Aarre löytyi Hirvensalosta

01.08.2019

Jos pitäisi kaupungissa asua, niin tämä voisi olla sopiva paikka, tuumi iiläinen Anna-Maija Alakärppä Turussa turistina käydessään. Ennen kuin ajatus muuttui todeksi, kului muutama vuosi.

Elämään tuli Aarre Valtonen, jonka lapsuudenkoti Hirvensalon Toijaistenmäessä on ollut myös Anna-Maijan pysyvä koti vuodesta 2011.

Pariskunta Alakärppä – Valtonen kirjoitteli toisilleen ennen ensitapaamista Iin Shellillä vuonna 2006. Anna-Maija epäili, ettei marraskuinen räntäsade houkuttele Aarretta toistamiseen Iihin ja Simoon, Anna-Maijan syntymäseudulle, mutta toisin kävi. Tapaamisesta alkoi vähittäinen rakkaustarina, joka muutti molempien elämän. Anna-Maijalle muutos tarkoitti irtisanoutumista töistä sekä oman kotiseudun jättämistä ja muuttoa etelään.

– Kesän valoisia öitä, tulee Anna-Maijan vastaus kysymykseen mitä kaipaat pohjoisesta? Lumi on toinen elementti, mitä voisi kaivata, mutta 2010-luvun talvet ovat olleet ”kunnollisia” Turun seudullakin. Tänä vuonna kevät on aikainen, toukokuun lopulla on jo ensimmäinen kielokimppu pöydällä ja omenapuut lopettelevat kukintaa. Kun Anna-Maija ja Aarre olivat pari viikkoa aikaisemmin olleet pohjoisessa oli lunta ollut ”autokuorman” verran talon seinustalla.

Toijaistenmäki on ollut Aarren koti 3-vuotiaasta saakka, Anna-Maijan saarihistoria alkaa 2000-luvulta. Ennen lopullista muuttoa – ja avioliittoa - hän oli vuorottelu- ja opintovapaalla parina talvena kansalaisopiston opettajan työstään. Eläkkeellä oleva Aarre vietti myös paljon aikaa pohjoisessa.

– Kyllä se nyt on tosissaan, oli nuori sukulaispoika todennut, kun riiuu-aikana Aarre oli Pappa-Tunturi peräkärryyn lastattuna lähtenyt pohjoiseen.

YHTEISIÄ ASIOITA

Kokemus omien vanhempien hoidosta yhdisti Anna-Maijaa ja Aarretta. Aarren äiti ja AnnaMaijan isä olivat kuolleet samana vuonna, joten kokemukset huolenpidosta ja surusta oli helppo jakaa toisen kanssa.

Luonnossa liikkuminen yhdistää Anna-Maijaa ja Aarretta. Luonnonantimia kerätään ja pohjoisessa ollaan marjastus- ja metsästyskauden aikana. Lapsesta saakka metsästänyt ja kalastanut Aarre on myös mukana pohjoisen hirviporukassa, Alaniemen Metsästäjissä, johon hänet on otettu hyvin vastaan. Anna-Maijan kotitalo on heidän tukikohtansa pohjoisen visiiteillä.

– Ikävä voisi olla kovempi, ellei omaa kiinnekohtaa olisi pohjoisessa. Tosin kiinteistön hoidosta on myös huolta ja vaivaa. Nyt on tiedossa putkiremontti, toteaa Anna-Maija.

– Yhdessä on mukavampi reissatakin, sanoo Aarre. Alussa reissattiin paljon ja Suomi tuli kierrettyä monta kertaa, kun pohjoiseen ajettiin eri reittejä. Ulkomaanmatkoilla Madeira on tullut tutuksi.

Käsillä tekeminen kiinnostaa molempia; Anna-Maijalle se on ollut työtä, Aarrelle harrastus. Vanginvartijana Kakolassa työskennellyt Aarre sai lisänimen ”Radio Arska”, kun hän korjasi sähkölaitteita.

VIIMEINEN VAATE TEHTY ITSE

Anna-Maija toimi Iissä kansalaisopiston tekstiilityönopettajana vuodesta 1987. Etelässä hän työskenteli pariin otteeseen Saramäen vankilassa käsityöohjaajana ennen eläköitymistään Turun seudun kansalaisopistoista ei löytynyt vakituista työtä taitavalle tekijälle.

