Päiväkoti kuin mummola, vai sittenkin huvikumpu?

05.12.2019

Artikkelit, Tämän kuun kuulumiset

Vuodesta 1949 samassa talossa, Hirvensalon paraatipaikalla sijaitseva Lautturinkadun päiväkoti kuplii edelleen elämää. Korkealla kallion päällä syksyn viimeisissä auringonsäteissä kylpevä keltainen huvila kätkee sisäänsä lasten naurua, riemua ja arjen hulinaa.

Kaakeliuunit, nitisevät lattiat, villasukat ja pienet huoneet. Ne eivät ehkä vastaa nykypäivän standardipäiväkoteja, mutta 70-vuotiaassa Lautturinkadun päiväkodissa ne kuuluvat ihanan sopivasti arkeen.

Eteisessä vaatteita vaihdetaan melkein pylly vasten pyllyä ja leikkitiloissakin tunnelma on tiivis. Mutta ei liian, toteaa henkilökunta. Sillä tavalla kodikkaasti. Kun ajoitetaan tarkkaan, väistellään ja vuorotellaan.

Pienten leikkihuoneen puuportit on tehty joskus muinoin, sillä ne eivät aukeakaan sivulta toiselle, vaan niitä nostetaan, jotta lapset pääsevät konttaamaan portin ali. Tottuneesti, mutta hihitellen.

Yksi sisaruspari halailee portin yli, toinen kun on isompien puolella ja toinen pienten. Henkilökunta puolestaan harppoo sujuvasti porttien yli. Anne Tuomi istahtaa Evan kanssa keinutuoliin lukemaan satua. Tunnelma on kuin mummolassa, jossa lapsenlapsia sattuu olemaan parisenkymmentä.

Yksi leikkitila on jännittävästi yläkerrassa jyrkkien puuportaiden päässä. Siellä nykylelujen vieressä seinillä ja hyllyillä tervehtivät vanhanajan lelut ja muutamat säilyneet päiväkotimekot ja esiliinat.

Vanhoja leluja löytyy myös päiväkodin johtajan huoneen hyllyiltä ja tasoilta. Pöydällä on esillä päiväkodin historiaa vuodesta 1949. 50-luvun henkilökunnalla on yhtenäiset työasut esiliinoineen, lapsilla päiväkotimekot, jotta kotivaatteet säilyvät puhtoisina. Kädet pestään vadissa pihalla, huussi löytyy piharakennuksesta. Sisävessat Lautturiin rakennettiin vasta 1972 ja nykyaikainen keittiösiipi 80-luvulla.

Kuvateksteissä kerrotaan muonittajasta, lämmittäjästä, pyykkäristä ja johtajattaresta, joka myös asui päiväkodilla. Albumi on kuin satukirja tai paikalleen pysähtynyt Suomi-filmi.

Suurin tila talossa on valtava kuisti, joka toimii niin ruokailu- kuin askartelutilanakin. Syksyn ankeudessakin maisemat Pitkäsalmelle ovat upeat. Korkealla sijaitsevasta talosta näkyy pitkälle Majakkarantaan, luontoon ja yli Hirvensalon asuinalueiden. Vähän kuin olisi prinsessa tornissaan. Tai prinssi. Tai mitä kukin haluaa juuri tänään olla.

Kumpuileva ja osittain kallioinen piha on oikea lapsen unelma. On kauniita vanhoja puita, piilopaikkoja, kiipeilymahdollisuuksia, talvella mäenlaskupaikkoja ja myös
nykyaikaiset leikkipuistovälineet omissa aitauksissaan.

Huvilan terassilta löytyvät perinteiset kuivausnarut. Välillä sinne pääsevät taideteokset, joskus pehmolelut. Vaikka päiväkoti toimii täysin nykyaikaisten varhaiskasvatusperiaatteiden mukaisesti, on toiminnassa säilytetty mausteena myös talon historiallisia tapoja.

– Kaikissa juhlissamme lauletaan Lautturin laulu, jonka kaikki osaavat. Aina jos jollakulla on syntymäpäivä, Lautturin lippu nostetaan salkoon, kertoo päiväkodin johtaja Minna Pöyhönen.

Epävarmuus tulevaisuudesta on varjostanut päiväkodin toimintaa jo vuosia. Viimeisin uhka toiminnan loppumiselle oli aivan lähistölle valmistunut Syvälahden monitoimitalo, johon aukesi myös päiväkoti. Toistaiseksi perinteinen toiminta kuitenkin jatkuu.

Siitä iloitsevat niin henkilökunta kuin lapset vanhempineen. Pieni yksikkö kun on rauhaisa ja yhteisöllinen. Ja Turussa ainutlaatuinen.

Vierailu päiväkodilla tuo tuulahduksen nostalgiaa myös toimittajan mieleen. Kun päiväkodilta kävelee ulkoilevien lasten puheenhelinän säestämänä kallion, lipputangon ja vanhan ajan keinun ohi kohti parkkipaikkaa, voisi melkein kuvitella poistuvansa Huvikummmun pihasta.

Ehkä taakse vilkaistessa katolle olisikin ilmestynyt Peppi Pitkätossu ja Herra Tossavainen ja terassille Pepin pilkullinen hevonen. Jotain hyvin samaa Lautturinkadun päiväkodissa ja Huvikummussa on, niin rakennuksessa kuin sen hengessäkin.

TEKSTI JA KUVA: RIITTA ALAKOSKI