Vieraskynä - Havaintoja liikenteestä

Maininki julkaisee myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Tällä kertaa sanaisen arkkunsa avaa Mitä kuuluu -palstaakin kirjoittava Mika Hietakangas.


"Törkeä ylinopeus Turussa Hirvensalon sillalla. 50 km/h alueella 163 km/h”

”Kuljettaja ajoi Hirvensalosta keskustaan päin, kun hän hiukan Hirvensalon sillan jälkeen ajautui tien oikealle puolelle ojaan kovassa vauhdissa törmäten puuhun.”

”Moottoripyöräpoliisi mittasi Turussa Hirvensalon sillalla vastaan tulevalle moottoripyörälle nopeuden 123 kilometriä tunnissa.”

Yllä muutamia otsikoita.


Autoillessa monelta lipsahtaa helposti nopeus lievän ylinopeuden puolelle. Kun on kiire kotiin, kiire töihin, aurinkoinen päivä ja sopiva musiikki soittimessa. Syitä on monia.


Usein kyse on ajattelemattomuudesta, mutta myös virheellisestä kuvitelmasta, jossa ajamalla kovemmin pääsee nopeammin perille. Se on tunne tehokkuudesta turvallisuuden kustannuksella.


Itse olen ajanut aina vanhoilla autoilla ja niissä se mittarinopeus ei usein vastaa todellista nopeutta, joten minäkin aikani ajelin viidenkympin alueella karvan vaille 60 km/h ja joskus ylikin. Lopuksi seurailin nopeutta navigaattorin kautta ja näin todellisen nopeuteni. Tosin ei se vaikuttanut silloin omiin lieviin ylinopeuksiini, koska niin saatoin ajaa karvan verran alle sakkojen saamista.


Tuntui muukin liikenne sujuvan sutjakkaammin, kun sopeutin vauhtini jonoihin. Tiesin kuitenkin, ettei ohittelu jouduttanut matkaa. Työmatkat kun päivittäin olivat sellaiset 100 km molemmin puolin suuntaansa, vuodessa monesti yli 70 000 km.


Ohittelijoitakin näki melkoisesti. Ja jossain vaiheessa taas kaupunkialueelle päästyä se ohittanut auto oli liikennevaloissa edessä, kurvannut huoltamon pihalle, tai jopa ohittamassa uudestaan, kun oli pysähtynyt tankkaamaan tai kahville. Siinä oppi hyvin, että vain muutamia minuutteja voitti.


Kaupungissa kiirehtiminen ei anna kuin muutaman sekunnin aikaa lisää. Mitä maksaa muutama sekunti? Joskus ei mitään. Joskus hengen. Eikä moinen ole tehokastakaan, vaikka sellaiselta voi tuntua.


Kestää puoli vuotta totutella ajamaan oikeasti nopeusrajoitusten mukaan. Sen on oltava päättäväistä toimintaa. Vaikeinta siinä on luopua vääränlaisesta tehokkuuden tunteesta ja kuvitelmasta päästä nopeammin perille.


Olen laittanut merkille, että suurin osa on jo oppinut ajamaan lähes rajoitusten mukaan. Sillalla ei kiilailla enää niin paljon kuin ennen, mutta ne ajat, jolloin asiaa ei niin mietitty, kantavat monta vuotta satoa ja vaaratilanteita.


Oikeasti ei ole kiire. Hälytysajoneuvoilla on kiire. Niillä on joskus kiire juuri sen meidän oletetun kiireemme takia.


Kyydissä istuvat lapset omaksuvat yhtä helposti liikennekulttuurin ja käytöksen kuin sen ruman sanan, mikä lipsahtaa vasaralla sormeen lyötäessä.


Nyt on hyvä hetki miettiä sitä kiireen merkitystä. Viisi minuuttia myöhemmin työpaikalla tarkoittaa, että olet lähtenyt liian myöhään ja tehokas ajansuunnittelu ei ole toiminut.


Kukaan ei kuole siihen, että olet myöhässä.


TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVA: TIMO NÄRÄ

0