Juuret syvässä saarilla

06.06.2019

Emilia Grandell asuu lapsineen Haarlassa uudessa kodissa, johon kuitenkin liittyy paljon omia juuria ja historiaa. Asunnon rakennuttaja on tuttu jo tarhasta ja naapurissa asuu yllättäen vanha luokkakaveri lapsineen. Ympäristö on tietenkin tuttua saarimaisemaa.

Emilia Grandellin koti on valittu lasten ehdoilla. Asunnossa on hyvä pohjaratkaisu, kaikki on hyvin hallittavissa. Silti passeli koti löytyi sattumalta.

– Rakennuttaja oli kanssani yhdessä tarhassa ja koulussa samalla luokalla, oltiin tuttuja.

Oli positiivinen yllätys, että viereisessä omakotitalossa asuu entinen luokkakaveri yläasteelta ja lukiosta. Lisäksi tässä naapurissa ”ojan puolella”, kuten 3-vuotias asian ilmaisee, asuu Åsan kanssa samanikäinen tyttö. Näin on päästy leikkimään tyttöjen leikkejä.

Lapsista 5-vuotias Max on vilkas, nauravainen nuori mies ja erityislapsi. Maxilla riittää energiaa, hän ei osaa kävellä – muttei juuri pysy paikallaankaan. Silti hän hienolla tavalla rauhoittuu hetkessä, kun äiti pitää hyvänä ja silittää. Nauravainen Max rakastaa halaamista ja tulee mielellään syliin. Hänellä on Angelmanin oireyhtymä, hyvin harvinainen kromosomipuutostila, joka ei ole perinnöllinen. Oireyhtymään liittyy puhumisen, oppimisen ja liikkumisen vaikeuksia, toisaalta sairastuneet ovat myös hyvin rakastavia, iloisia ihmisiä, minkä oitis huomaa.

OMATOIMINEN ÄITI JA TYTÄR
Åsa on omatoiminen kolmevuotias. Uudessa kodissa hänellä on oma huone, portti ovensuussa pitää huolta, että hänellä on siellä oma maailmansa leikkihelloineen.

Äitinsä mukaan Åsassa on kaksi puolta, toinen viilettäisi mielellään hiukset auki vailla huolen häivää, yhtä lailla löytyy prinsessapuoli. Tänä aamuna pikkuneito on saanut harvinaisen tilaisuuden katsoa videota. Se on melko jännittävää, eläytymiskyky on suuri. Välillä, jännittävissä käänteissä tarvitaan äitiä turvaksi, vaikka omatoimisuutta on yllin kyllin.

– Åsa on hyvin määrätietoinen. Hän tykkää tehdä ja touhuta.

Omatoimisuus lienee äidiltä tyttärelle periytyvä luonteenpiirre.

– Olen aina tykännyt tehdä asioita, jotenkin hoidettavat asiat ovat tippuneet minulle, olen ollut ripein tekemään, Emilia pohtii ja kertoo tarinaa omasta lapsuudestaan, kun äiti antoi Emilian hoitaa nappikaupan ostokset itsenäisesti. Kun parkkipaikkaa ei löytynyt, Emilia 3 vee hyppäsi auton kyydistä kauppareissulle ja kun napit oli ostettu, äiti otti taas tytön kyytiin.

LAPSUUSKOTI KAKSKERRASSA
Emilian oma lapsuuskoti on Kakskerrassa, suku on lähtöisin Kollin tilalta. – Täällä kun on koko ikänsä asunut, seutu viehättää. 

Vanhemmat asuvat edelleen Kakskerrassa, johon rakensivat aikanaan ensiasuntonsa. Isovanhemmista äidin äiti, Mummokki, asuu myös omassa talossaan Kakskerrassa.

Emilia tekee töitä logistiikan opettajana Turun Ammatti-instituutissa. Ajo-opetus on verissä.

– Vanhemmillani on autokoulu. Meillä on sellainen liikenneopettajaperhe, meitä on kolme lasta ja olemme kaikki kolme ollaan opetelleet liikenneopettajiksi.

Grandell on auto- ja kuljetustekniikan insinööri ja hän on opiskellut Jyväskylän ammattikorkeakoulussa logistiikan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.

– Opetan yhdistelmäajoneuvonkuljettajia, teoriaa ja kaikkea, mitä siihen kuuluu. Käyn silloin tällöin viikonloppuisin myös ajamassa ajoneuvoyhdistelmää ja tilausajoja. Näin saan pidettyä ammattitaitoa yllä. Tykkään työstäni paljon.

Puolet työstä on ajo-opetusta. Syksyt ovat teoriapainotteisia ja kevät on ajo-opetusta. Emilia kuvailee, että aamu alkaa Dimexeissä eli heijastimin varustetut työvaatteet päällä.

– Kun lähdet töihin, ei tarvitse paljon aikaa pohtia, miten pukeutua. Turvakengät jalkaan ja menoksi.

Helppoa on myös päiväkotipäivän jälkeen napata lapset syliin. Suojavaatteissa voi halata kurahaalaristakin lasta.

– Max on sellainen halijatapaus, hän tykkää, kun pääsee kainaloon ja viereen.

EMILIA VISIOI, NIKKARI-ISÄ TOTEUTTAA
Sekä Åsa että Max ovat Uittamolla Susiniitynkadun päiväkodissa, jossa on myös pieni erityislasten ryhmä. Maxille se on loistopaikka. Hän opettelee nyt 5-vuotiaana kävelemään. Se sujuu jo tuettuna ja hän on liikkujana todella aktiivinen. Hienomotoriset taidot ovat haaste eli esimerkiksi syödä hän osaa omin sormin vain vähän.

– Se aiheuttaa hiukan lisää tähän arkeen, mutta siinä se menee, kaikkeen oppii. Max myös nukkuu välillä tosi vähän, mutta ei hänelle voi olla kiukkuinen, kun toinen vain halailee ja hymyilee.

Kotona on itse kehiteltyjä ratkaisuja istumiseen ja nukkumiseen.

– Isäni on rakentajanikkari, minulla on aina visio ja hän toteuttaa.

”TEEMME KAIKEN AINA YHDESSÄ”
– Isovanhemmat auttavat paljon meidän arjessa. Käymme Åsan kanssa maanantaisin jumpassa, isovanhemmat ovat silloin Maxin kanssa. Se helpottaa arkea. Vanhemmat jaksavat ja viitsivät auttaa, siitä on ollut ihan huikea apu.

Kotona Max, Åsa ja Emilia tekevät kaiken yhdessä.Se tarkoittaa ulkoilua ja syömistä, yhdessä myös leivotaan ja kokkaillaan. Maxin kanssa perinteiset polvipaikat tarvitaan ulkohousuissa ehkä viisi kertaa kauteen.

– Onneksi ovat ammattitaitoiset isoäidit. Kun hihkaisen, että polvipaikat on rikki, äiti nappaa haalarit mukaan ja palauttaa ehjänä uusilla polvipaikoilla, se on ollut tosi kiva.

Jaksaminen erityislapsiperheessä on Emilian mielestä asennekysymys. Hän ei ole valittajapersoona, koska asiat eivät siitä muutu.

– Työ on vastapainona. Se on kiva, kun joku maksaa minulle siitä, että puhun. Höpöttäisin varmaan muutenkin, hän nauraa.

TOIVE TOTEUTUI - TAVALLAAN
alun perin Emilia Grandellin vaihtoehtoja olikaksi: hakea lastentarhanopettajaksi tai opiskella auto- ja kuljetustekniikan insinööriksi.

– En lukenut lastentarhanopettajaopintojen pääsykoekirjaa. Kirjatentti jäi puoli pistettä vajaaksi, vaikka sain hyvät soveltuvuuskoepisteet.

Insinöörikokeet menivät samalla tekniikalla, mutta niistä hän pääsi läpi.

– Olen päätynyt silti samaan rastiin: logistiikkaopettajana olen edelleen lastentarhassa, on vain vähän eri ikäisiä ihmisiä ja meillä on vähän isommat lelut, millä leikitään hiekkalaatikolla.

SEURAAVA SAARELAISKAVERI
Seuraavaksi saarilta haastatellaan lapsuuskodin ”naapureita”, jotka ovat olleet läpi Emilian elämän vaiheiden mukana hänen vanhempiensa hyvinä ystävinä. Emilia on ollut tälle pariskunnalle kuin lainatytär, koska perheessä on vain kaksi poikaa. Lisäksi naapuri on toiminut lukion rehtorina ja laskenut ylioppilaslakin Emilian päähän tämän valmistujaispäivänä.

TEKSTI JA KUVA: SINI SILVÁN