Pääkirjoitus: Aikansa kutakin

Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

 

Luet toistaiseksi viimeistä Maininkia. Kyllä, luit oikein.

 

Ilmoitusrahoitteinen pieni ja pienen alueen paikallismedia kärsi pandemian kourissa muusikoiden, ravintoloiden ja tapahtumien kanssa. Kyllähän kaikki edellä mainituista olisivat voineet tarjota  yleisöilleen tuotteitaan netissä tai pienelle piirille, niistä ei vain oltu valmiita maksamaan. Samassa leipäjonossa seisoi saarten oma lehti.

 

Reilut puolitoista vuotta on kitkutettu eteenpäin kohti tunnelin päässä olevaa valoa. Valo tuntui etenevän samaa tahtia perässäjuoksijan kanssa. Yrittäjä ja lehtimies ei saanut yksin enää karannutta junaa kiinni. Lehtien ilmoitusmyyntirahat ropisivat sosiaalisen median, nettinäyttöjen, sähköisen viestinnän ja orgaanisen mainonnan laareihin.


Koomista kyllä, tätäkin tekstiä kirjoitetaan aikana, jolloin Facebook, Instagram ja Whatsapp ovat jumissa, eikä mainonta toimi. Paperilehden käyttöliittymä on lyömätön, vaikka öljylampun loisteessa, eikä sivu jää vaihtumatta jonkin serverin tai mobiililiittymän puutteen takia.


Mutta kuten otsikkokin sen kertoo, printtimedian kulta-aika tuntuu olevan auttamattomasti ohi. Itse bibliofiilinä tulen aina rakastamaan kirjoja ja painettua sanaa, enkä usko hevin lukevani proosaa kojeelta. Rakastan lehtien, varsinkin laadukkaiden aikakauslehtien – kuten eräskin jo edesmennyt Purje-lehti – lukemista ja selaamista. Ensin harpon painoksen läpi ja luen nopeimmat ja kiinnostavimmat jutut. Sitten silmäilen lyhyet artikkelit ja säästän pitkät tekstit paremmalle ajalle, kuvien maustaessa soppaa alati ja viljalti. Sama ei toimi nettijulkaisuissa.


Huomaan kuitenkin lukevani enenevissä määrin juttuja, tekstejä ja artikkeleita tietokoneella ja puhelimella. Luen kerran viikossa ilmestyvän, tilatun paperisen paikallislehden, jotta pysyn edes jollain tapaa käsin kosketeltavan median mukana. Muutos on kuitenkin nyt.

 

Mainingin kaltaiset julkaisut jäävät muistiin positiivisina pilkkuina ajanjaksoista. Olen etuoikeutettu ja onnekas, kun olen saanut olla mukana saarelaisten arjessa jo kohta kuuden vuoden ajan. Olen saanut tavata lukemattomia upeita ihmisiä vuosien varrella. Osaa voin tänä päivänä ylpeästi  kutsua ystävikseni.


Olen myös saanut tehdä töitä asiaansa omistautuneiden toimittajien kanssa. Kiitollisuuteni on valtava.


Toivon sydämestäni olevani surkeasti ja täydellisen väärässä ja vuoden 2022 ensimmäisen Mainingin olevan edellisiä upeampi.

 

Mikäli koet sydämesi asiaksi jatkaa pienen paikallislehden toimijana, ota rohkeasti yhteyttä. Tämä on upea pesti ja näköala saarille, mutta allekirjoittaneen on aika jatkaa kohti uusia aaltoja.

 

Mitä nöyrin kiitos. Kaikesta. Ihan kaikesta.

 

0