Maalla kaupungissa

Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

Kirsti ja Jaakko Piilisen elämään mahtuu kiinnostavia suunnanmuutoksia. Työuralla on siirrytty mereltä maihin. Vanhasta on osattu luopua ja sisustaa koti
aivan eri ilmeeseen. Uusilla harrastuksilla, kuten Pokemonilla, on löydetty liikettä ja - makua elämään.

Jaakko Piilinen on kotoisin Taivassalosta, Kirsti taas on syntynyt ja kasvanut Turussa. Muutaman vuoden pariskunta asui Varissuolla, maalaispojalle se ei sopinut. Kompromissiratkaisuksi löytyi Maanpäästä vuonna 1983 koti maalta ja kaupungista samaan aikaan.

– Oli oikeasti tavoite löytää koti, joka on keskellä kaupunkia ja meren rannalla. Tämän lähemmäs ei päästy, vanhan sillan kautta oli 7 km torille matkaa. Nyt hiukan enemmän, Jaakko Piilinen kertoo.

Koti löytyi Turkulainen-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Talon aiempi isäntä oli nuuka ja tarkka, eikä pistänyt rahaa kalliisiin ilmoituksiin.

– Itse asiassa etsittiin tonttia, ei löydetty mieleistä ja riittävän isoa. Tässä tuli talo samalla kuin tonttikin. Ei ollut silloin asiantuntijaa, joka olisi antanut talosta lausuntoja.
Mutta ajateltiin, että talo on rakennettu kalliolle ja tiilitalon on rakentanut ammattikirvesmies. 40 vuotta on oltu, ei voi muuta sanoa kuin että hyvä on ollut.

Kokonaisuuteen kuuluu rantaoikeus laivareitin varrelta. Meren läheisyys sopiikin miehelle, joka on lähtenyt merille ensi kertaa nuorella iällä.

MERILLE ÄIDIN ALLEKIRJOITUKSELLA

– Läksin ensimmäisen kerran merille tavallaan alaikäisenä, 17-vuotiaana. Siihen piti olla vanhempien suostumus, esteettömyystodistus. Isä ei kirjoittanut, mutta äiti kirjoitti, Jaakko kertoo.

Ensimmäinen alus oli iso tankkilaiva, joka kuljetti Persianlahden öljyä. Sitten pesti tuli kuivarahtialukselle, joka ajoi Amerikkaan. Ensimmäisissä laivoissa 1960-luvun loppupuolella oli reissuilla aikaa käydä myös satamissa. Perillä oltiin välillä monta viikkoakin.

– Ahvenanmaalaisen kuivarahtilaiva ajoi tavaraa israelilaiselle yhtiölle. Rahtia ajettiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Kuskattiin kaikennäköistä tavaraa, mitä maa
päällään kantaa.

– Sitten tapasin tuon Kirstin. Hän pakotti minut kouluun, Jaakko kertoo.

Opiskelupaikka heltisi Kotkasta. Opintojen jälkeen ura laivakonemestarina kesti runsaat 25 vuotta. 

Valtameriltä Jaakko siirtyi lähiliikenteessä oleviin aluksiin. Jaakko kuvailee, miten viikon rundi Ruotsin liikenteessä oli lähtö keskiviikkona Turusta. Torstaina oltiin Helsingissä, perjantaina Kotkassa, sieltä poikettiin Hankoon. Lauantaina oli Helsingborg, sunnuntai Göteborg, maanantaina taas Helsingborg, tiistaina ajoa koko päivä ja keskiviikkona taas Turussa.

– Kuului tänne kotiin ovista ja ikkunoista, että taas laiva tulee. Nyt täytyy lähteä jo vastaan, Kirsti kertoo. Merimiesura loppui Englannin ja Belgian väliseen liikenteeseen.

Rytmi oli kuitenkin perheen kannalta haastava, kun lapset olivat pieniä: kahdeksan viikkoa töissä laivalla, kahdeksan viikkoa kotona.

Kirsti puolestaan teki töitä vuorotellen kirjanpitäjänä ja välillä kymmenen vuotta kotiäidin rooleissa. Se, että mies oli merillä pitkiä jaksoja kerrallaan, tarkoitti kahden pojan hoitamista puoliksi yksinhuoltajana. Lisäksi oli omakotitalo lumitöineen kaikkineen. 

Isää odotettiin kotiin ja kun hän saapui, lapset tosiaan reagoivat siihen. Kun isä toi tuliaisia, pari päivää oltiin kavereita.

– Oli oma rytmi, kun Jaakko oli töissä, sitten kun hän tuli kotiin, rytmi muuttui. Ihan pieni lapsi vieraantuukin. Oltiin kerran lentoasemalla häntä vastassa, pojat kysyivät, että ”onko tuo meidän isä, kun sillä on miehen kengät”.

LEHTI-ILMOITUS JÄLLEEN KÄÄNNE ELÄMÄSSÄ

– Sitten laivalla luin Wärtsilän tiedotuslehteä ja näin ilmoituksen työpaikasta. Lähetin sinne avoimen työhakemuksen. Kun tulin lomalle, oli kotosalla kirje odottamassa, että voisit tulla käymään, Jaakko kertoo.

Jaakko kävi haastattelussa, jossa kysyttiinkin sitten suoraan, että ”koska voit aloittaa”. 

– Seuraavana maanantaina aloitin. Kirstin paluu työelämään taas tapahtui kuin vahingossa. Jaakon veljen veneliikkeestä Taivassalossa lähti konttoristi.

– Jäin muutamaksi päiväksi auttamaan. Siinä menikin sitten pari vuotta, Kirsti kertoo.

Kirjanpitäjän taidot olivat säilyneet pitkästä kotonaolosta huolimatta. Debetit ja kreditit olivat pysyneet paikoillaan. Jaakolla taas vierähti Wärtsilä Dieselissä koneiden parissa 11-12 vuotta. Kolmas iso siirtymä oli hänen eläkkeelle jäämisensä. Siitäkin on jo 15 vuotta ja aika on mennyt ihan hyvin.

Altadis Kaarinassa oli sitten Kirstille pisin työsuhde, 17 vuotta. Viime vuoden toukokuussa hänkin jäi eläkkeelle.

KLASSIKOT VETÄVÄT PUOLEENSA

Autotallista paljastuu Jaakon rakas harrastus, vanhojen autojen kanssa touhuaminen. Hänen aarteensa on Porsche 911 vuosimallia -91.

– Sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Ensi vuonna sen saa museorekisteriin, Jaakko kertoo.

Hänellä on ollut elämänsä aikana vaikka minkälaisia menopelejä. Yksi niistä on jäänyt kaihertamaan mieleen.

– Ensimmäinen harrasteautoni oli Ford Custom Cabriolette 1950, jonka Suomi-Filmi oli tuottanut käytettynä Amerikasta Suomeen. 

Auto meni vakuutusyhtiön lunastukseen. Sammon vahinkotarkastajien päällikkö ja Piilisten mökkinaapuri osti sen ja myi myöhemmin Jaakolle. Se, että autosta tuli myöhemmin luovuttua, on jäänyt harmittamaan. Ehkä auto vielä tulee jostain vastaan?

OMA, KOLMESTI REMONTOITU KOTI 

Myös kotia on remontoitu kolmeen kertaan. Ensi kertaa, kun taloon muutettiin 1980-luvulla, viimeisin remontti tehtiin pari vuotta sitten.

– Tapetoitiin, maalattiin ja laitettiin huonekalut uusiksi, Kirsti kuvailee. Vanhat huonekalut ja esineet olivat olleet rakas harrastus, mutta tavaraa alkoi kertyä.

– Joka viikonloppu katsottiin, että missä olisi huutokauppa. Ja taas mentiin.

Olohuoneen keskipisteeksi jäi kuitenkin Piilisten ensimmäinen yhteinen huonekalu, pyöreä pöytä, huolellisesti kunnostettu Alvar Aalto-henkinen klassikko. Sen hinta, 50 markkaa turkulaisessa osto- ja myyntiliikkeessä vuosikymmenet sitten, on jäänyt muistiin.

– Aikaisempaan sisustukseen se ei sopinut, se oli aina pitsiliinalla peitetty, Kirsti kertoo. 

Nyt pöytä sai uuden elämän entistä valoisammassa kodissa. Vanhoja kalusteita on varastoitu, saattaahan olla, että ne jonain päivänä vielä tekevät paluun.

UUSILLA HARRASTUKSILLA MAKUA JA LIIKETTÄ ELÄMÄÄN

– Harrastan Pokemon-pelaamista, siitä on tullut viime vuosien harrastus. Se saa liikkumaan ja kävelemään, Kirsti kertoo.

Hän kertoo olevansa tasolla 40. Pokemonummikoille tuo ei vielä kerro mitään. Mitä ilmeisemmin konkari on jo pelissä kovalla tasolla. Kun Pokemon aikanaan tuli, sitä pelasivat lapset.

– Nyt pelaajista suurin osa alkaa olemaan keski-iän ylittäneitä. 

Pokemoniin liittyy sosiaalisuutta, joka on kuitenkin korona-aikana jäänyt vähemmälle. Kirstille se on kuitenkin tarkoittanut intoa lähteä liikkeelle ja kävelemään ihan eri tavalla kuin aiemmin.

– Ennen en oikeastaan liikkunut mihinkään, mitä nyt töihin ja kauppaan auton kanssa.

Kirsti on aina tehnyt myös käsitöitä, mutta eläkkeellä hän innostui yllättäen myös leipomisesta. 

– Se oikeastaan lähti siitä, että oltiin kylässä, jossa rouva oli juuri leiponut hapanjuurileipää. Leipä oli minun mielestäni ihan hirvittävän hyvää, menin heti ostamaan kirjan asiasta ja tekemään sitä. Siitä se sitten lähti, kaikennäköiseen muuhun leivontaan tuli innostus.

SEURAAVA SAARELAISKAVERI… 

Seuraavaksi juttusarjassa siirrytään hiukan etäämmälle Maanpään maisemista. Seuraavat saarelaiskaverit ovat Kirsti ja Jaakko Piiliselle
ystävän ystäviä. Tämä pariskunta on ehtinyt olla välillä Helsingissä. Heiltä päästäänkin kysymään, miksi Turku ja Hirvensalo on kutsuu jälleen? Seuraavana sarjassa siis paluumuuttajien tunnelmia.

TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN