Mitä kuuluu Kollinkulmille?

07.02.2019

Kaija Väisänen on asettunut lapsuusmaisemiinsa kotitalon lähelle. Karjalasta lähtöisin ollut isoisä Otto Liespuu osti Kollin tilan vuonna 1945 Kakskerrasta. Kakskerranjärvi ja lähialueen maisemat ovat täynnä mukavia lapsuusmuistoja. Tällä hetkellä osa lapsenlapsista on majoittunut mummolaan siksi aikaa kunnes oma asunto valmistuu, joten pienten lasten hyörinää riittää perhekeskeiselle Kaijalle sopivasti. Lapsia on kolme ja lapsenlapsia on yhteensä kertynyt jo seitsemän.

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA.
Iloinen, positiivinen ja perhekeskeinen.

MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
Kavereiden kesken ei ollut lempinimeä. Lapseni kutsuvat minua Marsuksi, minusta se on hellyttävää. Miehelläni on minulle myös lempinimi, mutta se pysyköön ihan meidän keskeisenä.

MITÄ TEET TYÖKSESI?
Olen autokoulunopettaja perheyrityksessä jo 90-luvulta asti.

MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
Jotain terveydenhoitoon liittyvää.

MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
Kiirettä pitää. Lapsenlapsia pukien ja smoothieta valmistaen.

MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
Matkan varaaminen Alpeille.

ENTÄ HARMIN AIHE?
Harmin aiheet liittyvät usein terveyteen ja maailmantilanteeseen.

MISSÄ PÄIN ASUT?
Luonnon keskellä, lähellä kaupunkia.

MITÄ HARRASTAT?
Yhdistystoimintaa. Olen Suomen autokoululiiton naisjaoston puheenjohtaja ja nyt minua on pyydetty Kakskerran Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajaksi.

MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
Huomenta Suomen aamu-uutiset, Kymmenen uutiset ja Tanssii tähtien kanssa.

MISTÄ UNELMOIT?
Hyvästä elämästä ja ystävistä. Yhdessäolo on tärkeää.

MITEN RENTOUDUT?
Istun joskus pihakeinussa ja katselen metsää. Varsinaisia ’rentoutumisriittejä’ en tarvitse, sillä osaan rentoutua hetkessä.

MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
Olen koko ikäni ollut täällä. Oli siis luonnollinen valinta rakentaa koti tänne Kakskertaan ja vuodesta -84 saakka paikkamme on ollut täällä.

MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLASI JA MIKÄ TEKEE SIITÄ MIELUISAN?
Rantalaituri. Mieleenpainuva tunnelma, maisema ja lapsuusmuistot.

MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
Mieheni ja nuorin poikani saavat hoitaa extreme-lajit.

MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
Siihen aikaan kun lapsemme olivat pieniä. Oli oikein miellyttävää, kun he pyörivät siinä ympärillä.

MINKÄ ASIA NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
Kännykkäriippuvuuden. Ihmiset tuntuvat olevan siinä kiinni 24/7. Aina ei tarvitsisi olla tavoitettavissa.

MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
Tekniikan tuoma tiedotusten ajantasaisuus ja tiedon etsimisen helppous.

MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
Tyttöjen kahvit, jotka pidämme Wäinö Aaltosen museolla.

KUVA: JAANA HEINONEN
TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS