Ämyri: Avaimet toimivaan parisuhteeseen nuorena

Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

Nuoria usein mietityttää mistä löytää seurustelukumppani ja kuinka vielä pitää hänet. Nuorilla tunteet sekä elämäntilanteet heilahtelevat yhdestä ääripäästä
toiseen jatkuvasti. On siis täysin normaalia, että myös parisuhteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Kuitenkin itse jo melkein kaksi vuotta seurustelleena – tiedän kyllä, aikuiset, varmasti hymähdätte tälle - voin itsevarmasti sanoa, että vakituisessa parisuhteessa oppii sekä itsestään, että muista ihmisistä aivan äärettömän  aljon. Jutussa pääset kurkistamaan kolmen nuoren parin parisuhteeseen.

Tiia ja Oiva

MITEN TAPASITTE?
”Yhteisten kaverien kautta.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Viisi kuukautta.”

MISTÄ PIDÄT ENITEN KUMPPANISSASI?
TIIA: ”Oiva on fiksu ja huomaavainen. Hän kuuntelee ja välittää.”
OIVA: ”Tiia on luotettava ja olemme niin sanotusti samalla aaltopituudella.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
TIIA: ”Voimme puhua kaikesta. Arvomme ja huumorintajumme kohtaavat juuri sopivasti, mutta meillä on myös omia mielipiteitä.”
OIVA: ”Olemme samanlaisia, mutta samalla tarpeeksi erilaisia. Suhde ei koskaan tunnu tylsältä tai turhalta.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
TIIA: ”Olen oppinut keskustelemaan asioista, eikä vain pitämään kaikkea sisälläni. Olen myös tajunnut, että aina ei kannata takertua
pikku juttuihin, sillä pitkällä tähtäimellä niillä ei niinkään ole väliä.”
OIVA: ”Olen oppinut paremmin ymmärtämään muiden ihmisten arvoja ja mielipiteitä.”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
TIIA: ”Kannattaa puhua avoimesti niin hyvistä kuin huonoistakin asioista.”
OIVA: ”Muistakaa pitää myös väliä kumppanistanne, ette muu elämä unohdu
täysin.”

Helmi ja Anna

MITEN TAPASITTE?
”Tapasimme Turku Pride-tapahtumassa yhteisten kavereiden kautta.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Olemme seurustelleet nyt reilun vuoden verran.”

MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
HELMI: ”Annan kanssa on aina todella hauskaa. Hän tekee oloni myös todella hyväksi ja turvalliseksi”.
ANNA: ”Meidän ei edes tarvitse tehdä mitään, ja minulla on silti ihan sika kivaa.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
”Aina hoetaan kommunikaation tärkeydestä, mutta ehkä mekin olemme sen kannalla.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
”Kaikki on aina helpompaa, kun toinen on vieressä.”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
”Vanhempien mielipiteillä kumppanistasi ei ole mitään merkitystä, sillä sinä olet se, joka päättää kenen kanssa haluat viettää aikaa. Ehkä jopa rakentaa tulevaisuutta.”

Helmi ja Leevi

MITEN TAPASITTE?
”Tapasimme yhteisen kaverin syntymäpäiväjuhlissa.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Hiukan vajaa vuoden.”

MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
HELMI: ”Leevi on todella hauska ja rento. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä.”
LEEVI: ”Helmi välittää kaikesta niin paljon.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
HELMI: ”Olemme tulleet alusta asti todella hyvin toimeen. Tärkeintä on kuitenkin nähdä vaivaa parisuhteen eteen.”
LEEVI: ”Tyttöystävä.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
HELMI: ”Leevi on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin minä, joten olen oppinut paremmin ymmärtämään hänen kaltaisiaan ihmisiä.”
LEEVI: ”Parisuhde on rankkaa, jos ei ole oikeassa mielentilassa”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
HELMI: ”Ei kannata ottaa asioita liian vakavasti. Tärkeintä on, että on hauskaa ja hyvä olla.”
LEEVI: ”Mieti ainakin kaksi kertaa ennen kuin teet mitään.”

TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN