Ajankohtaista

  • 09.12.2020
    Mainingin lukijatutkimus on avoinna!

    Mainingin lukijatutkimus on nyt julkaistu ja avoinna 23.12.2020 saakka. Sähköpostiosoitteensa antaneiden osallistujien kesken arvotaan lounaslahjakortteja 50/50 Bistroon, Satavaan.


    Alle kymmenen minuutin työstä voit siis saada palkaksi täyden vatsan ja erihyvän mielen! Kipin kapin siis linkin takaa antamaan mielipide lehdestä ja sen sisällöstä. 


    Klikkaapa tästä lukijatutkimukseen!

    #Lukemisiin!

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Sutelat paluumuuttivat tuttuun Hirvensaloon

    Kirsi ja Niklas Sutela ovat yhtä hymyä. He ovat juuri saaneet avaimet uuteen kotiin ja molempien mieli on täynnä remonttisuunnitelmia. Sutelat ovat paluumuuttajia Helsingistä Hirvensaloon. Taloyhtiössäkin heidät on otettu jo avosylin vastaan.


    Varmaan tavoite on saada kaikki kuntoon ennen joulua. Keittiö on eilen valittu, tänään tulee lattioiden hioja, huomenna maalari. Remonttimies saapuu ensi viikolla. Siitä se alkaa, Niklas Sutela kertoo.


    Uusi koti on paritalossa, joka kuuluu kolmen paritalon taloyhtiöön. Sieltäkin on jo ikään avattu ovia uusille tulokkaille.


    – Meille kerrottiin, että ”täältä” on aina tuotu ravut taloyhtiön rapujuhliin. Joulun välipäivinä taas on yhteinen juustonmaisteluilta.


    KOULUTIE ALKOI WÄINÖ AALTOSEN KOULULTA


    – Me olemme molemmat Hirvensalossa kotoisin, Kirsi Sutela sanoo. 


    Hän, eli silloin tietenkin Kirsi Kalpa, aloitti koulunsa 1996 ekaluokkalaisena Wäinö Aaltosen koulussa. Perhe muutti Kukolaan, kun Kirsi oli toisella luokalla. Kukolassa hän asui aikuisikään asti, kunnes muutti Niklaksen kanssa Turun keskustaan.


    Kirsi Sutela on opiskellut Turussa ensin sairaanhoitajaksi. Siitä hän jatkoi opintoja suuhygienistiksi Helsingissä, jonne Niklas muutti hänen kanssaan. Helsingistä löytyi myös töitä suuhygienistinä. Vuoden alusta alkavat työt Turussa.


    – Työpaikka on tiedossa, Kirsi kertoo.


    Niklaksen lapsuuskoti oli Moikoisissa, yläasteen ja lukion hän kävi Luostarivuoressa ja jatkoi siitä opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Työpaikka löytyi Helsingistä headhunterina eli johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnin parissa Mercuri Urvalilla. Paluumuutto Turkuun ei silti tarkoittanut työpaikan vaihtamista. Hän vastaa nyt yrityksen Turun toimistosta Kupittaalla ja lisäksi yrityksen Aasian liiketoimintojen kehittämisestä.


    – Meidän firmamme on Euroopassa aika iso, lisäksi Aasiassa meillä on toimistot Kiinassa Shanghaissa, Singaporessa ja Intiassa Bangaloressa.


    Kotimaassa tehtävien rekrytointien lisäksi Sutelan työhön kuuluu esitellä ja avata yhteyksiä eurooppalaisille asiakkaille Aasiassa.


    – Työ on tosi mielenkiintoista, siinä näkee todella monenlaisia ihmisiä ja yrityksiä. Pääsääntöisesti, kun tekee rekrytointia, on tekemisissä fiksujen, motivoituneiden ihmisten kanssa positiivisissa asioissa. Kansainvälinen liiketoiminta on aina kiinnostanut.


    Työhön liittyy myös iso vastuu. Rekrytoinneissa on takuu siitä, että valittu henkilö pärjää ja viihtyy ja jos näin ei käy, haetaan uusi. Seurannan mukaan tässä onnistutaan erittäin hyvin, ihmiset ovat viihtyneet ja pärjänneet.


    – Pitää olla huolellinen rekrytointiprosessin kanssa ja kertoa asioista avoimesti, Niklas Sutela toteaa.


    LAPSUUDEN HIRVENSALOLAISET OVAT JÄLLEEN KASASSA


    Niklas Sutelalle uusi koti merkitsee oikeasti paluuta juurille.


    – Me olemme asuneet kilometrin päässä tästä, hän kertoo uuden kotinsa parvekkeella. Siskon koti on jopa näköyhteyden päässä.


    Hirvensalossa asuvat molempien vanhemmat ja Niklaksen siskon perhe. Myös pariskunnan bestmanit ja kaasot asuvat saarella. Muutto takaisin ei ollut hetken mielijohde.


    – Kyllä jonkin verran on pyöritetty asiaa ja oli varmaan selvää, että jossain kohtaa muutetaan Turkuun takaisin. On varmaan kerran vuodessa keskusteltu, olisiko nyt hyvä hetki. Nyt todettiin, että on ja kaikki meni kivasti. Aika nopeasti löytyi uusi koti, josta tykätään.


    Hintataso on vähän erilainen, Töölön kaksion neliömäärä moninkertaistuu, vaikka asunnot voisivat rahassa mitaten olla samanarvoisia. Elämisen laatu on vähän erilainen.


    – Tietenkin on ihan mahtavaa, että on uusi koti. Lähellä ovat perheet ja ystävät, joita ei ole ehtinyt niin paljoa nähdä.


    Samalla tietenkin osa tutuista opiskelukavereista ja tuttavista jää Helsinkiin. Mutta matka sinnekin on vain pari tuntia.


    OMAA PIHAA HARAVOIMAAN


    Helsingin keskustan kerrostaloasunnosta otetaan samalla hyppäys kotiin, jossa on paljon lisää tilaa. Ensimmäistä kertaa on myös oma takka, kodinhoitohuone ja erityisesti piha.


    – Tämä on uutta kivaa meille. Pääsee tekemään pihahommia, olen pitkään jo odottanut omaa puutarhaa. Täytyy aloittaa aika alusta, se on siistimistä ensi alkuun.


    Keväällä näkee tarkemmin, miten nyt jo syysasuun verhoutunut piha alkaa puskea uutta kukkaa. Yhdessä asunnon myyjien kanssa käytiin kuitenkin läpi, mitä kaikkea puutarhasta löytyy.


    – Olimme täällä käymässä ja heidän kanssaan yhdessä kierrettiin.


    Yhteyksiä löytyi heti myös asunnon myyjiin.


    Yksi heidän tyttäristään oli koulussa Niklaksen rinnakkaisluokalla ja on nyt yrittäjänä Hirvensalon kuntosalilla, jonne on aikomus myös suunnistaa. Myös asunnon remonttiin voitiin valita tuttu ja suositeltu kaveri Moikoisista.


    SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT


    Seuraavia saarelaiskavereita oli pohdinnassa useampia ja heistä valikoitui jälleen yksi. Seuraavaksi suunnataan Haarlaan. Sieltä löytyy nuori mies, joka rakentaa itselleen ja kihlatulleen uutta kotia, edelleen Hirvensaloon. Taustalla on myös pitkää saarihistoriaa, saarilla ovat asuneet jo tämän saarelaiskaverin isovanhemmat.


    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Heikki Kännö - Pitkien tarinoiden mies

    Hirvensalolainen entinen kuvataiteilija Heikki Kännö työnsi pensselit santaan ja loi itsensä uudelleen kirjailijana. Viime vuonna julkaistu Sömnö poiki Runebergpalkinnon ja keväällä ilmestynyt Runoilija on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi.


    Illoisissa asuva ja työskentelevä kirjailija muutti perheineen nykyiseen kotitaloonsa vuosikymmen sitten. Ensimmäinen puolikas parikymmenvuotisesta saarella asumisesta vierähti Pikisaaressa. 


    Jos katsoo kirjojen julkaisutahtia, vaikuttaa Kännö ahkeroineen toden teolla viime vuosina. 2017 ilmestyi esikoisteos Mehiläistie, 2018 palkittu Sömnö ja 2020 Runoilija. Esikoisteoksen valmistelun hän kuitenkin aloitti jo varhain.


    – Olen sikäli harvinaisuus, että olen täysin itseoppinut kirjailija. Kun aloin suunnitella julkaistavia romaaneita, kuvittelin, että se olisi jopa helppoa. Minun piti kuitenkin kirjoittaa useita harjoitusromaaneita ennen kuin uskalsin edes käydä käsiksi Mehiläistien aiheeseen.


    Kirja, jonka hän kuitenkin olisi halunnut kirjoittaa, oli toisena ilmestynyt Sömnö.


    – Se oli kuitenkin vielä niin kaukana taidoistani. Mehiläistiekin oli ikään kuin kenraaliharjoitus. Käytin Mehiläistien kirjoittamiseen viisi vuotta ja kun se tuli valmiiksi, aloitin suurin piirtein samana päivänä kirjoittamaan Sömnöä.


    TOISSAVUOSISADAN VAIHTEEN MYSTIIKKAA


    Turun Piirustuskoulusta taidemaalariksi valmistunut Kännö lopetti maalaamisen vuosituhannen vaihteen tienoilla.

    – Olen pitkien tarinoiden mies. Vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kaipasin kuvataiteilijana mahdollisuutta kertoa tarinoita. Maalaukseni olivat hyvin tarinallisia, mutta halusin päästä kertomaan sen tarinan, ja kuvataide ei enää palvellut tarkoitusta.


    Kuvataiteen opinnot eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä niistä on ammennettu jo kolme romaania. Kysyttäessä, paljonko kirjailija Kännö ammentaa kuvataiteilijaminänsä laarista tarinoihin, vastaa hän hymähtäen:


    – Kirjojen tarinat ihan täysin! Kirjoissa yhteinen nimittäjä on se, että ne kertovat mystiikan ja taiteen yhdistymistä toisiinsa. Lisäksi mukana on maailman muuttuminen natsismin ikeen alla, paljon puhetta sukupuolten tasa-arvosta sekä taiteilijoiden narsismista.

    SEURAAVA SUUNNITTEILLA 


    Kolmen ensimmäisen romaanin aihepiiri ja maailma liikkuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maisemissa, Saksalais-Itävaltalaisessa kulttuurissa. Neljäs teos on jo kustantajalla tarkasteltavana. 


    – Lukija ei voi Runoilijan loppuun päästessään ajatella, että kirjani muodostaisivat minkäänlaista yhtenevää kokonaisuutta. Kaikki kolme ensimmäistä teosta ovat itsenäisiä romaaneja. Neljäs kirja kuitenkin punoo edellisten juonet yhteen jolloin tästä tulee neljän itsenäisen romaanin yhteenkuuluva sarja.


    Vaikka neljättä kirjaa ei ole julkaistu, on viides toki jo Kännöllä työn alla.

    – Siinäkin pysytään edellisten aikakaudessa. Luen valtavaa pinoa lähdeaineistoa ja suunnittelen kovaa päätä seuraavan kirjan juonta. Innostuin kuvataiteilijasta nimeltä Egon Schiele, joka oli itävaltalainen ekspressionismin edelläkävijä. Kävin hänen retrospektiivisessä näyttelyssään Wienissä ja siitä asti olen miettinyt, että hänestä syntyisi mainio kirja.


    Finlandiapalkinnot julkistettiin 25.11.2020, päivää ennen tämän lehden julkaisua. Mainingin toimitus onnitteleekin voittajaa, vaikka palkinto ei Hirvensaloon sattunutkaan.


    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Retkiä saarilla: Bunkkereita ja luolia

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.


    Toisen maailmansodan aikaan Turun suojaksi rakennettiin useita ilmatorjuntapattereita, joista kuuluisimmat ovat Ruohonpäässä, Itäharjulla ja Uittamolla. Hirvensaloonkin pystytettiin samoihin aikoihin it-tykkejä. Niiden betoniset jalustat ovat jääneet Särkilahden entisen koulun alueelle, joka on nykyään yksityisaluetta.


    Hirvensalon tätä nykyä tunnetuin it-tykkipatteri valmistui vasta sotien jälkeen. Sen paikaksi valittiin Lauttarannan takaisista metsistä korkea mäki, jonka laelta aukesi hyvä näkyvyys moneen suuntaan. Suuria tykkejä on mäeltä enää turha etsiä, mutta niiden alustoiksi ja varastoiksi rakennetut betonibunkkerit ovat yhä paikoillaan. Nykyään ne seisovat rauhassa metsäisen kukkulan päällä ja ovat saaneet koristeikseen graffititaitelijoiden paikoin hyvinkin taidokkaita työnäytteitä.


    Graffitien lisäksi huomio kiinnittyy maata täplittäviin pieniin valkoisiin kuuliin. Ne ovat lähtöisin alueella silloin tällöin pelaavien airsoftharrastajien aseista. Kuulista ei kannata hermostua. Ne ovat biohajoavia ja katoaisivat itsestään parissa vuodessa, ellei niitä tulisi koko ajan lisää.

    Bunkkerien sisällä on oma tunnelmansa. Harmillisesti kammioiden pohjille on vuosien varrella heitetty roskia. Mitenkähän nopeasti bunkkerit saataisiin siivottua, jos jokainen kävijä keräisi mukaansa muovikassillisen?


    Vaikka bunkkereihin kömpimällä voi kokea olevansa melkein maan alla, löytyy bunkkerimäen länsipuolelta myös aito luonnonluola. Lohkareluolan suuaukko vaatii sisälle pyrkivältä konttaamista, mutta sisältä luola on yllättävän tilava. Luolan ympäristön kalliot ovat muutenkin komeita ja muodostavat pienten onkaloiden lisäksi läpikuljettavia halkeamia. Alueen kumpuileva maasto on maastopyöräilijöiden suosiossa.


    Bunkkereille johtava huonokuntoinen hiekkatie alkaa Pikisaarentieltä, Lauttarannan ja Pikisaaren puolivälistä. Tien katkaiseva ruostunut armeijan puomi on auki, joten ylös voi periaatteessa ajaa vaikka autolla, ainakin jos ei pelkää pohjakosketuksia. Autoilijan on kuitenkin varminta pysäköidä puomin luo ja jatkaa tietä pitkin kävellen. Bussilla alueelle pääsee käyttämällä linjaa 53. Lähimmät pysäkit ovat Lauttarannassa ja Pikisaaressa.


    Bunkkerimäen luola on hyvin piilossa. Sen voi yrittää löytää kulkemalla bunkkerimäen laelta noin 150 metriä suoraan länteen, kunnes saapuu repaleisen jyrkänteen reunalle. Luolan suuaukko on jyrkänteen juurella. Helpommin perille pääsee jutun yhteydessä olevan kartan avulla.


    Bunkkerimäki tarjoaa seikkailunhaluisille paljon tutkittavaa. Se on osoittautunut etenkin lasten suosikiksi. Siispä lapsiperheille vielä yksi vinkki: bunkkerimäen puomilta katsottuna Pikisaarentien toisella puolella, lumenkaatopaikan ja Latokarin tukikohdan välissä, on Paltuksen kosteapohjainen lehtimetsä. Se kätkee sisäänsä kauan sitten ruostuneen klainarin eli Volkswagen Kleinbusin. Löydättekö sen?


    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.


    Geokätkö ”Aarnihauta”: https://coord.info/GC77Z0Z


    TEKSTI JA KUVAT: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Satava-Kakskerran osayleiskaava taas pöydällä

    Marraskuun 16. piti olla se päivä, jolloin kaupunginvaltuusto päättäisi SatavaKakskerran osayleiskaavasta. Etänä pidetyt budjettineuvottelut venyivät aamuyön

    puolelle, joten kaavapäätös siirrettiin joulukuulle.


    Kaupunginhallitus käynnisti Satava-Kakskerran osayleiskaavan laadinnan uudelleen maaliskuussa 2013. Turun Sanomien politiikan toimittaja Jari Heino kirjoitti toukokuussa 2019 Turun ikuisuuskysymyksiin kuuluvan Satavan ja Kakskerran osayleiskaavoituksen vihdoin edenneen  loppusuoralle. Maaliviiva kuitenkin siirtyi jälleen pitkittyneiden budjettineuvottelujen tuloksena ja asia puntaroitaneen joulukuussa 2020.


    Turku.fi -sivustolla kaava-asia esitellään seuraavasti: Osayleiskaavalla pyritään ohjaamaan Satava-Kakskerran alueella erityisluvin tapahtuvaa rakentamista asemakaavoitettavien alueiden ulkopuolisilla alueilla ja virkistysalueiden säilymistä mahdollisimman yhtenäisinä. Asemakaavoitus ei tule alueella koskemaan kuin pieniä osia saarten laajuudesta. Osayleiskaavassa määritellään myös se, millaiseen väestönkehitykseen varaudutaan aikaa myöten.


    ASUKASMÄÄRÄ MYÖS MAHDOLLISTAA


    Itse kaavassa suunnitellaan saarille noin 3600 asukkaan yhdyskuntaa seuraavan kolmen vuosikymmenen kuluessa. Parisen vuotta sitten tehdyn laskelman mukaan Satava-Kakskerrassa ympärivuotisten asukkaiden määrä oli vajaat 1400 henkeä väestönkehityksen ollessa laskeva. Oletuksena jatkossa saarille muuttaisi siis noin 70 henkeä vuosittain.


    – Isossa kuvassa on todella tärkeää, että ajantasainen kaava saadaan hyväksytyksi. Satavassa ja Kakskerrassa on paljon asukkaita, jotka odottavat kaavan hyväksymistä, jotta voivat omalta tontiltaan lohkoa lapsilleen tai lapsenlapsilleen osia, kertoo kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston varapuheenjohtaja Niko Aaltonen.


    Kaava antaa Aaltosen mukaan mahdollisuuden asukasmäärän maltilliseen kasvuun, joka taas tekee palveluille hyvää.


    – Uusi asukasmäärä antaa myös toiveen siitä, että Kakskerran koulu voisi joskus palata esimerkiksi alaluokkien osalta. Sama pätee bussilinjojen määrään. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä laajempi bussilinjasto.


    SAARISTOLAISMAISEMA MENNYTTÄ?


    Satavan pientaloyhdistyksen aktiivit eivät pidä kaavaa hyvänä asiana.


    – Meille paljastui vasta tässä loppuvaiheessa, ettei kaavassa ole kyse rakennusmassan sijoittamisesta Kakskerran ja Satavan alueelle. Kaavan nimi pitäisi olla Satavan osayleiskaava, koska se tehokkuusajattelu iskee nimenomaan Satavan itäkärkeen, sanoo Satavan pientaloyhdistyksen puheenjohtaja Ossi Kuparinen tuohtuneena.


    Noin 650 – 700 taloa on suunniteltu alueelle, joka Kuparisen mukaan muuttuisi täysin.


    – Taajamatoimintojen alue Satavan itäpäässä on se, jolle nuo 2200 asukasta ollaan sijoittamassa. Silloin muuttuu ympäristö saaristomaisemasta esikaupunkimaiseksi ja saaristokylämallin ajatuksen saa haudata. Yhdistyksen toimijoiden mukaan ristiriita kaavaselostuksen ja itse kaavan välillä on jyrkkä.


    – Uskaltaisin sanoa, että saarella asuvat ja kävijät eivät ole ymmärtäneet, mistä tässä lopulta on kysymys. Emme halua ulkoilmamuseota vaan kaavaselostuksessa mainittua saaristolaismaista, rauhallista kylämäistä ja ihmiset huomioonottavaa kaavaa.


    Kaavan kanssa pitkään puuhannut Niko Aaltonen ymmärtää myös Satavalaisia.


    – Koskaan ei kaavaa saada maaliin niin, että kaikki osapuolet olisivat sataprosenttisesti tyytyväisiä. Yhdistyksiltä tulee kannanottoja, että mitään ei saisi rakentaa. Samalla kuitenkin tahdotaan koulut, kevyenliikenteen väylät, bussilinjat ja palvelut. Molemmat eivät valitettavasti ole mahdollisia.


    Satavalaiset eivät kuitenkaan vielä lannistu. 


    – Voi olla, että olemme asian kanssa myöhässä, mutta joulukuun valtuuston kokoukseen asti aiomme keskustella ja pyrkiä vaikuttamaan asiassa, Kuparinen kertoo.


    Kaupunginvaltuusto käsittelee kaavaa kokouksessaan 14.12.2020. www.turku.fi/SatavaKakskerran-osayleiskaava


    TEKSTI: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    ASB:llä tyttöenergiaa kaukalossa

    Airiston Salibandyssä keskitytään tyttöjen harrastamiseen pieteetillä. Panostus tyttöjen toimintaan lähti seura-aktiivin omasta halusta tarjota tyttärelleen salibandyharrastus.


    Hirvensalon ja samalla saarten tuore salibandyseura Airiston Salibandy (ASB) haluaa tarjota tytöille harrastusvaihtoehdon yksilölajien rinnalle joukkueurheilusta.


    – Aikanaan vanhassa seurassa tyttöjen kerhotoiminta perustettiin, koska halusin tarjota viisivuotiaalle tyttärelleni salibandyharrastusmahdollisuuden. Lähdimme rakentamaan alusta asti toimintaa, jossa tytöt ja pojat olisivat tasaveroisia. Se ei ole lainkaan itsestään selvä asia monissa seuroissa, Jani Penttilä kertaa.


    Turussa vain Länsirannikon suurimmalla seuralla, FBC-Turulla, on yhtä paljon alle 12-vuotiaita tyttöjä toiminnassa mukana kuin ASB:lla.


    – Salibandy ei ole se laji, johon tytöt helposti luonnostaan hakeutuvat. Jos perheestä joku muu pelaa aktiivisesti tai on pelannut aiemmin, vaikuttaa se innokkuuteen paljon, F-tyttöjä valmentava Antti-Jussi Nygård valaisee.


    Saarilla joukkuelajejakaan ei paljon ole tarjolla.


    – Jalkapallossa nappulaliiga vetää tyttöjäkin. Sen jälkeen jää jäljelle yksilölajeja ja suurimmassa osassa niistäkin on lähdettävä mantereen puolelle harrastamaan, Nygård jatkaa. 


    Halukkaat pääsevät kuitenkin kokeilemaan lajia matalalla kynnyksellä.


    – Meillä on kaikissa kerhoissa suojalaseja ja mailoja, joita saa lainaksi. Maksaakaan ei tarvitse päästäkseen lajia kokeilemaan. Monille viisivuotiaille isoon saliin saapuminen on jo jännittävä kokemus ja lapset lämpiävät hitaasti. Siinä vaaditaan vanhemmilta lapsen rohkaisua ja pitkäjänteisyyttä, Penttilä muistuttaa.


    Lajista kysyttäessä 8 - 9 -vuotiaat tytöt eivät kauaa aikaile.


    – Kiva laji, kun saa nähdä kavereita!

    – Säbä on kiinnostavaa!

    – Kunpa kaikki saisivat kokea tämän hauskan lajin.


    Lisätietoa seurasta ja toiminnasta:
    www.airistonsalibandy.fi

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Ilkka Tirri - Lasilinnan pohdiskelija

    Otsikoksi tähän juttuun suunniteltiin Lasilinnan voutia, ja sensellaisia, sanaleikkiä sanan linna kanssa. Yhdessä haastateltavan kanssa pohdimme asiaa. Pohdiskelija kertoo kuitenkin miehestä enemmän kuin vouti.


    Ilkka Tirri on Hirvensalon Lasilinnan pohdiskelija. Ei hän taloa omista, joten valtias lienee vähän paljon sanottu. Pikemminkin vouti, vähän kuin maatilalla pehtoori. Tirri ylläpitää kolmannen kerroksen tilaa, jota kehystää taide, runous ja pysäyttävä näkymä kohti aurajokisuuta.


    – Tämä alkoi yhden hullun unelmana työympäristöstä. Nyt Lasilinna on ajatushautomo, virikepaikka, juhla- ja kokoustila. Täällä on vietetty kaikkia kirkollisia juhlia, kokouksia ja syntymäpäiviä, Tirri listaa.


    Vuonna 2011 paikalleen Lauttarantaan proomulla uitettu lasikuorinen kolmikerroksinen kerrostalo on Nostokonepalvelu oy:n omistuksessa. Tontti on vuokrattu, joten omistaja päätti rakennuttaa talon, joka voidaan vuokra-ajan päätyttyä siirtää muualle.


    ALKUKANTAINEN TAITEILIJA

    Tirri suunnitteli tilaa ensin omaksi työhuoneekseen. Kiireiset vuodet moniongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja nuorten parissa veivät kuitenkin miehestä mehut.


    – Burn out iski pahasti. Tuli tuo olo, hän sanoo ja näyttää patsasta, joka on ruuvipuristimen leukojen tiukassa otteessa ikkunalaudalla.


    Nyt Tirri käyttää aikansa taiteen ja runouden lisäksi tilan kehittämiseen.


    – Tämä paikka herätti minussa jonkinlaisen alkukantaisen taiteilijan. Olen aina kirjoittanut runoja ja muuta ajatusteni purkamiseksi ja paineiden tasaamiseksi.


    Lasilinnassa hän on ollut nyt parisen vuotta.


    – Alussa enemmän kokouksia ja omaa toimistoa. Kun terveys meni, aloin toteuttamaan itseäni. Lähes kaikki taide täällä on kätteni jälkiä. Teen kierrätystaidetta, uusiokäyttöä kiertotalouden ehdoilla. Seinällä on myös muutamia Soile Timosen yhden viivan tekniikalla tehtyjä tauluja sekä yksi Nina Packalenin teos.


    TERAPIAA JA RAUHOITTUMISTA


    Taide on Tirrille henkireikä ja samalla omaa mielenterveystyötä. Monivaiheisen elämään on mahtunut pestejä erilaisissa työnkuvissa, jotka ovat vieneet maailmalle ja takaisin. Matkaan mahtuu paljon tapahtumia, murhetta ja surua.


    – Tietysti on ollut paljon ilojakin. Ihanasti vaimo on ollut 37 vuotta kyydissä. Tarinoita taitaisi olla neljällekin elämälle, Tirri naurahtaa.


    Ja sangen nauravainen ja iloluonteinen mies onkin. Jopa pandemian keskellä. Korona peruutti suuren osan kuluvan vuoden tilaisuuksista Lasilinnassa. Yrittäjä jaksaa silti positiivisuus edellä ja katsoo tulevaisuuteen odottavasti.


    – Ihmiset kyllä sopeutuvat. Kun hyppäät avantoon, on siinäkin alkushokki melkoinen. Ensiksi on ihan jäykkänä ja sitten jossain välissä uit rantaan. Juuri kun luulin päässeeni pois tuosta, olen siinä takaisin, hän nauraa ja osoittaa jälleen patsasta puristimessa.


    Lasilinnassa Tirri on kuin kotonaan. Ja niin hän toivoo vieraidenkin olevan. 


    – Tämä näkymä rauhoittaa. Juhlatilana tämä on melko konstailematon. Kaikki nämä tavarat, mitä olen tänne sisälle tuonut, ovat lisänä siihen. Kaikilla näillä esineillä on jokin tarina.


    Hetken hän on hiljaa, katsoo ulos ohi verkalleen lipuvaa venettä, sen jälkeen sisustusta ja tokaisee.


    – Kyllä mä tänne muuttaisin, jos vain saisin.

    www.lasilinna.fi

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Vieraskynä - Havaintoja liikenteestä

    Maininki julkaisee myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Tällä kertaa sanaisen arkkunsa avaa Mitä kuuluu -palstaakin kirjoittava Mika Hietakangas.


    "Törkeä ylinopeus Turussa Hirvensalon sillalla. 50 km/h alueella 163 km/h”

    ”Kuljettaja ajoi Hirvensalosta keskustaan päin, kun hän hiukan Hirvensalon sillan jälkeen ajautui tien oikealle puolelle ojaan kovassa vauhdissa törmäten puuhun.”

    ”Moottoripyöräpoliisi mittasi Turussa Hirvensalon sillalla vastaan tulevalle moottoripyörälle nopeuden 123 kilometriä tunnissa.”

    Yllä muutamia otsikoita.


    Autoillessa monelta lipsahtaa helposti nopeus lievän ylinopeuden puolelle. Kun on kiire kotiin, kiire töihin, aurinkoinen päivä ja sopiva musiikki soittimessa. Syitä on monia.


    Usein kyse on ajattelemattomuudesta, mutta myös virheellisestä kuvitelmasta, jossa ajamalla kovemmin pääsee nopeammin perille. Se on tunne tehokkuudesta turvallisuuden kustannuksella.


    Itse olen ajanut aina vanhoilla autoilla ja niissä se mittarinopeus ei usein vastaa todellista nopeutta, joten minäkin aikani ajelin viidenkympin alueella karvan vaille 60 km/h ja joskus ylikin. Lopuksi seurailin nopeutta navigaattorin kautta ja näin todellisen nopeuteni. Tosin ei se vaikuttanut silloin omiin lieviin ylinopeuksiini, koska niin saatoin ajaa karvan verran alle sakkojen saamista.


    Tuntui muukin liikenne sujuvan sutjakkaammin, kun sopeutin vauhtini jonoihin. Tiesin kuitenkin, ettei ohittelu jouduttanut matkaa. Työmatkat kun päivittäin olivat sellaiset 100 km molemmin puolin suuntaansa, vuodessa monesti yli 70 000 km.


    Ohittelijoitakin näki melkoisesti. Ja jossain vaiheessa taas kaupunkialueelle päästyä se ohittanut auto oli liikennevaloissa edessä, kurvannut huoltamon pihalle, tai jopa ohittamassa uudestaan, kun oli pysähtynyt tankkaamaan tai kahville. Siinä oppi hyvin, että vain muutamia minuutteja voitti.


    Kaupungissa kiirehtiminen ei anna kuin muutaman sekunnin aikaa lisää. Mitä maksaa muutama sekunti? Joskus ei mitään. Joskus hengen. Eikä moinen ole tehokastakaan, vaikka sellaiselta voi tuntua.


    Kestää puoli vuotta totutella ajamaan oikeasti nopeusrajoitusten mukaan. Sen on oltava päättäväistä toimintaa. Vaikeinta siinä on luopua vääränlaisesta tehokkuuden tunteesta ja kuvitelmasta päästä nopeammin perille.


    Olen laittanut merkille, että suurin osa on jo oppinut ajamaan lähes rajoitusten mukaan. Sillalla ei kiilailla enää niin paljon kuin ennen, mutta ne ajat, jolloin asiaa ei niin mietitty, kantavat monta vuotta satoa ja vaaratilanteita.


    Oikeasti ei ole kiire. Hälytysajoneuvoilla on kiire. Niillä on joskus kiire juuri sen meidän oletetun kiireemme takia.


    Kyydissä istuvat lapset omaksuvat yhtä helposti liikennekulttuurin ja käytöksen kuin sen ruman sanan, mikä lipsahtaa vasaralla sormeen lyötäessä.


    Nyt on hyvä hetki miettiä sitä kiireen merkitystä. Viisi minuuttia myöhemmin työpaikalla tarkoittaa, että olet lähtenyt liian myöhään ja tehokas ajansuunnittelu ei ole toiminut.


    Kukaan ei kuole siihen, että olet myöhässä.


    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Brinkhallin Ystävät hamuaa lisää jäseniä

    Kakskerran kartanovanhus käy kohti uusia loiston päiviä Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistuksessa ja Kaija Hartialan luotsaamana. Ystäviä kartanolle tarvitaan silti.


    Hartialan mukaan monilla kulttuurihistoriallisilla paikoilla ja kohteilla on omat asiasta innostuneet ystävänsä, jotka harrastavat ja viihtyvät kohteiden parissa. Brinkhallin kartanolla se on yhdistys nimeltä Brinkhallin ystävät.


    Yhdistyksen tavoitteena on kerätä kartanolle toiminnallinen porukka, joka ottaa osaa kartanon ylläpitoon ja kunnostuksiin. Ystävä voi esimerkiksi perata kukkapenkkejä, siistiä polkuja, ylläpitää marjapensaita tai harventaa vesakkoa.


    – Brinkhallin ystävät on olemassa, mutta sen aktiivijäsenmäärä on pudonnut melko pieneksi. Meidän pitäisi luoda järjestelmä, jossa töitä voitaisiin jakaa vapaaehtoisten kesken niin, että he voisivat osallistua silloin kun heitä huvittaa, Hartiala kertoo.


    Säätiön palkkaama kiinteistönhoitaja ehtii moneen paikkaan, muttei kaikkialle.


    – Hän ajaa nurmikot ja leikkaa pensasaitaa, mutta paljon on sellaista nyhertämistä, jossa tarvittaisiin apukäsiä. Puutarhaa ja tiluksia voisi myös kehittää. Mahdollisuuksia on paljon.


    Brinkhallin ystävät tarvitsee lisää jäseniä. Mikäli kiinnostuit, ota yhteys puheenjohtaja Pia Relantoon pia.relanto@saunalahti.fi 


    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Pienten puolella Emmi ja Lilli

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.


    MITÄ TARKOITTAA...?


    ILMASTOINTI


    EMMI: Viileätä ilmaa. Mummon luona on sellainen laite.
    LILLI.: Jumppasalissa on sellainen ilmastointi, josta tulee viileää ilmaa.


    PAKOKAASU
    EMMI: Kaasu, joka juoksee pakoon.
    LILLI: Sitä tulee putkesta auton takaa.


    KARVAHATTU
    EMMI: Hattu, jossa karvaa ja vaaleanpunainen tupsu.
    LILLI: Tuntuu eläimen karvalta, sellaista pehmeää.


    RAHI
    EMMI: Keksi, lelukeksi.
    LILLI: En tiedä. Ehkä joku raha?

    HOPEA
    EMMI: Hopeamaali tai vesiväri.
    LILLI: Kolikko tai joku hieno koru.


    PAKKANEN
    EMMI: Silloin sataa lunta.
    LILLI: Se on jäätä, sit kun on tosi kylmä talvella.


    LIPEÄKALA
    EMMI: Juustokala. Kalan päälle laitetaan juustoa.
    LILLI: Joku ihan kummallinen kala.


    MUSTEKALA
    EMMI: Kuusi pitkää lonkeroa ja mustaa väriä tulee siitä jostain.
    LILLI: Se taitaa olla violetti ja monta lonkeroa. En ole nähnyt koskaan.

    MITÄ TEKEE...?

    KIRURGI
    EMMI: En yhtään tiedä mitä se tekee.
    LILLI: Auttaa ihmisiä.


    KIRJAILIJA
    EMMI: Se tietysti kirjoittaa ja aina vaan kirjoittaa.
    LILLI: Kirjoittaa satuja. 


    MILLAINEN ON HYVÄ...?


    RAVINTOLA

    EMMI: Sieltä saa ainaskin hyvää jäätelöä.
    LILLI: Hyviä ruokia, monenlaisia.

    PULKKA
    EMMI: Liukuu hyvin ja pääsee kovaa vauhtia.
    LILLI: Naru mistä sitä voi vetää ja liukuu hyvin.


    MIHIN TARVITAAN...?

    LEPPÄKERTTUJA
    EMMI: Ei mihinkään. Ne vaan on.
    LILLI: Leppäkertut on lehdillä syömässä.


    KANELIA
    EMMI: Keittokaneli, se on maustetta.
    LILLI: Puuroon voi laittaa, mannapuuroon ja kanelipulliin.


    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?

    EMMI: Saa tehdä kaikkea kivaa, leikkiä. En mä tiedä mitä muuta. Lilli voi kertoo.

    LILLI: Pitää olla kiltti toisille, totella ja olla kiva. Et on perhe: 3 isoveljeä, 1 pikkusisko, 2 isosiskoa, äiti ja isi. Mummi ja vaari. Koira ja kissa.


    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    EMMI: Hammaskeiju taisit ehkä myös lääkäri tai eläinlääkäri.
    LILLI: Rakennan taloja. isoja oikeita taloja niinku kerrostaloja.


    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Markku Saaren seitsemän vuosikymmentä Pikisaaressa

    Entisaikojen luotsien ja satamatyöläisten kansoittama asuinalue on muuttunut ihmisiän aikana. Tätä muutosta on todistanut melkein paljasjalkainen pikisaarelainen Markku Saari.


    Hän kertoo olevansa lähes alkuasukas, joka kolmekuisena tuotiin luodolle yli 70 vuotta sitten. Sen jälkeen hän ei ole muualla asunut.


    Isän rakentama talo rintamamiestontille valmistui vuonna 1952 ja se on edelleen Markun koti, jossa hän asuu vaimonsa ja poikansa kanssa. Ajan kulumisesta kertovat vaimon istuttamat pihakuuset, jotka ovat kasvaneet komeiksi – niin komeiksi, ettei niitä enää omin luvin voi lähteä kaatamaan, Markku harmittelee.


    Muutto uuteen kotiin toi kolmihenkiselle perheelle lisää tilaa. Mukavuudet tulivat myöhemmin. Ensimmäisinä vuosina vesi kannettiin pihakaivosta ja ulkohuussissa asioitiin.Sauna tehtiin erilliseen rakennukseen pihalle 1960-luvulla. Ennen oman pihasaunan rakentamista käytiin saunassa tuttavien luona. Se oli yleistä sen ajan Pikisaaressa. Tuttujen sauna toimi epävirallisena yleisenä saunana.


    Koulupolku kulki Wäinö Aaltosen koululle Arolan metsän halki. Talvella matka taittui potkukelkalla tai suksilla. Keväällä ja syksyllä käveltiin. Polkupyöriä ei ollut juuri kellään – ja hankalaa niillä olisi ollut metsäpolkuja pitkin ajella.


    RUOKAA LÄHELTÄ


    Markun lapsuusmaisemiin kuuluivat piha-aidan takana laiduntavat lehmät. Maito oli tuolloin lähiruokaa, siitä pitivät huolen kaksi naapurissa olevaa karjatilaa. Tinkimaidon haku oli lasten hommaa, parin litran kannu käytiin täyttämässä päivittäin.


    Lähiruokaa olivat myös itse pyydetyt kalat ja velipojan pyydystämät jänikset. Lapsena ongittiin päivittäin ja kalastus säilyi mukavana harrastuksena myös aikuisena. Onki vaihtui pitkäsiimaksi ja Ruissalon edustalla – laivaväylän vieressä – pidettiin verkkoja kaupungin vesialueella.

    Laivaliikenne ei ollut yhtä vilkasta kuin nykyisin ja alukset olivat pienempiä. Kerran päivässä menevän Ruotsinlaivan lisäksi oli rahtiliikennettä. Silloin ohilipuvia laivoja saattoi katsella kodin ikkunasta. Rakennukset ja puusto peittävät nykyisin näkyvyyttä.


    – Laivoista näkyy vain isot piiput, kun ne menevät Pikisaaren ohi, toteaa Markku.


    Kovina jäätalvina – kun niitä vielä oli – laivoilla oli vaikeuksia päästä satamaan ja Pikisaaren edustalla saattoi olla kymmeniä laivoja redillä.


    Markku on ollut innokas veneilijä myös itse. Monena vuonna kesälomat ovat menneet vesillä. Meriläisellä matkanteko oli hidasta, mutta Turun saaristo – ulkoluotoja myöten tuli vuosien mittaan tutuksi. Vene ja omakotitalo meren läheisyydessä takasivat sen, ettei tarvinnut kesämökkiä.


    – Eikä sinne olisi kerinnytkään, naurahtaa Markku.


    Autoja Markun nuoruudessa oli vain harvoilla. Markun täyttäessä 18 vuotta 1964 hankittiin ensimmäinen auto, IFA F9. Nuoremmat lukijat tuntevat kyseisen merkin ehkä paremmin Wartburgina. Nykyisin kulkeminen olisi hankalaa ilman omaa autoa, busseja menee tunnin välein, sunnuntaisin harvemmin. 


    Kauppaakaan ei ole enää kävelymatkan päässä, Markun lapsuudessa lähikauppoja oli kolme. Valikoimaa ei ollut runsaasti, mutta kaikki välttämätön löytyi. Kaupat sulkivat ovensa yksi toisensa jälkeen ja sen jälkeen kauppa-auto kierteli Pikisaaressa vielä 1970 - 1980 -luvuilla.


    HIRVENSALOSSA PYSYTÄÄN


    Markun juttua on mukava kuunnella, kun hän muistelee vanhaa Pikisaarta. Lapsia oli paljon lähiympäristössä ja kavereita oli joka talossa.


    Nykyään Markku ei tunne puoliakaan Pikisaaren asukkaista. Maisemat ympärillä ovat muuttuneet ja uutta rakennuskantaa on noussut lähistölle. Menneiden vuosien marjastus- ja sienestysmaat ovat kaventuneet ja näköala merelle on umpeutunut.


    Tulevaisuuden asumismuoto mietityttää. Vanhassa talossa – ajan hengen mukaisesti – on kolme kerrosta, mutta viimeiset pari vuotta Markku kertoo oleilevansa vain keskikerroksessa. Liikkuminen portaissa on iän myötä vaikeutunut. Vaimon kanssa on pohdittu eri vaihtoehtoja ja Markun mielestä seuraava koti voisi olla rivitaloasunto.


    – Hoivakotiin en vielä ole valmis lähtemään, sanoo Markku.


    Kodin tulisi olla Hirvensalossa, sillä kerran luotolainen on aina luotolainen. 


    – Tämä on paras paikka asua, vakuuttaa Markku.


    Sitä ei käy kiistäminen, syksyn harmaudessa ja koleudessakin Pikisaari näyttäytyy lämpimän idyllisenä asuinympäristönä.


    TEKSTI: VIRVE MYLLYMÄKI
    KUVA: MAARIT MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Mitä kuuluu Kalev Varik?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.


    Kalev on kotoisin Etelä-Viron pienestä kaupungista, missä kasvoi isossa perheessä. Hänellä on kuusi sisarusta, joista suurin osa on myös pelastusalan töissä. Hän on jo neljättä sukupolvea pelastusalalla. 


    Kakskerran VPK:sta mies kuuli pari vuotta sitten. Kun uutta Kakskerran asemaa rakennettiin, hän pyöräili siitä jatkuvasti ohi. Kesällä Satavassa oli maastopalo, ja Kalev teki päätöksen palokuntaan liittymisestä. Ja siellä sitä nyt ollaan!


    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Ahkera, hauska, iloinen.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Ei ole lempinimeä.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen työnjohtaja, Oy Sika Finland Ab:

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    Jos muistan oikein niin, niin maanviljelijän työ oli sellainen.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    En ole miettinyt. Minulla on nyt hyvä työpaikka.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Aamulla viideltä sängystä ylös ja kuudeksi töihin.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Ehkä se on vielä tulossa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Kiireinen aika.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Hirvensalon Haarlassa. Täällä on mukava asua, kun on rauhallista.

    MITÄ HARRASTAT?
    Polkupyöräilyä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Kokkailua.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Urheilu. Ampumahiihto, WRC-ralli, lentopallo, formula 1 -kisat.


    MISTÄ UNELMOIT?
    Että pystyn kasvattamaan lapsestani hyvän ihmisen.

    MITEN RENTOUDUT?
    Perheen kanssa retkeillessä.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Kaveri suositteli hyvää asumispaikkaa.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI JA MIKSI?
    Myrskylä, missä asun perheen kanssa.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Laskuvarjohyppyä.


    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    Olen realistinen ihminen ja enkä haaveille menneisyydestä.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Enemmän iloa ja vähemmän masennusta.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Ihmisillä on oma vapaa tahto valita.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Olen aloittanut roskien lajittelun.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Yrityksen kesäkauden päättäjäiset.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Joulu Virossa perheen kanssa.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Voisinko tehdä jotain paremmin.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Ämyri: Lue tämä ennen kuin lähden jouluostoksille!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.


    Aineettomat joululahjat ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Ne ovat hyvä lahja niin nuorille kuin aikuisillekin. Aineettomat joululahjat miellyttävät varmasti ja muistot lahjasta jäävät elämään pitkäksi aikaa.


    Hauska ja helppo aineeton joululahja on itse tehty lahjakortti. Ystävälle tällainen lahjakortti voi olla esimerkiksi kahvilareissu tai elokuvailta. Vanhemmat pitäisivät varmasti imurointilipukkeista tai koko perheen yhteisestä liikuntapäivästä. Lahjakortti voi olla melkeinpä mitä vain ja sen
    hieno ulkoasu kruunaa joululahjasi! 


    Erilaiset elämyslahjat ovat unohtumattomia aineettomia lahjoja. Urheilusta pitävälle voi hankkia osallistumisen johonkin urheilutapahtumaan. Esimerkiksi väriestejuoksu on todella hauska tapahtuma, johon voit itsekin lahjansaajan kanssa osallistua. Jos kaverisi tykkää taiteesta, voit hankkia hänelle paikan esimerkiksi taidetyöpajaan. Karting-ajo, melontatunti, keilaus tai päivä Flowparkissa ovat myös toteuttamisen arvoisia elämyslahjoja.


    Jos haluat antaa joululahjaksi fyysisen lahjan, sen hankkimiseen kannattaa nähdä hieman vaivaa. Tarpeellinen lahja on paljon mukavampi saada, kuin nopeasti hankittu ”hätälahja”. Pistä heti korvan taakse, jos ystäväsi tai perheenjäsenesi puhuu tarvitsevansa esimerkiksi jotain vaatetta.


    Itsetehdyt lahjat jäävät saajan mieleen vielä pitkäksi aikaa. Hauska ja helppo itsetehty lahja on esimerkiksi tee-se-itse -keksit. Kokoa lasipurkkiin lempikeksiohjeesi kuivat aineet ja lisää mukaan loput ohjeesta.


    Katso alta herkullinen keksiresepti!


    Emman suussa sulavat suklaahippukeksit


    Laita lasipurkkiin seuraavat
    • 5,5 dl jauhoja
    • 2 tl ruokasoodaa
    • 1 tl suolaa
    • 1 tl vaniljasokeria
    • 1,5 dl valkoista sokeria
    • 1,5 dl fariinisokeria
    • maito- ja valkosuklaahippuja

    Lisää purkin aineksiin 200 g voisulaa ja kaksi kananmunaa. Laita valmis taikina hetkeksi jääkappiin. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja paista uunissa 7-9 minuuttia 190 asteessa.


    TEKSTI: VILJA HÄRKÖNEN
    KUVA JA RESEPTI: EMMA LAVAPURO

    Lue lisää
  • 25.11.2020 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Täsä mää ole!

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Lokakuun alussa alkoi Turkuseuran tiloissa Turun murteen peruskurssi. Kurssin perimmäisenä ajatuksena on opettaa kirjoittamaan turkulaisittain murteella.


    Emmää tiätenkä siihe osaa ottanu, ku en kerjenny, mut kai maar sitä olisis voinukki. Ehkä mää sit osaisin kirjotta oikiammi.

    Huomaan sekoittavani turkuuni rymättylää ja saaristossa muutoinkin käytössä olleita sanoja ja taivutuksia. Erään ystäväni kanssa olemme pitkään jo huomautelleet toisillemme siitä, käytetäänkö sanassa tänäpä lopussa äätä vai eetä. Merimaskulaisen mielestä se on tänäpe, itse kun taas en asiaan millään muotoa taivu.


    Mitä väli tommosel sit ees o? Kui seki nii kranttu o? Vai olenkse mää?

    Eikä sillä kai todella väliä olekaan. Puhekieli muuttuu, kirjoituskieli lyhenee, ooämgeet ja lolit vievät viesteissä vähemmän tilaa kuin hyvät hyssykät ja naurahdukset. Harvapa meistä harmittelee, ettei Mikael Agricolan aikainen kieli ole enää käytössä.


    Catzo, lue, etzi ia tutki, eij senwooxi Silmes puhke. (Agricola: Rucouskirian esipuherunoja, 1544)


    Kieli on muuttunut puolen vuosituhannen aikana melkoisesti, mutta silti noin 60 prosenttia Agricolan ajan sanastosta on edelleen käytössä. Pienellä harjoittelulla Agricolankin tekstit ovat luettavissa ja ymmärrettävissä.


    Kohta pari vuosisataa myöhemmin taas kirjoitettiin uutisissa seuraavasti:

    Halikon Pitäjäsa ja Ruotzalan Kyläsä on s. 30. p. wiimeisesä Huhti-kuusa kuollut Kruunun taloin emäntä Maria Johannexen tytär, joka eli awiosa kahdexan toistakymmentä ja puolen ajastaikaa, sai sillä ajalla 16. lasta, joista hän oli synnyttänyt wiisi yhtenä wuonna.


    Ehkä muutaman sadan vuoden päästä ihmetellään swägejä ja loleja samalla lailla kun me nyt erikoisia taivutuksia ja konsonantteja tuttujen pehmeiden sanojen sisällä. Tulevaisuuden turku imee väkisinkin vaikutteita nykysanoista ja vääntää niitä suuhumme sopivaksi.

    Katoiks sää siält kuulkest, koska se vilmi oikke tulee? Mää katonki pädist ny heti. Eiku tuleekse netfliksist kuiteski?


    Älkäämme silti unohtako juuriamme. Turku on kuitenkin aina Turku. Ei meillä ole flygaria, sporaa tai skutsia, vaikka eräs parivaljakko televisiossa niitä koettaa suuhumme matkaohjelmassaan syöttää.


    Rohkeasti vaan murre esiin ja ääneen, koska jos sen sanoo tai kirjoittaa väärin, varma on, että joku kyllä korjaa. 


    Mää mistää skutseist tiärä yhtikä. Mää menem mettää. Ja otan fölii kaffee. Ja tiätty piispammunki.

    Ps. Kiitos lukijoille ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2020. Lukemisiin taas ensivuonna!

    Lue lisää
  • 15.10.2020 - Timo Närä, Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Kakskerta ja Kilpisjärvi

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Ajelin moottoripyörällä syyskuun puolivälin paikkeilla muutamassa päivässä käsivarteen ja takaisin. Starttasin täältä etelästä ja poikkesin ohimennen jäämeren rannalla katselemassa vuoroveden vaihtelua. Kaikki tietysti väkimassoja välttäen, joka toki yksin kypärän sisällä ajellen on jo sinällään helppoa.


    Eipä pohjoisessa muutenkaan ruuhkaa ollut, vaikka niin kutsutulla Haltin highwaylla, patikalla Kilpisjärveltä Haltitunturin laelle, on ollut kuulemma väkeä jonoksi asti molempiin suuntiin.


    Jostain kumman syystä tällaiselle Heidekenillä syntyneelle ja meren rannalla saaressa kasvaneelle Tunturi-Lapin vaivaiskoivut ja Norjan puolella pilviin kurkottavat lumihuiput tuovat kotoisen rauhan tunteen sisuskaluihin. Sitä ikään kuin tuntee olevansa perillä, vaikkei matka olisi vielä läheskään taitettu.


    Jäämeren rantojen jylhät vuorenseinämät, niitä vähän väliä puhkovat vesiputoukset sekä vuononpohjukat ovat jotain täysin muuta kuin Airiston aallot ja saaristomeren tutun tuoksuinen vesi, mutta olo oli silti kumman kotoisa. Merkillinen ristiriita toki matkassa unohtuu, kun on suunnattava kohti seuraavaa mutkaa ja uutta näkymää.


    Kierrettyäni kotimaata vajaan kolmentuhannen kilometrin verran päädyin väsyneenä ja puutunein takamuksin kotiin. Ruskassa kylpevä Suomi on kaunista katseltavaa ja erilaista ajotietä riittää valittavaksi melkoisesti.


    Muutama päivä reissun jälkeen oli asiaa Kakskertaan, ja miksipäs sitä ei voisi kauniilla syyskelillä matkan taittaa kaksipyöräisellä. Kaarrellessani Kakskerran hienoja mutkia ja nauttiessani maaseudun rauhasta, ymmärsin, miksi oloni oli niin kotoisa vajaan 1300 kilometrin päässä. 


    Koin saman tunteen peltojen välissä Vapparintiellä.


    Kyse ei ole siitä, mistä on kotoisin, tai mihin menossa. Kyse ei ole lumihuippuvuorista tai tuntureista. Kyse on rauhan, maiseman ja ajotien yhdistelmästä. Kun asiat ovat kohdallaan, voi tuntea olevansa kotona. Kakskerrassa tai Kilpisjärvellä.

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Maalla kaupungissa

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Kirsti ja Jaakko Piilisen elämään mahtuu kiinnostavia suunnanmuutoksia. Työuralla on siirrytty mereltä maihin. Vanhasta on osattu luopua ja sisustaa koti
    aivan eri ilmeeseen. Uusilla harrastuksilla, kuten Pokemonilla, on löydetty liikettä ja - makua elämään.

    Jaakko Piilinen on kotoisin Taivassalosta, Kirsti taas on syntynyt ja kasvanut Turussa. Muutaman vuoden pariskunta asui Varissuolla, maalaispojalle se ei sopinut. Kompromissiratkaisuksi löytyi Maanpäästä vuonna 1983 koti maalta ja kaupungista samaan aikaan.

    – Oli oikeasti tavoite löytää koti, joka on keskellä kaupunkia ja meren rannalla. Tämän lähemmäs ei päästy, vanhan sillan kautta oli 7 km torille matkaa. Nyt hiukan enemmän, Jaakko Piilinen kertoo.

    Koti löytyi Turkulainen-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Talon aiempi isäntä oli nuuka ja tarkka, eikä pistänyt rahaa kalliisiin ilmoituksiin.

    – Itse asiassa etsittiin tonttia, ei löydetty mieleistä ja riittävän isoa. Tässä tuli talo samalla kuin tonttikin. Ei ollut silloin asiantuntijaa, joka olisi antanut talosta lausuntoja.
    Mutta ajateltiin, että talo on rakennettu kalliolle ja tiilitalon on rakentanut ammattikirvesmies. 40 vuotta on oltu, ei voi muuta sanoa kuin että hyvä on ollut.

    Kokonaisuuteen kuuluu rantaoikeus laivareitin varrelta. Meren läheisyys sopiikin miehelle, joka on lähtenyt merille ensi kertaa nuorella iällä.

    MERILLE ÄIDIN ALLEKIRJOITUKSELLA

    – Läksin ensimmäisen kerran merille tavallaan alaikäisenä, 17-vuotiaana. Siihen piti olla vanhempien suostumus, esteettömyystodistus. Isä ei kirjoittanut, mutta äiti kirjoitti, Jaakko kertoo.

    Ensimmäinen alus oli iso tankkilaiva, joka kuljetti Persianlahden öljyä. Sitten pesti tuli kuivarahtialukselle, joka ajoi Amerikkaan. Ensimmäisissä laivoissa 1960-luvun loppupuolella oli reissuilla aikaa käydä myös satamissa. Perillä oltiin välillä monta viikkoakin.

    – Ahvenanmaalaisen kuivarahtilaiva ajoi tavaraa israelilaiselle yhtiölle. Rahtia ajettiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Kuskattiin kaikennäköistä tavaraa, mitä maa
    päällään kantaa.

    – Sitten tapasin tuon Kirstin. Hän pakotti minut kouluun, Jaakko kertoo.

    Opiskelupaikka heltisi Kotkasta. Opintojen jälkeen ura laivakonemestarina kesti runsaat 25 vuotta. 

    Valtameriltä Jaakko siirtyi lähiliikenteessä oleviin aluksiin. Jaakko kuvailee, miten viikon rundi Ruotsin liikenteessä oli lähtö keskiviikkona Turusta. Torstaina oltiin Helsingissä, perjantaina Kotkassa, sieltä poikettiin Hankoon. Lauantaina oli Helsingborg, sunnuntai Göteborg, maanantaina taas Helsingborg, tiistaina ajoa koko päivä ja keskiviikkona taas Turussa.

    – Kuului tänne kotiin ovista ja ikkunoista, että taas laiva tulee. Nyt täytyy lähteä jo vastaan, Kirsti kertoo. Merimiesura loppui Englannin ja Belgian väliseen liikenteeseen.

    Rytmi oli kuitenkin perheen kannalta haastava, kun lapset olivat pieniä: kahdeksan viikkoa töissä laivalla, kahdeksan viikkoa kotona.

    Kirsti puolestaan teki töitä vuorotellen kirjanpitäjänä ja välillä kymmenen vuotta kotiäidin rooleissa. Se, että mies oli merillä pitkiä jaksoja kerrallaan, tarkoitti kahden pojan hoitamista puoliksi yksinhuoltajana. Lisäksi oli omakotitalo lumitöineen kaikkineen. 

    Isää odotettiin kotiin ja kun hän saapui, lapset tosiaan reagoivat siihen. Kun isä toi tuliaisia, pari päivää oltiin kavereita.

    – Oli oma rytmi, kun Jaakko oli töissä, sitten kun hän tuli kotiin, rytmi muuttui. Ihan pieni lapsi vieraantuukin. Oltiin kerran lentoasemalla häntä vastassa, pojat kysyivät, että ”onko tuo meidän isä, kun sillä on miehen kengät”.

    LEHTI-ILMOITUS JÄLLEEN KÄÄNNE ELÄMÄSSÄ

    – Sitten laivalla luin Wärtsilän tiedotuslehteä ja näin ilmoituksen työpaikasta. Lähetin sinne avoimen työhakemuksen. Kun tulin lomalle, oli kotosalla kirje odottamassa, että voisit tulla käymään, Jaakko kertoo.

    Jaakko kävi haastattelussa, jossa kysyttiinkin sitten suoraan, että ”koska voit aloittaa”. 

    – Seuraavana maanantaina aloitin. Kirstin paluu työelämään taas tapahtui kuin vahingossa. Jaakon veljen veneliikkeestä Taivassalossa lähti konttoristi.

    – Jäin muutamaksi päiväksi auttamaan. Siinä menikin sitten pari vuotta, Kirsti kertoo.

    Kirjanpitäjän taidot olivat säilyneet pitkästä kotonaolosta huolimatta. Debetit ja kreditit olivat pysyneet paikoillaan. Jaakolla taas vierähti Wärtsilä Dieselissä koneiden parissa 11-12 vuotta. Kolmas iso siirtymä oli hänen eläkkeelle jäämisensä. Siitäkin on jo 15 vuotta ja aika on mennyt ihan hyvin.

    Altadis Kaarinassa oli sitten Kirstille pisin työsuhde, 17 vuotta. Viime vuoden toukokuussa hänkin jäi eläkkeelle.

    KLASSIKOT VETÄVÄT PUOLEENSA

    Autotallista paljastuu Jaakon rakas harrastus, vanhojen autojen kanssa touhuaminen. Hänen aarteensa on Porsche 911 vuosimallia -91.

    – Sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Ensi vuonna sen saa museorekisteriin, Jaakko kertoo.

    Hänellä on ollut elämänsä aikana vaikka minkälaisia menopelejä. Yksi niistä on jäänyt kaihertamaan mieleen.

    – Ensimmäinen harrasteautoni oli Ford Custom Cabriolette 1950, jonka Suomi-Filmi oli tuottanut käytettynä Amerikasta Suomeen. 

    Auto meni vakuutusyhtiön lunastukseen. Sammon vahinkotarkastajien päällikkö ja Piilisten mökkinaapuri osti sen ja myi myöhemmin Jaakolle. Se, että autosta tuli myöhemmin luovuttua, on jäänyt harmittamaan. Ehkä auto vielä tulee jostain vastaan?

    OMA, KOLMESTI REMONTOITU KOTI 

    Myös kotia on remontoitu kolmeen kertaan. Ensi kertaa, kun taloon muutettiin 1980-luvulla, viimeisin remontti tehtiin pari vuotta sitten.

    – Tapetoitiin, maalattiin ja laitettiin huonekalut uusiksi, Kirsti kuvailee. Vanhat huonekalut ja esineet olivat olleet rakas harrastus, mutta tavaraa alkoi kertyä.

    – Joka viikonloppu katsottiin, että missä olisi huutokauppa. Ja taas mentiin.

    Olohuoneen keskipisteeksi jäi kuitenkin Piilisten ensimmäinen yhteinen huonekalu, pyöreä pöytä, huolellisesti kunnostettu Alvar Aalto-henkinen klassikko. Sen hinta, 50 markkaa turkulaisessa osto- ja myyntiliikkeessä vuosikymmenet sitten, on jäänyt muistiin.

    – Aikaisempaan sisustukseen se ei sopinut, se oli aina pitsiliinalla peitetty, Kirsti kertoo. 

    Nyt pöytä sai uuden elämän entistä valoisammassa kodissa. Vanhoja kalusteita on varastoitu, saattaahan olla, että ne jonain päivänä vielä tekevät paluun.

    UUSILLA HARRASTUKSILLA MAKUA JA LIIKETTÄ ELÄMÄÄN

    – Harrastan Pokemon-pelaamista, siitä on tullut viime vuosien harrastus. Se saa liikkumaan ja kävelemään, Kirsti kertoo.

    Hän kertoo olevansa tasolla 40. Pokemonummikoille tuo ei vielä kerro mitään. Mitä ilmeisemmin konkari on jo pelissä kovalla tasolla. Kun Pokemon aikanaan tuli, sitä pelasivat lapset.

    – Nyt pelaajista suurin osa alkaa olemaan keski-iän ylittäneitä. 

    Pokemoniin liittyy sosiaalisuutta, joka on kuitenkin korona-aikana jäänyt vähemmälle. Kirstille se on kuitenkin tarkoittanut intoa lähteä liikkeelle ja kävelemään ihan eri tavalla kuin aiemmin.

    – Ennen en oikeastaan liikkunut mihinkään, mitä nyt töihin ja kauppaan auton kanssa.

    Kirsti on aina tehnyt myös käsitöitä, mutta eläkkeellä hän innostui yllättäen myös leipomisesta. 

    – Se oikeastaan lähti siitä, että oltiin kylässä, jossa rouva oli juuri leiponut hapanjuurileipää. Leipä oli minun mielestäni ihan hirvittävän hyvää, menin heti ostamaan kirjan asiasta ja tekemään sitä. Siitä se sitten lähti, kaikennäköiseen muuhun leivontaan tuli innostus.

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI… 

    Seuraavaksi juttusarjassa siirrytään hiukan etäämmälle Maanpään maisemista. Seuraavat saarelaiskaverit ovat Kirsti ja Jaakko Piiliselle
    ystävän ystäviä. Tämä pariskunta on ehtinyt olla välillä Helsingissä. Heiltä päästäänkin kysymään, miksi Turku ja Hirvensalo on kutsuu jälleen? Seuraavana sarjassa siis paluumuuttajien tunnelmia.

    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Nuorten sanomaa - Terveisiä teatterista

    Hirvensalon Nuorisoteatterin keskiviikkoillan harjoitukset Syvälahden monitoimitalossa ovat alkamassa. Ohjaaja ja nuoret, järjestävät paikkoja kuntoon: lavasteita, pukuja, rekvisiittaa.

    Pyydän haastattelua varten viereiseen tilaan Siirin 13 v., Teklan 16 v., Jeren 14 v. sekä Reetan 51 v. ja Juhan 53 v.

    He ovat kaikki mukana marraskuussa ensi-iltaan tulevassa Aliisa ihmemaassa -näytelmässä. Harrastusvuosia Hirvareissa heillä on kertynyt kolmesta viiteen.

    Koronapanedmia on muuttanut eri harrastelajien ryhmänä tapahtuvaa harjoittelua. Teatterin kohdalla se on merkinnyt esitysten ja niihin liittyvien harjoitusten siirtämistä keväästä syksyyn tai jopa vuodella eteenpäin. Näin myös Hirvensalon Nuorisoteatterissa:

    Aliisan harjoitukset keskeytettiin keväällä ja Pekka Töpöhäntä siirtyi keväälle 2021. Jouluinen pienimuotoinen keikkanäytelmä Petterin Posse kuitenkin valmistuu vielä marras-joulukuuksi.

    Harrastuksesta ja kavereista kokonaan luopuminen olisi tuntunut raskaalta. Visiirien suojissa harjoitellaan ja nuoret ovat hyvin omaksuneet hygieniaohjeistukset

    Mikä teatterin harrastamisessa sitten vetää puoleensa? Sitä halusin näiltä nuorilta ja jo pitkään mukana olleelta pariskunnalta kysyä.

    MITÄ TEATTERIN HARRASTAMINEN SINULLE ANTAA?
    ”Muiden kanssa yhdessä tekeminen luo luottamusta, voi jopa turvallisesti töpätä. Tää on paikka, jossa saa olla oma itsensä.”
    ”Olen luonteeltani ujo ja on ollut vaikea saada kavereita, nyt on toisin.”
    ”Pitää ottaa vastuuta yhdessä tekemisestä, se tuntuu hyvältä.”
    ”Olen oppinut hillitsemään omia sanomisiani ja liikanauramista. Tuntuu hienolta.”
    ”Alkujännitys esiintymisessä on kadonnut, välillä jopa kaipaan sitä. Jännityksen voittaminen on niin mahtava juttu.”
    ”Irti arjesta ja itsensä ylittäminen, jopa omaksi yllätykseksi.”
    ”Olen saanut varmuutta esiintymiseen yleensä. Pakolliset ”yhteisleikit” ja itsensä esittelyt ovat kauheita.”
    ”Ohjaaja on tosi ammattilainen, voi luottaa ja olen oppinut täällä monia asioita teatterin tekemisestä.”
    ”Voin tehdä muitakin tehtäviä kuin itse esiintyä. Johtokuntakin voisi olla kiinnostava paikka.”
    ”Ensi-illan jälkeinen yhdessäolo ja kiitos-hetki.”

    MIKÄ HYVÄSSÄ TEATTERISSA ON TÄRKEÄÄ? MITÄ ITSE TOIVOISIT HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN OHJELMISTOON ?
    ”Pitää olla ajankohtaista, nykypäivään sopivaa sanottavaa.”
    ”Katsojalle oivalluksia.”
    ”Ajankohtaista, hauskaakin, nuorille suunnattua maailmankuvaa.”
    ”Musikaali, jossa puhuttelevaa draamaa.”
    ”Uutta tekstiä, ei ”joka paikassa esitettyjä”.”
    ”Aina ei tarvitse olla energistä, voisi olla syvää draamaa, jossa voisi yrittää ylittää itsensä näyttelijänä.”
    Tässä osiossa haastattelijan huomio kiinnittyi vastaajien nuoreen ikään ja heissä alkavaan taiteen yhteiskuntavastuuseen!

    MIKSI PITÄISI TULLA KATSOMAAN ALIISA IHMEMAASSA NÄYTELMÄÄ?
    ”Siinä on ajankohtainen ja hauska nuorille suunnattu maailma.”
    ”Sisältää hyviä oivalluksia.”
    ”Myös aikuisten pitäisi tulla katsomaan.”
    ”Valtava määrä tyttöenergiaa, en tiedä tosin, onko se kaikille syy tulla katsomaan?”
    ”Siitä vaan tulee hyvä juttu.”

    TEKSTI: SIRPA SAARISTO, HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN TUOTTAJA
    KUVA: MIKA NURMI

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Mitä kuuluu Maria Sund?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Maria muutti puolisonsa kanssa saarille 10 vuotta sitten pieneen punaisen tupaan. 30-luvulla rakennetussa talossa on aina laitettavaa. mutta pihapiiri  mahdollistaa myös melko uuden harrastuksen harjoittamisen. Maria löysi reilu vuosi sitten Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat ry:n, missä harrastetaan
    primitiivijousiammuntaa. Primitiivijousessa ei ole nykyaikaisia tähtäimiä tai muita apuvälineitä, vaan se mukailee vuosituhantisia perinteitä. Jousiammunta on terapeuttinen harrastus, mistä on apua fysiikalle ja kehittää myös mielenhallintaa ja keskittymiskykyä. Maria onkin saanut harrastuksesta avun olkapään ongelmiin ja kipuiluun.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Leppoisa, rohkea ja innostuva.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Tällä hetkellä olen työnhakija. Pandemia luo tähän omat haasteensa. Olen tehnyt aiemmin ATK-alan töitä ja ollut muun muassa Lehmusvalkamassa aulaemäntänä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    En muista, että sellaista olisi ollut.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Perheyritys voisi olla kiinnostava. sellainen, mihin liittyisi ATK-alan taitoja ja kemian analyysejä.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Rauhallisesti. Kuppi teetä ja aamupala, minkä jälkeen radiosta alueuutiset, sitten netistä katsomaan, mitä maailmalla on tapahtunut.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Lääkäri antoi luvan jo hieman harrastaa jousiammuntaa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Yleensä maailman tilanne. Ihminen on älykäs ja pystyy kehittämään korkeaa teknologiaa, mistä koko ihmiskunta voisi hyötyä. Sen sijaan ihmiset käyttävät niitä oman edun tavoitteluun ja aseman ylläpitoon, samalla haaskaten olemassaolevia resursseja. Ihmiseltä puuttuu kyky laajempaan kollektiiviseen ajatteluun.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Kakskerrassa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Perinteistä jousiammuntaa perinnevälineillä. Tulevaisuudessa on myös tarkoitus tehdä itse jousia, nuolia ja muita välineitä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Juuri sitä, mitä nytkin, ehkä vielä enemmän keskittyen meditatiiviseen puoleen.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Historiaan liittyvät elokuvat ja dokumettisarjat tulee myös ahmittua.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Olisi mukavaa, jos saarille saisi sellaisen ulkoilupolun, mikä toimisi myös jousiammuntapolkuna, jossa olisi erilaisia rasteja.

    MITEN RENTOUDUT?
    Harrastusten parissa ja yhdessäolosta rakkaan puolison kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Aiemmin asuimme Turun keskustassa, mutta kun alue muuttui levottomaksi muutimme toiseen paikkaan, mikä olikin yhtä levoton. Kun sopivan pieni tupa löytyi, oli ratkaisu helppo.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI?
    Oma koti.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Varsinainen extreme? Huh, en usko, että kokeilisin mitään, mutta historian elävöittäminen kiinnostaisi.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    Jos olisi samalla myös terve, niin ehkä Kalevalaiseen suomeen voisi mennä.

    MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Tasa-arvoissa olisi korjaamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pitää vielä parantaa. Perustuloa kaipaan ja sitä, että ihmiset jakaisivat paremmin näitä elämän resursseja.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Olen tyytyväinen, että meillä on mahdollista elää suht’ turvassa omana itsenämme. Meillä on koulut, terveydenhuolto ja muita kohtalaisen hyviä peruspalveluja, mitä kaikkialla maailmassa ei välttämättä ole.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄPITÄEN?
    Olemme lopettaneet kaiken turhan matkustamisen ja kulutuksen. Ikävä kyllä, joutuu tutkimaan myös sitä, missä ja millä tavalla esimerkiksi ruoka on tuotettu.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Loppukesällä oli primitiivijousikilpailut Liedon Vanhalinnassa. Tosin olin vain seuraamassa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Katsotaan miten tämä pandemia tästä nyt etenee.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Nyt ei tule mitään mieleen, että mitä voisin kysyä.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Hyvän hengen salibandyä

    Rentous, leppoisuus, hyväntuulisuus, omaehtoisuus: näitä sanoja tulee mieleen kun kuvailee tunnelmaa SB Hirvensalon C-poikien salibandytreenissä.

    Koleassa tihkusadesäässä – myrskyä enteilevänä iltana – ei kuulunut valituksia tai vastaväitteitä kun valmentaja Toni Koch teetti alkulämmittelyksi nopeuskestävyys-harjoitusta. Kahteen porukkaan jaetut ryhmät kiersivät vuorotellen kenttää vaihtaen juoksurytmiä ohjeiden mukaan. Hölkästä edettiin kevyen juoksun kautta hetkeksi täyteen spurttiin.

    Lihasten herättelyn jälkeen siirryttiin Paavohallin sisätiloihin venyttelemään ja varsinaisiin saliharjoituksiin. Huolelliset venyttelyt vetää – tällä kertaa – Akseli Silto ja kuuliaisesti koko porukka seuraa mukana ja käy samalla leppoisaa jutustelua.

    Akuuttina puheenaiheina ovat meneillään olevan TET-viikon hauskat tapahtumat muun
    muassa Majakkarannan S-marketissa, jossa pojista kolme: Joonatan Hiltunen, Daniel Koch ja Eino Kallioniemi ovat yhdessä tutustumassa työelämään.

    Pitkään lajia harrastaneista pojista osa on mukana myös kerhojen valmentajina. Oheisharjoitusten aikana edellä mainittu TET-kolmikko sekä Silto ovat varautuneet ohjaamaan salibandykerhoa, mutta – liekö sade syynä – yhtään pientä harrastajaa ei ilmaannu paikalle haastatteluiltana.

    Joukkueen ydinryhmä on ollut koossa päiväkodista alkaen; muutama poika on jäänyt pois ja muutamia on tullut vuosien aikana lisää. Toisensa pitkään tunteneet pojat ovat hitsautuneet yhteen joukkueeksi, jossa hyvä henki näkyy päälle päin. 

    – Jäätävän hyvä, luonnehtii Toni porukkaansa ja joukkuejohtaja Ari Hirvonen myötäilee. 

    He kehuvat poikien motivaatiota. Harjoituksia tehdään tunnollisesti ohjeita seuraten. Ulkopuolisesta voi näyttää siltä, että pojilla ei olisi joka hetki kuulo päällä, mutta siitä huolimatta harjoitus rullaa jouhevasti. Onnistumisista palkitaan ja pienet haasteet toimivat kannustavasti.

    Venyttelyn yhteydessä valmentaja haastaa pojat: kaikille, jotka saavat kämmenet lattiaan eteentaivutuksessa tarjotaan keväällä jätskit jokirannassa. Haaste innoittaa yrittämään ja pari poikaa selvittää sen heti.

    JÄÄKIEKKOTAUSTASTA APUA VALMENNUKSEEN

    Yleensä vanhemmat ohjaavat lapsensa harrastuksen pariin, mutta Kochin perheessä kävi toisin päin. Perheen kuopus halusi salibandykerhoon 7-vuotiaana.

    – Daniel veti minut mukaan ja sillä tiellä ollaan, muistelee Toni, jolla oli pitkä kokemus jääkiekosta. 

    Lajin parissa vierähti viisitoista vuotta: Bjunioreihin saakka TPS:ssä, A-junioreissa Kiekko 67:ssa. Sen jälkeen peliura jatkui vielä muutaman vuoden kakkosdivisioonassa
    Naantalin VG-62 –joukkueessa. 

    Jääkiekossa hankitulla peli- ja valmennuskokemuksella oli käyttöä myös salibandyn parissa. Eikä ihme, maallikkokin huomaa lajeissa samoja elementtejä: mailaa apuna käyttäen pieni peliväline, kiekko tai pallo, pyritään ohjaamaan kentän poikki vastustajan maaliin, jota vartioi jämäkästi topattu, ketterä vahti – tosin salibanbyssä vahdilla ei ole käytössään korkealapaista mailaa.

    Kiivaimpaan aikaan Tonin vapaa-aika meni tiiviisti jääkiekon ja salibandyn parissa. Kerran viikossa oli aikaa omaan jääkiekkoharrastukseen, aamuseitsemältä. Valmennustehtävissä hän vietti yli 800 tuntia vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien vuosityöaika vuonna 2018 oli 1592 tuntia.

    Jääkiekkovalmennus on jäänyt pois ja nykyisin valmennustehtävät vievät noin 10 tuntia viikossa. Joukkueenjohtaja Ari Hirvosella on myös jääkiekkotausta. Hän on pelannut B-junnuihin saakka parissa turkulaisseurassa.

    Salibandytoimintaan hän tuli kummipoikansa Joonatanin myötä. Toni ja Ari kehuvat poikien vanhempia, jotka vaikuttavat  taustajoukoissa muun muassa kotiturnauksissa, mutta eivät liikaa puutu harjoitusten sisältöihin.

    – Vanhemmat antavat meille valmennusrauhan, tiivistää Toni.

    UUTTA KAUTTA ODOTELLAAN

    Sarjaottelut alkavat syksyllä. Länsirannikon sarjassa pelimatkat suuntautuvat Pori-Huittinen sekä Tampere-Riihimäki –suuntaan. Mukana on 10 joukkuetta, joista neljä parasta menee eliittisarjaan ja loput jäävät kilpasarjaan. 

    Joukkue on osallistunut viime vuosina Länsirannikon haastajasarjaan. Menestys on ollut nousujohteista. Kolme vuotta sitten pojat jäivät neljänneksi, kaksi vuotta sijoitus oli toinen. Viime kaudella joukkue johti Länsirannikon ja sisäsuomen yhteistä haastajasarjaa, kun korona ikävästi katkaisi sarjan.

    Toni on asunut Hirvensalossa 20 vuotta. Hän on asettunut nelihenkisen perheensä kanssa puolison lapsuudenkotiin Pikisaareen. Hän pitää tärkeänä, että nuorilla on harrastusmahdollisuuksia lähellä kotiaan. Salibandyharrastusta varten ei tarvitse poistua saarelta.

    Toiminta houkuttelee nuoria myös mantereen puolelta, naapurikuntia myöten. SB Hirvensalo on Hirvensalon Heiton alajaosto, jossa salibanbya on harrastettu jo lähes
    neljännesvuosisadan ajan. Toiminta kattaa kaikki ikäluokat alkaen poikien ja tyttöjen juniorikerhoista aikuisten miesten ja naisten kilpasarjoihin.

    Kaikissa ikäluokissa sarjoja on sekä harrastus- että kilpatasoilla. Valmentajia on kymmeniä ja heidän lisäkseen toiminnan pyörittämiseksi tarvitaan joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, huolto- ja muita tukijoukkoja. 

    Salibandyn suosio on noussut viime vuosina. Nykyisin se on kiilannut suosiossaan jääkiekon ohi kakkossijalle jalkapallon jälkeen. Lajin harrastajia on Suomessa noin 70 000. Toivottavasti suurin osa heistä harrastaa lajia samalla myönteisellä fiiliksellä kuin SB Hirvensalon 17 C-junioria.

    TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Arboretum kasvoi jälleen

    Puun päivää edeltävänä perjantaina 25.9. istutettiin Hirvensalon puulajipuistoon, eli arboretumiin, viisi uutta puuntainta. Arboretum kulkee Wäinö Aaltosen koululta kevyenliikenteenvälyän vartta.

    Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n 30-vuotisjuhlan kunniaksi hallituksen puheenjohtaja Konsta Weber ja toimitusjohtaja Maria Aspala istuttivat ruotsin- ja suomenpihlajat.

    – Pihlaja on vanha Vason tunnuspuu. Ensimmäisen kohteen pihaankin istutettiin pihlaja, Weber kertoo.

    – Meillä on paljon kohteita Hirvensalossa ja haluamme ilahduttaa paikallisia asukkaita. On tällä myös oma symbolinen arvonsa, Aspala jatkaa.

    Urheiluseura Juoksu & Jumppa ry istutti puistoon punatammen sekä metsälehmuksen.

    Hirvensalo-seuran puheenjohtaja Niko Aaltonen taas viisi vuotta vaalimansa hevoskastanjan.

    – Minulla on sukua Pikisaaressa, olen ottanut siellä kasvavasta kastanjasta siemenen ja kasvattanut tämän puun, Aaltonen kertoo.

    Suomi 100 -vuonna perustettu puupuisto tähtää kohti vuoden 2029 Turun 800-vuotisjuhlia päämääränään sata istutettua puuta.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Juttuja ja dramatisointeja

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Virve Myllymäki tavattiin ensi kertaa Mainingissa lokakuussa 2011, jolloin nainen tervehti lukijoita kansikuvassa. Juttuja lehteen alkoi ilmestyä viisi vuotta sitten.

    Vuonna 1992 Satavaan ilman sen suurempia ennakkositeitä muuttanut Myllymäki vietti saarilla ruuhkavuotensa. Parhaimmillaan kuusihenkisen perheen talo kuitenkin vuosien varrella tyhjeni ja nainen päätyi maalaistaloon Vahdon Lavamäkeen, maaseudun rauhaan. Hyppäys lukijasta lehtijuttujen kirjoittajaksi kävi leikiten.

    – Olin kirjoittanut artikkeleita lehtiin avustajana ja tulin ajatelleeksi, että voisihan sitä kotiseudustaan paikallislehteenkin kirjoittaa. Joimme Pirjo Huttusen kanssa Satavan kyläkaupassa kahvit ja se oli sillä selvä! Myllymäki muistelee.

    Kynä on sauhunnut myös kirjastonhoitajana ja kirjastoauton kuljettajana työskentelevän naisen vapaa-ajalla teatterin parissa.

    – Olen kirjoittanut työpaikalleni pikkujoulunäytelmiä. Tapani katsella asioita on usein humoristinen ja joskus sarkastinenkin. Muutokset saavat helposti aikaan kipinän ja totuutta ei tarvitse usein kovin edes muunnella, että siitä saa hauskaa.

    Vuoden 2011 lehtijutun aikaan valmistui Myllymäen tekemä dramatisointi Topeliuksen Adalminan helmestä, jota esitettiin sekä Kakskerran nuorisoseuran teatterin voimin,
    että sen jälkeen myös muualla Suomessa muiden harrastajateattereiden toimesta. Samaisessa jutussa kerrotaan haaveena olevan kokoillan näytelmän kirjoittaminen.

    – Voit kirjoittaa juttuun, että se on vielä edelleenkin haaveena, Myllymäki nauraa.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Pienten puolella Alessa ja Hilla

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    KIUAS
    ALESSA: Sinne laitetaan puita ja sieltä tulee kuumaa ilmaa, kun heittää vettä.
    HILLA: Saunassa on sellainen, siinä on kiviä ja tulee kuuma.

    KÄSIJARRU
    ALESSA: Pyörää kun ajaa niin voi jarruttaa kädellä.
    HILLA: Liian kova vauhti kun on, niin siitä pysähtyy.

    SENKKI
    ALESSA: Sentin raha.
    HILLA: En tiedä. En ole koskaan kuullut…

    KULTA
    ALESSA: Kultaista.
    HILLA: Kirkkaampaa kuin keltainen.

    RUSKA
    ALESSA: Kai jotain roskia?
    HILLA: Sadetta ja jotain, en nyt muista.

    SUSHI
    ALESSA: Syötävää. Sellaisia rullia.
    HILLA: Riisi ja päällä jotain avokadoa, lohta ja chilimajoneesia. On hyvää!

    KIRAHVI
    ALESSA: Pitkäkaulainen hevonen. Ja täplikäs.
    HILLA: Tosi, tosi pitkä eläin, jolla ruskeita pilkkuja, mut muuten keltainen.

    MITÄ TEKEE...?

    HENKIVARTIJA
    ALESSA: Vartioi henkeä.
    HILLA: Suojelee ihmisiä.

    ENSIHOITAJA
    ALESSA: Auttaa kaikkia, vaikka kaatuneita sairaalassa.
    HILLA: Hoitaa ihmisiä ekana.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KOULU
    ALESSA: Kivoja oppilaita ja opettajia.
    HILLA: Missä oppii kaikkia asioita.

    JUNA
    ALESSA: Iso ja sinne mahtuu paljon ihmisiä.
    HILLA: Hyvä olo matkustajilla ja tilaa kaikille.

    MIHIN TARVITAAN...?

    MATOJA
    ALESSA: Onkimiseen ja lintujen ruokana.
    HILLA: Että voi kalastaa ja linnuilla on ruokaa.

    SUOLAA
    ALESSA: Ruokaan ainakin.
    HILLA: Kaikkeen mihin tarvitaan. Sipseihin!

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    ALESSA: Et vois olla näkymätön ja mennä kaikkialle eikä kukaan tietäis. On perhe ja vapaapäiviä. Lettuiltoja, nam, joka päivä. Kissanpentu Simba ja Rontti-kissa.
    HILLA: Oppii kaikenlaistaja saa tehdä mitä haluaa ja huvittaa. Perhe: äiti, iskä, pikkuveli ja -sisko, isosisko. Lyyli koira ja uusi koira Emma.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    ALESSA: Taitoluistelija ja kissanhoitaja.
    HILLA: Eläintenhoitaja tai ravintolan kokki.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Ämyri: Avaimet toimivaan parisuhteeseen nuorena

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Nuoria usein mietityttää mistä löytää seurustelukumppani ja kuinka vielä pitää hänet. Nuorilla tunteet sekä elämäntilanteet heilahtelevat yhdestä ääripäästä
    toiseen jatkuvasti. On siis täysin normaalia, että myös parisuhteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Kuitenkin itse jo melkein kaksi vuotta seurustelleena – tiedän kyllä, aikuiset, varmasti hymähdätte tälle - voin itsevarmasti sanoa, että vakituisessa parisuhteessa oppii sekä itsestään, että muista ihmisistä aivan äärettömän  aljon. Jutussa pääset kurkistamaan kolmen nuoren parin parisuhteeseen.

    Tiia ja Oiva

    MITEN TAPASITTE?
    ”Yhteisten kaverien kautta.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Viisi kuukautta.”

    MISTÄ PIDÄT ENITEN KUMPPANISSASI?
    TIIA: ”Oiva on fiksu ja huomaavainen. Hän kuuntelee ja välittää.”
    OIVA: ”Tiia on luotettava ja olemme niin sanotusti samalla aaltopituudella.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    TIIA: ”Voimme puhua kaikesta. Arvomme ja huumorintajumme kohtaavat juuri sopivasti, mutta meillä on myös omia mielipiteitä.”
    OIVA: ”Olemme samanlaisia, mutta samalla tarpeeksi erilaisia. Suhde ei koskaan tunnu tylsältä tai turhalta.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    TIIA: ”Olen oppinut keskustelemaan asioista, eikä vain pitämään kaikkea sisälläni. Olen myös tajunnut, että aina ei kannata takertua
    pikku juttuihin, sillä pitkällä tähtäimellä niillä ei niinkään ole väliä.”
    OIVA: ”Olen oppinut paremmin ymmärtämään muiden ihmisten arvoja ja mielipiteitä.”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    TIIA: ”Kannattaa puhua avoimesti niin hyvistä kuin huonoistakin asioista.”
    OIVA: ”Muistakaa pitää myös väliä kumppanistanne, ette muu elämä unohdu
    täysin.”

    Helmi ja Anna

    MITEN TAPASITTE?
    ”Tapasimme Turku Pride-tapahtumassa yhteisten kavereiden kautta.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Olemme seurustelleet nyt reilun vuoden verran.”

    MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
    HELMI: ”Annan kanssa on aina todella hauskaa. Hän tekee oloni myös todella hyväksi ja turvalliseksi”.
    ANNA: ”Meidän ei edes tarvitse tehdä mitään, ja minulla on silti ihan sika kivaa.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    ”Aina hoetaan kommunikaation tärkeydestä, mutta ehkä mekin olemme sen kannalla.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    ”Kaikki on aina helpompaa, kun toinen on vieressä.”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    ”Vanhempien mielipiteillä kumppanistasi ei ole mitään merkitystä, sillä sinä olet se, joka päättää kenen kanssa haluat viettää aikaa. Ehkä jopa rakentaa tulevaisuutta.”

    Helmi ja Leevi

    MITEN TAPASITTE?
    ”Tapasimme yhteisen kaverin syntymäpäiväjuhlissa.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Hiukan vajaa vuoden.”

    MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
    HELMI: ”Leevi on todella hauska ja rento. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä.”
    LEEVI: ”Helmi välittää kaikesta niin paljon.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    HELMI: ”Olemme tulleet alusta asti todella hyvin toimeen. Tärkeintä on kuitenkin nähdä vaivaa parisuhteen eteen.”
    LEEVI: ”Tyttöystävä.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    HELMI: ”Leevi on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin minä, joten olen oppinut paremmin ymmärtämään hänen kaltaisiaan ihmisiä.”
    LEEVI: ”Parisuhde on rankkaa, jos ei ole oikeassa mielentilassa”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    HELMI: ”Ei kannata ottaa asioita liian vakavasti. Tärkeintä on, että on hauskaa ja hyvä olla.”
    LEEVI: ”Mieti ainakin kaksi kertaa ennen kuin teet mitään.”

    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Vuoden luotolainen Kakskerrasta

    Vuosittain Hirvensalopäivien toimikunnan valitsema Vuoden luotolainen on kunnianosoitus Hirvensalon ja saarelaisten eteen tehdystä työstä. Ensimmäistä kertaa tittelin sai Kakskertalainen.

    Viimeisiä päiviä Hirvensalon apteekissa apteekkarina viettävä Anne Kanerva on nimityksen aikaan kiireinen. Pesti apteekkarina Loimaalla on jo alkanut
    ja Hirvensalon apteekin luovuttaminen seuraavalle on vielä edessä. Hymy on kuitenkin herkässä kunnianosoituksesta Vuoden luotolaiseksi.

    – Kyllä minä täysin hämmennyin kun Sakari Itähaarla kävi asian minulle ensimmäisen kerran kertomassa. Olin ja olen edelleen otettu ja onnellinen huomiosta. Samalla minulla on myös haikeat tunnelmat, kun jäin pois Hirvensalon apteekista, Kanerva kertoo.

    Hirvensalopäivien toimikunta myöntää vuoden luotolaisen kunnianosoituksen henkilölle, joka on ansioitunut Hirvensalon ja hirvensalolaisten eteen tehdyssä pyyteettömässä työssä. Kanerva on ollut vuosien varrella mukana monessa. 

    – Olen ollut 17 saarelaisvuoteni aikana mukana Hirvensalo-seurassa, Hirvensalopäivien toimikunnassa ja Apteekin osalta mukana tapahtumissa. Omalta osaltani olen pyrkinyt saamaan ihmisiä liikkumaan ja osallistumaan omaan terveyteensä.

    – Ajatukseni on yksinkertaisimmillaan, että jos liikumme ja pidämme itsestämme huolta, tulemme terveemmiksi. Niin hassulta kuin se apteekkarin suusta kuulostaakin, silloin meidän ei tarvitse käyttää niin paljon lääkkeitä, Kanerva nauraa.

    TAUSTAVAIKUTTAJA

    Saaret Kanerva on kokenut omikseen jo vuodesta 2003, kun hän ensimmäisiä kertoja ajoi sillan yli. Kakskerrassa hän on asunut reilut viisi vuotta.

    – Vaikka työpaikka muuttuu, tulen edelleen pysymään saarilla. Olen aina puhunut saarista, ajatellut saaria kokonaisuutena. Hirvensalon apteekkikin on ollut aina kolmen saaren apteekki. Käätyjä luovuttaessaan Sakari Itähaarla muistutti, etten saa unohtaa Hirvensaloa, vaikka asunkin nyt Kakskerrassa.

    Muutos ajatusmaailmassa on pitänyt tapahtua myös kunnianosoituksen myöntäneessä toimikunnassa. Käädyt Kanervalle luovuttanut Itähaarla avaa asiaa.

    – Joskus olisi ollut täysin mahdoton ajatus nimittää entinen hirvensalolainen Vuoden luotolaiseksi. Kanerva on sponsoroinut apteekin kautta paljon, ollut seuran hallituksenkin jäsen ja toimikunnassa mukana. Hän on ollut taustavaikuttajana ja auttajana ennen kaikkea, Itähaarla kertoo.

    Muutama vuosi sitten toimikunnassa haluttiin tarkentaa kriteereitä, jonka mukaan vuoden luotolainen nimitettäisiin.

    – Tavallaan mietimme uudestaan, mikä on se työ tai panos, jonka joku on tehnyt Hirvensalon eteen. Yhtä hyvin vastaanottaja voisi olla vaikka kaupunginjohtaja, joka on liputtanut Hirvensaloa päätöksissä. Kyse on ennemminkin työstä ja panoksesta, jota on tehnyt, ei niinkään siitä, mikä se itse panos on ollut.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Retkiä saarilla: Annalanlahti

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Kuolemannokan kallioniemi työntyy Satavan länsirannasta kohti Airistoa kuin luinen sormenpää. Niemeä kiertävien virtausten sanotaan olevan niin voimakkaita, että ne voivat kiskoa liian lähelle uskaltautuvan veneilijän päin vedenalaista kalliojyrkännettä.

    Samat virtaukset estävät kantavan jääpeitteen muodostumisen ankarinakin talvina. Perimätiedon mukaan Airiston kylmä syvyys onkin monen Kuolemannokan heikoille jäille ja vaarallisille vesille uskaltautuneen viimeinen leposija. 

    Ovatpa tarinat totta tai eivät, Kuolemannokan eteläpuolella levittäytyvä Annalanlahti on petollisen kaunis. Sen pyöreiksi hioutuneista pikkukivistä muodostuva ranta kaareutuu paljaiden silokallioiden välisenä vaaleana puolikuuna, jonka rantaan mainingit lyövät tasaisen raukeasti kohisten.

    Kaukana Airiston leveän selän tuolla puolen siintävät Rymättylän saaret. Ranta houkuttelee kahlaamaan, mutta kahlaajan on syytä olla varuillaan, sillä aluksi kutsuvan loivasti laskeva kivinen merenpohja katoaa äkkiarvaamatta alta. Airisto on yli 90 metriä syvä hautavajoama, jonka vedenalaisen jyrkänteen reuna on yllättävän lähellä rantaa.

    Uimapuuhia paremmin Annalanlahden ranta soveltuu meritunnelmasta nauttimiseen ja laskevan auringon ihailuun. Sopivaan aikaan auringon lämmittämillä rantakallioilla  istuskeleva voi nähdä laivojen kyntävän merta Airiston keskellä kulkevalla laivaväylällä.

    Tall Ships’ Races -tapahtuman aikaan ranta soveltuu lähtevien purjealusten ihasteluun, ja muinaistulien yönä pimeästä merestä heijastuvat Vepsästä ammutut ilotulitusraketit. Talviaikaan pääsee toteamaan vanhojen tarinoiden todenperäisyyden, sillä meri tosiaan pysyy pakkasillakin yleensä avoimena.

    Annalanlahden houkuttelevuuden oli taannoin huomannut myös rannanvaltaajapariskunta, joka vielä pari vuotta sitten terrorisoi alueelle pyrkijöitä väittämällä rantaa
    omaksi yksityisalueekseen.

    Pariskunta häädettiin, mutta ehti sitä ennen muokata alueen ilmettä asettelemalla vesirajaan huolellisesti kivenmurikoista aallonmurtajan. Sittemmin joku muu kävijä on tehnyt aallonmurtajaan aukon kanootilla rantautumista varten. Asetelma on ikävästä historiastaan huolimatta oikeastaan aika kaunis.

    Annalanlahdelle pääsee kääntymällä Kuolemannokantielle ja valitsemalla sen vasemman haaran. Heti haarautumisen jälkeen näkyy tien varressa vasemmalla harvennettua metsää, jonka takaa voi erottaa meren kimalluksen ja kuulla rantaan iskeytyvien aaltojen kohinan.

    Hakkuista ja myrskyistä jääneiden risujen ja rankojen keskellä näkyy polun linja. Sitä kannattaa seurata jonkin matkaa ja lähteä sitten risuja väistellen kohti merta. Vähemmän risuisen kallioreitin voi löytää kulkemalla

    Kuolemannokantietä vielä vähän pitemmälle ja siirtymällä tieltä pois vasemmalle kalliometsään juuri ennen kuin tie kääntyy jyrkästi oikealle. Polkua ei ole, mutta suunta on selvä. Perille ei pääse autolla, mutta sen voi jättää Kuolemannokantien alusta löytyvälle raivatulle paikalle.

    Pyöräilevälle kävijälle Erikvallaan johtava tie tarjoaa hauskaa mutkittelua ja mukavia maisemia. Linjan 14 bussipysäkki on tienhaaran kohdalla.

    Alueen omistava Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on antanut siunauksensa rannalla retkeilemiselle. Seurakuntayhtymä ja Turun kaupunki
    neuvottelevat parhaillaan rannan kaavoittamisesta virkistysalueeksi ja siirtämisestä kaupungin omistukseen

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    Geokätkö ”Annalanlahden luonnonhiekkarantahttps://coord.info/ GC2TM8B

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Kakskerranjärvi voi hyvin

    Paljon puhutaan sinilevästä järvissä ja viimevuosia otsikoissa viihtyvä Littoistenjärvi on hyvä huono esimerkki siitä, mihin kuntoon järvi voi mennä. Kakskerranjärvestä ei otsikoita ole juuri kirjoitettu, vaikka syytäkin olisi.

    Tapaamme Kakskerranjäven suojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja pitkäaikaisen aktiivin Anssi Junnilan luonnollisesti järven rannalla, Auno Turkon mökin terassilla. Myös Turkko kuuluu yhdistykseen, ja vaikkei omien sanojensa mukaan ole mikään yhdistysaktiivi.

    – Olemme olleet tässä mökkiläisinä 16 vuotta ja tämän yhdistyksen toimintaan osallistuminen on minulle erittäin tärkeää. Anssia taas ei olla päästetty pois hallituksesta, niin sydämen asialla hän jaksaa perehtyä jokaiseen kysymykseen. Tietysti hänen koulutuksellaankin on suurta merkitystä myös yhdistykselle, Turkko avaa. 

    Junnila on biologi, joka ymmärtää vesiekologian periaatteet. Hän kansantajuistaa yhdistyksen nettisivuille Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen kuukausittaiset  raportit järven tilasta. Järvellä hän on mökkeillyt jo kohta 60 vuotta.

    – Kun tulimme tänne syksyllä -66, Kakskerta oli agraariseutua. Hiekkatie kiersi järven ja maitoa haimme Penilän Alatalosta. Ihmiset eivät kantaneet kaupungista vettä,  vaikka tontilla ei kaivoa ollutkaan. Kirkasvetisen järven vettä käytettiin juoma- ja talousvetenä, Junnila muistelee.

    JÄRJESTÄYTYMINEN

    Yhdistyksessä on parisen sataa jäsentä, käytännössä kaikki järven ympäristön kiinteistöt. Vuonna 1982 alkoi nousta huoli järven tilasta ja yhdistys perustettiin.

    – Ympäristön tilaan ja sen suojeluun herättiin varsin myöhään. Järvellä asuvat ja mökkeilevät päättivät, että näin tärkeällä järvellä on oltava suojeluyhdistys.

    Junnilan muistelee järven olleen kirkasvetinen vielä 1970-luvulla.

    – 1980-luvulla alkoi näkyä sinilevää ja 90-luvulla sitä oli jo riesaksi asti aina 2000-luvulle saakka. Kaupunginhallituksen periaatepäätöksellä ja Kakskerranjärven suojeluyhdistyksen aloitteesta, perustettiin vuonna 2001 Kakskerranjärven neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtäväksi annettiin järven tilaan vaikuttavien toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus. 

    Neuvottelukunnassa on edustajia ympäristö- ja kaavoituslautakunnasta, Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta, Airiston kalastusalueelta, Kakskerranjärven suojeluyhdistyksestä, Kakskertaseurasta, Maataloustuottajain Kakskerran yhdistyksestä, Harjattula Golf Oy:stä sekä Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimistosta.

    KIRKASTA JA PUHDASTA

    Yksi tärkeä asia Kakskerranjärven suojeluyhdistyksellä on yhteishengen ylläpitäminen.

    – Olemme olleet edesauttamassa ilmapiiriä siitä, että syksyllä 2007 järven ympäriltä pantiin noin 30 hehtaaria peltoa kesannolle ja loput suorakylvöön, maanviljelijöiden ymmärryksestä tietenkin.

    Junnila kertoo toimen parantaneen järven tilaa melkoisesti.

    – Ulkoisen kuormituksen väheneminen on ollut huomattava. Järven tuottavan kerroksen fosforimäärät käytännössä puolittuivat.

    Sinilevää on Junnilan mukaan maailmassa ollut aina.

    – Aina välillä minulta kysytään, että mistä ne sinilevät oikein tulevat. Syanobakteereja on ollut maapallolla noin kolme ja puoli miljardia vuotta, Junnila naurahtaa.

    Miten järvi sitten oikeasti voi? Kysymykseen herrat kehottavat käymään järvellä ja katsomaan itse. Laskeudumme Turkon mökin satakunta askelmaa laiturille katsomaan.

    – Aika usein ihmiset kysyvät, että missä kunnossa se järvi oikein on. Jostain syystä kuvitellaan, että sen tila on paljon huonompi, mitä todellisuudessa. Järven tila ei ole pitkään aikaan ollut näin hyvä ja se tuntuu paranevan koko ajan, Turkko sanoo.

    – Kakskerranjärven hygieninen tila on nyt todella hyvä. Itse en käytä edes shampoota, pesen kaupungissakin hiukseni mökiltä tuodulla järvivedellä. Lisäksi vesi kelpaa minulle myös juomiseen, Junnila nauraa ja ottaa laiturilta hörpyn vettä.

    Kakskerranjärven suojeluyhdistys ry, www.2xjsy.fi Jäsenhinta on 20€ ruokakunnalta vuodessa.

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    "Taidetta ei tarvitse ymmärtää"

    Satuitko poikkeamaan kesällä 2019 Brinkhallin kartanossa taidenäyttelyssä? Osa tämän aukeaman töistä oli myös siellä näytillä ja siksi ne saattavat vaikuttaa tutuilta.

    Hirvensalolainen taiteilija ja graafinen suunnittelija Eveliina Tommola kertoo aloittaneensa taiteen parissa vasta pitkälti aikuisiällä, itse asioita opiskellen.

    – Moni itseään taiteilijaksi tituleeraava on käynyt alan kouluja ja opiskellut ulkomailla. Joskus leikittelin itsekin ajatuksella taiteen opinnoista, mutta lasten saamisen jälkeen leipätyön jättäminen ja alalle heittäytyminen ei tuntunut järkevältä vaihtoehdolta, nainen nauraa. 

    Taiteen tekeminen on Tommolalle – vaikkakin vakava sellainen – intohimoinen harrastus. Se on myös oma pakopaikka ja henkireikä arjen keskellä.

    OMAN NÄKÖISTÄ, VAIKKA ABSTRAKTIAKIN

    Tuntuu yllättävältä, mutta Brinkhallin näyttely oli Tommolan ensimmäinen.

    – Olen istunut teosteni päällä ja vasta nyt rohjennut niitä näyttää. Näyttelyn jälkeen onkin sitten ollut melko tasainen tilaustöiden virta ja hyvä niin.

    Akryyli- ja öljymaalaukset, sekä lyijy- ja hiilityöt ovat taiteilijalle tutuinta sarkaa. Laaja skaala mahdollistaa heittäytymisen erilaisiin toteutuksiin, sekä tilaustöiden kimppuun. Aiheet ovat joskus myös abstrakteja, jolloin kuvassa voi olla vain värejä ja muotoja.

    – Vaikka työ olisi abstrakti, pyrin löytämään siihen silti jonkin omannäköiseni vivahteen. Ehkä juuri abstraktit työt ja naisfiguurit ovat eniten näköistäni jälkeä. Tilaustöinä
    kauppansa tekevät tällä hetkellä myös koivuaiheiset työt.

    TAIDE JA SEN MERKITYS

    Tommolalle taiteen merkitys elämässä on suuri, eikä pelkästään sen tekemisen kautta.

    – Jos eläisimme ilman taidetta ja musiikkia, olisi maailma melko synkkä paikka. Se saa tavallisimmillaankin pysähtymään ja pohtimaan asioita. Huomaan teosten äärellä usein todella pysähtyväni miettimään ja saamaan fiilistä.

    Hän muistelee aikoja, jolloin aloittaessaan taideharrastusta mietti, onko liian tavallinen tekemään taidetta.

    – Jokainen meistä osaa tehdä taidetta. Pitää olla kiinnostunut siitä ja antaa siihen tunnetta. En odota, että ihmiset ymmärtävät taidetta. Taiteilija itse antaa ihmiselle iloa, ja jos työni saa jonkun tuntemaan, olen jo saanut sillä jotain tässä maailmassa aikaiseksi.

    – Taidetta ei tarvitse ymmärtää, mutta sen voi myös ymmärtää ihan miten itse haluaa, Tommola tiivistää.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVAT: EVELIINA TOMMOLA

    Lue lisää
  • 03.09.2020 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Kaikkea mieli

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Kesällä kuumeessa tempoilevat ovat tuttu näky parkkipaikoilla, erinäisten liikkeiden näyteikkunoissa, harrastajien kokoontumisissa, laitureilla sekä tietysti sängyn pohjalta nettisivuilla.


    Kun lumet sulavat, alkaa prätkäkuume. Sitä kestää usein syksyyn asti, jolloin sateet viilentävät ja kohti loskaista loppuvuotta auton ratissa körötellessä on suorastaan mukavaa istuksia peltikuoren sisällä ja vääntää volyymiä radioon, tuulilasinpyyhkijään sekä penkin- ja ratinlämmittimiin.

    Niihin, johon moottoripyöräkuume ei tartu, iskee usein autokuume, joka on samaa bensankatkuista alalajia edellisen kanssa, mutta pitää sisällään sitkeämpiä taudinaiheuttajia, joita eivät syksyn sateet aina haittaa. Alle pitäisi saada nopea avoauto, tilava perhemalli, korkea maasturi, mukava asuntoauto, uudempi, kalliimpi, sähköisempi, varustellumpi tai vaihtoehtoisesti puoli vuosisataa tai enemmänkin vanhempi. Tähän kuumeeseen tuskin syyskuun lehdessä esitelty hirvensalolainen Buick auttaa.


    Kumipyöräisten kuume ei usein koske vesille mielivää, joka himoaa pidempää mastoa, runkoa tai punkkaa. Hevosvoimiakin voisi olla reilummin tai ruokailutilaa useammalle. 


    Kuumeilla voi myös matkalle. Pitäisi nähdä Koli, Kouvola ja Kautokeino. Tai sitten Eiffel, Empire State Building ja Etna. Vähempään tyytyvä mielisi Seiliin, sieneen ja siestalle, mutta joutuu viettämään kesän työssä tai opinnoissa.


    Kuumassa voi tehdä mieli ilmastointikonetta ja uusia mööbeleitä joissa hiota. Tai tuoretta terassilaajennusta sekä kasvimaalle kattoa. Olisipa pomppuliini, laiskanlinna ja säkkituoli sekä riippumattomille riippumatto.


    Kosteammilla keleillä sisällä jo kolmatta viikkoa istuessa voi tehdä mieli uutta ilmastoa, puolisoa, lemmikkiä tai ulkomuotoa. 


    Onneksi syksyn sateet viilentävät myös kuumimmat (turhakkeen)himon tunteet ja järki useimmiten voittaa. Ymmärretään käytännöllisen, järkevän, toimivan, tutun ja turvallisen arvo. Mainosmiesten ääni kaikuu usein pitkään vielä ajatuksissa. Entä jos kuitenkin pitäisi hankkia se, nyt kun se olisi näennäisessä alennuksessakin?


    Kaikkea tekee aina mieli. Niin se vain on. Kaikkea ei kuitenkaan aina saa. Eikä kaikkea ihan oikeasti onneksi tarvitsekaan.


    Vai vieläkö tekee mieli Tamagotchia, leipäkonetta, fidget spinneriä, pahvisia virtuaalilaseja, jäätelökonetta, vesisänkyä, piikkimattoa tai voileipägrilliä?


    No ehkä tietysti vähäsen...

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Kehon ja mielen hoitoa

    Martin seurakuntaan kuuluvat saaret ovat Liisa Kuuselalle tuttuja työn kautta. Neljätoista vuotta sitten aloittaessaan seurakuntapastorina hänen toimialueensa olivat saaret.

    Nykyisin Liisan vastuualueena on Martin seurakunnan vapaaehtoistyö. Missioyhteisö –projekti, joka vie työajasta melkein puolet, tuo hänet jälleen Hirvensaloon, mikä on hänelle mieluista.
    – Aina läikähtää niin mukavasti, kun tulen sillan yli, hän toteaa.

    KUTSUMUSTYÖSSÄ

    Eurajoella pappisperheessä kasvaneelle usko ja hengellinen elämä tulivat kodinperintönä ja papin ammattiin hän tunsi kutsumusta jo nuorena. Sosiaalipolitiikan opintojen kautta hän päätyi sosiaaliterapeutiksi. Ollessaan äitiyslomalla ja hoitovapaalla hän kouluttautui opettajaksi ja toimi tuntiopettajana terveydenhuoltoalan oppilaitoksessa. 

    Liisan eri ammateissa on paljon yhteistä. Terapeutti, opettaja ja pappi kohtaavat kaikki työkseen ihmisiä. Sosiaaliterapeuttina hän näki myös ihmiselämän nurjan puolen. Elämän tarkoituksen pohdinta jäi kuitenkin vajaaksi, kun työstä puuttui hengellinen elementti. Hän ei kadu valintojaan, sillä aikaisemmista ammateista riittää ammennettavaa myös papin työhön.

    Ammatinvaihto ei vielä vajaat parikymmentä vuotta sitten ollut niin yleistä kuin nykyisin. Päätös opintojen aloittamisesta vaati kypsyttelyä. Ensimmäinen tentti teologisessa tiedekunnassa antoi kuitenkin tunteen kotiintulosta ja pukiessaan ensi kertaa papin pannan tiesi Liisa olleensa kutsuttu tehtävään.

    ARJEN KOHTAUSPAIKKOJA

    Missioyhteisö -projekti kannustaa etsimään uusia toimintamuotoja ja -tapoja kohdata seurakuntalaisia. Tilaisuuksiin seurakuntalaiset ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat ja niissä painottuu keskinäisen yhteyden luominen tekemisen kautta. Liisa antaa tilaa myös spontaaniudelle.

    Hänen tapansa jutella on välitön ja luonteva. Hän juttelee Jeesuksen läsnäolosta arjessa yhtä luontevasti kuin vallitsevasta säätilasta. Hän myöntää, että valtaosalle seurakunta näyttäytyy vain kirkollisten toimitusten – ristiäisten, häiden, hautajaisten – kautta. Hän muistuttaa, että Jeesus on läsnä
    joka hetki. 

    – Hän ei ole hahmo, joka otetaan esiin vain juhlapyhinä, Liisa konkretisoi.

    Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja keskinäisen yhteyden kokeminen ovat leimaa antavia Missioyhteisön seurakuntatyölle. Ihannetilanteessa toiminta ja tapahtumat kumpuavat seurakuntalaisten aloitteista ja ideoista. Liisa kokee olevansa innostaja, kannustaja ja kuuntelija. Toiminta on parhaimmillaan, kun jokainen saa olla  mukana omalla vahvuusalueella.

    – Tosin joskus on hienoa olla todistamassa kun joku löytää itsestään uinumassa olleen taidon, Liisa sanoo.

    Hän kiittelee Kakskerran – jo ennestään hyvää – yhteisöllisyyttä. Hennalassa vuosittain järjestettävä talvitapahtuma on hyvä esimerkki eri yhdistysten yhteistyöstä ja erilaisista vahvuuksista. Liisa kertoo innostuneesti erilaisista toimintatavoista ja kohtauspaikoista, joiden kehittämisen Missioyhteisö on mahdollistanut. Puheessa toistuvat muun muassa Messy church, missiomessut, rukouspysäkki ja alfakurssit. Uutena toimintana ovat syksyllä alkamassa naisten kutsuvierasillat.

    LIIKETTÄ NIVELIIN

    Pienillä muutoksilla tapahtumia voidaan elävöittää. Pieni liikunta- tai lauluhetki yhdessä toteutettuna vapauttaa tunnelmaa.

    – Ihan liikaa istutaan, ihminen on luotu liikkumaan, Liisa toteaa. Mieli ja keho tarvitsevat kumpikin säännöllistä huoltoa.

    Satavassa sijaitseva Hennala, joka on entinen pappila, tarjoaa oivat puitteet uskon ja liikunnan yhdistämiseen.

    – Siellä on jo kerran kokeiltu uskon ydinasioihin pureutuvan alfa-kurssin liikunnallista versiota, sport-alfaa, mikä osoittautui suosituksi. Nyt starttaamme uudelleen syyskuun lopussa. 

    Hennala on myös perheille ihanteellinen paikka ja luonteva valinta Messy churchille. Pienten lasten kanssa kirkossa ollut tietää kuinka vaikeaa lasten on pysyä paikoillaan.

    – Toiminnallisessa Messy churchissä saakin temmeltää ja puuhastella kaikessa rauhassa.

    OSALLISTUJAT LUOVAT TUNNELMAN

    Hirvensalon kirkon ollessa pois käytöstä on toimintaa sijoitettu eri paikkoihin: jumalanpalvelukset ovat Meri-Karinassa, pienemmät tilaisuudet ja vaikkapa diakonin vastaanotto on Pitkäpellonkadulla entisen päiväkodin tiloissa. Liisa pitää tätä mahdollisuutena kehittää erilaista toimintaa.

    Tiloja tärkeämpi tunnelman ja hengen luomisessa ovat kuitenkin ihmiset. Tilat asettavat tietyt rajat, mutta yhteistä osallisuutta voi luoda myös muilla keinoin.

    – On selvää, että vanhassa kivikirkossa, esimerkiksi Kakskerran kirkossa, ei tilaa juurikaan pysty muuttamaan – penkit ovat siinä missä ovat. Vanhoissakin kirkonpenkeissä voi istua vapaammin ja rauhassa voi katsella ympärilleen - myös kääntyä katsomaan taaksepäin, vakuuttaa Liisa.

    ”Istu niin kuin kirkonpenkissä!” ei ole enää relevantti kehotus jälkikasvulle, jonka toivotaan istuvan hiljaa paikallaan. 

    Jumalanpalvelukset nykymuodossaan – vaikka paljon on tapahtunut vuosikymmenien aikana – saatetaan vieläkin kokea vieraiksi ja jäykiksi.

    – Jos kaikki istuvat penkeissään, vieläpä kirkon takaosassa, kuin tikunnielleinä, erillään toisistaan, niin mitähän joku ulkopuolinen miettisi katsoessaan toimitusta? Missä on ilo ja miksi se ei saisi näkyä, Liisa pohtii.

    Liisa pääsi tutustumaan toisenlaiseen seurakuntakulttuuriin osana arkkihiippakunnan Kirkko postmodernissa Euroopassa -hanketta. Hän oli pari vuotta sitten vaihdossa kolme kuukautta Lontoossa anglikaanisessa seurakunnassa. Ennen jumalanpalveluksen alkua, väen tullessa kirkkoon soi taustalle musiikki ja iloinen puheensorina täytti kirkon. Kiinteitä penkkejä ei ollut, vaan jokainen saattoi asettaa tuolinsa haluamalleen paikalle. Seurakunnan kaikkea toimintaa leimasi vapaaehtoisten suuri määrä.

    PERSOONA EDELLÄ

    Liisa tekee töitä persoonallaan. Hän ei julista, eikä saarnaa, vaan kertoo, juttelee vapautuneesti omalla tyylillään lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Ammateissa, jossa on ihmiskuormaa paljo,n voi uhkana olla työuupuminen. Liisa tunnistaa uhan.

    – Enemmän varmaan uuvuttaisi, ellei työssä saisi olla itsensä, hän pohtii. Hän muistuttaa myös, että ihmisen ei pidä yrittääkään kantaa yksin koko taakkaa; apua
    saa Jumalalta. 

    Töihin on mukava lähteä ja työn antama hengellinen voima kantaa myös arjessa. Työ seuraa osittain myös kotiin, mutta Liisaa se ole koskaan häirinnyt ja myös perhe, aviomies ja kaksi nyt jo aikuista tyttöä, tottuivat tilanteeseen.

    Mieltään Liisa hoitaa hiljentymällä rukoukseen ennen työpäivän alkua. Aamuihin on kuulunut jo vuosikymmenien ajan myös juoksulenkki, johon Paattisten metsäiset hiekkatiet tarjoavat hyvät puitteet. Se on samanaikaista kehon ja mielen hoitoa.

    TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Mitä kuuluu Kaivoisiin?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Kaivoisten tilalla Kakskerrassa isällä ja tyttärellä on yhteisiä harrastuksia. Latokirppiksen pitämisen lisäksi Mervi Luoma ja Leif Lindström harrastavat myös aarteenetsintää metallinpaljastimilla. Molemmat pitävät luonnosta ja siellä liikkumisesta. Mervi viettää kesää vanhempiensa luona pihapiirissä olevassa kesäkodissaan.
    Latokirppis oli Mervin idea ja kun hän ilmoitti siitä vanhemmilleen, tuli heille kiire takaisin matkalta katsomaan, että mitä se tytär oikein touhuaa. Latokirppistä
    pidetään kuudetta kesää. Tänä vuonna vain ajankohta muuttui rajoitusten vuoksi.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA
    Mervi: Ahkera, luotettava, luova.
    Leif: Otan muut huomioon.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Mervi: Ei ole lempinimeä.
    Leif: Lefa.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Mervi: Olen myymälävastaava terveyskauppa Lifessä Raision myllyssä
    Leif: Olen eläkkeellä, mutta aikaisemmin olin metallimies.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
    Mervi: Hoitaja ja farmaseutti.
    Leif: Ei ollut haaveammattia.

    MITÄ TEKISIT TYÖKSESI, JOS NYT VAIHTAISIT ALAA?
    Mervi: Jotain luovaa, käsillä tekemiseen liittyvää.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Mervi: Aamu alkoi hyvin. Loma-aamu kesäkodissa.
    Leif: Maukasta aamupalaa nauttien ja koiraa ulkoiluttaen.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Mervi: Kesäloman alku ja kivasti mennyt latokirppis.
    Leif: Latokirppis meni hyvin, tämä oli kuudes kerta.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Mervi: Ei erityisiä harmin aiheita.
    Leif: En ole ehtinyt sienimetsään.

    MISSÄ ASUT?
    Mervi: Turussa.
    Leif: Satavassa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Mervi: Neulominen, lukeminen ja metallinetsintä isän kanssa.
    Leif: Tyttären kanssa metallinetsintä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Mervi: Jotain luonnossa liikkumiseen liittyvää.
    Leif: Pihapiirin huolehtimisessa on riittävästi.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Mervi: Hyvät sarjat. HBO:n tuotanto yleensä.
    Leif: Formulat ja dokkarit.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Mervi: Omasta yrityksestä.
    Leif: Pitkästä iästä ja terveydestä.

    MITEN RENTOUDUT?
    Mervi: Neulomalla ja luonnossa liikkumalla.
    Leif: Luonnossa kävelemällä rauhoittuu.

    MITEN PÄÄDYIT SAARILLE?
    Mervi: Vanhemmat ovat syntyjään Satavasta.
    Leif: Olen syntyperäinen saarelainen.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLA?
    Mervi: Suovuori ja sieltä näkyvät maisemat. Pidän myös yleisesti merestä.
    Leif: Kotipiha on se paras, sillä siinä näkee käsiensä jäljen.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT
    JOSKUS KOKEILLA?
    Kumpikaan ei halua kokeilla mitään, ellei ole ihan pakko. Mutta jos on pakko, niin Lefa valitsisi silloin benjihypyn.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
    Mervi: En osaa sanoa
    Leif: Tämä aika on hyvä. Mennyt on mennyttä.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Mervi: Haluaisin lisätä sukupuolten tasa-arvoa.
    Leif: Luokka- ja tuloerot voisivat olla pienemmätkin.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Mervi: Ihmisillä on mahdollisuus kouluttautua vaikka mihin.
    Leif: Terveydenhoito on hyvä.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Mervi: Olen lisännyt kierrätystä ja vähentänyt eläinkunnan tuotteiden käyttöä.
    Leif: Meillä on maalämpö ja kompostoimme.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Molemmat osallistuivat Satavan latokirppikseen.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Mervi: Rauman pitsiturnaus
    Leif: VPK:N tukiosaston kokoukseen.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI 2021?
    Mervi: Miten meni poikkeuksellinen vuosi 2020.
    Leif: Nyt ei tule mitään mieleen, mitä kysyisin itseltäni.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Pienten puolella Lyyli ja Valtteri

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    VESIRÄNNI
    LYYLI: Vesipaikka, missä vesi tippuu alas.
    VALTTERI: Sillä vedetään vessanpytty.

    NAVIGAATTORI
    LYYLI: Auttaa siihen, että voi puhua autossa puhelimeen.
    VALTTERI: Työautoissa niitä käytetään.

    ANORAKKI
    LYYLI: Ehkä joku sukka.
    VALTTERI: Avaimessa se juttu.

    LASIVITRIINI
    LYYLI: Kaupan ikkunassa.
    VALTTERI: Siellä pidetään kaikkia tavaroita.

    ENGLANNIN PUNTA
    LYYLI: Maa jossain.
    VALTTERI: Rakennetaan laivoja.

    HELLE
    LYYLI: On tosi lämmin. Käytetään mekkoa, jossa ei ole hihoja ja mennään rannalle.
    VALTTERI: Kuuma aurinko.

    PERUNARIESKA
    LYYLI: Se on tehty perunasta ja on hyvää.
    VALTTERI: Pilkottu peruna.

    PAVIAANI
    LYYLI: Iso lintu, asuu ehkä jossain Ruotsissa.
    VALTTERI: Raapiva kissa.

    MITÄ TEKEE...?

    PELIMANNI
    LYYLI: En muista, mut varmaan se soittaa jotain.
    VALTTERI: Pelaa Afrikan tähteä.

    TAKSINKULJETTAJA
    LYYLI: Ajaa taksia.
    VALTTERI: Ajaa taksiautoja, kun tarvii mennä johonkin paikkaan.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KIRJASTO
    LYYLI: Siellä on hyviä prinsessakirjoja ja muitakin  kirjoja paljon.
    VALTTERI: Vanha kirjasto oli hyvä. Viiden minuutin iltasatu

    LINJA-AUTO
    LYYLI: Iso ja sinne mahtuu kaikki.
    VALTTERI: Hyvät penkit ja tilaa paljon kaikille.

    MIHIN TARVITAAN...?

    KOPPAKUORIAISIA
    LYYLI: Siihen että tulee kesä.
    VALTTERI: Niitä on ulkona. Ei saa tuoda kukkia sisään, kun on allerginen.

    SIIRAPPIA
    LYYLI: Lättyjen päälle.
    VALTTERI: Pannukakkuun ja muihinkin ruokiin.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    LYYLI: Tehdään kaikkea mukavaa. Perhe: äiti, iskä, pikkusisko, pikkuveli. Koira Mokoma.
    VALTTERI: On kivaa aina. Perhe: äiti, iskä ja veljet. Sima kissa. Mummi ja ukki, mamma ja pappa.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    LYYLI: Kokki tai leipuri. Tykkään leipoa kakkuja ja muffinsseja. Ehkä osallistun leivontakilpailuun joskus.
    VALTTERI: Sähkömies. Korjaa sähköt ja valot, kun ne vilkuttaa.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Asukasbudjetti: Äänestä nyt!

    Asukasbudjetti on Turun kaupungin tapa toteuttaa osallistavaa budjetointia. Turkulaiset pääsevät ehdottamaan, kehittämään ja äänestämään, miten miljoona euroa vuonna 2020 käytetään ja nyt on äänestyksen aika.

    Huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin kestänyt ehdotusaika poiki 340 ehdotusta asukasbudjettiin. Mahdollisia toteutettavaksi niistä olivat 242.

    Ehdotuksista on kesän aikana laadittu hinnoiteltuja suunnitelmia. Suunnitelmista äänestetään nettisivustolla 1.-30.9.2020.

    Hirvensalo - Kakskerran suuralueelle rahaa on varattuna 100 000 euroa. Ehdotuksia alueelle tuli yhteensä 33 kappaletta, joista 22 on kehittämiskelpoisia.

    Viisi ehdotusta käsitteli kuntoportaiden rakentamista lasketteelumäkeen. Kaksi ehdottajaa olisi halunnut kaupungin varoista kunnostettavaksi Antinlenkin.

    Tekonurmikenttää ehdotettiin rakennettavaksi sekä Honkaistenpuiston kentälle että Wäinö Aaltosen koulun kentälle.

    Muita ehdotuksia ovat muun muassa Papinsaaren lähiliikuntapaikka, Friskalanlahden opastaulut alueella liikkuvalle, kalastuspaikkoja, tenniskenttiä, seniorikeinuja, veneenlaskupaikkoja sekä jousiammuntapaikka saarille.

    Syyskuu on äänestysaikaa. Äänioikeus on kaikilla äänestysvuoden aikana 13 vuotta täyttävillä ja sitä vanhemmilla turkulaisilla.

    Äänestäminen tapahtuu asukasbudjetti. turku.fi –sivustolla. Tuettua äänestämistä toteutetaan kirjastoissa ja yhteispalvelupiste Monitoreissa.

    Suuralueen äänestyksessä voittaneet ehdotukset toteutetaan vuonna 2021. Tuotannossa voidaan tehdä yhteistyötä yhteisöjen, yritysten ja asukkaiden kanssa.

    Oman alueesi päätöksentekoon pääset siis vaikuttamaan ihan todenteolla. Tämän helpompaa se ei enää voisi olla.

    Kipin kapin virtuaaliseen äänestyskoppiin siis!

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Kauriiden saaret

    Vielä parikymmentä vuotta sitten metsästysseura Kakskerran Erän pääsaalis oli hirvi. Kiireisimpinä vuosina kaatoluvut olivat kahdenkymmenen molemmin puolin ja hirvitiheys saarilla suuri. Nyt kohteena ovat metsäkauriit, joita pyydetään kaksisataa vuodessa.

    Suurin osa nelikymmenhenkisen metsästysseuran aktiviteeteista kohdistuu kauriin metsästykseen. 

    – Se on meidän päälajimme. Kauriin lisäksi ammumme jokusen peuran, kertoo seuran sihteeri ja pitkäaikainen aktiivi Sakari Itähaarla.

    Toisiaan hyvin paljon muistuttavat metsäkauris ja valkohäntäpeura ovat maallikolle äkkiseltään hankalasti erotettavat. Metsäkauriin häntä on pieni töpö, kun taas valkohäntäpeuran komea häntä muistuttaa valkoista harjaa. Kokoero on myös huomattava. Kauris painaa alle 40 kiloa, peura jopa 130. Peura on myös kaurista  pitkäselkäisempi.

    – Biologithan puhuvat valkohäntäkauriista, mutta metsästyslaki puhuu peuroista ja niin puhumme mekin, Itähaarla naurahtaa.

    PUNALIIVISET MIEHET

    Kauriin metsästys alkoi syyskuun alussa, jolloin metsälle sai lähteä niin sanotusti miesajona. Vasta lokakuun puolella metsällä saa käyttää riistaa ajavaa koiraa, joka ei ole kytketty hihnaan. 

    Kaurista metsästetään saarilla pääasiassa seuruemetsästyksenä, jolloin porukkaan kuuluu ajomiehiä, koiranohjaaja, passissa odottavat ampujat ja jahtipäällikkö, joka johtaa metsästystä.

    – Jahdissa on aina oltava jahtipäällikkö, joka määrää ampujille paikat ja ampumasuunnat. Jahtipällikön ensimmäinen huomionkohde on turvallisuus. Kaurisjahdissa punaiset liivit eivät ole pakollisia, mutta Kakskerran Erän jahtimiehet käyttävät niitä silti aina.

    MARJASTAJAT HUOLETI

    Punaliiviset miehet voivat Itähaarlan mukaan ymmärrettävästi herättää pelkoa, että uskaltaako marjametsään mennä, kun siellä on pyssymiehiä. Huoli on kuitenkin turha.
    – Kaurismetsällä aseena käytetään haulikkoa, joka on huomattavan turvallinen ase kivääriin verrattuna. Kaurista metsästettäessä haulikon tehokas etäisyys on 25 metriä. Haulikon kantama on lyhyt ja sadan metrin päässä haulit ovat jo vaarattomia.

    Toinen asia, jolla marjastaja voi mieltään helpottaa, on metsästäjältä vaadittava varma tunnistus ennen ampumista. Sorkkaeläinjahdissa metsästyksen johtaja sanoo ampujalle, mitä ammutaan, esimerkiksi uroskaurista tai vasaa.

    – Haulikolla ei saa ampua peuraa, siihen tarvitaan luotiase. Ampuja joutuu tunnistamaan eläimen varmasti ennen kuin vetää liipaisimesta. Aina on varmistettava, mitä ampuu ja ehdottomasti tunnistettava kohde. Siinä saa marjastaja olla huoletta, Itähaarla vakuuttaa.

    KOLARIEN MÄÄRÄ KASVUSSA

    Saarilla metsästetyistä kauriista noin kolmasosa saadaan niin sanotuista kyttäyskopeista. Jutun kuvituksessa näkyvä koppi sijaitsee Peurakallion kupeessa olevalla pellolla maanomistajan myötämielisellä luvalla.

    – Kopista näkee vielä paremmin, mikäli ihminen sattuisi tulemaan tulilinjalle. Toki myös ihmiset näkevät kopin ja usein kiertävät sen jo varoiksi riittävän kaukaa. 

    Hirvilupiakin Erällä on muutama vuosittain, mutta saalis jää laihaksi hirvien vähyyden takia.

    – Nykyään ei hirviä ole paljon yhtään. Ammuimme viime syksynä kaksisataa kaurista ja yhden hirvivasan, Isohaarla vertaa. 

    Viime vuonna myös liikenne verotti kauriskantaa melkoisella määrällä. Saarilla kolahti keskimäärin useammin kuin kerran viikossa.

    – 70 kolaria ehti tulla vuodessa. Osa eläimistä päätyy metsästäjien pakkaseen, osa ei. Kun kauris törmää auton kanssa, on eläin usein aika surkeassa kunnossa. Noin puolet onnettomuuseläimistä säilyy elintarvikekelpoisena.

    Kauriin ja valkohäntäpeuran metsästys jatkuu helmikuun puoliväliin asti. Vielä puolen vuotta punanuttuja saattaa siis teiden varsilla näkyä. Huomiota herätetään kuitenkin myös jahdin aikana teiden varsille asetettavin varoitusmerkein.

    Mikäli metsästysseuran toiminta kiinnostaa tai haluat antaa palautetta, löydät Kakskerran Erän sivulta yhteystiedot https://turunseudun.rhy.fi/kakskerran_era/

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Mitä kuuluu toimittajille?

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Tällä kertaa tapaamme Mitä kuuluu ja Pienten puolella -juttusarjoja tekevät Jaana Heinosen ja Mika Hietakankaan Kakskerran Erän laavulla. Nokipannun kuumetessa kaksikko kertasi vuosiaan Mainingin parissa.

    Jaanan otoksia on lehden sivuilta voinut ihastella jo kohta vuosikymmenen. Lehden perustaja Pirjo Huttunen pyysi häneltä alkuun kuvia lehdessä julkaistavaksi.

    – Olemme vanhoja työtuttuja ja hän otti yhteyttä, koska oli nähnyt sosiaalisessa mediassa valokuviani. Sitten hän pyysi minua tekemään gallupia, jonka jälkeen tuli sitten Pienten puolella, Jaana kertoo.

    Mika päätyi kirjoittamaan vierailtuaan Hirvensalo-seuran retkellä vartiolaiva Uiskolla loppuvuodesta 2013.

    – Alus ja kokemus oli niin mielenkiintoinen, että halusin jakaa sen lukijoille. Sen jälkeen pyydettiin tekemään Mitä kuuluu -palstaa, Mika avaa.

    Juttusarja syntyy yhteistyössä Jaanan kuvatessa ja pariskunnan jutellessa haastateltavan kanssa yhdessä.

    – Minä puhun ummet ja lammet ja Jaana aina välillä koettaa muistuttaa, mistä piti taas kysyä, Mika virnistää.

    Hirvensalossa asustava pariskunta valikoi haastateltavansa tapahtumista tai saarilla muuten heihin törmätessään.

    – Juttuja tehdessä olen pistänyt merkille, että aika usein olemme Satavassa tai Kakskerran puolella. Tykkäämme muutenkin liikkua täälläpäin ja ehkä juuri siksi tapaamme tänäänkin täällä Kakskerrassa, Mika pohtii.

    Mielikysymyksekseen pariskunta sanoo tiedustelun siitä, mitä extreme-lajia haastateltava haluaisi joskus kokeilla. Tähän Mika kertoo tarinan haastattelutilanteesta luontovalokuvaaja Jukka Lämsän kanssa. Lämsä oli luennoinut Kakskertatalolla kuvausmatkoistaan ja kertoi tarinaa Kamtšatkan niemimaalta taustallaan
    kuva kohti juoksevasta karhusta.

    – Kuvauspaikalla oli 20 – 30 karhua kalassa. Kun yksi teki valehyökkäyksen kohti, alkoi Jukan mukaan aseistettu opas jo koputtelemaan olkapäähän, että nyt olisi syytä hiukan siirtyä etäämmälle. Kysyttäessä Jukalta kysymystä juttusarjaan hän vastasi, ettei ole ollenkaan sellainen extreme-ihminen, Mika nauraa.

    Entä miten pariskunta vastaisi itse mielikysymykseensä?

    – Kuumailmapalloilua haluaisimme koettaa. Siitä on Jaanan kanssa joskus ollut puhetta. Ja tietysti mukana pitäisi olla pieni puhallusputki, Mika nauraa jälleen.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Kyykäärme kyydissä

    Kakskertalainen Britt-Marie Juup on puolustanut eläinten oikeuksia jo vuosikymmenet. Nyt hän tarjoaa palveluitaan pihaansa epätoivotun vieraan saaneille.

    Eläinten suojelu on Juupilla veressä. Isä ja isoisä olivat eläinystäviä ja esimerkin voimin on opittu jo nuorena tyttönä, miten esimerkiksi käärmeitä pihassa kohdeltiin.

    – Meillä kyyt ovat aina saaneet elää. Olen saanut monesti olla mukana, kun isä pyydysti niitä pihasta ja kantoi kauemmas. Oppinut kädestä pitäen sen, että näinhän niitä  kuuluu kohdella, varoa ja arvostaa. 

    Kesäaikaan ei juostu paljain jaloin metsissä, vaan käytettiin saappaita. Jos poimittiin sieniä tai marjoja, katsotaan tarkasti, mihin käsi työnnetään.

    Myös Kakskerran VPK:n aktiivina Juup on saanut oppia hälytysosastolaisilta miten käsitellä käärmeitä ja poistaa niitä asuintiloista.

    – Palokunnassa opin itse käsittelemään niitä. Toki leikkikäärmeellä, mutta silti, Juup nauraa.

    AJATUKSESTA TEOIKSI

    Sosiaalisessa mediassa usein keväisin näkee kuvia kyistä, jotka ovat nousseet pesistään aurinkoon lämmittelemään. Kommentointia on suuntaan ja toiseen.

    – Usein kirjoitetaan, että hyi ja yäk ja lapio esiin. Monen mielestä pään irti lyöminen on ainoa vaihtoehto. Mietin, olisiko olemassa jokin toinen tapa.

    Juup halusi viljellä ajatusta että on olemassa vaihtoehto kyyn hävittämiselle. Samalla voisi tarjota informaatiota ja asennekasvatusta siihen, että käärme kuuluu Suomen luontoon.

    – Totesin, että minullahan on toiminimi, katsotaanpa tuleeko asiakkaita, hän nauraa. Toukokuun lopussa syntyi KYYTI ja tähän mennessä kyitä on siirretty pihoilta jo viisi kappaletta.

    – Puheluiden määrä on ollut yllättävä. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ja on haluttu hakea vaihtoehto tappamiselle.

    PYYDYSTYSTÄ JA NEUVONTAA

    Useimmiten kyy jää pyydystämättä, koska se ehtii luikerrella karkuun ennen kuin Juup pääsee paikalle.

    – Jos lähden heti liikkelle, on mahdollisuus vielä olemassa. Kun kyyn näkee aamupäivästä, se usein on aika aloillaan pitkään ja pyydystäminen on mahdollista.

    Pyydystyspalvelun lisäksi tarjolla on neuvontaa ja koulutusta, mikäli paikalle saapuessa ei käärmettä enää näkyisi. Myös puhelimitse neuvoja saa kysyttäessä.

    Pyydystetty käärme kuljetetaan paikkaan, jossa sillä on otolliset olosuhteet, ruokaa, pesäkoloja sekä vettä. Lähistöllä ei myöskään ole asutusta, joten pihasta toiseen luikertelija ei päädy.

    – Kyy tykkää kangasmetsästä, jossa on kallioista tai kivilohkareista, joista se löytää talvehtimispesänsä. Se syö myyriä ja hiiriä, joten jos pelto on lähellä, aina parempi.

    SYKSYLLÄ EI ENÄÄ SIIRTOJA

    Kyyn pyydystys tapahtuu kotikonstein pehmeällä harjalla ja ämpärillä.

    – Käärmettä lähestytään varoen ja viedään ämpäri lähelle kumolleen. Sitten pyyhkäistään hellävaroen käärme kohti ämpäriä ja usein se sujahtaa sinne jo itsestään. Sitten ämpäri pystyyn, rei'itetty kansi päälle ja kuljetus uuteen paikkaan heti, Juup neuvoo.

    Kyyllä ei ole luontaisia vihollisia ja siksi sille ei ole kehittynyt kovin vahvaa nahkaa tai luustoa ja se vahingoittuu helposti. Juup on itse siirtymässä matelijapihdeistä pelkkiin hellävaraisiin matelijakoukkuihin.

    Käärmeensiirto ei kuitenkaan enää syyskuun puolella ole suositeltavaa.

    – Vastuuntuntoiset kyynsiirtäjät eivät enää ryhdy puuhaan elokuun jälkeen. Vaikka kyitä näkeekin syysja lokakuussakin, ne tulevat useimmiten vain päiväksi paistattelemaan
    aurinkoon talvehtimispesästään ja pyrkivät yöksi jälleen pesän lämpöön.

    Jos käärmeen siirtää syksyllä, ei se välttämättä löydä enää uutta pesäpaikkaa ja sen selviytyminen on epävarmaa.

    EI AIHETTA PELKOON

    Vaikka myrkkykäärmettä moni pelkää, sanoo Juup pelon olevan turhaa.

    – Kunnioittaa sitä pitää, onhan se myrkyllinen. Kyyhän ei halua mitään muuta kuin pysyä mahdollisimman kaukana ihmisestä. Jos se vain ehtii huomaamaan ihmisen
    ajoissa, pakoonhan se menee. Yllätettynä tai uhattuna se vasta puree.

    Ihmistä kyy ei hänen mukaansa vaani. Harvemmin edes tulee kohti.

    – Eihän mikään käärme Suomessa pyydystä ihmistä tai käytä ihmistä ravinnokseen, Juup nauraa.

    Kyystä on pihamaalla sen sijaan hyötyä ihmiselle.

    – Se syö hiiriä ja myyriä, jotka ovat punkkien isäntäeläiminä. Käärme on yksi lenkki pitämässä luonnon tasapainoa yllä. Siksi jokainen käärme on
    pelastamisen arvoinen.

    KYYTI palvelee noin 50 km sääteellä Turun keskustasta. Onnistuneesta pyydystyksestä veloitetaan 20€ sekä kilometrikulut. Epäonnistuneesta pyydystyksestä 10€ ja kilometrikulut ja silloin Juup myös opastaa miten kyitä voi itse pyydystää harjan ja ämpärin avulla.

    Puh 0409371023, brittmarie.juup@gmail.com sekä www.facebook.com/KYYKYYTI

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Ämyri: Mistä tsemppiä kouluvuoteen?

    Uusi lukuvuosi on potkaistu käyntiin. Motivaatiota opiskelujen aloittamiseen voi olla aluksi vaikea löytää. Saaren nuoret kertovat, mistä he saavat tsemppiä kouluvuoteen.

    "Kaikki kaverit ovat niin hyviä koulussa, että olisi noloa, jos itse olisi huono. Haluan päästä hyvään lukioon, se motivoi myös paljon" Sara, 9. luokka

    ”Nyt varsinkin saan tsemppiä siitä, kun ollaan taas pitkästä aikaa koulussa lähiopetuksessa. Ylioppilaskirjoituksetkin tuovat motivaatiota tähän kouluvuoteen. Niihin on pakko lukea, koska en halua pettyä tuloksiin. Tsemppiä kaikille syksyyn!” Emma, lukion 3. vuosi

    ”Kouluun on kiva tulla, kun näkee ihmisiä. Jos jollain opettajalla on hyvä meininki tunneilla, tuo se itsellekin motivaatiota. Itse jaksan paremmin painaa ja olla motivoitunut, jos on aikaa myös liikkua ja tehdä muita hauskoja aktiviteetteja, joissa saa aivot narikkaan. Myös hyvät eväät välitunneilla auttavat jaksamaan!” Sanni, lukion 3. vuosi

    ”Kavereista, koska he kokevat ja kärsivät kaiken sen saman mitä itsekin. Ajattelen myös usein, että koulu on nopeammin ohi, kun jaksaa pysyä motivoituneena.” Veera, 8. luokka

    ”Opiskelemalla saa hyvän työn. On tärkeää, että työ kiinnostaa, koska töissä pitää olla niin monta vuotta. Kaverit ja opettajat tsemppaavat myös paljon. Opettajat auttavat aina tarvittaessa.” Aaro, lukion 1. vuosi

    TEKSTI JA KUVAT: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Saarten vanhin auto

    Kun Peter Lancaster sai käsiinsä vuoden 1929 Buickin, se oli odottanut tehtaan perällä kolme vuosikymmentä. Reilussa vuodessa auto on jo käynyt läpi melkoisen määrän muutoksia.

    Peterin vaimon, Saijan, isä osti Buickin vuonna 1961. Autoa käytiin peltiosilta läpi jo apen toimin parin vuosikymmenen aikana. Kun kytkin hajosi vuonna 1983, jäi auto odottamaan korjausta tehdashallin perukoille.

    – Käsittääkseni tämä on ainoa Suomessa oleva seitsenpaikkainen 1920-luvun Buick. Sen historia on myös melko hyvin tiedossa, Lancaster kertoo.

    Peltiosiltaan auto on hyväkuntoinen ja käytännössä ruosteeton. Ennen seisomaan jäämistään auton rungolle ja korille oli tehty kokonaisvaltainen kunnostus. Kolme vuosikymmentä olivat kuitenkin nakertaneet puuosia ja verhoilua.

    KOTITALLIIN TYÖN ALLE

    Reilu vuosi sitten auto tuotiin Lancasterin autotalliin Hirvensaloon. Eläkkeellä oleva insinööri aloitti urakkansa, päiviin kun piti saada täytettä. Buick on saanut jo uudet sähköt, renkaat ja paljolti uutta puuosaa.

    – Kaikki riittävän hyvässä kunnossa oleva on säästetty ja kunnostettu. Pienen osan asioista saa ostettua Amerikasta, mutta suurin osa on joko tehtävä itse alusta asti tai valmistettava muista osista muokaten. Alkuperäiset osat ovat kaiken lisäksi suunnattoman kalliita. Yhden postitetun ja tullatun takalampun hinnalla saan lentoliput ja  matkalaukullisen osia Amerikasta, Lancaster nauraa.

    Teknisesti hän odottaa auton toimivan. Moottoria on varastoinnin ajankin pyöritetty käsikammella kuukausittain, jarrut ja ohjaus toimivat, edes polttoainesäiliö ei vuoda.

    – Kytkin on pakko ottaa auki ja kunnostaa. Se kun jämähtää jos sitä ei käytä yli vuoteen. Se on niin ikävä työ, että olen päättänyt jättää sen ensi talveksi.

    TYÖTUNTEJA LASKEMATTA

    Suurin osa kunnostusajasta kuluu tekijän mukaan pohtiessa, miten jonkin asian saa tehtyä ja mistä siihen saisi osat ja aihion. Yksinkertaisimpienkin sähköosien liittimet on tehtävä itse, sopivia kun ei marketista saa. Loppu on pikkutarkkaa työtä, osien sovittamista ja muokkaamista.

    – Tällä hetkellä valmistan takaikkunaa reunustavia puulistoja, vanhoja kun ei enää saanut kunnostettua. Sen sijaan matkustamon puiset tuhkakupit sain, vaikka ne olivat jo
    melko huonossa kunnossa. Toinen on naisten tuhkakuppi, jossa on tilaa savukkeille sekä peilille. Toinen taas miesten, jossa on kannellinen osasto tulitikkurasialle.

    Suunnitelmissa on katsastaa auto museorekisteriin, jahka se aikanaan valmistuu. Aikataulu ei ole tiukka, mutta määräpäivä on kuitenkin jo tietyllä tapaa määritelty.

    – Kun jompikumpi pojistani joskus menee naimisiin, on auto silloin oltava valmis ja ajossa. Tuskin kuitenkaan ihan vielä parin – kolmen vuoden sisään, mies nauraa.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Retkiä saarilla: Nunnavuori

    Retkiä saarilla -juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Pari miljardia vuotta sitten nykyisen Suomen alueella seisoi Alppien kaltainen poimuvuoristo, jonka terävät huiput kohosivat useiden kilometrien korkeuteen.

    Satoja miljoonia vuosia vaikuttaneen eroosion ja toistuvien jääkausien jäljiltä vuorista ovat nykyään jäljellä vain niiden kovat graniittiset juuret. Vanhat vuorijonot erottaa helposti Turun saariston kartoista maaston vahvana itä-länsisuuntautuneisuutena.

    Omin silmin vuorten juuret voi nähdä, kun kulkee pitkin Kakskerran Brinkhallintietä. Tie alkaa muinaisen vuoristolaakson pohjalta, nousee Kakskerran kirkon ohitettuaan vuorten juurten päälle, ja jatkaa kulkuaan vuorenrinteillä luikerrellen.

    Kelataan ajassa eteenpäin vuosiin 1500–500 eaa. Suomen poimuvuoret olivat jo likipitäen kuluneet pois, ja suuri osa Turun saaristoa lepäsi vielä jääkauden jäljiltä syvällä  meren pohjassa. Vain korkeimmat huiput ylsivät pinnalle pieninä saarina ja luotoina.

    Niistä yhdelle, nykyiselle Kakskerran Nunnavuorelle, kasasivat pronssikautiset ihmiset merkkihenkilölleen haudan. He rakensivat ensin kivipaasista hautakammion ja peittivät sen sitten suurilla kivillä. 

    Vuosisatojen vieriessä muinaishautojen alkuperäinen merkitys unohtui. Niille alettiin keksiä mielikuvituksellisia selityksiä, joissa kivikasojen ja muiden outojen rakennelmien uskottiin olevan aluetta ammoin asuttaneiden jättiläisten tekosia.

    Ajan uskomuksista on tähän päivään säilynyt muinaishaudoista Lounais-Suomessa yleisesti käytetty sana hiidenkiuas. Myös sanalla nunna viitattiin aikoinaan jättiläisiin. Sillä selittyy myös Nunnavuoren nimi. 

    Toisaalta muinaishautojen ajateltiin olevan henkiolentojen vartioimia aarnihautoja, joiden sisälle on kätketty aarre. Käsitys lienee perua aseista ja koruista, joita joskus laitettiin hautaan vainajan mukaan.

    Nykypäivään tultaessa Nunnavuoren muinaishauta on jo ehtinyt kärsiä. Sen keskellä on kuoppa, ja osa haudan kivistä on viskelty mäkeä alas. Syyllinen saattaa olla
    ammoinen haudanryöstäjä. Vaurioista huolimatta röykkiö on yksi Turun seudun suurimmista ja komeimmista.

    Komea on myös vuorelta moneen suuntaan aukeava maisema, vaikka puusto näkymiä rajoittaakin. Pohjoisessa erottuvat Turun kirkkojen tornit ja etelässä Paraisten kalkkitehdas.

    Nunnavuorelle pääsee ajamalla Brinkhallintietä kohti Harjattulaa. Omalla autolla liikkumisen sijaan voi harkita polkupyörää tai bussia numero 15.

    Kakskerran kirkon jälkeen kannattaa bongailla mielikuvitusta kutkuttavia tienviittoja: Vedenvuotama, Menninkäisenlaakso, Käpälämäki, Nunnatarhantie. Lopulta vastaan tulee vasemmalle kääntyvä Hiidenkiukaantie. Tietä vähän matkaa seuraamalla löytyy oikealta parkkipaikka. Sitä vastapäätä lähtee polku Nunnavuoren huipulle.
    Ylös kavutessaan kannattaa pitää silmänsä auki, sillä matalia puisia reittimerkkejä on paikoin vaikea huomata. Tähyilemällä kiivetessään oikealle voi nähdä suuren lohkareikon.

    Sielläkin kannattaa piipahtaa. Lohkareiden joukosta voi nimittäin löytää pienen luolan. Jos muinaishaudat kiehtovat, voi niitä bongata lisää Muinaismuistorekisteristä. Satavan länsiosan Turkukalliolla hautoja on peräti kolme kappaletta. Alue on siitäkin mielenkiintoinen, että 1700-luvulla Turun Akatemiassa vaikuttanut Daniel Juslenius arveli alkuperäisen Vanhan Turun sijainneen juuri siellä.

    Muita Jusleniuksen kuuluisia teorioita ovat suomalaisten ansiot sivistyksen tuomisessa muinaisiin Kreikkaan ja Roomaan sekä suomalaisten kirjoittamaton historia yhtenä Israelin heimoista.

    Ehkäpä Vanha Turku -teoriaankin on syytä suhtautua pienellä varauksella.

    Geokätkö ”2X Nunnavuori”: https://coord.info/GC122NQ

    Muinaismuistorekisteri: https://muinaismuistot.info/

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))undefined}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Maanpän ihana Liisa

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Liisa Nummelin, 92, tuumii pitkän ikänsä salaisuudeksi saaristolaiselämän. Juuri lähempänä merta ei elämää voisi viettää kuin Liisa. Hän on syntynyt saarelaisena. Nyt Maanpään kotirannasta näkymät ovat Airistolle.

    Tuolla päin on Särkilahtea, Airisto on tuolla edessä, Liisa Nummelin viittilöi pihamaallaan Maanpäässä. Haastattelu tehdään turvallisesti pihapöydän ääressä.

    Liisa Nummelin (omaa sukua Mikkelsson) on syntyisin Rymättylän Aaslan saaresta. Liisan lapsuudessa sinne kuljettiin veneellä ja jäitä myöten vesikelkalla.

    – Olin Aaslassa kasvattitytär. Omakin äiti oli, isästä en tiennyt. Kasvattikodista tuli hyvä koti. Heillä oli kaksi poikaa, he tykkäsivät, että piti saada yksi tytär. Oli kauhian kiva äiti, isä oli kanssa tarkka, Liisa muistelee.

    Kasvattilasten pitäminen kuului aikaan. Nummelin muistelee usein myös talvea, jolloin hän oli 13-vuotiaana talvinuotalla Houtskarissa.

    – Villasukat olivat polviin saakka, ei mitään pitkiä housuja saatu. Likkakaveri sai jostain pitkät housut, minä olin hameen kanssa. Jalassa oli kumisaappaat. Nykyään on niin hyvät jalkineet kaikilla. Siellä talossa, missä asuttiin, oli kauhian kiva emäntä, hän olisi ottanut minut koko kesäksi.

    Nuotta laskettiin köyden kanssa avantoon. Nuottaa vedettiin isolla porukalla, vaikka hevonen teki suurimman työn.

    RIPPIKOULUUN KAHDELLA VENEELLÄ

    15-kesäisenä oli aika mennä saaresta Rymättylän kirkolle rippikouluun.

    – Rippikouluun mentiin Aaslasta kahdella veneellä, kirkolle oli aika matka. Aaslassa oli kuitenkin kansakoulu ja alakoulu toisella puolella tietä. Rippikouluaikana asuin viikot
    kirkonkylässä.

    Nykyään Aaslasta on hyvät kulkuyhteydet joka paikkaan, lauttayhteys ja silta Airismaan puolelta.

    SULHANEN LÖYTYI VENEMATKAN TAKAA

    Sitten elämään saapui Smertsi Nummelin, hän tapasi nuoren Liisan käydessään Aaslassa.

    – Oli sellainen aika, jotain tavaraa piti hakea: maitoa, voita tai jotain. Smertsi haki sitä Aaslasta, minun kasvattikodistani. Hän tuli tästä Maanpäästä veneellä yli silloin. Olin
    19-vuotias, 20-vuotiaana menin naimisiin, Rymättylän kirkossa meidät vihittiin.

    Yhteinen koti rakennettiin Hauspannan saarelle Rymättylään, josta ostettiin kolmen hehtaarin oma paikka. Omassa kodissa ehdittiin asua vajaat kymmenen vuotta, kun Smertsin äiti, Emilia kuoli. Vuosi oli ehkä 1954.

    – Hän ei ollut vanhakaan, kun sai sydänkohtauksen ja kuoli Airiston jäälle. Hänet löydettiin ja tuotiin vesikelkalla pois, se ei ollut kiva paikka.

    Oli muutettava Maanpäähän, pitämään Smertsin isästä huolta. Sen ajan miehet eivät olleet tottuneet laittamaan ruokaa. Uudeksi kodiksi tuli kuitenkin viehättävä talo ja pikkutupa, jotka ovat Smertsin ja hänen isänsä tekemiä. Pihatuvassa on ollut aikojen myötä paljon kesäasukkaita vuokralla.

    – Rupesin postia jakamaan, Liisa muistelee.

    – 30 vuotta jaoin postia. Illoiset, Häppilät ja Tammistot, pyörällä ja potkukelkalla yhdessä miehen siskon kanssa.

    Hän jakoi postia aiemmin ja sitten toimitti minut sinne myös töihin. Rautainen kunto syntyi, kun Liisa ajoi talvet kelkalla, kesät polkupyörällä. Aamuisin lähdettiin postin hakuun Maanpään perukoilta Hirvensaloon kuuden aikaan. Jo pelkkä postinhakumatka oli vähintään kymmenen kilometriä.

    – Ei sitä silloin huomannut, polkupyörän kanssa mentiin vaan.

    Postireissun jälkeen oli hyvä kastautua kotirannassa, työpäivän rasitteet huuhtoutuivat pois. Uiminen ei silti ole koskaan ollut Liisan juttu.

    – Hyvä oli liitto, Liisa muistelee elämää Smertsin kanssa.

    Tämä oli kova tekemään työtä, tarkka mies, joka kirvesmiehenä on rakentanut paljon Hirvensaloonkin. Nummelinit saivat tyttären, joka puolestaan menehtyi nuorena, vain 51-vuotiaana. Lapsenlapset perheineen pitävät nyt tiivistä yhteyttä Liisaan. Kaikkien kuvat ovat kunniapaikalla olohuoneessa.

    Kodin hoitaminen on ollut Liisalle aina tärkeää. Hän ajoi itse nurmet vielä 90-vuotiaana, nyt siihen löytyy apu juuri jälkikasvulta.

    UUSI SUKKA SYNTYY JOPA PÄIVÄSSÄ

    Sydänystävä Pirkko Viinikainen on myös äärettömän tärkeä.

    – Jos ei Pirkkoa olisi, olisin ihan hukassa, Liisa tuumii.

    Yhdessä katsotaan kylään poikenneen Viinikaisen kanssa, että ”nyt täytyy kaffepaketti saada kaupasta.” Pirkolla oli tällä kertaa tuomisinaan keittoa, Liisa taas antaa matkaan purkillisen omenahilloa.

    Ja sukankudonta jatkuu, sisällä tai pihapenkillä. Siinä aika kuluu rattoistasti. Aamulla Liisa herää aikaisin, tänäänkin kuudelta kissa Missukka tuli katsomaan, nouseeko hän jo ylös.

    – Kahvia keitetään ensimmäisenä, sitten haetaan Turun Sanomat, se tulee tuohon postilaatikkoon.

    – Ei tällaista paikkaa saa enää mistään. Ulos pääsee helposti, kun ei mitään rappuja ole, Liisa tuumii.

    Vaikka ikää tulee lisää, vanheneeko mieli.

    – Ei vanhene, Liisa hymyilee.

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI

    Seuraavat saarelaiskaverit löytyvät samoilta seuduilta, muutama talo Hirvensalon keskustaan päin. Vielä tutustutaan yhteen pariskuntaan Maanpään naapurustossa.

    Ehkä sitten siirrytään jo uusiin maisemiin, kun katsotaan, keneen saarelaisista tutustutaan seuraavaksi

    TEKSTI JA KUVA: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 28.05.2020 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Lasi puolitäynnä

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Optimismi on päivän sana. Perhana, miksei vaikka koko kesän! Suomalainen ei hevin ole yltiöoptimistinen. Jos päivä on kaunis, otetaan silti helposti sontikka matkaan, perillä kun sataa kuitenkin. Optimismiin kevyesti taipuvainen saa paikoin kulmakarvannostoja ja hymähdyksiä osakseen.


    Mikäli optimismi ja positiivisuus ei luonnostaan onnistu, voi pessimismistä silti oppia pois. Toki optimismillakin on rajansa ja väärät paikkansa. Jäävuori tuskin sulaa ennen kuin siihen risteilyaluksella osuu, ja sitä rataa.


    Koetellaanpa rajoja, josko ne hieman joustaisivat. Alla listaa, jota voi valita itselleen sopivan mietelmän, jos koronakevät on vienyt positiiviset odotukset loppuvuodelta.


    • Kylläpä tästä tulee hieno kesä, oikein huippuhieno! Voi keksiä joka viikonlopulle itse tekemistä, eikä tarvitse juosta kylillä festivaaleilla tai torikokoontumisissa. Sitä paitsi suurissa musiikkitapahtumissa on äänetkin niin kovalla, että seuraavan viikon kuulostaa oma ääni harakalta. Ja eihän festareille nyt joka vuosi tarvitse päästä, tuntuvat sitten entistä kivammilta ensi kesänä, kun tänä vuonna ei päässyt. Rahaakin kuluu ja aurinkolasit hukkuu.

    • Jopas nämä hyttyset tuntuvat virkistäviltä, kun saa oikein olan takaa huitaista. Toista se on etäpalavereissa, joissa on istuttu päivästä toiseen kauluspaidassa, vaikka jalassa olisikin risat shortsit. Kun vastapuolen kamera ei ole päällä, itsellä on puhe kesken ja luureista kuulu vessanpöntön holahtava huuhteluääni, tekisi mieli antaa kuin hyttysille. Tuosta!

    • Kyllä mieli sitten lepääkin metsässä, ai että ja sitä myöden! Mitä sitä kiertämään iänikuisia tuttuja lenkkipolkuja, kun siellä on kaikki muutkin. Ehei, lähirämeikköön minä suuntaan etsimään uusia elämyksiä. Ja varmasti ei kaupungin keskustassa hukkaa kumisaapastaan  suonsilmäkkeeseen, raavi nilkkoja verille tiheikössä tai pääse perkaamaan punkkeja ja hirvikärpäsiä kuontalosta. Jää, kuule, Kuhankuonot ja Torronsuot toiseksi, kun pääsee oikein kunnolla eksymään poluttomaan kuusikkoon hämähäkinseittien keskelle.

    • Pihagrillin parissa kokkailu on upeaa ajanviettoa ja tuo haastetta iltoihin. Turhaa sitä on tullut istuttua joskus ravintoloissa, kun voi näin maukasta kaljatölkkikanaa tehdä ihan kotipihassa. Sitä paitsi karsinogeeneistä tulee sellainen pikantti kotikeittiön maku fenkoliin. Kun meikäkokki kiertää pekonin ananaksen ja kirsikoiden ympäri, jää Michelin-ravintolat kakkoseksi. Ehkä jopa kolmoseksi.

    Jos optimismi ei kuitenkaan maistu, voi aina palata vanhoihin tuttuihin latteuksiin; Suomen kesä on kylmä ja vähäluminen, tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen, aina kylmä kesä huonon seuran peittoaa sekä elämä on.

    Aurinkoista kesää ja #lukemisiin taas syksyllä!

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Uusi juttusarja: Retkiä Saarilla

    Turun Saarten luonto on ainutlaatuisen upea. Jokainen lähimetsä kätkee sisäänsä palasen luonnonkauneutta ja mielenrauhaa, joskus myös odottamattomia yllätyksiä. Vielä löytyy taajaan rakennetuilta rannoiltakin paikkoja, joissa pääsee nauttimaan huikeista merimaisemista.

    Tästä Mainingin numerosta alkaa juttusarja, joka esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    – Saarilla metsään pääsemiseen riittää, että astuu ulos ovesta, iloitsee juttusarjan kirjoittaja Sami Pyörre.

    Siitä mahdollisuudesta Pyörteen tulee nautittua joka päivä.

    – Käyn yksin polkujuoksulenkeillä ja perheen kanssa kävelyillä lähimetsissä ja -kallioilla. Jo pelkkä luontoon pääseminen rauhoittaa mielen työpäivän jälkeen. Aina löytyy jotain uutta: tutkimattomia polkuja, kiehtovia kalliomuodostelmia, sammaleiseen maastoon siivilöityviä auringonläikkiä. Hyvällä tuurilla voi nähdä vaikka mäyräperheen touhuissaan tai löytää kallioiden kätköistä aiemmin huomaamatta jääneen luolan. On uskomatonta, miten monta hienoa paikkaa Saarille mahtuu.

    Juttusarjan aloittaa Kaasavuori. Myöhemmissä osissa käydään läpi Saarten metsiä, rantoja ja kallioita sekä niiden kätkemiä salaisuuksia.

    VASTUULLISTA RETKEILYÄ

    Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Käytännössä oikeudet sallivat liikkumisen, oleskelun ja tilapäisen yöpymisen luonnossa, kunhan ei aiheuta toiminnallaan vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle.

    Seuraavaan listaan on kerätty muutamia ohjeita retkeilijöille: • Kulje häiritsemättä muita. Asukkaiden kotirauha säilyy, kun kierrät pihapiirit etkä metelöi. Pihapiirien ulkopuolella voit liikkua jokamiehenoikeuksien nojalla vapaasti.
    • Pidä koirasi kytkettynä, jollei sinulla ole maanomistajan lupaa. Luvista huolimatta koirat on pidettävä kytkettyinä 1.3. – 19.8. välisenä aikana. Näin suojellaan pesiviä eläimiä.
    • Nauti luonnon antimista. Luonnonvaraisten marjojen, sienien ja kukkien poimiminen on sallittua. Oikeus ei koske sammalia ja jäkäliä eikä salli oksien tai kuoren irrottamista puista.
    • Tee tulet vain tulipaikalle. Avotulen teko ja polttopuiden ottaminen vaativat maanomistajan luvan. Kertakäyttögrilli lasketaan avotuleksi.
    • Vie roskasi kotiin. Kaiken, minkä jaksat tuoda paikalle, jaksat myös viedä pois.
    • Nauti luonnosta!