Anna-Maijalle ovat kaikki tekstiilityön tekniikat tuttuja ja niitä hän on soveltanut Turun yliopiston kansatieteen opintojen lopputyössään. Lopputyön aihe käsitteli kuolinvaatetta ja Anna-Maija valmisti gradutyönään itselleen viimeisen asunkokonaisuuden, johon kuuluu kuolinpuvun lisäksi muun muassa vyö, kasvoliina, lapaset ja sukat. Hän on käyttänyt työssään perinteisiä tekniikoita; kasvoliinan ympärillä oleva pitsi on nyplätty ja lapaset on tehty neulakinnastekniikalla. Aiheeseen hän tutustui Tuomiokirkkomuseossa.

Anna-Maijalla on koko ajan valmisteilla jokin työ, useampiakin. Nyt on aikaa lopetella keskeneräisiä mallitilkkuja, joita työn ohessa on syntynyt. Tämän vuoden aikana hän on tehnyt neljä vauvanpeittoa kummilasten pienokaisille. Kännykässä ovat kuvat upeista töistä, joista yksikään ei ole toistensa kopio.

Ideat ja mallit tulevat yleensä omasta päästä ja ainakin värit hän suunnittelee itse. Joihinkin töihin Anna-Maija on myös kutonut kankaat. Hän on mukana Turun käsityöläismuseon Kultaisen Omenan Killassa ja hän on ollut mukana työnäytöksissa muun muassa Käsityöläismuseossa ja Turun linnassa.

Anna-Maijan kädenjälki näkyy myös muun muasa Iin, Simon ja Halsuan kirkkojen ja Turun kristillisen opiston kirkkotekstiileissä, joita hän on ollut tekemässä yhdessä kuvataiteilija Kaija Elon kanssa.

HIRVENSALO TUNTUU KOTOISELTA

Lähes 70 vuotta Toijaistenmäessä asuneena Aarre on juurtunut Hirvensaloon. Hän muistelee lapsuuttaan, jolloin kavereita oli paljon ja lähimetsistä löytyi jännittäviä leikkipaikkoja. Läheisen Heikkilän kasarmin sotilaat kävivät harjoittelemassa Hirvensalon maastossa ja sotilaiden ”ohimarssi” houkutteli myös pikkupojat metsikköön.

Nykyisin Aarre tapaa säännöllisesti entisiä työkavereitaan ja käy Aarnen Tallilla jumpassa. Hän harrastaa myös pistooliammuntaa ja osallistuu vankiloiden järjestämiin kilpailuihin, joissa ikääntyvä väki alkaa olla vähissä.

– Palkinnot ovat varmoja, naurahtaa Anna-Maija.

Yhdessä he käyvät Impivaarassa vesijum passa. ja sen lisäksi Anna-Maija käy jumpassa Hirvensalon Heiton talolla sekä Meri-Karinassa. Ikääntyessä huomaa fyysisen kunnon merkityksen jokapäiväisissä arkiaskareissa.

– Periksi ei kannata antaa, muuten rapistuu, sanoo Aarre.

Hirvensalo asuinalueena saa kiitosta molemmilta. Anna-Maija on löytänyt naapurustosta ystäviä. Alue on kylämäinen, vaikka kaupunki on kivenheiton päässä. Aarre toivottaa uudet asukkaat tervetulleeksi Hirvensaloon. Erityisesti lasten äänet elävöittävät kylänraittia.

Läheinen kirjasto on myös Anna-Maijan ahkerassa käytössä. Omatoimisuus ja aineiston varaaminen etukäteen netistä on kätevää, mutta kengättömyyttä Anna-Maija vierastaa.

– Eteiseen riisuttujen kenkien yli on ikävä loikkia ja pitääkö rollaattoriasiakkaiden suojata pyörät, Anna-Maija ihmettelee.

Kesäisin aikaa vietetään myös Kustavin mökillä, jonka sieltä kotoisin oleva Aarren isä rakensi 1960-luvulla. Se on ollut Aarren henkireikä työvuosina.

TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI