Mainingin edellisessä numerossa kerrottiin kunka vuonna 1967 nopeuslaskija Kalevi ”Häkä” Häkkinen ja ralliautoilija Rauno Aaltonen ottivat mittaa toisistaan Hirvensalon laskettelurinteessä. Juttu poiki yhteydenoton toimitukseen.
”Sinua en opeta”, oli Häkkinen sanonut rinteessä mukana olleelle turkulaiselle Seppo Leinolle. Kommentissa oli mukana hyväntahtoisuutta ja leukailua, sillä Häkkinen ja Leino olivat tuttuja jo aikaisemmin. Häkkinen tiesi nuoren turkulaisen taidot.
Kakskerrassa asuvalla Leinolla on tallella kirje, jonka Häkkinen on lähettänyt hänelle Rauhankadulle vuonna 1965. Yhteys oli siis jo silloin syntynyt. Häkkinen myös vieraili Leinojen asunnossa Rauhankadulla.
Miten yhteys syntyi, sitä Leino ei enää muista. Ehkä hänen isänsä kautta, joka muutenkin aktiivisesti kannusti ja tuki poikaansa lasketteluharrastuksessa. Häkkinen toimi tuolloin Turun Slalomin valmentajana, joten tutustumiseen oli hyvät mahdollisuudet. Tuloksena oli tuttavuus, joka edesauttoi Leinon pääsyä kansainvälisille laskettelurinteille.
Seppo Leino kertoo, että himo lasketteluun oli syntynyt vähitellen lähialueiden rinteissä. Kakskerrassa sijaitseva Nunnavuori oli tärkeä paikka ihan alussa. Turun Slalom ry:n sivuilla kirjoitetaan näin: Turkulaisen järjestäytyneen alppihiihdon katsotaan alkaneen vuonna 1952, jolloin alppihiihdon pioneerit raivasivat ensimmäisen rinteen Kakskerran Nunnavuoreen Brinkkalan kartanon maille. Hiihtohissiä ei siihen aikaan ollut, mäki tampattiin ylös ja laskettiin alas aina meren jäälle asti.
”Nunnavuoressa järjestettiin paikallisia ja piirinmestaruuskisoja”, Seppo Leino muistelee. ”Isäni kuljetti minua sinne ja kannusti osallistumaan. Myöhemmin kuljin kavereiden kanssa bussilla lähialueille. Sukset vaan sinne bussin takalaatikkoon ja matka sujui hyvin.”
Myös kaupungin keskustassa pääsi 1950- ja 1960-luvuilla laskemaan. Puolalanmäki oli lähellä ja siitä sai hyvää vauhtia. Samppalinnanmäen rinne oli myös käytössä. Itäinen Rantakatu kulki silloin lähempänä jokea kuin nykyisin, joten se ei estänyt laskemista. Samppalinnan rinteessä järjestettiinkin pujottelukilpailuja.
Hirvensalon pujottelumäki avattiin vuonna 1964, mikä osaltaan kertoo lajin suosion kasvusta. Vuonna 1965 järjestettiin ensimmäinen Turun ja Tampereen välinen kaupunkiottelu laskettelussa, ja Turku myös voitti ottelun.
Vauhdikas harrastus veti puoleensa Seppo Leinoa, ja vähitellen rinteitä ja kilpailuja piti etsiä yhä kauempaa. Ensin matkat suuntautuivat muualle Etelä-Suomeen, sitten kauemmas pohjoiseen ja lopulta myös Keski-Eurooppaan. 1960-luvulla laskettelu oli vielä pieni laji Suomessa eikä lähtijöitäkansainvälisiin kilpailuihin ollut liiemmälti.
”Kävimme hakemassa lisenssit hiihtoliiton toimistosta Helsingissä, ja saimme tarvittavat leimat heti. Kolmen kimpassa sitten lähdimme matkaan”, Leino muistelee. Mukana olivat Tapio Palotie ja Jukka-Pekka Ranta.
Leinolla on edelleen tallella osallistuja- ja tulosluettelot vuosilta 1968 ja 1969 Ranskan Val d’Isèren ja Sveitsin Laubernhornin maailmancupin osakilpailuista. Jos katsotaan pelkästään tuloksia, suomalaisten menestys oli melko vaatimatonta. Esimerkiksi Val d’Isèressä vuonna 1968 sijoitukset syöksylaskussa olivat: Jukka-Pekka Ranta 74., Seppo Leino 76. ja Tapio Palotie 78.
Wengenin Laubernhornin radalla vuonna 1969 Seppo Leino oli syöksyssä 59. Pujotteluun Leino ei silloin osallistunut vaikka olikin ilmoittautunut.
”Laubernhornin rata on niin pitkä ja raskas, että se vei voimat kokonaan. Siinä oli paljon kuoppia mäessä, mikä teki siitä vielä vaikeamman. Suoja-aitoja ei vielä silloin oikeastaan ollut ja kaikki oli muutenkin ihan erilaista kuin nykyisin.”
Viikko Laubernhornin syöksyn jälkeen oli kisat Itävallan Saalbachissa, mikä koitui myös Leinon urheilu-uran kohtaloksi. Hän kaatui rinteessä ja loukkasi polven niin pahasti, että laskettelu kansainvälisellä tasolla kilpailumielessä ei ollut enää mahdollista. Toisaalta nuoren miehen alkoi saman aikaisesti olla muutakin: seurustelu silloisen tyttöystävän eli nykyisen vaimon kanssa alkoi samoihin aikoihin.
Leino muistelee laskettelumatkojaan hyvillä mielin: ”Pirun hauskaa se silloin oli. Kaverit sanoi, että ’lähde vaan mukaan’ ja sitten sitä mentiin. Edustusjoukkueen majoitukset olivat halpoja mutta laadukkaita. Hyvät muistot niistä on jäänyt.”
Entä yhteydenpito lajin suomalaiseen legendaan Kalevi ”Häkä” Häkkiseen? ”Samoissa piireissä liikuimme silloin, vaikkemme kimpassa olleetkaan. Häkkisen uraa seurasin sitten tietysti tarkasti myöhemminkin.”
Teksti ja kuva: Seppo Kemppainen