Saarten vanhin auto

Kun Peter Lancaster sai käsiinsä vuoden 1929 Buickin, se oli odottanut tehtaan perällä kolme vuosikymmentä. Reilussa vuodessa auto on jo käynyt läpi melkoisen määrän muutoksia.

Peterin vaimon, Saijan, isä osti Buickin vuonna 1961. Autoa käytiin peltiosilta läpi jo apen toimin parin vuosikymmenen aikana. Kun kytkin hajosi vuonna 1983, jäi auto odottamaan korjausta tehdashallin perukoille.

– Käsittääkseni tämä on ainoa Suomessa oleva seitsenpaikkainen 1920-luvun Buick. Sen historia on myös melko hyvin tiedossa, Lancaster kertoo.

Peltiosiltaan auto on hyväkuntoinen ja käytännössä ruosteeton. Ennen seisomaan jäämistään auton rungolle ja korille oli tehty kokonaisvaltainen kunnostus. Kolme vuosikymmentä olivat kuitenkin nakertaneet puuosia ja verhoilua.

KOTITALLIIN TYÖN ALLE

Reilu vuosi sitten auto tuotiin Lancasterin autotalliin Hirvensaloon. Eläkkeellä oleva insinööri aloitti urakkansa, päiviin kun piti saada täytettä. Buick on saanut jo uudet sähköt, renkaat ja paljolti uutta puuosaa.

– Kaikki riittävän hyvässä kunnossa oleva on säästetty ja kunnostettu. Pienen osan asioista saa ostettua Amerikasta, mutta suurin osa on joko tehtävä itse alusta asti tai valmistettava muista osista muokaten. Alkuperäiset osat ovat kaiken lisäksi suunnattoman kalliita. Yhden postitetun ja tullatun takalampun hinnalla saan lentoliput ja  matkalaukullisen osia Amerikasta, Lancaster nauraa.

Teknisesti hän odottaa auton toimivan. Moottoria on varastoinnin ajankin pyöritetty käsikammella kuukausittain, jarrut ja ohjaus toimivat, edes polttoainesäiliö ei vuoda.

– Kytkin on pakko ottaa auki ja kunnostaa. Se kun jämähtää jos sitä ei käytä yli vuoteen. Se on niin ikävä työ, että olen päättänyt jättää sen ensi talveksi.

TYÖTUNTEJA LASKEMATTA

Suurin osa kunnostusajasta kuluu tekijän mukaan pohtiessa, miten jonkin asian saa tehtyä ja mistä siihen saisi osat ja aihion. Yksinkertaisimpienkin sähköosien liittimet on tehtävä itse, sopivia kun ei marketista saa. Loppu on pikkutarkkaa työtä, osien sovittamista ja muokkaamista.

– Tällä hetkellä valmistan takaikkunaa reunustavia puulistoja, vanhoja kun ei enää saanut kunnostettua. Sen sijaan matkustamon puiset tuhkakupit sain, vaikka ne olivat jo
melko huonossa kunnossa. Toinen on naisten tuhkakuppi, jossa on tilaa savukkeille sekä peilille. Toinen taas miesten, jossa on kannellinen osasto tulitikkurasialle.

Suunnitelmissa on katsastaa auto museorekisteriin, jahka se aikanaan valmistuu. Aikataulu ei ole tiukka, mutta määräpäivä on kuitenkin jo tietyllä tapaa määritelty.

– Kun jompikumpi pojistani joskus menee naimisiin, on auto silloin oltava valmis ja ajossa. Tuskin kuitenkaan ihan vielä parin – kolmen vuoden sisään, mies nauraa.

TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