Historiikki kaipaa lisätietoja

Tietokirjailija Maurits Hietamäki koostaa lapsuutensa saaresta, Hirvensalosta, historiikkia. Raakateksti on ehtinyt jo parinsadan sivun mittaan, mutta lisää juttuja kaivataan silti.

Hirvensalossa syntynyt Hietamäki ehti viettää ensimmäiset 10 vuottaan Meltoisten kylässä, Merilän puutarhatilalla.

- Vietin kaikki kesät veden äärellä ja kaikki veteen liittyvä on lähellä sydäntä. Kolme vuotta ehdin käydä Hirvensalon kansakoulua, jossa Antti Lehtinen oli johtajana, Hietamäki kertoo.

Puolen tusinaa tietokirjaa ja historiikkia kirjoittanut Hietamäki lähti kartoittamaan tietoa kotisaarestaan.

- En saanut riittävästi vastauksia netistä tai kirjoista, joten ajattelin että asia on laitettava itse järjestykseen. Aloin haaveilla kirjasta, jonka julkaisun toivon sijoittuvan ensi keväälle.

Internetistä vanhoja sanomalehtiä selaamalla on ehtinyt kertyä mahdottomasti tietoa. Kirjailija on käynyt systemaattisesti läpi ainakin Turun Sanomien, Uuden Auran, Turun Lehden, Sanomia Turusta -julkaisun ja muutaman ruotsinkielisen aviisin arkistoja.

- Kirjassa jako on kylittäin ja aloitan varhaishistoriasta. Siitä tulee myös hakuteos, jossa on lista tunnetuista hirvensalolaisista. Se voisi toimia myös opaskirjana. Olen myös löytänyt sellaista tietoa, jota ei muissa aiemmin kirjoitetuissa kirjoissa ole ollut.

Esimerkkinä hän nostaa sen, että aikain saatossa on puhuttu, ettei Maarian kuntaa kiinnostanut silta Hirvensaloon.

- Tosiasiassa Turun kaupunki ilmoitti, että se estäisi laivaliikenteen pääsyn Pitkäsalmea pitkin satamaan. Asia on vain kääntynyt puheissa päälaelleen ajan kuluessa.

Mikäli sinulla on lehtileikkeitä tai vanhoja valokuvia 1940-luvulta nykypäivään saakka, on kirjailija kiinnostunut ottamaan niitä vastaan sähköpostiinsa merila.maurits@gmail.com

Teksti: Timo Närä
Kuva: Maanmittauslaitos, 1995

0