Mitä kuuluu Hanna Mujunen?

22.11.2018

Hanna on syntyperäinen satavalainen ja käynyt koulua Kakskerran koulussa. Itse suunniteltu koti valmistui kaksi vuotta sitten lapsuuden tuttuihin maisemiin. Nyt Hannan lapset saavat varttua samassa turvallisessa ympäristössä kuin äitinsäkin.

MITÄ TEET/TEIT TYÖKSESI?
13 vuotta sitten kokeilin opettajan työtä ja se oli niin hauskaa, että jäin sille tielle. Minulla on opettajakoulutuksen lisäksi biologin koulutus ja myös kaupallisen alan koulutus.

MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?.
”Valtameren pelastaja”. Haaveilin myös eläinlääkärin ammatista. Lapsena tuli oltua paljon isäni verstaalla, joten kultasepän ammattikin oli vaihtoehtona. MILLAINEN

TEMPERAMENTTI SINULLA ON?
Omien kavereideni mielestä olen iloinen, rauhallinen ja sitkeä.

MITEN TULET TOIMEEN ITSESI KANSSA?
Kokisin tulevani toimeen hyvin itseni kanssa, sillä tiedän mitä haluan ja mitä en.

MISTÄ ILAHDUT?
Pienet sanat ja ystävällisyys.

MITÄ HARRASTAT?
Harrastuksena pyöritän verkkokauppaa. Olen mukana Kakskertaseurassa ja ylläpidän muutamaa somesivustoa.muun muassa Kakskerta-Satava -Facebookryhmää. Valokuvaan myös Instagramiin.

MIKÄ ÄRSYTTÄÄ?
Kiire, nuorten pahoinvointi, homekoulut ja valittaminen pienistä asioista.

MITEN PIDÄT HUOLEN KUNNOSTASI?
Lapinkoira Piki toimii hyvin personal trainerina ja pitää huolen, että metsässä käydään liikkumassa.

MITEN PIDÄT HUOLEN MIELENRAUHASTASI ?
Olen oppinut menemään eteenpäin. Keksin projekteja itselleni. Eräs projekti oli lastenkirja: Eugen Ahven ja unohtumaton seikkailu. Se julkaistiin vuonna 2002.

MITEN RENTOUDUT?
Otan omaa aikaa. Sauna, ranta, metsä ja ystävien seura on hyvä tapa rentoutua.

MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
Olen kasvanut tänne ja kynyt kouluni täällä, joten kaikki paikat ovat tuttuja ja turvallisia.

MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLASI JA MIKÄ TEKEE SIITÄ MIELUISAN?
Oma takametsä, Ekvallan uimaranta ja rannat yleensäkin. Merituuli, luonto ja rauhallisuus tekee niistä miellyttäviä.

MITÄ KUUNTELET?
Kaikenlaista. Uudet hitit, rockit sun muut. Työmatkoillani kuuntelen ruotsinkielistä radio-ohjelmaa ja otan samalla kielikylpyjä.

MITÄ LUET?
Viimeksi luin erityispedagogiikan kirjaa. Tenttikirjoja ja tiedelehtiä.

MITÄ KATSOT?
Aika vähän tulee katsottua televisiota. Prisma dokumentit katson, välillä jääkiekkoa ja viimeksi käytiin elokuvissa katsomassa lasten kanssa Tom Cruisen uusin Mission: Impossible – Fallout.

MINKÄ UNELMAN HALUAISIT TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ TOTEUTTAA?.
Olen toteuttanut paljon haaveitani ja unelmiani. Olen saanut myös opiskella mitä olen halunnutkin. Unelmana oli enemmän aikaa toteuttaa projekteja ja kuvata enemmän.

ONKO JOKIN UNELMA, JONKA LUULET JÄÄVÄN HAAVEEKSI? MIKSI?
Lottovoitto voi jäädä haaveeksi.

KENELLE TOISELLE SAARELAISELLE HALUAT LÄHETTÄÄ TERVEISET?
Kaikille lapsuuden leikkikavereille ihan yleisesti.

KADUTKO JOTAIN?
Ei kannata miettiä, mitä katuisi. Mietitään mieluummin eteenpäin menemistä.

MIHIN PÄÄTÖKSEEN ELÄMÄSSÄSI OLET TYYTYVÄINEN?
Olen pystynyt olemaan oma itseni ja toimimaan tavallani.

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVA: JAANA HEINONEN