Kaukaa viisas isoäiti löysi Leppärannan

13.09.2018

Maija Hauteran isoäiti Alma Lindberg liikkui potkukelkalla vuonna 1910 Kakskerran rantoja katsastaen. Hän ei ihaillut pelkkiä maisemia vaan retkellä oli selvä tarkoitus. Hän etsi perheelleen sopivaa mökin paikkaa ja kriteerit olivat selvät: paikassa tuli voida kasvattaa omalle lapsikatraalle ruokaa.
Almalla ja miehellään Crichton-Vulkanin valumestari Augustilla oli viisi suuta ruokittavana. Kakskerran kirkkoa vastapäätä löytyi etelärinne, jossa Alma arveli perunan kasvavan. Valinta oli onnistunut. Kesäkodissa kasvoi peruna ja muut räätikät. Kesäkanojen lisäksi laitumella poukkoili kesävasikka. Suvun kesäkotina 90 vuotta palvelleesta Leppärannasta tuli vuonna 2000 pojantyttären ja hänen miehensä Pekka Hauteran ympärivuotinen koti.

LÄHIRUOKAA JA LÄHIPALVELUJA
Uudisrakennus on tehty – Pekan ruutupaperille luonnostelemana – vanhaan tyyliin. Suojaisessa rannassa on kalavaja sekä sähkötön tunnelmallinen saunatupa. Pihapiirissä nököttää paikallaan alkuperäinen pieni kanala. Viehättävässä puutarhassa kasvaa vieläkin perunaa ja muita vihanneksia. Nyt kasvatetaan sen verran, että saadaan herkutella, sanoo Maija. Hyötykasvien lisäksi puutarhaa koristavat kehäkukat, kultapiiskut, ruiskukat, daaliat, leimukukat ja upea humalaköynnös. Vanhat, isot omenapuut, kanelit, laviat, sariolat ja sävstaholmat antavat suojaa sekä auringolta että sateelta.
– Tämä on ollut ainoa pysyvä kotini, kertoo Maija. Kesät hän on asunut koko ajan Leppärannassa. Nykyisin trendikästä lähiruokaa syötiin silloin joka päivä. Metsästä saatiin marjat ja sienet. Kalaa pyydettiin itse ja saaliksi saatiin haukea, kuhaa, ahvenia. Suvun naiset ovat aina kalastaneet, verkolla, katiskalla, pilkillä, jopa iskukoukuilla. Naapurista haettiin maidot ja munat.
– Kuinkakohan paljon silloin syötiin ”pilaantunutta” ruokaa? Maija naurahtaa. Sähköä ei ollut ja maito säilytettiin kaivossa. Ei tunnettu käsitettä ”parasta ennen”.
Vaikka ympäristö on muuttunut on asuinpaikka edelleen ihanteellinen, kylän palvelut ovat lähettyvillä: kyläkauppa ja kirjastoauton pysäkki. Hän käyttää ahkerasti auton palveluita. Jos teosta ei heti löydy, niin yleensä se tuodaan seuraavalla kerralla ja koko VASKIalueen kokoelmat ovat käytettävissä ja varaukset voi noutaa kirjastoautosta. Tunnelma autossa on kodikas, Maija kiittelee. Kirjastoautosta lainatut kirjat kiinnostavat myös Leppärannan viidettä sukupolvea, tyttärentytär Adelea sekä pojanpoikia Tuurea ja Pietaria, jotka uteliaina tutkivat mamman kirjastokassia. Hauterat ovat käyneet myös tekemässä löytöjä kirjastoauton tallilla pidetyillä poistokirjamarkkinoilla.

LASTENKIRJALLISUUDEN ASIANTUNTIJA
Lukeminen ja erityisesti lastenkirjallisuus on Maijalle edelleen tärkeää, vaikka eläkkeellä olevan opettajan ei enää työnsä puolesta tarvitse kannustaa lukemiseen. Maija kertoi saaneensa iloista palautetta, kun oli nähnyt erään entisen oppilaansa äidin torilla. ”Hyvä, että patistit lapsia lukemaan silloin koulussa. Poikani sai siitä kipinän ja hän lukee edelleen”. Palautetta antaneen äidin poika on jo 30-vuotias.
Maija seuraa huolestuneena, miten lastenkirjallisuus pärjää kilpailussa digitaalisen pelimaailman kanssa? Lapsille suunnatut pelit ovat koukuttavia. Vaikka tietotekniikka on hyvä apuväline opetuksessa, niin välillä tarvitaan rauhoittumista ja kirja on siihen hyvä väline, miettii Maija.
Alaluokkien, ykköskakkosten, opettajana Maija oli 40 vuotta ja loppuvuosina tietotekniikka teki tuloaan kouluihin. Hannunniitun koulun yhteydessä toimi jo tuolloin kuulovammaisten erityiskoulu. Luokissa saattoi olla myös heikkokuuloisia oppilaita, joilla oppiminen tapahtuu mm. näköaistin kautta. Heitä varten oli käytössä opetusohjelmia. Silloin tulivat luokkiin opettajien avuksi kouluavustajat.

KOTISEUTU JA LÄHIYMPÄRISTÖ KIINNOSTAVAT
Opetustyön lisäksi Maija on ollut mukana työryhmässä, joka teki Ympäristöopin oppikirjan. Kuralan Kylämäestä tehtiin vuonna 1994 ABC-kirja osana EU-rahoitteista Elävää historiaa –hanketta, jossa Maija oli mukana. Paikallinen kulttuuriteko oli naapurin, Kakskerran entisen puhelinkeskuksen Lempi Kokon runojen kokoaminen kirjaksi. Lempi oli hänen hyvä ystävänsä ja Maija ihastui runoihin. Lupa runojen julkaisemiseen oli postuumisti, vasta Lempin kuoltua. Kakskerran kotiseutuyhdistys kustansi runokirjan Kellot soivat vuonna 1994. Lisäksi Maijan kotialbumista on kuvia Ritva Ahola-Riikosen vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassa Tuhat juttua Kakskerrasta.
Maija arvostaa alueen vanhaa rakennuskantaa. Huolestuneena hän seuraa naapurisaaren tiivistä uudisasuttamista. Hän toivoo, että saarien luontoalueita ei puristeta liian ahtaalle. Saarilla tulisi säilyttää maalaismainen kylämiljöö vanhoine rakennuksineen, Maija mietti.

TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI