Ajankohtaista

  • 27.05.2021
    Harjattulassa vihreämpi greeni

    Harjattula Golf sai viime vuonna hamuamansa sertifikaatin ekologisista toimintamalleista. Vihreä malli ulottuu myös kentän laidalle ja parkkipaikalle.

    Golfilla menee nyt hyvin. Pandemia esti ulkomaanmatkat, joten tekemistä piti keksiä kotimaassa ja ulkoilmassa. Kentillä onkin käynyt kuhina koko viime vuoden ja kiireiseltä näyttää huhtikuun alussa alkanutkin kausi.

    – Harrastajamäärät ovat selvässä kasvussa ja nuoret aikuiset ovat varsinkin löytäneet lajin. Golf on tullut sosiaaliseksi kanssakäymiseksi muiden mahdollisuuksien tilalle paikkojen ollessa kiinni, kertoo Harjattula Golf &Country Clubin toimitusjohtaja Juha Laukkanen.

    Viime vuonna Harjattulaan myönnetty GEO-sertifikaatti kertoo kenttienhoidon olevan luontoystävällisellä tasolla.

    – Se kertoo meidän huomioivan ympäristöasioita, kasteluveden kierrätyksestä lannoitteiden käyttöön ja hiilijalanjäljen pienentämiseen. Asioiden eteen tehdään jatkuvasti töitä.

    Laukkanen kertoo kaikkien kentän golfautojen olevan sähköisiä. Sähkökäyttöisille henkilöautoille on juuri asennettu kaksi uutta latauspistettä. Myös osa kentänhoitokoneista on niin sanottuja hybridimalleja.

    – Niissä on polttomoottori, jonka avulla kone siirretään paikasta toiseen. Itse leikkuu tapahtuu kuitenkin sähköllä.

    Suomessa oli ennen Harjattulaa 12 sertifioitua kenttää. Pelaajalle sertifikaatti tai kentänhoidon vihreämpi toiminta ei näy varsinaisesti mitenkään, paitsi ehkä positiivisella merkityksellä.

    – Näen asian niin, että golfkentät ovat yleensä luontoympäristöissä, joissa luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon. Kentällä törmää monimuotoisuuteen sekä kasvien että eläimistön osalta. Golfissa on usein kyse kokonaisvaltaisesta ulkoilmaelämyksestä, jossa tulee vielä käveltyä kymmenisen kilometriä ihan huomaamattaan.

    Teksti ja kuva: Timo Närä

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Uusi saarelainen tulossa

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa  seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

     

    Johannes ja Pilvi Latva ovat valmiita, tai niin valmiita kuin voi olla siihen, että perhe lisääntyy yhdellä uudella jäsenellä. Laskettu aika on – juuri nyt. Ja ennen kuin lehti on tullut painosta, tämä pieni ihminen on jo tuore saarelainen.

     

    Äkkiä pihalle sieltä, Johannes Latva huokaa. Jos häneltä kysytään, lapsi voisi jo syntyä. Tuoreen perheenjäsenen odotus on lasketussa ajassa. Pilvi ja Johannes Latva kokevat tervettä pelkoa tai ehkä pikemmin jännitystä. He tietävät, että elämä muuttuu, mutta eivät sitä, miten.

     

    Johannes Latva on alkuperäinen saarelainen. Pilvi on kotoisin Helsingistä. He ovat tavanneet opiskeluaikanaan Turun yliopistossa.

     

    – Opiskelin opettajaksi Turussa. Tänne riittivät pisteet. Oli aika kamala ajatus alun perin lähteä Helsingistä, Pilvi Latva myöntää nauraen.

     

    Vielä opintojen jälkeen hän palasi takaisin töihin Helsinkiin. Johannes oli kuitenkin Turussa. Se ratkaisi ja valinta on ollut ilmiselvästi hyvä.

     

    Kaihoisia katseita Hirvensalon suuntaan

     

    Ensimmäinen yhteinen koti hankittiin Majakkarannasta, salmen toiselta puolen.

     

    – Sieltä oli mieletön maisema merelle ja Hirvensalon ”alpeille”. Koko asunnon kaikki ikkunat olivat Pitkäsalmen ja sataman suuntaan, oli kiva katsella Turun Linnaa ja kaihoisasti Hirvensaloa. Minulla oli vähän sellainen olo, että saarelle täytyisi päästä, Johannes kertoo.

     

    Ulkopaikkakuntalaisena Pilvi ei tuntenut koko Turkua, mutta Hirvensalossa oli tuttuja ja eniten tarttumapintaa. Syntyi siis yhteinen päätös muuttaa Hirvensaloon, jossa koti on nyt.

     

    Pilvin ja Johanneksen tarinoissa on hauskasti samoja piirteitä. Molemmilla on urheilutausta. Johannes on tehnyt kilpaurheilu-uran jääkiekossa, pelannut TuTossa ja TPS:ssä käytännössä juniorivuodet loppuun asti aikuisuuden kynnykselle. Sitten nilkat leikattiin ja oli aika vaihtaa urheilu opiskeluun.

     

    Pilvin laji on vastaavasti ollut joukkuevoimistelu Helsingissä useissa eri seuroissa. Juniorisarjassa hän ylsi SM-kultaan, showtanssin puolella sisarensa kanssa SM-hopealle ja henkilökohtaiselle SM-pronssille. Nyt voimistelu jatkuu Lahjan Tyttöjen näppärien, 10–12-vuotiaiden urheilijoiden valmentajana.

     

    – Saa nähdä miten se sitten jatkuu enää, Pilvi sanoo ja viittaa tulevaan jälkikasvuun, joka vie varmasti elämästä oman tilansa.

     

    Molemmat ovat myös opiskelleet ensin luokanopettajiksi ja tehneet sittemmin erikoistumisopinnot Helsingin yliopistoon ja valmistuneet erityisopettajiksi.

     

    – Opettaja ei varmaan ollut kummankaan haaveammatti. Minulla äiti on opettaja, Johanneksella molemmat vanhemmat, Pilvi kertoo.

     

    Johannes myöntää, että ylioppilaskirjoitusten jälkeen vain yksi asia oli varma, opettajaa hänestä ei tule. Pilvin tunnelmat olivat olleet täsmälleen samat. Toisin kävi, molemmilla.

    – Tein opettajan sijaisuuksia välivuoden aikana ja huomasin, että veri vetää opettajaksi, Pilvi kertoo.

     

    ”Kiitollisinta työtä, mitä on”

     

    Opettajan työ sopii Pilvin mielestä ihmiselle, jota kiinnostaa kaikki, muttei mikään erityisesti. Työ on hänen mukaansa todella monipuolista ja vaihtelevaa. Nyt molemmat opettavat omaa erityisluokkaansa, jossa kaikki oppiaineet opetetaan itse.

     

    – Se on ihan hyvä, että luokassa on vain kymmenen oppilasta. Kun siinä on kurissa, nuhteessa ja järjestyksessä, niin oppii kuin kuka tahansa muksu. Äitiyslomalle jäänti harmitti tavallaan myös, koska työskentely luokassa oppilaiden kanssa sujui niin mukavasti. Suhteet ovat tiiviit myös aiempiin oppilaisiin, jotka nytkin äitiysloman kynnyksellä tulivat vielä toisesta koulusta tapaamaan entistä opettajaansa.

     

    – Lasten onnistumista on kiva seurata. Monella on voinut olla vaikeaa, mutta on kiva nähdä, kun koulunkäynti alkaa sujua ja hymy kääntyy oikein päin. Onnistumisen kokemukset ovat työn parasta antia, Pilvi kertoo.

     

    Sen lisäksi, että koulu, jossa he työskentelevät on sama ja työ on sama, Pilvi ja Johannes ovat sattumalta myös työpari. He vetävät rinnakkaisluokkia.

     

    – Se toimii todella hyvin. Työt eivät siltikään tule kotiin, onneksi on muutakin puhuttavaa ja elämää.

     

    Ystävillä valtavan suuri merkitys

     

    Johannes Latvan sitoo Hirvensaloon ystävyys vanhaan jalkapallon ympärillä pyörineeseen kaveriporukkaan. Sillä porukalla pelattiin – aina.

     

    – Ei ollut mitään muuta. Ei ollut pleikkaria tai tietokonetta kotona. Sanottiin, että ”ota pallo ja mene pihalle”. Se kelpasi ihan hyvin ja kelpaa minulle edelleen, hän nauraa.

     

    Kaveriporukkakin on pysynyt.

     

    – Samoja kavereita on yhä, joiden kanssa on pyritty 6-vuotiaista yhdessä, samoissa harrastuksissa samoilla kyydeillä.

     

    Pilvi on otettu tähän porukkaan mukaan, hänen ei ole tarvinnut katsoa vierestä.

     

    – Oli ihanan iso ja tiivis porukka, joka otti vastaan tosi hyvin Turkuun tullessa, he kaikki ovat hyviä ystäviä, Pilvi kertoo.

     

    – Osittain sattumalta ja tarkoituksella kaikki ovat taas lähekkäin täällä. Muutama Helsingissä, joku Puolassa, mutta kyllä ne sieltä aikanaan palaavat kaikki, Johannes uskoo.

     

    Iso muutos, tässä ja nyt

     

    Mutta nyt todella odotellaan. Vielä viimeiset tunnit tai päivät ennen lapsen syntymää. Pilvi ja Johannes ovat saaneet aikuisina olla useita vuosia kahdestaan. Se on ollut helppoa ja rentoa.
    Nyt he tietävät, että aika ei olekaan täysin omissa käsissä. Opettajan ammattikaan ei auta, alusta lähdetään ihmettelemään uutta elämää.

     

    Onneksi lähellä ovat niin Johanneksen veli, sisar ja vanhemmat samoin kuin ystävät.
    Sänky on valmiina, samoin vaunut eteisessä. Johannes on remontoinut ja Pilvi shoppaillut kaikkea tarpeellista ja ehkä jotain tarpeetontakin. Kierrätettynä on hankittu ja saatu paljon. Äitiyspakkaus antoi jo paljon.

     

    – Varmaankin vaipat ja peti ovat hyvä lähtökohta. Katsotaan sitten, Johannes toteaa.
    Lehden taittoon tuli vielä viime hetken tieto: lapsi on syntynyt ja kotona. Kaikki on hyvin!

     

    Seuraavat saarelaiskaverit

     

    Seuraavat saarelaiskaverit eivät ole ihan alkuperäisiä saarelaisia. Eikä Hirvensaloon muutto ollut itsestään selvää - alkuunkaan. Mutta kun tilaisuus tuli rakentaa ja muuttaa, siihen tartuttiin.

     

    Yhteinen nimittäjä on tässäkin kavereiden vuoronvaihdossa – jalkapallo. Ja kaveruus on syvä teini-iästä alkaen ja jatkuu edelleen.

     

    Teksti ja kuvat: Sini Silván

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Lukijalta - Kedot säilytettävä!

    Maininki julkaisee mielellään myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Lähetä tekstisi sähköpostilla  osoitteeseen toimitus@maininkilehti.fi, laita Whatsapp-viesti numeroon 040 255 15 03 tai käy kirjoittamassa ajatuksesi sivulla www.maininkilehti.fi

     

    Toivoisin tien reunoja kaunistavien kukkien ja kesäkasvien säilyttämisen teiden varsilla.
    Olen ollut yhteydessä kaupunkiin asiassa ja he sanoivat että pitää ottaa yhteyttä Destiaan joka hoitaa tien varsia, lähetin kyselyn asiasta mutta ei tullut mitään vastausta.

     

    Ajan usein Kakskerrantietä ja sen reunoja koristavat kauniit kukat ja ojan reunoja osmankäämit, mutta kun ne ovat parhaassa loistossaan tulee leikkauskone ja silppuaa kaikki rumaksi sängeksi.
    Kysyin perusteita tälle idiotismille ja sitä perusteltiin turvallisuudella. Tällä pientareiden silppuamisella ei mielestäni ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa eikä vesakoitumisen vaan sitä käytetään verukkeena.

     

    Kaupungin puolella parturointi on jo täydessä vauhdissa!

     

    Saisiko lehtenne kautta joukkovoimaa ja kerättyä mielipiteitä tämän asian taakse vai olenko yksin ihaillut kaunista maisemaamme?

     

    Kauniit tienvarret toivottavat kauniisti kotiin palaavat maalaistyyppiseen maisemaan.
    Olisiko tämä turha leikkaaminen mahdollista yhteisellä vaatimuksella lopettaa? Haluamme asua saarella sen luonnon takia ja säilyttää sen mahdollisimman koskemattomana.Puutarhamainen leikkaaminen ei yleisten teiden varsille kuulu.Jokainen voi omasta pihastaan tehdä halutessaan pelkistetyn.

     

    Luonnollisuus takaisin,luonnottomuus loppukoon.

     

    Nyt pyhutaan myös pörriäisten pelastamisesta ja näistä teidenvarsista kertyy yhteensä iso alue.
    Kaupungin rahoja myös säästyisi tällaisesta turhasta Destian urakoitsijan tukemisesta muuhun järkevämpään.

     

    Toivottavasti löydämme tälle asialle kannatusta ja saamme yhdessä nauttia kauniista tienvarsista.

     

    "Kukkaloiston kannattaja"

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Mitä kuuluu Sanna Jokela?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

     

    Kartat ja retkeilyreitit löytyvät yleensä älypuhelimella sähköisesti. Viime syksynä eräässä tapahtumassa oli puhetta, että paperisella kartallakin on vielä tarvetta. Siitä kehkeytyi ajatus saada Satavan ja Kakskerran alueen ulkoilu- ja retkeilyreittejä tulostettavaan muotoon. Kartan löydätMainingin keskiaukeamalta.

     

    No, mitä kuuluu?
    Oikein hyvää! Olen juuri osallistumassa nuorten teknologiavaikuttajien Girls in ICT -tempaukseen ja hauska kuunnella webinaaria, jonka nuoret he ovat itse järjestäneet muutamalle koululle teknologiasta, tasa-arvoasioista sekä tiedon saavutettavuudesta.

     

    Kuvaile itseäsi kolmella sanalla!
    Innostuva, hassu ja lyhyt.

     

    Millä lempinimellä sinua kutsutaan?
    No harvoin kutsutaan lempinimillä, joku käyttää vielä vanhaa sukunimeä Mujunen.

     

    Mitä teet työksesi?
    Olen paikkatietoasiantuntija ja vuoden alusta aloitin toimitusjohtajana Gispo Oy:ssä. Teen työkseni siis karttojen kanssa hommia esimerkiksi kuntien kanssa. Nyt työn alla on retkeilykarttapalvelun määrittelyä Tampereen kaupungille, Väylävirastolle liikennemerkkitietojen kenttätyökalun testausta ja UNESCOlle sovelluskehitystä koulujen saavutettavuustyökaluun liittyen.

     

    Mikä oli lapsuudessasi haaveammattisi?
    Taisi olla pitkään perinteinen toive olla eläinlääkäri, mutta myös opettaja ja kultaseppä, jotka olivat vanhempieni ammatit. Tähtitieteilijäksi myös haaveilin, kunnes luin Mauri Kunnaksen Suuri Avaruuskirja ja paras kuva siellä oli, kun avaruusseikkailijat palasivat maahan. Kai siksi minusta tuli maantieteilijä.

     

    Mihin tekisit työksesi, jos vaihtaisit nyt alaa?
    Perustaisin antiikkikaupan, jonne kukaan ei löytäisi ja rohmuaisin sinne kaikkea outoa kamaa. Tai alkaisin puutarhuriksi omalle pihalle.

     

    Mihin työhön sinusta ei olisi?
    Kassatyö. Sitä tuli kokeiltua opiskeluaikoina, se ei itselle sopinut ollenkaan.

     

    Miten aamusi alkoi tänään?
    Aamupalapöydästä sujuva siirtyminen viereiseen huoneeseen työpisteelle. 19-vuotias Mörkö-kissa vaati myös kovaäänisesti ruokaa.

     

    Mikä oli tämän viikon piristys?
    No tämä Girls in ICT-päivä, joka on Planin sekä Future Femalen tempaus, jossa olen saanut mentoroida nuoria tyttöjä teknologia-alalle yhdessä muiden mentoreiden kanssa.

     

    Entä harmin aihe?
    Osallistuin yhteen virtuaalikonferenssiin, joka oli suht huonosti järjestetty ja tuntui, että siinä kului vain aikaa hukkaan. Toivottavasti kohta taas pääsen tapaamaan ihmisiä ihan livenä, on se kuitenkin aivan eri juttu – varsinkin tapahtumien osalta.

     

    Mitä odotat ensi viikolta?
    Ensi viikolla on firman kevättempaus ja ihana nähdä kollegoita, vaikkakin vielä pienissä tiimeissä ja ollaan ulkosalla turvaväleillä. Samoin odotan multakuormaa pihalle ja pääsen istuttelemaan kukkia!

     

    Missä päin asut?
    Satavassa, melkein keskellä saarta.

     

    Minkälainen olisi unelmakotisi?
    Tämä taitaa olla se unelmakoti, rakennettiin 2014 talo tänne sukukommuuniin ja rakennus tuli parilla rekalla paikalleen ja niitattiin yhteen muutamassa päivässä. Mutta joku vanha saariston maatila mökkinä tai vaikkapa keskustan jugendlinna voisi olla myös aika hieno. Tavoitteena olisi, että eläkepäivillä voisi sitten jugendlinnasta astua alas jokirantaan ja käydä ystävättärien kanssa brunssilla.

     

    Mitä harrastat?
    Puutarhanhoitoa ja sisustusta

     

    Mitä harrastusta olisi kiva kokeilla?
    Olen katsonut nyt liikaa Suurta keramiikkakisaa Ylen Areenasta. Siksi valitsen savenvalannan.

     

    Mikä naulitsee sinut tv:n ääreen?
    Hyvät koukuttavat sarjat, usein eurooppalaiset rikossarjat. Tai sitten puutarhaan tai sisustukseen liittyvät hömppäsarjat, ne ovat kivaa lounasseuraa etätyöntekijälle.

     

    Minkä kirjan luit viimeksi?
    Työn alla on Anni Kytömäen Margareta, mutta se on jotenkin ehkä liian hienoa kirjallisuutta itselle. Ehkä pitää lukea joku Remes tähän väliin.

     

    Mitä kirjaa suosittelisit lukijoille?
    Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät, Terry Pratchett. Sopivan kevyttä ja hassua luettavaa, jossa viittauksia vanhoihin satuihin.

     

    Mistä unelmoit?
    Kesästä, terasseista, halauksista ja leppoisasta elämästä.

     

    Miten rentoudut?
    Tonkimalla puutarhaa ja kääntelemällä kiviä.

     

    Miten päädyit saarelle?
    Täytyy kysyä äitiltä ja iskältä, kai jotenkin autossa kaukalossa. Olen asunut pienestä asti Satavassa ja paluumuutin takaisin seitsemän vuotta sitten vanhempien, siskon ja serkun naapuriin. Kovasti yritettiin etsiä muualta kämppää, mutta nyt en vaihtaisi mistään hinnasta pois.

     

    Mikä on mielipaikkasi kotisaarellasi ja mikä tekee siitä mieluisan?
    Täällä on monta hienoa paikkaa, Marielundin huvilassa vietettiin häät, Kakskerran kirkossa on ihana tunnelma, Brinkhallin rannassa mahtavat uintimahdollisuudet ja muinaismuistoista nunnatarha ja vanhat venäjän armeijan uunit ovat jänniä paikkoja. Rakastan metsiä ja kallionhuippuja. Mutta täytyy sanoa, että oma piha ja yhteislaituri on kyllä parhaimpia paikkoja.

     

    Mitä extreme-lajia haluaisit joskus kokeilla?
    Benjihyppy on jäänyt vielä tekemättä ja luultavasti jääkin, koska minulla on törkeä korkeanpaikan kammo.

     

    Mihin vuoteen palaisit ajassa taaksepäin, jos voisit?
    Ehkä menisin useampaan vuoteen vain tarkkailemaan mitä silloin tapahtuikaan. En haluaisi muuttaa mitään, mutta ehkä haluaisin naureskella samoille jutuille mitä silloin joskus tehtiin. Vuoden 1993 kesään, jossa pyöräiltiin kylillä ja juostiin kallioilla ja hypittiin vaatteet päällä mereen. Vuoden 1999 uuteen vuoteen ja siihen hypeen, kun vuosituhat vaihtui. Vuoteen 2008 katsomaan meidän häitä, jotka oli superhauskat ja kesän kuumimpana päivänä. Ja ehkä siihen hetkeen kun lasten kanssa tultiin synnäriltä kotiin vuosina 2010 ja 2013.

     

    Minkä asian nyky-yhteiskunnassa muuttaisit?
    Että kenenkään taustoilla ei olisi merkitystä oman uran edistämisessä.

     

    Mihin taas olet tyytyväinen?
    Suomessa meillä on kaikki yleisesti ottaen todella hyvin, eniten nyt tällä hetkellä pitää kehua terveydenhuoltoa ja koronatestauksen helppoutta.

     

    Oletko tehnyt muutoksia elämääsi ilmastonmuutosta silmällä pitäen?
    Ollaan vähennetty perheessä lihan syöntiä, hankittiin aurinkopaneelit ja sähköauto. Työreissuilla käytän julkisia välineitä matkustamiseen. Vielä voisi toki tehdä enemmänkin.

     

    Mihin tapahtumaan osallistuit viimeksi?
    Ruotsin Kartdagarna, eli virtuaaliset paikkatietomessut.

     

    Mihin tapahtumaan aiot osallistua seuraavaksi?
    Firman kevättapaaminen.

     

    Mitä kysyisit itseltäsi vuonna 2025?
    Selvisikö viime vuonna istutettu wisteria, eli sinisade talvista?

     

    Kartta löytyy painettuna Kakskertaseuran ilmoitustaululta Satavan sillan vierestä ja pdf-versio Kakskertaseuran kotisivuilta.

     

    Teksti: Mika Hietakangas
    Kuvat: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Julia Thurénin Kakskerta

    Julia Thurénin pakopaikka löytyy lapsuuden maisemista Kakskerrasta. Isovanhempien vanhan huvilan remontti on toimittaja-kirjailijalle sekä fyysinen että henkinen projekti.

     

    Maalaisraitti mutkittelee ylös. Kun huippu on saavutettu, hiekkatien päässä erottuu männikön kätkemä huvila. Takana kimaltelee Kakskerranjärvi.

     

    Julia Thurénille, 33, tämä isovanhempien 1976 rakentama huvila on täynnä muistoja: Mamma Lotta Ailio ottamassa aurinkoa. Pappa Raino Ailion vetämät kesäolympialaiset. Uimaan oppiminen. Mamman innoittamana järjestetyt muotinäytökset.


    – Isovanhemmat asuivat Helsingissä, mutta viettivät kesät täällä.


    Kuulostaa tutulta. Thurén itse muutti kymmenisen vuotta sitten töiden perässä Helsinkiin. Vaikka isovanhemmista on aika jättänyt, huvila elää taas. Nyt Thurén viettää kesät siellä puolisonsa Josin sekä lastensa Alvarin, 5, ja Astridin, 2, kanssa.

     

    – Asumme Helsingissä kerrostalossa pikkuneliöissä, joten on ihanaa, että kesäksi on joku pakopaikka.

     

    Onkin ironista, että lapsuutensa Kakskerrassa viettänyt Thurén valittiin 2018 vuoden positiivisimmaksi helsinkiläiseksi.

     

    – En pidä itseäni kovinkaan positiivisena – päinvastoin, ja asuisin mieluummin Turussa. Turku on maailman ihanin kaupunki, hän naurahtaa.

     

    – Olen edelleen identiteetiltäni kakskertalainen.

     

    Uusi kirja tekeillä

     

    Julia Thurén on media-alan moniottelija. Hänet tunnetaan toimittajana, tietokirjailijana, bloggaajana ja aktiivisena somettajana, vaikuttajana.

     

    Viime vuosina Thurén on kirjoittanut ja puhunut rahasta. Erikoistunut sijoittamiseen, rahan vastuuseen, palkkoihin, kuluttamiseen.

     

    Idea syntyi lifestyle-blogeista. Thurén huomasi, miten blogeissa puhuttiin avoimesti kipeistäkin asioista, mutta rahasta ei koskaan.

     

    – Mietin, miten ihmeessä jollain bloggaajalla on varaa vaikka niin upeaan kotiin.

     

    Tabu oli rikottava. Thurén kirjoitti rahasta omaan Juliaihminen-blogiinsa. Lukijat innostuivat. Avoimuudesta tuli kiitosta.

     

    – Olen niin keskituloinen ja -luokkainen, että minulle raha-aiheeseen tarttuminen oli helppoa.
    Thurénin ensimmäinen kovakantinen Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa ilmestyi 2018. Seuraavana vuotena hänet valittiin vuoden sijoittajaksi.

     

    Tällä hetkellä työn alla on Kaikki kuluttamisesta -kirja. Raha kytkeytyy kulutukseen ja sitä kautta ilmastokatastrofiin ja lajikatoon, Thurén muistuttaa.

     

    – Ennen sohva ostettiin loppuelämäksi. Nyt sohvaa pidetään pari vuotta ja vaihdetaan uuteen. Kirjassa pohditaan, miksi kulutus on mennyt tähän suuntaan ja mitä pitäisi tehdä.

     

    Vihdoin portaat rinteeseen

     

    Kun isovanhempien kunto heikkeni, alkoi rapistua myös Kakskerran huvila. Kesäpaikka jäi pitkälti oman onnensa nojaan.

     

    – Kuutisen vuotta sitten aloimme Josin kanssa käydä täällä kesäisin, Thurén aloittaa.
    Huvilaa kävi sääliksi. Se oli alkuperäisessä kunnossa ja pahoin ränsistynyt. Jotain oli tehtävä.

     

    Suvun kanssa sovittiin, että Thurén voi alkaa kunnostaa huvilaa perheelleen. Nyt kiinteistö on kokenut täydellisen peruskorjauksen. Mökin pohja ja lattia on uusittu, samoin sähköt, putket, terassi ja keittiö. Pihaan on tehty salaojitus.

     

    Erityisen ylpeä Thurén on rakennuttamistaan portaista. Jyrkällä kallionrinteellä sijaitsevalta huvilalta pääsee nyt suoraan rantaan.

     

    Pappakin olisi halunnut portaat, mutta aikanaan kirvesmiehet kieltäytyivät rakentamasta niitä. Vetosivat liian hankalaan reittiin.

     

    – Tekniikka on 70-luvusta kehittynyt sen verran, että nyt portaat onnistuivat.

     

    Huvilan remontointi on ollut Thurénille myös henkinen projekti.

     

    – Kun huvila kunnostuu, se saa uuden elämän. Enää se ei ole vain isovanhempieni muistopaikka.

     

    – Nykyään koen, että voimme tehdä tästä omannäköisen paikan.

     

    Remontista huolimatta alkuperäinen henki on haluttu säilyttää. 70-luvun hirsiunelmaa ei ryhdytä peittämään valkoiseen maaliin.

     

    – Huonekalutkin ovat pääasiassa vanhoja. Emme ole hankkineet tänne vielä oikeastaan mitään uutta.

     

    Muumitalomeininki

     

    Ainakin yhden asian Julia Thurén aikoo tehdä toisin kuin isovanhempansa. Hän pitää ovet auki vieraille.

     

    – Mamma ja pappa eivät halunneet lähisuvun lisäksi muita vieraita huvilalle. Minä taas toivon, että täällä kävisi mahdollisimman paljon vieraita. Olisi sellainen muumitalomeininki.

     

    Haaveissaan Thurén istuu uusitulla terassilla kesäpäivää kahvikupin tai viinilasin kanssa, lukee kirjaa ja kuuntelee Muistojen bulevardia.

     

    Moinen tosin tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta, Thurén naurahtaa.

     

    – Astrid on esimerkiksi aika kova karkailemaan. Saa olla tosi tarkkana.

     

    No, ehkä sitten kun lapset ovat isompia – ja remontti valmis. Tänä kesänä on tarkoitus kunnostaa pihaa ja rakennuttaa laituri.

     

    – Myös ikkunat ja katto pitäisi uusia, Thurén jatkaa.

     

    Teksti ja kuvat: Maria Suomi

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Hirvensalon kirkon kohtalo vaakalaudalla

    Kohta kuusikymmenvuotias Hirvensalon kirkko on odottanut tuomiotaan joulusta 2019. Rakennusta ehdotetaan sekä purettavaksi, että korjattavaksi, mutta missä kunnossa se todellisuudessa on?

     

    Ulkoa katsoessa itse kirkkorakennus näyttää ikäiseltään, joskin paikoin hieman rapistuneelta, mutta ryhdikkäältä tiiliverhoiltuine seinineen ja korkeine ikkunoineen. Pihamaan istutukset odottavat vielä kitkemistä ja kivetyksen rauhassa kasvava sammal kertoo kulkemattomuudesta. Ikkunan takana odottaa lopullista sijaansa ruskeaksi kuivunut kasvi. Yhteystietoja varten ripustettu ilmoitustaulu on tyhjä.

     

    Seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Seppo Kosola avaa keväisessä tihkusateessa itse kirkon ja sen kylkeen rakennetun seurakuntatilan välissä olevaan aulaan vievän oven. Tila on lämmin, mutta vastaan tunkee tunkkainen, makeahko tuoksu. Sisäilmaongelmista on kyllä puhuttu, mutta vieraillessa asian aistii tietämättäkin.

     

    Kosola kuljettaa toimittajan kohti kirkkosalia. Matkalla ohitetaan parikin kasvia, jotka ovat pudottaneet lehtensä tai kuivuneet muuten pystyyn. Koko rakennus on pidetty lämpimänä, ilmanvaihto käynnissä, mutta käytössä se ei ole yli vuoteen ollut.

     

    Itse kirkkosali on yhdeltä reunalta korkea, viistokaton viettäessä kohti tilan toista laitaa. Edessä on alttari ja sitä kohti aseteltuna muutama rivi penkkejä vieri vieren. Korkeista ikkunoista tulvii sisään valoa sadeilmallakin.


    Viimeistään täällä näkyy tilan käyttämättömyys. Muovinen joulukuusi on edelleen koristeltu. Lattialla on sadoittain rakoisista tilaan työntyneiden hyönteisen raatoja. Tiiliseinällä, korkealla ikkunoiden alla, kasvaa jotain kellertävää ja maali kupruilee tiilien päältä. Lattialla seinän vieressä on selviä tippuvan veden vaaleaan pölyyn jättämiä jälkiä.

     

    Vaikka alttarin reunalla sitkein huonekasvi yrittää vielä vihertää, on tila kuin pidemmänkin ajan hylätyssä rakennuksessa. Tunnelma on lohduton. Sana, jota harvemmin kirkkosalista käytettäisi.

     

    Sisäilmaongelma

     

    Rakennuksen tila on Seppo Kosolan mukaan heikko. Vielä muutama vuosi sitten seurakunnassa heräteltiin toivoa rakennuksen korjaamisesta terveeksi. Toimenpiteitäkin ehdittiin jo tehdä, vaikkakin liian myöhään.

