Brinkhallin Ystävät hamuaa lisää jäseniä

Kakskerran kartanovanhus käy kohti uusia loiston päiviä Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistuksessa ja Kaija Hartialan luotsaamana. Ystäviä kartanolle tarvitaan silti.


Hartialan mukaan monilla kulttuurihistoriallisilla paikoilla ja kohteilla on omat asiasta innostuneet ystävänsä, jotka harrastavat ja viihtyvät kohteiden parissa. Brinkhallin kartanolla se on yhdistys nimeltä Brinkhallin ystävät.


Yhdistyksen tavoitteena on kerätä kartanolle toiminnallinen porukka, joka ottaa osaa kartanon ylläpitoon ja kunnostuksiin. Ystävä voi esimerkiksi perata kukkapenkkejä, siistiä polkuja, ylläpitää marjapensaita tai harventaa vesakkoa.


– Brinkhallin ystävät on olemassa, mutta sen aktiivijäsenmäärä on pudonnut melko pieneksi. Meidän pitäisi luoda järjestelmä, jossa töitä voitaisiin jakaa vapaaehtoisten kesken niin, että he voisivat osallistua silloin kun heitä huvittaa, Hartiala kertoo.


Säätiön palkkaama kiinteistönhoitaja ehtii moneen paikkaan, muttei kaikkialle.


– Hän ajaa nurmikot ja leikkaa pensasaitaa, mutta paljon on sellaista nyhertämistä, jossa tarvittaisiin apukäsiä. Puutarhaa ja tiluksia voisi myös kehittää. Mahdollisuuksia on paljon.


Brinkhallin ystävät tarvitsee lisää jäseniä. Mikäli kiinnostuit, ota yhteys puheenjohtaja Pia Relantoon pia.relanto@saunalahti.fi 


TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

0