Markku Saaren seitsemän vuosikymmentä Pikisaaressa

Entisaikojen luotsien ja satamatyöläisten kansoittama asuinalue on muuttunut ihmisiän aikana. Tätä muutosta on todistanut melkein paljasjalkainen pikisaarelainen Markku Saari.


Hän kertoo olevansa lähes alkuasukas, joka kolmekuisena tuotiin luodolle yli 70 vuotta sitten. Sen jälkeen hän ei ole muualla asunut.


Isän rakentama talo rintamamiestontille valmistui vuonna 1952 ja se on edelleen Markun koti, jossa hän asuu vaimonsa ja poikansa kanssa. Ajan kulumisesta kertovat vaimon istuttamat pihakuuset, jotka ovat kasvaneet komeiksi – niin komeiksi, ettei niitä enää omin luvin voi lähteä kaatamaan, Markku harmittelee.


Muutto uuteen kotiin toi kolmihenkiselle perheelle lisää tilaa. Mukavuudet tulivat myöhemmin. Ensimmäisinä vuosina vesi kannettiin pihakaivosta ja ulkohuussissa asioitiin.Sauna tehtiin erilliseen rakennukseen pihalle 1960-luvulla. Ennen oman pihasaunan rakentamista käytiin saunassa tuttavien luona. Se oli yleistä sen ajan Pikisaaressa. Tuttujen sauna toimi epävirallisena yleisenä saunana.


Koulupolku kulki Wäinö Aaltosen koululle Arolan metsän halki. Talvella matka taittui potkukelkalla tai suksilla. Keväällä ja syksyllä käveltiin. Polkupyöriä ei ollut juuri kellään – ja hankalaa niillä olisi ollut metsäpolkuja pitkin ajella.


RUOKAA LÄHELTÄ


Markun lapsuusmaisemiin kuuluivat piha-aidan takana laiduntavat lehmät. Maito oli tuolloin lähiruokaa, siitä pitivät huolen kaksi naapurissa olevaa karjatilaa. Tinkimaidon haku oli lasten hommaa, parin litran kannu käytiin täyttämässä päivittäin.


Lähiruokaa olivat myös itse pyydetyt kalat ja velipojan pyydystämät jänikset. Lapsena ongittiin päivittäin ja kalastus säilyi mukavana harrastuksena myös aikuisena. Onki vaihtui pitkäsiimaksi ja Ruissalon edustalla – laivaväylän vieressä – pidettiin verkkoja kaupungin vesialueella.

Laivaliikenne ei ollut yhtä vilkasta kuin nykyisin ja alukset olivat pienempiä. Kerran päivässä menevän Ruotsinlaivan lisäksi oli rahtiliikennettä. Silloin ohilipuvia laivoja saattoi katsella kodin ikkunasta. Rakennukset ja puusto peittävät nykyisin näkyvyyttä.


– Laivoista näkyy vain isot piiput, kun ne menevät Pikisaaren ohi, toteaa Markku.


Kovina jäätalvina – kun niitä vielä oli – laivoilla oli vaikeuksia päästä satamaan ja Pikisaaren edustalla saattoi olla kymmeniä laivoja redillä.


Markku on ollut innokas veneilijä myös itse. Monena vuonna kesälomat ovat menneet vesillä. Meriläisellä matkanteko oli hidasta, mutta Turun saaristo – ulkoluotoja myöten tuli vuosien mittaan tutuksi. Vene ja omakotitalo meren läheisyydessä takasivat sen, ettei tarvinnut kesämökkiä.


– Eikä sinne olisi kerinnytkään, naurahtaa Markku.


Autoja Markun nuoruudessa oli vain harvoilla. Markun täyttäessä 18 vuotta 1964 hankittiin ensimmäinen auto, IFA F9. Nuoremmat lukijat tuntevat kyseisen merkin ehkä paremmin Wartburgina. Nykyisin kulkeminen olisi hankalaa ilman omaa autoa, busseja menee tunnin välein, sunnuntaisin harvemmin. 


Kauppaakaan ei ole enää kävelymatkan päässä, Markun lapsuudessa lähikauppoja oli kolme. Valikoimaa ei ollut runsaasti, mutta kaikki välttämätön löytyi. Kaupat sulkivat ovensa yksi toisensa jälkeen ja sen jälkeen kauppa-auto kierteli Pikisaaressa vielä 1970 - 1980 -luvuilla.


HIRVENSALOSSA PYSYTÄÄN


Markun juttua on mukava kuunnella, kun hän muistelee vanhaa Pikisaarta. Lapsia oli paljon lähiympäristössä ja kavereita oli joka talossa.


Nykyään Markku ei tunne puoliakaan Pikisaaren asukkaista. Maisemat ympärillä ovat muuttuneet ja uutta rakennuskantaa on noussut lähistölle. Menneiden vuosien marjastus- ja sienestysmaat ovat kaventuneet ja näköala merelle on umpeutunut.


Tulevaisuuden asumismuoto mietityttää. Vanhassa talossa – ajan hengen mukaisesti – on kolme kerrosta, mutta viimeiset pari vuotta Markku kertoo oleilevansa vain keskikerroksessa. Liikkuminen portaissa on iän myötä vaikeutunut. Vaimon kanssa on pohdittu eri vaihtoehtoja ja Markun mielestä seuraava koti voisi olla rivitaloasunto.


– Hoivakotiin en vielä ole valmis lähtemään, sanoo Markku.


Kodin tulisi olla Hirvensalossa, sillä kerran luotolainen on aina luotolainen. 


– Tämä on paras paikka asua, vakuuttaa Markku.


Sitä ei käy kiistäminen, syksyn harmaudessa ja koleudessakin Pikisaari näyttäytyy lämpimän idyllisenä asuinympäristönä.


TEKSTI: VIRVE MYLLYMÄKI
KUVA: MAARIT MYLLYMÄKI

0