Saarilla luonto tulee paikoitellen liiankin liki

06.06.2019

Syntyperäinen hirvensalolainen Sakari Itähaarla on nähnyt läheltä asuinalueen muuttumisen maaseutukylästä kaupunginosaksi. Kun vuonna 1977 Wäinö Aaltosen koulurakennus paloi, kyseenalaistettiin onko ylipäätään tarpeellista rakentaa uutta koulua vai siirretäänkö oppilaat suoraan Turkuun?

Nyt tuskaillaan koulutilojen riittämättömyydellä. Hirvensalossa kaavoitus alkoi 1970–80 -lukujen taitteessa. Nykyisin isoja kaavoittamattomia alueita on enää Maanpäässä ja Häppilässä.

Kakskerran Erän laavulla tehty haastattelu painottui pitkälti riistaasioihin. Yli 40 vuotta metsästysseuran aktiivijäsenenä Sakarilla on pitkä kokemus saarten riistakannasta.

SAARTEN RIISTAKANNASSA MUUTOKSIA
Väkiluvun kasvaessa luulisi, että villieläinten reviirit supistuisivat ja sen myötä eläinkanta pienenisi, mutta parin viimeisen vuosikymmenen aikana on käynyt päinvastoin: pienten hirvieläinten – kauriiden ja peurojen – määrä on kasvanut moninkertaisesti.

Metsäkauriit ja valkohäntäpeurat ovat niin yleisiä, että niihin ei enää ajaessa enää juurikaan kiinnitä huomiota, elleivät satu tulemaan auton eteen. Asukkaiden yleisin ”parasta saarilla” –kommentti on luonto. Viime vuosina on luonto vaan tullut monien mielestä turhan liki, kun kauriit ovat käyneet napsimassa makupaloja pihoilta ja puutarhoista.

Metsästys on muuttunut leppoisasta harrastuksesta tavoitteelliseksi suorittamiseksi.

– 200 kauriin kiintiö on enempi tavoite kuin rajoite, toteaa Sakari.

Viime kaudella ammuttiin 180 kaurista ja 7 peuraa. Metsäkauriit eivät ole luvanvaraisia, toisin kuin hirvet ja valkohäntäpeurat. Hirvet ovat saarelta kaikonneet: 1980-luvulla Kakskerran Erällä oli hirvenkaatolupia vuosittain yli 20 kpl, viime metsästyskautena lupia oli 4 ja saalis oli vain kaksi vasaa.

Sorkkaeläimillä ei ole saarilla luontaista vihollista ja lämpimät leudot talvet ovat edesauttaneet vasojen selviämistä täysikasvuiseksi. Kettu pyytää jonkin verran pieniä vasoja, mutta kun yhdellä emolla on yleensä kolme poikasta, niin täysikasvuiseksi selviää entistä useampi vasa. Ilves ”verottaisi” kauriskantaa tehokkaammin, mutta se vierailee saarilla vain satunnaisesti.

Petoeläimiä enemmän autot uhkaavat kauriiden ja peurojen henkeä. Kolareita sattuu kymmeniä vuosittain. Sakari kuuluu SRVA-päivystysrenkaaseen, jonka tehtävänä on antaa niin sanottua suurriistavirka-apua viranomaisille esim. hirvieläinkolareissa. SRVA-toiminta on poliisin ja riistanhoitopiirin välistä yhteistyötä, jossa metsästysseurat ovat mukana. Sakari laski, että hän on lähtenyt viimeisen 15 kuukauden aikana noin 30 kertaa kolaripaikalle joko lopettamaan kitumaan jäänyttä eläintä tai raahaamaan ruhoa pois tiealueelta.

Metsästysmaita vuonna 1967 perustetulla seuralla on vuokrattuna yhteensä runsas 2 000 hehtaaria, joista kaupungin maita on noin 600 hehtaaria. Vuokrasopimuksessaan kaupungin ympäristötoimisto velvoittaa seuraa pyydystämään myös pienpetoja: supikoiria ja kettuja. Metsästysalueena ovat Hirvensalo, Satava, Kakskerta, Kulho.

METSÄSTYSKULTTUURI – MUUTAKIN KUIN AMPUMISTA
Kiinnostus ja kipinä metsästykseen syttyi enon opastuksella Keski-Suomessa, josta Sakarin äiti oli kotoisin. Sakari siteeraa Kuopion emerituspiispaa Ville Riekkistä, joka on todennut, että ”metsästys on luonnon antaman sadon korjuuta, mielekäs tapa liikkua luonnossa ja virkistävä sosiaalinen tapahtuma tasavertaisten jahtikavereiden kanssa”. Suomessa metsästys poikkeaa monista Keski-Euroopan maista, joissa elitistisenä pidetty harrastus vaatii enemmän rahaa.

– Ampumataidon ylläpito vaatii harjoittelua, mutta huvikseen ei paukutella, Sakari kertoo.

Harjoittelu tapahtuu yksistään ampumaradoilla. Metsästäjät huolehtivat myös riistan talviruokinnasta. Seuran jäsenet ovat olleet mukana monenlaisissa tapahtumissa muun muassa tekemässä linnunpönttöjä.

Hirvimiesten punainen väri on vaihtunut oranssiin lakkiin ja liiviin tai takkiin. Metsästäjän nenä ei myöskään enää punoita – takavuosien tapaan – ainakaan alkoholista.

– Tässä on nollatoleranssi, jonka tietää jokainen seurassa oleva metsämies, ilman mitään kontrollia, kertoo Sakari.

Hirvieläintuhojen myötä myös niin sanotun suuren yleisön kanta metsästykseen on loiventunut. Kun pihamaalta toistuvasti syödään kukat ja hyötykasvit saa metsästys kannatusta.

SYNTYJÄÄN KAKSKERRAN SEURAKUNNAN JÄSEN
Sakari on syntyjään turkulainen ja Kakskerran seurakuntalainen. Hirvensalo liitettiin Maariasta Turkuun vuonna 1944. Kakskerran seurakunta oli senaatin päätöksellä muodostettu Satavan, Kakskerran ja Hirvensalon saarista.

Hirvensalolaisten osalta päätöksen voimaantulo kesti kuitenkin noin 30 vuotta. Vuonna 1936 kuollut Maarian seurakunnan pitkäaikainen – ja pitkäikäinen – kirkkoherra Ivar Markus Tallgren piti ”kynsin hampain” kiinni Hirvensalosta virkaetujensa vuoksi. Vuodesta 1959 saaret ovat olleet osa Martin seurakuntaa.

Sakari asuu Anni-vaimonsa kanssa edelleen sukutilansa mailla. Hän on suvun neljäs isäntä. Vielä 1970-luvun lopussa Sakarin isä uskoi maanviljelyn jatkuvan ja selvää oli, että perheen poika jatkaisi maanviljelijän ammattia. Agrologiksi kouluttautunut Sakari teki maansiirtourakointia maatilan töiden lisäksi. Nyt pellot ovat muuttuneet pientaloalueeksi.

Entisessä kotitalossa asuu keskimmäinen poika Esko perheensä kanssa. Vanhin poika Antti asuu Turun keskustassa ja nuorimmalle Erkille on tullut talopaketti vapun jälkeen kotitilan maille. Sakari ja Anni nauttivat eläkepäivistä pihapiirissä asuvien Iiriksen 3 v. ja Eliaksen 4 kk isovanhempina.

PEURA VAI KAURIS ?
Valkohäntäpeura tunnetaan myös Laukon peurana, ja sen nimi on virallisesti valkohäntäkauris. Vuonna 1934 amerikansuomalaiset lähettivät yhdeksän yksilöä entiseen kotimaahansa, ja ne sijoitettiin Vesilahdelle Laukon Kartanon maille. Sieltä kanta on levinnyt koko Etelä-Suomeen.

Valkohäntäpeura on metsäkaurista isompi, noin metrin korkuinen ja uros painaa 60 kg. Sillä on miehen käsivarren mittainen häntä, joka juostessa heiluu ylös alas ja tuo vilkkuen esiin hännän valkoisen sisäpuolen.

Metsäkauris on pienempi, ja silläkin on valkoinen peräpeili, mutta ei häntää vaan pieni töpö. Saarillamme metsäkauriita on satoja, kun taas peuroja on vain kymmeniä.

TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI