Lasten saaren viimeiset vuodet

16.04.2020

Artikkelit

Taloudellinen paine ja kysynnän puute päättivät kesäsiirtoloiden ajan Kulhossa.

Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran keskelle jäävässä meren sylissä sijaitsee Kulhon saari. Matka Turun keskustasta Kulhoa vastapäätä sijaitsevalle Papinsaaren rannalle kestää vain noin 20 ajominuutin verran, mutta siitä huolimatta siltayhteyttä vailla mantereeseen oleva Kulho on eräänlainen oma maailmansa.

Talvella, jolloin saari uinuu horrostaan, ainoat elonmerkit ovat muutamat asukkaat, jotka asuvat Kulhossa ympäri vuoden. Kesällä liikenne merenselkää pitkin saarelle moninkertaistuu, kun lukuisten kesämökkien omistajat saapuvat Kulhoon.

Saaren herääminen eloon kesäkuukausiksi ei ole uusi asia, mutta enää Kulhoa eivät täytä lukuisten lasten äänet, kuten tapahtui kesäisin noin 60 vuotta kestäneen ajanjakson aikana. Saari toimi lastentarhojen kesäleirien, lastenkotien kesäpaikkojen ja kesäsiirtoloiden täyttämänä aina 1990-luvun viimeisiin vuosiin saakka.

Vuosina 1926-1968 Kulhossa toimi myös poikakoti, joka sai maanlaajuista huomiota Dome Karukosken vuonna 2008 julkaistun elokuvan Tummien perhosten koti myötä. Koulukodista kertova elokuva kuvattiin Kulhon saaressa ja juuri sinne Leena Landerin romaani, johon elokuva perustuu, myös sijoittuu.

Kakskertaseuran jäsenelle Kaarin Kurrille Kulhon saaren ja sen monien elämäntäyteisten kesien tarinoita todistaneiden vanhojen rakennusten historia ovat hyvin tuttuja. 2X-lehteen artikkeleja saaren huvilahistoriasta sekä menneisyydestä Turun kaupungin varhaiskasvatus- sekä sosiaalipalvelujen parissa kirjoittaneen Kurrin oma kesäasunto sijaitsee nimittäin Kulhossa.

Kurrin pitkän tähtäimen suunnitelmana on täydentää artikkelien tietoja kattavammaksi historiikiksi saaresta, mutta projektin valmistuminen saa näillä näkymin odottaa työelämän kiireiden väistymistä.

Kesäsiirtoloiden saapuminen Kulhoon edistyi ajatuksesta toiminnan aloittamisen valmisteluun vuonna 1937, jolloin turkulaiset yksityiset lastentarhat muuttuivat kaupungin alaisuuteen. Siirtoloiden Kulhoon tuojana voidaan pitää rovasti Daniel Hedmania, joka sai idean aiemmin seuratessaan arkea Kulhon poikakodissa ja Turun yksityisten yhdistysten lastentarhoissa.

Kuitenkin 30 vuotta myöhemmin, 1970-luvun häämöttäessä, kesäsiirtolatoiminta osoitti hiipumisen merkkejä ja niiden tiloissa alettiin pitää kesäleirejä.

Kurri näkee, että elintason kohoaminen suomalaisessa yhteiskunnassa ja viisipäiväisen työviikon vakiintuminen laskivat eniten turkulaisvanhempien tarvetta viedä lapsensa siirtoloiden hoiviin. Vuonna 1967 kesäsiirtolat ryhmiteltiin uudelleen. Sen lisäksi, että kysyntä laski kuukauden mittaisille siirtolajaksoille, myös työvoimapula aiheutti Kurrin mukaan lyhyempien hoitojaksojen saapumisen tarjontaan.

– Kulhossa oli ryhmittelyn jälkeen kolme kesäsiirtolamallia; tavallisia, joissa lapset olivat kesällä noin kuukauden ajan, viikkosiirtoloita, joissa oltiin maanantaista perjantaihin ja päiväsiirtoloita, joissa lapset viettivät aikaa vain aamusta iltaan päiväkodin tapaan. 1970-luvun alussa toimi yksi päiväsiirtola, kolme viikkosiirtolaa ja kolme kuukausisiirtolaa. 1972 lakkautettiin Niemelän kesäsiirtola, josta tehtiin päiväkotilasten kesäkohde, Linnavuoren kesäsiirtolasta tehtiin viikkosiirtola ja Kalliomäen kesäsiirtolan tiloissa alettiin pitää leiritoimintaa.

Viimeisetkin aktiiviset kesäsiirtolat päättivät toimintansa 1980-luvun koittaessa ja niiden tilat alkoivat toimia lastensuojelulaitosten kesäkoteina. Lisäksi tyhjäksi jääneitä siirtolarakennuksia vuokrattiin yksityishenkilöille mökkikäyttöön.

Leiri- ja lastenkotitoiminta täytti Kulhon kesäisin tämän jälkeen vielä reilun vuosikymmenen ajan, mutta taloudellinen ahdinko ajoi lopulta nekin tiensä päähän.

– Kaupungin siirtyessä 1990-luvulla sisäiseen vuokranperimismalliin kustannukset nousivat lastenkodeille niin isoiksi, että heillä ei ollut enää mahdollisuuksia ylläpitää toimintaa. Minulle kerrottiin vuokrien olleen niin kovia, että he olisivat voineet mennä yhtä hyvin pari kertaa vuodessa ulkomaille lomalle. Lisäksi eräät lapsiryhmät olivat haastavia pidettäväksi samassa paikassa yhtä aikaa, ja henkilöstöresursseja jakautumiseen ei ollut tarpeeksi, Kurri taustoittaa.

Kaupunki oli laatinut jo tuolloin suunnitelman siitä, miten Kulhon rakennuksista luovutaan vaiheittain.

Vuonna 1993 poikakotina ennen toiminutta rakennusta suunniteltiin leirikeskukseksi, mutta sen osalta kaupungin selvitys Kulhon tulevaisuudesta kuivui kasaan.

– 1993 sosiaalitoimen käytössä oli Kulhossa kymmenen huvilaa. Muussa käytössä huviloita oli tuolloin viisi. Salmelan ja Tyynelän huvilat olivat niiden lisäksi vuokrattu sijaisperheiden käyttöön, Kurri luettelee.

Lastenkotien kesäkodit ja päivähoitoryhmien virkistysalueena toiminut leirikeskus eivät päättäneet toimintaansa 1990-luvulla samalla hetkellä, vaan porrastetulla aikataululla.

Huviloita vuokranneilla henkilöillä oli etuosto-oikeus kyseisiin rakennuksiin, joista kaupunki muiden ohella luopui. Ne myytiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tarjouskilpailun periaatteella, 2-3 rakennusta kerrallaan.

TEKSTI: ALEKSI MÄKELÄ