elämisen laatu on vähän erilainen.


    – Tietenkin on ihan mahtavaa, että on uusi koti. Lähellä ovat perheet ja ystävät, joita ei ole ehtinyt niin paljoa nähdä.


    Samalla tietenkin osa tutuista opiskelukavereista ja tuttavista jää Helsinkiin. Mutta matka sinnekin on vain pari tuntia.


    OMAA PIHAA HARAVOIMAAN


    Helsingin keskustan kerrostaloasunnosta otetaan samalla hyppäys kotiin, jossa on paljon lisää tilaa. Ensimmäistä kertaa on myös oma takka, kodinhoitohuone ja erityisesti piha.


    – Tämä on uutta kivaa meille. Pääsee tekemään pihahommia, olen pitkään jo odottanut omaa puutarhaa. Täytyy aloittaa aika alusta, se on siistimistä ensi alkuun.


    Keväällä näkee tarkemmin, miten nyt jo syysasuun verhoutunut piha alkaa puskea uutta kukkaa. Yhdessä asunnon myyjien kanssa käytiin kuitenkin läpi, mitä kaikkea puutarhasta löytyy.


    – Olimme täällä käymässä ja heidän kanssaan yhdessä kierrettiin.


    Yhteyksiä löytyi heti myös asunnon myyjiin.


    Yksi heidän tyttäristään oli koulussa Niklaksen rinnakkaisluokalla ja on nyt yrittäjänä Hirvensalon kuntosalilla, jonne on aikomus myös suunnistaa. Myös asunnon remonttiin voitiin valita tuttu ja suositeltu kaveri Moikoisista.


    SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT


    Seuraavia saarelaiskavereita oli pohdinnassa useampia ja heistä valikoitui jälleen yksi. Seuraavaksi suunnataan Haarlaan. Sieltä löytyy nuori mies, joka rakentaa itselleen ja kihlatulleen uutta kotia, edelleen Hirvensaloon. Taustalla on myös pitkää saarihistoriaa, saarilla ovat asuneet jo tämän saarelaiskaverin isovanhemmat.


    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Heikki Kännö - Pitkien tarinoiden mies

    Hirvensalolainen entinen kuvataiteilija Heikki Kännö työnsi pensselit santaan ja loi itsensä uudelleen kirjailijana. Viime vuonna julkaistu Sömnö poiki Runebergpalkinnon ja keväällä ilmestynyt Runoilija on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi.


    Illoisissa asuva ja työskentelevä kirjailija muutti perheineen nykyiseen kotitaloonsa vuosikymmen sitten. Ensimmäinen puolikas parikymmenvuotisesta saarella asumisesta vierähti Pikisaaressa. 


    Jos katsoo kirjojen julkaisutahtia, vaikuttaa Kännö ahkeroineen toden teolla viime vuosina. 2017 ilmestyi esikoisteos Mehiläistie, 2018 palkittu Sömnö ja 2020 Runoilija. Esikoisteoksen valmistelun hän kuitenkin aloitti jo varhain.


    – Olen sikäli harvinaisuus, että olen täysin itseoppinut kirjailija. Kun aloin suunnitella julkaistavia romaaneita, kuvittelin, että se olisi jopa helppoa. Minun piti kuitenkin kirjoittaa useita harjoitusromaaneita ennen kuin uskalsin edes käydä käsiksi Mehiläistien aiheeseen.


    Kirja, jonka hän kuitenkin olisi halunnut kirjoittaa, oli toisena ilmestynyt Sömnö.


    – Se oli kuitenkin vielä niin kaukana taidoistani. Mehiläistiekin oli ikään kuin kenraaliharjoitus. Käytin Mehiläistien kirjoittamiseen viisi vuotta ja kun se tuli valmiiksi, aloitin suurin piirtein samana päivänä kirjoittamaan Sömnöä.


    TOISSAVUOSISADAN VAIHTEEN MYSTIIKKAA


    Turun Piirustuskoulusta taidemaalariksi valmistunut Kännö lopetti maalaamisen vuosituhannen vaihteen tienoilla.

    – Olen pitkien tarinoiden mies. Vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kaipasin kuvataiteilijana mahdollisuutta kertoa tarinoita. Maalaukseni olivat hyvin tarinallisia, mutta halusin päästä kertomaan sen tarinan, ja kuvataide ei enää palvellut tarkoitusta.


    Kuvataiteen opinnot eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä niistä on ammennettu jo kolme romaania. Kysyttäessä, paljonko kirjailija Kännö ammentaa kuvataiteilijaminänsä laarista tarinoihin, vastaa hän hymähtäen:


    – Kirjojen tarinat ihan täysin! Kirjoissa yhteinen nimittäjä on se, että ne kertovat mystiikan ja taiteen yhdistymistä toisiinsa. Lisäksi mukana on maailman muuttuminen natsismin ikeen alla, paljon puhetta sukupuolten tasa-arvosta sekä taiteilijoiden narsismista.

    SEURAAVA SUUNNITTEILLA 


    Kolmen ensimmäisen romaanin aihepiiri ja maailma liikkuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maisemissa, Saksalais-Itävaltalaisessa kulttuurissa. Neljäs teos on jo kustantajalla tarkasteltavana. 


    – Lukija ei voi Runoilijan loppuun päästessään ajatella, että kirjani muodostaisivat minkäänlaista yhtenevää kokonaisuutta. Kaikki kolme ensimmäistä teosta ovat itsenäisiä romaaneja. Neljäs kirja kuitenkin punoo edellisten juonet yhteen jolloin tästä tulee neljän itsenäisen romaanin yhteenkuuluva sarja.


    Vaikka neljättä kirjaa ei ole julkaistu, on viides toki jo Kännöllä työn alla.

    – Siinäkin pysytään edellisten aikakaudessa. Luen valtavaa pinoa lähdeaineistoa ja suunnittelen kovaa päätä seuraavan kirjan juonta. Innostuin kuvataiteilijasta nimeltä Egon Schiele, joka oli itävaltalainen ekspressionismin edelläkävijä. Kävin hänen retrospektiivisessä näyttelyssään Wienissä ja siitä asti olen miettinyt, että hänestä syntyisi mainio kirja.


    Finlandiapalkinnot julkistettiin 25.11.2020, päivää ennen tämän lehden julkaisua. Mainingin toimitus onnitteleekin voittajaa, vaikka palkinto ei Hirvensaloon sattunutkaan.


    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Satava-Kakskerran osayleiskaava taas pöydällä

    Marraskuun 16. piti olla se päivä, jolloin kaupunginvaltuusto päättäisi SatavaKakskerran osayleiskaavasta. Etänä pidetyt budjettineuvottelut venyivät aamuyön

    puolelle, joten kaavapäätös siirrettiin joulukuulle.


    Kaupunginhallitus käynnisti Satava-Kakskerran osayleiskaavan laadinnan uudelleen maaliskuussa 2013. Turun Sanomien politiikan toimittaja Jari Heino kirjoitti toukokuussa 2019 Turun ikuisuuskysymyksiin kuuluvan Satavan ja Kakskerran osayleiskaavoituksen vihdoin edenneen  loppusuoralle. Maaliviiva kuitenkin siirtyi jälleen pitkittyneiden budjettineuvottelujen tuloksena ja asia puntaroitaneen joulukuussa 2020.


    Turku.fi -sivustolla kaava-asia esitellään seuraavasti: Osayleiskaavalla pyritään ohjaamaan Satava-Kakskerran alueella erityisluvin tapahtuvaa rakentamista asemakaavoitettavien alueiden ulkopuolisilla alueilla ja virkistysalueiden säilymistä mahdollisimman yhtenäisinä. Asemakaavoitus ei tule alueella koskemaan kuin pieniä osia saarten laajuudesta. Osayleiskaavassa määritellään myös se, millaiseen väestönkehitykseen varaudutaan aikaa myöten.


    ASUKASMÄÄRÄ MYÖS MAHDOLLISTAA


    Itse kaavassa suunnitellaan saarille noin 3600 asukkaan yhdyskuntaa seuraavan kolmen vuosikymmenen kuluessa. Parisen vuotta sitten tehdyn laskelman mukaan Satava-Kakskerrassa ympärivuotisten asukkaiden määrä oli vajaat 1400 henkeä väestönkehityksen ollessa laskeva. Oletuksena jatkossa saarille muuttaisi siis noin 70 henkeä vuosittain.


    – Isossa kuvassa on todella tärkeää, että ajantasainen kaava saadaan hyväksytyksi. Satavassa ja Kakskerrassa on paljon asukkaita, jotka odottavat kaavan hyväksymistä, jotta voivat omalta tontiltaan lohkoa lapsilleen tai lapsenlapsilleen osia, kertoo kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston varapuheenjohtaja Niko Aaltonen.


    Kaava antaa Aaltosen mukaan mahdollisuuden asukasmäärän maltilliseen kasvuun, joka taas tekee palveluille hyvää.


    – Uusi asukasmäärä antaa myös toiveen siitä, että Kakskerran koulu voisi joskus palata esimerkiksi alaluokkien osalta. Sama pätee bussilinjojen määrään. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä laajempi bussilinjasto.


    SAARISTOLAISMAISEMA MENNYTTÄ?


    Satavan pientaloyhdistyksen aktiivit eivät pidä kaavaa hyvänä asiana.


    – Meille paljastui vasta tässä loppuvaiheessa, ettei kaavassa ole kyse rakennusmassan sijoittamisesta Kakskerran ja Satavan alueelle. Kaavan nimi pitäisi olla Satavan osayleiskaava, koska se tehokkuusajattelu iskee nimenomaan Satavan itäkärkeen, sanoo Satavan pientaloyhdistyksen puheenjohtaja Ossi Kuparinen tuohtuneena.


    Noin 650 – 700 taloa on suunniteltu alueelle, joka Kuparisen mukaan muuttuisi täysin.


    – Taajamatoimintojen alue Satavan itäpäässä on se, jolle nuo 2200 asukasta ollaan sijoittamassa. Silloin muuttuu ympäristö saaristomaisemasta esikaupunkimaiseksi ja saaristokylämallin ajatuksen saa haudata. Yhdistyksen toimijoiden mukaan ristiriita kaavaselostuksen ja itse kaavan välillä on jyrkkä.


    – Uskaltaisin sanoa, että saarella asuvat ja kävijät eivät ole ymmärtäneet, mistä tässä lopulta on kysymys. Emme halua ulkoilmamuseota vaan kaavaselostuksessa mainittua saaristolaismaista, rauhallista kylämäistä ja ihmiset huomioonottavaa kaavaa.


    Kaavan kanssa pitkään puuhannut Niko Aaltonen ymmärtää myös Satavalaisia.


    – Koskaan ei kaavaa saada maaliin niin, että kaikki osapuolet olisivat sataprosenttisesti tyytyväisiä. Yhdistyksiltä tulee kannanottoja, että mitään ei saisi rakentaa. Samalla kuitenkin tahdotaan koulut, kevyenliikenteen väylät, bussilinjat ja palvelut. Molemmat eivät valitettavasti ole mahdollisia.


    Satavalaiset eivät kuitenkaan vielä lannistu. 


    – Voi olla, että olemme asian kanssa myöhässä, mutta joulukuun valtuuston kokoukseen asti aiomme keskustella ja pyrkiä vaikuttamaan asiassa, Kuparinen kertoo.


    Kaupunginvaltuusto käsittelee kaavaa kokouksessaan 14.12.2020. www.turku.fi/SatavaKakskerran-osayleiskaava


    TEKSTI: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    ASB:llä tyttöenergiaa kaukalossa

    Airiston Salibandyssä keskitytään tyttöjen harrastamiseen pieteetillä. Panostus tyttöjen toimintaan lähti seura-aktiivin omasta halusta tarjota tyttärelleen salibandyharrastus.


    Hirvensalon ja samalla saarten tuore salibandyseura Airiston Salibandy (ASB) haluaa tarjota tytöille harrastusvaihtoehdon yksilölajien rinnalle joukkueurheilusta.


    – Aikanaan vanhassa seurassa tyttöjen kerhotoiminta perustettiin, koska halusin tarjota viisivuotiaalle tyttärelleni salibandyharrastusmahdollisuuden. Lähdimme rakentamaan alusta asti toimintaa, jossa tytöt ja pojat olisivat tasaveroisia. Se ei ole lainkaan itsestään selvä asia monissa seuroissa, Jani Penttilä kertaa.


    Turussa vain Länsirannikon suurimmalla seuralla, FBC-Turulla, on yhtä paljon alle 12-vuotiaita tyttöjä toiminnassa mukana kuin ASB:lla.


    – Salibandy ei ole se laji, johon tytöt helposti luonnostaan hakeutuvat. Jos perheestä joku muu pelaa aktiivisesti tai on pelannut aiemmin, vaikuttaa se innokkuuteen paljon, F-tyttöjä valmentava Antti-Jussi Nygård valaisee.


    Saarilla joukkuelajejakaan ei paljon ole tarjolla.


    – Jalkapallossa nappulaliiga vetää tyttöjäkin. Sen jälkeen jää jäljelle yksilölajeja ja suurimmassa osassa niistäkin on lähdettävä mantereen puolelle harrastamaan, Nygård jatkaa. 


    Halukkaat pääsevät kuitenkin kokeilemaan lajia matalalla kynnyksellä.


    – Meillä on kaikissa kerhoissa suojalaseja ja mailoja, joita saa lainaksi. Maksaakaan ei tarvitse päästäkseen lajia kokeilemaan. Monille viisivuotiaille isoon saliin saapuminen on jo jännittävä kokemus ja lapset lämpiävät hitaasti. Siinä vaaditaan vanhemmilta lapsen rohkaisua ja pitkäjänteisyyttä, Penttilä muistuttaa.


    Lajista kysyttäessä 8 - 9 -vuotiaat tytöt eivät kauaa aikaile.


    – Kiva laji, kun saa nähdä kavereita!

    – Säbä on kiinnostavaa!

    – Kunpa kaikki saisivat kokea tämän hauskan lajin.


    Lisätietoa seurasta ja toiminnasta:
    www.airistonsalibandy.fi

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Ilkka Tirri - Lasilinnan pohdiskelija

    Otsikoksi tähän juttuun suunniteltiin Lasilinnan voutia, ja sensellaisia, sanaleikkiä sanan linna kanssa. Yhdessä haastateltavan kanssa pohdimme asiaa. Pohdiskelija kertoo kuitenkin miehestä enemmän kuin vouti.


    Ilkka Tirri on Hirvensalon Lasilinnan pohdiskelija. Ei hän taloa omista, joten valtias lienee vähän paljon sanottu. Pikemminkin vouti, vähän kuin maatilalla pehtoori. Tirri ylläpitää kolmannen kerroksen tilaa, jota kehystää taide, runous ja pysäyttävä näkymä kohti aurajokisuuta.


    – Tämä alkoi yhden hullun unelmana työympäristöstä. Nyt Lasilinna on ajatushautomo, virikepaikka, juhla- ja kokoustila. Täällä on vietetty kaikkia kirkollisia juhlia, kokouksia ja syntymäpäiviä, Tirri listaa.


    Vuonna 2011 paikalleen Lauttarantaan proomulla uitettu lasikuorinen kolmikerroksinen kerrostalo on Nostokonepalvelu oy:n omistuksessa. Tontti on vuokrattu, joten omistaja päätti rakennuttaa talon, joka voidaan vuokra-ajan päätyttyä siirtää muualle.


    ALKUKANTAINEN TAITEILIJA

    Tirri suunnitteli tilaa ensin omaksi työhuoneekseen. Kiireiset vuodet moniongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja nuorten parissa veivät kuitenkin miehestä mehut.


    – Burn out iski pahasti. Tuli tuo olo, hän sanoo ja näyttää patsasta, joka on ruuvipuristimen leukojen tiukassa otteessa ikkunalaudalla.


    Nyt Tirri käyttää aikansa taiteen ja runouden lisäksi tilan kehittämiseen.


    – Tämä paikka herätti minussa jonkinlaisen alkukantaisen taiteilijan. Olen aina kirjoittanut runoja ja muuta ajatusteni purkamiseksi ja paineiden tasaamiseksi.


    Lasilinnassa hän on ollut nyt parisen vuotta.


    – Alussa enemmän kokouksia ja omaa toimistoa. Kun terveys meni, aloin toteuttamaan itseäni. Lähes kaikki taide täällä on kätteni jälkiä. Teen kierrätystaidetta, uusiokäyttöä kiertotalouden ehdoilla. Seinällä on myös muutamia Soile Timosen yhden viivan tekniikalla tehtyjä tauluja sekä yksi Nina Packalenin teos.


    TERAPIAA JA RAUHOITTUMISTA


    Taide on Tirrille henkireikä ja samalla omaa mielenterveystyötä. Monivaiheisen elämään on mahtunut pestejä erilaisissa työnkuvissa, jotka ovat vieneet maailmalle ja takaisin. Matkaan mahtuu paljon tapahtumia, murhetta ja surua.


    – Tietysti on ollut paljon ilojakin. Ihanasti vaimo on ollut 37 vuotta kyydissä. Tarinoita taitaisi olla neljällekin elämälle, Tirri naurahtaa.


    Ja sangen nauravainen ja iloluonteinen mies onkin. Jopa pandemian keskellä. Korona peruutti suuren osan kuluvan vuoden tilaisuuksista Lasilinnassa. Yrittäjä jaksaa silti positiivisuus edellä ja katsoo tulevaisuuteen odottavasti.


    – Ihmiset kyllä sopeutuvat. Kun hyppäät avantoon, on siinäkin alkushokki melkoinen. Ensiksi on ihan jäykkänä ja sitten jossain välissä uit rantaan. Juuri kun luulin päässeeni pois tuosta, olen siinä takaisin, hän nauraa ja osoittaa jälleen patsasta puristimessa.


    Lasilinnassa Tirri on kuin kotonaan. Ja niin hän toivoo vieraidenkin olevan. 


    – Tämä näkymä rauhoittaa. Juhlatilana tämä on melko konstailematon. Kaikki nämä tavarat, mitä olen tänne sisälle tuonut, ovat lisänä siihen. Kaikilla näillä esineillä on jokin tarina.


    Hetken hän on hiljaa, katsoo ulos ohi verkalleen lipuvaa venettä, sen jälkeen sisustusta ja tokaisee.


    – Kyllä mä tänne muuttaisin, jos vain saisin.

    www.lasilinna.fi

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Vieraskynä - Havaintoja liikenteestä

    Maininki julkaisee myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Tällä kertaa sanaisen arkkunsa avaa Mitä kuuluu -palstaakin kirjoittava Mika Hietakangas.


    "Törkeä ylinopeus Turussa Hirvensalon sillalla. 50 km/h alueella 163 km/h”

    ”Kuljettaja ajoi Hirvensalosta keskustaan päin, kun hän hiukan Hirvensalon sillan jälkeen ajautui tien oikealle puolelle ojaan kovassa vauhdissa törmäten puuhun.”

    ”Moottoripyöräpoliisi mittasi Turussa Hirvensalon sillalla vastaan tulevalle moottoripyörälle nopeuden 123 kilometriä tunnissa.”

    Yllä muutamia otsikoita.


    Autoillessa monelta lipsahtaa helposti nopeus lievän ylinopeuden puolelle. Kun on kiire kotiin, kiire töihin, aurinkoinen päivä ja sopiva musiikki soittimessa. Syitä on monia.


    Usein kyse on ajattelemattomuudesta, mutta myös virheellisestä kuvitelmasta, jossa ajamalla kovemmin pääsee nopeammin perille. Se on tunne tehokkuudesta turvallisuuden kustannuksella.


    Itse olen ajanut aina vanhoilla autoilla ja niissä se mittarinopeus ei usein vastaa todellista nopeutta, joten minäkin aikani ajelin viidenkympin alueella karvan vaille 60 km/h ja joskus ylikin. Lopuksi seurailin nopeutta navigaattorin kautta ja näin todellisen nopeuteni. Tosin ei se vaikuttanut silloin omiin lieviin ylinopeuksiini, koska niin saatoin ajaa karvan verran alle sakkojen saamista.


    Tuntui muukin liikenne sujuvan sutjakkaammin, kun sopeutin vauhtini jonoihin. Tiesin kuitenkin, ettei ohittelu jouduttanut matkaa. Työmatkat kun päivittäin olivat sellaiset 100 km molemmin puolin suuntaansa, vuodessa monesti yli 70 000 km.


    Ohittelijoitakin näki melkoisesti. Ja jossain vaiheessa taas kaupunkialueelle päästyä se ohittanut auto oli liikennevaloissa edessä, kurvannut huoltamon pihalle, tai jopa ohittamassa uudestaan, kun oli pysähtynyt tankkaamaan tai kahville. Siinä oppi hyvin, että vain muutamia minuutteja voitti.


    Kaupungissa kiirehtiminen ei anna kuin muutaman sekunnin aikaa lisää. Mitä maksaa muutama sekunti? Joskus ei mitään. Joskus hengen. Eikä moinen ole tehokastakaan, vaikka sellaiselta voi tuntua.


    Kestää puoli vuotta totutella ajamaan oikeasti nopeusrajoitusten mukaan. Sen on oltava päättäväistä toimintaa. Vaikeinta siinä on luopua vääränlaisesta tehokkuuden tunteesta ja kuvitelmasta päästä nopeammin perille.


    Olen laittanut merkille, että suurin osa on jo oppinut ajamaan lähes rajoitusten mukaan. Sillalla ei kiilailla enää niin paljon kuin ennen, mutta ne ajat, jolloin asiaa ei niin mietitty, kantavat monta vuotta satoa ja vaaratilanteita.


    Oikeasti ei ole kiire. Hälytysajoneuvoilla on kiire. Niillä on joskus kiire juuri sen meidän oletetun kiireemme takia.


    Kyydissä istuvat lapset omaksuvat yhtä helposti liikennekulttuurin ja käytöksen kuin sen ruman sanan, mikä lipsahtaa vasaralla sormeen lyötäessä.


    Nyt on hyvä hetki miettiä sitä kiireen merkitystä. Viisi minuuttia myöhemmin työpaikalla tarkoittaa, että olet lähtenyt liian myöhään ja tehokas ajansuunnittelu ei ole toiminut.


    Kukaan ei kuole siihen, että olet myöhässä.


    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Brinkhallin Ystävät hamuaa lisää jäseniä

    Kakskerran kartanovanhus käy kohti uusia loiston päiviä Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistuksessa ja Kaija Hartialan luotsaamana. Ystäviä kartanolle tarvitaan silti.


    Hartialan mukaan monilla kulttuurihistoriallisilla paikoilla ja kohteilla on omat asiasta innostuneet ystävänsä, jotka harrastavat ja viihtyvät kohteiden parissa. Brinkhallin kartanolla se on yhdistys nimeltä Brinkhallin ystävät.


    Yhdistyksen tavoitteena on kerätä kartanolle toiminnallinen porukka, joka ottaa osaa kartanon ylläpitoon ja kunnostuksiin. Ystävä voi esimerkiksi perata kukkapenkkejä, siistiä polkuja, ylläpitää marjapensaita tai harventaa vesakkoa.


    – Brinkhallin ystävät on olemassa, mutta sen aktiivijäsenmäärä on pudonnut melko pieneksi. Meidän pitäisi luoda järjestelmä, jossa töitä voitaisiin jakaa vapaaehtoisten kesken niin, että he voisivat osallistua silloin kun heitä huvittaa, Hartiala kertoo.


    Säätiön palkkaama kiinteistönhoitaja ehtii moneen paikkaan, muttei kaikkialle.


    – Hän ajaa nurmikot ja leikkaa pensasaitaa, mutta paljon on sellaista nyhertämistä, jossa tarvittaisiin apukäsiä. Puutarhaa ja tiluksia voisi myös kehittää. Mahdollisuuksia on paljon.


    Brinkhallin ystävät tarvitsee lisää jäseniä. Mikäli kiinnostuit, ota yhteys puheenjohtaja Pia Relantoon pia.relanto@saunalahti.fi 


    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Markku Saaren seitsemän vuosikymmentä Pikisaaressa

    Entisaikojen luotsien ja satamatyöläisten kansoittama asuinalue on muuttunut ihmisiän aikana. Tätä muutosta on todistanut melkein paljasjalkainen pikisaarelainen Markku Saari.


    Hän kertoo olevansa lähes alkuasukas, joka kolmekuisena tuotiin luodolle yli 70 vuotta sitten. Sen jälkeen hän ei ole muualla asunut.


    Isän rakentama talo rintamamiestontille valmistui vuonna 1952 ja se on edelleen Markun koti, jossa hän asuu vaimonsa ja poikansa kanssa. Ajan kulumisesta kertovat vaimon istuttamat pihakuuset, jotka ovat kasvaneet komeiksi – niin komeiksi, ettei niitä enää omin luvin voi lähteä kaatamaan, Markku harmittelee.


    Muutto uuteen kotiin toi kolmihenkiselle perheelle lisää tilaa. Mukavuudet tulivat myöhemmin. Ensimmäisinä vuosina vesi kannettiin pihakaivosta ja ulkohuussissa asioitiin.Sauna tehtiin erilliseen rakennukseen pihalle 1960-luvulla. Ennen oman pihasaunan rakentamista käytiin saunassa tuttavien luona. Se oli yleistä sen ajan Pikisaaressa. Tuttujen sauna toimi epävirallisena yleisenä saunana.


    Koulupolku kulki Wäinö Aaltosen koululle Arolan metsän halki. Talvella matka taittui potkukelkalla tai suksilla. Keväällä ja syksyllä käveltiin. Polkupyöriä ei ollut juuri kellään – ja hankalaa niillä olisi ollut metsäpolkuja pitkin ajella.


    RUOKAA LÄHELTÄ


    Markun lapsuusmaisemiin kuuluivat piha-aidan takana laiduntavat lehmät. Maito oli tuolloin lähiruokaa, siitä pitivät huolen kaksi naapurissa olevaa karjatilaa. Tinkimaidon haku oli lasten hommaa, parin litran kannu käytiin täyttämässä päivittäin.


    Lähiruokaa olivat myös itse pyydetyt kalat ja velipojan pyydystämät jänikset. Lapsena ongittiin päivittäin ja kalastus säilyi mukavana harrastuksena myös aikuisena. Onki vaihtui pitkäsiimaksi ja Ruissalon edustalla – laivaväylän vieressä – pidettiin verkkoja kaupungin vesialueella.

    Laivaliikenne ei ollut yhtä vilkasta kuin nykyisin ja alukset olivat pienempiä. Kerran päivässä menevän Ruotsinlaivan lisäksi oli rahtiliikennettä. Silloin ohilipuvia laivoja saattoi katsella kodin ikkunasta. Rakennukset ja puusto peittävät nykyisin näkyvyyttä.


    – Laivoista näkyy vain isot piiput, kun ne menevät Pikisaaren ohi, toteaa Markku.


    Kovina jäätalvina – kun niitä vielä oli – laivoilla oli vaikeuksia päästä satamaan ja Pikisaaren edustalla saattoi olla kymmeniä laivoja redillä.


    Markku on ollut innokas veneilijä myös itse. Monena vuonna kesälomat ovat menneet vesillä. Meriläisellä matkanteko oli hidasta, mutta Turun saaristo – ulkoluotoja myöten tuli vuosien mittaan tutuksi. Vene ja omakotitalo meren läheisyydessä takasivat sen, ettei tarvinnut kesämökkiä.


    – Eikä sinne olisi kerinnytkään, naurahtaa Markku.


    Autoja Markun nuoruudessa oli vain harvoilla. Markun täyttäessä 18 vuotta 1964 hankittiin ensimmäinen auto, IFA F9. Nuoremmat lukijat tuntevat kyseisen merkin ehkä paremmin Wartburgina. Nykyisin kulkeminen olisi hankalaa ilman omaa autoa, busseja menee tunnin välein, sunnuntaisin harvemmin. 


    Kauppaakaan ei ole enää kävelymatkan päässä, Markun lapsuudessa lähikauppoja oli kolme. Valikoimaa ei ollut runsaasti, mutta kaikki välttämätön löytyi. Kaupat sulkivat ovensa yksi toisensa jälkeen ja sen jälkeen kauppa-auto kierteli Pikisaaressa vielä 1970 - 1980 -luvuilla.


    HIRVENSALOSSA PYSYTÄÄN


    Markun juttua on mukava kuunnella, kun hän muistelee vanhaa Pikisaarta. Lapsia oli paljon lähiympäristössä ja kavereita oli joka talossa.


    Nykyään Markku ei tunne puoliakaan Pikisaaren asukkaista. Maisemat ympärillä ovat muuttuneet ja uutta rakennuskantaa on noussut lähistölle. Menneiden vuosien marjastus- ja sienestysmaat ovat kaventuneet ja näköala merelle on umpeutunut.


    Tulevaisuuden asumismuoto mietityttää. Vanhassa talossa – ajan hengen mukaisesti – on kolme kerrosta, mutta viimeiset pari vuotta Markku kertoo oleilevansa vain keskikerroksessa. Liikkuminen portaissa on iän myötä vaikeutunut. Vaimon kanssa on pohdittu eri vaihtoehtoja ja Markun mielestä seuraava koti voisi olla rivitaloasunto.


    – Hoivakotiin en vielä ole valmis lähtemään, sanoo Markku.


    Kodin tulisi olla Hirvensalossa, sillä kerran luotolainen on aina luotolainen. 


    – Tämä on paras paikka asua, vakuuttaa Markku.


    Sitä ei käy kiistäminen, syksyn harmaudessa ja koleudessakin Pikisaari näyttäytyy lämpimän idyllisenä asuinympäristönä.


    TEKSTI: VIRVE MYLLYMÄKI
    KUVA: MAARIT MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Maalla kaupungissa

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Kirsti ja Jaakko Piilisen elämään mahtuu kiinnostavia suunnanmuutoksia. Työuralla on siirrytty mereltä maihin. Vanhasta on osattu luopua ja sisustaa koti
    aivan eri ilmeeseen. Uusilla harrastuksilla, kuten Pokemonilla, on löydetty liikettä ja - makua elämään.

    Jaakko Piilinen on kotoisin Taivassalosta, Kirsti taas on syntynyt ja kasvanut Turussa. Muutaman vuoden pariskunta asui Varissuolla, maalaispojalle se ei sopinut. Kompromissiratkaisuksi löytyi Maanpäästä vuonna 1983 koti maalta ja kaupungista samaan aikaan.

    – Oli oikeasti tavoite löytää koti, joka on keskellä kaupunkia ja meren rannalla. Tämän lähemmäs ei päästy, vanhan sillan kautta oli 7 km torille matkaa. Nyt hiukan enemmän, Jaakko Piilinen kertoo.

    Koti löytyi Turkulainen-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Talon aiempi isäntä oli nuuka ja tarkka, eikä pistänyt rahaa kalliisiin ilmoituksiin.

    – Itse asiassa etsittiin tonttia, ei löydetty mieleistä ja riittävän isoa. Tässä tuli talo samalla kuin tonttikin. Ei ollut silloin asiantuntijaa, joka olisi antanut talosta lausuntoja.
    Mutta ajateltiin, että talo on rakennettu kalliolle ja tiilitalon on rakentanut ammattikirvesmies. 40 vuotta on oltu, ei voi muuta sanoa kuin että hyvä on ollut.

    Kokonaisuuteen kuuluu rantaoikeus laivareitin varrelta. Meren läheisyys sopiikin miehelle, joka on lähtenyt merille ensi kertaa nuorella iällä.

    MERILLE ÄIDIN ALLEKIRJOITUKSELLA

    – Läksin ensimmäisen kerran merille tavallaan alaikäisenä, 17-vuotiaana. Siihen piti olla vanhempien suostumus, esteettömyystodistus. Isä ei kirjoittanut, mutta äiti kirjoitti, Jaakko kertoo.

    Ensimmäinen alus oli iso tankkilaiva, joka kuljetti Persianlahden öljyä. Sitten pesti tuli kuivarahtialukselle, joka ajoi Amerikkaan. Ensimmäisissä laivoissa 1960-luvun loppupuolella oli reissuilla aikaa käydä myös satamissa. Perillä oltiin välillä monta viikkoakin.

    – Ahvenanmaalaisen kuivarahtilaiva ajoi tavaraa israelilaiselle yhtiölle. Rahtia ajettiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Kuskattiin kaikennäköistä tavaraa, mitä maa
    päällään kantaa.

    – Sitten tapasin tuon Kirstin. Hän pakotti minut kouluun, Jaakko kertoo.

    Opiskelupaikka heltisi Kotkasta. Opintojen jälkeen ura laivakonemestarina kesti runsaat 25 vuotta. 

    Valtameriltä Jaakko siirtyi lähiliikenteessä oleviin aluksiin. Jaakko kuvailee, miten viikon rundi Ruotsin liikenteessä oli lähtö keskiviikkona Turusta. Torstaina oltiin Helsingissä, perjantaina Kotkassa, sieltä poikettiin Hankoon. Lauantaina oli Helsingborg, sunnuntai Göteborg, maanantaina taas Helsingborg, tiistaina ajoa koko päivä ja keskiviikkona taas Turussa.

    – Kuului tänne kotiin ovista ja ikkunoista, että taas laiva tulee. Nyt täytyy lähteä jo vastaan, Kirsti kertoo. Merimiesura loppui Englannin ja Belgian väliseen liikenteeseen.

    Rytmi oli kuitenkin perheen kannalta haastava, kun lapset olivat pieniä: kahdeksan viikkoa töissä laivalla, kahdeksan viikkoa kotona.

    Kirsti puolestaan teki töitä vuorotellen kirjanpitäjänä ja välillä kymmenen vuotta kotiäidin rooleissa. Se, että mies oli merillä pitkiä jaksoja kerrallaan, tarkoitti kahden pojan hoitamista puoliksi yksinhuoltajana. Lisäksi oli omakotitalo lumitöineen kaikkineen. 

    Isää odotettiin kotiin ja kun hän saapui, lapset tosiaan reagoivat siihen. Kun isä toi tuliaisia, pari päivää oltiin kavereita.

    – Oli oma rytmi, kun Jaakko oli töissä, sitten kun hän tuli kotiin, rytmi muuttui. Ihan pieni lapsi vieraantuukin. Oltiin kerran lentoasemalla häntä vastassa, pojat kysyivät, että ”onko tuo meidän isä, kun sillä on miehen kengät”.

    LEHTI-ILMOITUS JÄLLEEN KÄÄNNE ELÄMÄSSÄ

    – Sitten laivalla luin Wärtsilän tiedotuslehteä ja näin ilmoituksen työpaikasta. Lähetin sinne avoimen työhakemuksen. Kun tulin lomalle, oli kotosalla kirje odottamassa, että voisit tulla käymään, Jaakko kertoo.

    Jaakko kävi haastattelussa, jossa kysyttiinkin sitten suoraan, että ”koska voit aloittaa”. 

    – Seuraavana maanantaina aloitin. Kirstin paluu työelämään taas tapahtui kuin vahingossa. Jaakon veljen veneliikkeestä Taivassalossa lähti konttoristi.

    – Jäin muutamaksi päiväksi auttamaan. Siinä menikin sitten pari vuotta, Kirsti kertoo.

    Kirjanpitäjän taidot olivat säilyneet pitkästä kotonaolosta huolimatta. Debetit ja kreditit olivat pysyneet paikoillaan. Jaakolla taas vierähti Wärtsilä Dieselissä koneiden parissa 11-12 vuotta. Kolmas iso siirtymä oli hänen eläkkeelle jäämisensä. Siitäkin on jo 15 vuotta ja aika on mennyt ihan hyvin.

    Altadis Kaarinassa oli sitten Kirstille pisin työsuhde, 17 vuotta. Viime vuoden toukokuussa hänkin jäi eläkkeelle.

    KLASSIKOT VETÄVÄT PUOLEENSA

    Autotallista paljastuu Jaakon rakas harrastus, vanhojen autojen kanssa touhuaminen. Hänen aarteensa on Porsche 911 vuosimallia -91.

    – Sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Ensi vuonna sen saa museorekisteriin, Jaakko kertoo.

    Hänellä on ollut elämänsä aikana vaikka minkälaisia menopelejä. Yksi niistä on jäänyt kaihertamaan mieleen.

    – Ensimmäinen harrasteautoni oli Ford Custom Cabriolette 1950, jonka Suomi-Filmi oli tuottanut käytettynä Amerikasta Suomeen. 

    Auto meni vakuutusyhtiön lunastukseen. Sammon vahinkotarkastajien päällikkö ja Piilisten mökkinaapuri osti sen ja myi myöhemmin Jaakolle. Se, että autosta tuli myöhemmin luovuttua, on jäänyt harmittamaan. Ehkä auto vielä tulee jostain vastaan?

    OMA, KOLMESTI REMONTOITU KOTI 

    Myös kotia on remontoitu kolmeen kertaan. Ensi kertaa, kun taloon muutettiin 1980-luvulla, viimeisin remontti tehtiin pari vuotta sitten.

    – Tapetoitiin, maalattiin ja laitettiin huonekalut uusiksi, Kirsti kuvailee. Vanhat huonekalut ja esineet olivat olleet rakas harrastus, mutta tavaraa alkoi kertyä.

    – Joka viikonloppu katsottiin, että missä olisi huutokauppa. Ja taas mentiin.

    Olohuoneen keskipisteeksi jäi kuitenkin Piilisten ensimmäinen yhteinen huonekalu, pyöreä pöytä, huolellisesti kunnostettu Alvar Aalto-henkinen klassikko. Sen hinta, 50 markkaa turkulaisessa osto- ja myyntiliikkeessä vuosikymmenet sitten, on jäänyt muistiin.

    – Aikaisempaan sisustukseen se ei sopinut, se oli aina pitsiliinalla peitetty, Kirsti kertoo. 

    Nyt pöytä sai uuden elämän entistä valoisammassa kodissa. Vanhoja kalusteita on varastoitu, saattaahan olla, että ne jonain päivänä vielä tekevät paluun.

    UUSILLA HARRASTUKSILLA MAKUA JA LIIKETTÄ ELÄMÄÄN

    – Harrastan Pokemon-pelaamista, siitä on tullut viime vuosien harrastus. Se saa liikkumaan ja kävelemään, Kirsti kertoo.

    Hän kertoo olevansa tasolla 40. Pokemonummikoille tuo ei vielä kerro mitään. Mitä ilmeisemmin konkari on jo pelissä kovalla tasolla. Kun Pokemon aikanaan tuli, sitä pelasivat lapset.

    – Nyt pelaajista suurin osa alkaa olemaan keski-iän ylittäneitä. 

    Pokemoniin liittyy sosiaalisuutta, joka on kuitenkin korona-aikana jäänyt vähemmälle. Kirstille se on kuitenkin tarkoittanut intoa lähteä liikkeelle ja kävelemään ihan eri tavalla kuin aiemmin.

    – Ennen en oikeastaan liikkunut mihinkään, mitä nyt töihin ja kauppaan auton kanssa.

    Kirsti on aina tehnyt myös käsitöitä, mutta eläkkeellä hän innostui yllättäen myös leipomisesta. 

    – Se oikeastaan lähti siitä, että oltiin kylässä, jossa rouva oli juuri leiponut hapanjuurileipää. Leipä oli minun mielestäni ihan hirvittävän hyvää, menin heti ostamaan kirjan asiasta ja tekemään sitä. Siitä se sitten lähti, kaikennäköiseen muuhun leivontaan tuli innostus.

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI… 

    Seuraavaksi juttusarjassa siirrytään hiukan etäämmälle Maanpään maisemista. Seuraavat saarelaiskaverit ovat Kirsti ja Jaakko Piiliselle
    ystävän ystäviä. Tämä pariskunta on ehtinyt olla välillä Helsingissä. Heiltä päästäänkin kysymään, miksi Turku ja Hirvensalo on kutsuu jälleen? Seuraavana sarjassa siis paluumuuttajien tunnelmia.

    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Nuorten sanomaa - Terveisiä teatterista

    Hirvensalon Nuorisoteatterin keskiviikkoillan harjoitukset Syvälahden monitoimitalossa ovat alkamassa. Ohjaaja ja nuoret, järjestävät paikkoja kuntoon: lavasteita, pukuja, rekvisiittaa.

    Pyydän haastattelua varten viereiseen tilaan Siirin 13 v., Teklan 16 v., Jeren 14 v. sekä Reetan 51 v. ja Juhan 53 v.

    He ovat kaikki mukana marraskuussa ensi-iltaan tulevassa Aliisa ihmemaassa -näytelmässä. Harrastusvuosia Hirvareissa heillä on kertynyt kolmesta viiteen.

    Koronapanedmia on muuttanut eri harrastelajien ryhmänä tapahtuvaa harjoittelua. Teatterin kohdalla se on merkinnyt esitysten ja niihin liittyvien harjoitusten siirtämistä keväästä syksyyn tai jopa vuodella eteenpäin. Näin myös Hirvensalon Nuorisoteatterissa:

    Aliisan harjoitukset keskeytettiin keväällä ja Pekka Töpöhäntä siirtyi keväälle 2021. Jouluinen pienimuotoinen keikkanäytelmä Petterin Posse kuitenkin valmistuu vielä marras-joulukuuksi.

    Harrastuksesta ja kavereista kokonaan luopuminen olisi tuntunut raskaalta. Visiirien suojissa harjoitellaan ja nuoret ovat hyvin omaksuneet hygieniaohjeistukset

    Mikä teatterin harrastamisessa sitten vetää puoleensa? Sitä halusin näiltä nuorilta ja jo pitkään mukana olleelta pariskunnalta kysyä.

    MITÄ TEATTERIN HARRASTAMINEN SINULLE ANTAA?
    ”Muiden kanssa yhdessä tekeminen luo luottamusta, voi jopa turvallisesti töpätä. Tää on paikka, jossa saa olla oma itsensä.”
    ”Olen luonteeltani ujo ja on ollut vaikea saada kavereita, nyt on toisin.”
    ”Pitää ottaa vastuuta yhdessä tekemisestä, se tuntuu hyvältä.”
    ”Olen oppinut hillitsemään omia sanomisiani ja liikanauramista. Tuntuu hienolta.”
    ”Alkujännitys esiintymisessä on kadonnut, välillä jopa kaipaan sitä. Jännityksen voittaminen on niin mahtava juttu.”
    ”Irti arjesta ja itsensä ylittäminen, jopa omaksi yllätykseksi.”
    ”Olen saanut varmuutta esiintymiseen yleensä. Pakolliset ”yhteisleikit” ja itsensä esittelyt ovat kauheita.”
    ”Ohjaaja on tosi ammattilainen, voi luottaa ja olen oppinut täällä monia asioita teatterin tekemisestä.”
    ”Voin tehdä muitakin tehtäviä kuin itse esiintyä. Johtokuntakin voisi olla kiinnostava paikka.”
    ”Ensi-illan jälkeinen yhdessäolo ja kiitos-hetki.”

    MIKÄ HYVÄSSÄ TEATTERISSA ON TÄRKEÄÄ? MITÄ ITSE TOIVOISIT HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN OHJELMISTOON ?
    ”Pitää olla ajankohtaista, nykypäivään sopivaa sanottavaa.”
    ”Katsojalle oivalluksia.”
    ”Ajankohtaista, hauskaakin, nuorille suunnattua maailmankuvaa.”
    ”Musikaali, jossa puhuttelevaa draamaa.”
    ”Uutta tekstiä, ei ”joka paikassa esitettyjä”.”
    ”Aina ei tarvitse olla energistä, voisi olla syvää draamaa, jossa voisi yrittää ylittää itsensä näyttelijänä.”
    Tässä osiossa haastattelijan huomio kiinnittyi vastaajien nuoreen ikään ja heissä alkavaan taiteen yhteiskuntavastuuseen!

    MIKSI PITÄISI TULLA KATSOMAAN ALIISA IHMEMAASSA NÄYTELMÄÄ?
    ”Siinä on ajankohtainen ja hauska nuorille suunnattu maailma.”
    ”Sisältää hyviä oivalluksia.”
    ”Myös aikuisten pitäisi tulla katsomaan.”
    ”Valtava määrä tyttöenergiaa, en tiedä tosin, onko se kaikille syy tulla katsomaan?”
    ”Siitä vaan tulee hyvä juttu.”

    TEKSTI: SIRPA SAARISTO, HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN TUOTTAJA
    KUVA: MIKA NURMI

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Mitä kuuluu Maria Sund?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Maria muutti puolisonsa kanssa saarille 10 vuotta sitten pieneen punaisen tupaan. 30-luvulla rakennetussa talossa on aina laitettavaa. mutta pihapiiri  mahdollistaa myös melko uuden harrastuksen harjoittamisen. Maria löysi reilu vuosi sitten Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat ry:n, missä harrastetaan
    primitiivijousiammuntaa. Primitiivijousessa ei ole nykyaikaisia tähtäimiä tai muita apuvälineitä, vaan se mukailee vuosituhantisia perinteitä. Jousiammunta on terapeuttinen harrastus, mistä on apua fysiikalle ja kehittää myös mielenhallintaa ja keskittymiskykyä. Maria onkin saanut harrastuksesta avun olkapään ongelmiin ja kipuiluun.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Leppoisa, rohkea ja innostuva.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Tällä hetkellä olen työnhakija. Pandemia luo tähän omat haasteensa. Olen tehnyt aiemmin ATK-alan töitä ja ollut muun muassa Lehmusvalkamassa aulaemäntänä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    En muista, että sellaista olisi ollut.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Perheyritys voisi olla kiinnostava. sellainen, mihin liittyisi ATK-alan taitoja ja kemian analyysejä.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Rauhallisesti. Kuppi teetä ja aamupala, minkä jälkeen radiosta alueuutiset, sitten netistä katsomaan, mitä maailmalla on tapahtunut.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Lääkäri antoi luvan jo hieman harrastaa jousiammuntaa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Yleensä maailman tilanne. Ihminen on älykäs ja pystyy kehittämään korkeaa teknologiaa, mistä koko ihmiskunta voisi hyötyä. Sen sijaan ihmiset käyttävät niitä oman edun tavoitteluun ja aseman ylläpitoon, samalla haaskaten olemassaolevia resursseja. Ihmiseltä puuttuu kyky laajempaan kollektiiviseen ajatteluun.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Kakskerrassa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Perinteistä jousiammuntaa perinnevälineillä. Tulevaisuudessa on myös tarkoitus tehdä itse jousia, nuolia ja muita välineitä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Juuri sitä, mitä nytkin, ehkä vielä enemmän keskittyen meditatiiviseen puoleen.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Historiaan liittyvät elokuvat ja dokumettisarjat tulee myös ahmittua.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Olisi mukavaa, jos saarille saisi sellaisen ulkoilupolun, mikä toimisi myös jousiammuntapolkuna, jossa olisi erilaisia rasteja.

    MITEN RENTOUDUT?
    Harrastusten parissa ja yhdessäolosta rakkaan puolison kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Aiemmin asuimme Turun keskustassa, mutta kun alue muuttui levottomaksi muutimme toiseen paikkaan, mikä olikin yhtä levoton. Kun sopivan pieni tupa löytyi, oli ratkaisu helppo.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI?
    Oma koti.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Varsinainen extreme? Huh, en usko, että kokeilisin mitään, mutta historian elävöittäminen kiinnostaisi.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    Jos olisi samalla myös terve, niin ehkä Kalevalaiseen suomeen voisi mennä.

    MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Tasa-arvoissa olisi korjaamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pitää vielä parantaa. Perustuloa kaipaan ja sitä, että ihmiset jakaisivat paremmin näitä elämän resursseja.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Olen tyytyväinen, että meillä on mahdollista elää suht’ turvassa omana itsenämme. Meillä on koulut, terveydenhuolto ja muita kohtalaisen hyviä peruspalveluja, mitä kaikkialla maailmassa ei välttämättä ole.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄPITÄEN?
    Olemme lopettaneet kaiken turhan matkustamisen ja kulutuksen. Ikävä kyllä, joutuu tutkimaan myös sitä, missä ja millä tavalla esimerkiksi ruoka on tuotettu.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Loppukesällä oli primitiivijousikilpailut Liedon Vanhalinnassa. Tosin olin vain seuraamassa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Katsotaan miten tämä pandemia tästä nyt etenee.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Nyt ei tule mitään mieleen, että mitä voisin kysyä.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Hyvän hengen salibandyä

    Rentous, leppoisuus, hyväntuulisuus, omaehtoisuus: näitä sanoja tulee mieleen kun kuvailee tunnelmaa SB Hirvensalon C-poikien salibandytreenissä.

    Koleassa tihkusadesäässä – myrskyä enteilevänä iltana – ei kuulunut valituksia tai vastaväitteitä kun valmentaja Toni Koch teetti alkulämmittelyksi nopeuskestävyys-harjoitusta. Kahteen porukkaan jaetut ryhmät kiersivät vuorotellen kenttää vaihtaen juoksurytmiä ohjeiden mukaan. Hölkästä edettiin kevyen juoksun kautta hetkeksi täyteen spurttiin.

    Lihasten herättelyn jälkeen siirryttiin Paavohallin sisätiloihin venyttelemään ja varsinaisiin saliharjoituksiin. Huolelliset venyttelyt vetää – tällä kertaa – Akseli Silto ja kuuliaisesti koko porukka seuraa mukana ja käy samalla leppoisaa jutustelua.

    Akuuttina puheenaiheina ovat meneillään olevan TET-viikon hauskat tapahtumat muun
    muassa Majakkarannan S-marketissa, jossa pojista kolme: Joonatan Hiltunen, Daniel Koch ja Eino Kallioniemi ovat yhdessä tutustumassa työelämään.

    Pitkään lajia harrastaneista pojista osa on mukana myös kerhojen valmentajina. Oheisharjoitusten aikana edellä mainittu TET-kolmikko sekä Silto ovat varautuneet ohjaamaan salibandykerhoa, mutta – liekö sade syynä – yhtään pientä harrastajaa ei ilmaannu paikalle haastatteluiltana.

    Joukkueen ydinryhmä on ollut koossa päiväkodista alkaen; muutama poika on jäänyt pois ja muutamia on tullut vuosien aikana lisää. Toisensa pitkään tunteneet pojat ovat hitsautuneet yhteen joukkueeksi, jossa hyvä henki näkyy päälle päin. 

    – Jäätävän hyvä, luonnehtii Toni porukkaansa ja joukkuejohtaja Ari Hirvonen myötäilee. 

    He kehuvat poikien motivaatiota. Harjoituksia tehdään tunnollisesti ohjeita seuraten. Ulkopuolisesta voi näyttää siltä, että pojilla ei olisi joka hetki kuulo päällä, mutta siitä huolimatta harjoitus rullaa jouhevasti. Onnistumisista palkitaan ja pienet haasteet toimivat kannustavasti.

    Venyttelyn yhteydessä valmentaja haastaa pojat: kaikille, jotka saavat kämmenet lattiaan eteentaivutuksessa tarjotaan keväällä jätskit jokirannassa. Haaste innoittaa yrittämään ja pari poikaa selvittää sen heti.

    JÄÄKIEKKOTAUSTASTA APUA VALMENNUKSEEN

    Yleensä vanhemmat ohjaavat lapsensa harrastuksen pariin, mutta Kochin perheessä kävi toisin päin. Perheen kuopus halusi salibandykerhoon 7-vuotiaana.

    – Daniel veti minut mukaan ja sillä tiellä ollaan, muistelee Toni, jolla oli pitkä kokemus jääkiekosta. 

    Lajin parissa vierähti viisitoista vuotta: Bjunioreihin saakka TPS:ssä, A-junioreissa Kiekko 67:ssa. Sen jälkeen peliura jatkui vielä muutaman vuoden kakkosdivisioonassa
    Naantalin VG-62 –joukkueessa. 

    Jääkiekossa hankitulla peli- ja valmennuskokemuksella oli käyttöä myös salibandyn parissa. Eikä ihme, maallikkokin huomaa lajeissa samoja elementtejä: mailaa apuna käyttäen pieni peliväline, kiekko tai pallo, pyritään ohjaamaan kentän poikki vastustajan maaliin, jota vartioi jämäkästi topattu, ketterä vahti – tosin salibanbyssä vahdilla ei ole käytössään korkealapaista mailaa.

    Kiivaimpaan aikaan Tonin vapaa-aika meni tiiviisti jääkiekon ja salibandyn parissa. Kerran viikossa oli aikaa omaan jääkiekkoharrastukseen, aamuseitsemältä. Valmennustehtävissä hän vietti yli 800 tuntia vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien vuosityöaika vuonna 2018 oli 1592 tuntia.

    Jääkiekkovalmennus on jäänyt pois ja nykyisin valmennustehtävät vievät noin 10 tuntia viikossa. Joukkueenjohtaja Ari Hirvosella on myös jääkiekkotausta. Hän on pelannut B-junnuihin saakka parissa turkulaisseurassa.

    Salibandytoimintaan hän tuli kummipoikansa Joonatanin myötä. Toni ja Ari kehuvat poikien vanhempia, jotka vaikuttavat  taustajoukoissa muun muassa kotiturnauksissa, mutta eivät liikaa puutu harjoitusten sisältöihin.

    – Vanhemmat antavat meille valmennusrauhan, tiivistää Toni.

    UUTTA KAUTTA ODOTELLAAN

    Sarjaottelut alkavat syksyllä. Länsirannikon sarjassa pelimatkat suuntautuvat Pori-Huittinen sekä Tampere-Riihimäki –suuntaan. Mukana on 10 joukkuetta, joista neljä parasta menee eliittisarjaan ja loput jäävät kilpasarjaan. 

    Joukkue on osallistunut viime vuosina Länsirannikon haastajasarjaan. Menestys on ollut nousujohteista. Kolme vuotta sitten pojat jäivät neljänneksi, kaksi vuotta sijoitus oli toinen. Viime kaudella joukkue johti Länsirannikon ja sisäsuomen yhteistä haastajasarjaa, kun korona ikävästi katkaisi sarjan.

    Toni on asunut Hirvensalossa 20 vuotta. Hän on asettunut nelihenkisen perheensä kanssa puolison lapsuudenkotiin Pikisaareen. Hän pitää tärkeänä, että nuorilla on harrastusmahdollisuuksia lähellä kotiaan. Salibandyharrastusta varten ei tarvitse poistua saarelta.

    Toiminta houkuttelee nuoria myös mantereen puolelta, naapurikuntia myöten. SB Hirvensalo on Hirvensalon Heiton alajaosto, jossa salibanbya on harrastettu jo lähes
    neljännesvuosisadan ajan. Toiminta kattaa kaikki ikäluokat alkaen poikien ja tyttöjen juniorikerhoista aikuisten miesten ja naisten kilpasarjoihin.

    Kaikissa ikäluokissa sarjoja on sekä harrastus- että kilpatasoilla. Valmentajia on kymmeniä ja heidän lisäkseen toiminnan pyörittämiseksi tarvitaan joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, huolto- ja muita tukijoukkoja. 

    Salibandyn suosio on noussut viime vuosina. Nykyisin se on kiilannut suosiossaan jääkiekon ohi kakkossijalle jalkapallon jälkeen. Lajin harrastajia on Suomessa noin 70 000. Toivottavasti suurin osa heistä harrastaa lajia samalla myönteisellä fiiliksellä kuin SB Hirvensalon 17 C-junioria.

    TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää

Maininki-lehti

Paikalliset kuulumiset printtinä ja netissä | Hirvensalo, Satava, Kakskerta

Maininki on Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran saarilla ilmestyvä pirteän elegantti paikallislehti. Lehti on lukijalleen ilmainen ja se ilmestyy Postin jakamana kuusi kertaa vuodessa.

Maininki tavoittaa saarilla yli 4000 kotitaloutta. Tarkkaan luettu lehti pitää paikkansa kahvipöydässä seuraavan numeron ilmestymiseen saakka.

Lehti on elämänmyönteinen ja positiivinen. Se pureutuu paikallisiin asioihin ihmisläheisesti ja hyvällä tahdolla.

Vilkaise Maininki myös Facebookissa!

Uusin lehti

Huhtikuu 2021

Maininki Viherlassila Banneri

Saarelaiskavereiden ketju

  • 15.04.2021
    Papinsaaren kesissä rakennettiin majoja

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Jesse Ruskomaa oli kaksivuotias, kun hän muutti saarille ensi kertaa. Koti oli Papinsaaressa, joka oli silloin villi ja vapaa pikkupojan silmin. Neljä vuotta sitten Jesse muutti jälleen Hirvensaloon. Vuosi sitten saarille saatiin lisävahvistukseksi Heidi Viik, joka muutti Jessen kanssa yhteiseen kotiin Jyväskylästä.

    Mielestäni Papinsaari oli tosi hyvä paikka asua. Luonto oli lähellä, toki kavereita ei ollut kovin paljon. Olimme paljon pihalla, tehtiin metsään majoja ja kalastettiin, Jesse Ruskomaa kertoo lapsuuden tunnelmista.

    Seurana Papinsaaressa oli erityisesti sisko, saaren kesäasukkaita ja muutama talviasukaskin. Alueesta on hyvät muistot. Nyt Papinsaareen on rakennettu paljon ja paikka on muuttunut.

    – Me asuimme siellä silloin, kun alueella ei ollut vielä paljon muuta, se oli kesämökkialuetta.

    Jesse Ruskomaan isovanhemmat äidin puolelta ovat myös saarelaisia. Vielä tätäkin edeltävä sukupolvi eli Jessen äidin isovanhemmat ovat asuneet saarilla. Näin Ruskomaa on neljännen polven saarelainen. Hän on ehtinyt asua yhteensä yli 20 vuotta, vaikka koti on ollut välillä esimerkiksi Martissa.

    Teini-iässä alkanut ystävyys kestää

    Papinsaaresta perhe muutti Haarlaan. Muutto tarkoitti samalla uusia kavereita. Porukkaa yhdisti jalkapallo.

    – Jalkapalloa olen pelannut koko elämäni. Hirvensalon Heitosta tuli myös paljon kavereita, joiden kanssa edelleenkin ollaan tekemisissä paljon. Aika moni asuukin tässä lähellä.

    Ruskomaa opiskeli Juhannuskukkulan ammatti-instituutissa sähköasentajaksi. Hän teki pitkään töitä messualan yrityksessä, kunnes korona iski keväällä 2020 maaliskuussa.

    – Olin töissä yrityksessä, jossa rakennettiin messuja ympäri Suomea. Olimme varmaan ensimmäisiä, joilta työt loppuivat. Messuala on varmaan viimeinen myös sitten, kun taas ruvetaan jotain järjestämään. Kyllä se harmitti, kun työt loppuivat keväällä niin aikaisin.

    Ruskomaa alkoi melko ripeästi katsoa muita töitä, koska vaikutti siltä, etteivät työt hänen alallaan jatku ollenkaan. Töitä löytyikin Ramirentiltä huoltoasentajana. Huollettavana on erilaisia vuokrakoneita, maanrakennuskoneita ja nostimia. Uusi työ on tarkoittanut, että on ollut opeteltava uutta.

    Messualan töissä oli kuitenkin hyvät puolensa, eikä vähiten se, että työmatkalla Jyväskylässä muutama vuosi sitten löytyi elämään uusi tärkeä ihminen Heidi Viik.

    – Tapasimme kolme vuotta sitten Jyväskylässä, kun olin siellä töissä, Jesse Ruskomaa kertoo. Loppu onkin historiaa.

    Etätyön mahdollisuus teki muutosta helpomman

    Heidi Viik on syntyisin Äänekoskelta Keski-Suomesta. Hän asui kouluiän Konginkankaalla. Sieltä hän siirtyi pikkuhiljaa kohti Jyväskylää, kun opiskeli Äänekoskella taloushallinnon merkonomiksi. Seuraava etappi oli muuttaa Jyväskylään.

    – Teen nyt ja olen tehnyt reilut kuusi vuotta digitaalista markkinointia, lähinnä Google-mainontaa. Viimeiset kolme vuotta olen ollut töissä Keskisuomalainen-konsernissa. Työpaikka on yhä Jyväskylässä, mutta teen töitä etänä Turusta kotoa, Viik kertoo.

    Digitaalinen työmaailma tarkoitti, ettei missään vaiheessa tarvinnut tehdä valintaa työn ja parisuhteen välillä.

    – Meillä työssä on mahdollisuus, että voi asua muuallakin. Mahdollisuus etätyöhön oli jo ennen koronaa. Muutin Turkuun huhtikuussa vuosi sitten, vähän ennen sitä taisi koronatilanne alkaa räjähtää. Olin jo vähän sitä ennen ollut täällä aika paljon.

    – Kyllä muuttamista ehkä hetki mietittiin, pari vuotta. Ei se sekunnissa tapahtunut, Viik kertoo.

    – Oli helpompaa, että Heidi muutti tänne, koska hän pystyi tekemään töitä etänä ja itse en. Ehkä järkevämpää niin päin, Ruskomaa pohtii.

    – Tykkään tehdä töitä kotoa, siinä on oma rauha. Toisaalta on Teamsit ja Slackit, joilla töissä pidetään joka päivä yhteyttä. Ei etäisyys ole minua ainakaan vielä häirinnyt, Viik kertoo.

    Hänen työtään on rakentaa yritysten Google-mainontaa. Työ on hyvin itsenäistä.

    – Käytännössä rakennan yrityksen mainonnan alusta loppuun kokonaan. Asiakkaiden kanssa käydään läpi heidän mainontansa tavoitteita, mitä on saavutettu ja mitä tehdään seuraavaksi.

    Vuonna 2014 Viik aloitti tehtävässä aivan nollapisteestä, vaikka koulutusta olikin. Tämä tarkoitti, että alussa piti lukea todella paljon ja opetella erilaisia sertifikaatteja.

    – Olen opiskellut ja oppinut työn sekä kokemuksen kautta lisää. Työ oli aluksi vaikeaa, koska kaikki oli niin uutta. Piti osata kertoa ja avata lukuja, antaa asiakkaille ideoita.

    Nyt kokemusta ja osaamista on paljon.

    ”Hyvin alkaa puhe tarttua”

    Keskisuomalaisena Viik on sujahtanut hyvin turkulaiseen elämänmenoon.

    – Aluksi oli vähän outoja sanoja. Jessen puheessa oli jotain, mitä joutui kysymään, että mitä tarkoitat. Mutta nyt hyvin alkaa tarttumaan, Heidi nauraa.

    – Totta kai perhettä ja kavereita on ikävä. Aika usein siellä käyn tai käymme yhdessä, hän kertoo.

    Turussa on sujunut hyvin, vaikka luonnollisesti korona on vaikuttanut siihen, mitä voi harrastaa.

    – Hirvensalossa on luontoa, peltoa, metsää ja lenkkipaikkoja, emme ole tuolla kaupungin ytimessä. Olen tykännyt, Viik kertoo.

    Hänelle luonnon ja metsien läheisyys tekee olon kotoisaksi. Silti myös meren läheisyys tuntuu hyvältä.

    – Lumilautailua on harrastettu yhdessä. Myös ulkoilemassa ja kuntosalilla käydään yhdessä Haarlan Fressissä.

    Rivitalokodin ovensuussa sukset kertovat, että tänä talvena on myös hiihdetty.

    – Nyt pääsi muutaman kerran hiihtämäänkin tuohon Hirvensalon pelloille. Se laji on ihan tänä talvena aloiteltu uudestaan.

    Jesse Ruskomaan jalkapalloharrastus on jäänyt, mutta klassinen kaveriporukka on löytänyt uusia lajeja.

    – Kolme vuotta sitten ei enää saatu joukkuetta kasaan, loppui futisosuus. Osan kanssa on käyty pelaamassa futsalia, vaikka ei sitäkään nyt koronatalvena. Kesällä on käyty yhdessä golfia pelaamassa Harjattulassa ja Padelia Skanssissa.

    – Padel on siitä kiva laji, että siihen pääsee nopeasti sisälle. Siinä saa hyvin hien pintaan, se on nopeatempoinen peli.

    Kaikki käy – jos vain voisi matkustaa

    Heidi ja Jesse ovat ennättäneet tehdä jo monta yhteistä reissua niiden kolmen vuoden aikana, jonka he ovat tunteneet toisensa ja olleet yhdessä.

    – Ehkä molemmat ovat haaveilleet vähän pidemmästäkin matkasta. Kaikki käy tällä hetkellä, jos vain voisi matkustaa, mutta kyllä se joku lämmin paikka olisi, mihin mentäisiin, Viik pohtii.

    Ensimmäinen yhteinen reissu tehtiin Turkkiin. Yhdessä on ehditty käydä myös Thaimaassa, Malediiveilla ja Malesiassa. Viime kesänä reissu tehtiin Norjaan, joka oli liki ainoita paikkoja, mihin saattoi turvallisesti matkustaa. Ja sielläkin oli viime kesänä lämmintä.

    – Ajoimme Norjaan Kilpisjärven kautta rajan yli ja siitä Lofooteille päin, Viik muistelee. Matkaa tehtiin pakettiautolla, joka oli lainassa.

    Heidille myös matkat Suomen Lappiin ja Leville ovat olleet tärkeitä. Siellä on käyty oman perheen kanssa 20 vuoden ajan joka vuosi. Heidin perhe on mökkeillyt myös Keski-Suomessa Himoksella.

    Seuraava saarelaiskaveri

    Seuraava saarelaiskaveri on myös pelannut Hirvensalon Heiton riveissä ja tekee nyt seuraa Jesselle padelporukassa. Hän tekee puolisoineen töitä samassa ammatissa ja jopa samassa työpaikassa. Molemmat ovat Jessen ja Heidin mukaan todella hyväsydämisiä ja urheilullisia ihmisiä. Tuttavuus ja ystävyys on syntynyt yhteisten kavereiden kautta.

    – He ovat olleet tämän asunnon remontoinnissa apuna, Ruskomaa kertoo. Maalipensselit on pistetty heilumaan, he ovat paneloineet, laittaneet keittiötä ja laatoittaneet.

    – Tällä pariskunnalla ei todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä.

    Teksti ja kuvat: Sini Silván

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Sutelat paluumuuttivat tuttuun Hirvensaloon

    Kirsi ja Niklas Sutela ovat yhtä hymyä. He ovat juuri saaneet avaimet uuteen kotiin ja molempien mieli on täynnä remonttisuunnitelmia. Sutelat ovat paluumuuttajia Helsingistä Hirvensaloon. Taloyhtiössäkin heidät on otettu jo avosylin vastaan.


    Varmaan tavoite on saada kaikki kuntoon ennen joulua. Keittiö on eilen valittu, tänään tulee lattioiden hioja, huomenna maalari. Remonttimies saapuu ensi viikolla. Siitä se alkaa, Niklas Sutela kertoo.


    Uusi koti on paritalossa, joka kuuluu kolmen paritalon taloyhtiöön. Sieltäkin on jo ikään avattu ovia uusille tulokkaille.


    – Meille kerrottiin, että ”täältä” on aina tuotu ravut taloyhtiön rapujuhliin. Joulun välipäivinä taas on yhteinen juustonmaisteluilta.


    KOULUTIE ALKOI WÄINÖ AALTOSEN KOULULTA


    – Me olemme molemmat Hirvensalossa kotoisin, Kirsi Sutela sanoo. 


    Hän, eli silloin tietenkin Kirsi Kalpa, aloitti koulunsa 1996 ekaluokkalaisena Wäinö Aaltosen koulussa. Perhe muutti Kukolaan, kun Kirsi oli toisella luokalla. Kukolassa hän asui aikuisikään asti, kunnes muutti Niklaksen kanssa Turun keskustaan.


    Kirsi Sutela on opiskellut Turussa ensin sairaanhoitajaksi. Siitä hän jatkoi opintoja suuhygienistiksi Helsingissä, jonne Niklas muutti hänen kanssaan. Helsingistä löytyi myös töitä suuhygienistinä. Vuoden alusta alkavat työt Turussa.


    – Työpaikka on tiedossa, Kirsi kertoo.


    Niklaksen lapsuuskoti oli Moikoisissa, yläasteen ja lukion hän kävi Luostarivuoressa ja jatkoi siitä opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Työpaikka löytyi Helsingistä headhunterina eli johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnin parissa Mercuri Urvalilla. Paluumuutto Turkuun ei silti tarkoittanut työpaikan vaihtamista. Hän vastaa nyt yrityksen Turun toimistosta Kupittaalla ja lisäksi yrityksen Aasian liiketoimintojen kehittämisestä.


    – Meidän firmamme on Euroopassa aika iso, lisäksi Aasiassa meillä on toimistot Kiinassa Shanghaissa, Singaporessa ja Intiassa Bangaloressa.


    Kotimaassa tehtävien rekrytointien lisäksi Sutelan työhön kuuluu esitellä ja avata yhteyksiä eurooppalaisille asiakkaille Aasiassa.


    – Työ on tosi mielenkiintoista, siinä näkee todella monenlaisia ihmisiä ja yrityksiä. Pääsääntöisesti, kun tekee rekrytointia, on tekemisissä fiksujen, motivoituneiden ihmisten kanssa positiivisissa asioissa. Kansainvälinen liiketoiminta on aina kiinnostanut.


    Työhön liittyy myös iso vastuu. Rekrytoinneissa on takuu siitä, että valittu henkilö pärjää ja viihtyy ja jos näin ei käy, haetaan uusi. Seurannan mukaan tässä onnistutaan erittäin hyvin, ihmiset ovat viihtyneet ja pärjänneet.


    – Pitää olla huolellinen rekrytointiprosessin kanssa ja kertoa asioista avoimesti, Niklas Sutela toteaa.


    LAPSUUDEN HIRVENSALOLAISET OVAT JÄLLEEN KASASSA


    Niklas Sutelalle uusi koti merkitsee oikeasti paluuta juurille.


    – Me olemme asuneet kilometrin päässä tästä, hän kertoo uuden kotinsa parvekkeella. Siskon koti on jopa näköyhteyden päässä.


    Hirvensalossa asuvat molempien vanhemmat ja Niklaksen siskon perhe. Myös pariskunnan bestmanit ja kaasot asuvat saarella. Muutto takaisin ei ollut hetken mielijohde.


    – Kyllä jonkin verran on pyöritetty asiaa ja oli varmaan selvää, että jossain kohtaa muutetaan Turkuun takaisin. On varmaan kerran vuodessa keskusteltu, olisiko nyt hyvä hetki. Nyt todettiin, että on ja kaikki meni kivasti. Aika nopeasti löytyi uusi koti, josta tykätään.


    Hintataso on vähän erilainen, Töölön kaksion neliömäärä moninkertaistuu, vaikka asunnot voisivat rahassa mitaten olla samanarvoisia. Elämisen laatu on vähän erilainen.


    – Tietenkin on ihan mahtavaa, että on uusi koti. Lähellä ovat perheet ja ystävät, joita ei ole ehtinyt niin paljoa nähdä.


    Samalla tietenkin osa tutuista opiskelukavereista ja tuttavista jää Helsinkiin. Mutta matka sinnekin on vain pari tuntia.


    OMAA PIHAA HARAVOIMAAN


    Helsingin keskustan kerrostaloasunnosta otetaan samalla hyppäys kotiin, jossa on paljon lisää tilaa. Ensimmäistä kertaa on myös oma takka, kodinhoitohuone ja erityisesti piha.


    – Tämä on uutta kivaa meille. Pääsee tekemään pihahommia, olen pitkään jo odottanut omaa puutarhaa. Täytyy aloittaa aika alusta, se on siistimistä ensi alkuun.


    Keväällä näkee tarkemmin, miten nyt jo syysasuun verhoutunut piha alkaa puskea uutta kukkaa. Yhdessä asunnon myyjien kanssa käytiin kuitenkin läpi, mitä kaikkea puutarhasta löytyy.


    – Olimme täällä käymässä ja heidän kanssaan yhdessä kierrettiin.


    Yhteyksiä löytyi heti myös asunnon myyjiin.


    Yksi heidän tyttäristään oli koulussa Niklaksen rinnakkaisluokalla ja on nyt yrittäjänä Hirvensalon kuntosalilla, jonne on aikomus myös suunnistaa. Myös asunnon remonttiin voitiin valita tuttu ja suositeltu kaveri Moikoisista.


    SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT


    Seuraavia saarelaiskavereita oli pohdinnassa useampia ja heistä valikoitui jälleen yksi. Seuraavaksi suunnataan Haarlaan. Sieltä löytyy nuori mies, joka rakentaa itselleen ja kihlatulleen uutta kotia, edelleen Hirvensaloon. Taustalla on myös pitkää saarihistoriaa, saarilla ovat asuneet jo tämän saarelaiskaverin isovanhemmat.


    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Maalla kaupungissa

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Kirsti ja Jaakko Piilisen elämään mahtuu kiinnostavia suunnanmuutoksia. Työuralla on siirrytty mereltä maihin. Vanhasta on osattu luopua ja sisustaa koti
    aivan eri ilmeeseen. Uusilla harrastuksilla, kuten Pokemonilla, on löydetty liikettä ja - makua elämään.

    Jaakko Piilinen on kotoisin Taivassalosta, Kirsti taas on syntynyt ja kasvanut Turussa. Muutaman vuoden pariskunta asui Varissuolla, maalaispojalle se ei sopinut. Kompromissiratkaisuksi löytyi Maanpäästä vuonna 1983 koti maalta ja kaupungista samaan aikaan.

    – Oli oikeasti tavoite löytää koti, joka on keskellä kaupunkia ja meren rannalla. Tämän lähemmäs ei päästy, vanhan sillan kautta oli 7 km torille matkaa. Nyt hiukan enemmän, Jaakko Piilinen kertoo.

    Koti löytyi Turkulainen-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Talon aiempi isäntä oli nuuka ja tarkka, eikä pistänyt rahaa kalliisiin ilmoituksiin.

    – Itse asiassa etsittiin tonttia, ei löydetty mieleistä ja riittävän isoa. Tässä tuli talo samalla kuin tonttikin. Ei ollut silloin asiantuntijaa, joka olisi antanut talosta lausuntoja.
    Mutta ajateltiin, että talo on rakennettu kalliolle ja tiilitalon on rakentanut ammattikirvesmies. 40 vuotta on oltu, ei voi muuta sanoa kuin että hyvä on ollut.

    Kokonaisuuteen kuuluu rantaoikeus laivareitin varrelta. Meren läheisyys sopiikin miehelle, joka on lähtenyt merille ensi kertaa nuorella iällä.

    MERILLE ÄIDIN ALLEKIRJOITUKSELLA

    – Läksin ensimmäisen kerran merille tavallaan alaikäisenä, 17-vuotiaana. Siihen piti olla vanhempien suostumus, esteettömyystodistus. Isä ei kirjoittanut, mutta äiti kirjoitti, Jaakko kertoo.

    Ensimmäinen alus oli iso tankkilaiva, joka kuljetti Persianlahden öljyä. Sitten pesti tuli kuivarahtialukselle, joka ajoi Amerikkaan. Ensimmäisissä laivoissa 1960-luvun loppupuolella oli reissuilla aikaa käydä myös satamissa. Perillä oltiin välillä monta viikkoakin.

    – Ahvenanmaalaisen kuivarahtilaiva ajoi tavaraa israelilaiselle yhtiölle. Rahtia ajettiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Kuskattiin kaikennäköistä tavaraa, mitä maa
    päällään kantaa.

    – Sitten tapasin tuon Kirstin. Hän pakotti minut kouluun, Jaakko kertoo.

    Opiskelupaikka heltisi Kotkasta. Opintojen jälkeen ura laivakonemestarina kesti runsaat 25 vuotta. 

    Valtameriltä Jaakko siirtyi lähiliikenteessä oleviin aluksiin. Jaakko kuvailee, miten viikon rundi Ruotsin liikenteessä oli lähtö keskiviikkona Turusta. Torstaina oltiin Helsingissä, perjantaina Kotkassa, sieltä poikettiin Hankoon. Lauantaina oli Helsingborg, sunnuntai Göteborg, maanantaina taas Helsingborg, tiistaina ajoa koko päivä ja keskiviikkona taas Turussa.

    – Kuului tänne kotiin ovista ja ikkunoista, että taas laiva tulee. Nyt täytyy lähteä jo vastaan, Kirsti kertoo. Merimiesura loppui Englannin ja Belgian väliseen liikenteeseen.

    Rytmi oli kuitenkin perheen kannalta haastava, kun lapset olivat pieniä: kahdeksan viikkoa töissä laivalla, kahdeksan viikkoa kotona.

    Kirsti puolestaan teki töitä vuorotellen kirjanpitäjänä ja välillä kymmenen vuotta kotiäidin rooleissa. Se, että mies oli merillä pitkiä jaksoja kerrallaan, tarkoitti kahden pojan hoitamista puoliksi yksinhuoltajana. Lisäksi oli omakotitalo lumitöineen kaikkineen. 

    Isää odotettiin kotiin ja kun hän saapui, lapset tosiaan reagoivat siihen. Kun isä toi tuliaisia, pari päivää oltiin kavereita.

    – Oli oma rytmi, kun Jaakko oli töissä, sitten kun hän tuli kotiin, rytmi muuttui. Ihan pieni lapsi vieraantuukin. Oltiin kerran lentoasemalla häntä vastassa, pojat kysyivät, että ”onko tuo meidän isä, kun sillä on miehen kengät”.

    LEHTI-ILMOITUS JÄLLEEN KÄÄNNE ELÄMÄSSÄ

    – Sitten laivalla luin Wärtsilän tiedotuslehteä ja näin ilmoituksen työpaikasta. Lähetin sinne avoimen työhakemuksen. Kun tulin lomalle, oli kotosalla kirje odottamassa, että voisit tulla käymään, Jaakko kertoo.

    Jaakko kävi haastattelussa, jossa kysyttiinkin sitten suoraan, että ”koska voit aloittaa”. 

    – Seuraavana maanantaina aloitin. Kirstin paluu työelämään taas tapahtui kuin vahingossa. Jaakon veljen veneliikkeestä Taivassalossa lähti konttoristi.

    – Jäin muutamaksi päiväksi auttamaan. Siinä menikin sitten pari vuotta, Kirsti kertoo.

    Kirjanpitäjän taidot olivat säilyneet pitkästä kotonaolosta huolimatta. Debetit ja kreditit olivat pysyneet paikoillaan. Jaakolla taas vierähti Wärtsilä Dieselissä koneiden parissa 11-12 vuotta. Kolmas iso siirtymä oli hänen eläkkeelle jäämisensä. Siitäkin on jo 15 vuotta ja aika on mennyt ihan hyvin.

    Altadis Kaarinassa oli sitten Kirstille pisin työsuhde, 17 vuotta. Viime vuoden toukokuussa hänkin jäi eläkkeelle.

    KLASSIKOT VETÄVÄT PUOLEENSA

    Autotallista paljastuu Jaakon rakas harrastus, vanhojen autojen kanssa touhuaminen. Hänen aarteensa on Porsche 911 vuosimallia -91.

    – Sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Ensi vuonna sen saa museorekisteriin, Jaakko kertoo.

    Hänellä on ollut elämänsä aikana vaikka minkälaisia menopelejä. Yksi niistä on jäänyt kaihertamaan mieleen.

    – Ensimmäinen harrasteautoni oli Ford Custom Cabriolette 1950, jonka Suomi-Filmi oli tuottanut käytettynä Amerikasta Suomeen. 

    Auto meni vakuutusyhtiön lunastukseen. Sammon vahinkotarkastajien päällikkö ja Piilisten mökkinaapuri osti sen ja myi myöhemmin Jaakolle. Se, että autosta tuli myöhemmin luovuttua, on jäänyt harmittamaan. Ehkä auto vielä tulee jostain vastaan?

    OMA, KOLMESTI REMONTOITU KOTI 

    Myös kotia on remontoitu kolmeen kertaan. Ensi kertaa, kun taloon muutettiin 1980-luvulla, viimeisin remontti tehtiin pari vuotta sitten.

    – Tapetoitiin, maalattiin ja laitettiin huonekalut uusiksi, Kirsti kuvailee. Vanhat huonekalut ja esineet olivat olleet rakas harrastus, mutta tavaraa alkoi kertyä.

    – Joka viikonloppu katsottiin, että missä olisi huutokauppa. Ja taas mentiin.

    Olohuoneen keskipisteeksi jäi kuitenkin Piilisten ensimmäinen yhteinen huonekalu, pyöreä pöytä, huolellisesti kunnostettu Alvar Aalto-henkinen klassikko. Sen hinta, 50 markkaa turkulaisessa osto- ja myyntiliikkeessä vuosikymmenet sitten, on jäänyt muistiin.

    – Aikaisempaan sisustukseen se ei sopinut, se oli aina pitsiliinalla peitetty, Kirsti kertoo. 

    Nyt pöytä sai uuden elämän entistä valoisammassa kodissa. Vanhoja kalusteita on varastoitu, saattaahan olla, että ne jonain päivänä vielä tekevät paluun.

    UUSILLA HARRASTUKSILLA MAKUA JA LIIKETTÄ ELÄMÄÄN

    – Harrastan Pokemon-pelaamista, siitä on tullut viime vuosien harrastus. Se saa liikkumaan ja kävelemään, Kirsti kertoo.

    Hän kertoo olevansa tasolla 40. Pokemonummikoille tuo ei vielä kerro mitään. Mitä ilmeisemmin konkari on jo pelissä kovalla tasolla. Kun Pokemon aikanaan tuli, sitä pelasivat lapset.

    – Nyt pelaajista suurin osa alkaa olemaan keski-iän ylittäneitä. 

    Pokemoniin liittyy sosiaalisuutta, joka on kuitenkin korona-aikana jäänyt vähemmälle. Kirstille se on kuitenkin tarkoittanut intoa lähteä liikkeelle ja kävelemään ihan eri tavalla kuin aiemmin.

    – Ennen en oikeastaan liikkunut mihinkään, mitä nyt töihin ja kauppaan auton kanssa.

    Kirsti on aina tehnyt myös käsitöitä, mutta eläkkeellä hän innostui yllättäen myös leipomisesta. 

    – Se oikeastaan lähti siitä, että oltiin kylässä, jossa rouva oli juuri leiponut hapanjuurileipää. Leipä oli minun mielestäni ihan hirvittävän hyvää, menin heti ostamaan kirjan asiasta ja tekemään sitä. Siitä se sitten lähti, kaikennäköiseen muuhun leivontaan tuli innostus.

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI… 

    Seuraavaksi juttusarjassa siirrytään hiukan etäämmälle Maanpään maisemista. Seuraavat saarelaiskaverit ovat Kirsti ja Jaakko Piiliselle
    ystävän ystäviä. Tämä pariskunta on ehtinyt olla välillä Helsingissä. Heiltä päästäänkin kysymään, miksi Turku ja Hirvensalo on kutsuu jälleen? Seuraavana sarjassa siis paluumuuttajien tunnelmia.

    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää

Pienten puolella

  • 15.04.2021
    Pienten puolella Niko ja Sofia

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    Mitä tarkoittaa...?

    Jalkalista
    Niko: Jalassa sellainen juttu.
    Sofia: Lisko, jolla monta jalkaa.

    Soittokello
    Niko: Soitetaan.
    Sofia: Lehmänkello.

    Lapikas
    Niko: Voi kaivaa lunta.
    Sofia: Kai se on lapio.

    Laavalamppu
    Niko: Lampussa on kuumaa laavaa.
    Sofia: Tulivuori.

    Hiomakone
    Niko: Hiekotuskone.
    Sofia: Kone, ehkä niin kuin lumiaura.

    Komposti
    Niko: Sieltä kurkkii kastematoja. Sinne laitetaan vanhaa ruokaa ja siitä tulee multaa.
    Sofia: Laitetaan vanhat ruuat.

    Räiskäle
    Niko: Märkiä lehtiä.
    Sofia: Lehti muuttuu ruskeaksi.

    Vesinokkaeläin
    Niko: Piikkihai.
    Sofia: Tiedän, mutten muista. Olen kyllä kuullut siitä…

    Mitä tekee...?

    Pormestari
    Niko: Lukee papereita tai kirjoja.
    Sofia: Tekee tosi tärkeitä asioita

    Seppä
    Niko: En tiedä.
    Sofia: Tosi outo. Soittaa kai jotain.

    Millainen on hyvä...?

    Kirpputori
    Niko: Sinne voi viedä kaikkia vanhoja asioita
    Sofia: Paljon tavaraa, leluja ja kirjoja.

    Kirja
    Niko: Sellainen mitä joku lukee.
    Sofia: Kuvakirja.

    Mihin tarvitaan...?

    Seiniä
    Niko: Kotiin.
    Sofia: Ettei eläimet pääse sisään. Villipedot ja muut.

    Pilviä
    Niko: Taivaaseen. Ettei aurinko paista niin kirkkaasti.
    Sofia: Pilvistä saa hattaraa.

    Millainen on hyvä elämä...?
    Niko: Ei ole ilkeä toisille. On oma perhe: Iskä, äiti, pikkuveli ja kissa Luna.
    Sofia: Ei kiusaa. Viettää aikaa perheen kanssa. Äiti, iskä, kaksi isoveljeä.

    Mikä on haaveammattisi...?
    Niko: Poliisi-Niko.
    Sofia: Eläinlääkäri tai hoitaja.

    Teksti ja kuva: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Pienten puolella Alisa ja Erik

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.


    MITÄ TARKOITTAA...?


    PAKKELI
    ALISA: Laattalattiaa.

    ERIK: En tiedä, ehkä joku eläin?


    OHJAUSTANKO
    ALISA: Auton tanko.
    ERIK: Siinä voi keinua.


    TUMPUT
    ALISA: Ne laitetaan käteen ja sit on lämmin.
    ERIK: Niihin pumpataan ilmaa.


    KUIVAKUKKA
    ALISA: Kastellaan tosi paljon.
    ERIK: Pitää kastella.


    SIRKKELI
    ALISA: En ole kuullut.
    ERIK: Aurinkovarjo.


    KEVÄT
    ALISA: Silloin on synttärit.
    ERIK: Puolen päivän päästä.


    KESTOMAKKARA
    ALISA: Ne roikkuu katossa.
    ERIK: Haluan syödä, nam!


    KONTIAINEN
    ALISA: Se on eläin, vähän sellainen niin kuin ötökkä.
    ERIK: Se liikkuu kontaten.


    MITÄ TEKEE...?


    VAALIVALVOJA
    ALISA: Vartioi kaaleja.
    ERIK: Valvoo vaan aina.


    KELLOSEPPÄ
    ALISA: Korjaa kelloja.
    ERIK: Tekee hienoja kelloja ja korjaa.


    MILLAINEN ON HYVÄ...?


    KIOSKI
    ALISA: Jäätelökioski. Sieltä saa kanssa hattaraa ja se on huvipuistossa.
    ERIK: Jäätelökioski, missä paljon herkkujäätelöitä.


    LAUTAPELI
    ALISA: Heppapeli on hyvä ja sit aasipeli.
    ERIK: Aasipeli, siinä voi voittaa helposti.


    MIHIN TARVITAAN...?


    KATTOA
    ALISA: Ettei sada lunta ja vettä sisään.
    ERIK: Siihen ettei puut kaadu sisään.


    PUITA
    ALISA: Elämiseen ja joulukuuseksi.
    ERIK: Puita leikataan poikki ja kans joulukuusia tarvitaan.


    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?


    ALISA: Kesä ja joulu on kivat ja vuodenajat. Pitää olla vihreää ja kasveja. Fiksut ihmiset. Mun perhe: Isi, äiti, isoveli ja isovanhemmat. Mun koira Viona, se on sellainen musta karvaturri ja se luulee isin sormea nakiksi.

    ERIK: Hyvä koti. Mun pikkusisko on pienten ryhmässä. Emma on vasta 2v. Isi, äiti, pappa ja mamma, mummi ja isoisä. Sit paljon herkkupäiviä!


    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?

    ALISA: Eläinlääkäri. Hevosratsastus.
    ERIK: Ninja.


    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Pienten puolella Emmi ja Lilli

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.


    MITÄ TARKOITTAA...?


    ILMASTOINTI


    EMMI: Viileätä ilmaa. Mummon luona on sellainen laite.
    LILLI.: Jumppasalissa on sellainen ilmastointi, josta tulee viileää ilmaa.


    PAKOKAASU
    EMMI: Kaasu, joka juoksee pakoon.
    LILLI: Sitä tulee putkesta auton takaa.


    KARVAHATTU
    EMMI: Hattu, jossa karvaa ja vaaleanpunainen tupsu.
    LILLI: Tuntuu eläimen karvalta, sellaista pehmeää.


    RAHI
    EMMI: Keksi, lelukeksi.
    LILLI: En tiedä. Ehkä joku raha?

    HOPEA
    EMMI: Hopeamaali tai vesiväri.
    LILLI: Kolikko tai joku hieno koru.


    PAKKANEN
    EMMI: Silloin sataa lunta.
    LILLI: Se on jäätä, sit kun on tosi kylmä talvella.


    LIPEÄKALA
    EMMI: Juustokala. Kalan päälle laitetaan juustoa.
    LILLI: Joku ihan kummallinen kala.


    MUSTEKALA
    EMMI: Kuusi pitkää lonkeroa ja mustaa väriä tulee siitä jostain.
    LILLI: Se taitaa olla violetti ja monta lonkeroa. En ole nähnyt koskaan.

    MITÄ TEKEE...?

    KIRURGI
    EMMI: En yhtään tiedä mitä se tekee.
    LILLI: Auttaa ihmisiä.


    KIRJAILIJA
    EMMI: Se tietysti kirjoittaa ja aina vaan kirjoittaa.
    LILLI: Kirjoittaa satuja. 


    MILLAINEN ON HYVÄ...?


    RAVINTOLA

    EMMI: Sieltä saa ainaskin hyvää jäätelöä.
    LILLI: Hyviä ruokia, monenlaisia.

    PULKKA
    EMMI: Liukuu hyvin ja pääsee kovaa vauhtia.
    LILLI: Naru mistä sitä voi vetää ja liukuu hyvin.


    MIHIN TARVITAAN...?

    LEPPÄKERTTUJA
    EMMI: Ei mihinkään. Ne vaan on.
    LILLI: Leppäkertut on lehdillä syömässä.


    KANELIA
    EMMI: Keittokaneli, se on maustetta.
    LILLI: Puuroon voi laittaa, mannapuuroon ja kanelipulliin.


    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?

    EMMI: Saa tehdä kaikkea kivaa, leikkiä. En mä tiedä mitä muuta. Lilli voi kertoo.

    LILLI: Pitää olla kiltti toisille, totella ja olla kiva. Et on perhe: 3 isoveljeä, 1 pikkusisko, 2 isosiskoa, äiti ja isi. Mummi ja vaari. Koira ja kissa.


    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    EMMI: Hammaskeiju taisit ehkä myös lääkäri tai eläinlääkäri.
    LILLI: Rakennan taloja. isoja oikeita taloja niinku kerrostaloja.


    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Pienten puolella Alessa ja Hilla

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    KIUAS
    ALESSA: Sinne laitetaan puita ja sieltä tulee kuumaa ilmaa, kun heittää vettä.
    HILLA: Saunassa on sellainen, siinä on kiviä ja tulee kuuma.

    KÄSIJARRU
    ALESSA: Pyörää kun ajaa niin voi jarruttaa kädellä.
    HILLA: Liian kova vauhti kun on, niin siitä pysähtyy.

    SENKKI
    ALESSA: Sentin raha.
    HILLA: En tiedä. En ole koskaan kuullut…

    KULTA
    ALESSA: Kultaista.
    HILLA: Kirkkaampaa kuin keltainen.

    RUSKA
    ALESSA: Kai jotain roskia?
    HILLA: Sadetta ja jotain, en nyt muista.

    SUSHI
    ALESSA: Syötävää. Sellaisia rullia.
    HILLA: Riisi ja päällä jotain avokadoa, lohta ja chilimajoneesia. On hyvää!

    KIRAHVI
    ALESSA: Pitkäkaulainen hevonen. Ja täplikäs.
    HILLA: Tosi, tosi pitkä eläin, jolla ruskeita pilkkuja, mut muuten keltainen.

    MITÄ TEKEE...?

    HENKIVARTIJA
    ALESSA: Vartioi henkeä.
    HILLA: Suojelee ihmisiä.

    ENSIHOITAJA
    ALESSA: Auttaa kaikkia, vaikka kaatuneita sairaalassa.
    HILLA: Hoitaa ihmisiä ekana.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KOULU
    ALESSA: Kivoja oppilaita ja opettajia.
    HILLA: Missä oppii kaikkia asioita.

    JUNA
    ALESSA: Iso ja sinne mahtuu paljon ihmisiä.
    HILLA: Hyvä olo matkustajilla ja tilaa kaikille.

    MIHIN TARVITAAN...?

    MATOJA
    ALESSA: Onkimiseen ja lintujen ruokana.
    HILLA: Että voi kalastaa ja linnuilla on ruokaa.

    SUOLAA
    ALESSA: Ruokaan ainakin.
    HILLA: Kaikkeen mihin tarvitaan. Sipseihin!

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    ALESSA: Et vois olla näkymätön ja mennä kaikkialle eikä kukaan tietäis. On perhe ja vapaapäiviä. Lettuiltoja, nam, joka päivä. Kissanpentu Simba ja Rontti-kissa.
    HILLA: Oppii kaikenlaistaja saa tehdä mitä haluaa ja huvittaa. Perhe: äiti, iskä, pikkuveli ja -sisko, isosisko. Lyyli koira ja uusi koira Emma.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    ALESSA: Taitoluistelija ja kissanhoitaja.
    HILLA: Eläintenhoitaja tai ravintolan kokki.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää

Tämän kuun kuulumisia

  • 15.04.2021
    Mitä kuuluu SPR Hirvensalo?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Kuulumisia lähestytään tällä kertaa yhdistyksen näkökulmasta. Suomen Punaisen Ristin Hirvensalon osaston puolesta kuulumisiin vastaa Anneli Sukari-Laivoranta.

    Mitä kuuluu SPR:n toiminnalle juuri nyt?

    Kiitos kysymästä, ihan hyvää olosuhteisiin nähden. Yleensä ongelmat ja vastoinkäymiset yhdistävät ihmisiä. Elämä jatkuu, valoa kohti ollaan menossa.

    Miltä vuosi näyttää toiminnan kannalta?

    Hiljaista on tapahtumarintamalla. Osastomme kokoukset on pidetty pääsääntöisesti etänä. Meillä on tilat osoitteessa Seiskarinkatu 30 A, jossa syksyllä pystyimme pitämään muutaman kokouksen paikan päällä, turvallisuustekijät huomioiden.

    Mitkä ovat olleet vaikeimpia haasteita, ja miten niitä on pyritty voittamaan?

    Nyt ei ole voitu pitää mitään tapahtumia ja myyjäisiä, joten varainhankinta on ollut täysin nolla. Olemme minimoineet kuluja onnistuneesti. Tällä hetkellä askartelemme myyntituotteita tuleviin myyjäisiin. Olemme myös listanneet myyntituotteita nettiin, eli meillä on myös nettikauppa, josta voi käydä tekemässä ostoksia ja näin voi tukea oman saaren SPR:ää. Nettikauppa löytyy tästä linkistä.

    Mitä odotatte keväältä?

    Parempia aikoja kaikille ilman koronaa. Mietimme osastollemme jotain uutta muokattua toimintaa, josta kerromme myöhemmin eli kannattaa seurata osastomme ilmoittelua netissä ja Facebookissa.

    Minkälaista toimintaa poikkeusaikana voi tehdä yhdistyksenä tai yksilönä?

    Nyt on oivallinen tilaisuus kouluttautua ja osallistua erillisiin luentoihin kotisohvalta. Otetaan ilo irti tästä etäilystä. Nyt tuli idea, osastommekin voisi järjestää Teams-esittäytymisen, jossa kerromme miksi kannattaa tulla mukaan SPR:n toimintaa ja liittyä Hirvensalon osaston jäseneksi.

    Mitä olisi kiva kokeilla vaikkapa vuoden päästä?

    Ystävätapaamisia, jossa kaikille löytyy ystävä eli ketään ei jätetä yksin ja jokainen on arvokas ihan omana itsenään. Jokainen tuo oman ”huolipussinsa”, joka heitetään roskakoriin ja fyysisesti poltetaan pois ja sitten niitä huolia ei enää ole. Tätä voitaisiin jatkaa vaikka kaksi - kolme kertaa vuodessa.

    Kauanko Hirvensalon SPR on toiminut saarilla ja kuinka usein olette aiemmin kokoontuneet ja missä merkeissä?

    Hirvensalon SPR:llä oli alkujaan toimitilat Stålarminkatu 33:ssa. Kiinteistön mennessä peruskorjaukseen muutimme Seiskarinkatu 30 A:han lokakuussa 2015. Osastollamme pidettiin ensimmäinen avoimien ovien tapahtuma marraskuussa 2015.

    Mikä on ollut mieluisinta toimintaa jäsenille?

    Tätä pitäisi kysyä jäseniltä. Kaikki jäsenet ja muutkin asiasta kiinnostuneet ovat saaneet osallistua osastomme järjestämiin tilaisuuksiin. Toimimme niin sanottuna matalan kynnyksen osastona, jonne kaikki saarelaiset ovat tervetulleita.

    Olemme järjestäneet paljon erilaisia luentoja ja osastollamme on ollut myös Terveyspiste-toimintaa, jossa myös on käynyt vaihtelevaisesti kävijöitä. Itselleni on jäänyt mieleen pihatalkoot ja kukkakorien teko. Odotamme myös jäseniltä ideoita, mitä he haluavat tehdä kannassamme.

    Minkä asia nyky-yhteiskunnassa kaipaisi muutosta?

    Mielenkiinnon lisäämistä kolmannen sektorin toimintaan. Sitä tulisi lisätä ja miettiä yhdessä, miten siitä saadaan houkutteleva ja mielenkiintoinen, jolle voisi antaa omaa vapaa-aikaansa. Kaipaisin myös avustuksia, jotta kolmas sektori pysyy toimintakykyisenä.

    Mihin voi olla tyytyväinen?

    Kyllä meillä yleisesti ottaen kaikki asiat ovat oikein hyvin. Jokainen voi itse vaikuttaa omaan tyytyväisyysasteeseensa ottamalla vastuuta itsestään ja lähimmistään. Antaessaan saa.

    Miten toiminnassa näkyy ympäristöystävällisyys?

    Oma osasto on lähellä jäseniä, johon voi tulla, vaikka linja-autolla. Valmistamme itse myytävät tuotteet mahdollisimman pitkälle ja varastoon jääneistä tuotteista. Hyödynnämme digiaikaa mahdollisimman paljon. Osastollamme toimii ompelu- ja puuhastelukerho OmpPu, johon voi tuoda esimerkiksi pientä korjausta vaativia ompelutöitä.

    Mitä positiivisia asioita on tullut esiin viimeisen vuoden aikana?

    Olemme kaikki samassa veneessä, kukaan ei ole yksin. Etäyhteydet ja kokouksiin osallistuminen ei vaadi siirtymistä paikasta A paikkaan B. On ollut myös enemmän aikaa hoitaa niitä asioita, jotka ovat muuten kiireessä jääneet odottamaan parempaa aikaa.

    Mitä on opittu ja missä olisi vielä oppimisen varaa?

    Joka päivä on opittu lisää ja joka päivä opitaan lisää. Positiivisella asenteella eteenpäin. Mottoni on: Katso taaksesi ja kiitä, katso eteenpäin ja luota, katso ympärillesi ja rakasta.

    Miten neuvoisitte ihmisiä suhtautumaan kanssaihmisiin ja miten pitää positiivisuutta yllä?

    Rakasta itseäsi ja pidä itsestäsi hyvää huolta, näin pystyt antamaan voimaa myös muille. Ulkoilu on erittäin tärkeää, sitä saa voimaa. Elämä on elämistä varten, nautitaan siitä joka päivä.

    Mikä olisi seuraava tapahtuma, minkä haluaisitte järjestää, jos se olisi mahdollista?

    Ystäväpäivätapahtuma jälkikäteen eli leivotaan porukalla jotain hyvää ja käydään tervehtimässä saarelaisia vanhuksia ja laitoksissa olevia asukkaita. Haluaisin kutsua osastomme hallituksen mökillemme Pöytyälle, jossa viettäisimme yhdessä mukavan illan saunoen, uiden ja syöden hyvin hyvässä seurassa.

    Terveiset saarelaisille?

    Tule mukaan saarella toimivien yhdistysten toimintaan, näin tutustumme toisiimme ja saamme kaikki uusia ystäviä. Olemme samalla saarella, joten pidetään saaremme hyvää huolta eikä roskata luontoa. Nähdään Hirvensalopäivien tapahtumissa ja tule mukaan osastomme toimintaa, ovi on avoinna juuri sinulle.


    Teksti: Mika Hietakangas
    Kuvat: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Mitä kuuluu Tarja Vuola?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.


    1930-luvulla valmistuneessa entisessä kyläkoulussa asuvat Tarja Vuola ja Timo Uusikylä. Viimeinen koululuokka siellä oli 1964. Sen jälkeen tiloissa on ollut myös puusepänverstas. Timolle paikka oli ennestään tuttu, koska oli käynyt koulunsa siellä. Molemmille yhteinen ja rakas harrastus on teatteri. Tarja näyttelee ja puvustaa ja Timo näyttelemisen lisäksi myös laulaa.


    NO, MITÄ KUULUU?
    Kiitos, vaihtelevaa.


    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Äiti, mummi, puoliso.


    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Tätskä.


    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen entinen yrittäjä, joka harrastaa nykyään teatteria ja puvustusta.


    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    Maatalon emäntä.


    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Jos sellaista miettisin, niin voisi olla vaikka jotenkin sijaisperhetoimintaan liittyvää.


    MIHIN TYÖHÖN SINUSTA EI OLISI?

    Teurastaja.


    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Laitoin hellaan puita.


    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Pikku-pikku eukko.


    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Perhanan korona.


    MITÄ ODOTAT ENSIVIIKOLTA?
    Rokotusta.


    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Erikvallassa.


    MINKÄLAINEN OLISI UNELMAKOTISI?
    Aikalailla nykyinen.


    MITÄ HARRASTAT?
    Teatteria.


    MITÄ HARRASTUSTA OLISI KIVA KOKEILLA?
    Taidemaalausta.


    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Ajankohtaisohjelmat ja brittisarjat.


    MINKÄ KIRJAN LUIT VIIMEKSI?
    Lintu sininen ( Z. Topelius).


    MITÄ KIRJAA SUOSITTELISIT LUKIJOILLE?
    James Clavellin kirjottamaa teosta Shogun.


    MISTÄ UNELMOIT?

    Merestä.


    MITEN RENTOUDUT?
    Hiljaisuudessa, luonnossa.


    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Edesmenneen mieheni tuomana.


    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLASI?
    Koti.


    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?

    Koskenlaskua.


    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    1979 lapseni syntymä, olin silloin kovin nuori.


    MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Epätasa-arvon.


    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Apua saa jos osaa ja jaksaa hakea.


    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Enpä oikeastaan, elän pienesti.


    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Isännän laulukilpailuun.


    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Jos onnistuu niin Samppalinnan kesäteatteriin. Timo esiintyy Mielensäpahoittaja näytelmässä ensi kesänä, mikäli se toteutuu.


    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2025?
    Muistitko pitää myös omasta jaksamisestasi huolta?


    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Mitä kuuluu Kalev Varik?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.


    Kalev on kotoisin Etelä-Viron pienestä kaupungista, missä kasvoi isossa perheessä. Hänellä on kuusi sisarusta, joista suurin osa on myös pelastusalan töissä. Hän on jo neljättä sukupolvea pelastusalalla. 


    Kakskerran VPK:sta mies kuuli pari vuotta sitten. Kun uutta Kakskerran asemaa rakennettiin, hän pyöräili siitä jatkuvasti ohi. Kesällä Satavassa oli maastopalo, ja Kalev teki päätöksen palokuntaan liittymisestä. Ja siellä sitä nyt ollaan!


    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Ahkera, hauska, iloinen.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Ei ole lempinimeä.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen työnjohtaja, Oy Sika Finland Ab:

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    Jos muistan oikein niin, niin maanviljelijän työ oli sellainen.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    En ole miettinyt. Minulla on nyt hyvä työpaikka.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Aamulla viideltä sängystä ylös ja kuudeksi töihin.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Ehkä se on vielä tulossa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Kiireinen aika.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Hirvensalon Haarlassa. Täällä on mukava asua, kun on rauhallista.

    MITÄ HARRASTAT?
    Polkupyöräilyä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Kokkailua.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Urheilu. Ampumahiihto, WRC-ralli, lentopallo, formula 1 -kisat.


    MISTÄ UNELMOIT?
    Että pystyn kasvattamaan lapsestani hyvän ihmisen.

    MITEN RENTOUDUT?
    Perheen kanssa retkeillessä.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Kaveri suositteli hyvää asumispaikkaa.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI JA MIKSI?
    Myrskylä, missä asun perheen kanssa.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Laskuvarjohyppyä.


    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    Olen realistinen ihminen ja enkä haaveille menneisyydestä.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Enemmän iloa ja vähemmän masennusta.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Ihmisillä on oma vapaa tahto valita.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Olen aloittanut roskien lajittelun.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Yrityksen kesäkauden päättäjäiset.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Joulu Virossa perheen kanssa.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Voisinko tehdä jotain paremmin.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Mitä kuuluu Maria Sund?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Maria muutti puolisonsa kanssa saarille 10 vuotta sitten pieneen punaisen tupaan. 30-luvulla rakennetussa talossa on aina laitettavaa. mutta pihapiiri  mahdollistaa myös melko uuden harrastuksen harjoittamisen. Maria löysi reilu vuosi sitten Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat ry:n, missä harrastetaan
    primitiivijousiammuntaa. Primitiivijousessa ei ole nykyaikaisia tähtäimiä tai muita apuvälineitä, vaan se mukailee vuosituhantisia perinteitä. Jousiammunta on terapeuttinen harrastus, mistä on apua fysiikalle ja kehittää myös mielenhallintaa ja keskittymiskykyä. Maria onkin saanut harrastuksesta avun olkapään ongelmiin ja kipuiluun.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Leppoisa, rohkea ja innostuva.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Tällä hetkellä olen työnhakija. Pandemia luo tähän omat haasteensa. Olen tehnyt aiemmin ATK-alan töitä ja ollut muun muassa Lehmusvalkamassa aulaemäntänä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    En muista, että sellaista olisi ollut.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Perheyritys voisi olla kiinnostava. sellainen, mihin liittyisi ATK-alan taitoja ja kemian analyysejä.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Rauhallisesti. Kuppi teetä ja aamupala, minkä jälkeen radiosta alueuutiset, sitten netistä katsomaan, mitä maailmalla on tapahtunut.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Lääkäri antoi luvan jo hieman harrastaa jousiammuntaa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Yleensä maailman tilanne. Ihminen on älykäs ja pystyy kehittämään korkeaa teknologiaa, mistä koko ihmiskunta voisi hyötyä. Sen sijaan ihmiset käyttävät niitä oman edun tavoitteluun ja aseman ylläpitoon, samalla haaskaten olemassaolevia resursseja. Ihmiseltä puuttuu kyky laajempaan kollektiiviseen ajatteluun.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Kakskerrassa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Perinteistä jousiammuntaa perinnevälineillä. Tulevaisuudessa on myös tarkoitus tehdä itse jousia, nuolia ja muita välineitä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Juuri sitä, mitä nytkin, ehkä vielä enemmän keskittyen meditatiiviseen puoleen.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Historiaan liittyvät elokuvat ja dokumettisarjat tulee myös ahmittua.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Olisi mukavaa, jos saarille saisi sellaisen ulkoilupolun, mikä toimisi myös jousiammuntapolkuna, jossa olisi erilaisia rasteja.

    MITEN RENTOUDUT?
    Harrastusten parissa ja yhdessäolosta rakkaan puolison kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Aiemmin asuimme Turun keskustassa, mutta kun alue muuttui levottomaksi muutimme toiseen paikkaan, mikä olikin yhtä levoton. Kun sopivan pieni tupa löytyi, oli ratkaisu helppo.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI?
    Oma koti.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Varsinainen extreme? Huh, en usko, että kokeilisin mitään, mutta historian elävöittäminen kiinnostaisi.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    Jos olisi samalla myös terve, niin ehkä Kalevalaiseen suomeen voisi mennä.

    MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Tasa-arvoissa olisi korjaamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pitää vielä parantaa. Perustuloa kaipaan ja sitä, että ihmiset jakaisivat paremmin näitä elämän resursseja.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Olen tyytyväinen, että meillä on mahdollista elää suht’ turvassa omana itsenämme. Meillä on koulut, terveydenhuolto ja muita kohtalaisen hyviä peruspalveluja, mitä kaikkialla maailmassa ei välttämättä ole.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄPITÄEN?
    Olemme lopettaneet kaiken turhan matkustamisen ja kulutuksen. Ikävä kyllä, joutuu tutkimaan myös sitä, missä ja millä tavalla esimerkiksi ruoka on tuotettu.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Loppukesällä oli primitiivijousikilpailut Liedon Vanhalinnassa. Tosin olin vain seuraamassa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Katsotaan miten tämä pandemia tästä nyt etenee.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Nyt ei tule mitään mieleen, että mitä voisin kysyä.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää

Ämyri

  • 15.04.2021
    Ämyri: Herkkukevät

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Viime keväänä pitkän etäkoulujakson aikana aloin kokkaamaan ja leipomaan yhä useammin. Herkullisista välipaloista ja leivonnaisista saa yllättävän paljon piristystä jatkuvaan kotona oleiluun. Hieman tavallista herkullisempi aamupala piristää heti ja päivän päätteeksi on kiva nauttia vaikka itse tehtyä jäätelöä. Nämä kolme reseptiä ovat nousseet perheessäni suosituiksi ja todettu toimiviksi.

    Helppo mansikkatuorepuuro kahdelle

    • 3 dl mansikoita (pakasteet hieman sulaneina)
    • 2 dl puurohiutaleita
    • 125 g rahkajogurttia
    • noin desi jogurttia (esim. vanilja- tai luonnonjogurttia)
    • loraus maitoa

    Murskaa mansikat haarukalla sopivaksi mössöksi. Voit myös käyttää tehosekoitinta, jos haluat puurostasi tasaista.

    Lisää mansikoiden joukkoon loput ainekset välillä sekoittaen. Puuro saa olla melko nesteistä, sillä hiutaleet imevät kosteutta. Peitä astia tuorekelmulla ja laita jääkaappiin yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi.

    Tuorepuuroa on helppo varioida oman maun mukaan. Toinen mahtavaksi todettu kombo on mustikat ja maapähkinävoi. Vain mielikuvitus on rajana tuorepuuron teossa, sillä siihen sopiin niin marjat kuin hedelmätkin. Tuorepuuron päälle voi aamulla laittaa esimerkiksi tuoreita marjoja ja granolaa.

    Porkkanaletut (noin 24 kpl)

    • 4 porkkanaa
    • 2 dl maitoa tai ruokakermaa
    • 4 kananmunaa
    • 6 rkl vehnäjauhoja
    • 2 dl juustoraastetta
    • 2 tl suolaa
    • 1 tl mustapippuria

    Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita raasteen joukkoon muut aineet.

    Paista paksuhkoja ohukaisia lettupannussa, paistamiseen kannattaa käyttää öljyä.

    Kun kokeilin tätä reseptiä ensimmäisen kerran, en oikein uskonut pitäväni porkkanaletuista. Toisin kuitenkin kävi ja nyt teen näitä helppoja lettuja usein arkiruuaksi. Lisukkeeksi lettujen kanssa sopii esimerkiksi perunamuusi ja kermaviilikastike.

    Susupalajäätelö

    • 5 dl vispikermaa
    • 1 prk kondensoitua maitoa
    • 2 ps Susu-paloja (tai muita herkkuja)
    • 4 dl kinuskikastiketta
    • ripaus vaniljasokeria

    Vispaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen kondensoitu maito. Sekoita joukkoon kaksi desiä kinuskikastiketta ja ripaus vaniljasokeria.

    Kaada jäätelö isoon astiaan, jossa sen voi pakastaa. Sekoita joukkoon Susu-palat pieneksi pilkottuina. Voit säästää muutaman palan koristeluun. Käytä loput kastikkeesta koristeluun.

    Paras lopputulos tulee, kun maltat pakastaa jäätelöä yön yli!

    Tätä jäätelöreseptiä on helppo muunnella mielen ja fiiliksen mukaan. Jos tykkää enemmän marjaisista jäätelöistä, voi kastikkeena käyttää esimerkiksi mansikkakastiketta. Susu-palojen lisäksi voit kokeilla reseptiä Daim-rakeiden, toffeepalojen tai lakritsin kanssa.

    Teksti ja kuvat: Vilja Härkönen

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Ämyri: Jokaisen pitäisi opetella ompelemaan!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.


    Sain joululahjaksi kaksi vuotta sitten ompelukoneen, ja en olisi ikinä voinut parempaa lahjaa toivoa. Se on huomattavasti parantanut elämänlaatuani: ompelukone säästää paitsi rahaa, mutta myös ympäristöä!


    Mitä sinä teet, kun farkuistasi menee vetoketju rikki tai niiden sauma repeää? Heitätkö housut kenties pois ja ostat uudet? Toivottavasti et, sillä silloin olet osana pikamuodin haitallista noidankehää.


    Pikamuotikulttuurin aiheuttama vaatejäte on vakava ongelma ympäristön kannalta. Tietoisuus pikamuodista on onneksi kasvanut nuorten keskuudessa paljon lähivuosina.


    Kuitenkin kertauksena niille, joille termi on vielä hiukan pimennossa: ”Pikamuoti on muodin, erityisesti vaatetus- ja asusteteollisuuden, nouseva haara, johon liittyvät halvat hinnat, jatkuvat uutuudet sekä nopea tavaran kierto.” En mene tässä kuitenkaan sen syvemmälle pikamuodin valtaviin haittavaikutuksiin, vaan keskityn enemmän siihen, miten juuri sinä voisit olla vastuullisempi muodin suhteen.


    Kirpputorit ovat aivan mahtavia aarreaittoja. Siellä voi tehdä upeita löytöjä todella halvalla. Nyt koronaaikana kannattaa tutustua nettikirpputoreihin, joilla hinnat usein tosin voivat olla hieman kalliimpia. Etuna niissä on kuitenkin ajan säästyminen, kun ei tarvitse selata rekkien läpi vaan voi hakukenttään kirjoittamalla löytää nopeasti etsimänsä.


    Parasta kirpputoriostoksissa on kuitenkin se, että vaikka pitäisit jonkin brändin vaatteista, mutta et heidän eettisistä käytännöistään, voit silti ostaa vaatteen ja tietää, ettet rahallisesti tue kyseistä brändiä.


    Itse olen viimeisien kuluneiden vuosien aikana vaihtanut kokonaan kirpputoriostoksiin. Nykyään ostan vain tarpeelliset uutena, kuten esimerkiksi kengät sekä alusvaatteet. Huomasin kuitenkin nopeasti yhden suuren ongelman kirpparishoppailussa: vaate on saatavilla vain yhdessä koossa. Tämän ongelman ovat ratkaisseet ompelukone ja ompelemaan opetteleminen.


    Ompelemaan opetteleminen saattaa vaikuttaa liian hankalalta ja aikaa vievältä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Youtubesta löytyy useita erilaisia tutoriaalivideoita, joilla pääsee helposti alkuun ompelun maailmassa.


    Nyt pari vuotta ompelukoneella surruteltuani olen alkanut jopa suunnittelemaan ja tekemään omia vaatteitani. Se on ollut todella inspiroivaa ja auttanut minua löytämään oman tyylini aivan uudella tavalla.


    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Ämyri: Lue tämä ennen kuin lähden jouluostoksille!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.


    Aineettomat joululahjat ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Ne ovat hyvä lahja niin nuorille kuin aikuisillekin. Aineettomat joululahjat miellyttävät varmasti ja muistot lahjasta jäävät elämään pitkäksi aikaa.


    Hauska ja helppo aineeton joululahja on itse tehty lahjakortti. Ystävälle tällainen lahjakortti voi olla esimerkiksi kahvilareissu tai elokuvailta. Vanhemmat pitäisivät varmasti imurointilipukkeista tai koko perheen yhteisestä liikuntapäivästä. Lahjakortti voi olla melkeinpä mitä vain ja sen
    hieno ulkoasu kruunaa joululahjasi! 


    Erilaiset elämyslahjat ovat unohtumattomia aineettomia lahjoja. Urheilusta pitävälle voi hankkia osallistumisen johonkin urheilutapahtumaan. Esimerkiksi väriestejuoksu on todella hauska tapahtuma, johon voit itsekin lahjansaajan kanssa osallistua. Jos kaverisi tykkää taiteesta, voit hankkia hänelle paikan esimerkiksi taidetyöpajaan. Karting-ajo, melontatunti, keilaus tai päivä Flowparkissa ovat myös toteuttamisen arvoisia elämyslahjoja.


    Jos haluat antaa joululahjaksi fyysisen lahjan, sen hankkimiseen kannattaa nähdä hieman vaivaa. Tarpeellinen lahja on paljon mukavampi saada, kuin nopeasti hankittu ”hätälahja”. Pistä heti korvan taakse, jos ystäväsi tai perheenjäsenesi puhuu tarvitsevansa esimerkiksi jotain vaatetta.


    Itsetehdyt lahjat jäävät saajan mieleen vielä pitkäksi aikaa. Hauska ja helppo itsetehty lahja on esimerkiksi tee-se-itse -keksit. Kokoa lasipurkkiin lempikeksiohjeesi kuivat aineet ja lisää mukaan loput ohjeesta.


    Katso alta herkullinen keksiresepti!


    Emman suussa sulavat suklaahippukeksit


    Laita lasipurkkiin seuraavat
    • 5,5 dl jauhoja
    • 2 tl ruokasoodaa
    • 1 tl suolaa
    • 1 tl vaniljasokeria
    • 1,5 dl valkoista sokeria
    • 1,5 dl fariinisokeria
    • maito- ja valkosuklaahippuja

    Lisää purkin aineksiin 200 g voisulaa ja kaksi kananmunaa. Laita valmis taikina hetkeksi jääkappiin. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja paista uunissa 7-9 minuuttia 190 asteessa.


    TEKSTI: VILJA HÄRKÖNEN
    KUVA JA RESEPTI: EMMA LAVAPURO

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Ämyri: Avaimet toimivaan parisuhteeseen nuorena

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Nuoria usein mietityttää mistä löytää seurustelukumppani ja kuinka vielä pitää hänet. Nuorilla tunteet sekä elämäntilanteet heilahtelevat yhdestä ääripäästä
    toiseen jatkuvasti. On siis täysin normaalia, että myös parisuhteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Kuitenkin itse jo melkein kaksi vuotta seurustelleena – tiedän kyllä, aikuiset, varmasti hymähdätte tälle - voin itsevarmasti sanoa, että vakituisessa parisuhteessa oppii sekä itsestään, että muista ihmisistä aivan äärettömän  aljon. Jutussa pääset kurkistamaan kolmen nuoren parin parisuhteeseen.

    Tiia ja Oiva

    MITEN TAPASITTE?
    ”Yhteisten kaverien kautta.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Viisi kuukautta.”

    MISTÄ PIDÄT ENITEN KUMPPANISSASI?
    TIIA: ”Oiva on fiksu ja huomaavainen. Hän kuuntelee ja välittää.”
    OIVA: ”Tiia on luotettava ja olemme niin sanotusti samalla aaltopituudella.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    TIIA: ”Voimme puhua kaikesta. Arvomme ja huumorintajumme kohtaavat juuri sopivasti, mutta meillä on myös omia mielipiteitä.”
    OIVA: ”Olemme samanlaisia, mutta samalla tarpeeksi erilaisia. Suhde ei koskaan tunnu tylsältä tai turhalta.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    TIIA: ”Olen oppinut keskustelemaan asioista, eikä vain pitämään kaikkea sisälläni. Olen myös tajunnut, että aina ei kannata takertua
    pikku juttuihin, sillä pitkällä tähtäimellä niillä ei niinkään ole väliä.”
    OIVA: ”Olen oppinut paremmin ymmärtämään muiden ihmisten arvoja ja mielipiteitä.”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    TIIA: ”Kannattaa puhua avoimesti niin hyvistä kuin huonoistakin asioista.”
    OIVA: ”Muistakaa pitää myös väliä kumppanistanne, ette muu elämä unohdu
    täysin.”

    Helmi ja Anna

    MITEN TAPASITTE?
    ”Tapasimme Turku Pride-tapahtumassa yhteisten kavereiden kautta.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Olemme seurustelleet nyt reilun vuoden verran.”

    MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
    HELMI: ”Annan kanssa on aina todella hauskaa. Hän tekee oloni myös todella hyväksi ja turvalliseksi”.
    ANNA: ”Meidän ei edes tarvitse tehdä mitään, ja minulla on silti ihan sika kivaa.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    ”Aina hoetaan kommunikaation tärkeydestä, mutta ehkä mekin olemme sen kannalla.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    ”Kaikki on aina helpompaa, kun toinen on vieressä.”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    ”Vanhempien mielipiteillä kumppanistasi ei ole mitään merkitystä, sillä sinä olet se, joka päättää kenen kanssa haluat viettää aikaa. Ehkä jopa rakentaa tulevaisuutta.”

    Helmi ja Leevi

    MITEN TAPASITTE?
    ”Tapasimme yhteisen kaverin syntymäpäiväjuhlissa.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Hiukan vajaa vuoden.”

    MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
    HELMI: ”Leevi on todella hauska ja rento. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä.”
    LEEVI: ”Helmi välittää kaikesta niin paljon.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    HELMI: ”Olemme tulleet alusta asti todella hyvin toimeen. Tärkeintä on kuitenkin nähdä vaivaa parisuhteen eteen.”
    LEEVI: ”Tyttöystävä.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    HELMI: ”Leevi on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin minä, joten olen oppinut paremmin ymmärtämään hänen kaltaisiaan ihmisiä.”
    LEEVI: ”Parisuhde on rankkaa, jos ei ole oikeassa mielentilassa”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    HELMI: ”Ei kannata ottaa asioita liian vakavasti. Tärkeintä on, että on hauskaa ja hyvä olla.”
    LEEVI: ”Mieti ainakin kaksi kertaa ennen kuin teet mitään.”

    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää

Retkiä Saarilla

  • 15.04.2021
    Retkiä saarilla: Höyttisten kalliot - Merirosvojen maisemissa

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Satavan ja Kakskerran välillä kulkeva kapea salmi on merkitty karttoihin nimellä Höyttistensuntti. Vanhoissa kartoissa sillä on toinen nimi, Maijan mulkun suntti. Nimenvaihdon syystä ei löydy mainintaa, mutta hyvä veikkaus lienee 1900-luvun puolivälissä tapana ollut paikannimien siistiminen. Uusiin peruskarttoihin kun ei haluttu painaa ruokottomiksi koettuja nimiä.

    Oli nimi mikä tahansa, sunttiin liittyy synkkä tarina neljänsadan vuoden takaa. Kerrotaan, että noihin aikoihin Turun lähivesille yöksi ankkuroivia aluksia vainosi joukko merirosvoja. Rosvot ilmestyivät pienillä aluksillaan kuin tyhjästä, ryöstivät kohteensa ja katosivat jäljettömiin. Nopeiden iskujen salaisuutena olivat kokoontaitettavat nahkaiset veneet, jotka rosvojen oli helppo piilottaa ryöstöretkien jälkeen luolaansa.

    Ryövärien piilopaikkaa ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Niinpä ryöstely jatkui vuosikausia.

    Kerran rosvot saivat päähänsä ryöstää Satavan kylästä orjakseen Suntin talon piian. Piikarukka vietiin ryövärien luolaan kodinhoitajaksi ja huvitukseksi. Piinaa kesti vuosikausia, mutta lopulta piianryöstö osoittautui ratkaisevaksi virheeksi.

    Eräänä jouluna rosvot erehtyivät syömään ja juomaan itsensä raskaaseen uneen. Silloin rohkea piika näki tilaisuutensa ja pakeni takaisin kotitaloonsa. Rosvojen piilopaikan näin paljastuttua seudun miehet ottivat veneensä ja kiirehtivät nimismiehen johdolla luolalle. Luolan suuaukoille sytytettiin nuotiot, ja rosvot savustettiin ulos. Ryövärit kohtasivat loppunsa hirtettyinä luolansa lähellä oleviin mäntyihin.

    Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita, mutta siinä esiintyviä paikkoja on hauska etsiä kartalta. Merirosvojen piilopaikaksi mainittu luola on Ryövärinholman saarella Kakskerran ja Kuusiston välissä. Sieltä käsin rosvot tekivät hyökkäyksiään etenkin Lemunaukkoon, jonka suojaisilla vesillä aluksilla oli tapana ankkuroitua.

    Tarinassa mainittu ”Satavan kylän Suntin talo” voisi hyvin olla joko Salmela tai Höyttinen. Näistä ensimmäisen paikalla on nykyään Salmelanrinteen museotorppa. Jälkimmäisen paikalla taas on syrjäinen Höyttisten kylä. Kumpikin on edustava esimerkki erittäin hyvin säilyneestä vanhasta maalaismiljööstä.

    Tarinan tunnelmaan voi eläytyä kiipeämällä Höyttistensuntin pohjoispuolella kohoavan korkean kallion päälle. Hyvällä mielikuvituksella voi nähdä merirosvojen pienten veneiden lipuvan kallioiden editse länteen kohti Höyttisten kylää. Vähän myöhemmin veneet palaavat toiseen suuntaan. Hiljaisessa yössä kuuluvat ryöstetyn piian vaimennetut huudot ja merirosvojen matalalla äänellä murahdellut kirosanat.

    Höyttistensuntin Satavan puoleinen ranta on tutustumisen arvoista seutua muutenkin kuin merirosvotarinoiden takia. Näyttävästi salmeen syöksyvät korkeat kalliojyrkänteet saavuttavat parhaimmillaan neljänkymmenen metrin korkeuden, ja niiden laella on laakea, saaristomäntyjen täplittämä tasakallio.

    Alue on luokiteltu Turun ainoaksi valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi. Maisema etenkin Airiston suuntaan on kaikkina vuodenaikoina huikea ja esteetön.
    Kallio kutsuu kävijää laskemaan reppunsa käkkyräisen männyn juureen ja istahtamaan kaikessa rauhassa alas. Parempaa paikkaa eväiden nauttimiseen on vaikea keksiä. Ei ole yllättävää, että täältäkin voi löytää hylätyn nuotionpohjan.
    Seuraamalla avokalliota länteen saavuttaa lopulta kallioalueen päätepisteen, mistä aukeaa näkymä laakson pohjalla raukeana levittäytyvään Höyttisten kylään. Kylä on säilynyt harvinaisen hyvin 1800-luvun asussaan.

    Reittiohjeet

    Höyttistensunttia pitkin vesiteitse kulkeva ei voi olla huomaamatta suoraan merestä korkeuksiin kohoavia kallioseinämiä. Kallionlaen maisemapaikoille haikailevan on kuitenkin kuljettava perille maateitse.

    Kapeaa Höyttistentietä seurataan Kakskerrantieltä noin kilometrin verran länteen. Reilun kuudensadan metrin kohdalla vasemmalla aukeaa pelto, jonka jälkeen Höyttistentiestä erkanee vasemmalle kaksi pientä yksityistietä. Näköalakalliolle pääsee kävellen jälkimmäisen tien kautta.

    Parinsadan metrin yksityistiellä kävelyn jälkeen edessä alkaa pilkottaa raivattua aluetta ja rakennuksia. Silloin on syytä siirtyä oikealle metsän puolelle ja lähteä pyrkimään metsän läpi kohti rantaa.

    Matkaa Höyttisten kalliojyrkänteille on jäljellä toiset parisataa metriä. Suunnasta ei ole epäselvyyttä, sillä maasto nousee koko ajan loivasti. Suntin rantaa lähestyttäessä puuston välistä alkaa enenevästi näkyä avointa taivasta.

    Perillä odottaa huikea maisemapaikka. Muihin kulkijoihin törmääminen on täällä erittäin epätodennäköistä. Vapaata rantaviivaa löytyy satoja metrejä.

    Alueen sijainnista johtuen kulkijan on syytä noudattaa hienovaraisuutta. Autolla ei pidä ajaa yksityistiellä, mutta jalankulku on jokamiehenoikeuksien nojalla sallittua. Piharauhan vuoksi metsään on kuitenkin syytä siirtyä viimeistään piha-alueen tullessa näkyviin. Lähin linjan 15 bussipysäkki on Kakskerrantien varressa.

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    Teksti ja kuvat: Sami Pyörre

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Retkiä saarilla - Sataman tähystäjät

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.


    Hirvensalo-seuran toimittamassa kirjassa Elämä Hirvensalossa, sanotaan näin: ”Lauttarannan yläpuolella on tämmönen Souvarivuori tai Hampuusivuori, joka sai nimensä siitä, että nämä satamatyömiehet aamulla tai muinakin aikoina menivät kattomaan sinne, oliko satamaan tullut laivoja, että oli työtä. Nykyään sitä paikkaa sanotaan Retivuoreksi.”


    Aikoinaan tärkeällä kalliolla on monta nimeä. Kartoissa seisoo Retivuori, mutta paikan tuntevien hirvensalolaisten kuulee nykyään usein puhuvan Laivakalliosta. Yhtä kaikki, kallion päälle kavuttuaan ja sieltä tähystäessään on helppo nähdä, miksi juuri Retivuori oli aikoinaan satamatyöntekijöiden suosima tähystyspaikka.


    Suotuisasta suunnasta lähestyttäessä kiipeämisurakka ei ole raskas, ja näkymä ylhäältä satamaan on laaja ja esteetön. Sopivan laivan nähtyään ei palveluksiaan tarjoavilla lastaajilla ja muilla työmiehillä ollut pitkää matkaa soudettavanaan salmen yli satamaan. Lauttarantaan muodostuikin 1800- ja 1900-luvuilla vireä satama- ja telakkatyöntekijöiden yhteisö.


    Retivuori on Lauttarannan neljästä näköalakukkulasta läntisin. Lännestä laskettuna toinen kukkula on yksityisaluetta, mutta kolmas tarjoaa jopa Retivuorta komeammat näkymät kaupungin yli. Kukkulalla ei ole kartoissa nimeä, mutta sen nimeksi sopisi hyvin Wäinönjyrkkä – nököttäähän kaikilta sivuiltaan jyrkän kukkulan juurella Wäinö Aaltosen historiallinen lapsuudenkoti piharakennuksineen.


    Rakennusten edustalle on pystytetty Juhani Pallasmaan suunnittelema Muistijälki-teos, joka koostuu Wäinö Aaltosen Muusa-veistoksesta ja sen juurella lepäävästä suuresta teräskehästä. Kehä osoittaa paikan, jossa Wäinö Aaltosen talvisodan pommituksissa tuhoutunut ateljee aikoinaan seisoi. Wäinönjyrkän huipulta aukeava näkymä Aurajoen suulle ja yli kaupungin on yksi Turun komeimmista kaupunkimaisemista. Parhaan ja avarimman näköalan löytää etsimällä reitin alemmalle merenpuoleiselle tasanteelle. Sen luoteispäästä voi myös ihailla taiteilija Jan-Erik Anderssonin Life on a Leaf- taidetalon lehtimuotoa ylhäältä päin. 


    Neljäs Lauttarannan näköalakukkuloista on Lauttarantaa halkovan Toijaistentien toisella puolella, Lautturinkadun itäisen osan talojen takana. Tälläkään mäellä ei ole kartoissa nimeä, mutta se voisi olla vaikka Lautturinvuori. Kalliolta avautuvan maiseman pienvenesataman yli kaupungille ja Hirvensalon sillalle ei tarvitse hävetä Retivuoren ja Wäinönjyrkän näköalojen rinnalla.


    REITTIOHJEET


    Retivuorelle kannattaa kulkea Lautturinkadun kautta. Kadun päästä lähtee huipulle johtava helppokulkuinen, loivasti nouseva metsäpolku. Mäellä käy ihmisiä ympäri vuoden, joten tiiviiksi tallautunutta polku-uraa on helppo seurata lumisenakin talvena.


    Wäinönjyrkällä käynnin voi yhdistää Retivuoren-retkeen, mutta oikaisu suoraan vuorelta toiselle ei välttämättä kannata. Reitille nimittäin osuu märkä suopainanne. Järkevämpää on kävellä Lautturinkadun kautta Uittajankujalle ja sieltä edelleen Uittajanpolulle, ja lähteä sitten metsän läpi kohti vuorta. Nousu on hankala ja vaatii todennäköisesti neliraajaetenemistä, mutta maisema perillä palkitsee kapuajan. Eikä kiipeämistä liikaa kannata pelätä: paikalle ovat tehneet retkiään jopa Lautturin päiväkodin lapset!


    Jos virtaa riittää, voi samalla retkellä käydä vielä Lautturinvuorella. Lauttarannasta sinne pääsee kävelemällä Toijaistentietä jonkin matkaa ylöspäin ja kääntymällä sitten Ruuhikujaa vastapäätä vasemmalle metsään.


    Metsässä risteilee helppokulkuinen polkuverkosto, jota pohjoiseen eli vasemmalle seuraamalla päätyy lopulta korkealle talojen yläpuolelle. Saman polkuverkoston voi helposti saavuttaa muualtakin, esimerkiksi Hirvensalon Heiton urheilutalon viereistä jyrkkää mäkeä kalliometsään nousten. 


    Lautturin päiväkodin edestä (Lautturinkatu 5) voi löytää autolleen paikan. Bussilla kulkeva käyttää mukavimmin linjaa 50, joka kulkee Lauttarannan läpi. Lähin pysäkki on Toijaistentiellä, lähellä Lautturinkadun risteystä.


    LISÄÄ MAISEMIA HONKAISTENRANNASSA


    Maisemannälkäisille löytyy lisää retkikohteita Honkaistenrannasta, joka oli aikoinaan Lauttarannan tapaan työläisten asuinaluetta. Silloiset tonttikriteerit olivat nykypäivään verrattuna kovin toisenlaisia. Kiviset rantatontit eivät olleet haluttuja, koska niille ei saanut tehtyä edes kunnollista kasvimaata.


    Honkaistenrantaa hallitsevan Saapaskallion jyrkkäpiirteisen kallioalueen katkaisee kahteen osaan muutama rantaan asti ulottuva yksityistontti.


    Pohjoisen osan mielikuvitusta kutkuttava nimi on Äijänhaudanmäki. Helppokulkuinen mäki löytyy Jasmiinitietä vastapäätä. Eteläiselle osalle voi kavuta osoitteessa Saapaskallio 13 sijaitsevan talon muurin viereltä lähtevää polkua seuraillen. Sieltä voi edetä alueen halki aina Kuusamakujan päähän asti. Kummaltakin osalta avautuu upea maisema yli Pitkänsalmen.

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.


    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Retkiä saarilla: Bunkkereita ja luolia

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.


    Toisen maailmansodan aikaan Turun suojaksi rakennettiin useita ilmatorjuntapattereita, joista kuuluisimmat ovat Ruohonpäässä, Itäharjulla ja Uittamolla. Hirvensaloonkin pystytettiin samoihin aikoihin it-tykkejä. Niiden betoniset jalustat ovat jääneet Särkilahden entisen koulun alueelle, joka on nykyään yksityisaluetta.


    Hirvensalon tätä nykyä tunnetuin it-tykkipatteri valmistui vasta sotien jälkeen. Sen paikaksi valittiin Lauttarannan takaisista metsistä korkea mäki, jonka laelta aukesi hyvä näkyvyys moneen suuntaan. Suuria tykkejä on mäeltä enää turha etsiä, mutta niiden alustoiksi ja varastoiksi rakennetut betonibunkkerit ovat yhä paikoillaan. Nykyään ne seisovat rauhassa metsäisen kukkulan päällä ja ovat saaneet koristeikseen graffititaitelijoiden paikoin hyvinkin taidokkaita työnäytteitä.


    Graffitien lisäksi huomio kiinnittyy maata täplittäviin pieniin valkoisiin kuuliin. Ne ovat lähtöisin alueella silloin tällöin pelaavien airsoftharrastajien aseista. Kuulista ei kannata hermostua. Ne ovat biohajoavia ja katoaisivat itsestään parissa vuodessa, ellei niitä tulisi koko ajan lisää.

    Bunkkerien sisällä on oma tunnelmansa. Harmillisesti kammioiden pohjille on vuosien varrella heitetty roskia. Mitenkähän nopeasti bunkkerit saataisiin siivottua, jos jokainen kävijä keräisi mukaansa muovikassillisen?


    Vaikka bunkkereihin kömpimällä voi kokea olevansa melkein maan alla, löytyy bunkkerimäen länsipuolelta myös aito luonnonluola. Lohkareluolan suuaukko vaatii sisälle pyrkivältä konttaamista, mutta sisältä luola on yllättävän tilava. Luolan ympäristön kalliot ovat muutenkin komeita ja muodostavat pienten onkaloiden lisäksi läpikuljettavia halkeamia. Alueen kumpuileva maasto on maastopyöräilijöiden suosiossa.


    Bunkkereille johtava huonokuntoinen hiekkatie alkaa Pikisaarentieltä, Lauttarannan ja Pikisaaren puolivälistä. Tien katkaiseva ruostunut armeijan puomi on auki, joten ylös voi periaatteessa ajaa vaikka autolla, ainakin jos ei pelkää pohjakosketuksia. Autoilijan on kuitenkin varminta pysäköidä puomin luo ja jatkaa tietä pitkin kävellen. Bussilla alueelle pääsee käyttämällä linjaa 53. Lähimmät pysäkit ovat Lauttarannassa ja Pikisaaressa.


    Bunkkerimäen luola on hyvin piilossa. Sen voi yrittää löytää kulkemalla bunkkerimäen laelta noin 150 metriä suoraan länteen, kunnes saapuu repaleisen jyrkänteen reunalle. Luolan suuaukko on jyrkänteen juurella. Helpommin perille pääsee jutun yhteydessä olevan kartan avulla.


    Bunkkerimäki tarjoaa seikkailunhaluisille paljon tutkittavaa. Se on osoittautunut etenkin lasten suosikiksi. Siispä lapsiperheille vielä yksi vinkki: bunkkerimäen puomilta katsottuna Pikisaarentien toisella puolella, lumenkaatopaikan ja Latokarin tukikohdan välissä, on Paltuksen kosteapohjainen lehtimetsä. Se kätkee sisäänsä kauan sitten ruostuneen klainarin eli Volkswagen Kleinbusin. Löydättekö sen?


    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.


    Geokätkö ”Aarnihauta”: https://coord.info/GC77Z0Z


    TEKSTI JA KUVAT: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Retkiä saarilla: Annalanlahti

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Kuolemannokan kallioniemi työntyy Satavan länsirannasta kohti Airistoa kuin luinen sormenpää. Niemeä kiertävien virtausten sanotaan olevan niin voimakkaita, että ne voivat kiskoa liian lähelle uskaltautuvan veneilijän päin vedenalaista kalliojyrkännettä.

    Samat virtaukset estävät kantavan jääpeitteen muodostumisen ankarinakin talvina. Perimätiedon mukaan Airiston kylmä syvyys onkin monen Kuolemannokan heikoille jäille ja vaarallisille vesille uskaltautuneen viimeinen leposija. 

    Ovatpa tarinat totta tai eivät, Kuolemannokan eteläpuolella levittäytyvä Annalanlahti on petollisen kaunis. Sen pyöreiksi hioutuneista pikkukivistä muodostuva ranta kaareutuu paljaiden silokallioiden välisenä vaaleana puolikuuna, jonka rantaan mainingit lyövät tasaisen raukeasti kohisten.

    Kaukana Airiston leveän selän tuolla puolen siintävät Rymättylän saaret. Ranta houkuttelee kahlaamaan, mutta kahlaajan on syytä olla varuillaan, sillä aluksi kutsuvan loivasti laskeva kivinen merenpohja katoaa äkkiarvaamatta alta. Airisto on yli 90 metriä syvä hautavajoama, jonka vedenalaisen jyrkänteen reuna on yllättävän lähellä rantaa.

    Uimapuuhia paremmin Annalanlahden ranta soveltuu meritunnelmasta nauttimiseen ja laskevan auringon ihailuun. Sopivaan aikaan auringon lämmittämillä rantakallioilla  istuskeleva voi nähdä laivojen kyntävän merta Airiston keskellä kulkevalla laivaväylällä.

    Tall Ships’ Races -tapahtuman aikaan ranta soveltuu lähtevien purjealusten ihasteluun, ja muinaistulien yönä pimeästä merestä heijastuvat Vepsästä ammutut ilotulitusraketit. Talviaikaan pääsee toteamaan vanhojen tarinoiden todenperäisyyden, sillä meri tosiaan pysyy pakkasillakin yleensä avoimena.

    Annalanlahden houkuttelevuuden oli taannoin huomannut myös rannanvaltaajapariskunta, joka vielä pari vuotta sitten terrorisoi alueelle pyrkijöitä väittämällä rantaa
    omaksi yksityisalueekseen.

    Pariskunta häädettiin, mutta ehti sitä ennen muokata alueen ilmettä asettelemalla vesirajaan huolellisesti kivenmurikoista aallonmurtajan. Sittemmin joku muu kävijä on tehnyt aallonmurtajaan aukon kanootilla rantautumista varten. Asetelma on ikävästä historiastaan huolimatta oikeastaan aika kaunis.

    Annalanlahdelle pääsee kääntymällä Kuolemannokantielle ja valitsemalla sen vasemman haaran. Heti haarautumisen jälkeen näkyy tien varressa vasemmalla harvennettua metsää, jonka takaa voi erottaa meren kimalluksen ja kuulla rantaan iskeytyvien aaltojen kohinan.

    Hakkuista ja myrskyistä jääneiden risujen ja rankojen keskellä näkyy polun linja. Sitä kannattaa seurata jonkin matkaa ja lähteä sitten risuja väistellen kohti merta. Vähemmän risuisen kallioreitin voi löytää kulkemalla

    Kuolemannokantietä vielä vähän pitemmälle ja siirtymällä tieltä pois vasemmalle kalliometsään juuri ennen kuin tie kääntyy jyrkästi oikealle. Polkua ei ole, mutta suunta on selvä. Perille ei pääse autolla, mutta sen voi jättää Kuolemannokantien alusta löytyvälle raivatulle paikalle.

    Pyöräilevälle kävijälle Erikvallaan johtava tie tarjoaa hauskaa mutkittelua ja mukavia maisemia. Linjan 14 bussipysäkki on tienhaaran kohdalla.

    Alueen omistava Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on antanut siunauksensa rannalla retkeilemiselle. Seurakuntayhtymä ja Turun kaupunki
    neuvottelevat parhaillaan rannan kaavoittamisesta virkistysalueeksi ja siirtämisestä kaupungin omistukseen

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    Geokätkö ”Annalanlahden luonnonhiekkarantahttps://coord.info/ GC2TM8B

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää

Pääkirjoitukset

  • 15.04.2021 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Hybridimalli

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää  keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

     

    Päivänpolttava teknosana, hybridi, näkyy monessa.


    On hybridiä pyykinpesukonetta, joka pesee ja kuivaa, fillaria, jossa on ominaisuuksia maastoon ja  santateille, sekä ehkä tunne tuimpana auto, joka kulkee sekä sähköllä, että petroolilla.


    Itse sana merkitsee yhdistelmää. Alun perin biologiassa käytetty termi tarkoitti kahden lajin  risteymää. Sodastakin on sanaa käytetty, mutta nyt pu hutaan eritoten kahden eri tekniikan, tai  ainakin tavan, yhdistelmää.


    Maininkikin on nyt hybridi, vaikkei se vielä kuivaa, kulje sepelillä tai ole pistorasiasta ladattava. Mainingin voi nykyään vastaanottaa joko ilmaisjakeluna tai tilattuna.

    Miksi sitten tilaisit ilmaisjakelun, jonka voi nimensä mukaisesti saada kustannuksitta kotilaatikkoon kannettuna? Syitä kaiketi on useita. Yksi haluaa lehden kaupunkiasuntoonsa kesämökin lisäksi asuessaan syyskuusta huhtikuuhun poissa jakelualueelta. Toinen taas ei välitä ilmaisjakelusta, mutta Maininki kyllä maittaisi. Kolmas ei muista ikinä käydä ajoissa noutamassa lehteä marketista ja haluaa varmistaa oman numeronsa saamisen. Neljäs tilaa vain tukeakseen paikallisaviisia. Viides osti sen lahjaksi lapselle, jolla on ilmaisjakelukielto. Kuudes haluaa lehden kesämökilleen, vaikka aviisi saareen kaupunkiasuntoonkin löytää.

    Syitä on useita, kuten hybridiauton, -fillarin tai-pyykkikoneen ostollekin. Sama pätee myös hybridilehden tekemiseen. Toimituksessa syitä on pohdittu tältäkin kantilta.


    Halutaan tarjota mahdollisuus tilaamiseen, jolloin tuote muuttaa ilmaisjakelulokerosta premium-osastoon. Halutaan miettiä luontoarvoja ja painaa vain välttämätön määrä lehtiä. Halutaan antaa mahdollisuus saada lehti kotiin, vaikka laatikossa olisi ilmaisjakelukielto. Halutaan antaa saarelaisille  mahdollisuus tukea koronan runtelemaa paikallislehteä edes hieman. Halutaan mahdollistaa lehden saanti mahdollisimman pienellä vaivalla.


    Ehkä tärkeimpänä hybridimallissa on kuitenkin lehden tarjoaminen mahdollisimman laajalle  yleisölle ja entistä useammalle silmäparille. Lukijalle lehti pohjimmil taan kuitenkin tehdään. Ei postia, marketin eteistä, saati keräyspaperisäiliötä varten.

    Lue lisää
  • 04.03.2021 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Päivien pelastajat

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Vuosi sitten Maininki ilmestyi viruspandemian pohjolan ensimaininkien alla. Ei arvattu, miten pitkälle, syvälle tai kauas tässä oltiin matkalla. Oli helppo veistellä sanaleikkejä, kun yhtään lehti-ilmoitusta ei oltu vielä peruttu, tai jo suunniteltuja mainospaikkoja jäänyt tyhjäksi. Ei tarvinnut tapahtumajärjestäjän kanssa huokailla samaan ääneen, että mitäs sitä sitten tekisi.


    Pääkirjoituksessa päätoimittaja pääasiassa venytti virkkeenmittaista vitsiä siitä, että olis kiva jos moikattais vaikkei kauheen tuttuja ollakkaa viäl. Toki murretta ei soppaan sotkettu, mutta karikatyyrejä ja mopon keulimista suosittiin.


    Ja mikäs sitä oli naureskellessa! Ei ollut loskakelejä, maskisuosituksia, peruttuja festivaaleja, hankalia taloustilanteita, konkursseja, saati SARS:iin menehtyneitä.


    Eikä arvannut pääkirjoittaja mainitessaan tekstissään erään hienon saarelaisen suurmiehen – oikein nimeltä vielä – ettei hän ole enää tätä tuoreinta kanssamme lukemassa.


    Paljon on virrannut vettä ja monenmoista aurajoen alla kulkevassa siirtoviemärissä Kakolanmäen puhdistamolle sen jälkeen. 


    Perimmäinen ajatus – totta puhuen siis – siinä vuoden takaisessa kirjoituksessa oli yhteisöllisyyden korostaminen. Autellaan naapuria, lähimmäistä ja tuttavaa, jos jossain joskus auttaa voi. Saarilta onkin koronavuonna kuulunut paljon hyviä asioita näistä. On autettu autoa ojasta, käyty vanhalle kaupassa, löydetty karanneita karvatassuja ja lahjoitettu itselle tarpeetonta sitä tarvitseville. Kiitos kuu luu heille ja soikoon vaikka tätä kautta.


    Joskus toiselle melko mitättömät asiat laittavat toisen ihmisen päivä, viikon, kuukaudenkin uusiksi. Englanti lainen sanonta, You made my day, ei käänny suoraan ensimmäiselle kotimaiselle, mutta pelastit päiväni, saattaa olla melko liki.


    Ja kun sitä kerran pääsee jonkun päivän pelastamaan, tulee siitä itsellekin melkoisen mukava mieli. Harmi vaan, että täällä etätöissä ei ole muita pelastettavia kuin peilistäkatsoja. No, tarjoanpa sille miekkoselle kahvit, josko se siitä taas hymyilisi takaisinkin.



    Lue lisää
  • 25.11.2020 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Täsä mää ole!

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Lokakuun alussa alkoi Turkuseuran tiloissa Turun murteen peruskurssi. Kurssin perimmäisenä ajatuksena on opettaa kirjoittamaan turkulaisittain murteella.


    Emmää tiätenkä siihe osaa ottanu, ku en kerjenny, mut kai maar sitä olisis voinukki. Ehkä mää sit osaisin kirjotta oikiammi.

    Huomaan sekoittavani turkuuni rymättylää ja saaristossa muutoinkin käytössä olleita sanoja ja taivutuksia. Erään ystäväni kanssa olemme pitkään jo huomautelleet toisillemme siitä, käytetäänkö sanassa tänäpä lopussa äätä vai eetä. Merimaskulaisen mielestä se on tänäpe, itse kun taas en asiaan millään muotoa taivu.


    Mitä väli tommosel sit ees o? Kui seki nii kranttu o? Vai olenkse mää?

    Eikä sillä kai todella väliä olekaan. Puhekieli muuttuu, kirjoituskieli lyhenee, ooämgeet ja lolit vievät viesteissä vähemmän tilaa kuin hyvät hyssykät ja naurahdukset. Harvapa meistä harmittelee, ettei Mikael Agricolan aikainen kieli ole enää käytössä.


    Catzo, lue, etzi ia tutki, eij senwooxi Silmes puhke. (Agricola: Rucouskirian esipuherunoja, 1544)


    Kieli on muuttunut puolen vuosituhannen aikana melkoisesti, mutta silti noin 60 prosenttia Agricolan ajan sanastosta on edelleen käytössä. Pienellä harjoittelulla Agricolankin tekstit ovat luettavissa ja ymmärrettävissä.


    Kohta pari vuosisataa myöhemmin taas kirjoitettiin uutisissa seuraavasti:

    Halikon Pitäjäsa ja Ruotzalan Kyläsä on s. 30. p. wiimeisesä Huhti-kuusa kuollut Kruunun taloin emäntä Maria Johannexen tytär, joka eli awiosa kahdexan toistakymmentä ja puolen ajastaikaa, sai sillä ajalla 16. lasta, joista hän oli synnyttänyt wiisi yhtenä wuonna.


    Ehkä muutaman sadan vuoden päästä ihmetellään swägejä ja loleja samalla lailla kun me nyt erikoisia taivutuksia ja konsonantteja tuttujen pehmeiden sanojen sisällä. Tulevaisuuden turku imee väkisinkin vaikutteita nykysanoista ja vääntää niitä suuhumme sopivaksi.

    Katoiks sää siält kuulkest, koska se vilmi oikke tulee? Mää katonki pädist ny heti. Eiku tuleekse netfliksist kuiteski?


    Älkäämme silti unohtako juuriamme. Turku on kuitenkin aina Turku. Ei meillä ole flygaria, sporaa tai skutsia, vaikka eräs parivaljakko televisiossa niitä koettaa suuhumme matkaohjelmassaan syöttää.


    Rohkeasti vaan murre esiin ja ääneen, koska jos sen sanoo tai kirjoittaa väärin, varma on, että joku kyllä korjaa. 


    Mää mistää skutseist tiärä yhtikä. Mää menem mettää. Ja otan fölii kaffee. Ja tiätty piispammunki.

    Ps. Kiitos lukijoille ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2020. Lukemisiin taas ensivuonna!

    Lue lisää
  • 15.10.2020 - Timo Närä, Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Kakskerta ja Kilpisjärvi

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Ajelin moottoripyörällä syyskuun puolivälin paikkeilla muutamassa päivässä käsivarteen ja takaisin. Starttasin täältä etelästä ja poikkesin ohimennen jäämeren rannalla katselemassa vuoroveden vaihtelua. Kaikki tietysti väkimassoja välttäen, joka toki yksin kypärän sisällä ajellen on jo sinällään helppoa.


    Eipä pohjoisessa muutenkaan ruuhkaa ollut, vaikka niin kutsutulla Haltin highwaylla, patikalla Kilpisjärveltä Haltitunturin laelle, on ollut kuulemma väkeä jonoksi asti molempiin suuntiin.


    Jostain kumman syystä tällaiselle Heidekenillä syntyneelle ja meren rannalla saaressa kasvaneelle Tunturi-Lapin vaivaiskoivut ja Norjan puolella pilviin kurkottavat lumihuiput tuovat kotoisen rauhan tunteen sisuskaluihin. Sitä ikään kuin tuntee olevansa perillä, vaikkei matka olisi vielä läheskään taitettu.


    Jäämeren rantojen jylhät vuorenseinämät, niitä vähän väliä puhkovat vesiputoukset sekä vuononpohjukat ovat jotain täysin muuta kuin Airiston aallot ja saaristomeren tutun tuoksuinen vesi, mutta olo oli silti kumman kotoisa. Merkillinen ristiriita toki matkassa unohtuu, kun on suunnattava kohti seuraavaa mutkaa ja uutta näkymää.


    Kierrettyäni kotimaata vajaan kolmentuhannen kilometrin verran päädyin väsyneenä ja puutunein takamuksin kotiin. Ruskassa kylpevä Suomi on kaunista katseltavaa ja erilaista ajotietä riittää valittavaksi melkoisesti.


    Muutama päivä reissun jälkeen oli asiaa Kakskertaan, ja miksipäs sitä ei voisi kauniilla syyskelillä matkan taittaa kaksipyöräisellä. Kaarrellessani Kakskerran hienoja mutkia ja nauttiessani maaseudun rauhasta, ymmärsin, miksi oloni oli niin kotoisa vajaan 1300 kilometrin päässä. 


    Koin saman tunteen peltojen välissä Vapparintiellä.


    Kyse ei ole siitä, mistä on kotoisin, tai mihin menossa. Kyse ei ole lumihuippuvuorista tai tuntureista. Kyse on rauhan, maiseman ja ajotien yhdistelmästä. Kun asiat ovat kohdallaan, voi tuntea olevansa kotona. Kakskerrassa tai Kilpisjärvellä.

    Lue lisää