    GEOKÄTKÖILIJÄ LIIKKUU AARTEITA ETSIEN

    Geokätköily on nykyaikaista aarteenetsintää, jossa etsitään toisten harrastajien piilottamia geokätköjä. Harrastus sopii erinomaisesti retkeilystä pitäville, sillä kätköjä on usein piilotettu hienoihin luontokohteisiin. Kaikista tämän juttusarjan kohteista löytyy vähintään yksi geokätkö.

    Geokätkö on maastoon piilotettu säänkestävä rasia, jonka sisältä löytyy lokikirja ja kätkötiedote. Kätkön löytävä kirjoittaa nimimerkkinsä lokikirjaan todisteeksi käynnistään ja yleensä kirjaa löytönsä myös netin kätköilysivustolle.

    Sivuston avulla voi tutustua geokätköihin eri puolilla maailmaa ja lukea muiden kätköilijöiden retkikertomuksia. Kätköjä muiden iloksi piilottavat harrastajat eivät saa vaivannäöstään muuta palkkiota kuin kävijöiden kiitokset ja kertomukset, joten on kohteliasta kirjoittaa nettipalveluun edes muutama lause retkestään – tietenkin kätkön piilopaikkaa muille paljastamatta.

    Geokätköissä on usein lapsia varten pieniä vaihtotavaroita. Sellaisen saa ottaa, kunhan jättää jotain suunnilleen saman arvoista tilalle. Tyypillisiä vaihtotavaroita ovat pääsiäismunista saatavat pienet lelut.

    Joskus kätköistä voi löytyä niin sanottuja kulkevaisia, jotka tunnistaa niihin merkitystä seurantakoodista. Kulkevaisen ottaessaan ei tarvitse jättää mitään tilalle, mutta ottaminen pitää kirjata kätköilysivustolle. Sen jälkeen kulkevainen pitää pudottaa muutaman päivän sisällä johonkin toiseen kätköön ja kirjata pudotus. Jollet halua siirtää kulkevaista, voit hyvin jättää sen kätköön odottamaan seuraavia kävijöitä.

    Kätköjen etsiminen kannattaa aloittaa luomalla nimimerkki sivustolla www.geocaching.com. Sign up -painike löytyy etusivun oikeasta yläkulmasta. Toinen hyvä sivusto on suomenkielinen geocache.fi. Sinne kannattaa hakeutua, kun on ensin luonut nimimerkin. Nimimerkin luominen ja kätköjen etsiminen on ilmaista.

    Kätköjen etsimiseen tarvitaan vain älypuhelin ja siihen ladattava ilmaissovellus. Edistyneemmät harrastajat käyttävät puhelimen sijaan erillisiä GPS-paikantimia. Ne ovat tarkempia ja kestävät paremmin säätä ja kolhuja. Puhelimella pääsee kuitenkin hyvin alkuun. Ilmaisia kätköilysovelluksia löytyy osoitteesta geocaching.com/play/mobile.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Asukasbudjettiin satoja ehdotuksia - Saariltakin kolmisenkymmentä

    Asukasbudjetti on Turun kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Turkulaiset pääsevät ehdottamaan, kehittämään ja äänestämään, miten miljoona euroa vuonna 2020 käytetään.

    Huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin kestänyt ehdotusaika poiki 340 ehdotusta asukasbudjettiin.

    Seuraavaksi ehdotuksia tehnisiin otetaan kaupungin toimesta yhteyttä ja he saavat kusun kehittämään ajatuksiaan pidemmälle. Vuosen 2020 teemana on hyvinvointi. Rahanjako ja äänestäminen perustuvat Turun suuralueisiin, joita on kahdeksan.

    Hirvensalo - Kakskerran suuralueelle rahaa on varattuna 100 000 euroa.

    Ehdotuksia alueelle tuli yhteensä 33 kappaletta. Viisi ehdotusta käsitteli kuntoportaiden rakentamista lasketteelumäkeen. Kaksi ehdottajaa olisi halunnut kaupungin varoista kunnostettavaksi Antinlenkin.

    Tekonurmikenttää ehdotettiin rakennettavaksi sekä Honkaistenpuiston kentälle että Wäinö Aaltosen koulun kentälle.

    Muita ehdotuksia ovat muun muassa Papinsaaren lähiliikuntapaikka, Friskalanlahden opastaulut alueella liikkuvalle, kalastuspaikkoja, tenniskenttiä, seniorikeinuja, veneenlaskupaikkoja sekä jousiammuntapaikka saarille.

    Kaikki ehdotukset jaetaan kolmeen kategoriaan; mahdolliset, arvioitavat sekä ei mahdolliset. Arvioitavat ovat ehdotusen toimista vastaavien tahojen mietittävänä. Mahdolliset ovat mahdollisia toteuttaa ainakin joltain osin asukasbudjetista.

    Annetuista ehdotuksista muokataan kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana ehdotuksia jättäneiden ja kaupungin asiantuntijoiden kesken toteuttamiskelpoisia suunnitelmia.

    Syyskuu on äänestysaikaa. Äänioikeus on kaikilla äänestysvuoden aikana 13 vuotta täyttävillä ja sitä vanhemmilla turkulaisilla.

    Äänestäminen tapahtuu asukasbudjetti.turku.fi –sivustolla 1.9.-30.9.2020. Tuettua äänestämistä toteutetaan kirjastoissa ja yhteispalvelupiste Monitoreissa.

    Suuralueen äänestyksessä voittaneet ehdotukset toteutetaan vuonna 2021.

    Tuotannossa voidaan tehdä yhteistyötä yhteisöjen, yritysten ja asukkaiden kanssa.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Wäiskin kouluhanke etenee

    Wäinö Aaltosen kouluun kuuluvan Ylikylän rakennuksen käytöstä luovuttiin sisäilmasyistä maaliskuussa 2017. Tarveselvityksestä on siirrytty hankesuunnitteluvaiheeseen.

    Kun Ylikylän rakennuksesta luovuttiin, siirtyivät oppilaat Wäinö Aaltosen koulun muihin tiloihin sekä väliaikaisiin parakkirakennuksiin. Samoissa tiloissa sijainnut kirjasto muutti Syvälahteen. Sen jälkeen rakennus on jäänyt tyhjilleen.

    Hankeselvityksen mukaan Ylikylän korvaavan rakennuksen avulla on mahdollisuus huomioida saarilla tapahtuvaa rauhallista oppilasmäärän kasvua. Syvälahti mahdollistaa osan kasvusta, mutta muutaman vuoden kuluttua, kun Syvälahti on täynnä, saarilla ei ole muita koulutiloja kasvua turvaamassa. Tällä hankkeella on mahdollisuus turvata oppilasmäärän muutokset Syvälahden täytyttyä.

    Esityksenä on, että käytöstä poistunut Ylikylän kirjasto- ja koulurakennus ja sitä seuranneet parakkitilat korvataan uudisrakennuksella. Uudisrakennus toteutettaisiin nykyisen Ylikylä -rakennuksen paikalle.

    Käyttäjän näkökulmasta parakkitilat korvaava hanke tarvitaan mahdollisimman pian. Tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen hankkeesta tulee laatia hankesuunnitelma. Tämän jälkeen kilpailutusta, suunnittelua ja rakentamista varten varataan aikaa noin 1,5 - 2 vuotta. Lopullinen toteutusaikataulu sekä rahoitusmalli ratkaistaan kaupungin talousarviokäsittelyn yhteydessä.

    Hintalappu uudelle rakennukselle purkutöiden kanssa on noin viisi miljoonaa euroa.

    Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto hyväksyi tarveselvityksen keväällä, joten suunnitelmat etenevät omaan verkkaiseen tahtiinsa.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Union Trike

    Hirvensalolainen Mika Hietakangas näki ensimmäisen kolmipyöräisen moottoripyörän, triken, joskus nelisenkymmentä vuotta sitten. Vuosia myöhemmin asiat loksahtivat paikalleen ja syntyi Union Trike.

    Harrasteajoneuvotapahtumissa mukana olleet lapset herättivät Hietakankaan ajatuksen siitä, että myös alle metrin mittaisille voisi olla tapahtumassa tarjolla elämyksiä. Muitakin kuin katsomista ja älä koske:a. Syntyi ajatus kolmipyöräisestä lasten polkupyörästä, jonka oli määrä kokea muodonmuutos. Elämä kuitenkin tuli väliin ja projekti jäi vuosiksi.

    Kun hän viime vuonna näki Facebookissa antiikkiliike Wanhan Eliaksen omistajan Antti Kulmalan poljeskelevan vanhalla Union-merkkisellä kolmipyörällä, muistui mieleen vanha projektisuunnitelma. Kulmala lupautui lahjoittamaan fillarin jos lopputulos menisi hyväntekeväisyyteen.

    – Eihän mulla enää ole hitsausvälineitä tai paikkaa, missä tehdä, joten kyselin mukaan projektiin kultaseppää ja moottoripyörärakentajaa Petri Ruususta, joka taas järjesti mukaan muita tekijöitä, Hietakangas kertoo.

    Sen jälkeen onkin pallo vierinyt vinhasti. Nakorauta Oy lahjoitti metallitavaraa, Mesä Tappura Oy puuta kolmipyöränpenkkiin ja auton kattotelineeksi, Automaalaamo Salmi hoiteli värin pintaan, pinstripelegenda Pekka Wizzz Mannermaa viimeisteli maalauksen ja nahkatuotteiden erikoiskäsityöläinen NahkaJaakko lahjoitti nahkaisen työkalulaukun trikeen kiinnitettäväksi.

    Hietakangas hoiti vielä kolmipyörän Turun Stockmannin näyteikkunaan toukokuun loppuun saakka. Kaikki mukana olleet ovat tehneet työnsä vastikkeetta, hyväntekeväisyyttä silmällä pitäen, työtunteja laskematta.

    – Aiomme huutokaupata sne vielä kuluvan kesän aikana. Loppusumma lahjoitetaan lyhentämättömänä TYKS:n lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolle.

    Huutokauppaan saakka kulkupelin voi bongata Turun seudulla Hietakankaan Volvon kattotelineeltä.

    – Tarkoitus on ulkoiluttaa sitä kaupungilla riittävästi. Mikäli koeajolle haluaa, rohkeasti vaan kysymään, niin nostetaan trike kattotelineeltä, Hietakangas sanoo.

    Katso koko tarina ja kuvat Union Triken Facebook-sivuilta.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Urbaani perhe saarilla

    Tarvasjokelainen Marko Rouvali kuvitteli asuvansa lopun ikäänsä Martissa, Betaniankadun vanhoissa kerrostaloissa. Hirvensalo kuitenkin yllätti ja jo puolen vuoden asumisen jälkeen paluu ei enää maittaisi.

    Puhelinhaastattelun ajaksi Rouvali vetää lenkkitossut jalkaansa ja hiekkatien rapina kantautuu linjoja pitkin. Hirvensaloon viime joulukuussa muuttanut perhe on kotiutunut niin hyvin, että ajatus paluusta keskustan pauhuun tuntuu kaukaiselta.

    – Meillä oli tarkoitus asua maailman tappiin saakka Betaniankadulla. Olimme muuttaneet sinne kadun alkupäähän yli kymmenen vuotta aiemmin. Tunsimme naapurit ja suunnittelimme toisen lapsen syntymän jälkeen hankkivamme neljähuoneisen asunnon, hän kertaa.

    Kun neliö sitten tuli hiljaiseen myyntiin ja vuosia väijyttyä asuntoa pääsi katsomaan, ei tunne ollutkaan odotetunlainen.

    – Ei se olisikaan ratkaissut ongelmiamme. Tällä hetkellä isoin asia on se, että ovesta pääsee suoraan omalle takapihalle. Lasten kanssa se helpottaa kyllä niin, että!

    KAUPUNGISTA SAAREEN

    Juurtuminen keskustaan oli käynyt maalaispojalta kuin huomaamatta. Lähtö keskustasta palveluiden ja hälinän ääreltä ei tuntunut vaihtoehdolta. – Olin kovapäinen, enkä myöntynyt. Tykkään kruisailla fillarilla jokivartta ja kuunnella musiikkia. Kun se neliö sitten oli käyty katsomassa, aloimme miettiä, olisiko kuitenkin olemassa jokin toinen suunta.

    Vastaan tuli uusi rivitaloasunto läheltä Haarlanlahtea ja etsiminen loppui.

    – Ei siinä kauaa oikeasti tarvinnut miettiä. Arkkitehtuuri on tanskalaistyylistä, 1970-lukua, omat atriumpihat ja näkymä merelle. Kaiken lisäksi tajusin, että olen töissä keskustassa, joten pääsen sinne joka päivä tekemään niitä samoja asioita, Rouvali nauraa.

    Pellonlaitaa kävellessään hän kertoo näkevänsä pellolla peuroja aterioimassa ja upeita maisemia ympärillään.

    URBAANI ISÄ

    Nelisen vuotta sitten syntyi toinen lapsi, Felix. Esikoinen, Max,oli tuolloin jo kuuden vanha.

    – Päätimme että minä jään nuoremman kanssa kotiin ja vaimo menee äitiysvapaan jälkeen takaisin töihin. Kaverini kaipailivat aina välistä ruokareseptejä, enkä oikein lämmennyt ajatukseen lähetellä viesteissä tekstilitanioita. Sitten joku ehdotti blogin aloittamista, koska pidän myös kuvaamisesta.

    Syntyi Urbaani isä -niminen verkkosivu, jossa sisustamisesta ja ruuanlaitosta innostunut Rouvali jakoi elämäänsä kotonaolon ohella.

    – Vaimoni Mari sanoi, ettei blogiisiä, jotka ovat kotona vauvan kanssa yli vuoden, juuri ole. Siitä se kai lähti.

    Kun nuorempi pojista on jo kohta neljä, eikä Rouvali ole kotona lasten kanssa, keskittyy blogi enemmän sisustamiseen ja ruuanlaittoon.Muutto uuteen kotiin antoi uusia mahdollisuuksia ja sisustaja-isä onkin päässyt toden teolla hommiin.

    OHESSA MAAHANTUONTIA

    Moneen ehtivä pariskunta pyörittää kaiken ohella myös nettikauppaa ja maahantuontiyritystä.

    – Olemme jo vuosia halunneet olla pienyrittäjiä ja tehdä jotain. Sitten saimme käsiimme hamam-pyyhkeitä ja hullaannuimme niihin ihan täysin. Ne eivät olleet tyyliltään aivan meitä, mutta ai että minkälaisia ne ovat ominaisuuksiltaan!

    Turkkilainen monikäyttöinen hamam-pyyhe on puuvillainen, nopeasi kuivuva pyyhe, jota voi käyttää vaikka mekkona tai huivina.

    – Löysimme Turkista valmistajan ja pystytimme nettikaupan viime elokuussa. Päätarkoituksemme ei ole tehdä sitä isosti, mutta esimerkiksi viime joulusesonkina teimme erittäin mukavasti kauppaa ja olimme positiivisesti liemessä, Rouvali nauraa.

    HIRVENSALON KESÄ

    Kesää kohti mennessä perhe on aiemmin tottunut matkustelemaan, mutta jo ennen pandemiaakin he olivat päättäneet viettää ensimmäisen kesänsä uudessa kodissaan.

    – Odotan sitä, että saamme nauttia kesästä kotona ilman sen suurempia reissuja, viettää aikaa omalla terassilla, ulkoporealtaassa ja katsella merelle. Nyt pääsemme toden teolla nauttimaan omasta kodista.

    Kesä ei olisi kesä ilman sopivaa kattausta. Se on Rouvalin mukaan myös loistava tekosyy tehdä palvovaa. Alla kesäinen megapavlovaresepti urbaanin isän tapaan.

    Marko Rouvalin blogin löydät osoitteesta www.urbaaniisa.blogspot.com

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: KALLE MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ihmisen näköisiä juttuja

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Freelancetoimittaja Sini Silván on mainittu lehden kansikuvan tekijänä jo toukokuusta 2009. Tässä lehdessä on häneltä jo 95. perättäinen juttunsa.

    Sattumalla on elämässä monesti suuri osa. Vaikkei toimittaja Silvánkaan täysin sattumalta päätynyt Maininkiin saarelaiskaverien ketjua tekemään, sattui hän kuitenkin entisen päätoimittajan Pirjo Huttusen kanssa samalle hierojalle.

    – Peurakalliolla oli luontaishoitola, jota piti Pirjo Nieminen. Kävin siellä hierottavana ja hän tiesi minun olevan freelancetoimittaja. Asiakkaana kävi myös Pirjo Huttunen, jolle hierojani antoi yhteystietoni.

    Huttunen ja Silván olivat olleet taannoin Radio Sadassa samaan aikaan töissä. Kun silloin kuukauden saarelaisen nimellä kulkeneen juttusarjan tekijä ei jostain syystä jatkanutkaan tointa, päätyi pesti Silvánille.

    Yli kymmenen vuoden yhtenäinen juttusarja ei liene tavallista, varsinkaan saman ihmisen tekemänä.

    – Se merkitsee itselleni paljon. Ei tällaisia moni saa tehdä, varsinkaan niin että juttusarja toimii ja siitä on tykätty. Ja että se on kantanut kaikki nämä vuodet.

    Ajellessaan saarilla, hän näkee taloja, joissa on tullut käytyä ja muistaa niistä tarinoita ja ihmisiä.

    – Minulle on syntynyt saarelaisuudesta hieno kuva. Ihmiset kokevat itsensä hirveän vahvasti saarelaisiksi. Ja varmasti Maininki tekee oman osansa yhdistämisessä. Ja kun esimerkiksi Lautturin päiväkodin kohtalon hetket ovat olleet käsillä, minäkin olen myötäelänyt sitä täältä Puistomäestä asti.

    Tieteestä ja lääketieteestä kiinnostunut ja niihin erikoistunutkin toimittaja kokee olevansa ydinosaamisalueellaan jutustellessa tavallisten ihmisten kanssa haastattelun lomassa.

    – On älyttömän hienoa, että pääsen tutustumaan heihin ihmisinä. Pyrin tekemään sen näköisiä juttuja kuin nämä ihmiset ovat, niin että persoona välittyisi lukijalle asti.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: JOHANNES SALOVAARA

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Visionäärin sitkeys toi sähkön kirjastoautoon

    Viitisen vuotta sitten Turun kirjastoautoista vanhempi, vuonna 1997 hankittu, oli tulossa tiensä päähän. Silloin alkoivat suunnitelmat sen korvaamisesta uudella. Samoihin aikoihin Turkuun tulivat ensimmäiset sähköbussit Fölin käyttöön.

    Siitä lähti hirvensalolaisen Teemu Hiltusen päässä muhimaan – vähän utopistiseltakin vaikuttava – ajatus sähkökirjastoautosta. Nyt – huhtikuussa 2020 – kirjastoauton tallissa seisoo upouusi sähkökäyttöinen 12-metrinen kirjastoauto Jeti, joka viimeistelyn jälkeen ja koronakriisin hellitettyä on valmiina palvelemaan turkulaisia.

    MAAILMAN ENSIMMÄINEN SÄHKÖKÄYTTÖINEN KIRJASTOAUTO

    Sähkön käyttöönotto kirjastoauton energia lähteenä on pioneerityötä matkalla Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2029.

    Turun uusi auto on maailman ensimmäinen täyssähköinen kuorma-autoksi rekisteröity kirjastoauto. Muut tulevat perässä, esimerkiksi Göteborgiin on rakenteilla Volvon ja Kiitokorin yhteistyössä tekemä sähkökirjastoauto.

    Erikoiskirjastovirkailija Teemu teki pohjatyötä sähköauton hankinnassa. Yhteydenotto Volvoon ja Kiitokoriin ei vielä vuonna 2016 tuottanut tulosta, koska yritysten suunnitelmat eivät vielä olleet tarpeeksi pitkällä.

    Teemu oli sinnikäs ja kirjastotoimen silloinen johto lähti valmistelemaan tarjouskilpailua sähkökäyttöisestä kirjastoautosta. Toimivaa palvelukonseptia ei haluttu muuttaa, ainoastaan auton energianlähde.

    Tarjouksen voitti turkulaistaustainen Jeti Industries, joka oli aloittamassa sähköbussien tuotantoa Kiinassa. Uuden auton materiaalit ovat paljolti suomalaista alkuperää, muun muassa teräs, johtosarjat, vaneri, moottori ja jopa ohjelmointi sekä osa työntekijöistä ovat Suomesta.

    PITKIÄ PÄIVIÄ AUTON KIMPUSSA

    Pioneerityössä on myös hintansa. Kaikkia yksityiskohtia ei pysty hahmottamaan tarjouskilpailua laadittaessa. Etenkin lataukseen liittyviä yllätyksiä on tullut ennen auton käyttöönottoa.

    Tallille asennetun latausaseman ja auton keskinäinen kommunikointi on vaatinut viikkojen säädön. Teemu on ollut aktiivisesti mukana ratkomassa teknisiä pulmia. Iso työ on ollut hyllyjen säädöt, sillä Teemun mukaan mekanismi ei ole ”paras mahdollinen”.

    Uudessa autossa on vaihdettavia moduulikärryjä, joten säädettävää on paljon. Koronasulusta huolimatta työpäivät kirjastoauton tallilla ovat venyneet pitkiksi.

    TEEMUN TEKNINEN OSAAMINEN HUOMATTU TÖISSÄ

    Keskivertokirjastolaiselta ei edellytetä syvällistä autoteknistä osaamista – ei edes kirjastoautossa, mutta Teemun auto- ja kuljetusinsinöörin koulutuksella on käyttöä monenlaisissa tilanteissa.

    Teemua pyydetään apuun, kun auton kojelaudassa palaa joku outo valo, tietoliikenneyhteydet autoissa takkuavat, tulostin ei toimi tai nitojasta ovat niitit loppu. Avuliaisuus ja tekniset taidot ovat hyvä yhdistelmä.

    Kirjastoautoon Teemu ajautui appiukkonsa Hirvensalon kirjaston entisen johtajan Kimmo Pölläsen suosituksesta. Sijaisuudesta vuonna 2004 alkanut työ kiinnosti Teemua ja hän kouluttautui työn ohessa kirjastovirkailijaksi.

    – Parasta työssä ovat työpisteen vaihtuvat maisemat sekä asiakaskohtaamiset. Vaihtelevat päivärutiinit ja pienet tekniset haasteet ovat mukava lisä päivään, työkavereita unohtamatta, mies veistelee.

    Viimeiset pari vuotta on uuden kirjastoauton hankinta työllistänyt Teemua arkirutiinien ohessa. Suunnittelutyö on vaatinut pari visiittiä Kiinaan ja jatkuvaa yhteydenpitoa valmistajan kanssa.

    PERHE JA MÖKKIPUUHASTELU RENTOUTTAVAT

    Vapaa-aika kuluu perheen yhteisissä ja omissa harrastuksissa. Pojat, Joonatan, 14 v. ja Eemil 12 v. pelaavat kumpikin sählyä Hirvensalon Heiton joukkueessa. Teemu toimii Joonatanin joukkueen rahastonhoitajana sekä tarvittaessa linja-autonkuljettajana molemmille joukkueille.

    Oma sählyilta on kerran viikossa kirjastolaisten kanssa. Logistiikasta Teemu ei pääse vapaallakaan. Hän on perheen autonkuljettaja, joka kuskaa sekä henkilöt, tavarat ja viikottaiset ruoat. Korona-aikana hän hoitaa kolmen huushollin ruokaostokset. Oman perheen lisäksi Teemu käy kaupassa appivanhempiensa ja iäkkään tuttavansa puolesta.

    Vapaa-aika vierähtää Iniössä perheystävän – ja poikien kummisedän – kanssa yhteisesti vuokratulla mökillä. Mökkiperinne on jatkunut jo 23 vuotta. Iniössä Hiltusen perhe viettää – kesälomien lisäksi - viikonloppuja ympäri vuoden aina kun se on poikien harrastuksilta mahdollista.

    Iniön luonto tarjoaa antimiaan. Kalastus, marjastus ja sienestäminen ovat yhteisiä rentoutustapoja. Iniö on myös hyvä tukikohta kesäisille veneretkille. Aamulenkit Nemon, espanjanvesikoiran, kanssa ovat Teemun tapa ladata omat akut ennen päivän töitä, jotka nekin tällä hetkellä liittyvät akkujen lataukseen.

    TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Mitä kuuluu pihatalkkarille?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Tony Jouhilammella on ollut jo pienestä pitäen yhteys Hirvensaloon. Parhaalla lapsuudenystävällä oli Hirvensalossa mökki, jolla hän vieraili usein pienenä poikana. Vanhemmiten saaret ovat tulleet tutuiksi hänen viettäessään aikaa Turun Kuurojen Yhdistyksen kesäpaikalla Huvirannassa, Kakskerrassa. Kuuron Tonyn äidinkielenä on viittomakieli.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    – Olen huumorintajuinen ja sosiaalinen kaveri, monet sanovat mukavaksi.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    – Lempinimeni on Tuoppi.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    – Olen ollut työttömänä viimeiset kaksi vuotta. Työkseni olen tehnyt vaihtelevia pätkätöitä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    – Minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään haaveammattia.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    – Mieluiten ehkä kuitenkin tekisin töitä tietotekniikan parissa.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    – Aamuni alkaa aina ehdottomasti kahvilla ja aamupalalla.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    – Tällä viikolla piristävintä on ollut huomata kevään eteneminen ja se, että kesä on oikeasti taas tulossa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    – Eniten viikon aikana on harmittanut koronavirus ja siitä lukemani uutiset.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    – Asun Turussa Härkämäessä.

    MITÄ HARRASTAT?
    – Harrastan frisbeegolfia ja avantouintia.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    – Joskus tekisi mieli kokeilla padelia. Se on mailapeli, jonka säännöt ja
    pelikenttä ovat eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    – Telkkarin ääreen minut naulitsee Master Chef Australia.

    MISTÄ UNELMOIT?
    – Unelmoin matkasta Yhdysvaltoihin.

    MITEN RENTOUDUT?
    – Rentoudun mökillä ja avantouinnissa sekä viettämällä aikaa kavereiden kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    – Hirvensalon saarille minut toi TE-keskuksen vinkkaus siitä, että työtä omakotitalkkarina olisi tarjolla.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI SAARILLA?
    – Saaret ovat minulle tuttuja entuudestaan ja on kaksi mielipaikkaa; Ekvallan uimaranta ja Turun kuurojenyhdistys ry:n mökki Huviranta.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    – Mitään extremelajia en kyllä uskaltaisi koskaan kokeilla.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    – Vuonna 2014 kävin ensimmäistä kertaa aurinkolomalla ulkomailla, Turkissa, ja sen lomamatkan voisin vaikka kokea uudestaankin eli siihen vuoteen voisin palata, vaikka pelkäänkin lentämistä.

    MINKÄ ASIAN NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    – Minulle ei tule mieleen juuri mitään, mitä haluaisin yhteiskunnassa muuttaa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?

    – Edellinen iso tapahtuma, jossa olen käynyt, on ollut Kuurojen Kulttuuripäivät Hämeenlinnassa vuonna 2018.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    – Minun piti osallistua Kuurojen Kulttuuripäiville myös tänä vuonna Joensuussa, mutta ne jouduttiin koronan vuoksi siirtämään eteenpäin.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021? 

    – Enpä tiedä, mitä itseltäni ensi vuonna kysyisin, ehkäpä sitä, miten aion juhlia, kun täytän 50.

    Hirvensalon Omakotiyhdistyksen pihatalkkarin tuntihinta on 6 €/h ja lisäksi talkkarille maksetaan 10 sentin pyöräkorvaus. Pihatalkkarin työstä voi hakea kotitalousvähennystä.

    Työaika on päiväsaikaan, esimerkiksi kello 9-14. Muista ajoista on sovittava erikseen. Voit tilata pihatalkkarin myöskin hallituksen jäsenen Marja-Liisa Salmisen kautta numerosta 040 189 6259 tai sähköpostilla hallitus@hirvensalonomakotiyhdistys.fi.

    Koronatilanteeseen liittyen kansalliset rajoitukset on huomioitava.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Pienten puolella Aamu ja Ilari

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    HIMMENNIN
    AAMU: Ei hajuakaan.
    ILARI: En tiedä.

    PENKINLÄMMITIN
    AAMU: Kone lämmittää penkkiä.
    ILARI: Pepun lämmitin. (nauraa)

    TEKOTURKIS
    AAMU: En tiedä, ehkä joku keinutuoli pehmuste.
    ILARI: Ihmiselle tehty, sellainen ommeltu juttu.

    SAMETTITYYNY
    AAMU: Naamiaisia varten tehty naamari.
    ILARI: Hieno tyyny.

    RUOTSIN KRUUNU
    AAMU: Siellä käytetään kruunua päässä, kuningas ja kuningatar käyttää ja prinsessat.
    ILARI: Aina pidetään päässä. Aamulla laitetaan.

    PAAHDE
    AAMU: Paahtoleipä.
    ILARI: Silloin voi palaa.

    KEVÄTRULLA
    AAMU: Se on rulla, joka lämmitetään.
    ILARI: Leipä, johon laitetaan päärynää väliin ja sit uuniin.

    LIITO-ORAVA
    AAMU: Orava hyppii puissa.
    ILARI: Se on sellainen orava, joka laittaa selän liitoon. Se avaa sen selkärepun ja sieltä tulee niin kuin siivet.

    MITÄ TEKEE...?

    ISÄNNÖITSIJÄ
    AAMU: Olen nähnyt, mut en muista.
    ILARI: Liikkuu köyttä pitkin tosi lujaa.

    KAUPPIAS
    AAMU: Ostaa kaikkea ja myy.
    ILARI: Sille maksetaan kaupassa.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KIRKKO
    AAMU: Sellainen missä on vanhoja tavaroita.
    ILARI: Iloinen hyvä paikka.

    VENE
    AAMU: Semmoinen, jota soudetaan ja ei mene rikki.
    ILARI: Liikkuu hyvin ja kelluu.

    MIHIN TARVITAAN...?

    HYTTYSIÄ
    AAMU: En osaa vastata. Ne on pieniä ja ne pistää, enkä tykkää niistä.
    ILARI: Ne kuolettaa ihmisiä pistämällä.

    SOKERIA
    AAMU: Iskä pistää kahviin.
    ILARI: Kahviin ja paljon maitoa myös.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    AAMU: Semmoinen ettei kukaan kiusaa. On hauskaa ja on oma perhe. Lapset, äiti ja iskä. Asuu Raumalla tai Turussa.
    ILARI: On aina kauheen iloinen ja kiva perhe. Minä, äiti, iskä, isoveli ja isosisko.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    AAMU: Kampaaja. Äiti on kanssa ja iskä samassa paikassa mut eri työ.
    ILARI: Ninja. Palomies, sammuttaa tulipaloja. Mun serkku on palomies.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ämyri: Boostia liikuntaan!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Jos sinusta tuntuu, että liikuntaan olisi kiva saada vaihtelua, kokeile esimerkiksi puhelimen sovelluksia ja internetistä löytyviä videoita. Keräsin kokoon omat suosikkini, jotka olen todennut toimiviksi.

    Juokseminen on helppo ja halpa harrastus. Tarvitset vain hyvät juoksukengät ja lenkkipolun. Motivaation löytäminen juoksemiseen onkin sitten toinen juttu. Juokseminen kävelytietä pitkin voi tuntua aika puuduttavalta ajatukselta. Lenkkeilyyn saa vaihtelua juoksemalla esimerkiksi metsäpoluilla, kuten Hirvensalon Paavonpoluilla. Siellä myös aivosi pääsevät töihin, kun joudut väistelemään kantoja ja kiviä.

    Juoksemiseen löytyy sovelluskaupasta monia hyödyllisiä sovelluksia, joilla saat boostia lenkkeilyyn. Nike Run Club on ilmainen juoksusovellus, jonka avulla voit seurata lenkkejäsi ja harjoitella sinulle sopivalla juoksuohjelmalla. Keräät juostessasi saavutuksia ja voit osallistua yhteishaasteisiin.

    Jos zombieohjelmat- ja pelit ovat sinun juttusi, pidät varmasti Zombies, Run! -sovelluksesta. Tässä sovelluksessa ainoa tehtäväsi on juosta pakoon zombeja ja samalla rakentaa itsellesi tukikohtaa. Valitsemasi juoksumatkan aikana keräät itsellesi tarvikkeita tukikohdan rakentamista varten. Mutta muista samalla juosta pakoon zombeja, ne ovat aivan kintereilläsi!

    Internet on täynnä ilmaisia lihaskunto- ja cardiotreenejä. Kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat ja inspiroivimmat treenit. Jos haluat kokeilla kotitreeneissä sovellusta, Nike Training on oiva sovellus siihen tarkoitukseen. Sieltä löydät niin lihaskunto- kuin sykkeennostatustreenejä aina viidestä minuutista 45 minuuttiin. Tässäkin sovelluksessa keräät treenaamalla saavutuksia, joten motivaation luulisi pysyvän korkealla.

    Liikkumisen ei tarvitse aina olla hikihatussa juoksemista tai tehokasta lihaskuntotreeniä. Yksi erittäin hauska treenimuoto on tanssivideot. YouTubesta löytyy esimerkiksi käyttäjä The Studio By Jamie Kinkeade, jonka tanssivideot ovat ensinnäkin todella hauskoja, mutta myös erittäin tehokkaita kunnonnostattajia. Vaikka et olisi koskaan tanssinut, kannattaa näitä videoita silti kokeilla. Pääasia on, että sinulla on hauskaa ja hiki virtaa!

    Liikunnassa vain oma mielikuvitus on rajana, joten anna kaikkein hulluimmillekin ideoille mahdollisuus. Mitä hauskimpia haasteita liikuntaan löytyy sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi kyykky kukkaruukku sylissä, erilaiset vessapaperihaasteet ja lankutushaasteet. Kun haastat vielä kaverin tai perheenjäsenen mukaan liikkumaan, tulee siitä monin verroin hauskempaa!

    TEKSTI JA KUVA: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Satavan kyläkaupan uusi tuleminen

    Satavan kyläkauppa lopetti toimintansa marraskuussa 2019. Kesäkuussa 2020 kauppa aukeaa uusin voimin ja suunnitelmin.

    Kaarinan Littoisissa 50/50 Bistro -ravintolaa pitävä kaksikko Viljam Haarala ja Tommi Hirvonen ryhtyvät kesällä ravintoloitsijoiden lisäksi kauppiaiksi.

    – Satavan kyläkauppahan on monelle turkulaiselle sellainen legendaarinen paikka. Kaikilla on omat muistonsa sen kanssa ja kun kuulimme, että tila on vapautumassa, alkoivat suunnitelmat elää, Haarala sanoo.

    – Olimme suunnitelleet jo liiketoiminnan laajentamista toisaalle, kun kuulimme kaupan loppumisesta. Satuimme oikeaan aikaan liikkeelle. Kun asun Kakskerrassa, on sijaintikin meille otollinen, vuoden saarella asunut Hirvonen kertoo.

    Kaupalle on tulossa niin sanottu yhden pysähdyksen kauppa, josta mökkiläiselle tai saarelaiselle on tarjolla kaikki perustarvikkeista pitopöydän kattaukseen saakka.

    – Meille on tulossa kaupan puolelle paljon erilaisia ruokatuotteita tarjolle, joita esivalmistamme itse sekä myös ravintola ja terassi, Hirvonen avaa.

    – Haluamme kaupalla palvella saarelaisia ja mökkiläisiä, sekä olla turkulaisille lähimatkakohde, johon voi tulla vaikka polkupyörällä, ostaa meiltä piknik-korin ja mennä tuohon lähirannalle nauttimaan päivästä, Haarala jatkaa.

    Viimeistään juhannuksena 50/50 Bistro ja puoti on tarkoitus olla avoinna asiakkaille. Nimi juontaa juurensa ravintolan tarjoamaan ruokaan, jossa puolet on aina vegaanista.

    – Emme halua eriarvoistaa minkään ruokavalion syöjiä vaan tarjota jokaiselle yhtä hyvät ruuat ja saattaa heidät saman pöydän ääreen, Hirvonen kertoo.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Kaasavuori - Muinaistulia rantakallioilla

    Suomen rannikkoalueiden karttoja tutkiessaan törmää tämän tästä nimeen Kaasavuori ja sen ruotsinkieliseen muotoon Kasberget. Sana kaasa tarkoittaa näkyvälle paikalle meren rantaan kivistä tai puusta kasattua röykkiötä. Vihollisen lähestyessä puinen kaasa tai kiviröykkiön päälle koottu nuotio sytytettiin varoittamaan ihmisiä lähestyvästä vaarasta.

    Saarten oma Kaasavuori löytyy Maanpäästä, Hirvensalon läntisimmästä kärjestä. Jyrkästi merestä kohoava kallio nousee lähes neljänkymmenen metrin korkeuteen. Sen paljaalta laelta aukeavat komeat näkymät Airistolle ja lähisaarille.

    Kaasavuorella seistessään voi kuvitella, kuinka joku satoja vuosia sitten tähysti samalta paikalta merelle. Ehkä tuo joku on nähnyt kaukaisuudesta lähestyvän vihollisaluksen hahmon ja tuikannut kalliolla seisovan, riu’uista kootun kaasan kädet täristen tuleen.

    Nykyään lähimmäs muinaisten aikojen tunnelmaa pääsee kapuamalla Kaasavuorelle elokuun lopussa, kun vietetään muinaistulien yötä. Silloin vuorelta tähystävä voi nähdä useita kokkoja Airiston hämärtyvillä rannoilla.

    Rauhanomaisempaa tunnelmaa kaipaava voi istua kesäisenä iltana lämpimälle kalliolle. Kun ajoittaa vierailunsa sopivasti, voi nähdä höyrylaiva Ukko-Pekan lipuvan keskellä avointa selkää yksinäisenä nököttävälle Loistokarille ja kuunnella laituritanssien säveliä. Näkymän kruunaa Ruissalon taakse laskeva aurinko.

    Kaasavuorelle pääsee kätevästi paikallisliikenteen linjalla 53, jonka päätepysäkki on Maanpäässä suoraan Kaasavuoren juurella. Omalla autolla kulkeville on raivattu linja-auton kääntöpaikan reunaan epävirallinen parkkipaikka, johon mahtuu kerralla pari autoa. Se onkin ainoa järkevä pysäköintimahdollisuus. Tiet ovat Maanpäässä kapeita, eikä levikkeitä juuri ole. Auton jättäminen linja-auton kääntöpaikalle on ehdottomasti kielletty. Pyöräilijöillä ei parkkiongelmia ole, sillä Maanpääntie tuo polkijan perille mukavien maalaismaisemien halki.

    Kääntöpaikalta eteenpäin jatkavan tien oikealta puolelta lähtee hyvin tallattu polku, joka kaartuu oikealle ja nousee kohti vuoren huippua. Polkuja on paljon, mutta eksymisen vaaraa ei ole. Koko ajan korkeammalle pyrkimällä voi pian nähdä kalliomäntyjen lomasta pilkottavan meren. Maasto on helppokulkuista. Käveltävää tulee kolmisen sataa metriä suuntaansa.

    Perillä maisemat palkitsevat houkutellen istahtamaan ja tuijottelemaan merelle. Nyt on sopiva hetki kaivaa esiin eväät ja nauttia maisemista.

    Geokätkö ”Kaasavuori”: https://coord. info/GCREDT

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Uusi juttusarja: Retkiä Saarilla

    Turun Saarten luonto on ainutlaatuisen upea. Jokainen lähimetsä kätkee sisäänsä palasen luonnonkauneutta ja mielenrauhaa, joskus myös odottamattomia yllätyksiä. Vielä löytyy taajaan rakennetuilta rannoiltakin paikkoja, joissa pääsee nauttimaan huikeista merimaisemista.

    Tästä Mainingin numerosta alkaa juttusarja, joka esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    – Saarilla metsään pääsemiseen riittää, että astuu ulos ovesta, iloitsee juttusarjan kirjoittaja Sami Pyörre.

    Siitä mahdollisuudesta Pyörteen tulee nautittua joka päivä.

    – Käyn yksin polkujuoksulenkeillä ja perheen kanssa kävelyillä lähimetsissä ja -kallioilla. Jo pelkkä luontoon pääseminen rauhoittaa mielen työpäivän jälkeen. Aina löytyy jotain uutta: tutkimattomia polkuja, kiehtovia kalliomuodostelmia, sammaleiseen maastoon siivilöityviä auringonläikkiä. Hyvällä tuurilla voi nähdä vaikka mäyräperheen touhuissaan tai löytää kallioiden kätköistä aiemmin huomaamatta jääneen luolan. On uskomatonta, miten monta hienoa paikkaa Saarille mahtuu.

    Juttusarjan aloittaa Kaasavuori. Myöhemmissä osissa käydään läpi Saarten metsiä, rantoja ja kallioita sekä niiden kätkemiä salaisuuksia.

    VASTUULLISTA RETKEILYÄ

    Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Käytännössä oikeudet sallivat liikkumisen, oleskelun ja tilapäisen yöpymisen luonnossa, kunhan ei aiheuta toiminnallaan vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle.

    Seuraavaan listaan on kerätty muutamia ohjeita retkeilijöille: • Kulje häiritsemättä muita. Asukkaiden kotirauha säilyy, kun kierrät pihapiirit etkä metelöi. Pihapiirien ulkopuolella voit liikkua jokamiehenoikeuksien nojalla vapaasti.
    • Pidä koirasi kytkettynä, jollei sinulla ole maanomistajan lupaa. Luvista huolimatta koirat on pidettävä kytkettyinä 1.3. – 19.8. välisenä aikana. Näin suojellaan pesiviä eläimiä.
    • Nauti luonnon antimista. Luonnonvaraisten marjojen, sienien ja kukkien poimiminen on sallittua. Oikeus ei koske sammalia ja jäkäliä eikä salli oksien tai kuoren irrottamista puista.
    • Tee tulet vain tulipaikalle. Avotulen teko ja polttopuiden ottaminen vaativat maanomistajan luvan. Kertakäyttögrilli lasketaan avotuleksi.
    • Vie roskasi kotiin. Kaiken, minkä jaksat tuoda paikalle, jaksat myös viedä pois.
    • Nauti luonnosta!

    GEOKÄTKÖILIJÄ LIIKKUU AARTEITA ETSIEN

    Geokätköily on nykyaikaista aarteenetsintää, jossa etsitään toisten harrastajien piilottamia geokätköjä. Harrastus sopii erinomaisesti retkeilystä pitäville, sillä kätköjä on usein piilotettu hienoihin luontokohteisiin. Kaikista tämän juttusarjan kohteista löytyy vähintään yksi geokätkö.

    Geokätkö on maastoon piilotettu säänkestävä rasia, jonka sisältä löytyy lokikirja ja kätkötiedote. Kätkön löytävä kirjoittaa nimimerkkinsä lokikirjaan todisteeksi käynnistään ja yleensä kirjaa löytönsä myös netin kätköilysivustolle.

    Sivuston avulla voi tutustua geokätköihin eri puolilla maailmaa ja lukea muiden kätköilijöiden retkikertomuksia. Kätköjä muiden iloksi piilottavat harrastajat eivät saa vaivannäöstään muuta palkkiota kuin kävijöiden kiitokset ja kertomukset, joten on kohteliasta kirjoittaa nettipalveluun edes muutama lause retkestään – tietenkin kätkön piilopaikkaa muille paljastamatta.

    Geokätköissä on usein lapsia varten pieniä vaihtotavaroita. Sellaisen saa ottaa, kunhan jättää jotain suunnilleen saman arvoista tilalle. Tyypillisiä vaihtotavaroita ovat pääsiäismunista saatavat pienet lelut.

    Joskus kätköistä voi löytyä niin sanottuja kulkevaisia, jotka tunnistaa niihin merkitystä seurantakoodista. Kulkevaisen ottaessaan ei tarvitse jättää mitään tilalle, mutta ottaminen pitää kirjata kätköilysivustolle. Sen jälkeen kulkevainen pitää pudottaa muutaman päivän sisällä johonkin toiseen kätköön ja kirjata pudotus. Jollet halua siirtää kulkevaista, voit hyvin jättää sen kätköön odottamaan seuraavia kävijöitä.

    Kätköjen etsiminen kannattaa aloittaa luomalla nimimerkki sivustolla www.geocaching.com. Sign up -painike löytyy etusivun oikeasta yläkulmasta. Toinen hyvä sivusto on suomenkielinen geocache.fi. Sinne kannattaa hakeutua, kun on ensin luonut nimimerkin. Nimimerkin luominen ja kätköjen etsiminen on ilmaista.

    Kätköjen etsimiseen tarvitaan vain älypuhelin ja siihen ladattava ilmaissovellus. Edistyneemmät harrastajat käyttävät puhelimen sijaan erillisiä GPS-paikantimia. Ne ovat tarkempia ja kestävät paremmin säätä ja kolhuja. Puhelimella pääsee kuitenkin hyvin alkuun. Ilmaisia kätköilysovelluksia löytyy osoitteesta geocaching.com/play/mobile.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Wäiskin kouluhanke etenee

    Wäinö Aaltosen kouluun kuuluvan Ylikylän rakennuksen käytöstä luovuttiin sisäilmasyistä maaliskuussa 2017. Tarveselvityksestä on siirrytty hankesuunnitteluvaiheeseen.

    Kun Ylikylän rakennuksesta luovuttiin, siirtyivät oppilaat Wäinö Aaltosen koulun muihin tiloihin sekä väliaikaisiin parakkirakennuksiin. Samoissa tiloissa sijainnut kirjasto muutti Syvälahteen. Sen jälkeen rakennus on jäänyt tyhjilleen.

    Hankeselvityksen mukaan Ylikylän korvaavan rakennuksen avulla on mahdollisuus huomioida saarilla tapahtuvaa rauhallista oppilasmäärän kasvua. Syvälahti mahdollistaa osan kasvusta, mutta muutaman vuoden kuluttua, kun Syvälahti on täynnä, saarilla ei ole muita koulutiloja kasvua turvaamassa. Tällä hankkeella on mahdollisuus turvata oppilasmäärän muutokset Syvälahden täytyttyä.

    Esityksenä on, että käytöstä poistunut Ylikylän kirjasto- ja koulurakennus ja sitä seuranneet parakkitilat korvataan uudisrakennuksella. Uudisrakennus toteutettaisiin nykyisen Ylikylä -rakennuksen paikalle.

    Käyttäjän näkökulmasta parakkitilat korvaava hanke tarvitaan mahdollisimman pian. Tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen hankkeesta tulee laatia hankesuunnitelma. Tämän jälkeen kilpailutusta, suunnittelua ja rakentamista varten varataan aikaa noin 1,5 - 2 vuotta. Lopullinen toteutusaikataulu sekä rahoitusmalli ratkaistaan kaupungin talousarviokäsittelyn yhteydessä.

    Hintalappu uudelle rakennukselle purkutöiden kanssa on noin viisi miljoonaa euroa.

    Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto hyväksyi tarveselvityksen keväällä, joten suunnitelmat etenevät omaan verkkaiseen tahtiinsa.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Union Trike

    Hirvensalolainen Mika Hietakangas näki ensimmäisen kolmipyöräisen moottoripyörän, triken, joskus nelisenkymmentä vuotta sitten. Vuosia myöhemmin asiat loksahtivat paikalleen ja syntyi Union Trike.

    Harrasteajoneuvotapahtumissa mukana olleet lapset herättivät Hietakankaan ajatuksen siitä, että myös alle metrin mittaisille voisi olla tapahtumassa tarjolla elämyksiä. Muitakin kuin katsomista ja älä koske:a. Syntyi ajatus kolmipyöräisestä lasten polkupyörästä, jonka oli määrä kokea muodonmuutos. Elämä kuitenkin tuli väliin ja projekti jäi vuosiksi.

    Kun hän viime vuonna näki Facebookissa antiikkiliike Wanhan Eliaksen omistajan Antti Kulmalan poljeskelevan vanhalla Union-merkkisellä kolmipyörällä, muistui mieleen vanha projektisuunnitelma. Kulmala lupautui lahjoittamaan fillarin jos lopputulos menisi hyväntekeväisyyteen.

    – Eihän mulla enää ole hitsausvälineitä tai paikkaa, missä tehdä, joten kyselin mukaan projektiin kultaseppää ja moottoripyörärakentajaa Petri Ruususta, joka taas järjesti mukaan muita tekijöitä, Hietakangas kertoo.

    Sen jälkeen onkin pallo vierinyt vinhasti. Nakorauta Oy lahjoitti metallitavaraa, Mesä Tappura Oy puuta kolmipyöränpenkkiin ja auton kattotelineeksi, Automaalaamo Salmi hoiteli värin pintaan, pinstripelegenda Pekka Wizzz Mannermaa viimeisteli maalauksen ja nahkatuotteiden erikoiskäsityöläinen NahkaJaakko lahjoitti nahkaisen työkalulaukun trikeen kiinnitettäväksi.

    Hietakangas hoiti vielä kolmipyörän Turun Stockmannin näyteikkunaan toukokuun loppuun saakka. Kaikki mukana olleet ovat tehneet työnsä vastikkeetta, hyväntekeväisyyttä silmällä pitäen, työtunteja laskematta.

    – Aiomme huutokaupata sne vielä kuluvan kesän aikana. Loppusumma lahjoitetaan lyhentämättömänä TYKS:n lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolle.

    Huutokauppaan saakka kulkupelin voi bongata Turun seudulla Hietakankaan Volvon kattotelineeltä.

    – Tarkoitus on ulkoiluttaa sitä kaupungilla riittävästi. Mikäli koeajolle haluaa, rohkeasti vaan kysymään, niin nostetaan trike kattotelineeltä, Hietakangas sanoo.

    Katso koko tarina ja kuvat Union Triken Facebook-sivuilta.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Urbaani perhe saarilla

    Tarvasjokelainen Marko Rouvali kuvitteli asuvansa lopun ikäänsä Martissa, Betaniankadun vanhoissa kerrostaloissa. Hirvensalo kuitenkin yllätti ja jo puolen vuoden asumisen jälkeen paluu ei enää maittaisi.

    Puhelinhaastattelun ajaksi Rouvali vetää lenkkitossut jalkaansa ja hiekkatien rapina kantautuu linjoja pitkin. Hirvensaloon viime joulukuussa muuttanut perhe on kotiutunut niin hyvin, että ajatus paluusta keskustan pauhuun tuntuu kaukaiselta.

    – Meillä oli tarkoitus asua maailman tappiin saakka Betaniankadulla. Olimme muuttaneet sinne kadun alkupäähän yli kymmenen vuotta aiemmin. Tunsimme naapurit ja suunnittelimme toisen lapsen syntymän jälkeen hankkivamme neljähuoneisen asunnon, hän kertaa.

    Kun neliö sitten tuli hiljaiseen myyntiin ja vuosia väijyttyä asuntoa pääsi katsomaan, ei tunne ollutkaan odotetunlainen.

    – Ei se olisikaan ratkaissut ongelmiamme. Tällä hetkellä isoin asia on se, että ovesta pääsee suoraan omalle takapihalle. Lasten kanssa se helpottaa kyllä niin, että!

    KAUPUNGISTA SAAREEN

    Juurtuminen keskustaan oli käynyt maalaispojalta kuin huomaamatta. Lähtö keskustasta palveluiden ja hälinän ääreltä ei tuntunut vaihtoehdolta. – Olin kovapäinen, enkä myöntynyt. Tykkään kruisailla fillarilla jokivartta ja kuunnella musiikkia. Kun se neliö sitten oli käyty katsomassa, aloimme miettiä, olisiko kuitenkin olemassa jokin toinen suunta.

    Vastaan tuli uusi rivitaloasunto läheltä Haarlanlahtea ja etsiminen loppui.

    – Ei siinä kauaa oikeasti tarvinnut miettiä. Arkkitehtuuri on tanskalaistyylistä, 1970-lukua, omat atriumpihat ja näkymä merelle. Kaiken lisäksi tajusin, että olen töissä keskustassa, joten pääsen sinne joka päivä tekemään niitä samoja asioita, Rouvali nauraa.

    Pellonlaitaa kävellessään hän kertoo näkevänsä pellolla peuroja aterioimassa ja upeita maisemia ympärillään.

    URBAANI ISÄ

    Nelisen vuotta sitten syntyi toinen lapsi, Felix. Esikoinen, Max,oli tuolloin jo kuuden vanha.

    – Päätimme että minä jään nuoremman kanssa kotiin ja vaimo menee äitiysvapaan jälkeen takaisin töihin. Kaverini kaipailivat aina välistä ruokareseptejä, enkä oikein lämmennyt ajatukseen lähetellä viesteissä tekstilitanioita. Sitten joku ehdotti blogin aloittamista, koska pidän myös kuvaamisesta.

    Syntyi Urbaani isä -niminen verkkosivu, jossa sisustamisesta ja ruuanlaitosta innostunut Rouvali jakoi elämäänsä kotonaolon ohella.

    – Vaimoni Mari sanoi, ettei blogiisiä, jotka ovat kotona vauvan kanssa yli vuoden, juuri ole. Siitä se kai lähti.

    Kun nuorempi pojista on jo kohta neljä, eikä Rouvali ole kotona lasten kanssa, keskittyy blogi enemmän sisustamiseen ja ruuanlaittoon.Muutto uuteen kotiin antoi uusia mahdollisuuksia ja sisustaja-isä onkin päässyt toden teolla hommiin.

    OHESSA MAAHANTUONTIA

    Moneen ehtivä pariskunta pyörittää kaiken ohella myös nettikauppaa ja maahantuontiyritystä.

    – Olemme jo vuosia halunneet olla pienyrittäjiä ja tehdä jotain. Sitten saimme käsiimme hamam-pyyhkeitä ja hullaannuimme niihin ihan täysin. Ne eivät olleet tyyliltään aivan meitä, mutta ai että minkälaisia ne ovat ominaisuuksiltaan!

    Turkkilainen monikäyttöinen hamam-pyyhe on puuvillainen, nopeasi kuivuva pyyhe, jota voi käyttää vaikka mekkona tai huivina.

    – Löysimme Turkista valmistajan ja pystytimme nettikaupan viime elokuussa. Päätarkoituksemme ei ole tehdä sitä isosti, mutta esimerkiksi viime joulusesonkina teimme erittäin mukavasti kauppaa ja olimme positiivisesti liemessä, Rouvali nauraa.

    HIRVENSALON KESÄ

    Kesää kohti mennessä perhe on aiemmin tottunut matkustelemaan, mutta jo ennen pandemiaakin he olivat päättäneet viettää ensimmäisen kesänsä uudessa kodissaan.

    – Odotan sitä, että saamme nauttia kesästä kotona ilman sen suurempia reissuja, viettää aikaa omalla terassilla, ulkoporealtaassa ja katsella merelle. Nyt pääsemme toden teolla nauttimaan omasta kodista.

    Kesä ei olisi kesä ilman sopivaa kattausta. Se on Rouvalin mukaan myös loistava tekosyy tehdä palvovaa. Alla kesäinen megapavlovaresepti urbaanin isän tapaan.

    Marko Rouvalin blogin löydät osoitteesta www.urbaaniisa.blogspot.com

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: KALLE MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ihmisen näköisiä juttuja

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Freelancetoimittaja Sini Silván on mainittu lehden kansikuvan tekijänä jo toukokuusta 2009. Tässä lehdessä on häneltä jo 95. perättäinen juttunsa.

    Sattumalla on elämässä monesti suuri osa. Vaikkei toimittaja Silvánkaan täysin sattumalta päätynyt Maininkiin saarelaiskaverien ketjua tekemään, sattui hän kuitenkin entisen päätoimittajan Pirjo Huttusen kanssa samalle hierojalle.

    – Peurakalliolla oli luontaishoitola, jota piti Pirjo Nieminen. Kävin siellä hierottavana ja hän tiesi minun olevan freelancetoimittaja. Asiakkaana kävi myös Pirjo Huttunen, jolle hierojani antoi yhteystietoni.

    Huttunen ja Silván olivat olleet taannoin Radio Sadassa samaan aikaan töissä. Kun silloin kuukauden saarelaisen nimellä kulkeneen juttusarjan tekijä ei jostain syystä jatkanutkaan tointa, päätyi pesti Silvánille.

    Yli kymmenen vuoden yhtenäinen juttusarja ei liene tavallista, varsinkaan saman ihmisen tekemänä.

    – Se merkitsee itselleni paljon. Ei tällaisia moni saa tehdä, varsinkaan niin että juttusarja toimii ja siitä on tykätty. Ja että se on kantanut kaikki nämä vuodet.

    Ajellessaan saarilla, hän näkee taloja, joissa on tullut käytyä ja muistaa niistä tarinoita ja ihmisiä.

    – Minulle on syntynyt saarelaisuudesta hieno kuva. Ihmiset kokevat itsensä hirveän vahvasti saarelaisiksi. Ja varmasti Maininki tekee oman osansa yhdistämisessä. Ja kun esimerkiksi Lautturin päiväkodin kohtalon hetket ovat olleet käsillä, minäkin olen myötäelänyt sitä täältä Puistomäestä asti.

    Tieteestä ja lääketieteestä kiinnostunut ja niihin erikoistunutkin toimittaja kokee olevansa ydinosaamisalueellaan jutustellessa tavallisten ihmisten kanssa haastattelun lomassa.

    – On älyttömän hienoa, että pääsen tutustumaan heihin ihmisinä. Pyrin tekemään sen näköisiä juttuja kuin nämä ihmiset ovat, niin että persoona välittyisi lukijalle asti.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: JOHANNES SALOVAARA

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Visionäärin sitkeys toi sähkön kirjastoautoon

    Viitisen vuotta sitten Turun kirjastoautoista vanhempi, vuonna 1997 hankittu, oli tulossa tiensä päähän. Silloin alkoivat suunnitelmat sen korvaamisesta uudella. Samoihin aikoihin Turkuun tulivat ensimmäiset sähköbussit Fölin käyttöön.

    Siitä lähti hirvensalolaisen Teemu Hiltusen päässä muhimaan – vähän utopistiseltakin vaikuttava – ajatus sähkökirjastoautosta. Nyt – huhtikuussa 2020 – kirjastoauton tallissa seisoo upouusi sähkökäyttöinen 12-metrinen kirjastoauto Jeti, joka viimeistelyn jälkeen ja koronakriisin hellitettyä on valmiina palvelemaan turkulaisia.

    MAAILMAN ENSIMMÄINEN SÄHKÖKÄYTTÖINEN KIRJASTOAUTO

    Sähkön käyttöönotto kirjastoauton energia lähteenä on pioneerityötä matkalla Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2029.

    Turun uusi auto on maailman ensimmäinen täyssähköinen kuorma-autoksi rekisteröity kirjastoauto. Muut tulevat perässä, esimerkiksi Göteborgiin on rakenteilla Volvon ja Kiitokorin yhteistyössä tekemä sähkökirjastoauto.

    Erikoiskirjastovirkailija Teemu teki pohjatyötä sähköauton hankinnassa. Yhteydenotto Volvoon ja Kiitokoriin ei vielä vuonna 2016 tuottanut tulosta, koska yritysten suunnitelmat eivät vielä olleet tarpeeksi pitkällä.

    Teemu oli sinnikäs ja kirjastotoimen silloinen johto lähti valmistelemaan tarjouskilpailua sähkökäyttöisestä kirjastoautosta. Toimivaa palvelukonseptia ei haluttu muuttaa, ainoastaan auton energianlähde.

    Tarjouksen voitti turkulaistaustainen Jeti Industries, joka oli aloittamassa sähköbussien tuotantoa Kiinassa. Uuden auton materiaalit ovat paljolti suomalaista alkuperää, muun muassa teräs, johtosarjat, vaneri, moottori ja jopa ohjelmointi sekä osa työntekijöistä ovat Suomesta.

    PITKIÄ PÄIVIÄ AUTON KIMPUSSA

    Pioneerityössä on myös hintansa. Kaikkia yksityiskohtia ei pysty hahmottamaan tarjouskilpailua laadittaessa. Etenkin lataukseen liittyviä yllätyksiä on tullut ennen auton käyttöönottoa.

    Tallille asennetun latausaseman ja auton keskinäinen kommunikointi on vaatinut viikkojen säädön. Teemu on ollut aktiivisesti mukana ratkomassa teknisiä pulmia. Iso työ on ollut hyllyjen säädöt, sillä Teemun mukaan mekanismi ei ole ”paras mahdollinen”.

    Uudessa autossa on vaihdettavia moduulikärryjä, joten säädettävää on paljon. Koronasulusta huolimatta työpäivät kirjastoauton tallilla ovat venyneet pitkiksi.

    TEEMUN TEKNINEN OSAAMINEN HUOMATTU TÖISSÄ

    Keskivertokirjastolaiselta ei edellytetä syvällistä autoteknistä osaamista – ei edes kirjastoautossa, mutta Teemun auto- ja kuljetusinsinöörin koulutuksella on käyttöä monenlaisissa tilanteissa.

    Teemua pyydetään apuun, kun auton kojelaudassa palaa joku outo valo, tietoliikenneyhteydet autoissa takkuavat, tulostin ei toimi tai nitojasta ovat niitit loppu. Avuliaisuus ja tekniset taidot ovat hyvä yhdistelmä.

    Kirjastoautoon Teemu ajautui appiukkonsa Hirvensalon kirjaston entisen johtajan Kimmo Pölläsen suosituksesta. Sijaisuudesta vuonna 2004 alkanut työ kiinnosti Teemua ja hän kouluttautui työn ohessa kirjastovirkailijaksi.

    – Parasta työssä ovat työpisteen vaihtuvat maisemat sekä asiakaskohtaamiset. Vaihtelevat päivärutiinit ja pienet tekniset haasteet ovat mukava lisä päivään, työkavereita unohtamatta, mies veistelee.

    Viimeiset pari vuotta on uuden kirjastoauton hankinta työllistänyt Teemua arkirutiinien ohessa. Suunnittelutyö on vaatinut pari visiittiä Kiinaan ja jatkuvaa yhteydenpitoa valmistajan kanssa.

    PERHE JA MÖKKIPUUHASTELU RENTOUTTAVAT

    Vapaa-aika kuluu perheen yhteisissä ja omissa harrastuksissa. Pojat, Joonatan, 14 v. ja Eemil 12 v. pelaavat kumpikin sählyä Hirvensalon Heiton joukkueessa. Teemu toimii Joonatanin joukkueen rahastonhoitajana sekä tarvittaessa linja-autonkuljettajana molemmille joukkueille.

    Oma sählyilta on kerran viikossa kirjastolaisten kanssa. Logistiikasta Teemu ei pääse vapaallakaan. Hän on perheen autonkuljettaja, joka kuskaa sekä henkilöt, tavarat ja viikottaiset ruoat. Korona-aikana hän hoitaa kolmen huushollin ruokaostokset. Oman perheen lisäksi Teemu käy kaupassa appivanhempiensa ja iäkkään tuttavansa puolesta.

    Vapaa-aika vierähtää Iniössä perheystävän – ja poikien kummisedän – kanssa yhteisesti vuokratulla mökillä. Mökkiperinne on jatkunut jo 23 vuotta. Iniössä Hiltusen perhe viettää – kesälomien lisäksi - viikonloppuja ympäri vuoden aina kun se on poikien harrastuksilta mahdollista.

    Iniön luonto tarjoaa antimiaan. Kalastus, marjastus ja sienestäminen ovat yhteisiä rentoutustapoja. Iniö on myös hyvä tukikohta kesäisille veneretkille. Aamulenkit Nemon, espanjanvesikoiran, kanssa ovat Teemun tapa ladata omat akut ennen päivän töitä, jotka nekin tällä hetkellä liittyvät akkujen lataukseen.

    TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Mitä kuuluu pihatalkkarille?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Tony Jouhilammella on ollut jo pienestä pitäen yhteys Hirvensaloon. Parhaalla lapsuudenystävällä oli Hirvensalossa mökki, jolla hän vieraili usein pienenä poikana. Vanhemmiten saaret ovat tulleet tutuiksi hänen viettäessään aikaa Turun Kuurojen Yhdistyksen kesäpaikalla Huvirannassa, Kakskerrassa. Kuuron Tonyn äidinkielenä on viittomakieli.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    – Olen huumorintajuinen ja sosiaalinen kaveri, monet sanovat mukavaksi.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    – Lempinimeni on Tuoppi.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    – Olen ollut työttömänä viimeiset kaksi vuotta. Työkseni olen tehnyt vaihtelevia pätkätöitä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    – Minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään haaveammattia.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    – Mieluiten ehkä kuitenkin tekisin töitä tietotekniikan parissa.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    – Aamuni alkaa aina ehdottomasti kahvilla ja aamupalalla.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    – Tällä viikolla piristävintä on ollut huomata kevään eteneminen ja se, että kesä on oikeasti taas tulossa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    – Eniten viikon aikana on harmittanut koronavirus ja siitä lukemani uutiset.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    – Asun Turussa Härkämäessä.

    MITÄ HARRASTAT?
    – Harrastan frisbeegolfia ja avantouintia.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    – Joskus tekisi mieli kokeilla padelia. Se on mailapeli, jonka säännöt ja
    pelikenttä ovat eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    – Telkkarin ääreen minut naulitsee Master Chef Australia.

    MISTÄ UNELMOIT?
    – Unelmoin matkasta Yhdysvaltoihin.

    MITEN RENTOUDUT?
    – Rentoudun mökillä ja avantouinnissa sekä viettämällä aikaa kavereiden kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    – Hirvensalon saarille minut toi TE-keskuksen vinkkaus siitä, että työtä omakotitalkkarina olisi tarjolla.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI SAARILLA?
    – Saaret ovat minulle tuttuja entuudestaan ja on kaksi mielipaikkaa; Ekvallan uimaranta ja Turun kuurojenyhdistys ry:n mökki Huviranta.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    – Mitään extremelajia en kyllä uskaltaisi koskaan kokeilla.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    – Vuonna 2014 kävin ensimmäistä kertaa aurinkolomalla ulkomailla, Turkissa, ja sen lomamatkan voisin vaikka kokea uudestaankin eli siihen vuoteen voisin palata, vaikka pelkäänkin lentämistä.

    MINKÄ ASIAN NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    – Minulle ei tule mieleen juuri mitään, mitä haluaisin yhteiskunnassa muuttaa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?

    – Edellinen iso tapahtuma, jossa olen käynyt, on ollut Kuurojen Kulttuuripäivät Hämeenlinnassa vuonna 2018.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    – Minun piti osallistua Kuurojen Kulttuuripäiville myös tänä vuonna Joensuussa, mutta ne jouduttiin koronan vuoksi siirtämään eteenpäin.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021? 

    – Enpä tiedä, mitä itseltäni ensi vuonna kysyisin, ehkäpä sitä, miten aion juhlia, kun täytän 50.

    Hirvensalon Omakotiyhdistyksen pihatalkkarin tuntihinta on 6 €/h ja lisäksi talkkarille maksetaan 10 sentin pyöräkorvaus. Pihatalkkarin työstä voi hakea kotitalousvähennystä.

    Työaika on päiväsaikaan, esimerkiksi kello 9-14. Muista ajoista on sovittava erikseen. Voit tilata pihatalkkarin myöskin hallituksen jäsenen Marja-Liisa Salmisen kautta numerosta 040 189 6259 tai sähköpostilla hallitus@hirvensalonomakotiyhdistys.fi.

    Koronatilanteeseen liittyen kansalliset rajoitukset on huomioitava.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Pienten puolella Aamu ja Ilari

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    HIMMENNIN
    AAMU: Ei hajuakaan.
    ILARI: En tiedä.

    PENKINLÄMMITIN
    AAMU: Kone lämmittää penkkiä.
    ILARI: Pepun lämmitin. (nauraa)

    TEKOTURKIS
    AAMU: En tiedä, ehkä joku keinutuoli pehmuste.
    ILARI: Ihmiselle tehty, sellainen ommeltu juttu.

    SAMETTITYYNY
    AAMU: Naamiaisia varten tehty naamari.
    ILARI: Hieno tyyny.

    RUOTSIN KRUUNU
    AAMU: Siellä käytetään kruunua päässä, kuningas ja kuningatar käyttää ja prinsessat.
    ILARI: Aina pidetään päässä. Aamulla laitetaan.

    PAAHDE
    AAMU: Paahtoleipä.
    ILARI: Silloin voi palaa.

    KEVÄTRULLA
    AAMU: Se on rulla, joka lämmitetään.
    ILARI: Leipä, johon laitetaan päärynää väliin ja sit uuniin.

    LIITO-ORAVA
    AAMU: Orava hyppii puissa.
    ILARI: Se on sellainen orava, joka laittaa selän liitoon. Se avaa sen selkärepun ja sieltä tulee niin kuin siivet.

    MITÄ TEKEE...?

    ISÄNNÖITSIJÄ
    AAMU: Olen nähnyt, mut en muista.
    ILARI: Liikkuu köyttä pitkin tosi lujaa.

    KAUPPIAS
    AAMU: Ostaa kaikkea ja myy.
    ILARI: Sille maksetaan kaupassa.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KIRKKO
    AAMU: Sellainen missä on vanhoja tavaroita.
    ILARI: Iloinen hyvä paikka.

    VENE
    AAMU: Semmoinen, jota soudetaan ja ei mene rikki.
    ILARI: Liikkuu hyvin ja kelluu.

    MIHIN TARVITAAN...?

    HYTTYSIÄ
    AAMU: En osaa vastata. Ne on pieniä ja ne pistää, enkä tykkää niistä.
    ILARI: Ne kuolettaa ihmisiä pistämällä.

    SOKERIA
    AAMU: Iskä pistää kahviin.
    ILARI: Kahviin ja paljon maitoa myös.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    AAMU: Semmoinen ettei kukaan kiusaa. On hauskaa ja on oma perhe. Lapset, äiti ja iskä. Asuu Raumalla tai Turussa.
    ILARI: On aina kauheen iloinen ja kiva perhe. Minä, äiti, iskä, isoveli ja isosisko.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    AAMU: Kampaaja. Äiti on kanssa ja iskä samassa paikassa mut eri työ.
    ILARI: Ninja. Palomies, sammuttaa tulipaloja. Mun serkku on palomies.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ämyri: Boostia liikuntaan!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Jos sinusta tuntuu, että liikuntaan olisi kiva saada vaihtelua, kokeile esimerkiksi puhelimen sovelluksia ja internetistä löytyviä videoita. Keräsin kokoon omat suosikkini, jotka olen todennut toimiviksi.

    Juokseminen on helppo ja halpa harrastus. Tarvitset vain hyvät juoksukengät ja lenkkipolun. Motivaation löytäminen juoksemiseen onkin sitten toinen juttu. Juokseminen kävelytietä pitkin voi tuntua aika puuduttavalta ajatukselta. Lenkkeilyyn saa vaihtelua juoksemalla esimerkiksi metsäpoluilla, kuten Hirvensalon Paavonpoluilla. Siellä myös aivosi pääsevät töihin, kun joudut väistelemään kantoja ja kiviä.

    Juoksemiseen löytyy sovelluskaupasta monia hyödyllisiä sovelluksia, joilla saat boostia lenkkeilyyn. Nike Run Club on ilmainen juoksusovellus, jonka avulla voit seurata lenkkejäsi ja harjoitella sinulle sopivalla juoksuohjelmalla. Keräät juostessasi saavutuksia ja voit osallistua yhteishaasteisiin.

    Jos zombieohjelmat- ja pelit ovat sinun juttusi, pidät varmasti Zombies, Run! -sovelluksesta. Tässä sovelluksessa ainoa tehtäväsi on juosta pakoon zombeja ja samalla rakentaa itsellesi tukikohtaa. Valitsemasi juoksumatkan aikana keräät itsellesi tarvikkeita tukikohdan rakentamista varten. Mutta muista samalla juosta pakoon zombeja, ne ovat aivan kintereilläsi!

    Internet on täynnä ilmaisia lihaskunto- ja cardiotreenejä. Kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat ja inspiroivimmat treenit. Jos haluat kokeilla kotitreeneissä sovellusta, Nike Training on oiva sovellus siihen tarkoitukseen. Sieltä löydät niin lihaskunto- kuin sykkeennostatustreenejä aina viidestä minuutista 45 minuuttiin. Tässäkin sovelluksessa keräät treenaamalla saavutuksia, joten motivaation luulisi pysyvän korkealla.

    Liikkumisen ei tarvitse aina olla hikihatussa juoksemista tai tehokasta lihaskuntotreeniä. Yksi erittäin hauska treenimuoto on tanssivideot. YouTubesta löytyy esimerkiksi käyttäjä The Studio By Jamie Kinkeade, jonka tanssivideot ovat ensinnäkin todella hauskoja, mutta myös erittäin tehokkaita kunnonnostattajia. Vaikka et olisi koskaan tanssinut, kannattaa näitä videoita silti kokeilla. Pääasia on, että sinulla on hauskaa ja hiki virtaa!

    Liikunnassa vain oma mielikuvitus on rajana, joten anna kaikkein hulluimmillekin ideoille mahdollisuus. Mitä hauskimpia haasteita liikuntaan löytyy sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi kyykky kukkaruukku sylissä, erilaiset vessapaperihaasteet ja lankutushaasteet. Kun haastat vielä kaverin tai perheenjäsenen mukaan liikkumaan, tulee siitä monin verroin hauskempaa!

    TEKSTI JA KUVA: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Asiakkaan ääni kuuluviin

    Kuvassa vasemmalta Riku Laurila, kirjastosta Ilkka Manninen ja Anu Vuorela, Pia Rantala, sekä foorumilaiset Laura Hellsten sekä Anu Pellinen.

    Syvälahden monitoimitalossa on kuluvana lukukautena kokoontunut neljästi niin sanottu asiakasfoorumi, jossa talon käyttäjät avaavat kokemuksiaan.

    Turun rakennuskannan ikään verrattuna vasta untuvikko Syvälahti on alusta alkaen saanut osakseen erityiskohtelua. Osasyynä asiaan lienee tietysti uudenlainen kokonaisuus, jonkalaista talousalueella ei aiemmin ole tehty. Uudenlainen talo taas luo uusia tapoja tekemiseen.

    Syvälahden asiakasfoorumi on myös ensimmäinen laatuaan Turussa. Pilottihanke käynnistyi viime syksynä ja toimii koko käynnissä olevan lukukauden ajan. Jatkosta on keskusteluja, mutta mitään ei ole vielä päätetty.

    – Olemme kiinnostuneita asiakkaiden kokemuksista ja saada kehittämisajatuksia palvelumme parantamiseksi. Oleellista on rakenne, jossa käyttäjät kokoontuvat, keskustele
    vat ja lopputuloksena palaute menee suoraan monitoimitalon johtoryhmän käsittelyyn, selventää hankeen toinen vetäjä, Turun kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden kehityspäällikkö Riku Laurila.

    – Kaikki ryhmässä kerätyt ideat on viety eteenpäin vastaaville tahoille. Johtoryhmässä on joka yksiköstä oma edustajansa. Ideana on se, että asiakkaiden äänet kuullaan ja ajatukset viedään varmasti eteenpäin. Konkreettinen esimerkki on se, että meillä on ollut päiväkodin johtaja ja koulun rehtori myös mukana itse tapaamisissa, avaa terveydenhoitaja ja foorumin kehittäjä Pia Rantala.

    Rantala ja Laurila toivoivat vielä suurempaa osanottajamäärää foorumiin.

    – Tällä hetkellä meillä on jokaisesta osa-alueesta, paitsi nuorisotilasta, käyttäjäryhmän edustaja. Vielä mahtuu mukaan. 26. toukokuuta keskustelussa on koulun kehittämisideat. Mukaan pääsee ilmoittautumalla minulle, vaikka sähköpostilla, Rantala kertoo.

    Hyötyjä asiakasfoorumista ovat saaneet paitsi asiakkaat, myös monitoimitalon työntekijät.

    – Tämä on vuoropuhelua myös työntekijöiden ja eri ammattiryhmien välillä. Asiakas on periaatteessa sama, mutta kaikilla tekijöillä on hieman eri näkövinkkeli asiaan.

    Kiinnostuitko asiakasfoorumista? Ota yhteyttä pia.rantala@turku.fi

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Teatteri tarttui; nuorisoseurakin vihdoin nimensä veroinen

    Olematon talvi on taittunut ja Suomessa eletään Koronaviruksesta aiheutuvan poikkeustilan ensimmäisiä päiviä. Keväisessä Satavassa tapaamme kuitenkin tyytyväisen nuoren miehen.

    Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat Helmer Junnilan osalta ohi. Viime syksynä alkanut kirjoitusurakka on edennyt yli puolenvälin. Valkolakki on tarkoitus painaa päähän Turun Klassillisesta lukiosta itsenäisyyspäivänä 2020.

    Tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvät: keväällä vuoden päästä edessä ovat armeijan testit; tavoitteena on aloittaa taistelusukeltajan tai erikoisrajajääkärin koulutus Upinniemessä heinäkuussa 2021.

    Seula on tiukka: fyysistä kuntoa ja stressinsietokykyä vaativiin joukko-osastoihin pyritään rankkojen, monivaiheisten testien kautta. Motivaation on oltava vahva, mutta Helmerillä on myös varasuunnitelmakin olemassa. Elleivät erikoisjoukkojen ovet aukene, niin sitten Säkylään ja armeijan jälkeen hakeutuminen ensihoitajakoulutukseen. Työ, jossa vaaditaan fyysistä kuntoa ja stressinsietokykyä kiinnostaa.

    – Ei pidä koskaan mennä helpoimman kautta, haastetta pitää olla, mies tuumii.

    HARRASTUKSIA MALTILLA: URHEILUA …

    Oman harrastuksen löytyminen lapsena vaati äidin kannustusta. Alaluokilla Helmer kokeili aluksi 1,5 vuotta karatea serkkunsa kanssa. Se ei tuntunut omalta lajilta. Toinen serkku houkutteli – äidin kautta – Helmerin vesipalloon 11-vuotiaana ja lajin parissa vierähti viisi vuotta.

    Ohjattuja treenejä oli 4 kertaa viikossa ja sen lisäksi oli oman treeniohjelman mukaisia harjoituksia ja viikonloppuisin otteluita, jotka Helmerin mielestä olivat parasta harrastuksessa.

    Ottelumatkoilla hän on käynyt mm. Ruotsissa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä. Vesipallo on fyysinen laji, jossa hyvä uimataito ei pelkästään riitä. Maalivahdin on pystyttävä nostamaan yläkroppansa vedestä siten, että korva on maalin yläriman kohdalla eli 1,2 metriä vedenpinnasta, havainnollistaa Helmer lajia tuntemattomalle.

    Helmerillä on takanaan muutamia sukelluskertoja ja ennen armeijaan pyrkimistä hän aikoo suorittaa sukelluskortin. Vesi on lapsuudesta asti tuttu elementti. Veneily ja kalastus ovat mielipuuhia ja hän muistelee lapsuuden lumisia talvia, jolloin meren jäällä on luisteltu ja ajettu jopa mönkijällä. Nyt ihmetellään maaliskuussa leskenlehtiä ja syreenin suuria silmuja.

    Kuntoaan Helmer pitää yllä kuntosalilla (sitten kun ne taas ovat auki). Toisen harrastuksen pariin, läheiselle seuraintalolle hän juoksee tai pyöräilee.

    … JA TEATTERIA

    Ensimmäisen kosketuksen teatteriin Helmer sai kuusi vuotta sitten Kakskertapäivillä. Harjattulassa esitetyssä historiikissä hän muistelee olleensa lapsilaumassa, jonka naamat maalattiin hiilellä. Esityksessä lapset leikkivät ”Afrikan villejä” saatuaan inspiraation lähetyssaarnaajana toimineen pastorin jutuista. Tähän produktioon hänet värväsi Rita Lappalainen, joka houkutteli Helmerin myös Kakskerran nuorisoseuran teatteriin kolme vuotta sitten.

    Tämänkeväistä ensi-iltaa varjostaa korona. Huhtikuun lopun ensi-iltaa on siirretty. Harjoituksiin tuli pakollinen tauko yhden näyttelijän Fuengirolan matkasta aiheutuneen karanteenin takia, lavanrakennustalkoitakaan ei voi pitää. Esityskausi menee uusiksi ja kesän aikatauluja voi olla vaikeaa sovittaa, miettii Helmer. Nyt vaan odotellaan.

    Tämän vuoden produktiossa on mukana myös tyttöystävä Erika sekä muita nuoria, joten teatteriseura alkaa olla nimensä veroinen. Helmerin mielestä on hienoa, että nuoria on lähtenyt mukaan teatteriin. 

    – Lavalla on helppo olla kun tekee niin kuin ohjaaja sanoo. Kunhan repliikit osaa, pärjää, harrastajanäyttelijä kertoo.

    Hän myöntää ohjaajan tarpeellisuuden ja auktoriteetin. Ilman ammattiohjaajaa esitys ei valmistuisi ikinä, mielipiteitä ja kiistelyä olisi liikaa. Helpompi tehdä, kun yksi sanoo miten tehdään.

    Tänä vuonna auktoriteettina on ohjaaja Joanna Savikurki. Komedian Tahdotko naimisiin ovat kirjoittaneet Ilkka Malmi ja Rami Saarijärvi.

    MAALLA ON TURVALLISTA

    Helmer oli 6-vuotias perheen muuttaessa Satavaan. Se oli pienelle miehelle pieni shokki, kun kaverit jäivät Luolavuoreen.

    Haarlassa aloitettu eskari toi uusia kavereita ja koulunkäynti sijoittuu kokonaan Haarlaan, kun Kakskerran koulurakennus hylättiin totaalisesti vuonna 2008.

    Muuttoshokki meni pian ohi.

    – Lapsi tottuu nopeasti ja kun lisäksi suurin osa suvusta asui ennestään samoilla kulmilla oli tilanteeseen helppo mukautua.

    Haastatteluvaiheessa korona on vaikuttanut – teatteria lukuun ottamatta – vain vähän Helmerin elämään. Yo-kirjoituksissa oli jonkin verran järjestelyissä muutoksia. Sen jälkeen kun läppärit oli viritetty ja yhteydet testattu heidät ohjattiin 10 hengen porukoissa luokkiin odottamaan kirjoitusten alkua.

    Poikkeustilanteessa kavereita tavataan enemmän verkossa ja kaupunki on hiljainen. Aikaisemmin viimeistään Haarlasta täyttyneet bussit ovat tyhjillään. Kirjoituksiin mennessä Helmer kertoi kaverinsa kanssa olleen ainoita matkustajia koko matkan ajan. Hän suhtautuu tilanteeseen tyynesti.

    – On semiturvallinen olo, kun asuu täällä landella, Helmer kuittaa.

    Tilanne ei pelota, mutta jännittää: lähitulevaisuuden tapahtumia ei kukaan pysty tällä hetkellä ennustamaan.

    TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Linnunpöntöillä lisätienestiä

    Kakskertalainen Aaro Jokela alkoi puuhata littoislaisen kaverinsa, Kalle Kilpisen, kanssa puutöitä. Suunnitelmissa on perustaa 4H-yritys, josta tienata käyttörahaa ajankulun ohelle.

    Hirvensalo-Kakskerta -ryhmään Facebookissa tuli 16.3. ilmoitus nuorelta mieheltä. Jokela ja Kilpinen kertoivat rakentavansa linnunpönttöjä ja pieniä kukkalaatikoita tilauksesta. Miksei lintulautojakin ja muita pieniä töitä.

    – Teimme pihalla polttopuita kaverini Kallen kanssa ja keksimme, että jotain tällaista pientä puutyöhommaa voisimme alkaa tehdä. Ajatuksena siinä oli, että saisimme työstä rahaa ja samalla ajankulua, Jokela kertoo puhelimitse.

    Kilpinen opiskelee paraikaa rakennusalaa. Jokela on päättämässä keväällä peruskouluaan ja on myös suuntaamassa puurakentamisen ammattiopintoihin syksyn koittaessa.

    Suunnitelmissa nuorilla miehillä on perustaa 4H-yritys, jonka kautta toimintaa voisi laajentaa puutöiden ohessa vaikka pihatöihin.

    – Ei tässä ihan vielä terasseja aleta rakentamaan. Teemme tällaista pientä nikkarointia. Kun yritys on pystyssä, voisimme tarjota pihatöitä, nurmikonleikkuuta sun muuta asiakkaille. Kallella on käytössään auto, joten alueena on saarten lisäksi tarvittaessa koko Turku ja lähitienoo.

    Yrittäjyys miehillä on veressä. Molempien isät ovat yrittäjiä tahoillaan.

    – Kallen isä on kuljetusyrittäjä ja minun isäni toimii maarakennusalalla. Oppi ja esimerkki tulee sieltä.

    Mikäli kiinnostuit yrittäjäkaksikon tuotteista, voit olla heihin yhteydessä sähköpostitse jokelaaro@gmail.com tai kalle.kilpinen10@gmail.com.

    4H-yritys mahdollistaa yrittäjyyden kokeilemisen turvallisesti ja ohjatusti. 4H-yritys on keino tienata rahaa, mutta elinkeinosta ei ole kysymys. Yritys on harrastustoimintaa ja tapa selvittää, sopiiko yrittäminen itselle. 4H-yrittäjäksi voi ryhtyä jokainen 13-28 -vuotias. Yrittäjä voi tienata samalla myös opintopisteitä. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.4h.fi/toita/perusta-oma-yritys/

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: AARO JOKELA JA KALLE KILPINEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Lasten saaren viimeiset vuodet

    Taloudellinen paine ja kysynnän puute päättivät kesäsiirtoloiden ajan Kulhossa.

    Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran keskelle jäävässä meren sylissä sijaitsee Kulhon saari. Matka Turun keskustasta Kulhoa vastapäätä sijaitsevalle Papinsaaren rannalle kestää vain noin 20 ajominuutin verran, mutta siitä huolimatta siltayhteyttä vailla mantereeseen oleva Kulho on eräänlainen oma maailmansa.

    Talvella, jolloin saari uinuu horrostaan, ainoat elonmerkit ovat muutamat asukkaat, jotka asuvat Kulhossa ympäri vuoden. Kesällä liikenne merenselkää pitkin saarelle moninkertaistuu, kun lukuisten kesämökkien omistajat saapuvat Kulhoon.

    Saaren herääminen eloon kesäkuukausiksi ei ole uusi asia, mutta enää Kulhoa eivät täytä lukuisten lasten äänet, kuten tapahtui kesäisin noin 60 vuotta kestäneen ajanjakson aikana. Saari toimi lastentarhojen kesäleirien, lastenkotien kesäpaikkojen ja kesäsiirtoloiden täyttämänä aina 1990-luvun viimeisiin vuosiin saakka.

    Vuosina 1926-1968 Kulhossa toimi myös poikakoti, joka sai maanlaajuista huomiota Dome Karukosken vuonna 2008 julkaistun elokuvan Tummien perhosten koti myötä. Koulukodista kertova elokuva kuvattiin Kulhon saaressa ja juuri sinne Leena Landerin romaani, johon elokuva perustuu, myös sijoittuu.

    Kakskertaseuran jäsenelle Kaarin Kurrille Kulhon saaren ja sen monien elämäntäyteisten kesien tarinoita todistaneiden vanhojen rakennusten historia ovat hyvin tuttuja. 2X-lehteen artikkeleja saaren huvilahistoriasta sekä menneisyydestä Turun kaupungin varhaiskasvatus- sekä sosiaalipalvelujen parissa kirjoittaneen Kurrin oma kesäasunto sijaitsee nimittäin Kulhossa.

    Kurrin pitkän tähtäimen suunnitelmana on täydentää artikkelien tietoja kattavammaksi historiikiksi saaresta, mutta projektin valmistuminen saa näillä näkymin odottaa työelämän kiireiden väistymistä.

    Kesäsiirtoloiden saapuminen Kulhoon edistyi ajatuksesta toiminnan aloittamisen valmisteluun vuonna 1937, jolloin turkulaiset yksityiset lastentarhat muuttuivat kaupungin alaisuuteen. Siirtoloiden Kulhoon tuojana voidaan pitää rovasti Daniel Hedmania, joka sai idean aiemmin seuratessaan arkea Kulhon poikakodissa ja Turun yksityisten yhdistysten lastentarhoissa.

    Kuitenkin 30 vuotta myöhemmin, 1970-luvun häämöttäessä, kesäsiirtolatoiminta osoitti hiipumisen merkkejä ja niiden tiloissa alettiin pitää kesäleirejä.

    Kurri näkee, että elintason kohoaminen suomalaisessa yhteiskunnassa ja viisipäiväisen työviikon vakiintuminen laskivat eniten turkulaisvanhempien tarvetta viedä lapsensa siirtoloiden hoiviin. Vuonna 1967 kesäsiirtolat ryhmiteltiin uudelleen. Sen lisäksi, että kysyntä laski kuukauden mittaisille siirtolajaksoille, myös työvoimapula aiheutti Kurrin mukaan lyhyempien hoitojaksojen saapumisen tarjontaan.

    – Kulhossa oli ryhmittelyn jälkeen kolme kesäsiirtolamallia; tavallisia, joissa lapset olivat kesällä noin kuukauden ajan, viikkosiirtoloita, joissa oltiin maanantaista perjantaihin ja päiväsiirtoloita, joissa lapset viettivät aikaa vain aamusta iltaan päiväkodin tapaan. 1970-luvun alussa toimi yksi päiväsiirtola, kolme viikkosiirtolaa ja kolme kuukausisiirtolaa. 1972 lakkautettiin Niemelän kesäsiirtola, josta tehtiin päiväkotilasten kesäkohde, Linnavuoren kesäsiirtolasta tehtiin viikkosiirtola ja Kalliomäen kesäsiirtolan tiloissa alettiin pitää leiritoimintaa.

    Viimeisetkin aktiiviset kesäsiirtolat päättivät toimintansa 1980-luvun koittaessa ja niiden tilat alkoivat toimia lastensuojelulaitosten kesäkoteina. Lisäksi tyhjäksi jääneitä siirtolarakennuksia vuokrattiin yksityishenkilöille mökkikäyttöön.

    Leiri- ja lastenkotitoiminta täytti Kulhon kesäisin tämän jälkeen vielä reilun vuosikymmenen ajan, mutta taloudellinen ahdinko ajoi lopulta nekin tiensä päähän.

    – Kaupungin siirtyessä 1990-luvulla sisäiseen vuokranperimismalliin kustannukset nousivat lastenkodeille niin isoiksi, että heillä ei ollut enää mahdollisuuksia ylläpitää toimintaa. Minulle kerrottiin vuokrien olleen niin kovia, että he olisivat voineet mennä yhtä hyvin pari kertaa vuodessa ulkomaille lomalle. Lisäksi eräät lapsiryhmät olivat haastavia pidettäväksi samassa paikassa yhtä aikaa, ja henkilöstöresursseja jakautumiseen ei ollut tarpeeksi, Kurri taustoittaa.

    Kaupunki oli laatinut jo tuolloin suunnitelman siitä, miten Kulhon rakennuksista luovutaan vaiheittain.

    Vuonna 1993 poikakotina ennen toiminutta rakennusta suunniteltiin leirikeskukseksi, mutta sen osalta kaupungin selvitys Kulhon tulevaisuudesta kuivui kasaan.

    – 1993 sosiaalitoimen käytössä oli Kulhossa kymmenen huvilaa. Muussa käytössä huviloita oli tuolloin viisi. Salmelan ja Tyynelän huvilat olivat niiden lisäksi vuokrattu sijaisperheiden käyttöön, Kurri luettelee.

    Lastenkotien kesäkodit ja päivähoitoryhmien virkistysalueena toiminut leirikeskus eivät päättäneet toimintaansa 1990-luvulla samalla hetkellä, vaan porrastetulla aikataululla.

    Huviloita vuokranneilla henkilöillä oli etuosto-oikeus kyseisiin rakennuksiin, joista kaupunki muiden ohella luopui. Ne myytiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tarjouskilpailun periaatteella, 2-3 rakennusta kerrallaan.

    TEKSTI: ALEKSI MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Siltahanke myötätuulessa

    Kevyenliikenteensilta Lauttarannasta Korppolaismäkeen astui askelen lähemmäs toteutusta. Mantereen puolelle on suunnitteilla myös ravintola ja pienvenesatama.

    Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi hankesuunnitelman teräsrakenteisesta putkipalkkisillasta maaliskuun lopulla. Vanhan hirvensalonsillan paikalle kaavailtu kulkuyhteys olisi avattavissa veneilijöiden alipääsyä silmällä pitäen. Silta suljettuna suunniteltu alituskorkeus olisi kolmisen metriä, joten moni matkavene solahtaisi siitä vielä alta.

    Siltaa lämmitettäisiin lämpöpumppuratkaisulla meriveden lämmöstä ja pysyisi näin talvipakkasillakin sulana. Hintaa koko komeudelle arvioidaan tällä hetkellä kertyvän 3,85 miljoonaa euroa. Hanke odottaa nyt investointisuunnitelmaa sekä kaupunginvaltuuston että -hallituksen hyväksyntää.

    – Lautakunnan päätös tarkoittaa sitä, että olemme selvittäneet mahdollisista vaihtoehdoista sen meidän mielestä parhaan, mutta siltahanketta ei ole vielä sen tarkemmin aikataulutettu. Itse aikataulutus tapahtunee vuoden sisällä ja veikkaan, että tarkemmat päätökset investoinnin toteuttamisesta tehdään sitten muutaman vuoden sisällä, kertoo Turun kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalo.

    Rakennusurakka tuskin siis alkaa vielä muutamaan vuoteen, mutta Ilvessalo uskoo toteutuksen tulevan suhteellisen nopeastikin.

    – Rahallisesti tässä puhutaan kuitenkin suhteellisen pienestä summasta verraten niihin liikenteellisiin haasteisiin, joita sillalla on mahdollista ratkaista. Varsinkin jos vertaa vaihtoehtoisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin, jotka ovat usein huomattavasti kalliimpia.

    Uutta siltaa odottavien saarelaisten joukkoon lukeutuu myös yrittäjä Kimmo Kotro, jota projekti kiinnostaa liikkumisen lisäksi myös yritysnäkökulman osalta.

    Kotron yrityksen rakennuslupahanke Port Aboan alueelle, juuri kaavaillun sillan Korppolaismäen päähän, on ollut jo tovin rakennusvalvonnassa käsittelyssä.

    – Aikatauluja on tässä tullut ja mennyt tämän projektin kanssa, mutta jos optimistisesti ajatellen saisimme syksyllä rakennusluvan, voisi ensi vuoden vappuna pidellä avajaisia, yrittäjä maalailee.

    – Aikataulun puuttumisen vuoksi on ollut hankala sitoa vuokralaisia hankkeeseen. Siltaa pidän kyllä pelkästään positiivisena asiana.

    Sillanpieleen on suunnitteilla reilun 400 neliömetrin ravintolatila, pienvenesatama ja polttoaineen jakeluasema. Viereisten kerrostalojen asukkaat ovat olleet hanketta vastaan muun muassa ravintolalle kulkevan Kölikadun ahtauden takia. Naapureiden huomautuksia rakennuslupaan pyydettiin maaliskuun lopulla, joten lupa-asia jatkanee pyörimistään byrokratian rattaissa vielä tovin.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    SILTAKUVA: TURUN KAUPUNKI
    RAVINTOLAN VIITEKUVA: HAROMA & PARTNERS ARKKITEHDIT

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Et ole yksin! Vinkkejä selviytymiseen, kun koulu stressaa

    Positiivinen stressitila lisää tehokkuutta. Toisaalta, kun stressi pääse irti hallinnasta, aiheuttaa se paljon hallaa. Ämyrin toimittaja Enna Piitulainen auttaa kanssaopiskelijan kohti valaistusta.

    Nuoret kokevat itsensä usein hyvin stressaantuneeksi, erityisesti koulumenestyksestä hermoilu on yleistä. Koulustressi voi johtua monista syistä: hankaluudet ajankäytössä, unenpuute, lähipiirin luomat paineet, perinnöllinen taipumus stressille ja niin edelleen. Onneksi on olemassa lukuisia keinoja taistella stressiä vastaan.

    Kun yrittää saada jotakin projektia valmiiksi, voi tuntua, että päivästä vain yksinkertaisesti loppuvat tunnit kesken. Ratkaisuksi energiajuomien lipittäminen ja opiskelu pitkälle yöhön? Ehkä ei kuitenkaan.

    Jos et omista kalenteria, hanki sellainen välittömästi. Kun kaikkea ei tarvitse muistaa, helpottaa se jo. Kalenteriin saa vaivattomasti kirjattua kaiken mahdollisen. Koulutehtävien, kuten läksyjen, kokeiden ja palautettavien esseiden lisäksi myös harrastusaikataulut sekä työvuorot sujahtavat mukaan. Itselläni on käytössä ihan perinteinen kovakantinen kalenteri, jota kuljetan mukanani lähes kaikkialle. Mieti millainen kalenteri olisi itsellesi mieluinen, kännykän digitaalinen kalenteri, seinäkalenteri vai jokin muu?

    Kun sinulla on selkeänä mielessäsi, mitä milloinkin pitää palauttaa, voit helposti aikatauluttaa ja jakaa työsarkaa pienempiin osiin. Mitä jos kuitenkin käy niin, ettei essee valmistukaan ajallaan? Tässä tapauksessa ei kannatta vielä luovuttaa, sillä monet opettajat antavat mielellään lisäaikaa, kunhan sitä vain pyytää tarpeeksi ajoissa. Ei siis deadlinen jo mentyä.

    Haastattelin lukion toisen vuoden opiskelijoita Emilia Valkosta sekä Milo Karvista. Kouluvuosiensa aikana he ovat ehtineet kokeilla erilaisia lähestymistapoja stressin päihittämiseen. Lopulta kumpikin on onnistunut kehittämään oman, toisistaan selkeästi eroavan, keinonsa stressinhallintaan.

    Karvinen hikoilee stressin pois. Hän kertoo kuntosaliharrastuksensa olevan tehokas koulustressintappaja. Karvinen muistuttaa myös, että on tärkeää antaa itselleen aikaa tehdä asioita, joista todella nauttii. Aina ei tarvitse olla tekemässä jotakin produktiivista.

    Valkosen stressin määrän vaihtelee lukion jaksojen sekä elämäntilanteen mukaan. Hän kertoo lievittävänsä stressiä kuuntelemalla musiikkia, tekemällä meditaatioharjoituksia sekä luomalla taidetta, esimerkiksi maalaten.

    Tärkeää on siis muistaa, että vaikka tässä jutussa mainitut keinot eivät juuri sinulle toimisikaan, ei kannata vielä luovuttaa. Kokeilemalla jokainen voi löytää juuri itsellensä sopivan stressilääkkeen. Jos stressi kuitenkin pääsee niin liialliseksi, ettet enää pysty hallitsemaan sitä itse, kannattaa jutella koulukuraattorille tai jollekin lähipiiristäsi asiasta. Et ole yksin ongelmiesi kanssa.

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Mitä kuuluu aurinkoiselle myyjälle?

    Aina iloisen ja ystävällisen Sari Muurisen voi kohdata Hirvensalon Supermarketilla. Sari valmistui myynnin ammattilaiseksi 2014. Töitä löytyi ekstraajana aluksi vaatetusalaan liittyen ja sitä kautta löysi polku myös Hirvensaloon supermarketille. Noin vuosi sitten kauppias ilmoitti haluavansa aurinkoisen työntekijän omille palkkalistoilleen. Moni asiakkaista on varmasti iloinen tuosta päätöksestä. Sari itsekin on tyytyväinen ja kertoo, että täällä on todella mukava asiakaskunta.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA?
    Iloinen , positiivinen ja ystävällinen.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Sarza.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen ruokakaupan myyjä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
    Laulaja.

    MITÄ TEKISIT TYÖKSESI,JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Jotain luovaa suunnittelutyötä.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Kahvilla, aamupalalla ja television katselulla.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Auringonpaiste ja valoisuus.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Koronavirus ja siihen liittyvä maailman tilanne.

    MISSÄ ASUT? 
    Nättinummessa. Töissä käyn Hirvensalossa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Lukemista ja kaikenlaista mukavaa vaihtelevasti ihan fiilispohjalta.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Zumbaa.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Osa reality-ohjelmista, kuten esimerkiksi tällä hetkellä MasterChef Australia.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Hyvinvoinnista. Siitä, että itse ja läheiset pysyisivät terveinä ja voisimme hyvin.

    MITEN RENTOUDUT?
    Löhöilemällä sohvalla, hyvän ohjelman ja napostelun kera.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Laskuvarjohyppyä.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
    Lapsuuden kesiin. Mukavinta maalla ollessa oli uiminen.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Kiireen. Niin, että ihmisillä olisi aikaa rentoutua ja pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta. Niin, että ihmiset ennättäväisivät pysähtyä ja kohdata toisiaan paremmin.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Siihen, että ruokaa riittää.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Kierrätämme kotonamme muovit ynnä muut. Pyrimme siihen, ettei ruokaa menisi hukkaan.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Työporukan illanviettoon. Juhlistimme uutta alkanutta vuosikymmentä.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Tällä hetkellä minulla ei ole tiedossa tapahtumia, joihin aikoisin osallistua.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI 2021?
    Mitä mukavaa jäi mieleen vuodesta 2020?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Pienten puolella Oona ja Mikaela

    MITÄ TARKOITTAA...?

    SÄLEKAIHDIN
    OONA: Verho. Sellaisia pitkiä viivoja, jotka voi avata ja sulkea.
    MIKAELA: Vähän niin kuin verhot.

    ÄÄNITORVI
    OONA: Kuuluu ääntä. Torvimusiikki.
    MIKAELA: Sillä soitetaan musiikkia.

    KORKOKENKÄ
    OONA: Naiset käyttää, kun menee kaupungille.
    MIKAELA: Erivärisiä hienoja kenkiä. Äiti menee niistä sekaisin.

    KRISTALLIKRUUNU
    OONA: Prinsessat ja kuningattaret käyttää sellaisia.
    MIKAELA: Siinä pidetään kynttilöitä ja ne loistaa.

    DOLLARI
    OONA: Kolikko jossain muussa maassa. En ole nähnyt sitä.
    MIKAELA: Äiti joskus puhuu siitä. Se on kai paperirahaa.

    RÄNTÄ
    OONA: Sataa vesilunta.
    MIKAELA: Sataa ensin lunta ja sitten vettä.

    KOTIJUUSTO
    OONA: Juusto, joka on ostettu ja tuotu kotiin kaupasta.
    MIKAELA: Ostetaan kotiin.

    MERIMAKKARA
    OONA: Eläin, joka elää meren alla ja on makkaran muotoinen.
    MIKAELA: Asuu meressä ja on vähän sama kuin pallokala.

    MITÄ TEKEE...?

    PALOMESTARI
    OONA: Komentaa palomiehiä.
    MIKAELA: Hakee kissoja puista ja sammuttaa tulia.

    VIRASTOPÄÄLLIKKÖ
    OONA: Lukee lehtiä ja kirjoittaa laskuja.
    MIKAELA: Pomo, joka käskee kaikkia muita.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KAUPPA
    OONA: Herkkukauppa. Paljon karkkia ja kakkuja.
    MIKAELA: Mekkokauppa.

    POLKUPYÖRÄ
    OONA: Potkupyörä on hyvä ja sellainen ettei kaadu.
    MIKAELA: Kaksi pyörää, apupyörät. Kello ja jarrut.

    MIHIN TARVITAAN...?

    KÄRPÄSIÄ
    OONA: Ne on sisiliskojen ruokaa.
    MIKAELA: Hämähäkit syö niitä.

    HIIVAA
    OONA: Korvapuusteihin. Siihen että ne kohoaa isoiksi.
    MIKAELA: Pulliin.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    OONA: Ei ole surullinen. On aina iloinen ja on hauskaa. On perhe. Äiti, isi, Arno ja mummu.
    MIKAELA: On koti, äiti, iskä ja mummu. Mulle ostetaan papukaija.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...? 
    OONA: Päiväkodin opettaja. Hoitaa lapsia ja lukee sadun. 
    MIKAELA: Palkinnon jakaja. Jakaa mitaleja ja pokaaleja parhaille tanssissa tai laulussa.

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Irja Kronström WIrran Pensionaatin maisemissa

    Irja Kronström, omaa sukua Lääperi, oli jo nuorena neitona hankkinut hyvän ammatin ja muuttanut Helsinkiin. Laboratoriohoitajalla oli töitä Meilahdessa ja sinne hän ajatteli jäädä. Mutta sitten eräs nuorimies lähetti postikortin, eikä mikään ollutkaan enää niin selvää. Pian Irja Kronström vietti viikonloput taas Turussa, ja purjehti niin merelle, jos myös elämänmittaiselle matkalle, Reijo Kronströmin kanssa.

    Maanpään ehkä vanhin huvila katsoo merelle korkean kallion päältä. Sen olohuoneessa on kunniapaikalla suuri mustavalkoinen valokuva hienoimpiinsa pukeutuneesta hääparista. Kuvan taakse liimattu jo kellastunut teksti vahvistaa, että siinä ovat Ivar Wirta puolisonsa Aleksandra Saarisen kanssa vuonna 1906. Vanhaa historiaa on kunnioitettu ja se näkyy Irja Kronströmin kesäkodissa. Jopa Aleksandran häissään käyttämät hiuskoristeet ovat yhä tallella.

    – Edesmenneen mieheni Reijon äidinisä Ivar Wirta rakensi tämän paikan. Hän oli ollut Maanpään isännän kanssa hyvä kaveri ja saanut luvan rakentaa.

    Vasta seuraava sukupolvi, Reijon äidin sisarukset, ostivat paikan omakseen.

    – Tätä kutsuttiin Wirran pensionaatiksi, monet olivat täällä kesävuokralaisina.

    Talo ei näytä suurelta, mutta yläkerrasta jyrkkien portaiden päästä paljastuu neljä pientä vinokattoista makuuhuonetta. Siellä sopu on tehnyt tilaa viettää kesää meren rannalla.

    – Anoppi kertoi, että täällä on vietetty myös venetsialaisia. Anoppi on syntynyt vuonna 1914 talon nurkkahuoneessa, Kronström kertoo.

    MEILAHDESSA UUSI TYÖ JA URA

    Irja Kronström on alun perin kotoisin Loimaalta. Hän kouluttautui laboratoriohoitajaksi ja ensimmäiset työpaikat olivat Turussa. Sitten hän siirtyi töihin Helsinkiin Meilahteen. Reijo ja Irja olivat silloin jo tutustuneet.

    – Aluksi meinasin, että katkaisen Turkuun kaikki suhteet, mutta sitten Reijo lähetti kortin. Pian rupesin käymään Turussa joka viikonloppu. Kävimme merellä.

    Irja ja Reijo Kronström menivät naimisiin vuonna 1970. Sittemmin myös työura jatkui Turussa. Kun Veikko Pajula oli Kelan pääjohtajana, hän halusi tutkimuslaitoksen Turkuun. Se rakennettiin Petreliukseen. Irja Kronström tunsi sen henkilökunnasta jo ennestään, aikaisemman työkokemuksen perusteella, laboratoriopäällikkö Ilkka Vuoren. Kronström haastateltiin ja hän pääsi töihin kliinisen fysiologian hoitajaksi ja myöhemmin tutkimushoitajaksi. Petreliuksesta löytyi perheelle myös koti, johon he muuttivat vuonna 1978.

    AVIOLIITON MUKANA MUUTAKIN KUIN MIES

    – Ei sitä tajunnut, kun meni naimisiin, niin suku tuli siihen kaupan päälle, Kronström hymyilee.

    – Olen tullut tänne sellaiseen aikaan, kun oli ruvettu sinuttelemaan. Olin aikaisemmin teititellyt ja en millään meinannut oppia sinuttelemaan, varsinkaan Reijon isää.

    Maanpäällä on ollut aina myös avioliitossa iso merkitys.

    – Reijon vanhemmilla ei ollut autoakaan, mutta he olivat tottuneet siihen, että kun koulut loppuivat toukokuun lopussa, muutettiin tänne. Sitten oltiin taas syyskuun alkuun asti.

    Tilanteen vuosikymmeniä sitten voi liki kuvitella, kun mökkimaisemissa ja saman pöydän ääressä olivat nuoren parin lisäksi puolison äiti, isä, hänen tätinsä sekä sisarensa. Pian oli myös omia lapsia ja heidän serkkujaan.

    Puuhaa riitti. Taloa pistettiin kuntoon ennen sukulaisten tuloa. Ja kahvia keitettiin, kun joku tuli käymään. Irja kuvailee, miten verannalla oltiin vieraitten kanssa, toiset polttivat tupakkaa, toiset istuivat soffassa ja paikalla olivat vielä koirat tuolien päällä.

    – Nokipoika kävi kerran vuodessa ja aina täällä meillä viimeksi, koska tiesi, että pääsi kahville kanssa. Olin vähän piikana tietysti, hän muistelee.

    Mutta onneksi olivat heinäkuut ja pieni purjevene.

    IHANAT HEINÄKUUT

    – Se pelasti, että oltiin heinäkuut merellä. Miehellä oli silloin lomaa ja minä sain järjestettyä sitä myös. Kävimme veneellä Puolassa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Viihdyimme molemmat merellä.

    Loimaalla järven rannalla kasvaneelle, meri tuli tutuksi vasta puolison myötä. Irja muistelee, miten ensi kerran rantauduttiin saaren rantaan. Reijo kehotti häntä tähystämään, onko matalaa. Hän ihmetteli, että mitä pitäisi tähystää, tuossahan ranta tulee.

    – Yhtäkkiä kolahti, olin villapuseroineen vyötäröä myöten vedessä. Siinä sitten opin. Ne olivat meidän seikkailujamme, meidän omaa aikaamme.

    Yhdessä käytiin myös kalassa, esimerkiksi Norrskatassa. Joskus reissuja tehtiin isommalla porukalla.

    MONI ASIA MUISTUTTAA PUOLISOSTA

    Reijo jäi eläkkeelle Valmetilta ostopäällikön tehtävistä. Eläkepäivinään hän ennätti remontoida mökillä monta paikkaa kuntoon, huone kerrallaan. Sitten hän yllättäen menehtyi puolitoista vuotta sitten.

    – Yhä moni asia Maanpäässä muistuttaa hänestä, Irja Kronström sanoo.

    Hänelle Reijo on vielä vahvasti läsnä. Puolison kätten jälki näkyy, mökillä hänestä muistuttavat kaikki asiat, ja hyvä niin. Elämä myös jatkuu, ja sitä tuovat mökille erityisesti pojat Kim ja Kai sekä heidän perheensä.

    – Poikia on kopassa viety merelle pienestä alkaen.

    TÄNÄ KEVÄÄNÄ TEHDÄÄN PUITA

    Tämän kevään seuraavat puuhat ovat jo selvillä.

    – Ostimme kaupungilta puita, niitä on sahattu pienemmäksi. Toinen poika sahaa ja toinen pilkkoo.

    Myös Irja Kronström itse pistää mielellään työkäsineet käsiinsä ja latoo puita.

    – En viihdy kaupungissa, siellä on yksinään vähän tylsää. Täällä on aina kaikkea kivaa puuhastelua. Omenapuut täytyy leikata ja puutarhaa päästä laittamaan kuntoon.

    Äitienpäivälahjaksi hän kertoo saavansa tomaatintaimia, mikä on hieno lahja.

    – Kurkuntaimet ostin, pelargonioita juurruttelen.

    Maanpäässä myös naapurit ovat tuttuja ja tärkeitä, silti kaikki saavat olla omissa oloissaan. Välillä on istuttu Kronströmien puutarhassa, juotu vähän vaikka viiniä.

    – Meillä on ihan kauhean ihana yhteisö. Nyt siinäkin on sukupolvenvaihdos tulossa tiekunta-asioissa.

    SE PYÖRII SITTENKIN – JA VIELÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN

    Iltaisin on aika kutoa. Television ääressä se sujuu, kun ohjelma on sellaista, mikä ei vaadi katsomista kaiken aikaa.

    – Kun olen täällä koko päivän häärännyt, niin löhöilen ja kudon, hän tuumaa. Yksi harrastus on pelata netissä kieliopetuspeliä ja opetella espanjaa ja englantia. Opiskelu ei katso ikää, ylioppilaaksi Irja Kronström innostui kirjoittamaan samaan aikaan kuin nuorempi poikansa

    – Yhden hyvän ystävän kanssa meillä pelataan Trivia Crackia, tietopeliä, jota voi pelata vuorotellen tabletilla kumpikin omassa kodissaan. Siinä ilta menee. On vielä iltajumppa, jalat ovat vähän ongelma ja siihen liikunta auttaa.

    – Pyöritän myös hulavannetta, eilen innostuin, opettelin toiseen suuntaan myös!

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI

    Seuraava saarelaiskaveri löytyy melko läheltä ja on tullut tutuksi vuosien varrella. Pääsemme hänen kanssaan kurkistamaan vanhaan taloon, jonka historialla on ollut iso merkitys Maanpään seutuun. Kesäisemmällä säällä haastateltavana voisi olla myös hevosia ja lampaita.

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    TEKSTI JA KUVA: SINI SILVÀN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Asiakkaan ääni kuuluviin

    Kuvassa vasemmalta Riku Laurila, kirjastosta Ilkka Manninen ja Anu Vuorela, Pia Rantala, sekä foorumilaiset Laura Hellsten sekä Anu Pellinen.

    Syvälahden monitoimitalossa on kuluvana lukukautena kokoontunut neljästi niin sanottu asiakasfoorumi, jossa talon käyttäjät avaavat kokemuksiaan.

    Turun rakennuskannan ikään verrattuna vasta untuvikko Syvälahti on alusta alkaen saanut osakseen erityiskohtelua. Osasyynä asiaan lienee tietysti uudenlainen kokonaisuus, jonkalaista talousalueella ei aiemmin ole tehty. Uudenlainen talo taas luo uusia tapoja tekemiseen.

    Syvälahden asiakasfoorumi on myös ensimmäinen laatuaan Turussa. Pilottihanke käynnistyi viime syksynä ja toimii koko käynnissä olevan lukukauden ajan. Jatkosta on keskusteluja, mutta mitään ei ole vielä päätetty.

    – Olemme kiinnostuneita asiakkaiden kokemuksista ja saada kehittämisajatuksia palvelumme parantamiseksi. Oleellista on rakenne, jossa käyttäjät kokoontuvat, keskustele
    vat ja lopputuloksena palaute menee suoraan monitoimitalon johtoryhmän käsittelyyn, selventää hankeen toinen vetäjä, Turun kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden kehityspäällikkö Riku Laurila.

    – Kaikki ryhmässä kerätyt ideat on viety eteenpäin vastaaville tahoille. Johtoryhmässä on joka yksiköstä oma edustajansa. Ideana on se, että asiakkaiden äänet kuullaan ja ajatukset viedään varmasti eteenpäin. Konkreettinen esimerkki on se, että meillä on ollut päiväkodin johtaja ja koulun rehtori myös mukana itse tapaamisissa, avaa terveydenhoitaja ja foorumin kehittäjä Pia Rantala.

    Rantala ja Laurila toivoivat vielä suurempaa osanottajamäärää foorumiin.

    – Tällä hetkellä meillä on jokaisesta osa-alueesta, paitsi nuorisotilasta, käyttäjäryhmän edustaja. Vielä mahtuu mukaan. 26. toukokuuta keskustelussa on koulun kehittämisideat. Mukaan pääsee ilmoittautumalla minulle, vaikka sähköpostilla, Rantala kertoo.

    Hyötyjä asiakasfoorumista ovat saaneet paitsi asiakkaat, myös monitoimitalon työntekijät.

    – Tämä on vuoropuhelua myös työntekijöiden ja eri ammattiryhmien välillä. Asiakas on periaatteessa sama, mutta kaikilla tekijöillä on hieman eri näkövinkkeli asiaan.

    Kiinnostuitko asiakasfoorumista? Ota yhteyttä pia.rantala@turku.fi

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Teatteri tarttui; nuorisoseurakin vihdoin nimensä veroinen

    Olematon talvi on taittunut ja Suomessa eletään Koronaviruksesta aiheutuvan poikkeustilan ensimmäisiä päiviä. Keväisessä Satavassa tapaamme kuitenkin tyytyväisen nuoren miehen.

    Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat Helmer Junnilan osalta ohi. Viime syksynä alkanut kirjoitusurakka on edennyt yli puolenvälin. Valkolakki on tarkoitus painaa päähän Turun Klassillisesta lukiosta itsenäisyyspäivänä 2020.

    Tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvät: keväällä vuoden päästä edessä ovat armeijan testit; tavoitteena on aloittaa taistelusukeltajan tai erikoisrajajääkärin koulutus Upinniemessä heinäkuussa 2021.

    Seula on tiukka: fyysistä kuntoa ja stressinsietokykyä vaativiin joukko-osastoihin pyritään rankkojen, monivaiheisten testien kautta. Motivaation on oltava vahva, mutta Helmerillä on myös varasuunnitelmakin olemassa. Elleivät erikoisjoukkojen ovet aukene, niin sitten Säkylään ja armeijan jälkeen hakeutuminen ensihoitajakoulutukseen. Työ, jossa vaaditaan fyysistä kuntoa ja stressinsietokykyä kiinnostaa.

    – Ei pidä koskaan mennä helpoimman kautta, haastetta pitää olla, mies tuumii.

    HARRASTUKSIA MALTILLA: URHEILUA …

    Oman harrastuksen löytyminen lapsena vaati äidin kannustusta. Alaluokilla Helmer kokeili aluksi 1,5 vuotta karatea serkkunsa kanssa. Se ei tuntunut omalta lajilta. Toinen serkku houkutteli – äidin kautta – Helmerin vesipalloon 11-vuotiaana ja lajin parissa vierähti viisi vuotta.

    Ohjattuja treenejä oli 4 kertaa viikossa ja sen lisäksi oli oman treeniohjelman mukaisia harjoituksia ja viikonloppuisin otteluita, jotka Helmerin mielestä olivat parasta harrastuksessa.

    Ottelumatkoilla hän on käynyt mm. Ruotsissa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä. Vesipallo on fyysinen laji, jossa hyvä uimataito ei pelkästään riitä. Maalivahdin on pystyttävä nostamaan yläkroppansa vedestä siten, että korva on maalin yläriman kohdalla eli 1,2 metriä vedenpinnasta, havainnollistaa Helmer lajia tuntemattomalle.

    Helmerillä on takanaan muutamia sukelluskertoja ja ennen armeijaan pyrkimistä hän aikoo suorittaa sukelluskortin. Vesi on lapsuudesta asti tuttu elementti. Veneily ja kalastus ovat mielipuuhia ja hän muistelee lapsuuden lumisia talvia, jolloin meren jäällä on luisteltu ja ajettu jopa mönkijällä. Nyt ihmetellään maaliskuussa leskenlehtiä ja syreenin suuria silmuja.

    Kuntoaan Helmer pitää yllä kuntosalilla (sitten kun ne taas ovat auki). Toisen harrastuksen pariin, läheiselle seuraintalolle hän juoksee tai pyöräilee.

    … JA TEATTERIA

    Ensimmäisen kosketuksen teatteriin Helmer sai kuusi vuotta sitten Kakskertapäivillä. Harjattulassa esitetyssä historiikissä hän muistelee olleensa lapsilaumassa, jonka naamat maalattiin hiilellä. Esityksessä lapset leikkivät ”Afrikan villejä” saatuaan inspiraation lähetyssaarnaajana toimineen pastorin jutuista. Tähän produktioon hänet värväsi Rita Lappalainen, joka houkutteli Helmerin myös Kakskerran nuorisoseuran teatteriin kolme vuotta sitten.

    Tämänkeväistä ensi-iltaa varjostaa korona. Huhtikuun lopun ensi-iltaa on siirretty. Harjoituksiin tuli pakollinen tauko yhden näyttelijän Fuengirolan matkasta aiheutuneen karanteenin takia, lavanrakennustalkoitakaan ei voi pitää. Esityskausi menee uusiksi ja kesän aikatauluja voi olla vaikeaa sovittaa, miettii Helmer. Nyt vaan odotellaan.

    Tämän vuoden produktiossa on mukana myös tyttöystävä Erika sekä muita nuoria, joten teatteriseura alkaa olla nimensä veroinen. Helmerin mielestä on hienoa, että nuoria on lähtenyt mukaan teatteriin. 

    – Lavalla on helppo olla kun tekee niin kuin ohjaaja sanoo. Kunhan repliikit osaa, pärjää, harrastajanäyttelijä kertoo.

    Hän myöntää ohjaajan tarpeellisuuden ja auktoriteetin. Ilman ammattiohjaajaa esitys ei valmistuisi ikinä, mielipiteitä ja kiistelyä olisi liikaa. Helpompi tehdä, kun yksi sanoo miten tehdään.

    Tänä vuonna auktoriteettina on ohjaaja Joanna Savikurki. Komedian Tahdotko naimisiin ovat kirjoittaneet Ilkka Malmi ja Rami Saarijärvi.

    MAALLA ON TURVALLISTA

    Helmer oli 6-vuotias perheen muuttaessa Satavaan. Se oli pienelle miehelle pieni shokki, kun kaverit jäivät Luolavuoreen.

    Haarlassa aloitettu eskari toi uusia kavereita ja koulunkäynti sijoittuu kokonaan Haarlaan, kun Kakskerran koulurakennus hylättiin totaalisesti vuonna 2008.

    Muuttoshokki meni pian ohi.

    – Lapsi tottuu nopeasti ja kun lisäksi suurin osa suvusta asui ennestään samoilla kulmilla oli tilanteeseen helppo mukautua.

    Haastatteluvaiheessa korona on vaikuttanut – teatteria lukuun ottamatta – vain vähän Helmerin elämään. Yo-kirjoituksissa oli jonkin verran järjestelyissä muutoksia. Sen jälkeen kun läppärit oli viritetty ja yhteydet testattu heidät ohjattiin 10 hengen porukoissa luokkiin odottamaan kirjoitusten alkua.

    Poikkeustilanteessa kavereita tavataan enemmän verkossa ja kaupunki on hiljainen. Aikaisemmin viimeistään Haarlasta täyttyneet bussit ovat tyhjillään. Kirjoituksiin mennessä Helmer kertoi kaverinsa kanssa olleen ainoita matkustajia koko matkan ajan. Hän suhtautuu tilanteeseen tyynesti.

    – On semiturvallinen olo, kun asuu täällä landella, Helmer kuittaa.

    Tilanne ei pelota, mutta jännittää: lähitulevaisuuden tapahtumia ei kukaan pysty tällä hetkellä ennustamaan.

    TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Linnunpöntöillä lisätienestiä

    Kakskertalainen Aaro Jokela alkoi puuhata littoislaisen kaverinsa, Kalle Kilpisen, kanssa puutöitä. Suunnitelmissa on perustaa 4H-yritys, josta tienata käyttörahaa ajankulun ohelle.

    Hirvensalo-Kakskerta -ryhmään Facebookissa tuli 16.3. ilmoitus nuorelta mieheltä. Jokela ja Kilpinen kertoivat rakentavansa linnunpönttöjä ja pieniä kukkalaatikoita tilauksesta. Miksei lintulautojakin ja muita pieniä töitä.

    – Teimme pihalla polttopuita kaverini Kallen kanssa ja keksimme, että jotain tällaista pientä puutyöhommaa voisimme alkaa tehdä. Ajatuksena siinä oli, että saisimme työstä rahaa ja samalla ajankulua, Jokela kertoo puhelimitse.

    Kilpinen opiskelee paraikaa rakennusalaa. Jokela on päättämässä keväällä peruskouluaan ja on myös suuntaamassa puurakentamisen ammattiopintoihin syksyn koittaessa.

    Suunnitelmissa nuorilla miehillä on perustaa 4H-yritys, jonka kautta toimintaa voisi laajentaa puutöiden ohessa vaikka pihatöihin.

    – Ei tässä ihan vielä terasseja aleta rakentamaan. Teemme tällaista pientä nikkarointia. Kun yritys on pystyssä, voisimme tarjota pihatöitä, nurmikonleikkuuta sun muuta asiakkaille. Kallella on käytössään auto, joten alueena on saarten lisäksi tarvittaessa koko Turku ja lähitienoo.

    Yrittäjyys miehillä on veressä. Molempien isät ovat yrittäjiä tahoillaan.

    – Kallen isä on kuljetusyrittäjä ja minun isäni toimii maarakennusalalla. Oppi ja esimerkki tulee sieltä.

    Mikäli kiinnostuit yrittäjäkaksikon tuotteista, voit olla heihin yhteydessä sähköpostitse jokelaaro@gmail.com tai kalle.kilpinen10@gmail.com.

    4H-yritys mahdollistaa yrittäjyyden kokeilemisen turvallisesti ja ohjatusti. 4H-yritys on keino tienata rahaa, mutta elinkeinosta ei ole kysymys. Yritys on harrastustoimintaa ja tapa selvittää, sopiiko yrittäminen itselle. 4H-yrittäjäksi voi ryhtyä jokainen 13-28 -vuotias. Yrittäjä voi tienata samalla myös opintopisteitä. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.4h.fi/toita/perusta-oma-yritys/

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: AARO JOKELA JA KALLE KILPINEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Lasten saaren viimeiset vuodet

    Taloudellinen paine ja kysynnän puute päättivät kesäsiirtoloiden ajan Kulhossa.

    Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran keskelle jäävässä meren sylissä sijaitsee Kulhon saari. Matka Turun keskustasta Kulhoa vastapäätä sijaitsevalle Papinsaaren rannalle kestää vain noin 20 ajominuutin verran, mutta siitä huolimatta siltayhteyttä vailla mantereeseen oleva Kulho on eräänlainen oma maailmansa.

    Talvella, jolloin saari uinuu horrostaan, ainoat elonmerkit ovat muutamat asukkaat, jotka asuvat Kulhossa ympäri vuoden. Kesällä liikenne merenselkää pitkin saarelle moninkertaistuu, kun lukuisten kesämökkien omistajat saapuvat Kulhoon.

    Saaren herääminen eloon kesäkuukausiksi ei ole uusi asia, mutta enää Kulhoa eivät täytä lukuisten lasten äänet, kuten tapahtui kesäisin noin 60 vuotta kestäneen ajanjakson aikana. Saari toimi lastentarhojen kesäleirien, lastenkotien kesäpaikkojen ja kesäsiirtoloiden täyttämänä aina 1990-luvun viimeisiin vuosiin saakka.

    Vuosina 1926-1968 Kulhossa toimi myös poikakoti, joka sai maanlaajuista huomiota Dome Karukosken vuonna 2008 julkaistun elokuvan Tummien perhosten koti myötä. Koulukodista kertova elokuva kuvattiin Kulhon saaressa ja juuri sinne Leena Landerin romaani, johon elokuva perustuu, myös sijoittuu.

    Kakskertaseuran jäsenelle Kaarin Kurrille Kulhon saaren ja sen monien elämäntäyteisten kesien tarinoita todistaneiden vanhojen rakennusten historia ovat hyvin tuttuja. 2X-lehteen artikkeleja saaren huvilahistoriasta sekä menneisyydestä Turun kaupungin varhaiskasvatus- sekä sosiaalipalvelujen parissa kirjoittaneen Kurrin oma kesäasunto sijaitsee nimittäin Kulhossa.

    Kurrin pitkän tähtäimen suunnitelmana on täydentää artikkelien tietoja kattavammaksi historiikiksi saaresta, mutta projektin valmistuminen saa näillä näkymin odottaa työelämän kiireiden väistymistä.

    Kesäsiirtoloiden saapuminen Kulhoon edistyi ajatuksesta toiminnan aloittamisen valmisteluun vuonna 1937, jolloin turkulaiset yksityiset lastentarhat muuttuivat kaupungin alaisuuteen. Siirtoloiden Kulhoon tuojana voidaan pitää rovasti Daniel Hedmania, joka sai idean aiemmin seuratessaan arkea Kulhon poikakodissa ja Turun yksityisten yhdistysten lastentarhoissa.

    Kuitenkin 30 vuotta myöhemmin, 1970-luvun häämöttäessä, kesäsiirtolatoiminta osoitti hiipumisen merkkejä ja niiden tiloissa alettiin pitää kesäleirejä.

    Kurri näkee, että elintason kohoaminen suomalaisessa yhteiskunnassa ja viisipäiväisen työviikon vakiintuminen laskivat eniten turkulaisvanhempien tarvetta viedä lapsensa siirtoloiden hoiviin. Vuonna 1967 kesäsiirtolat ryhmiteltiin uudelleen. Sen lisäksi, että kysyntä laski kuukauden mittaisille siirtolajaksoille, myös työvoimapula aiheutti Kurrin mukaan lyhyempien hoitojaksojen saapumisen tarjontaan.

    – Kulhossa oli ryhmittelyn jälkeen kolme kesäsiirtolamallia; tavallisia, joissa lapset olivat kesällä noin kuukauden ajan, viikkosiirtoloita, joissa oltiin maanantaista perjantaihin ja päiväsiirtoloita, joissa lapset viettivät aikaa vain aamusta iltaan päiväkodin tapaan. 1970-luvun alussa toimi yksi päiväsiirtola, kolme viikkosiirtolaa ja kolme kuukausisiirtolaa. 1972 lakkautettiin Niemelän kesäsiirtola, josta tehtiin päiväkotilasten kesäkohde, Linnavuoren kesäsiirtolasta tehtiin viikkosiirtola ja Kalliomäen kesäsiirtolan tiloissa alettiin pitää leiritoimintaa.

    Viimeisetkin aktiiviset kesäsiirtolat päättivät toimintansa 1980-luvun koittaessa ja niiden tilat alkoivat toimia lastensuojelulaitosten kesäkoteina. Lisäksi tyhjäksi jääneitä siirtolarakennuksia vuokrattiin yksityishenkilöille mökkikäyttöön.

    Leiri- ja lastenkotitoiminta täytti Kulhon kesäisin tämän jälkeen vielä reilun vuosikymmenen ajan, mutta taloudellinen ahdinko ajoi lopulta nekin tiensä päähän.

    – Kaupungin siirtyessä 1990-luvulla sisäiseen vuokranperimismalliin kustannukset nousivat lastenkodeille niin isoiksi, että heillä ei ollut enää mahdollisuuksia ylläpitää toimintaa. Minulle kerrottiin vuokrien olleen niin kovia, että he olisivat voineet mennä yhtä hyvin pari kertaa vuodessa ulkomaille lomalle. Lisäksi eräät lapsiryhmät olivat haastavia pidettäväksi samassa paikassa yhtä aikaa, ja henkilöstöresursseja jakautumiseen ei ollut tarpeeksi, Kurri taustoittaa.

    Kaupunki oli laatinut jo tuolloin suunnitelman siitä, miten Kulhon rakennuksista luovutaan vaiheittain.

    Vuonna 1993 poikakotina ennen toiminutta rakennusta suunniteltiin leirikeskukseksi, mutta sen osalta kaupungin selvitys Kulhon tulevaisuudesta kuivui kasaan.

    – 1993 sosiaalitoimen käytössä oli Kulhossa kymmenen huvilaa. Muussa käytössä huviloita oli tuolloin viisi. Salmelan ja Tyynelän huvilat olivat niiden lisäksi vuokrattu sijaisperheiden käyttöön, Kurri luettelee.

    Lastenkotien kesäkodit ja päivähoitoryhmien virkistysalueena toiminut leirikeskus eivät päättäneet toimintaansa 1990-luvulla samalla hetkellä, vaan porrastetulla aikataululla.

    Huviloita vuokranneilla henkilöillä oli etuosto-oikeus kyseisiin rakennuksiin, joista kaupunki muiden ohella luopui. Ne myytiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tarjouskilpailun periaatteella, 2-3 rakennusta kerrallaan.

    TEKSTI: ALEKSI MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Siltahanke myötätuulessa

    Kevyenliikenteensilta Lauttarannasta Korppolaismäkeen astui askelen lähemmäs toteutusta. Mantereen puolelle on suunnitteilla myös ravintola ja pienvenesatama.

    Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi hankesuunnitelman teräsrakenteisesta putkipalkkisillasta maaliskuun lopulla. Vanhan hirvensalonsillan paikalle kaavailtu kulkuyhteys olisi avattavissa veneilijöiden alipääsyä silmällä pitäen. Silta suljettuna suunniteltu alituskorkeus olisi kolmisen metriä, joten moni matkavene solahtaisi siitä vielä alta.

    Siltaa lämmitettäisiin lämpöpumppuratkaisulla meriveden lämmöstä ja pysyisi näin talvipakkasillakin sulana. Hintaa koko komeudelle arvioidaan tällä hetkellä kertyvän 3,85 miljoonaa euroa. Hanke odottaa nyt investointisuunnitelmaa sekä kaupunginvaltuuston että -hallituksen hyväksyntää.

    – Lautakunnan päätös tarkoittaa sitä, että olemme selvittäneet mahdollisista vaihtoehdoista sen meidän mielestä parhaan, mutta siltahanketta ei ole vielä sen tarkemmin aikataulutettu. Itse aikataulutus tapahtunee vuoden sisällä ja veikkaan, että tarkemmat päätökset investoinnin toteuttamisesta tehdään sitten muutaman vuoden sisällä, kertoo Turun kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalo.

    Rakennusurakka tuskin siis alkaa vielä muutamaan vuoteen, mutta Ilvessalo uskoo toteutuksen tulevan suhteellisen nopeastikin.

    – Rahallisesti tässä puhutaan kuitenkin suhteellisen pienestä summasta verraten niihin liikenteellisiin haasteisiin, joita sillalla on mahdollista ratkaista. Varsinkin jos vertaa vaihtoehtoisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin, jotka ovat usein huomattavasti kalliimpia.

    Uutta siltaa odottavien saarelaisten joukkoon lukeutuu myös yrittäjä Kimmo Kotro, jota projekti kiinnostaa liikkumisen lisäksi myös yritysnäkökulman osalta.

    Kotron yrityksen rakennuslupahanke Port Aboan alueelle, juuri kaavaillun sillan Korppolaismäen päähän, on ollut jo tovin rakennusvalvonnassa käsittelyssä.

    – Aikatauluja on tässä tullut ja mennyt tämän projektin kanssa, mutta jos optimistisesti ajatellen saisimme syksyllä rakennusluvan, voisi ensi vuoden vappuna pidellä avajaisia, yrittäjä maalailee.

    – Aikataulun puuttumisen vuoksi on ollut hankala sitoa vuokralaisia hankkeeseen. Siltaa pidän kyllä pelkästään positiivisena asiana.

    Sillanpieleen on suunnitteilla reilun 400 neliömetrin ravintolatila, pienvenesatama ja polttoaineen jakeluasema. Viereisten kerrostalojen asukkaat ovat olleet hanketta vastaan muun muassa ravintolalle kulkevan Kölikadun ahtauden takia. Naapureiden huomautuksia rakennuslupaan pyydettiin maaliskuun lopulla, joten lupa-asia jatkanee pyörimistään byrokratian rattaissa vielä tovin.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    SILTAKUVA: TURUN KAUPUNKI
    RAVINTOLAN VIITEKUVA: HAROMA & PARTNERS ARKKITEHDIT

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Et ole yksin! Vinkkejä selviytymiseen, kun koulu stressaa

    Positiivinen stressitila lisää tehokkuutta. Toisaalta, kun stressi pääse irti hallinnasta, aiheuttaa se paljon hallaa. Ämyrin toimittaja Enna Piitulainen auttaa kanssaopiskelijan kohti valaistusta.

    Nuoret kokevat itsensä usein hyvin stressaantuneeksi, erityisesti koulumenestyksestä hermoilu on yleistä. Koulustressi voi johtua monista syistä: hankaluudet ajankäytössä, unenpuute, lähipiirin luomat paineet, perinnöllinen taipumus stressille ja niin edelleen. Onneksi on olemassa lukuisia keinoja taistella stressiä vastaan.

    Kun yrittää saada jotakin projektia valmiiksi, voi tuntua, että päivästä vain yksinkertaisesti loppuvat tunnit kesken. Ratkaisuksi energiajuomien lipittäminen ja opiskelu pitkälle yöhön? Ehkä ei kuitenkaan.

    Jos et omista kalenteria, hanki sellainen välittömästi. Kun kaikkea ei tarvitse muistaa, helpottaa se jo. Kalenteriin saa vaivattomasti kirjattua kaiken mahdollisen. Koulutehtävien, kuten läksyjen, kokeiden ja palautettavien esseiden lisäksi myös harrastusaikataulut sekä työvuorot sujahtavat mukaan. Itselläni on käytössä ihan perinteinen kovakantinen kalenteri, jota kuljetan mukanani lähes kaikkialle. Mieti millainen kalenteri olisi itsellesi mieluinen, kännykän digitaalinen kalenteri, seinäkalenteri vai jokin muu?

    Kun sinulla on selkeänä mielessäsi, mitä milloinkin pitää palauttaa, voit helposti aikatauluttaa ja jakaa työsarkaa pienempiin osiin. Mitä jos kuitenkin käy niin, ettei essee valmistukaan ajallaan? Tässä tapauksessa ei kannatta vielä luovuttaa, sillä monet opettajat antavat mielellään lisäaikaa, kunhan sitä vain pyytää tarpeeksi ajoissa. Ei siis deadlinen jo mentyä.

    Haastattelin lukion toisen vuoden opiskelijoita Emilia Valkosta sekä Milo Karvista. Kouluvuosiensa aikana he ovat ehtineet kokeilla erilaisia lähestymistapoja stressin päihittämiseen. Lopulta kumpikin on onnistunut kehittämään oman, toisistaan selkeästi eroavan, keinonsa stressinhallintaan.

    Karvinen hikoilee stressin pois. Hän kertoo kuntosaliharrastuksensa olevan tehokas koulustressintappaja. Karvinen muistuttaa myös, että on tärkeää antaa itselleen aikaa tehdä asioita, joista todella nauttii. Aina ei tarvitse olla tekemässä jotakin produktiivista.

    Valkosen stressin määrän vaihtelee lukion jaksojen sekä elämäntilanteen mukaan. Hän kertoo lievittävänsä stressiä kuuntelemalla musiikkia, tekemällä meditaatioharjoituksia sekä luomalla taidetta, esimerkiksi maalaten.

    Tärkeää on siis muistaa, että vaikka tässä jutussa mainitut keinot eivät juuri sinulle toimisikaan, ei kannata vielä luovuttaa. Kokeilemalla jokainen voi löytää juuri itsellensä sopivan stressilääkkeen. Jos stressi kuitenkin pääsee niin liialliseksi, ettet enää pysty hallitsemaan sitä itse, kannattaa jutella koulukuraattorille tai jollekin lähipiiristäsi asiasta. Et ole yksin ongelmiesi kanssa.

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Mitä kuuluu aurinkoiselle myyjälle?

    Aina iloisen ja ystävällisen Sari Muurisen voi kohdata Hirvensalon Supermarketilla. Sari valmistui myynnin ammattilaiseksi 2014. Töitä löytyi ekstraajana aluksi vaatetusalaan liittyen ja sitä kautta löysi polku myös Hirvensaloon supermarketille. Noin vuosi sitten kauppias ilmoitti haluavansa aurinkoisen työntekijän omille palkkalistoilleen. Moni asiakkaista on varmasti iloinen tuosta päätöksestä. Sari itsekin on tyytyväinen ja kertoo, että täällä on todella mukava asiakaskunta.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA?
    Iloinen , positiivinen ja ystävällinen.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Sarza.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen ruokakaupan myyjä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
    Laulaja.

    MITÄ TEKISIT TYÖKSESI,JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Jotain luovaa suunnittelutyötä.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Kahvilla, aamupalalla ja television katselulla.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Auringonpaiste ja valoisuus.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Koronavirus ja siihen liittyvä maailman tilanne.

    MISSÄ ASUT? 
    Nättinummessa. Töissä käyn Hirvensalossa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Lukemista ja kaikenlaista mukavaa vaihtelevasti ihan fiilispohjalta.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Zumbaa.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Osa reality-ohjelmista, kuten esimerkiksi tällä hetkellä MasterChef Australia.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Hyvinvoinnista. Siitä, että itse ja läheiset pysyisivät terveinä ja voisimme hyvin.

    MITEN RENTOUDUT?
    Löhöilemällä sohvalla, hyvän ohjelman ja napostelun kera.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Laskuvarjohyppyä.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
    Lapsuuden kesiin. Mukavinta maalla ollessa oli uiminen.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Kiireen. Niin, että ihmisillä olisi aikaa rentoutua ja pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta. Niin, että ihmiset ennättäväisivät pysähtyä ja kohdata toisiaan paremmin.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Siihen, että ruokaa riittää.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Kierrätämme kotonamme muovit ynnä muut. Pyrimme siihen, ettei ruokaa menisi hukkaan.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Työporukan illanviettoon. Juhlistimme uutta alkanutta vuosikymmentä.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Tällä hetkellä minulla ei ole tiedossa tapahtumia, joihin aikoisin osallistua.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI 2021?
    Mitä mukavaa jäi mieleen vuodesta 2020?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Pienten puolella Oona ja Mikaela

    MITÄ TARKOITTAA...?

    SÄLEKAIHDIN
    OONA: Verho. Sellaisia pitkiä viivoja, jotka voi avata ja sulkea.
    MIKAELA: Vähän niin kuin verhot.

    ÄÄNITORVI
    OONA: Kuuluu ääntä. Torvimusiikki.
    MIKAELA: Sillä soitetaan musiikkia.

    KORKOKENKÄ
    OONA: Naiset käyttää, kun menee kaupungille.
    MIKAELA: Erivärisiä hienoja kenkiä. Äiti menee niistä sekaisin.

    KRISTALLIKRUUNU
    OONA: Prinsessat ja kuningattaret käyttää sellaisia.
    MIKAELA: Siinä pidetään kynttilöitä ja ne loistaa.

    DOLLARI
    OONA: Kolikko jossain muussa maassa. En ole nähnyt sitä.
    MIKAELA: Äiti joskus puhuu siitä. Se on kai paperirahaa.

    RÄNTÄ
    OONA: Sataa vesilunta.
    MIKAELA: Sataa ensin lunta ja sitten vettä.

    KOTIJUUSTO
    OONA: Juusto, joka on ostettu ja tuotu kotiin kaupasta.
    MIKAELA: Ostetaan kotiin.

    MERIMAKKARA
    OONA: Eläin, joka elää meren alla ja on makkaran muotoinen.
    MIKAELA: Asuu meressä ja on vähän sama kuin pallokala.

    MITÄ TEKEE...?

    PALOMESTARI
    OONA: Komentaa palomiehiä.
    MIKAELA: Hakee kissoja puista ja sammuttaa tulia.

    VIRASTOPÄÄLLIKKÖ
    OONA: Lukee lehtiä ja kirjoittaa laskuja.
    MIKAELA: Pomo, joka käskee kaikkia muita.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KAUPPA
    OONA: Herkkukauppa. Paljon karkkia ja kakkuja.
    MIKAELA: Mekkokauppa.

    POLKUPYÖRÄ
    OONA: Potkupyörä on hyvä ja sellainen ettei kaadu.
    MIKAELA: Kaksi pyörää, apupyörät. Kello ja jarrut.

    MIHIN TARVITAAN...?

    KÄRPÄSIÄ
    OONA: Ne on sisiliskojen ruokaa.
    MIKAELA: Hämähäkit syö niitä.

    HIIVAA
    OONA: Korvapuusteihin. Siihen että ne kohoaa isoiksi.
    MIKAELA: Pulliin.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    OONA: Ei ole surullinen. On aina iloinen ja on hauskaa. On perhe. Äiti, isi, Arno ja mummu.
    MIKAELA: On koti, äiti, iskä ja mummu. Mulle ostetaan papukaija.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...? 
    OONA: Päiväkodin opettaja. Hoitaa lapsia ja lukee sadun. 
    MIKAELA: Palkinnon jakaja. Jakaa mitaleja ja pokaaleja parhaille tanssissa tai laulussa.

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Irja Kronström WIrran Pensionaatin maisemissa

    Irja Kronström, omaa sukua Lääperi, oli jo nuorena neitona hankkinut hyvän ammatin ja muuttanut Helsinkiin. Laboratoriohoitajalla oli töitä Meilahdessa ja sinne hän ajatteli jäädä. Mutta sitten eräs nuorimies lähetti postikortin, eikä mikään ollutkaan enää niin selvää. Pian Irja Kronström vietti viikonloput taas Turussa, ja purjehti niin merelle, jos myös elämänmittaiselle matkalle, Reijo Kronströmin kanssa.

    Maanpään ehkä vanhin huvila katsoo merelle korkean kallion päältä. Sen olohuoneessa on kunniapaikalla suuri mustavalkoinen valokuva hienoimpiinsa pukeutuneesta hääparista. Kuvan taakse liimattu jo kellastunut teksti vahvistaa, että siinä ovat Ivar Wirta puolisonsa Aleksandra Saarisen kanssa vuonna 1906. Vanhaa historiaa on kunnioitettu ja se näkyy Irja Kronströmin kesäkodissa. Jopa Aleksandran häissään käyttämät hiuskoristeet ovat yhä tallella.

    – Edesmenneen mieheni Reijon äidinisä Ivar Wirta rakensi tämän paikan. Hän oli ollut Maanpään isännän kanssa hyvä kaveri ja saanut luvan rakentaa.

    Vasta seuraava sukupolvi, Reijon äidin sisarukset, ostivat paikan omakseen.

    – Tätä kutsuttiin Wirran pensionaatiksi, monet olivat täällä kesävuokralaisina.

    Talo ei näytä suurelta, mutta yläkerrasta jyrkkien portaiden päästä paljastuu neljä pientä vinokattoista makuuhuonetta. Siellä sopu on tehnyt tilaa viettää kesää meren rannalla.

    – Anoppi kertoi, että täällä on vietetty myös venetsialaisia. Anoppi on syntynyt vuonna 1914 talon nurkkahuoneessa, Kronström kertoo.

    MEILAHDESSA UUSI TYÖ JA URA

    Irja Kronström on alun perin kotoisin Loimaalta. Hän kouluttautui laboratoriohoitajaksi ja ensimmäiset työpaikat olivat Turussa. Sitten hän siirtyi töihin Helsinkiin Meilahteen. Reijo ja Irja olivat silloin jo tutustuneet.

    – Aluksi meinasin, että katkaisen Turkuun kaikki suhteet, mutta sitten Reijo lähetti kortin. Pian rupesin käymään Turussa joka viikonloppu. Kävimme merellä.

    Irja ja Reijo Kronström menivät naimisiin vuonna 1970. Sittemmin myös työura jatkui Turussa. Kun Veikko Pajula oli Kelan pääjohtajana, hän halusi tutkimuslaitoksen Turkuun. Se rakennettiin Petreliukseen. Irja Kronström tunsi sen henkilökunnasta jo ennestään, aikaisemman työkokemuksen perusteella, laboratoriopäällikkö Ilkka Vuoren. Kronström haastateltiin ja hän pääsi töihin kliinisen fysiologian hoitajaksi ja myöhemmin tutkimushoitajaksi. Petreliuksesta löytyi perheelle myös koti, johon he muuttivat vuonna 1978.

    AVIOLIITON MUKANA MUUTAKIN KUIN MIES

    – Ei sitä tajunnut, kun meni naimisiin, niin suku tuli siihen kaupan päälle, Kronström hymyilee.

    – Olen tullut tänne sellaiseen aikaan, kun oli ruvettu sinuttelemaan. Olin aikaisemmin teititellyt ja en millään meinannut oppia sinuttelemaan, varsinkaan Reijon isää.

    Maanpäällä on ollut aina myös avioliitossa iso merkitys.

    – Reijon vanhemmilla ei ollut autoakaan, mutta he olivat tottuneet siihen, että kun koulut loppuivat toukokuun lopussa, muutettiin tänne. Sitten oltiin taas syyskuun alkuun asti.

    Tilanteen vuosikymmeniä sitten voi liki kuvitella, kun mökkimaisemissa ja saman pöydän ääressä olivat nuoren parin lisäksi puolison äiti, isä, hänen tätinsä sekä sisarensa. Pian oli myös omia lapsia ja heidän serkkujaan.

    Puuhaa riitti. Taloa pistettiin kuntoon ennen sukulaisten tuloa. Ja kahvia keitettiin, kun joku tuli käymään. Irja kuvailee, miten verannalla oltiin vieraitten kanssa, toiset polttivat tupakkaa, toiset istuivat soffassa ja paikalla olivat vielä koirat tuolien päällä.

    – Nokipoika kävi kerran vuodessa ja aina täällä meillä viimeksi, koska tiesi, että pääsi kahville kanssa. Olin vähän piikana tietysti, hän muistelee.

    Mutta onneksi olivat heinäkuut ja pieni purjevene.

    IHANAT HEINÄKUUT

    – Se pelasti, että oltiin heinäkuut merellä. Miehellä oli silloin lomaa ja minä sain järjestettyä sitä myös. Kävimme veneellä Puolassa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Viihdyimme molemmat merellä.

    Loimaalla järven rannalla kasvaneelle, meri tuli tutuksi vasta puolison myötä. Irja muistelee, miten ensi kerran rantauduttiin saaren rantaan. Reijo kehotti häntä tähystämään, onko matalaa. Hän ihmetteli, että mitä pitäisi tähystää, tuossahan ranta tulee.

    – Yhtäkkiä kolahti, olin villapuseroineen vyötäröä myöten vedessä. Siinä sitten opin. Ne olivat meidän seikkailujamme, meidän omaa aikaamme.

    Yhdessä käytiin myös kalassa, esimerkiksi Norrskatassa. Joskus reissuja tehtiin isommalla porukalla.

    MONI ASIA MUISTUTTAA PUOLISOSTA

    Reijo jäi eläkkeelle Valmetilta ostopäällikön tehtävistä. Eläkepäivinään hän ennätti remontoida mökillä monta paikkaa kuntoon, huone kerrallaan. Sitten hän yllättäen menehtyi puolitoista vuotta sitten.

    – Yhä moni asia Maanpäässä muistuttaa hänestä, Irja Kronström sanoo.

    Hänelle Reijo on vielä vahvasti läsnä. Puolison kätten jälki näkyy, mökillä hänestä muistuttavat kaikki asiat, ja hyvä niin. Elämä myös jatkuu, ja sitä tuovat mökille erityisesti pojat Kim ja Kai sekä heidän perheensä.

    – Poikia on kopassa viety merelle pienestä alkaen.

    TÄNÄ KEVÄÄNÄ TEHDÄÄN PUITA

    Tämän kevään seuraavat puuhat ovat jo selvillä.

    – Ostimme kaupungilta puita, niitä on sahattu pienemmäksi. Toinen poika sahaa ja toinen pilkkoo.

    Myös Irja Kronström itse pistää mielellään työkäsineet käsiinsä ja latoo puita.

    – En viihdy kaupungissa, siellä on yksinään vähän tylsää. Täällä on aina kaikkea kivaa puuhastelua. Omenapuut täytyy leikata ja puutarhaa päästä laittamaan kuntoon.

    Äitienpäivälahjaksi hän kertoo saavansa tomaatintaimia, mikä on hieno lahja.

    – Kurkuntaimet ostin, pelargonioita juurruttelen.

    Maanpäässä myös naapurit ovat tuttuja ja tärkeitä, silti kaikki saavat olla omissa oloissaan. Välillä on istuttu Kronströmien puutarhassa, juotu vähän vaikka viiniä.

    – Meillä on ihan kauhean ihana yhteisö. Nyt siinäkin on sukupolvenvaihdos tulossa tiekunta-asioissa.

    SE PYÖRII SITTENKIN – JA VIELÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN

    Iltaisin on aika kutoa. Television ääressä se sujuu, kun ohjelma on sellaista, mikä ei vaadi katsomista kaiken aikaa.

    – Kun olen täällä koko päivän häärännyt, niin löhöilen ja kudon, hän tuumaa. Yksi harrastus on pelata netissä kieliopetuspeliä ja opetella espanjaa ja englantia. Opiskelu ei katso ikää, ylioppilaaksi Irja Kronström innostui kirjoittamaan samaan aikaan kuin nuorempi poikansa

    – Yhden hyvän ystävän kanssa meillä pelataan Trivia Crackia, tietopeliä, jota voi pelata vuorotellen tabletilla kumpikin omassa kodissaan. Siinä ilta menee. On vielä iltajumppa, jalat ovat vähän ongelma ja siihen liikunta auttaa.

    – Pyöritän myös hulavannetta, eilen innostuin, opettelin toiseen suuntaan myös!

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI

    Seuraava saarelaiskaveri löytyy melko läheltä ja on tullut tutuksi vuosien varrella. Pääsemme hänen kanssaan kurkistamaan vanhaan taloon, jonka historialla on ollut iso merkitys Maanpään seutuun. Kesäisemmällä säällä haastateltavana voisi olla myös hevosia ja lampaita.

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    TEKSTI JA KUVA: SINI SILVÀN

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Ämyri: Kesätöihin saarille?

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Kesä on pian taas täällä ja nyt on oikea aika hakea kesätöitä. Hirvensalo, Satava ja Kakskerta tarjoavat nuorille muutamia kesätyömahdollisuuksia, joihin on parhaillaan haku päällä. Tsekkaa tästä vinkit ja lista saarien kesätyömahdollisuuksista!

    K-Supermarket Hirvensalo tarjoaa noin kahdeksalle nuorelle kesätyötä tulevana kesänä. 15–17-vuotiaat palkataan Turun kaupungin kesätyösetelien avulla. Ensin töitä haetaan sähköpostitse KSupermarketista, jonka jälkeen hakijoista valitaan onnekkaat kesätyöläiset arpomalla. Valinnan jälkeen nuori ja työnantaja täyttävät esitietolomakkeen, jota vastaan nuori voi noutaa kesätyösetelin. Kesätyöseteleitä on rajoitettu määrä, joten kannattaa toimia nopeasti. K-Supermarket tarjoaa kesätöitä myös täysikäisille.

    – Oma aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus on tärkeää, K-Supermarket Hirvensalon kauppias Juha Kalliala sanoo.

    Kalliala odottaa hakijoilta iloisuutta ja avoimuutta, kokemusta ei tarvitse olla.

    – Meidän velvollisuutemme on opettaa nuoria, joten ahkeruus ja oma-aloitteisuus riittää. Kaiken muun me opetamme.

    Hirvensalon K-Supermarketissa kesätyösetelillä palkattavan kesätyöntekijän tehtäviin kuuluu hyllytys, asiakaspalvelu sekä kaupan siistiminen. Työsuhde kestää kaksi viikkoa.

    Kesätöitä tarjoaa myös Hirvensalon Hesburger. Hesburgerin tarjoamiin töihin voit hakea täyttämällä hakulomakkeen heidän nettisivuillaan. Hesburgerilla työtehtäviin kuuluu keittiö-, asiakaspalvelu- ja siivoustehtävät.

    Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Kirsi-Maria Nikander kertoo, että kokeneet esimiehet kouluttavat nuoret työhön.

    – Käytössä on myös esimerkiksi verkkokoulutus ja materiaaleja itseopiskeluun.

    Nikanderin mukaan kesätyöntekijän tärkein ominaisuus on halu oppia ja kehittää itseään. Myös into työskennellä asiakaspalvelutyössä on tärkeää. Vinkkinä kesätyöhakuun Nikander kertoo, että Hesburgerin edustajia on usein erilaisissa rekrytointitapahtumissa, joissa pääsee helposti juttelemaan ja kyselemään töistä Hesburgerilla.

    Saarilla kesätyötä nuorille tarjoavat ainakin seuraavat:

    Ravintola Terrassen
    Osoite: Valaanpyytäjänkatu 10-12
    Haku: barterrassen@gmail.com, puh. 0404819692
    Työtehtävät: tarjoilu, siivous

    Harjattulan Kartano
    Osoite: Harjattulantie 80
    Haku: juhlat@harjattula.fi (otsikolla KESÄSESONKI 2020), lisätietoa Harjattulan Kartanon facebook-sivulla
    Työtehtävät: tarjoilu

    K-Supermarket Hirvensalo
    Osoite: Vanha Kakskerrantie 1
    Haku: juha.kalliala@k-supermarket.fi
    Työtehtävät: hyllytys, asiakaspalvelu, varastotyö, kaupan siistiminen

    Meisalan Marja
    Osoite: Vanha Kakskerrantie 1, (K-Supermarket Hirvensalon edessä)
    Haku: janne.saario@meisalanmarja.fi
    Työtehtävät: myyntityö

    Suomen Suoramainonta
    Osoite: sinulle sovittu piiri (esim. kodin lähellä)
    Haku: jakajaksi.fi
    Työtehtävät: jakelutyö

    Hesburger Hirvensalo
    Osoite: Pitkäpellonkatu 1
    Haku: hesburger.fi
    Työtehtävät: ravintolatyöntekijän tehtävät

    TEKSTI JA KUVA: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Mitä kuuluu Helena Lindell?

    Taidemaalari Lindell on syntyjään Sippolasta, Kymenlaaksosta. Hän olisi päässyt opiskelemaan taidetta Saksaan, mutta jänisti ja päätyi matkailualan opintoihin Turkuun. Neljäs taidenäyttelynsä, Elämän meri, on nähtävillä Meri-Karinassa maaliskuun loppuun saakka.
    – Ilman aviomiestäni Henryä ei tätä näyttelyä olisi. Henry on kannustanut minua jatkamaan taidetta, Lindell sanoo.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA.
    Iloinen, innostuva ja luova.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Henna.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Työelämässä ollessani olin markkinointi- ja myyntitehtävissä sekä yrittäjänä. Nyt olen eläkeläinen, taivaanrannanmaalari.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
    Taiteilija ja ihmisten auttaja eli sairaanhoitaja. Pelkäsin kuitenkin verta.

    MITÄ TEKISIT NYT TYÖKSESI JOS NYT VAIHTAISIT ALAA?
    Jos olisin nuori, työskentelisin lasten tai vanhusten parissa.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN? 

    Tämän muistan joka aamu: Joka aamu on armo uus, miks huolta siis kantaa, Jeesus voimansa antaa.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Sain hyvältä ystävältäni Ullalta tekstiviestejä. Ne ovat piristäneet minua koko viikon.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Jaloissani oleva jatkuva särky ja kipu, joiden syytä ei vielä tiedetä.

    MISSÄ ASUT?
    Hirvensalon Kaistarniemessä.

    MITÄ HARRASTAT?
    Lukemista ja lenkkeilyä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA? 
    Haluaisin päästä hyvälle tietotekniikan kuvankäsittelykurssille ja oppia valokuvaamaan paremmin.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Uutiset ja ajankohtaisohjelmat.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Haluaisi saada jalkani kuntoon ja toivoisin, että mieheni Henryn Parkinsonin tauti pysyisi aisoissa.

    MITEN RENTOUDUT?
    Kuuntelemalla rauhallista musiikkia, lenkkeilemällä ja ottamalla päivätorkut.

    MITEN PÄÄDYIT SAARILLE?
    Kun Henry sai diagnoosin Parkinsonin taudista, meidän piti löytää asunto, missä on helppo liikkua. Sopiva asunto löytyi Kaistarniemestä ja olemme asuneet täällä kuusi vuotta.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLA JA MIKÄ TEKEE SIITÄ MIELUISAN?
    Rantabulevardi, eli kävelytie Kaistarniemestä Moikoisiin. Siinä on maalaismaisemaa ja rauhaa.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Elämämme on extremeä arkenakin. Molemmilla on ongelmia terveydessä ja siinä on jännitystä riittämiin.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
    Vuoteen 2017, jolloin minulle tehtiin ensimmäinen polven tekonivelleikkaus, joka epäonnistui totaalisesti. Leikannut ortopedi sanoi, että on kiire leikata molemmat polvet, muuten niitä ei saada korjattua. Uusintaleikkaus tehtiin marraskuussa 2018. Samanlainen särky jatkuu molemmissa jaloissa kuin ennen ensimmäistä leikkausta, sekä uusintaleikkausta. Uusintaleikkauksen jälkeen pystyn nyt kävelemään ilman sauvoja ja jalat taipuvat lähes normaalisti, mutta kivun takia joudun syömään paljon kovia kipulääkkeitä. Miettisin uudestaan, että menisinkö siihen ensimmäiseenkään leikkaukseen.

    MINKÄ ASIAN NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Vammaisten ja vanhusten kunnioittamista saisi olla enemmän. Erilaisuus pitäisi olla hyväksytympää. Myös kaikenlainen vihapuhe ärsyttää.

    MIHIN TAASOLET TYYTYVÄINEN?
    Suomessa on hyvä sosiaaliturva moniin muihin maihin verrattuna.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Olemme aloittaneet lajittelemaan roskia paremmin. Hyötyliikunta säästää luontoa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Jouluaattona olimme Henryn kanssa Taidekappelissa jouluaattohartaudessa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Minulla on Elämän Meri -taidenäyttely Meri-Karinassa. Siinä on nyt riittävästi tapahtumaa.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Mitä olen oppinut elämästä ja olenko valmis lähtemään tästä elämästä, jos elämänlanka katkeaa 

    TEKSTI: Mika Hietakangas
    KUVA: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Minna-Stiina Saaristo-Vellinki toi teatterin Hirvensaloon

    Syvälahden monitoimitalolla käy innostunut kuhina, kun mini- ja pikkuhirvarit eli Hirvensalon nuorisoteatterin pienimmät harrastajat kokoontuvat harjoituksiin. Minihirvarit opettelevat teatterintekemisen alkeita leikin voimalla, mutta pikkuhirvareiden harjoituksissa on selvä tavoite; yleisö saa nauttia Pekka Töpöhännän, Monnin, Pillin & Pullan ja muiden kissaystävien seikkailuista.

    Ulkopuolisen toimittajatädin läsnäolo kameroineen hämmentää harjoituksia. Kun haastattelua jatketaan teatterinjohtaja Minna-Stiina Saaristo-Vellingin kanssa viereisessä aulassa, tulee lapsiin eloa; laulu raikaa ja repliikit tulevat innokkaasti eläytyen kun ”kissat” harjoittelevat ohjaaja Loviisa Grubertin johdolla. 

    Nuorisoteatterin kotiutuminen Hirvensaloon on Minna-Stiinan, entisen Kaarinan nuorisoteatterin pitkäaikaisen johtajan, henkilökohtainen aikaansaannos. Teatterin synnyn takaa löytyy myös muita nimiä. Idea ja ehdotus teatterin perustamiseen tuli harrastajateatterin moniottelijalta Tarja Vuolalta, joka näki teatterinmentävän tyhjiön saarelaisten lasten ja nuorten harrastuskentässä.

    Hirvensaloseuran entinen puheenjohtaja Kaija Hartiala antoi sekä henkistä että taloudellista tukea teatterille. Kun Syvälahden monitoimitalon suunnittelu käynnistyi, otti rehtori Jarmo Salo yhteyttä ja kysyi hirvareiden kiinnostusta. Se lopetti hirvareiden kiertolaiselämän, kun Syvälahdesta löytyivät harjoittelu- ja esiintymispaikka sekä lavaste- ja rekvi- siittavarasto, kaikki saman katon alta.

    TEATTERIN PALASET LOKSAHTANEET KOHDALLEEN

    Yhdestä ryhmästä vuonna 2014 alkanut toiminta on laajentunut kuuteen eri-ikäisille tarkoitettuun harrastajaryhmään, viimeisimpänä tammikuussa 2020 perustettu aikuisten ryhmä. Teatterilla on tänä vuonna kolme ensi-iltaa.

    – Vuosien jälkeen yleisö on löytänyt Hirvensalon nuorisoteatterin ja todennut sen tuottavan laadukkaita esityksiä, iloitsee Minna-Stiina.

    Hirvareiden esitykset valmistuvat – näyttelijäkaartia lukuun ottamatta – ammattilaisvoimin. Yleisö näkee esityksen, josta välittyy ohjaajan, puvustajan, lavastajan ja valosuunnittelijan ammattitaito.

    Teatterin johtaminen vaatii sekä taiteellista näkemystä että hallinnollista otetta.

    – Tämä on osa-aikatyö, joka vie lähes kaiken ajan eli kokopäivätyötä osa-aikapalkalla, kiteyttää Minna-Stiina.

    Kuusi vuotta pestiä hoitaneena Minna-Stiina jättää kuluvan kauden jälkeen hirvarit levollisin mielin.

    – Olo on vähän väsynyt ja nyt on hyvä aika luopua ja antaa tilaa muille tekijöille sekä suunnata itse uusiin kuvioihin. Hän kertoo palaavansa freelanceohjaajaksi ja -dramaturgiksi, ja tavoitteena on keskittyä entistä enemmän ammattikentän tuotantoihin. Valmiina on Timo Parvelan Kepler 62-sarjasta tehty dramatisointi, jonka toteutuksesta neuvotellaan muutaman ammattiteatterin kanssa. Tulevana kesänä hän ohjaa Salon Puutaivas-teatterille ohjaajaisänsä Pekka Saariston Shakespearen tekstistä dramatisoiman Vaskion Iloset frouvat -näytelmän.

    TEATTERISTA TULI AMMATTI – SITTENKIN

    Minna-Stiina kertoo jo lapsena pudonneensa teatteripataan. Näyttämöllä hän oli ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana isänsä ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Silkkikivi-näytelmässä Paimion kesäteatterissa. Näyttelemistä enemmän häntä on aina kiinnostanut ohjaaminen. Koulun näytelmäharjoituksissa hän oli – nähtyään opettajan epätoivoisen yrityksen – kysynyt lupaa ohjaamiseen. Tämän jälkeen Kolme iloista rosvoa hiippailivat kuusivuotiaan Minna-Stiinan ohjauksessa ja esityksestä tuli hyvä.

    Minna-Stiina kertoo olevansa teatterialalla ”isän perinnöstä huolimatta”. Työn varjopuolia nähneenä hän pyrki välttelemään teatteria ammattina. Hän opiskeli Venäjän kielen tulkiksi 1980-luvun lopussa Kiovan yliopistossa, entisen Neuvostoliiton alueella. Maailmanhistoria puuttui peliin; Neuvostoliitto hajosi ja oma oppiaine lähti alta, jolloin Minna-Stiina siirtyi opiskelemaan Turun ja Helsingin yliopistoihin teatteritiedettä. Samaan aikaan hän sai ohjaustyötarjouksia teattereista. Ala tuntui kuitenkin epävakaalta ja Minna-Stiina teki ohjausten ohella myös tulkin ja tarjoilijan töitä. Vasta, kun hän ohjasi ensimmäisen oman dramatisointinsa Kaarinan nuorisoteatteriin vuonna 2001, koki hän olevansa siellä missä pitääkin, tekemässä sitä mitä pitääkin. Tunne oli vahva. Tarjoilijan ja tulkin työt jäivät myös mieluisiksi, ohjaajan ammattia tasapainottaviksi sivutöiksi, joita Minna-Stiina tekee, minkä ohjauksiltaan ja teatterinjohtamiseltaan ehtii.

    Korkea taiteellinen taso ja yleisön kunnioitus ovat keskeiset periaatteet, jotka määrittävät Minna-Stiinan työtä. Hän on tehnyt lukuisia ohjauksia omista dramatisoinneistaan. Ohjaustyö on luonteva jatke omalle käsikirjoitukselle. Se toimii, minkä ovat huomanneet myös kriitikot.

    Minna-Stiina on muokannut maailmankirjallisuuden klassikkoteoksia, nimekkäimpiä niistä lienee Victor Hugon Kurjat ja Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini. Kotimaisista isoista produktioista hän muistelee Liedon kesäteatteriin tekemäänsä Täällä pohjantähden alla, jossa työryhmässä oli yhteensä 64 henkeä ja kaksi hevosta! Kakskerran nuorisoseuran teatterin kanssa Minna-Stiina on tehnyt näytelmät Korppolaismäjen iloset frouvat vuonna 2008 ja Iso Paha Susi vuonna 2014.

    TEATTERIHARRASTUKSEN HYVÄT PUOLET

    Hirvarit ovat viritelleet yhteistyötä myös Syvälahden muiden toimijoiden kanssa. Vanhimmat teatteriharrastajat, sekä aikuisjäsenet lukevat satuja Hirvensalon kirjastossa tiistai-iltaisin klo 18–19. Sadut valikoituvat kuulijoiden iän ja kiinnostuksen mukaan, ja satutunneille ovat kaikki tervetulleita. Nuorisojäsenet ovat käyneet lukemassa satuja Syvälahden päiväkodissa. Satutunnit antavat harrastajille lisää rohkeutta kohdata yleisönsä ja samalla tuovat iloa kirjaston ja päiväkodin lapsille.

    – Teatteriharrastus kasvattaa, se antaa nuorille ja lapsille rohkeutta itsensä ilmaisemiseen, opettaa ryhmässä toimimisen taitoja, yhteen hiileen puhaltamista. Se on demokraattinen yhteisö. Tänä vuonna korostamme erityisesti kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisyä. Pistämme heti stopin kaverille nauramiseen ja ulkopuolelle jättämiseen, sanoo Minna-Stiina.

    Harjoitusten lisäksi yhteishenkeä luodaan yhteisillä tapahtumilla teatterin ulkopuolella. Kiitos työstä tulee erään vanhemman kommentista, jonka mukaan lapsi kokee olevansa – ensimmäistä kertaa – mieleisessään yhteisössä.

    Hirvareissa toimii sekä näytelmäryhmiä, että ilmaisutaitoja harjoittavia kurssiryhmiä. Vuoden tai kahden välein näytelmäryhmien jäsenet vaihtavat seuraavan ikäluokan kurssiryhmään ja kurssiryhmistä valmistuneet taas pääsevät vanhempaan näytelmäryhmään, soveltamaan oppimaansa käytäntöön. Kaikkien lapsi- ja nuorisoryhmien ikäjakaumat ovat noin kahden vuoden ikähaarukassa, mitä Minna-Stiina pitää tärkeänä.

    – Silloin syntyy kaverisuhteita helpommin ja näinkin voidaan välttää syrjäytymistä ja yksinjäämistä. Tasaikäisessä porukassa myös opitaan parhaiten.

    Teatterista tulee helposti koko elämän kestävä harrastus. Nykyisissä ryhmissä on muutamia, joilla on jo nyt selvä ammatillinen tavoite. Hirvareissa on mukana myös kokonaisia perheitä. Minna-Stiina sanoo, että mukana on seitsemän perhettä, joista mukana on enemmän kuin yksi henkilö.

    Hirvensalolainen Mariana kertoo äidin vinkanneen hänelle teatteriharrastuksesta. Mukana ryhmässä on myös kaveri Helmi.

    – Joskus väsyttää kun pitää lähteä, myöntää Mariana. Harjoituksissa menee väsymys kuitenkin ohi.

    Pikkuhirvarit paljastavat, että tulevassa Töpöhäntä-esityksessä on vähän kaikenlaista: tutustumista, synttäreitä ja kaikkea hauskaa. Monnia kuvataan vähän ilkeäksi, joka keksii kaikenlaisia jekkuja Pekalle, mutta lopussa taitaa Monnikin muuttua, vai muuttuuko? Se selviää huhtikuussa Syvälahden monitoimitalon lavalla.

    TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Uutuuttaan kiiltävä

    Kakskerran VPK muutti joulukuun alussa 2019 uusiin tiloihin Satavaan. Muutos on sopimuspalokunnalle melkoinen sekä fyysisesti että henkisesti. Nyt miehittämätön asemakin on useammin miehitettynä.

    Leijumme onnesta! Vaikka olemme olleet täällä jo kolme kuukautta, nousee silti tänne saapuessa hymy korviin, kehuu Kakskerran VPK:n hallituksen puheenjohtaja Britt-Marie Juup.

    Hän häärää uutuuttaan kiiltävässä keittiötilassa, joka on suunniteltu hälytysmuonitusta silmällä pitäen. Pitkäkestoisissa hälytystehtävissä VPK:n naisosasto on valmiina muonittamaan väsyneitä palomiehiä, tarvittaessa vaikka koko maakunnan alueella.

    – Tänne on sitä varten hankittu kunnon laitteet. Olemme kerran kuussa harjoituksen vuoksi muonittaneet omaa hälytysosastoa heidän harjoituksissaan. Pääsemme koettamaan reseptejä käytännössä ja samalla pohdimme, miten ne toimivat millekin syöjämäärälle. Hälytysosasto on ollut asiasta mielissään, Juup nauraa.

    AJOITTAIN MIEHITETTY MIEHITTÄMÄTÖN ASEMA

    Paloaseman perusvarustukseen tavallisesti kuuluva pyykinpesukone tuntuu nyt palokuntalaisille luksukselta. Vanhassa tallissa ei ollut edes juoksevaa lämmintä vettä.

    – Koska nokiset varusteet sisältävät haitallisia yhdisteitä, laitetaan ne aina tarvittaessa jo tilannepaikalla säkkeihin ja pestään sitten täällä. Vieressä on kuivaushuone, joten täällä varusteet todella saadaan pysymään puhtaina ja siisteinä.

    Pukuhuoneen yhteydestä löytyvät tilavat suihkutilat ja usean hengen kerrallaan vetävä sauna. Hyvät ja toimivat tilat vaikuttavat sekä miehistön viihtyvyyteen, toiminnan järjestelmällisyyteen ja se myös mahdollistaa nopeamman hälytyksiin lähdön. Tällä hetkellä näyttäisi, että kiireellisiin tehtäviin lähdetään noin kuusi minuuttia nopeammin, kuin vanhalta asemalta.

    – Sopimuspalokuntien paloasemat eivät tavanomaisesti ole miehitettyjä. Nyt kun meillä on täällä hienot tilat, kuntoilulaitteita ja kunnon sauna, miehistön jäsenet viihtyvät täällä vapaa-aikanaankin. Se tarkoittaa, että meillä on useinkin miehitetty miehittämätön asema, Juup selventää.

    NUORISO-OSASTO JA ENSIVASTERYHMÄ OSANA TULEVAISUUTTA

    Kakskerran VPK:lla on tähän mennessä ollut hälytysosasto, naisosasto ja vasta perustettu tukiosasto. Nuoriso-osasto ja ensivasteryhmä ovat osa tulevaisuutta. Ensivastetoiminta, jossa paloasemalta lähtee ensivastekoulutettu henkilöstö hätätilapotilaan luokse ensihoitoyksikön, eli ambulanssin lisäksi, on palokunnalla vireillä. Lopullinen hyväksyntä asialta vielä puuttuu. Toimintasuunnitelmaan on kirjattu myös nuorisotoiminnan aloittaminen.

    – Syksyyn mennessä pyrimme saamaan nuorisotoiminnan aloitettua. Meillä on täällä varattuna tila ja kaapit sitä varten. Tulossa on kuulemma paljonkin väkeä, mutta meillä on vielä rajallisesti kouluttajiksi koulutettua henkilöstöä.

    Sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Kysyttäessä Juupilta, mitä uudelta asemalta vielä puuttuu, tulee vastaus apteekin hyllyltä.

    – Lisää tukijäseniä. Kymmenellä eurolla vuodessa pääsee tukemaan toimintaamme. Satavassa ja Kakskerrassa on pelkästään kiinteistöjä noin 2500. Jos joka taloudesta yksi henkilö olisi tukijäsenemme, voisin vain kuvitella, millä tavoin voisimme parantaa toimintakykyä ja osaamistamme.

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Teatteria saarilla 40 vuotta

    Kakskerran nuorisoseuran teatteri on tarjonnut teatterielämyksiä saarilla jo 40 vuotta. Näytelmien esityspaikkana toimii tunnelmallinen Kakskerran seuraintalo Satavan saarella.

    Loppukesästä nuorisoseura kokoontuu aina pohtimaan seuraavan kevään produktiota. Luetaan näytelmiä, etsitään ammattiohjaaja ja otetaan yhteyttä näyttelijöihin. Mukana on vanhoja konkareita ja uusia tulokkaita.

    Harrastenäyttelijä Elisa Laakso, miten sinä innostuit lähtemään mukaan Kakskerran nuorisoseuran teatteriin?

    – Aloitin teatteriharrastuksen, kun opettajani ala-asteella pyysi minut mukaan. Näytelmänä oli silloin Adalmiinan helmi. Pidin taukoa oli muutaman vuoden, kunnes Jo vain herra ministeri -niminen näytelmä kutsui takaisin lavalle. Tänä keväänä esitettävä näytelmä Tahdotko naimisiin on viides tuotanto, jossa olen mukana.

    Mitä olet saanut teatteriharrastukseltasi?

    – Teatteri on antanut minulle mahdollisuuden tutustua huikeisiin kanssanäyttelijöihin, ohjaajiin ja taustahenkilöihin. Saan ilmaista ja toteuttaa itseään vapaasti. Olen myös kehittynyt vuosi vuodelta enemmän harrastuksessani.

    Kakskerran nuorisoseuran teatteri esittää tänä keväänä Ilkka Malmin ja Rami Saarijärven näytelmän Tahdotko naimisiin. Näytelmä kertoo Myötämäen kunnasta, jossa on kahdenkymmenen vuoden ajan järjestetty Tahdotko naimisiin -tapahtumaa, jossa salainen hääpari paljastetaan vihkitilaisuudessa. Häitä on ollut aina juhlimassa monisatapäinen yleisö naapuripitäjää myöden. Yllättäen hääparin osallistuminen peruuntuu ja järjestäjillä on vain 12 tuntia aikaa löytää uusi hääpari. Pieneltä kylältä kahden avioon haluavan löytyminen osoittautuukin yllättävän vaikeaksi.

    Näytelmän ohjaa Joanna Savikurki. Esitykset ovat Kakskerran seuraintalolla, osoitteessa Samppaantie 90.

    Mikäli kiinnostuit teatteritoiminnasta, voi siitä kysellä sähköpostilla: kakskerranteatteri@gmail.com.

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Saarella eletään luontoäidin sylin armoilla

    Jarkko ja Santra Koskinen kuuluvat niihin harvoihin, jotka asuvat Kulhon saarella ympäri vuoden.

    Hirvensalon ja Kakskerran välissä sijaitseva Kulhon saari tunnetaan ennen kaikkea kesäasuntojen maaperänä. Mökkeilijöiden kesään painottuvan läsnäolon lisäksi elämää Kulhoon tuovat muutamat henkilöt, jotka asuvat saarella vakituisesti.

    Jarkko ja Santra Koskinen ostivat Kulhon kotinsa vuonna 2002 kesämökiksi. Kolme kauppaan kuulunutta Turun kaupungin kesäsiirtolarakennuksina aiemmin toiminutta taloa ostettiin pariskunnan perhepiiriin.

    – Ostimme talon näkemättä sitä lainkaan paikan päällä etukäteen. Veljeni soitti ja kertoi, että nyt on piru merrassa. Hän oli ostamassa Kulhosta taloa, jätti tarjouksen kolmesta ja sai ne kaikki. Myyntipapereihin pitäisi vetää seuraavana päivänä nimet. Tarjoukset piti laittaa tärkeysjärjestykseen eikä kaupunki suostunut myymään taloja 1 ja 3, vaan ne piti ottaa järjestyksessä, jolloin veljeni joutui hakemaan myös kohteelle 2 ostajan, tyttärensä, Jarkko taustoittaa.

    – Olin aina halunnut punaisen mökin valkoisilla ikkunan pielillä, joten silloin toive toteutui, Santra lisää. Tänä vuonna tulee täyteen jo pyöreät kymmenen vuotta, kun Koskiset ovat asuneet saaritalollaan ympäri vuoden.

    SÄIDEN ARMOILLA

    Papinsaaressa sijaitsevan laiturin ja Kulhon välinen vesireitti on tullut Koskisille siis jo hyvin tutuksi. Meren jäädyttyä talvisin Koskiset liikkuvat kotiin jäänsärkijäveneellä, jonka Jarkko kunnosti Kulhon entiseltä poikakodilta jääneestä Terhi-merkkisestä veneestä, vahvistamalla sen pohjaa metalliosilla. Jäänsärkijä pystyy luovimaan muutaman senttimetrin paksuisen jään läpi.

    Nopeasti vaihteleva tilanne tekee talvisin liikkumisesta kodin ja mantereen välillä usein suunnittelua ja säätietojen seuraamista vaativaa.

    – Merivesi oli tammikuussa hieman alle 2 astetta lämmintä. 15 asteen pakkaset tekevät siinä tapauksessa 5 senttimetriä jääkerrosta vuorokaudessa. 10 senttimetrin paksuisen jään päällä pääsee liikkumaan jo melkein millaisella kulkuneuvolla tahansa, Jarkko kiteyttää.

    Jäällä kuljettaessa turvavarusteet, kuten kuivapuku, pelastusliivit ja naskalit ovat Koskisilla aina mukana. Virallisesti suositeltu jään paksuus autolla liikkumiselle on 15–20 senttimetriä, mutta saarella asuessa suositusta on joutunut toisinaan kiertämään.

    – Tulimme erään kerran kävellen 2,5 senttimetrin paksuisen teräsjään ylitse. Paikalla oli venäläinen pilkkijä, joka kertoi kaverinsa pudonneen jäiden läpi ja lähteneen kotiin vaihtamaan vaatteita. Samalla jää alkoi painumaan allamme alaspäin, jolloin vesi tuli jo nilkkoihin saakka. Poistuimme nopeasti pois kohdasta ja menimme kotiin toista reittiä, jonka pilkkijä meille neuvoi, Jarkko muistelee täpärää tilannetta.

    SILLASTAKIN PUHETTA

    Kulho kuuluu Turun kaupungin Hirvensalon osayleiskaavan yhteyteen. Mökkialueeksi kaavoitetulle saarelle on suunniteltu siltayhteyttä eri sijainnein useaan otteeseen. Nykyisissä kaavaehdotuksissa siltayhteyttä ei enää ole

    – Meidän aikanamme tänne ei varmasti tieyhteyksiä tule, Jarkko uskoo. Kulhon säilyminen eristyneenä ja rauhallisena sijaintina on Koskisten mielestä toivottavaa. Silta saarelle toisi todennäköisesti lisää epätoivottua liikehdintää.

    – Papinsaaren rannalla nähtiin joulukuussa liettualainen pakettiauto kiertelemässä. Tuttuni soitti ja kysyi, että aletaanko pitämään tiellä ajopuomia alhaalla. Satavan Höyttistentiellä oli samoihin aikoihin musta Audi, jossa olleet kaksi pukumiestä esittäytyivät Carunan sähköverkkomiehinä. He sanoivat varautuvansa pyhäpäivien mahdollisiin ongelmiin ja kysyivät, ketkä naapurit ovat joulun poissa kotoa. Eikä koko saaressa edes ole Carunan verkkoa. Satavassa asuvan siskontyttäreni pihalla oli käynyt vuodenvaihteen tienoilla sitten maasturi, josta tuli miehiä kiertelemään taloa. Yrittivät murtaa yhtä ovea, jolloin hälytykset olivat lauenneet ja miehet häipyivät, Jarkko päivittelee.

    Kulhon luonnon eristämässä asuinympäristössä on eräs huolenaihe, josta Koskisilla on jo kokemusta, kun naapuritalossaan ollut Jarkon veli sai sairaskohtauksen. Pelastusviranomaisten pääsy mantereelta saarelle, johon ei ole siltaa, on tavanomaista kohdetta haastavampi.

    – Googlen kartta väitti ennen virheellisesti, että Kakskerrasta tulee silta Kulhoon. Ambulanssi soitti sitten takaisin ja ihmetteli, että ei täällä mitään siltaa ole. Käskimme heitä ajamaan takaisin Papinsaaren rantaan, johon tulimme veneellä. Vaikeaan aikaan vuodesta pelastusviranomaiset tulevat saarelle vain helikopterilla. Vahvan jään aikaan tänne voi toki ajaa, mutta he eivät ota helposti riskiä, pariskunta muistelee. Kulhon kodin lisäksi Koskiset omistavat asunnon Turun keskustan liepeiltä. Varsinkin talvisaikana vallitseva hiljaisuus ei käy Jarkolle ja Santralle kuitenkaan koskaan liian rauhalliseksi.

    – Menemme kaupunkiasuntoon vain silloin, kun Turussa on jotain menoja. Se toimii lähinnä varastona, josta haemme tarvittaessa tavaroita, kuten parempia vaatteita juhlatilaisuuksiin.

    – Olen kotoisin maaseudulta, joten minun on ollut aina helppo asua rauhallisella sijainnilla. Jarkon piti sopeutua enemmän aluksi, Santra lisää.

    TEKSTI JA KUVAT: ALEKSI MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Ainaisjäsen ja vuoden luotolainen

    Tapaamme vuoden 2019 luotolaisen artikkelin muodossa vasta alkuvuodesta 2020. Itsestään vähän ääntä pitävä manttelinperijä olisi omien sanojensa mukaan mieluummin välttynyt koko haastattelulta.

    Mitä kertoo lehdestä ja sen päätoimittajasta se, että kerran vuodessa saarilla valittavan vuoden luotolaisen esittelevä juttu tulee vasta kun puoli vuotta nimitystä on jo takana? Ainakin sen, että joskus jokin voi unohtua ja siitä voi tietysti myös pyytää anteeksi. Siis anteeksi.

    Vuoden luotolaisen tittelistä ja pestistä se taas kertoo sitä, ettei asiasta juuri kuulla itse valintatilaisuuden jälkeen. Itse Vuoden luotolaisesta se taas paljastaa vaatimattomuuden, herra kun ei juuri tykkää pitää itsestään meteliä, vaan pitäytyy ennemmin kuunteluoppilaana. Silti häneen törmää saarilla tapahtumissa melko usein.

    – Tykkään lykätä nokkaani mukaan, vaikkei asiaa aina niin olisi, ainakin oppiakseni asiaa. Tietenkin voi minulla joskus olla joku mielipidekin, mutta useimmiten pyrin olemaan kuuntelemassa, Kullervo Nevalainen kertoo.

    AINAISJÄSEN

    Tutummin Konstana tunnettu Nevalainen on ollut mukana omakotiyhdistyksessä kohta kolmisenkymmentä vuotta.

    – Muutimme Pikisaareen tammikuussa 1989. Pari vuotta siinä meni ja yksi naapureistani valittiin hallituksen jäseneksi. Hän luopui pestistä ensimmäisen vuoden jälkeen ja kysyi,menisinkö hänen tilalleen. Sillä tiellä tässä ollaan edelleen.

    Nevalaisen nimeää itsensä ja kaksi muuta omakotiyhdistyksen ainaisjäseniksi.

    – Meitä pitkäaikaisia taitaa itseni lisäksi olla enää Hyvösen Markku ja Järvisen Risto, joista Markkukin oli jossain välissä vähän aikaa Hirvensalo-Seurassa kunnes palasi takaisin. Riston kanssa olemme ne tällä hetkellä pisimpään yhdistyksessä olleet, Nevalainen pohtii.

    Kolmen vuosikymmenen aikana Hän on nähnyt paljon.

    – Aika aaltoilevaa toiminta on ollut vuosien varrella. Ihmisten osallistuminen ja paneutuminen asioihin on vähentynyt. Monta kertaa olemme keskenämme puhuneet, että jotenkin se meidän sanoma ei oikein koskaan ole lähtenyt kunnolla liikkeelle tai sitä ei ole noteerattu. Viime vuosisadalla kanavat olivat erilaiset, mutta yhteyttä omiin yhteisöihin silti pidettiin.

    – Kiireisen nykyihmisen saaminen kokemaan omakotiyhdistys itselleen tärkeänä toimintana on vaikeaa. Sanomamme ei oikein ole koskaan mennyt perille. Siinä asiassa olemme niin sanotusti nyhvänneet.

    – Joka vuosi on kuitenkin saatu aikaiseksi tapahtuma, joka on koonnut ihmisiä yhteen. Koko vuotta ajatellen se ei kuitenkaan tuo omakotiyhdistystä sellaiseen valoon, jossa se pitäisi saarella nähdä. Isona toimijana. Suurin osa hirvensalolaisista on kuitenkin omakotiasujia ja heille pitäisi palvelu saada sellaiselle tasolle, että olisi aina jotain annettavaa.

    OMAKOTIYHDISTYKSILLÄ PAIKKANSA SAARILLA

    Tulevaisuuteen Nevalaisella on kuitenkin uskoa. Ja siihen, että omakotiyhdistykselle on paikka saarella jatkossakin.

    – Historia kantaa, ei yhdistys mikään kuoleva mammutti ole. Se on kuitenkin perustettu omakotiasukkaiden tarpeesta. Mielestäni agendaa pitäisi löytyä siinä määrin, että saadaan ihmiset heräämään asiaan.

    Nevalaisen mukaan tällä hetkellä yhdistyksessä on mukana hyvin asiaan orientoituneita ihmisiä ja asioita saadaan vietyä eteenpäin.

    – Jossain välissä pyörimme hieman oman napamme ympärillä. Nyt tilanne näyttää valoisammalta.

    Mukana toiminnassa hänet on pitänyt usko kotiseudun parempaan tulevaisuuteen.

    – Se on sellainen määrätty toivo siitä, että saisimme toteuttaa saarella sellaisia asioita, jotka lisäisivät yleistä viihtyvyyttä sekä yhteisöllisyyttä.

    Tavatessaan kaupungin päättäjiä, hän haluaa päästä juttusille itselleen tärkeistä asioista.

    – Olemme toivoneet urheilukenttää saarelle jo pitkän aikaa. Kuntoportaat slalomrinteeseen Heiton viereen ovat nyt ilmeisesti vihdoin työn alla. Ne ovat kaksi liikuntaan liittyvää asiaa, jotka ovat sydäntäni lähellä.

    Liikunta on aina ollut Nevalaiselle tärkeää.

    – Haluan olla liikunnallinen koska tykkään, että liikkuva ihminen on mieleltään ja keholtaan terve.

    MANTTELINPERIJÄ

    Vuoden luotolaisen pestin hän otti vastaan tietäen sen tulleen menneiden ansioiden ja tulevien visioiden tunnustuksena.

    – Itse vuoden luotolaista ei ole vuosiin oikein näkynyt tai kuulunut missään itse seremonian jälkeen. Se tuntuu olevan menneistä kiitos, eikä sen kanssa ole tulevaisuutta niin ajateltu.

    Yksi kiitosta kerännyt asia ainakin on parisen vuotta ponnisteluja vaatinut hanke, jonka lopputuloksena seisovat jääpoijut Hirvensalonsillan pielessä.

    – Tämäkään projekti ei tietysti olisi onnistunut ilman hyviä kontakteja ja sponsoreita. Lisäksi mukanani häärivät ahkerasti myös Järvisen Risto ja Röntysen Seppo.

    Vuoden luotolaisen titteli ei kuitenkaan tule Nevalaisen mielestä ansiotta, joten asiaa pitäisi jalostaa.

    – Sinä aikana kun on kerännyt pisteitä vuoden luotolaiseksi, on oltava jonkinlainen käsitys saaren tulevista toiveista ja siitä mitä saarelta puuttuu ja minkä eteen pitäisi tehdä töitä ja saada rakennettua yhteisöllisyyttä. Siihen pestiin vuoden luotolaistakin pitäisi enemmän käyttää.

    – Tämä instituutti on vuosien aikana tavattu pokata ja sen jälkeen asiasta ei oikein ole kuultu. Jatkossa vuoden luotolainen voisi osallistua useampiin tapahtumiin vuotensa aikana ja jakaa tietoa sekä vuoden luotolaisuudesta että omakotiyhdistyksestä ylipäänsä.

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Pienten puolella Peppi ja Silvia

    MITÄ TARKOITTAA...?

    TAPETTI
    PEPPI: Kuvaa seinässä.
    SILVIA: Sitä voi laittaa seinään.

    VAIHDEKEPPI
    PEPPI: Oksa, niinku puukeppi.
    SILVIA: Vanhat ihmiset kävelee sen kanssa.

    OLKALAUKKU
    PEPPI: Käsilaukku.
    SILVIA: Mamman käsilaukku.

    MALJAKKO
    PEPPI: Kukkia laitetaan siihen.
    SILVIA: Kukkia varten.

    EURO
    PEPPI: Kolikko, raha.
    SILVIA: Raha ja sillä voi ostaa tavaroita.

    LOSKA
    PEPPI: En tiedä mikä on.
    SILVIA: Joku roska? Loskaroska.

    MUSTAJUURI
    PEPPI: Juuri, puun alla siellä oravalla on käpykolo.
    SILVIA: Suuri ja musta.

    HAISUNÄÄTÄ
    PEPPI: Eläin ja jos se pelästyy se levittää pahaa hajua.
    SILVIA: Sama. Haisee tosi pahalle.

    MITÄ TEKEE...?

    KOIRAPOLIISI
    PEPPI: Vahtii liikennettä.
    SILVIA: Vahtii ja auttaa kaikkia. Ryhmä Hau.

    KAUPUNGINJOHTAJA
    PEPPI: Kuljettaa ja johtaa.
    SILVIA: Pomottelee ja käskee kaikkia.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    PANKKI
    PEPPI: Se on vähän sellanen kauppa mistä saa rahaa.
    SILVIA: Sieltä saa rahaa.

    AUTO
    PEPPI: Kilpa-auto ja siinä on hyvät renkaat.
    SILVIA: No, vahva ja iso auto.

    MIHIN TARVITAAN...?

    PERHOSIA
    PEPPI: Ne lentää ja menee kukkaan syömään sitä hunajaa.
    SILVIA: En mä tiedä. Ne vaan on ja lentää.

    JAUHOJA
    PEPPI: Leipomiseen.
    SILVIA: Muffinsseihin, kekseihin ja muihin kun leivotaan.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    PEPPI: Aurinko paistaa ja on sateenkaari. On metsää ja kaupunki, taloja ja semmoista. Hirvensalon perhe: isi, äiti ja isosiskot.
    SILVIA: On koti ja perhe Hirvensalossa. Leikkikavereita. Äiti, isi, Vilma, Olivia, Eemil.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    PEPPI: Eläintenhoitaja ja ehkä eläinlääkäri.
    SILVIA: Musta tulee hevostallinhoitaja

    TEKSTI JA KUVA: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Maanpäähän juurtuneet

    Tie kiertelee ja mutkittelee, meri lähestyy. Ei vielä tämäkään mökki, muutama mutka lisää, tie nousee ja kapenee, ajetaan portista sisään. Ja yhtäkkiä ollaan Airiston äärellä. Vinoiksi ja vankoiksi kasvaneiden rantamäntyjen lomasta siintää Loistokari. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi Maanpää on pitänyt Nurmet maisemissaan.

    Raija Nurmen isän isä rakensi kesäpaikan Maanpäähän vuonna 1926. Nyt voi pohtia, miten se ylipäätään on ollut mahdollista perheelle, joka asui Puistokadulla hellahuoneessa.

    1920-luvun Turussa Ruissalo on ollut rikkaitten pitsihuvilapaikka, johon kuljettiin pianojen ja palvelijoiden kanssa kuorma-autokyydillä. Hirvensalon saarille syntyi tavallisten työläisten ponnistuksilla kesäpaikkoja. Nurmi uumoilee, että tavoite oli varmasti saada oma pieni paikka, jossa olisi kivempi nukkua kuin Työväen pursiseuran siskonpedissä. 

    Mökin rakentajina oli veljessarja. Paikka on ehkä myös tyyppiesimerkki ”kesämökkisukukolhoosista”. Mökille saareen tuli koko suku, Raija Nurmelle se tarkoitti serkkujen seuraa.

    RUOTSINLAIVOJEN AALLOILLA KEIKKUEN

    – Paikka oli lasten paratiisi ja sellaisena sen muistan. Mökille kuljettiin Aurajoelta veneen kanssa, matka kesti tunnin. Vielä 1950-luvulla liikkui saaristoalus, joka otti kiinni isompiin laitureihin.

    – Maito haettiin Maanpään Länsitalosta. Ei ollut sähköä, ei jääkaappeja, se oli sitä aikaa. Hyvä kellari oli, se piti viileänä.

    Lapsuuskesinä riitti vauhtia. Serkkujen kanssa urheiltiin, oli pituushyppypaikka ja jalkapallokenttä, pelattiin sulkapalloa.

    Maisemaan kuuluivat ruotsinlaivat, joiden laineilla käytiin keikkumassa. Veneellä voitiin myös soutaa vastatuuleen ja purjehtia omatekoisen lakanapurjeen kanssa myötätuulessa takaisin laituriin.

    – Talvella ei mökillä oltu ollenkaan, ikkunoihin pantiin isot luukut.

    Vain sota-aikana Nurmen täti oli ollut mökillä sotaa paossa talvena. Nyt mökillä käydään ympäri vuoden viikoittain.

    – Maanpäähän on suunniteltu hiilisatamaa, sähkölaitosta ja leirintäaluetta, muttei nyt viimeiseen 20 vuoteen ole mitään.

    AIKUISTEN JA LAPSEN NÄKÖKULMA

    Aikuiselle, joka liittyy sukuun ulkopuolelta, sukumökki ei aina ole helppo paikka, traditioihin ja tyyliin on vain sopeuduttava. Tämän tiesi jo Raija Nurmen äiti. Kun Matti Nurmi tuli mukaan kuvioihin, Raijan äiti muistutti tästä viisailla sanoilla. ”Matti tulee mökille vieraana.”

    – Itselläni on vain aurinkoisia muistoja sieltä. En muista skismaa tai riitaa. Äidilleni ja sittemmin Matille kuvio on ollut sellainen, että kun joutuu toisen suvun keskelle, ei välttämättä ole helppoa.

    Myös Nurmien jälkikasvu on aikanaan protestoinut. Tytär totesi 10-vuotiaana, että mökin ainoa hyvä puoli on se, että sieltä pääsee ”keltaisella vaaralla kaupunkiin”. Samainen tytär toi kuitenkin oman lapsensa ensi kertaa Maanpään mökille viikon vanhana.

    – Kyllä Maanpää on aina ollut tärkeä paikka. Jos on ollut rentoutusharjoitus, jossa on pitänyt viedä itsensä mielikuvissa johonkin ihanaan paikkaan, vien itseni aina mökille.

    OPETTAJUUS VERISSÄ

    Raija Nurmi haaveili liikunnanopettajan ammatista. Keväällä 1965 ne, jotka yrittivät pyrkiä Helsinkiin voimistelulaitokselle, yrittivät myös opiskelemaan lääkintävoimistelua.

    – Pääsykokeita ei ollut. Jos olisi ruvettu haastattelemaan, että miksi haluat lääkintävoimistelijaksi, en olisi osannut sanoa mitään, koska en tiennyt alasta mitään. Sitten kun sain kirjeen ”teidät on valittu” ajattelin, että käyn nyt tämän.

    Mutta sikäli koulutus onnistui, se kiinnitti Raija Nurmen alaan. Muualle hän ei enää hakenutkaan. Työt hän aloitti vanhassa kunnallissairaalassa. Sieltä hän siirtyi vastaaviin tehtäviin kaupunginsairaalaan.

    Alun perin paimiolaisesta Matti Nurmesta taas tuli fyysikko ehkä osin äidin päättäväisyyden ansiosta.

    – Tuli syksy ja äiti sanoi, että mene nyt opiskelemaan nyt jonnekin, et jää tähän makaamaan. Ei siihen aikaan kyllä mitään maattu – mutta olin tyhjän päällä. Pari kolme päivää oli aikaa hakea ja hain matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Kilttinä poikana menin, kun äiti käski, hän nauraa.

    – Oli juuri sen verran hyvä ylioppilastodistus, että sillä pääsi suoraan.

    – Ura lähti siitä liikkeelle. En ole päivääkään katunut. Nuorten reippaiden opiskelijoiden kanssa on saanut touhuta siellä, Nurmi kertoo. Hän teki uransa fysiikan lehtorina Puolalanmäen lukiossa.

    Raija Nurmi eteni työurallaan lääkintävoimistelusta fysioterapian yliopettajaksi ammattikorkeakoulussa.

    – Oikeastaan ajattelin, että kun Mattikin on opettajana koulussa, minunkin olisi kiva olla. Työajat olisivat yhteiset.

    Vuosien myötä hän kouluttautui lisää. Nurmi kertoo jonkun sanoneen, että ammattikorkea on sellainen, että aina välillä tulit epäpäteväksi omassa virassasi ja sitten piti taas jatkoopiskella joku yliopistotutkinto.

    – Oppilasaines oli ammattikorkeakoulussa aina superhienoa, ajattelin aina, että kuinka voi näin ihanassa työpaikassa olla.

    NURMISSA RIITTÄÄ VIRTAA

    Raija Nurmi kertoo, että 1960-luvulla alkanut jumppaharrastus jatkuu.

    – Olen ollut Turun Naisvoimistelijoissa ollut ikäni, kaikenlaisissa tehtävissä, ohjannut erilaisia ryhmiä ja toiminut puheenjohtaja ja eri toimikunnissa. Viime vuosina olen valmentanut joukkuevoimisteluryhmää, nyt en enää pariin vuoteen.

    Nyt esiintyvä ryhmä on yli 50-vuotiaiden naisten Turku Gym Ladies, jonka kanssa mennään ensi syksynä Golden Ages -festivaaleille Kreetalle.Matti Nurmi on harrastanut maratoneja.

    – Se oli sitä aikaa, kun ruvettiin seurustelemaan, eikä muutakaan tekemistä ollut. Niin saattoi edes lähteä maantietä pitkin juoksemaan, Matti Nurmi myhäilee.

    – Eilen olit viimeksi lenkillä, puoliso lisää.

    – Parin kolmen kilometrin lenkillä, vaikka ikää alkaa olla lähemmäs sata, Nurmi tuumaa.

    Sporttiklubi Uittamo City houkutteli mukaan juoksemaan. Juoksu on ollut hyvä harrastus, siinä unohtuvat kaikki murheet. Kaukaisin juoksumatka on tehty Hawajille, Tukholman maratonilla käytiin monta vuotta.

    Edelleen joka sunnuntai aamukymmeneltä lähdetään tietystä paikasta.

    – Ne lähtevät, jotka kerkeävät ja pystyvät. Aika hyvin porukka on pysynyt koossa. On mielekästä menoa tiettynä viikonpäivänä. On fantastinen olo, kun on lenkin tehnyt. Kaikki jumitukset ja muut ovat hävinneet.

    Myös mökillä touhuaminen käy yhdestä harrastuksesta. Nyt lapsuusserkut on korvannut mökkiyhteisö, joiden kesken pidetään kesäjuhlia ja eletään hyvässä yhteistyössä. 1920-luvun huvilat elävät nyt erilaista yhteisöllistä elämää.

    – Lastenlasten vierailut, viidennen sukupolven läsnäolo mökillä on ihanaa ja rikastuttavaa.

    SEURAAVAT SAARELAISKAVERI

    Seuraava saarelaiskaveri on Raija Nurmen sanoin energinen, tarmokas ja aikaansaava ihminen. Tämä lämmin ja valoisa ystävä pitää puutarhahoidosta. Hän on kiinnostunut myös aamu-uinneista.

    – Hän on pitkäaikainen ystävä ja rakas mökkinaapuri.

    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Ämyri: Kesätöihin saarille?

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Kesä on pian taas täällä ja nyt on oikea aika hakea kesätöitä. Hirvensalo, Satava ja Kakskerta tarjoavat nuorille muutamia kesätyömahdollisuuksia, joihin on parhaillaan haku päällä. Tsekkaa tästä vinkit ja lista saarien kesätyömahdollisuuksista!

    K-Supermarket Hirvensalo tarjoaa noin kahdeksalle nuorelle kesätyötä tulevana kesänä. 15–17-vuotiaat palkataan Turun kaupungin kesätyösetelien avulla. Ensin töitä haetaan sähköpostitse KSupermarketista, jonka jälkeen hakijoista valitaan onnekkaat kesätyöläiset arpomalla. Valinnan jälkeen nuori ja työnantaja täyttävät esitietolomakkeen, jota vastaan nuori voi noutaa kesätyösetelin. Kesätyöseteleitä on rajoitettu määrä, joten kannattaa toimia nopeasti. K-Supermarket tarjoaa kesätöitä myös täysikäisille.

    – Oma aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus on tärkeää, K-Supermarket Hirvensalon kauppias Juha Kalliala sanoo.

    Kalliala odottaa hakijoilta iloisuutta ja avoimuutta, kokemusta ei tarvitse olla.

    – Meidän velvollisuutemme on opettaa nuoria, joten ahkeruus ja oma-aloitteisuus riittää. Kaiken muun me opetamme.

    Hirvensalon K-Supermarketissa kesätyösetelillä palkattavan kesätyöntekijän tehtäviin kuuluu hyllytys, asiakaspalvelu sekä kaupan siistiminen. Työsuhde kestää kaksi viikkoa.

    Kesätöitä tarjoaa myös Hirvensalon Hesburger. Hesburgerin tarjoamiin töihin voit hakea täyttämällä hakulomakkeen heidän nettisivuillaan. Hesburgerilla työtehtäviin kuuluu keittiö-, asiakaspalvelu- ja siivoustehtävät.

    Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Kirsi-Maria Nikander kertoo, että kokeneet esimiehet kouluttavat nuoret työhön.

    – Käytössä on myös esimerkiksi verkkokoulutus ja materiaaleja itseopiskeluun.

    Nikanderin mukaan kesätyöntekijän tärkein ominaisuus on halu oppia ja kehittää itseään. Myös into työskennellä asiakaspalvelutyössä on tärkeää. Vinkkinä kesätyöhakuun Nikander kertoo, että Hesburgerin edustajia on usein erilaisissa rekrytointitapahtumissa, joissa pääsee helposti juttelemaan ja kyselemään töistä Hesburgerilla.

    Saarilla kesätyötä nuorille tarjoavat ainakin seuraavat:

    Ravintola Terrassen
    Osoite: Valaanpyytäjänkatu 10-12
    Haku: barterrassen@gmail.com, puh. 0404819692
    Työtehtävät: tarjoilu, siivous

    Harjattulan Kartano
    Osoite: Harjattulantie 80
    Haku: juhlat@harjattula.fi (otsikolla KESÄSESONKI 2020), lisätietoa Harjattulan Kartanon facebook-sivulla
    Työtehtävät: tarjoilu

    K-Supermarket Hirvensalo
    Osoite: Vanha Kakskerrantie 1
    Haku: juha.kalliala@k-supermarket.fi
    Työtehtävät: hyllytys, asiakaspalvelu, varastotyö, kaupan siistiminen

    Meisalan Marja
    Osoite: Vanha Kakskerrantie 1, (K-Supermarket Hirvensalon edessä)
    Haku: janne.saario@meisalanmarja.fi
    Työtehtävät: myyntityö

    Suomen Suoramainonta
    Osoite: sinulle sovittu piiri (esim. kodin lähellä)
    Haku: jakajaksi.fi
    Työtehtävät: jakelutyö

    Hesburger Hirvensalo
    Osoite: Pitkäpellonkatu 1
    Haku: hesburger.fi
    Työtehtävät: ravintolatyöntekijän tehtävät

    TEKSTI JA KUVA: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Mitä kuuluu Helena Lindell?

    Taidemaalari Lindell on syntyjään Sippolasta, Kymenlaaksosta. Hän olisi päässyt opiskelemaan taidetta Saksaan, mutta jänisti ja päätyi matkailualan opintoihin Turkuun. Neljäs taidenäyttelynsä, Elämän meri, on nähtävillä Meri-Karinassa maaliskuun loppuun saakka.
    – Ilman aviomiestäni Henryä ei tätä näyttelyä olisi. Henry on kannustanut minua jatkamaan taidetta, Lindell sanoo.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA.
    Iloinen, innostuva ja luova.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Henna.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Työelämässä ollessani olin markkinointi- ja myyntitehtävissä sekä yrittäjänä. Nyt olen eläkeläinen, taivaanrannanmaalari.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
    Taiteilija ja ihmisten auttaja eli sairaanhoitaja. Pelkäsin kuitenkin verta.

    MITÄ TEKISIT NYT TYÖKSESI JOS NYT VAIHTAISIT ALAA?
    Jos olisin nuori, työskentelisin lasten tai vanhusten parissa.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN? 

    Tämän muistan joka aamu: Joka aamu on armo uus, miks huolta siis kantaa, Jeesus voimansa antaa.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Sain hyvältä ystävältäni Ullalta tekstiviestejä. Ne ovat piristäneet minua koko viikon.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Jaloissani oleva jatkuva särky ja kipu, joiden syytä ei vielä tiedetä.

    MISSÄ ASUT?
    Hirvensalon Kaistarniemessä.

    MITÄ HARRASTAT?
    Lukemista ja lenkkeilyä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA? 
    Haluaisin päästä hyvälle tietotekniikan kuvankäsittelykurssille ja oppia valokuvaamaan paremmin.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Uutiset ja ajankohtaisohjelmat.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Haluaisi saada jalkani kuntoon ja toivoisin, että mieheni Henryn Parkinsonin tauti pysyisi aisoissa.

    MITEN RENTOUDUT?
    Kuuntelemalla rauhallista musiikkia, lenkkeilemällä ja ottamalla päivätorkut.

    MITEN PÄÄDYIT SAARILLE?
    Kun Henry sai diagnoosin Parkinsonin taudista, meidän piti löytää asunto, missä on helppo liikkua. Sopiva asunto löytyi Kaistarniemestä ja olemme asuneet täällä kuusi vuotta.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLA JA MIKÄ TEKEE SIITÄ MIELUISAN?
    Rantabulevardi, eli kävelytie Kaistarniemestä Moikoisiin. Siinä on maalaismaisemaa ja rauhaa.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Elämämme on extremeä arkenakin. Molemmilla on ongelmia terveydessä ja siinä on jännitystä riittämiin.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
    Vuoteen 2017, jolloin minulle tehtiin ensimmäinen polven tekonivelleikkaus, joka epäonnistui totaalisesti. Leikannut ortopedi sanoi, että on kiire leikata molemmat polvet, muuten niitä ei saada korjattua. Uusintaleikkaus tehtiin marraskuussa 2018. Samanlainen särky jatkuu molemmissa jaloissa kuin ennen ensimmäistä leikkausta, sekä uusintaleikkausta. Uusintaleikkauksen jälkeen pystyn nyt kävelemään ilman sauvoja ja jalat taipuvat lähes normaalisti, mutta kivun takia joudun syömään paljon kovia kipulääkkeitä. Miettisin uudestaan, että menisinkö siihen ensimmäiseenkään leikkaukseen.

    MINKÄ ASIAN NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Vammaisten ja vanhusten kunnioittamista saisi olla enemmän. Erilaisuus pitäisi olla hyväksytympää. Myös kaikenlainen vihapuhe ärsyttää.

    MIHIN TAASOLET TYYTYVÄINEN?
    Suomessa on hyvä sosiaaliturva moniin muihin maihin verrattuna.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Olemme aloittaneet lajittelemaan roskia paremmin. Hyötyliikunta säästää luontoa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Jouluaattona olimme Henryn kanssa Taidekappelissa jouluaattohartaudessa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Minulla on Elämän Meri -taidenäyttely Meri-Karinassa. Siinä on nyt riittävästi tapahtumaa.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Mitä olen oppinut elämästä ja olenko valmis lähtemään tästä elämästä, jos elämänlanka katkeaa 

    TEKSTI: Mika Hietakangas
    KUVA: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Minna-Stiina Saaristo-Vellinki toi teatterin Hirvensaloon

    Syvälahden monitoimitalolla käy innostunut kuhina, kun mini- ja pikkuhirvarit eli Hirvensalon nuorisoteatterin pienimmät harrastajat kokoontuvat harjoituksiin. Minihirvarit opettelevat teatterintekemisen alkeita leikin voimalla, mutta pikkuhirvareiden harjoituksissa on selvä tavoite; yleisö saa nauttia Pekka Töpöhännän, Monnin, Pillin & Pullan ja muiden kissaystävien seikkailuista.

    Ulkopuolisen toimittajatädin läsnäolo kameroineen hämmentää harjoituksia. Kun haastattelua jatketaan teatterinjohtaja Minna-Stiina Saaristo-Vellingin kanssa viereisessä aulassa, tulee lapsiin eloa; laulu raikaa ja repliikit tulevat innokkaasti eläytyen kun ”kissat” harjoittelevat ohjaaja Loviisa Grubertin johdolla. 

    Nuorisoteatterin kotiutuminen Hirvensaloon on Minna-Stiinan, entisen Kaarinan nuorisoteatterin pitkäaikaisen johtajan, henkilökohtainen aikaansaannos. Teatterin synnyn takaa löytyy myös muita nimiä. Idea ja ehdotus teatterin perustamiseen tuli harrastajateatterin moniottelijalta Tarja Vuolalta, joka näki teatterinmentävän tyhjiön saarelaisten lasten ja nuorten harrastuskentässä.

    Hirvensaloseuran entinen puheenjohtaja Kaija Hartiala antoi sekä henkistä että taloudellista tukea teatterille. Kun Syvälahden monitoimitalon suunnittelu käynnistyi, otti rehtori Jarmo Salo yhteyttä ja kysyi hirvareiden kiinnostusta. Se lopetti hirvareiden kiertolaiselämän, kun Syvälahdesta löytyivät harjoittelu- ja esiintymispaikka sekä lavaste- ja rekvi- siittavarasto, kaikki saman katon alta.

    TEATTERIN PALASET LOKSAHTANEET KOHDALLEEN

    Yhdestä ryhmästä vuonna 2014 alkanut toiminta on laajentunut kuuteen eri-ikäisille tarkoitettuun harrastajaryhmään, viimeisimpänä tammikuussa 2020 perustettu aikuisten ryhmä. Teatterilla on tänä vuonna kolme ensi-iltaa.

    – Vuosien jälkeen yleisö on löytänyt Hirvensalon nuorisoteatterin ja todennut sen tuottavan laadukkaita esityksiä, iloitsee Minna-Stiina.

    Hirvareiden esitykset valmistuvat – näyttelijäkaartia lukuun ottamatta – ammattilaisvoimin. Yleisö näkee esityksen, josta välittyy ohjaajan, puvustajan, lavastajan ja valosuunnittelijan ammattitaito.

    Teatterin johtaminen vaatii sekä taiteellista näkemystä että hallinnollista otetta.

    – Tämä on osa-aikatyö, joka vie lähes kaiken ajan eli kokopäivätyötä osa-aikapalkalla, kiteyttää Minna-Stiina.

    Kuusi vuotta pestiä hoitaneena Minna-Stiina jättää kuluvan kauden jälkeen hirvarit levollisin mielin.

    – Olo on vähän väsynyt ja nyt on hyvä aika luopua ja antaa tilaa muille tekijöille sekä suunnata itse uusiin kuvioihin. Hän kertoo palaavansa freelanceohjaajaksi ja -dramaturgiksi, ja tavoitteena on keskittyä entistä enemmän ammattikentän tuotantoihin. Valmiina on Timo Parvelan Kepler 62-sarjasta tehty dramatisointi, jonka toteutuksesta neuvotellaan muutaman ammattiteatterin kanssa. Tulevana kesänä hän ohjaa Salon Puutaivas-teatterille ohjaajaisänsä Pekka Saariston Shakespearen tekstistä dramatisoiman Vaskion Iloset frouvat -näytelmän.

    TEATTERISTA TULI AMMATTI – SITTENKIN

    Minna-Stiina kertoo jo lapsena pudonneensa teatteripataan. Näyttämöllä hän oli ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana isänsä ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Silkkikivi-näytelmässä Paimion kesäteatterissa. Näyttelemistä enemmän häntä on aina kiinnostanut ohjaaminen. Koulun näytelmäharjoituksissa hän oli – nähtyään opettajan epätoivoisen yrityksen – kysynyt lupaa ohjaamiseen. Tämän jälkeen Kolme iloista rosvoa hiippailivat kuusivuotiaan Minna-Stiinan ohjauksessa ja esityksestä tuli hyvä.

    Minna-Stiina kertoo olevansa teatterialalla ”isän perinnöstä huolimatta”. Työn varjopuolia nähneenä hän pyrki välttelemään teatteria ammattina. Hän opiskeli Venäjän kielen tulkiksi 1980-luvun lopussa Kiovan yliopistossa, entisen Neuvostoliiton alueella. Maailmanhistoria puuttui peliin; Neuvostoliitto hajosi ja oma oppiaine lähti alta, jolloin Minna-Stiina siirtyi opiskelemaan Turun ja Helsingin yliopistoihin teatteritiedettä. Samaan aikaan hän sai ohjaustyötarjouksia teattereista. Ala tuntui kuitenkin epävakaalta ja Minna-Stiina teki ohjausten ohella myös tulkin ja tarjoilijan töitä. Vasta, kun hän ohjasi ensimmäisen oman dramatisointinsa Kaarinan nuorisoteatteriin vuonna 2001, koki hän olevansa siellä missä pitääkin, tekemässä sitä mitä pitääkin. Tunne oli vahva. Tarjoilijan ja tulkin työt jäivät myös mieluisiksi, ohjaajan ammattia tasapainottaviksi sivutöiksi, joita Minna-Stiina tekee, minkä ohjauksiltaan ja teatterinjohtamiseltaan ehtii.

    Korkea taiteellinen taso ja yleisön kunnioitus ovat keskeiset periaatteet, jotka määrittävät Minna-Stiinan työtä. Hän on tehnyt lukuisia ohjauksia omista dramatisoinneistaan. Ohjaustyö on luonteva jatke omalle käsikirjoitukselle. Se toimii, minkä ovat huomanneet myös kriitikot.

    Minna-Stiina on muokannut maailmankirjallisuuden klassikkoteoksia, nimekkäimpiä niistä lienee Victor Hugon Kurjat ja Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini. Kotimaisista isoista produktioista hän muistelee Liedon kesäteatteriin tekemäänsä Täällä pohjantähden alla, jossa työryhmässä oli yhteensä 64 henkeä ja kaksi hevosta! Kakskerran nuorisoseuran teatterin kanssa Minna-Stiina on tehnyt näytelmät Korppolaismäjen iloset frouvat vuonna 2008 ja Iso Paha Susi vuonna 2014.

    TEATTERIHARRASTUKSEN HYVÄT PUOLET

    Hirvarit ovat viritelleet yhteistyötä myös Syvälahden muiden toimijoiden kanssa. Vanhimmat teatteriharrastajat, sekä aikuisjäsenet lukevat satuja Hirvensalon kirjastossa tiistai-iltaisin klo 18–19. Sadut valikoituvat kuulijoiden iän ja kiinnostuksen mukaan, ja satutunneille ovat kaikki tervetulleita. Nuorisojäsenet ovat käyneet lukemassa satuja Syvälahden päiväkodissa. Satutunnit antavat harrastajille lisää rohkeutta kohdata yleisönsä ja samalla tuovat iloa kirjaston ja päiväkodin lapsille.

    – Teatteriharrastus kasvattaa, se antaa nuorille ja lapsille rohkeutta itsensä ilmaisemiseen, opettaa ryhmässä toimimisen taitoja, yhteen hiileen puhaltamista. Se on demokraattinen yhteisö. Tänä vuonna korostamme erityisesti kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisyä. Pistämme heti stopin kaverille nauramiseen ja ulkopuolelle jättämiseen, sanoo Minna-Stiina.

    Harjoitusten lisäksi yhteishenkeä luodaan yhteisillä tapahtumilla teatterin ulkopuolella. Kiitos työstä tulee erään vanhemman kommentista, jonka mukaan lapsi kokee olevansa – ensimmäistä kertaa – mieleisessään yhteisössä.

    Hirvareissa toimii sekä näytelmäryhmiä, että ilmaisutaitoja harjoittavia kurssiryhmiä. Vuoden tai kahden välein näytelmäryhmien jäsenet vaihtavat seuraavan ikäluokan kurssiryhmään ja kurssiryhmistä valmistuneet taas pääsevät vanhempaan näytelmäryhmään, soveltamaan oppimaansa käytäntöön. Kaikkien lapsi- ja nuorisoryhmien ikäjakaumat ovat noin kahden vuoden ikähaarukassa, mitä Minna-Stiina pitää tärkeänä.

    – Silloin syntyy kaverisuhteita helpommin ja näinkin voidaan välttää syrjäytymistä ja yksinjäämistä. Tasaikäisessä porukassa myös opitaan parhaiten.

    Teatterista tulee helposti koko elämän kestävä harrastus. Nykyisissä ryhmissä on muutamia, joilla on jo nyt selvä ammatillinen tavoite. Hirvareissa on mukana myös kokonaisia perheitä. Minna-Stiina sanoo, että mukana on seitsemän perhettä, joista mukana on enemmän kuin yksi henkilö.

    Hirvensalolainen Mariana kertoo äidin vinkanneen hänelle teatteriharrastuksesta. Mukana ryhmässä on myös kaveri Helmi.

    – Joskus väsyttää kun pitää lähteä, myöntää Mariana. Harjoituksissa menee väsymys kuitenkin ohi.

    Pikkuhirvarit paljastavat, että tulevassa Töpöhäntä-esityksessä on vähän kaikenlaista: tutustumista, synttäreitä ja kaikkea hauskaa. Monnia kuvataan vähän ilkeäksi, joka keksii kaikenlaisia jekkuja Pekalle, mutta lopussa taitaa Monnikin muuttua, vai muuttuuko? Se selviää huhtikuussa Syvälahden monitoimitalon lavalla.

    TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Uutuuttaan kiiltävä

    Kakskerran VPK muutti joulukuun alussa 2019 uusiin tiloihin Satavaan. Muutos on sopimuspalokunnalle melkoinen sekä fyysisesti että henkisesti. Nyt miehittämätön asemakin on useammin miehitettynä.

    Leijumme onnesta! Vaikka olemme olleet täällä jo kolme kuukautta, nousee silti tänne saapuessa hymy korviin, kehuu Kakskerran VPK:n hallituksen puheenjohtaja Britt-Marie Juup.

    Hän häärää uutuuttaan kiiltävässä keittiötilassa, joka on suunniteltu hälytysmuonitusta silmällä pitäen. Pitkäkestoisissa hälytystehtävissä VPK:n naisosasto on valmiina muonittamaan väsyneitä palomiehiä, tarvittaessa vaikka koko maakunnan alueella.

    – Tänne on sitä varten hankittu kunnon laitteet. Olemme kerran kuussa harjoituksen vuoksi muonittaneet omaa hälytysosastoa heidän harjoituksissaan. Pääsemme koettamaan reseptejä käytännössä ja samalla pohdimme, miten ne toimivat millekin syöjämäärälle. Hälytysosasto on ollut asiasta mielissään, Juup nauraa.

    AJOITTAIN MIEHITETTY MIEHITTÄMÄTÖN ASEMA

    Paloaseman perusvarustukseen tavallisesti kuuluva pyykinpesukone tuntuu nyt palokuntalaisille luksukselta. Vanhassa tallissa ei ollut edes juoksevaa lämmintä vettä.

    – Koska nokiset varusteet sisältävät haitallisia yhdisteitä, laitetaan ne aina tarvittaessa jo tilannepaikalla säkkeihin ja pestään sitten täällä. Vieressä on kuivaushuone, joten täällä varusteet todella saadaan pysymään puhtaina ja siisteinä.

    Pukuhuoneen yhteydestä löytyvät tilavat suihkutilat ja usean hengen kerrallaan vetävä sauna. Hyvät ja toimivat tilat vaikuttavat sekä miehistön viihtyvyyteen, toiminnan järjestelmällisyyteen ja se myös mahdollistaa nopeamman hälytyksiin lähdön. Tällä hetkellä näyttäisi, että kiireellisiin tehtäviin lähdetään noin kuusi minuuttia nopeammin, kuin vanhalta asemalta.

    – Sopimuspalokuntien paloasemat eivät tavanomaisesti ole miehitettyjä. Nyt kun meillä on täällä hienot tilat, kuntoilulaitteita ja kunnon sauna, miehistön jäsenet viihtyvät täällä vapaa-aikanaankin. Se tarkoittaa, että meillä on useinkin miehitetty miehittämätön asema, Juup selventää.

    NUORISO-OSASTO JA ENSIVASTERYHMÄ OSANA TULEVAISUUTTA

    Kakskerran VPK:lla on tähän mennessä ollut hälytysosasto, naisosasto ja vasta perustettu tukiosasto. Nuoriso-osasto ja ensivasteryhmä ovat osa tulevaisuutta. Ensivastetoiminta, jossa paloasemalta lähtee ensivastekoulutettu henkilöstö hätätilapotilaan luokse ensihoitoyksikön, eli ambulanssin lisäksi, on palokunnalla vireillä. Lopullinen hyväksyntä asialta vielä puuttuu. Toimintasuunnitelmaan on kirjattu myös nuorisotoiminnan aloittaminen.

    – Syksyyn mennessä pyrimme saamaan nuorisotoiminnan aloitettua. Meillä on täällä varattuna tila ja kaapit sitä varten. Tulossa on kuulemma paljonkin väkeä, mutta meillä on vielä rajallisesti kouluttajiksi koulutettua henkilöstöä.

    Sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Kysyttäessä Juupilta, mitä uudelta asemalta vielä puuttuu, tulee vastaus apteekin hyllyltä.

    – Lisää tukijäseniä. Kymmenellä eurolla vuodessa pääsee tukemaan toimintaamme. Satavassa ja Kakskerrassa on pelkästään kiinteistöjä noin 2500. Jos joka taloudesta yksi henkilö olisi tukijäsenemme, voisin vain kuvitella, millä tavoin voisimme parantaa toimintakykyä ja osaamistamme.

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Teatteria saarilla 40 vuotta

    Kakskerran nuorisoseuran teatteri on tarjonnut teatterielämyksiä saarilla jo 40 vuotta. Näytelmien esityspaikkana toimii tunnelmallinen Kakskerran seuraintalo Satavan saarella.

    Loppukesästä nuorisoseura kokoontuu aina pohtimaan seuraavan kevään produktiota. Luetaan näytelmiä, etsitään ammattiohjaaja ja otetaan yhteyttä näyttelijöihin. Mukana on vanhoja konkareita ja uusia tulokkaita.

    Harrastenäyttelijä Elisa Laakso, miten sinä innostuit lähtemään mukaan Kakskerran nuorisoseuran teatteriin?

    – Aloitin teatteriharrastuksen, kun opettajani ala-asteella pyysi minut mukaan. Näytelmänä oli silloin Adalmiinan helmi. Pidin taukoa oli muutaman vuoden, kunnes Jo vain herra ministeri -niminen näytelmä kutsui takaisin lavalle. Tänä keväänä esitettävä näytelmä Tahdotko naimisiin on viides tuotanto, jossa olen mukana.

    Mitä olet saanut teatteriharrastukseltasi?

    – Teatteri on antanut minulle mahdollisuuden tutustua huikeisiin kanssanäyttelijöihin, ohjaajiin ja taustahenkilöihin. Saan ilmaista ja toteuttaa itseään vapaasti. Olen myös kehittynyt vuosi vuodelta enemmän harrastuksessani.

    Kakskerran nuorisoseuran teatteri esittää tänä keväänä Ilkka Malmin ja Rami Saarijärven näytelmän Tahdotko naimisiin. Näytelmä kertoo Myötämäen kunnasta, jossa on kahdenkymmenen vuoden ajan järjestetty Tahdotko naimisiin -tapahtumaa, jossa salainen hääpari paljastetaan vihkitilaisuudessa. Häitä on ollut aina juhlimassa monisatapäinen yleisö naapuripitäjää myöden. Yllättäen hääparin osallistuminen peruuntuu ja järjestäjillä on vain 12 tuntia aikaa löytää uusi hääpari. Pieneltä kylältä kahden avioon haluavan löytyminen osoittautuukin yllättävän vaikeaksi.

    Näytelmän ohjaa Joanna Savikurki. Esitykset ovat Kakskerran seuraintalolla, osoitteessa Samppaantie 90.

    Mikäli kiinnostuit teatteritoiminnasta, voi siitä kysellä sähköpostilla: kakskerranteatteri@gmail.com.

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Saarella eletään luontoäidin sylin armoilla

    Jarkko ja Santra Koskinen kuuluvat niihin harvoihin, jotka asuvat Kulhon saarella ympäri vuoden.

    Hirvensalon ja Kakskerran välissä sijaitseva Kulhon saari tunnetaan ennen kaikkea kesäasuntojen maaperänä. Mökkeilijöiden kesään painottuvan läsnäolon lisäksi elämää Kulhoon tuovat muutamat henkilöt, jotka asuvat saarella vakituisesti.

    Jarkko ja Santra Koskinen ostivat Kulhon kotinsa vuonna 2002 kesämökiksi. Kolme kauppaan kuulunutta Turun kaupungin kesäsiirtolarakennuksina aiemmin toiminutta taloa ostettiin pariskunnan perhepiiriin.

    – Ostimme talon näkemättä sitä lainkaan paikan päällä etukäteen. Veljeni soitti ja kertoi, että nyt on piru merrassa. Hän oli ostamassa Kulhosta taloa, jätti tarjouksen kolmesta ja sai ne kaikki. Myyntipapereihin pitäisi vetää seuraavana päivänä nimet. Tarjoukset piti laittaa tärkeysjärjestykseen eikä kaupunki suostunut myymään taloja 1 ja 3, vaan ne piti ottaa järjestyksessä, jolloin veljeni joutui hakemaan myös kohteelle 2 ostajan, tyttärensä, Jarkko taustoittaa.

    – Olin aina halunnut punaisen mökin valkoisilla ikkunan pielillä, joten silloin toive toteutui, Santra lisää. Tänä vuonna tulee täyteen jo pyöreät kymmenen vuotta, kun Koskiset ovat asuneet saaritalollaan ympäri vuoden.

    SÄIDEN ARMOILLA

    Papinsaaressa sijaitsevan laiturin ja Kulhon välinen vesireitti on tullut Koskisille siis jo hyvin tutuksi. Meren jäädyttyä talvisin Koskiset liikkuvat kotiin jäänsärkijäveneellä, jonka Jarkko kunnosti Kulhon entiseltä poikakodilta jääneestä Terhi-merkkisestä veneestä, vahvistamalla sen pohjaa metalliosilla. Jäänsärkijä pystyy luovimaan muutaman senttimetrin paksuisen jään läpi.

    Nopeasti vaihteleva tilanne tekee talvisin liikkumisesta kodin ja mantereen välillä usein suunnittelua ja säätietojen seuraamista vaativaa.

    – Merivesi oli tammikuussa hieman alle 2 astetta lämmintä. 15 asteen pakkaset tekevät siinä tapauksessa 5 senttimetriä jääkerrosta vuorokaudessa. 10 senttimetrin paksuisen jään päällä pääsee liikkumaan jo melkein millaisella kulkuneuvolla tahansa, Jarkko kiteyttää.

    Jäällä kuljettaessa turvavarusteet, kuten kuivapuku, pelastusliivit ja naskalit ovat Koskisilla aina mukana. Virallisesti suositeltu jään paksuus autolla liikkumiselle on 15–20 senttimetriä, mutta saarella asuessa suositusta on joutunut toisinaan kiertämään.

    – Tulimme erään kerran kävellen 2,5 senttimetrin paksuisen teräsjään ylitse. Paikalla oli venäläinen pilkkijä, joka kertoi kaverinsa pudonneen jäiden läpi ja lähteneen kotiin vaihtamaan vaatteita. Samalla jää alkoi painumaan allamme alaspäin, jolloin vesi tuli jo nilkkoihin saakka. Poistuimme nopeasti pois kohdasta ja menimme kotiin toista reittiä, jonka pilkkijä meille neuvoi, Jarkko muistelee täpärää tilannetta.

    SILLASTAKIN PUHETTA

    Kulho kuuluu Turun kaupungin Hirvensalon osayleiskaavan yhteyteen. Mökkialueeksi kaavoitetulle saarelle on suunniteltu siltayhteyttä eri sijainnein useaan otteeseen. Nykyisissä kaavaehdotuksissa siltayhteyttä ei enää ole

    – Meidän aikanamme tänne ei varmasti tieyhteyksiä tule, Jarkko uskoo. Kulhon säilyminen eristyneenä ja rauhallisena sijaintina on Koskisten mielestä toivottavaa. Silta saarelle toisi todennäköisesti lisää epätoivottua liikehdintää.

    – Papinsaaren rannalla nähtiin joulukuussa liettualainen pakettiauto kiertelemässä. Tuttuni soitti ja kysyi, että aletaanko pitämään tiellä ajopuomia alhaalla. Satavan Höyttistentiellä oli samoihin aikoihin musta Audi, jossa olleet kaksi pukumiestä esittäytyivät Carunan sähköverkkomiehinä. He sanoivat varautuvansa pyhäpäivien mahdollisiin ongelmiin ja kysyivät, ketkä naapurit ovat joulun poissa kotoa. Eikä koko saaressa edes ole Carunan verkkoa. Satavassa asuvan siskontyttäreni pihalla oli käynyt vuodenvaihteen tienoilla sitten maasturi, josta tuli miehiä kiertelemään taloa. Yrittivät murtaa yhtä ovea, jolloin hälytykset olivat lauenneet ja miehet häipyivät, Jarkko päivittelee.

    Kulhon luonnon eristämässä asuinympäristössä on eräs huolenaihe, josta Koskisilla on jo kokemusta, kun naapuritalossaan ollut Jarkon veli sai sairaskohtauksen. Pelastusviranomaisten pääsy mantereelta saarelle, johon ei ole siltaa, on tavanomaista kohdetta haastavampi.

    – Googlen kartta väitti ennen virheellisesti, että Kakskerrasta tulee silta Kulhoon. Ambulanssi soitti sitten takaisin ja ihmetteli, että ei täällä mitään siltaa ole. Käskimme heitä ajamaan takaisin Papinsaaren rantaan, johon tulimme veneellä. Vaikeaan aikaan vuodesta pelastusviranomaiset tulevat saarelle vain helikopterilla. Vahvan jään aikaan tänne voi toki ajaa, mutta he eivät ota helposti riskiä, pariskunta muistelee. Kulhon kodin lisäksi Koskiset omistavat asunnon Turun keskustan liepeiltä. Varsinkin talvisaikana vallitseva hiljaisuus ei käy Jarkolle ja Santralle kuitenkaan koskaan liian rauhalliseksi.

    – Menemme kaupunkiasuntoon vain silloin, kun Turussa on jotain menoja. Se toimii lähinnä varastona, josta haemme tarvittaessa tavaroita, kuten parempia vaatteita juhlatilaisuuksiin.

    – Olen kotoisin maaseudulta, joten minun on ollut aina helppo asua rauhallisella sijainnilla. Jarkon piti sopeutua enemmän aluksi, Santra lisää.

    TEKSTI JA KUVAT: ALEKSI MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Ainaisjäsen ja vuoden luotolainen

    Tapaamme vuoden 2019 luotolaisen artikkelin muodossa vasta alkuvuodesta 2020. Itsestään vähän ääntä pitävä manttelinperijä olisi omien sanojensa mukaan mieluummin välttynyt koko haastattelulta.

    Mitä kertoo lehdestä ja sen päätoimittajasta se, että kerran vuodessa saarilla valittavan vuoden luotolaisen esittelevä juttu tulee vasta kun puoli vuotta nimitystä on jo takana? Ainakin sen, että joskus jokin voi unohtua ja siitä voi tietysti myös pyytää anteeksi. Siis anteeksi.

    Vuoden luotolaisen tittelistä ja pestistä se taas kertoo sitä, ettei asiasta juuri kuulla itse valintatilaisuuden jälkeen. Itse Vuoden luotolaisesta se taas paljastaa vaatimattomuuden, herra kun ei juuri tykkää pitää itsestään meteliä, vaan pitäytyy ennemmin kuunteluoppilaana. Silti häneen törmää saarilla tapahtumissa melko usein.

    – Tykkään lykätä nokkaani mukaan, vaikkei asiaa aina niin olisi, ainakin oppiakseni asiaa. Tietenkin voi minulla joskus olla joku mielipidekin, mutta useimmiten pyrin olemaan kuuntelemassa, Kullervo Nevalainen kertoo.

    AINAISJÄSEN

    Tutummin Konstana tunnettu Nevalainen on ollut mukana omakotiyhdistyksessä kohta kolmisenkymmentä vuotta.

    – Muutimme Pikisaareen tammikuussa 1989. Pari vuotta siinä meni ja yksi naapureistani valittiin hallituksen jäseneksi. Hän luopui pestistä ensimmäisen vuoden jälkeen ja kysyi,menisinkö hänen tilalleen. Sillä tiellä tässä ollaan edelleen.

    Nevalaisen nimeää itsensä ja kaksi muuta omakotiyhdistyksen ainaisjäseniksi.

    – Meitä pitkäaikaisia taitaa itseni lisäksi olla enää Hyvösen Markku ja Järvisen Risto, joista Markkukin oli jossain välissä vähän aikaa Hirvensalo-Seurassa kunnes palasi takaisin. Riston kanssa olemme ne tällä hetkellä pisimpään yhdistyksessä olleet, Nevalainen pohtii.

    Kolmen vuosikymmenen aikana Hän on nähnyt paljon.

    – Aika aaltoilevaa toiminta on ollut vuosien varrella. Ihmisten osallistuminen ja paneutuminen asioihin on vähentynyt. Monta kertaa olemme keskenämme puhuneet, että jotenkin se meidän sanoma ei oikein koskaan ole lähtenyt kunnolla liikkeelle tai sitä ei ole noteerattu. Viime vuosisadalla kanavat olivat erilaiset, mutta yhteyttä omiin yhteisöihin silti pidettiin.

    – Kiireisen nykyihmisen saaminen kokemaan omakotiyhdistys itselleen tärkeänä toimintana on vaikeaa. Sanomamme ei oikein ole koskaan mennyt perille. Siinä asiassa olemme niin sanotusti nyhvänneet.

    – Joka vuosi on kuitenkin saatu aikaiseksi tapahtuma, joka on koonnut ihmisiä yhteen. Koko vuotta ajatellen se ei kuitenkaan tuo omakotiyhdistystä sellaiseen valoon, jossa se pitäisi saarella nähdä. Isona toimijana. Suurin osa hirvensalolaisista on kuitenkin omakotiasujia ja heille pitäisi palvelu saada sellaiselle tasolle, että olisi aina jotain annettavaa.

    OMAKOTIYHDISTYKSILLÄ PAIKKANSA SAARILLA

    Tulevaisuuteen Nevalaisella on kuitenkin uskoa. Ja siihen, että omakotiyhdistykselle on paikka saarella jatkossakin.

    – Historia kantaa, ei yhdistys mikään kuoleva mammutti ole. Se on kuitenkin perustettu omakotiasukkaiden tarpeesta. Mielestäni agendaa pitäisi löytyä siinä määrin, että saadaan ihmiset heräämään asiaan.

    Nevalaisen mukaan tällä hetkellä yhdistyksessä on mukana hyvin asiaan orientoituneita ihmisiä ja asioita saadaan vietyä eteenpäin.

    – Jossain välissä pyörimme hieman oman napamme ympärillä. Nyt tilanne näyttää valoisammalta.

    Mukana toiminnassa hänet on pitänyt usko kotiseudun parempaan tulevaisuuteen.

    – Se on sellainen määrätty toivo siitä, että saisimme toteuttaa saarella sellaisia asioita, jotka lisäisivät yleistä viihtyvyyttä sekä yhteisöllisyyttä.

    Tavatessaan kaupungin päättäjiä, hän haluaa päästä juttusille itselleen tärkeistä asioista.

    – Olemme toivoneet urheilukenttää saarelle jo pitkän aikaa. Kuntoportaat slalomrinteeseen Heiton viereen ovat nyt ilmeisesti vihdoin työn alla. Ne ovat kaksi liikuntaan liittyvää asiaa, jotka ovat sydäntäni lähellä.

    Liikunta on aina ollut Nevalaiselle tärkeää.

    – Haluan olla liikunnallinen koska tykkään, että liikkuva ihminen on mieleltään ja keholtaan terve.

    MANTTELINPERIJÄ

    Vuoden luotolaisen pestin hän otti vastaan tietäen sen tulleen menneiden ansioiden ja tulevien visioiden tunnustuksena.

    – Itse vuoden luotolaista ei ole vuosiin oikein näkynyt tai kuulunut missään itse seremonian jälkeen. Se tuntuu olevan menneistä kiitos, eikä sen kanssa ole tulevaisuutta niin ajateltu.

    Yksi kiitosta kerännyt asia ainakin on parisen vuotta ponnisteluja vaatinut hanke, jonka lopputuloksena seisovat jääpoijut Hirvensalonsillan pielessä.

    – Tämäkään projekti ei tietysti olisi onnistunut ilman hyviä kontakteja ja sponsoreita. Lisäksi mukanani häärivät ahkerasti myös Järvisen Risto ja Röntysen Seppo.

    Vuoden luotolaisen titteli ei kuitenkaan tule Nevalaisen mielestä ansiotta, joten asiaa pitäisi jalostaa.

    – Sinä aikana kun on kerännyt pisteitä vuoden luotolaiseksi, on oltava jonkinlainen käsitys saaren tulevista toiveista ja siitä mitä saarelta puuttuu ja minkä eteen pitäisi tehdä töitä ja saada rakennettua yhteisöllisyyttä. Siihen pestiin vuoden luotolaistakin pitäisi enemmän käyttää.

    – Tämä instituutti on vuosien aikana tavattu pokata ja sen jälkeen asiasta ei oikein ole kuultu. Jatkossa vuoden luotolainen voisi osallistua useampiin tapahtumiin vuotensa aikana ja jakaa tietoa sekä vuoden luotolaisuudesta että omakotiyhdistyksestä ylipäänsä.

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Pienten puolella Peppi ja Silvia

    MITÄ TARKOITTAA...?

    TAPETTI
    PEPPI: Kuvaa seinässä.
    SILVIA: Sitä voi laittaa seinään.

    VAIHDEKEPPI
    PEPPI: Oksa, niinku puukeppi.
    SILVIA: Vanhat ihmiset kävelee sen kanssa.

    OLKALAUKKU
    PEPPI: Käsilaukku.
    SILVIA: Mamman käsilaukku.

    MALJAKKO
    PEPPI: Kukkia laitetaan siihen.
    SILVIA: Kukkia varten.

    EURO
    PEPPI: Kolikko, raha.
    SILVIA: Raha ja sillä voi ostaa tavaroita.

    LOSKA
    PEPPI: En tiedä mikä on.
    SILVIA: Joku roska? Loskaroska.

    MUSTAJUURI
    PEPPI: Juuri, puun alla siellä oravalla on käpykolo.
    SILVIA: Suuri ja musta.

    HAISUNÄÄTÄ
    PEPPI: Eläin ja jos se pelästyy se levittää pahaa hajua.
    SILVIA: Sama. Haisee tosi pahalle.

    MITÄ TEKEE...?

    KOIRAPOLIISI
    PEPPI: Vahtii liikennettä.
    SILVIA: Vahtii ja auttaa kaikkia. Ryhmä Hau.

    KAUPUNGINJOHTAJA
    PEPPI: Kuljettaa ja johtaa.
    SILVIA: Pomottelee ja käskee kaikkia.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    PANKKI
    PEPPI: Se on vähän sellanen kauppa mistä saa rahaa.
    SILVIA: Sieltä saa rahaa.

    AUTO
    PEPPI: Kilpa-auto ja siinä on hyvät renkaat.
    SILVIA: No, vahva ja iso auto.

    MIHIN TARVITAAN...?

    PERHOSIA
    PEPPI: Ne lentää ja menee kukkaan syömään sitä hunajaa.
    SILVIA: En mä tiedä. Ne vaan on ja lentää.

    JAUHOJA
    PEPPI: Leipomiseen.
    SILVIA: Muffinsseihin, kekseihin ja muihin kun leivotaan.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    PEPPI: Aurinko paistaa ja on sateenkaari. On metsää ja kaupunki, taloja ja semmoista. Hirvensalon perhe: isi, äiti ja isosiskot.
    SILVIA: On koti ja perhe Hirvensalossa. Leikkikavereita. Äiti, isi, Vilma, Olivia, Eemil.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    PEPPI: Eläintenhoitaja ja ehkä eläinlääkäri.
    SILVIA: Musta tulee hevostallinhoitaja

    TEKSTI JA KUVA: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 04.03.2020
    Maanpäähän juurtuneet

    Tie kiertelee ja mutkittelee, meri lähestyy. Ei vielä tämäkään mökki, muutama mutka lisää, tie nousee ja kapenee, ajetaan portista sisään. Ja yhtäkkiä ollaan Airiston äärellä. Vinoiksi ja vankoiksi kasvaneiden rantamäntyjen lomasta siintää Loistokari. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi Maanpää on pitänyt Nurmet maisemissaan.

    Raija Nurmen isän isä rakensi kesäpaikan Maanpäähän vuonna 1926. Nyt voi pohtia, miten se ylipäätään on ollut mahdollista perheelle, joka asui Puistokadulla hellahuoneessa.

    1920-luvun Turussa Ruissalo on ollut rikkaitten pitsihuvilapaikka, johon kuljettiin pianojen ja palvelijoiden kanssa kuorma-autokyydillä. Hirvensalon saarille syntyi tavallisten työläisten ponnistuksilla kesäpaikkoja. Nurmi uumoilee, että tavoite oli varmasti saada oma pieni paikka, jossa olisi kivempi nukkua kuin Työväen pursiseuran siskonpedissä. 

    Mökin rakentajina oli veljessarja. Paikka on ehkä myös tyyppiesimerkki ”kesämökkisukukolhoosista”. Mökille saareen tuli koko suku, Raija Nurmelle se tarkoitti serkkujen seuraa.

    RUOTSINLAIVOJEN AALLOILLA KEIKKUEN

    – Paikka oli lasten paratiisi ja sellaisena sen muistan. Mökille kuljettiin Aurajoelta veneen kanssa, matka kesti tunnin. Vielä 1950-luvulla liikkui saaristoalus, joka otti kiinni isompiin laitureihin.

    – Maito haettiin Maanpään Länsitalosta. Ei ollut sähköä, ei jääkaappeja, se oli sitä aikaa. Hyvä kellari oli, se piti viileänä.

    Lapsuuskesinä riitti vauhtia. Serkkujen kanssa urheiltiin, oli pituushyppypaikka ja jalkapallokenttä, pelattiin sulkapalloa.

    Maisemaan kuuluivat ruotsinlaivat, joiden laineilla käytiin keikkumassa. Veneellä voitiin myös soutaa vastatuuleen ja purjehtia omatekoisen lakanapurjeen kanssa myötätuulessa takaisin laituriin.

    – Talvella ei mökillä oltu ollenkaan, ikkunoihin pantiin isot luukut.

    Vain sota-aikana Nurmen täti oli ollut mökillä sotaa paossa talvena. Nyt mökillä käydään ympäri vuoden viikoittain.

    – Maanpäähän on suunniteltu hiilisatamaa, sähkölaitosta ja leirintäaluetta, muttei nyt viimeiseen 20 vuoteen ole mitään.

    AIKUISTEN JA LAPSEN NÄKÖKULMA

    Aikuiselle, joka liittyy sukuun ulkopuolelta, sukumökki ei aina ole helppo paikka, traditioihin ja tyyliin on vain sopeuduttava. Tämän tiesi jo Raija Nurmen äiti. Kun Matti Nurmi tuli mukaan kuvioihin, Raijan äiti muistutti tästä viisailla sanoilla. ”Matti tulee mökille vieraana.”

    – Itselläni on vain aurinkoisia muistoja sieltä. En muista skismaa tai riitaa. Äidilleni ja sittemmin Matille kuvio on ollut sellainen, että kun joutuu toisen suvun keskelle, ei välttämättä ole helppoa.

    Myös Nurmien jälkikasvu on aikanaan protestoinut. Tytär totesi 10-vuotiaana, että mökin ainoa hyvä puoli on se, että sieltä pääsee ”keltaisella vaaralla kaupunkiin”. Samainen tytär toi kuitenkin oman lapsensa ensi kertaa Maanpään mökille viikon vanhana.

    – Kyllä Maanpää on aina ollut tärkeä paikka. Jos on ollut rentoutusharjoitus, jossa on pitänyt viedä itsensä mielikuvissa johonkin ihanaan paikkaan, vien itseni aina mökille.

    OPETTAJUUS VERISSÄ

    Raija Nurmi haaveili liikunnanopettajan ammatista. Keväällä 1965 ne, jotka yrittivät pyrkiä Helsinkiin voimistelulaitokselle, yrittivät myös opiskelemaan lääkintävoimistelua.

    – Pääsykokeita ei ollut. Jos olisi ruvettu haastattelemaan, että miksi haluat lääkintävoimistelijaksi, en olisi osannut sanoa mitään, koska en tiennyt alasta mitään. Sitten kun sain kirjeen ”teidät on valittu” ajattelin, että käyn nyt tämän.

    Mutta sikäli koulutus onnistui, se kiinnitti Raija Nurmen alaan. Muualle hän ei enää hakenutkaan. Työt hän aloitti vanhassa kunnallissairaalassa. Sieltä hän siirtyi vastaaviin tehtäviin kaupunginsairaalaan.

    Alun perin paimiolaisesta Matti Nurmesta taas tuli fyysikko ehkä osin äidin päättäväisyyden ansiosta.

    – Tuli syksy ja äiti sanoi, että mene nyt opiskelemaan nyt jonnekin, et jää tähän makaamaan. Ei siihen aikaan kyllä mitään maattu – mutta olin tyhjän päällä. Pari kolme päivää oli aikaa hakea ja hain matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Kilttinä poikana menin, kun äiti käski, hän nauraa.

    – Oli juuri sen verran hyvä ylioppilastodistus, että sillä pääsi suoraan.

    – Ura lähti siitä liikkeelle. En ole päivääkään katunut. Nuorten reippaiden opiskelijoiden kanssa on saanut touhuta siellä, Nurmi kertoo. Hän teki uransa fysiikan lehtorina Puolalanmäen lukiossa.

    Raija Nurmi eteni työurallaan lääkintävoimistelusta fysioterapian yliopettajaksi ammattikorkeakoulussa.

    – Oikeastaan ajattelin, että kun Mattikin on opettajana koulussa, minunkin olisi kiva olla. Työajat olisivat yhteiset.

    Vuosien myötä hän kouluttautui lisää. Nurmi kertoo jonkun sanoneen, että ammattikorkea on sellainen, että aina välillä tulit epäpäteväksi omassa virassasi ja sitten piti taas jatkoopiskella joku yliopistotutkinto.

    – Oppilasaines oli ammattikorkeakoulussa aina superhienoa, ajattelin aina, että kuinka voi näin ihanassa työpaikassa olla.

    NURMISSA RIITTÄÄ VIRTAA

    Raija Nurmi kertoo, että 1960-luvulla alkanut jumppaharrastus jatkuu.

    – Olen ollut Turun Naisvoimistelijoissa ollut ikäni, kaikenlaisissa tehtävissä, ohjannut erilaisia ryhmiä ja toiminut puheenjohtaja ja eri toimikunnissa. Viime vuosina olen valmentanut joukkuevoimisteluryhmää, nyt en enää pariin vuoteen.

    Nyt esiintyvä ryhmä on yli 50-vuotiaiden naisten Turku Gym Ladies, jonka kanssa mennään ensi syksynä Golden Ages -festivaaleille Kreetalle.Matti Nurmi on harrastanut maratoneja.

    – Se oli sitä aikaa, kun ruvettiin seurustelemaan, eikä muutakaan tekemistä ollut. Niin saattoi edes lähteä maantietä pitkin juoksemaan, Matti Nurmi myhäilee.

    – Eilen olit viimeksi lenkillä, puoliso lisää.

    – Parin kolmen kilometrin lenkillä, vaikka ikää alkaa olla lähemmäs sata, Nurmi tuumaa.

    Sporttiklubi Uittamo City houkutteli mukaan juoksemaan. Juoksu on ollut hyvä harrastus, siinä unohtuvat kaikki murheet. Kaukaisin juoksumatka on tehty Hawajille, Tukholman maratonilla käytiin monta vuotta.

    Edelleen joka sunnuntai aamukymmeneltä lähdetään tietystä paikasta.

    – Ne lähtevät, jotka kerkeävät ja pystyvät. Aika hyvin porukka on pysynyt koossa. On mielekästä menoa tiettynä viikonpäivänä. On fantastinen olo, kun on lenkin tehnyt. Kaikki jumitukset ja muut ovat hävinneet.

    Myös mökillä touhuaminen käy yhdestä harrastuksesta. Nyt lapsuusserkut on korvannut mökkiyhteisö, joiden kesken pidetään kesäjuhlia ja eletään hyvässä yhteistyössä. 1920-luvun huvilat elävät nyt erilaista yhteisöllistä elämää.

    – Lastenlasten vierailut, viidennen sukupolven läsnäolo mökillä on ihanaa ja rikastuttavaa.

    SEURAAVAT SAARELAISKAVERI

    Seuraava saarelaiskaveri on Raija Nurmen sanoin energinen, tarmokas ja aikaansaava ihminen. Tämä lämmin ja valoisa ystävä pitää puutarhahoidosta. Hän on kiinnostunut myös aamu-uinneista.

    – Hän on pitkäaikainen ystävä ja rakas mökkinaapuri.

    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 05.12.2019
    Oletko se sinä, nuori toimittaja?

    Maininki etsii nuorta toimittajantyöstä kiinnostunutta avustajaa tekemään Maininkiin omaa nuorisopalstaa.

    Jutut voi suunnitella ja toimittaa joko täysin itsenäisesti tai yhteistyössä Mainingin toimituksen kanssa. Jutuista maksetaan juttupalkkio.

    Jotta nuorten ääni saadaan lehdessä kuuluville, pitää se tehdä nuorten kautta. Ota yhteyttä tai kysy lisää osoitteesta toimitus@ maininkilehti.fi

    KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 05.12.2019
    Mitä kuuluu Terhi Takanen?

    Pääkaupunkiseudulta Kakskertaan muuttanut Terhi Takanen kaipasi rauhallista paikkaa, jossa on oma rauha toteuttaa itseään.

    – Tiesin, että myös mieheni haaveili meren äärellä asumista. Kun tyttäremme sitten kertoi, että aikuisena haluaa muuttaa saaristoon, huomasimme olevamme tilanteessa, jossa kaikkien toiveet olisi mahdollista toteuttaa, Takanen kertoo.

    Taloa katsomaan tullut kolmikko oli lopulta yhtä mieltä siitä, että uusi koti oli löytynyt. Ikkunoista avautuva maisema vaikuttaa ja sään vaihtelut sekä luonnonilmiöt saavat taiteilijan pysähtymään ja luomaan.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Avoin, luova ja rohkea. Uskallan etsiä uusia tapoja toimia.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista lempinimeä.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Yhdessä luomisen otteen kehittäjä, palvelumuotoilija ja taiteilija. Co-Creative Process Inquiry on tutkimusperustainen työote, jolla voi kehittää toimintaa, uudistua ja voimaantua yksilöinä, tiimeinä ja organisaatioina. Kohderyhmänä ovat organisaatiot ja tiimit, joilla on rohkeutta tunnistaa mistä on aika vapautua ja mitkä tulevaisuuden taidot ovat tarpeen.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    Taiteilija tai kirjailija. Molemmat ovat toteutuneet. Olen julkaissut 5 kirjaa. Kotonani on avoin galleria, josta vuokraan ja myyn taulujani.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    5-6 aikaan syömme mieheni kanssa aamiaista ja sen jälkeen mieheni tekee minulle hoidon, joka rauhoittaa hermostoa.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Mieheni on minulle joka päivä se piristys. Hän on hyvin sydämellinen ihminen.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Alkuviikosta kiusasi issias ikävästi.

    MISSÄ PÄIN ASUTTE?
    Kakskerrassa Myllykylän vieressä, Mäntyvuoren huipulla on kotimme.

    MITÄ HARRASTAT?
    Lukemista ja ulkoilua lähiluonnossa. Mikä naulitsee sinut tv:n ääreen? Olen seurannut sarjaa Maajussille morsian.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Tähän mennessä kaikki unelmani ovat toteutuneet, eikä mieleeni tule nyt mitään erityistä unelmaa.

    MITEN RENTOUDUT?
    Kävelyllä metsässä ja muutenkin luonnossa oleminen rentouttaa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Olemme muuttaneet tämän vuoden toukokuussa tänne. Mieheni kanssa netissä katselimme kohteita ja mieheni näytti tämän minulle. Kesti kolme kuukautta, ennen kuin tulimme paikan päälle katsomaan.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLASI JA MIKÄ TEKEE SIITÄ MIELUISAN? 
    Myllykylän raitti. On kuin menisi menneeseen aikaan maiseman suhteen ja ihmiset ovat ystävällisiä.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Elämä tuntuu välillä olevan extremeä ihan arkenakin, niin mitään muuta ei ole tarvetta lähteä kokemaan.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    En ole sellainen ihminen, joka kaipaisi mitään erityistä menneisyydestä, mutta jos olisi nykyisellä tietoisuudella tarkastella omaa ensimmäistä vuottaan, kokea ensiaskeleet, sanat jne.

    MINKÄ ASIA NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Toivoisin, että ihmiset ottaisivat niin sanottuja pysähtymispäiviä, jossa miettisivät mikä heidän elämässään olisi oikeasti merkityksellistä.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Meillä on perusasiat paremmassa kunnossa, kuin muualla maailmassa, eikä meillä käydä sotaa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Myllykylän kyläyhdistyksen on tarkoitus järjestää retki Bevallin saarelle. Menee ensivuodelle, mutta odotan sitä kovin.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 05.12.2019
    Yhteys merelle niittäen

    Kahvipannu pöydän nokassa, pari haravaa ja kaksi naista. Siinä lähtökohta yhteisölliselle huolenpidolle, jonka avulla Uittamoa vastapäätä sijaitseva Moikoisten viihtyisä pikkuranta on jälleen uinti- ja käyttökunnossa.

    Susanna Pesonen ja Saara Malila ovat Moikoisten rannan lähiasukkaita, jotka yhdessä muiden alueen käyttäjien kanssa olivat jo pitkään surreet rannan kaisloittumista. Samalla katosi uimaranta, jota varsinkin lapsiperheet olivat pitkään alueella käyttäneet.

    Moikoisten ranta on yksi niistä ranta-alueista, joiden ylläpito ei kuulu kaupungille. Malila ja Pesonen kuitenkin keksivät, että alueen voisi saada kaupungin kummipuistotoiminnan piiriin.

    – Tämä ei ole tyypillinen kummipuistoalue, koska kyseessä on ranta. Tässä on myös puistoaluetta ja rannan ohi kulkeva virkistysreitti, joten niillä perusteilla ranta sitten pääsi kaupungin kriteerien läpi, Malila kertoo.

    Naiset niittivät kaislat ja siistivät alueen loppukesästä kuntoon. Kaupunki toimitti paikalle upouuden piknikpöydän penkkeineen, hiekkaa ja vei roskat pois.

    Alueen muutos huomattiin nopeasti ja rantaan alkoi pikkuhiljaa ilmestyä uimareita ja viereisen leikkipuiston lapsiperheitä hiekkakakkujen tekoon ja kahlailemaan.

    – Ihmiset tulivat ihastelemaan, että onpa hienoa kun kaupunki on vihdoin alkanut rantaa hoitamaan. Siinä sitten oikaistiin, että kyllä ihan me asukkaat olemme asian hoitaneet, Pesonen naurahtaa.

    Eivätkä Pesonen ja Malila ole moksiskaan siitä, että asia on nyt rannan kummeina heidän vastuullaan.

    – Emme me voi odottaa, että kaikki tulee yhteiskunnalta annettuna. Kun hieman näkee vaivaa ja tekee asioita oman yhteisönsä eteen, saa tällaisiakin asioita tapahtumaan, naiset toteavat.

    Virallinen uimaranta Moikoinen ei ole, eikä veden laatua tarkkailla. Kumminaiset varoittelevatkin, että vaikka alueelta poistettiin paljon roskaa ja lasinsiruja, niitä saattaa siellä olla edelleen. Myös kaisloista jäi pohjaan terävähköjä varrenpätkiä.

    – Pohja on myös aika mutainen, ja kaislat pitää niittää uudelleen ensi keväänä, Malila kertoo.

    Talvella rannalta avautuu kaivattu pääsy jäälle.

    – Hirvensalossa on harmittavan vähän yhteyspaikkoja, joista kuka tahansa pääsee veteen ja merelle. Tässä on nyt sellainen ja toivotaan, että yhteisön voimin se on tässä jatkossakin, Pesonen sanoo.

    Rannan kummeiksi kaivataankin vielä lisää saarelaisia.

    – Kummius ei vaadi paljon. Se tarkoittaa, että me yhdessä kaupungin kanssa pidämme huolta rannasta ja sen siisteydestä.

    TEKSTI JA KUVA: RIITTA ALAKOSKI

    Lue lisää
  • 05.12.2019
    Saarten koulujen konkari unelmatyössään

    – Oleks sää se rehtori? kysyy ekaluokkalainen mutkattomasti. Saatuaan myöntävän vastauksen oppilas toteaa: ”Ai mää luulin, ett’ se on poika”!

    Lasten aitous ja välittömyys on rehtori Minna Kirkkolan mielestä yksi koulutyön parhaimpia puolia. Hänellä on kokemusta Hirvensalon koulumaailmasta kolmelta vuosikymmeneltä. Syvälahtea lukuun ottamatta hän on opettanut kaikissa Hirvensalon kouluissa.

    Opettajaura alkoi 1980-luvun lopulla Wäinö Aaltosen koulusta Antti ja Pirkko Lehtisen aikana. Ura jatkui 1990-luvun lopulla Särkilahden koulussa silloisen johtajaopettajan Osmo Lindroosin työn jatkajana. Haarlan koulu valmistui vuonna 2005 ja ennen Särkilahden oppilaiden siirtymistä Haarlaan vuonna 2007 Minna oli koulunjohtajana sekä Haarlassa että Särkilahdessa. Rehtorina hän on ollut vuodesta 2010.

    PERINTEITÄ JA UUTTA SOPIVASSA SUHTEESSA

    Haarlan koulu on peruskoulu – hyvässä mielessä. Koulu painottuu perusasioihin: äidinkieleen, matematiikkaan ja hyviin tapoihin, millä pärjää pitkälle elämässä. Luokkakoko on 18 – 25 oppilasta. Oppitunnit ovat 45 minuuttia ja välitunti 15 minuuttia. Iso, metsäinen piha tarjoaa tekemistä ja ”välkkiskouluttajat” leikittävät pienempiä oppilaita. Pelivälineiden hankintaan on osallistunut myös koulun aktiivinen vanhempainyhdistys.

    Uusi opetussuunnitelma painottaa aktiivista tekemistä, toiminnallisuutta. Luokkahuoneissa on perinteiset pulpetit, mutta enää oppilaita ei istuteta koko tuntia paikoillaan. Digitaalisuus on koulun arkipäivää. Neljännestä luokasta ylöspäin oppilailla on käytössään – koulun antamat – henkilökohtaiset pädit eli taulutietokoneet. Koodaaminen on
    tulevaisuuden taito, josta oppilaat ovat kiinnostuneita. Koulussa on digitutor-opettaja, jonka tunneilla myös opettajat oppivat.

    Vieraan kielen opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla. Tämä ns. varhennettu kieli on Haarlassa englanti ja käytännössä se toteutetaan vartin annoksina muun oppiaineen yhteydessä. Ruotsin kielen opiskelu alkaa 6. luokalla ja vapaaehtoiseen saksan kieleen voi tutustua jo 4. luokalta lähtien.

    Kirjaston aulatilat ovat yhteisessä käytössä ja koulusta löytyy viihtyisä kirjasto, jonka yhteyteen on sisustettu yhteinen olohuone. Iltapäivisin koulussa toimii useita liikuntakerhoja sekä luovan toiminnan kerho.

    – Perustyö koulussa on tärkeää ja tavoitteena on, että lapset oppivat, pysyvät lapsina ja ovat tyytyväisiä, toteaa Minna.

    Oppilaiden huoltajat saavat kehuja. Koulun ja kodin välinen yhteistyö on tiiviimpää kuin aikaisemmin.

    –Järkevissä asioissa ollaan yhteydessä. Matala kynnys yhteydenottoon on hyvä.

    KAKSKERRAN KOULULLE PUHTAAT TILAT HAARLAN KOULUSTA

    Vuodesta 2007 Haarlan koulu on tarjonnut tilat myös Satavan ja Kakskerran oppilaille. Pitkittyneiden sisäilmaongelmien vuoksi Kakskerran koulu muutti kevättalvella 2007 – kesken lukukauden – Haarlan kouluun, jossa se toimi aluksi itsenäisenä kouluna.

    Tilanne oli haastava; oppilaat pitivät rajoja yllä. Opettajakunnan yhteistyötä Minna kehuu hyväksi ja myös hallinnolliset hankaluudet olivat pieniä verrattuna lasten keskinäisiin mittelöihin.

    – Kiistaa saattoi tulla vaikkapa lumilinnasta, muistelee Minna.

    Lukukaudesta 2014-2015 alkaen Haarlan koulu on ollut yhtenäinen yksikkö, mikä on sekä hallinnollinen että henkinen helpotus. Kakskertalaisten siirtyessä Haarlaan epäiltiin tilojen riittävyyttä. Neljälle sadalle oppilaalle mitoitetussa koulussa on tällä hetkellä 320 oppilasta.

    VAKITUISIA, TILAPÄISIÄ JA VAPAAEHTOISIA – KAIKKIA TARVITAAN

    Opetustyön tukena kouluissa työskentelee koulunkäynnin ohjaajia, joita Haarlan koulussa on kolme

    – Meillä on loistavia ohjaajia, kehuu Minna ja hän toivoisi heitä lisää.

    Vakituisen väen lisäksi kouluissa on tilapäistyövoimana kaksi harjoittelijaa, jotka aikovat alalle. Minna kiittelee yhteistyötä kaupungin urasuunnittelutoimiston kanssa, jota kautta koulu saa motivoituneen henkilön töihin ja henkilö saa tarvitsemansa harjoittelu- tai työkokeilupaikan.

    Koulutyössä on myös vapaaehtoisia. Kouluvaarit Reino Hurri, Visa Krappe ja Juhani Suominen ovat viikoittain läsnä oppilaiden arjessa koulupäivän aikana. Kerran viikossa koulussa käyvät myös lukumummit Seija Rinne ja Sirkka-Liisa Kulo, jotka ovat tukena lukemisen harjoittelussa.

    Koulussa toimii oppilashuoltoryhmä, johon kuuluvat terveydenhoitaja, koulukuraattori ja psykologi. Kirkkola luottaa opettajiensa ammattitaitoon ongelmien ennaltaehkäisyssä. Syrjäytymisen havaitseminen on joskus vaikeaa. Kun välitunnilla jututtaa yksin olevaa oppilasta, voi vastaukseksi saada ”mä tykkään olla yksin”. Hyvä oppilastuntemus ja oikea asenne ovat luokanopettajan tärkeitä ominaisuuksia.

    Erityisopetusta kaivataan lisää, sillä vaikka luokkakoot ovat optimaalisia, niin luokissa on oppilaita, joille pienryhmä tarjoaisi paremmat lähtökohdat oppimiseen. Lisäksi olisi hyvä saada enemmän ns. jakotunteja, jolloin oppilasta kohden olisi enemmän aikaa.

    HYVÄSSÄ TYÖYHTEISÖSSÄ VIIHTYY

    Työuransa aikana Minna Kirkkola on nähnyt yhden aikakauden päättymisen ja toisen alun. Särkilahden koulussa hän oli mukana loppusiivoukseen saakka. Siirtyminen Haarlaan oli uusia alku: työyhteisö kasvoi ja työ painottui entistä enemmän johtamiseen ja hallintoon, mistä työstä hän huomasi – opetustyön lisäksi - pitävänsä.

    Hän on positiivinen työnarkomaani, joka viihtyy työpaikallaan.

    – Kahden päivän syysloma-aika ja kolme sairauspäivää tuntuivat piinallisilta, naurahtaa Minna.

    Oppilaiden ja työyhteisön ansiosta töihin on mukava lähteä joka päivä.

    – Tämä on yksinkertaisesti vain paras porukka ikinä!, kehuu Minna työyhteisöään innostuneesti.

    Rehtorintyöhön hän saa tukea vertaisryhmästä, jossa ovat saarten koulujen kollegat. Wäinö Aaltosen Tiina Paapan sekä Syvälahden Jarmo Salon ja Marko Kosken kanssa yhteistyö on luontevaa. Syvälahti on saarten koulujen yhteinen yläkoulu.

    Aikatauluihin sidottu työ nollataan kotioloissa eikä Minna vie työasioita kotiin. Vapaa-aikanaan hän kuvailee olevansa ”pienen piirin ihminen”, joka unohtaa työasiat koiralenkeillä ja kesämökin hiljaisuudessa.

    Työ sitoo Minna Kirkkolan tiiviisti saariin. Hän on myös jonkin aikaa asunut sekä Hirvensalon Moikoisissa että Kakskerran Harjattulassa. Nykyinen koti sijaitsee mantereen puolella, kuitenkin vain seitsemän minuutin työmatkan päässä - sopivasti aamuruuhkaa vastaan.

    TEKSTI JA KUVA:
    VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää