Positiivisuutta mäessä

L uminen talvi on innoittanut laskettelijat Hirvensalon rinteisiin. Ja mikäs lähimäessä on laskiessa, lunta riittää ja matka ei ole pitkä.


Viime talven surkean lumitilanteen takia hiihtokeskus oli auki 18 päivää. Tänä vuonna määrä on jo kaksinkertaistunut ja rinteitä ylläpitävän Turun Slalomseura ry:n tähtäin on pitkällä keväässä.


– Tavoitteenamme on olla pääsiäinen vielä auki. Mikäli siihen päästään, kertyy aukiolopäiviä reilu 90. Se on se, mitä me joka vuosi tavoittelemme, seuran puheenjohtaja Jari Lehtinen kertoo.


Rinteestä tavoitettu mies kertoo hiihtolomaviikon sateiden haittaavan vain vähäisen.


– Täällä on mukavat hissijonot, mäessä porukkaa ja paljon iloisia ilmeitä. Hiihtokeskus nauttii vallitsevan sään mukaan talvesta.


Lumettomat talvet ovat vaikuttaneet seuran talouteen. Lehtisen mukaan yksi hyvä kausi ei pelasta, mutta auttaa eteenpäin.


– Ihmisen muisti on sitä paitsi lyhyt. Kun on hyvä talvi, into seuraavaan talveen ja kauteen on iso.


– Nyt kun talvi yllätti turkulaiset, meillä on ennätysmäärä jopa aikuisikäisiä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan lasketelleet. Ensikertalaiset vuokraavat paljon välineitä ja lähtevät rinteeseen kokeilemaan.


Vaikka Lehtinen rinteestä tavoitettiinkin, ei aktiivi silti aina suksilla ole liikkeellä.


– Valitettavasti ei joka päivä ehdi rinteeseen asti laskemaan, sen verran paljon on asioita täällä hoidettavana. Kyllä silti laskeakin pitää, ainakin tarkistaakseni, missä kunnossa rinteet ovat. Ja nyt ne ovat muuten aivan erinomaisessa kunnossa. Tervetuloa vaan nauttimaan talvesta!


TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