Saarilta löytyy kaikki - ja paljon enemmän

Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on  alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä pitkälti toiselle sadalle.

Veli Virtanen on viihtynyt Hirvensalossa nuoruusvuosista asti sen jalkapallokentillä. Silti hän oli varma, ettei hänestä koskaan tulisi saarelaista. – Piti todella perua kaikki puheet. Täältä löytyy kaikki.

 

Hirvensalolaisen paritalon pihalla leikkimökin äärellä touhuaa ahkera viisikko. Viisi- tai itse asiassa liki kuusivuotiaalla Helmi Virtasella kavereineen on ollut kerrassaan mahtava kesä. Aamuyhdeksältä on menty pihalle.

 

– Kotona sisällä käydään välillä vähän syömässä ja lepäämässä. Iltakahdeksalta sitten sisään, hänen äitinsä Veera Virtanen kertoo.

 

Yhtäkkiä Helmi kurkkaa ovenraosta. Kysymys onkin nyt, saako pihalla olevia kiviä siirtää ja saako niillä leikkiä. Lupa myönnetään.

 

– Me saadaan leikkiä niillä, Helmi hihkuu heti kavereilleen.

 

Helmille kivet ovat oikea harrastus. Hänen omasta huoneestaan löytyy pieni kivikokoelma. Kiviä on löytynyt taskuista päiväkodista tullessa, niitä on repun pohjalla ja rantareissulla niitä on ilmestynyt kylmälaukkuun. Kivet ovat pysyneet harrastuksena kohta vuoden. Ehkä pikkuneito onkin tuleva geologi? Hänen isänsä mukaan ihan viimeisiä juttuja on se, että Nasan sivuilla on käyty tutkiskelemassa yhdessä avaruuteen liittyviä asioita. Helmi ei vielä osaa lukea, joten apu on tarpeen.

 

Kahden kartan tunnelmissa

 

Virtasten olohuoneen seinällä on kaksi karttaa, siellä ovat Pori ja Turku sulassa sovussa rinnakkain.

 

– Olen alun perinkin turkulainen, kotoisin tuolta Patterihaasta, Veli Virtanen kertoo. Veera Virtanen puolestaan on syntyisin Porista.

 

Veli on opiskellut tradenomiksi Raumalla ammattikorkeakoulussa ja tekee töitä kiinteistönhuoltoalalla isänsä yrityksessä. Veera opiskeli lähihoitajaksi Winnovalla Porissa. Ala tuntui omalta alalta ja on sitä ollutkin. Nykyinen työtehtävä on ohjaustyötä, tuettua asumista nuorille aikuisille tai on sitä jälleen, kun äitiysloma päättyy.

 

Veera ehti kiepsahtaa Tampereen ja Helsingin kautta, haistelemassa parin vuoden verran elämää ja maailmaa muualla. Velin opiskeluaikaiset ystävät Porissa olivat se yhteys, joka toi pariskunnan yhteen. Mies ja parisuhde saivat Veeran muuttamaan Helsingistä Turkuun vuonna 2013.

 

Aiemmin Veli teki reissutöitä messujen pystytyksessä ympäri Suomea. Sinkkumiehelle työ oli ollut kivaa ja antoisaa. Muutos tuli Veeran ja erityisesti esikoisen Helmin syntymän myötä.

 

– Kun ensimmäinen lapsi syntyi, en halunnut enää olla poissa kotoa. Ensimmäinen kevät meni niin, etten oikein nähnyt ja ollut paikalla.

 

Yhtäkkiä tilanne olikin se, onneksi yhtä lailla molempien osalta, että he olivat valmiita asettumaan. Paljon oli ehditty tehdä ja nähdä. Sitten tärkeysjärjestys olikin erilainen, reissutyöt vaihtuivat kiinteistönhuoltotöihin Turussa.

 

Isän ehdotus osoittautui toimivaksi

 

Ensimmäinen yhteinen koti oli Maariankadulla. Sitten ostettiin ja remontoitiin koti Iso-Heikkilästä, mistä ei olisi ollut kiire muuttaa minnekään. Se olikin Velin sisaren perhe, joka tarvitsi lisää tilaa ja etsi omakotitalolle tonttia.

 

– Olimme yhtenä sunnuntaina vanhempieni luona, kuten usein on oltu. Isäni ehdotti, että miksette rakenna paritaloa yhdessä, Veli kertoo.

 

Puolessa vuodessa ajatus kypsyi. Siskon kanssa on tultu aina hyvin toimeen, myös molempien puolisot tulevat hyvin toimeen keskenään ja lapset ovat saman ikäisiä.

 

– Alkoi tuntua, että itse asiassa se olisi aika kiva idea. Aluksi etsittiin tonttia ympäri Turkua. Sitten Hirvensalon tontti tuli vastaan. En olisi itse ajatellut, että voisin asua näin kaukana keskustasta. Mutta huomasin, ettei sitä ollakaan enää niin nuoria poikia.

 

Veli pohtii, että ennakkoon vähän jännitti, tai ei ehkä jännittänyt, mutta mietitytti, miten yhteiselo sujuu. Mutta kaikki on mennyt mainiosti.

 

Tytär Helmi käy lähellä päiväkotia, Syvälahdessa on uusi kirjasto. Ja myös asumisratkaisu on osoittautunut onnistuneeksi. Sisaren kanssa rinnakkain asuessa asiat ovat helppoja. Se ratkaiseva vartti, mihin tarvittaisiin lapsenvahtia, ei nyt vaadikaan isoja järjestelyjä.

 

– Tytöt viihtyvät niin hyvin yhdessä. Puolin ja toisin autetaan, Veera kertoo.

 

Vuoden kohokohtia ovat olleet joulut, joita Veli innostuu muistelemaan jo keskellä kesää. Yhdessä ovat olleet sekä Veeran että Velin sisarukset puolisoineen ja lapsineen, lisäksi kaikki appivanhemmat ovat tulleet tutuiksi keskenään. Jouluja on vietetty liki parinkymmenen hengen porukalla paritalon puolikkaissa. Toisella puolella on syöty. Kahvit on juotu pakettien avaamisen kera sitten toisella puolella.

 

Jalkapallovuodet Hirvensalon Heitossa tarkoittavat nyt isoa ystäväpiiriä saarilla. Pelaajien puolisojen myötä siitä on hitsautunut vielä laajempi kiva porukka.

 

Veli myöntää vakuuttaneensa, ettei hän ikinä eikä koskaan muuttaisi Hirvensaloon, vaikka oli siellä paljon aikaa viettänytkin. Mielipide oli tullut selväksi jalkapallokavereillekin.

 

– Täällä on kaikkea ja vähän enemmänkin. Yllätti positiivisesti, kun muutimme tänne. Olen todella joutunut syömään sanani. Olemme tosi tyytyväisiä.

 

Hertta-vauvalle parasta on syli

 

Alkukesästä perhe kasvoi vielä toisella tyttärellä. Hertta on tyytyväinen vauva. Äidin ja isän syli on hänelle paras paikka, muita harrastuksia ei tarvita.

 

Pariskuntaa hitsaa yhteen samanlainen huumorintaju.

 

– Olemme sitä puhuneetkin, että meillä on varmaan keskimääräistä enemmän hauskaa yhdessä. Joskus oikein ääneen repeillään. Osataan nauraa myös itsellemme, Veera kertoo.

 

Seuraava saarelaiskaveri

 

Seuraava saarelaiskaveri on Virtasille hyvinkin tuttu todella pitkältä aikaväliltä. Henkilö on kova menijä ja hyvin aktiivinen ihminen. Häneltä sujuvat esimerkiksi pihatyöt ja näkyvää jälkeä syntyy. Aktiivisuutta riittää myös työssä, jonka kautta hän on tuttu monelle turkulaiselle lapsiperheelle.

 

Seuraavaksi siis tavataan tämä henkilö perheineen ja puolisoineen. Kokonaisuuteen kuuluu myös touhukas ja iloinen koira, joka ei aina hoksaa omaa isoa kokoaan.

 

Teksti ja kuvat: Sini Silván

0