     

    – Parin vuoden aikana meille tuli ilmoituksia sekä omilta työntekijöiltämme, että talossa vierailleilta ihmisiltä oireista. Tehostimme ilmanvaihtoa, korjasimme ikkunoita ja niin edelleen, mutta ei se auttanut enää. Olimme parikymmentä vuotta myöhässä, Kosola kertoo.

     

    Vuodenvaihteessa 2019 kirkkorakennus suljettiin. Lämpö ja ilmanvaihto jätettiin päälle, jotta lisävaurioita ei pääsisi syntymään rakennuksen kohtaloa odotellessa.

     

    – Monta vuotta suunniteltiin, että miten tämä voidaan korjata. Aina tuli esiin uusia korjaustarpeita. Kun tämä lopulta suljettiin, pääsimme paremmin tutkimaan asioita ja saimme melko tylyt lauselmat sisäilma-asiantuntijoilta.

     

    Jutun ohessa olevasta vauriokaaviosta saa melko värikkään kuvan korjaustarpeesta. Peruskorjausasteen arviointikaavio kertoo korjaustarpeeksi 97 prosenttia rakennuksesta. Seurakuntatilana pidettyä matalaa rakennusta ei vauriokorjausta varten tutkittu.

     

    – Tässä on käytetty 1960-luvun betonirakentamisen tapoja, joissa muottilautoja on jätetty kiinni rakenteisiin maan alle. Tässäkin talossa on lattian alla betonisia lämpö- ja ilmanvaihtokanavia, joissa on muottilaudat paikallaan. Kun ne siellä 50 – 60 vuotta muhivat, alkaa ihmisille tulla oireita, kun mikrobit pääsevät tunkeutumaan rakenteista sisäilmaan. 

     

    Eikä kuitenkaan vain ilmaongelma

     

    Kuten kuvista ja jutun yhteydessä olevasta vauriokaaviosta näkyy, ei ongelma ole pelkästään ilmassa olevissa mikrobeissa. Sisäilmaongelmista puhuminen luo helposti väärän kuvan, eikä suurella yleisöllä ole Kosolan mielestä todellista käsitystä rakennuksen kunnossa.

     

    – Eihän täällä kukaan muu ole käynyt edes kunnolla katsomassa. Uskon, että tässä on kyseessä enemmän tunneasiat ja sellainen tunnelataus siitä, että tuttu kirkko nyt vaan on korjattava.

     

    Turkulainen arkkitehti ja professori Pekka Pitkänen on suunnitellut Hirvensalon kirkon lisäksi Pallivahan kirkon ja Pyhän Ristin kappelin. Rakennuksen purkuajatukset ovat saaneet vastalauseita muun muassa Hirvensalon Omakotiyhdistykseltä. Sen mukaan kirkon rakennustaiteellisten arvot ovat olleet omiaan luomaan hirvensalolaisille kirkon käyttäjille vahvat tunnesiteet rakennukseen.

     

    Ikävä tosiasia on kuitenkin käsin kosketeltavissa rakennuksen sisällä. Kirkkosalissa ikkunaseinä on silmin nähden kärsinyt eniten.

     

    – Ikkunaseinän yläosasta tulee vettä sisään. Sitä ei pysty korjaamaan muuten kuin purkamalla ja poistamalla vaurioituneet rakenteet. Kirkkosaliin jäisi korjaustilanteessa pystyyn kolme sisäseinää ja kaikki muu siitä ympäriltä pitäisi uusia lattiasta kattoon. Kun purkuaste on näin iso, jääkö vanhasta rakennuksesta enää se Pitkäsen arkkitehtuurin jälki? Tässä on syy, miksi purkulupaa haettiin, Kosola selventää.

     

    Miten eteenpäin?


    Kirkkovaltuusto on siis päätynyt hakemaan rakennukselle purkulupaa. Kosola on kutsunut koolle museoviraston, kaavoittajan ja rakennusvalvonnan väkeä. Tarkoituksena on käydä läpi rakennuksen tilannetta ja pohtia, miten asiassa päästäisiin eteenpäin. Palaveri pidetään toukokuussa 2021.

     

    – Jos purkulupa sen jälkeen saadaan, on meillä suunnitelmat jo melko pitkällä. Tilalle on ajateltu melko saman näköistä ja kaltaista rakennusta. Nykyinen kirkkosali on hieno ja arkkitehdit halusivat kunnioittaa Pitkäsen suunnitelmia. Rakennustöihin voitaisiin päästä jo ensi keväänä ja valmista olisi siitä noin puolentoista vuoden päästä.

     

    Hintalappu peruskorjaukselle ja uudisrakennukselle on molemmissa seitsemän miljoonan euron hujakoilla. Uudisrakennus saattaa Kosolan mukaan tulla hieman peruskorjausta edullisemmaksi.

     

    – Rahan takia kirkkovaltuusto ei kuitenkaan purkuun päätynyt. Jos rakennus päätetään peruskorjata, on vaikeampi ennustaa aikatauluja ja kustannuksia. Miten peruskorjaaminen terveeksi rakennukseksi edes toteutetaan ja onko valtuustolla edes halua korjata taloa? Aina on olemassa pelko, ettei korjaus onnistukaan, jos riittävästi ei saa purkaa.

     

    Teksti ja kuvat: Timo Närä
    Vauriokaavio: LPR-Arkkitehdit Oy

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Ämyri - Kulttuurikesä kutsuu!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Aurinko alkaa lämmittää ihoa, puut sonnistautuvat vihreisiin ja ilmassa on tulvillaan aurinkorasvan sekä grillimakkaran tuoksua. Mikäs muukaan sieltä kulman takaa kurkistaa kuin kesä! On siis aika alkaa suunnitella alkavan kauden kesäpuuhia.

    Tässä muutama ehdotus niihin hetkiin kun auringonotto ja pyöräretket alkavat kyllästyttää. Kirjaa siis kalenteriisi Turun kulttuurikesän kohokohdat ja liity mukaan juhlistamaan Turun Euroopan kulttuuripääkaupungin 10-vuotisjuhlavuotta!

    Muistathan kuitenkin, että vallitseva tilanne saattaa edelleen vaikuttaa kesäkauden tapahtumien järjestämismahdollisuuksiin.

    Turku Sea Jazz 30.–31.7.
    Turku Sea Jazz kutsuu nauttimaan laadukkaasta ohjelmistosta, joka koostuu kansainvälisen ja kotimaisen jazzin ajankohtaisista tähdistä. Ruissalon Telakalla järjestettävä uusi urbaani kaupunkifestivaali on varmasti osuva valinta kaikille jazzin ystäville.

    Kesärauha 6.–8.8.
    Kesärauha tarjoaa kauan kaivattua makua festarikesästä vaihtoehto- ja indiemusiikin ystäville. Turun linnan puistossa jammaillaan muun muassa Mewin, Supergrassin ja Alman tahtiin.

    Turun Taiteiden yö 12.8.
    Elokuussa Turun keskusta ja jokiranta täyttyvät taiteella. Erilaiset tapahtumat viihdyttävät kulttuurin ystäviä iltamyöhään asti. Tapahtumia löytyy myös paljon nuoren budjettiin sopivana: ilmaiseksi.
    Oma lempparini on aina ollut Ylioppilasteatterin yltiöhauska improvisaatioshow.

    Huoneiden kirja 13.–29.8.
    Huoneiden kirja on uniikki taideteos, johon katsoja astuu kirjaimellisesti sisälle. Satapäinen taiteilijajoukko muuttaa Huoneiden kirja -suurteoksellaan tyhjillään olevan labyrinttimaisen talon ennenkokemattomaksi elämykseksi.
    Esitykset Turun Kivipainossa, Ursininkatu 6.

    Teksti: Enna Piitulainen

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Retkiä Saarilla: Hymylän rannalla

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

     

    Kakskerran maisemat huokuvat menneiden aikojen tunnelmaa. Metsäisten kallioharjanteiden välisissä laaksoissa levittäytyy ammoisista ajoista viljeltyjä peltoja, joiden reunoilla seisoo kauniita vanhoja maalaistaloja. Viljavien peltojen savi on kelvannut vuosisatojen ajan myös tiilien valmistukseen. Siitä kertovat entisen Kakskerran kunnan vaakunan tiililastia kantavat veneet. Kakskerrasta on kuljetettu rakennustarvikkeita Turun linnan ja tuomiokirkon rakennustöihin jo keskiajalla.

     

    Kakskerta ei olisi kuitenkaan Kakskerta, ellei sitä halkaisisi keskeltä Kakskerranjärvi. Keskeltä syvä ja rannoiltaan hiekkapohjainen, houkutteleva mutta vaikeasti saavutettava.

     

    Kakskerranjärven rannoille haikaileva retkeilijä törmää nopeasti ongelmaan. Järven ainutlaatuisuus on ymmärretty jo pitkään, eikä ole ihme, että sen koko rantaviiva on melkein täyteen rakennettu. Helpoimmin saavutettava vapaa rantakaistale on otettu käyttöön Brinkhallin uimarantana. Kauniina kesäpäivinä paikalla riittää veden loiskintaa ja lasten ääniä, mutta muulloin kaunis hiekkaranta on useimmiten autio.

     

    Karttaa tarkkaan lukemalla voi löytää uimarannan ohella muitakin vapaita rantakaistaleita. Tunnelmallisin niistä löytyy järven pohjoisrannalta, Hymylän vanhan metsän siimeksestä.

     

    Hymylän metsä alkaa pohjoisessa Brinkhallintien varrelta, Pässilänmäen korkean kallioharjanteen päältä. Maaperän karuudesta huolimatta kallionlaella kasvaa yllättävän tiheälti sitkeitä saaristomäntyjä. Harjanteen tienpuoleinen pohjoisrinne on jyrkkä, mutta etelään maasto laskee loivasti. Samalla metsä muuttuu kosteapohjaiseksi kuusimetsäksi. Hämärän metsän pohjalla lepää ikiaikaisia sammaloituneita puunrunkoja, joiden väleissä kasvaa ketunleipää suurina kirkkaanvihreinä mattoina. Valo siivilöityy soistuneen lammen tyyneen pintaan.

     

    Kirkasvetinen ja hiekkapohjainen ranta jatkuu pitkään matalana ja sopii kesähelteillä pientenkin lasten uimapuuhiin. Auringonotosta haaveileville rantametsä on kuitenkin aivan liian hämärä. Täällä kannattaa keskittyä luonnon tarkkailuun, laineiden liplatukseen ja metsän rauhasta nauttimiseen. Talvisin ranta tarjoaa järven jäällä hiihtäville mainion taukopaikan.

     

    Rannasta avautuvaa järvimaisemaa hallitsee etuoikealla näkyvä pitkänomainen Käärmesaari. Autio saari on tiheää kuusimetsää. Se on kuin viimeinen, koskemattomaksi karannut pala Hymylän aarnimetsäaluetta. Kartoissa Käärmesaaren kohdalla lukee Isosaari, ja kaksi nimeä on myös saarista seuraavalla: Muurahaissaari on kartoissa Pikkusaari. Nimistö muuttuu ja vanhat nimet unohtuvat. Ei Hymylän metsän nimeäkään enää kartoista löydä.

     

    Reittiohjeet

     

    Hymylän-retki kannattaa tehdä pitkän kaavan mukaan, eväät repussa ja hyvät kengät jaloissa. Vuodenajasta riippuen mukaan voi pakata myös uimakamppeet.

     

    Autolla ei lähelle pääse, eikä sen puoleen bussillakaan, vaikka linja 15 koko Kakskerranjärven kiertääkin. Retki kannattaa aloittaa Kakskerran kirkolta ja lähteä kävelemään kevyenliikenteenväylää takaisin Turun suuntaan. Reilun kilometrin jälkeen vasemmalla näkyy ylös Pässilänmäelle kipuava reitti. Leveän polun tunnistaa sinisestä moottorikelkkamerkistä.

     

    Nousu Brinkhallintieltä mäelle on jyrkkä muttei kovin pitkä. Ylös päästyään voi harkita pientä metsäretkeä kallioharjanteella. Harjanteen päällä kulkee polkuja, jotka palkitsevat kulkijan puiden rajaamilla näkymillä Kirkkosuntin, Satavan ja Hirvensalon yli. Hymylään johtava polku sen sijaan jatkaa suoraan kuusimetsän läpi aina Kakskerranjärven rantaan asti. Juuri ennen rantaan saapumista ylitetään poikittainen traktoriura.

     

    Rantaelämästä nautittuaan kannattaa palata traktoriuralle ja jatkaa sitä itään päin. Reitti seuraa sähkölinjaa ja saapuu pian Ilopellontielle ja edelleen Hyyrtiläntielle. Tiet ovat rauhallisia hiekkateitä maalaismaiseman keskellä. Hiukan ennen takaisin Brinkhallintielle saapumista on Hyyrtiläntien oikealla puolella Kakskerran Erän laavu, jonka taukokäyttöön ulkoilun lomassa metsästysseura on ystävällisesti antanut saarelaisille luvan. Laavulla on hyvä nauttia eväät. Muista kuitenkin mahdolliset metsäpalovaroitukset!

     

    Laavulta ei ole enää pitkä matka takaisin kirkolle. Kevyenliikenteenväylä alittaa Brinkhallintien tunnelia pitkin ja jatkuu pahamaineista Norvikinahdetta alas. Ennen Brinkhallintien nykyistä linjausta kaikki liikenne kulki jyrkän mäen kautta. Mäen alapään tiukka mutka oli liukkailla keleillä rekkakuskien kauhu.

     

    Takaisin kirkolle palattuaan on tullut taivaltaneeksi reilun neljän kilometrin ympyrälenkin mukavissa maisemissa.

     

    Vapaita rantoja etsimässä

     

    Siinä missä Hirvensalo on yhä tiheämmin rakentuvaa esikaupunkialuetta, on Kakskerta harvaan rakennettu ja maalaismainen. Mikko Nikkasen vuonna 2005 Turun kaupungin ympäristövirastolle laatima kartoitus paljastaa kuitenkin yllättävän faktan: ylivoimaisesti suurin osa Hirvensalo-Kakskerran suuralueen vapaista rantakaistaleista löytyy Hirvensalosta.

     

    Raportin mukaan Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran rannoista oli vuonna 2005 vapaina 13 prosenttia. Luvussa huomioitiin yli sadan metrin pituiset kaupungin tai yhteisöjen omistamat ranta-alueet. Kaikista 34 vapaasta rantajaksosta peräti 18 sijaitsi Hirvensalossa. Satavassa alueita oli yhdeksän, Kakskerran merenrannoilla kolme ja Kakskerranjärvellä neljä. Kilometreinä mitattuna vapaata rantaa oli Hirvensalossa vajaat seitsemän kilometriä, Satavassa vajaat kolme, Kakskerran merenrannoilla reilu kilometri ja Kakskerranjärven rannoilla noin kaksi kilometriä. Näiden lisäksi oli jonkin verran yksityisten omistamia rakentamattomia rantajaksoja.

     

    Tilanteen voisi kuvitella kuudessatoista vuodessa muuttuneen. Raporttiin tutustuminen kuitenkin paljastaa vuonna 2005 tunnistettujen vapaiden rantajaksojen olevan pääosin edelleen vapaina. Raportin esittämät kehitystoimet ovat siten yhä mahdollisia. Ja ennen kaikkea: vapaat rannat ovat kaikkien vapaasti vierailtavina.

     

    Vapaat rannat -raportti:
    https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/vapaat_rannat_raportti.pdf

     

    Teksti ja kuvat: Sami Pyörre

    Lue lisää
  • 27.05.2021 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Entä jos paikallisuutisia ei olisikaan?

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

     

    Mediakonserni Keskisuomalaisella oli alkukuusta kampanja, jossa muutamat sen paikallis- ja kaupunkilehtien etusivut olivat tyhjänvalkoiset, suurella kirjoitettua lausetta ”Miltä maailma näyttäisi, jos paikalliset uutiset puuttuisivat?” lukuun ottamatta. Ei mainoksia, ei juttupuffeja, ei kuvia. Tabula rasa, keskellään 62 merkkiä välilyönteineen.

     

    Kampanja halusi valaa uskoa paikallisjournalismiin ja herätellä lukijoita ajattelemaan paikallisten juttujen tärkeyttä. Luotettavan, paikallisen ja vastuullisen median merkitys on suurempi kuin usein tulemme ajatelleeksi.

     

    Valtakunnallinen Yleisradio toki pyrkii osallistumaan. Pienimmistäkin asioista ehditään tehdä uutisia ja juttuja, mutta joka paikkaan ei yleläinenkään kerkeä. Maakuntalehtemme vuosien varrella alati huvennut toimitus huhkii minkä ehtii. Silti ei eteläisemmiltä saarilta kovin usein juttuja ole.

     

    Mainingilla on paikkansa saarelaisten asioiden esiintuonnissa. Moniko tiesi Hirvensalon kirkon todellisen kunnon ennen tämän lehden julkaisua ja juttua? Onhan sitä puhuttu sisäilmaongelmista, ja korjaustarpeesta, mutta konkretia välittyy valokuvista ja laajemmin asiaa käsittelevästä tekstistä.

     

    Sijoitusasioissa valtakunnallisestikin esillä ollut Julia Thurén taas ei näyttäydy isossa kuvassassa kakskertalaisena mökkinaapurina. Inhimillisempi näkökulma laskee sijoitusvinkkejä tavan pulliaisille antavan helsinkiläisen naisen meidän muun rahvaan pariin, oli tilillä säästöjä tai ei.

     

    Ja eipä monella ole yhtä hienoa ja monipuolista, nuorten itse ylläpitämää nuortenpalstaa, mitä meillä Mainingissa. Koska kukas sitä kissan hännän nostaisi, jollei…

     

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Lukuvinkki - Runoja ja selvitytymistarina

    Toimittaja Virve Myllymäen lukuvinkki tarjoaa ajankohtaisia elämyksiä kirjojen maailmaan.

    Koneet ja riimit yhdistyvät mukavasti Nelli Heinimon pikkuväelle suunnatussa runokirjassa, joka tavoittaa kohderyhmänsä tekstin ja ennen kaikkea kuvien kautta. Hauskan ja sympaattisen kuvituksen ovat tehneet Reetta Niemensivu ja Aapo Ravantti.

    Mikä linja-autoa itkettää? Miksi sukellusvene haluaa olla upoksissa? Kuka kannustaa kavereita? Ja miksi kaivuri saa raivarin?

    Sympaattisen näköiset koneet kokevat tilanteita, joihin on helppo samaistua – sekä pienen kuulijan että isomman lukijan. Erilaiset tunteet tulevat tutuksi konkreettisten runojen kautta. Niissä kohdataan iloa, pelkoa, haaveita, uteliaisuutta, kiukkua, kateutta, ujoutta, ystävyyttä ja yhteistyötä. Kalustoa on esillä monipuolisesti Mini-autosta ja ruohonleikkurista jäänmurtajiin ja avaruusaluksiin.

    Heinimo, Nelli (kirj.), Niemensivu, Reetta & Ravantti Aapo (kuv.): Kaivurin raivari, WSOY, 2020, 45 s.

    Jos puut osaisivat kertoa

    Leningrad. Taskent. Petroskoi. Pietari. Turku. Yhteen ihmiselämään mahtuu kokonainen valtio, sen julma ja peitelty historia sekä lopulta totaalinen romahdus ja hajoaminen. Sen jälkeen uusi alku uudessa kotimaassa. Lapsuutensa Pietarissa ja Turussa asuneen Anna Soudakovan esikoisromaani pohjautuu tositapahtumiin. Päähenkilönä on vuonna 1931 syntynyt isoisä Juri Artamonov, jonka lapsuus päättyy vuonna 1936 perhettä kohdanneeseen tragediaan - Stalinin vainoihin.

    Perättömän ilmiannon seurauksena Jurin vanhemmat vangitaan ja muu perhe, isänmaan vihollisten sukulaisina, karkotetaan kauas Uzbekistaniin. Isovanhempien kuoltua Jurin ainoa turva on sisko Maria, jonka luo 11-vuotias poika karkaa lastenkodista. Sinnikäs Juri kouluttautuu eri vaiheiden kautta tekniselle alalle, yliopistoon saakka.

    Poliittinen ilmapiiri muuttuu Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953. Vähitellen karmea totuus laittomista pidätyksistä ja teloituksista tulee ilmi. Juri saa selvyyden vanhempiensa kohtalosta. Hän tekee synkän matkan Sandarmohiin, jossa korkeat männyt kätkevät tuhannet viattomat uhrit.
    Jurin vaimo, Tanja on karjalaisen äidin kasvattama, suomalaisen miehen tytär. Jurille ja Tanjalle syntyy tytär, Sonja. Kun Suomi avaa rajansa 1990-luvun alussa muuttaa Sonja perheineen Suomeen. Tanja seuraa tytärtään ja houkuttelee lopulta myös Jurin Suomen Turkuun.

    ”Sonjan perheen pitää lähteä, kun he vielä voivat. Kun kerrankin pieni tuuletusikkuna on raollaan. Kun Suomi on vielä vastaanottavainen ja kutsuva.”

    Turku näyttäytyy heille ihanteellisena onnenmaana, jossa on puhdasta, rauhallista – ja rehellistä. Kehunsa saavat yhtälailla Aurajoki, Lauste ja Ruissalo.

    Jurin elämä on koskettava, toiveikas selviytymistarina. Äidinkielen ja kieltenopettaja Anna Soudakovan teksti on sujuvaa, arjen kuvaus tarkkaa ja tapahtumat etenevät kronologisesti. Historian suuret tapahtumat ovat taustalla vaikuttaen perheen elämiseen ja arkeen.

    Soudakova Anna: Mitä männyt näkevät, Atena, 2020, 244 s.

    Virve myllymäki

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Lukijalta - Vastaus huolestuneelle hirvensalolaiselle

    Maininki julkaisee mielellään myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Lähetä tekstisi sähköpostilla  osoitteeseen toimitus@maininkilehti.fi, laita Whatsapp-viesti numeroon 040 255 15 03 tai käy kirjoittamassa ajatuksesi sivulla www.maininkilehti.fi

     

    Viime lehdessä Huolestunut hirvensalolainen äimistyi metsän tuhoista ja epäili nuorten olleen asialla.

     

    Vastaus huolestuneelle hirvensalolaiselle.

     

    Viime talven jäljiltä metsät ympäri seutukuntaa näyttävät varsin hurjalta katkenneiden ja kaatuneiden puiden takia. Syynä eivät suinkaan ole karanteenipitkästymistä purkaneet nuoret, vaan talvinen myräkkä, jonka aikana puihin tarttunut ja jäätynyt lumi yhdessä kovan tuulen kanssa aiheutti kovan kuormituksen. Toki koulujen läheisyydessä ilkivaltakin on mahdollista, mutta tuskin turhautuneinkaan teini saa reidenpaksuista männynrunkoa puolivälistä poikki.

     

    Muurahaispesän kaivelustakaan en syyttäisi nuorisoa, vaan ennemminkin epäilisin tekijäksi seudulla majailevia kettuja tai mäyriä. Molempien jälkiä näkyi Syvälahden metsissä kevättalvella runsaasti.
    Koululaisten siivoustalkoot toki ovat varsin kannatettava ajatus, roskaamista ei kenenkään tarvitse sietää ja samalla katkenneita puita voisi siivota ainakin polkujen päältä pois. Lasten ja nuorten ympäristötietoisuus lisääntyisi ja ulkoilijat kiittäisivät.

     

    Nimimerkki "Luonnonvoimat voivat yllättää!"

    Lue lisää
  • 27.05.2021
    Pienten puolella Edvin ja Oona

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

     

    Mitä tarkoittaa...?
    Parketti
    Edvin: Dynamiittia!
    Oona: En tiedä.

     

    Tarakka
    Edvin: Kakku.
    Oona: Se lintu, harakka.

     

    Lierihattu
    Edvin: Pappa käyttää hattua.
    Oona: Vähän sellainen hellehattu.

     

    Robotti-imuri
    Edvin: Siivoaa roskat.
    Oona: Siivoaa roskia ihan itse.

     

    Ruuvimeisseli
    Edvin: Ruuveja ruuvataan.
    Oona: Ruuvaa tiukalle.

     

    Kesä
    Edvin: Syön jäätelöä.
    Oona: Saa uida ja on lämmintä.

     

    Hapankaali
    Edvin: Parsakaali.
    Oona: Pahaa kaalia.

     

    Ahma
    Edvin: En tiedä, joku hassu eläin.
    Oona: Suden näköinen eläin.

     

    Mitä tekee...?
    Rehtori
    Oona: Auttaa potilaita.

     

    (Edvin leikki tässä välissä tyynysotaa.)

     

    Hevosmies
    Oona: Ratsastaa hevosella.

     

    Millainen on hyvä...?
    Karkkikauppa
    Edvin: Paljon suklaata, nallekarkkeja.
    Oona: Pelkästään suklaata.

     

    Askartelupaperi
    Edvin: Sellainen mihin voi piirtää.
    Oona: Voi askarrella kaikenlaista, vaikka joulupukkeja.

     

    Mihin tarvitaan...?
    Lattiaa
    Edvin: Kotona, ettei ole maata ja hiekkaa.
    Oona: Että sen päällä voi kävellä.

     

    Taivasta
    Edvin: Satamiseen.
    Oona: Se on maan kansi.

     

    Millainen on hyvä elämä...?
    Edvin: Että on oma perhe. Voi asua aikuisena samassa kodissa.
    Oona: On aina kaikkia herkkuja. On perhe. Pikkuveli Max, Nea, Nina ja Niko sekä äiti ja iskä.

     

    Mikä on haaveammattisi...?
    Edvin: Töissä kaupassa.
    Oona: Lääkärihoitaja.

     

    Teksti ja kuva: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Valtuustoon tarvitaan uusia kasvoja

    Vaalikuume nousee, mutta tuttu kasvo on joukosta poissa. – Teen koko ajan kuntavaalityötä, vaikken  ole itse ehdolla, korjaa Saara-Sofia Sirén. – Olen ollut Turun valtuustossa jo kolme kautta. Nyt on minun aikani auttaa muita.

    Hirvensalolainen kokoomuspoliitikko Saara-Sofia Sirén ei ole katunut päätöstään. Sirén tiedotti viime syksynä, ettei tällä haavaa pyri enää Turun kaupunginvaltuustoon.


    – Ratkaisu tuntuu oikealta. Mutta ei päätös helppo ollut, olenhan tehnyt kuntapolitiikkaa koko aikuisikäni.


    Totta tosiaan. Sirén on vaikuttanut Turun kaupunginvaltuustossa kolme kautta. 12 vuotta on pitkä aika 34-vuotiaan elämästä.


    – Olin kaksikymppinen opiskelija, kun pääsin ensimmäisen kerran valtuustoon.


    Kuntatasolta poliittinen ura alkoi. Tällä hetkellä hän toimii kaupunginvaltuuston lisäksi esimerkiksi kokoomusnaisten ja Suomen YK-liiton puheenjohtajana sekä toista kautta kansanedustajana.


    Aika on rajallinen. Jatkossa Sirén haluaa panostaa enemmän valtakunnalliseen ja kansainväliseen politiikkaan, lainsäädäntötyöhön, Itämeren-Saaristomeren suojeluun, kehitysyhteistyöhön muiden muassa.


    – Eduskuntatyöhön keskittyminen on siihen paras väylä, hän kokee.

    Politiikka on yhteispeliä


    Saara-Sofia, silloinen Sutela, nousi Turun valtuustoon 2008. Äänisaalis 534 oli hieno saavutus ensikertalaiselle.


    Voimistelutaustainen Sirén päätyi politiikkaan urheiluseuratoiminnan innoittamana. Hän kampanjoi liikunnan puolesta ja nousi heti tuoreena valtuutettuna liikuntalautakunnan puheenjohtajaksi.
    Elokuussa 2016 konkretisoitui yksi Sirénin kuntapolitiikan päämääristä.


    – Oli hieno hetki päästä muuraamaan palloiluhallin peruskiveä.


    Byrokratia, raameistaan revenneet rakennushankkeet, funikulaarit. Turun päätöksentekoa ivataan usein. Turun tauti, naureskellaan.


    Sirén kokee, että päätöksenteko on Turussa huomattavasti mainettaan parempaa.


    – Olen itse nähnyt, miten vuosien varrella toimintatavoissa on tapahtunut iso muutos. On siirrytty avoimempaan ja keskustelevampaan suuntaan.

    – Aina on tietysti parannettavaa, mutta se ei tarkoita, etteikö epäkohtiin olisi puututtu.


    Kuntapolitiikka on opettanut kärsivällisyyttä. Päätökset eivät synny sormia napsauttamalla – ja hyvä niin.


    – Yksin ei saa mitään aikaiseksi. Päättäjältä täytyy löytyä yhteistyökykyä, Sirén korostaa.


    – Loppupeleissä politiikassa on aina kyse kompromisseista.

    Perusarvot puolustettavina


    Kun Sirén aloitteli poliittista uraansa, ajat olivat erilaiset. Jos silloin kampanjoitiin pienten nyanssien puolesta, nyt puolustettavana ovat perusarvot.


    Sirén puhuu uusista ilmiöistä, jotka uhkaavat tasa-arvoa. Demokratia on ottanut rajusti takapakkia esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa. Suomessakaan ei pidä olla ylimielinen. Länsimainen arvomaailma ei ole itsestäänselvyys.


    Demokratia oli myös yksi syy jäädä pois valtuustosta.


    – Demokratiaa vahvistetaan sillä, että saadaan päättäjiksi uusia kasvoja. Erityisesti naisten, nuorten ja vähemmistöjen äänet tulee saada paremmin kuuluviin.


    Mutta kyllä paikallispolitiikka kiinnostaa yhä. Vaikkei olekaan itse ehdolla, vaalityötä Sirén kertoo tekevänsä jatkuvasti. Hän sparraa uusia ehdokkaita ja on esimerkiksi jakanut postilaatikoihin näiden flaijereita.


    Vaalien siirtämisestä Sirén ei ole mielissään. Hän viittaa taas demokratiaan ja sen toteutumiseen.


    – Koronakriisi on ollut tiedossa jo vuoden ja tiedossa on ollut, että kuntavaalit ovat tulossa. Miksei vaaleihin ole valmistauduttu niin, että ne olisi ollut turvallista järjestää ajallaan?

    Valtuusto jää, Hirvensalo ei
    Tuore kahvi tuoksuu. Keittiön pöydän ääressä on läppäri ja puhelin. Valo tulvii sisään isoista ikkunoista.
    – Koronakriisin hopeareunus on se, että olen saanut olla paljon kotona, tehdä töitä etänä, Sirén sanoo.
    Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies sekä 3- ja 7-vuotiaat tyttäret.
    Koronapandemia on pakottanut keksimään uusia työskentelytapoja, mikä ei ole välttämättä huono asia.


    –Päätöksenteko on joutunut väkisinkin ottamaan digiloikan.


    Kaupunginvaltuustonkokouksetkin on pidetty Teamssin kautta. Yllättävän hyvin on selvitty, jopa nimenhuutoäänestyksistä.


    Turun valtuusto jää, mutta turkulaisuus ei. Vaikka Siréneiden olisi töiden takia järkevämpää asua pääkaupunkiseudulla, kotisaari on liian rakas.


    – Me emme varmaan ikinä muuta täältä pois. Mikä muu olisi muka parempi paikka asua, hän kysyy.
    Ja mistä sitä tietää, vaikka vielä joskus Saara-Sofia Sirénin nimi löytyisi taas Turun kuntavaaliehdokaslistoilta?


    – Niinpä! Etenen aina vaalit kerrallaan.

    Teksti ja kuva: Maria Suomi

     

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Lukijalta - Huoli metsistä

    Maininki julkaisee mielellään myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Lähetä tekstisi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@maininkilehti.fi, laita Whatsapp-viesti numeroon 040 255 15 03 tai käy kirjoittamassa ajatuksesi sivulla www.maininkilehti.fi

    Lähestyn lehteänne ja eritoten kanssalukijoita huolella Hirvensalon lähimetsien tuhoista.

    Lähdin kävelylle Syvälahden koulun ja Hirvensalon Heiton takana olevaan metsään ja metsäkirkkoon, jossa yleensä sielu lepää. Ihmettelin kaatuneita, kaadettuja, katkaistuja ja irti revittyjä koivuja, mäntyjä ja oksia kaikkialla maassa.

    Mietin ensin niitä tuulen tekosiksi, mutta tuuli ei katkaise kolmea vierekkäin elävää nuorta puuta eri kohdista, eikä jätä jälkeensä Coke- eikä energiajuomatölkkejä. Ovatko jotkut purkaneet puihin karanteenipitkästymistään?

    Siinä voi käydä huonosti, terve puu voi singahtaa takaisin pystyyn. Yksi muurahaispesäkin oli tuhottu ja metsä oli surullisen näköinen.

    Ehdotankin, että Syvälahden koulun opettajat järjestävät lähimetsän siivouksen, siihen voisi yhdistää monen kurssin sisältöjä ja oppilaat saisivat yhdessä tehdä hyvää lähiympäristölle ulkoillen. Tämä toimi vaatii myös roskalavan lähistölle.

    Nimimerkki huolestunut hirvensalolainen

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Papinsaaren kesissä rakennettiin majoja

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Jesse Ruskomaa oli kaksivuotias, kun hän muutti saarille ensi kertaa. Koti oli Papinsaaressa, joka oli silloin villi ja vapaa pikkupojan silmin. Neljä vuotta sitten Jesse muutti jälleen Hirvensaloon. Vuosi sitten saarille saatiin lisävahvistukseksi Heidi Viik, joka muutti Jessen kanssa yhteiseen kotiin Jyväskylästä.

    Mielestäni Papinsaari oli tosi hyvä paikka asua. Luonto oli lähellä, toki kavereita ei ollut kovin paljon. Olimme paljon pihalla, tehtiin metsään majoja ja kalastettiin, Jesse Ruskomaa kertoo lapsuuden tunnelmista.

    Seurana Papinsaaressa oli erityisesti sisko, saaren kesäasukkaita ja muutama talviasukaskin. Alueesta on hyvät muistot. Nyt Papinsaareen on rakennettu paljon ja paikka on muuttunut.

    – Me asuimme siellä silloin, kun alueella ei ollut vielä paljon muuta, se oli kesämökkialuetta.

    Jesse Ruskomaan isovanhemmat äidin puolelta ovat myös saarelaisia. Vielä tätäkin edeltävä sukupolvi eli Jessen äidin isovanhemmat ovat asuneet saarilla. Näin Ruskomaa on neljännen polven saarelainen. Hän on ehtinyt asua yhteensä yli 20 vuotta, vaikka koti on ollut välillä esimerkiksi Martissa.

    Teini-iässä alkanut ystävyys kestää

    Papinsaaresta perhe muutti Haarlaan. Muutto tarkoitti samalla uusia kavereita. Porukkaa yhdisti jalkapallo.

    – Jalkapalloa olen pelannut koko elämäni. Hirvensalon Heitosta tuli myös paljon kavereita, joiden kanssa edelleenkin ollaan tekemisissä paljon. Aika moni asuukin tässä lähellä.

    Ruskomaa opiskeli Juhannuskukkulan ammatti-instituutissa sähköasentajaksi. Hän teki pitkään töitä messualan yrityksessä, kunnes korona iski keväällä 2020 maaliskuussa.

    – Olin töissä yrityksessä, jossa rakennettiin messuja ympäri Suomea. Olimme varmaan ensimmäisiä, joilta työt loppuivat. Messuala on varmaan viimeinen myös sitten, kun taas ruvetaan jotain järjestämään. Kyllä se harmitti, kun työt loppuivat keväällä niin aikaisin.

    Ruskomaa alkoi melko ripeästi katsoa muita töitä, koska vaikutti siltä, etteivät työt hänen alallaan jatku ollenkaan. Töitä löytyikin Ramirentiltä huoltoasentajana. Huollettavana on erilaisia vuokrakoneita, maanrakennuskoneita ja nostimia. Uusi työ on tarkoittanut, että on ollut opeteltava uutta.

    Messualan töissä oli kuitenkin hyvät puolensa, eikä vähiten se, että työmatkalla Jyväskylässä muutama vuosi sitten löytyi elämään uusi tärkeä ihminen Heidi Viik.

    – Tapasimme kolme vuotta sitten Jyväskylässä, kun olin siellä töissä, Jesse Ruskomaa kertoo. Loppu onkin historiaa.

    Etätyön mahdollisuus teki muutosta helpomman

    Heidi Viik on syntyisin Äänekoskelta Keski-Suomesta. Hän asui kouluiän Konginkankaalla. Sieltä hän siirtyi pikkuhiljaa kohti Jyväskylää, kun opiskeli Äänekoskella taloushallinnon merkonomiksi. Seuraava etappi oli muuttaa Jyväskylään.

    – Teen nyt ja olen tehnyt reilut kuusi vuotta digitaalista markkinointia, lähinnä Google-mainontaa. Viimeiset kolme vuotta olen ollut töissä Keskisuomalainen-konsernissa. Työpaikka on yhä Jyväskylässä, mutta teen töitä etänä Turusta kotoa, Viik kertoo.

    Digitaalinen työmaailma tarkoitti, ettei missään vaiheessa tarvinnut tehdä valintaa työn ja parisuhteen välillä.

    – Meillä työssä on mahdollisuus, että voi asua muuallakin. Mahdollisuus etätyöhön oli jo ennen koronaa. Muutin Turkuun huhtikuussa vuosi sitten, vähän ennen sitä taisi koronatilanne alkaa räjähtää. Olin jo vähän sitä ennen ollut täällä aika paljon.

    – Kyllä muuttamista ehkä hetki mietittiin, pari vuotta. Ei se sekunnissa tapahtunut, Viik kertoo.

    – Oli helpompaa, että Heidi muutti tänne, koska hän pystyi tekemään töitä etänä ja itse en. Ehkä järkevämpää niin päin, Ruskomaa pohtii.

    – Tykkään tehdä töitä kotoa, siinä on oma rauha. Toisaalta on Teamsit ja Slackit, joilla töissä pidetään joka päivä yhteyttä. Ei etäisyys ole minua ainakaan vielä häirinnyt, Viik kertoo.

    Hänen työtään on rakentaa yritysten Google-mainontaa. Työ on hyvin itsenäistä.

    – Käytännössä rakennan yrityksen mainonnan alusta loppuun kokonaan. Asiakkaiden kanssa käydään läpi heidän mainontansa tavoitteita, mitä on saavutettu ja mitä tehdään seuraavaksi.

    Vuonna 2014 Viik aloitti tehtävässä aivan nollapisteestä, vaikka koulutusta olikin. Tämä tarkoitti, että alussa piti lukea todella paljon ja opetella erilaisia sertifikaatteja.

    – Olen opiskellut ja oppinut työn sekä kokemuksen kautta lisää. Työ oli aluksi vaikeaa, koska kaikki oli niin uutta. Piti osata kertoa ja avata lukuja, antaa asiakkaille ideoita.

    Nyt kokemusta ja osaamista on paljon.

    ”Hyvin alkaa puhe tarttua”

    Keskisuomalaisena Viik on sujahtanut hyvin turkulaiseen elämänmenoon.

    – Aluksi oli vähän outoja sanoja. Jessen puheessa oli jotain, mitä joutui kysymään, että mitä tarkoitat. Mutta nyt hyvin alkaa tarttumaan, Heidi nauraa.

    – Totta kai perhettä ja kavereita on ikävä. Aika usein siellä käyn tai käymme yhdessä, hän kertoo.

    Turussa on sujunut hyvin, vaikka luonnollisesti korona on vaikuttanut siihen, mitä voi harrastaa.

    – Hirvensalossa on luontoa, peltoa, metsää ja lenkkipaikkoja, emme ole tuolla kaupungin ytimessä. Olen tykännyt, Viik kertoo.

    Hänelle luonnon ja metsien läheisyys tekee olon kotoisaksi. Silti myös meren läheisyys tuntuu hyvältä.

    – Lumilautailua on harrastettu yhdessä. Myös ulkoilemassa ja kuntosalilla käydään yhdessä Haarlan Fressissä.

    Rivitalokodin ovensuussa sukset kertovat, että tänä talvena on myös hiihdetty.

    – Nyt pääsi muutaman kerran hiihtämäänkin tuohon Hirvensalon pelloille. Se laji on ihan tänä talvena aloiteltu uudestaan.

    Jesse Ruskomaan jalkapalloharrastus on jäänyt, mutta klassinen kaveriporukka on löytänyt uusia lajeja.

    – Kolme vuotta sitten ei enää saatu joukkuetta kasaan, loppui futisosuus. Osan kanssa on käyty pelaamassa futsalia, vaikka ei sitäkään nyt koronatalvena. Kesällä on käyty yhdessä golfia pelaamassa Harjattulassa ja Padelia Skanssissa.

    – Padel on siitä kiva laji, että siihen pääsee nopeasti sisälle. Siinä saa hyvin hien pintaan, se on nopeatempoinen peli.

    Kaikki käy – jos vain voisi matkustaa

    Heidi ja Jesse ovat ennättäneet tehdä jo monta yhteistä reissua niiden kolmen vuoden aikana, jonka he ovat tunteneet toisensa ja olleet yhdessä.

    – Ehkä molemmat ovat haaveilleet vähän pidemmästäkin matkasta. Kaikki käy tällä hetkellä, jos vain voisi matkustaa, mutta kyllä se joku lämmin paikka olisi, mihin mentäisiin, Viik pohtii.

    Ensimmäinen yhteinen reissu tehtiin Turkkiin. Yhdessä on ehditty käydä myös Thaimaassa, Malediiveilla ja Malesiassa. Viime kesänä reissu tehtiin Norjaan, joka oli liki ainoita paikkoja, mihin saattoi turvallisesti matkustaa. Ja sielläkin oli viime kesänä lämmintä.

    – Ajoimme Norjaan Kilpisjärven kautta rajan yli ja siitä Lofooteille päin, Viik muistelee. Matkaa tehtiin pakettiautolla, joka oli lainassa.

    Heidille myös matkat Suomen Lappiin ja Leville ovat olleet tärkeitä. Siellä on käyty oman perheen kanssa 20 vuoden ajan joka vuosi. Heidin perhe on mökkeillyt myös Keski-Suomessa Himoksella.

    Seuraava saarelaiskaveri

    Seuraava saarelaiskaveri on myös pelannut Hirvensalon Heiton riveissä ja tekee nyt seuraa Jesselle padelporukassa. Hän tekee puolisoineen töitä samassa ammatissa ja jopa samassa työpaikassa. Molemmat ovat Jessen ja Heidin mukaan todella hyväsydämisiä ja urheilullisia ihmisiä. Tuttavuus ja ystävyys on syntynyt yhteisten kavereiden kautta.

    – He ovat olleet tämän asunnon remontoinnissa apuna, Ruskomaa kertoo. Maalipensselit on pistetty heilumaan, he ovat paneloineet, laittaneet keittiötä ja laatoittaneet.

    – Tällä pariskunnalla ei todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä.

    Teksti ja kuvat: Sini Silván

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Salainen taidepuutarha

    Satavassa meren äärellä sijaitseva Nuottaranta – japanilaisen puutarha-aatteen pohjalta suunniteltu rinnetontti huviloineen – on ainutlaatuinen paikka, joka ei ole koskaan ollut suurelle yleisölle avoinna. Tänä keväänä kirsikankukkien aikaan siellä avataan paikkasidonnainen nykytaidenäyttely Avantgarden.

    Puutarha ja huvila ovat edesmenneen, kohuakin herättäneen, taidekeräilijä Jaakko Lindbergin elämäntyö. Nuottarannan uusi omistaja, Satavassa pitkään asunut perhe Kiviluoto, kunnostaa jo toista vuotta tätä pitkään hoitamatta jäänyttä taloa ja sitä ympäröivää japanilaistyylistä puutarhaa.

    Ostaessaan kiinteistön he eivät voineet arvata, millainen aarre ympäröivästä tontista paljastuisi. Nyt Kiviluodot haluavat avata tämän omaleimaisen paikan myös muiden nähtäväksi. Helatorstaina avajaisia viettävä Avantgarden-näyttely on Nuottarannan ensimmäinen yleisölle avoin tapahtuma.

    Kolmena loppukevään viikonloppuna huvilaan ja puutarhaan levittäytyvät yhdeksän taiteilijan teokset. Näyttelyssä ovat mukana taiteilijat Marjatta Holma, Hertta Kiiski, Ida Lehtonen, Anneli Nygren, Eeva-Maija Pulkkinen, Viivi Saikkonen, Sauli Sirviö, Anna Torkkel ja Antti Turkko.

    Tekijät ovat kaikki taiteen ammattilaisia, joilla on kriittinen ja omaleimainen lähestymistapansa. He edustavat eri sukupolvia: vielä Alankomaiden kuninkaallisessa taidekoulussa opiskelevasta Saikkosesta mediataiteen uranuurtajaan Nygreniin.

    Työryhmän kaikilla taiteilijoilla on vahvat siteet Turkuun. Avantgarden koostuu paikkasidonnaisista installaatioista, maalauksista, valokuvista, videoista, tekstipohjaisista teoksista ja tanssiteoksesta. Teokset ovat vuorovaikutuksessa paikkaan, sen historiaan ja toisiinsa.

    Vuoden mittaan taiteilijoiden työskentelyprosessissa on ollut tärkeässä osassa avoin keskustelu ja ajan viettäminen Nuottarannassa. He ovat hyödyntäneet teoksissaan huvilasta ja puutarhasta löytyneitä materiaaleja.

    Ei vain taidetta

    Erityislaatuinen ympäristö kiinnostaa varmasti myös sellaista yleisöä, joka ei välttämättä muuten hakeutuisi kokeellisen nykytaiteen pariin.

    Puutarhaneuvos Arno Kasvi on tehnyt yhteistyötä edellisen omistajan kanssa vuosikymmenien ajan ja on tyytyväinen, että uudet omistajat vaalivat Lindbergin elämäntyönään rakentamaa puutarhaa.

    Hehtaarin alueella on runsaasti rhododendroneita, useita magnolioita sekä harvinaisia japanilaiseen puutarhaan kuuluvia kasveja.

    Puutarhassa on yhdeksän teehuonetta, lukuisia terasseja, vesiaiheita ja veistoksellisia kiviasetelmia. Vuosien saatossa luonto on vallannut puutarhaa, mutta kasvillisuus ja rakenteet ovat yhä tallella.
    Japanilaisvaikutteet näkyvät myös Arne Ehojoen 1960-luvulla suunnitteleman ja Olavi Laisaaren 1980-luvulla laajentaman yli 200 neliöisen huvilan sisätiloissa.

    Näyttely on avoinna yleisölle 13. – 30.5.2021 torstaista sunnuntaihin klo 12 - 18. Sisäänpääsy on ilmainen.

    Paikalle pääsee bussilla nro 14 (Pysäkki Apajantie). Yksityisautoille ei valitettavasti ole pihalla eikä sen lähistöllä pysäköintimahdollisuutta.

    Covid-19-tilanteen takia vierailuaika tulee varata ennakkoon osoitteesta jenni.kiviluoto@outlook.com

    Kuvat: Hertta Kiiski
    Tejsti: Jenni Kiviluoto

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Retkiä saarilla: Höyttisten kalliot - Merirosvojen maisemissa

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Satavan ja Kakskerran välillä kulkeva kapea salmi on merkitty karttoihin nimellä Höyttistensuntti. Vanhoissa kartoissa sillä on toinen nimi, Maijan mulkun suntti. Nimenvaihdon syystä ei löydy mainintaa, mutta hyvä veikkaus lienee 1900-luvun puolivälissä tapana ollut paikannimien siistiminen. Uusiin peruskarttoihin kun ei haluttu painaa ruokottomiksi koettuja nimiä.

    Oli nimi mikä tahansa, sunttiin liittyy synkkä tarina neljänsadan vuoden takaa. Kerrotaan, että noihin aikoihin Turun lähivesille yöksi ankkuroivia aluksia vainosi joukko merirosvoja. Rosvot ilmestyivät pienillä aluksillaan kuin tyhjästä, ryöstivät kohteensa ja katosivat jäljettömiin. Nopeiden iskujen salaisuutena olivat kokoontaitettavat nahkaiset veneet, jotka rosvojen oli helppo piilottaa ryöstöretkien jälkeen luolaansa.

    Ryövärien piilopaikkaa ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Niinpä ryöstely jatkui vuosikausia.

    Kerran rosvot saivat päähänsä ryöstää Satavan kylästä orjakseen Suntin talon piian. Piikarukka vietiin ryövärien luolaan kodinhoitajaksi ja huvitukseksi. Piinaa kesti vuosikausia, mutta lopulta piianryöstö osoittautui ratkaisevaksi virheeksi.

    Eräänä jouluna rosvot erehtyivät syömään ja juomaan itsensä raskaaseen uneen. Silloin rohkea piika näki tilaisuutensa ja pakeni takaisin kotitaloonsa. Rosvojen piilopaikan näin paljastuttua seudun miehet ottivat veneensä ja kiirehtivät nimismiehen johdolla luolalle. Luolan suuaukoille sytytettiin nuotiot, ja rosvot savustettiin ulos. Ryövärit kohtasivat loppunsa hirtettyinä luolansa lähellä oleviin mäntyihin.

    Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita, mutta siinä esiintyviä paikkoja on hauska etsiä kartalta. Merirosvojen piilopaikaksi mainittu luola on Ryövärinholman saarella Kakskerran ja Kuusiston välissä. Sieltä käsin rosvot tekivät hyökkäyksiään etenkin Lemunaukkoon, jonka suojaisilla vesillä aluksilla oli tapana ankkuroitua.

    Tarinassa mainittu ”Satavan kylän Suntin talo” voisi hyvin olla joko Salmela tai Höyttinen. Näistä ensimmäisen paikalla on nykyään Salmelanrinteen museotorppa. Jälkimmäisen paikalla taas on syrjäinen Höyttisten kylä. Kumpikin on edustava esimerkki erittäin hyvin säilyneestä vanhasta maalaismiljööstä.

    Tarinan tunnelmaan voi eläytyä kiipeämällä Höyttistensuntin pohjoispuolella kohoavan korkean kallion päälle. Hyvällä mielikuvituksella voi nähdä merirosvojen pienten veneiden lipuvan kallioiden editse länteen kohti Höyttisten kylää. Vähän myöhemmin veneet palaavat toiseen suuntaan. Hiljaisessa yössä kuuluvat ryöstetyn piian vaimennetut huudot ja merirosvojen matalalla äänellä murahdellut kirosanat.

    Höyttistensuntin Satavan puoleinen ranta on tutustumisen arvoista seutua muutenkin kuin merirosvotarinoiden takia. Näyttävästi salmeen syöksyvät korkeat kalliojyrkänteet saavuttavat parhaimmillaan neljänkymmenen metrin korkeuden, ja niiden laella on laakea, saaristomäntyjen täplittämä tasakallio.

    Alue on luokiteltu Turun ainoaksi valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi. Maisema etenkin Airiston suuntaan on kaikkina vuodenaikoina huikea ja esteetön.
    Kallio kutsuu kävijää laskemaan reppunsa käkkyräisen männyn juureen ja istahtamaan kaikessa rauhassa alas. Parempaa paikkaa eväiden nauttimiseen on vaikea keksiä. Ei ole yllättävää, että täältäkin voi löytää hylätyn nuotionpohjan.
    Seuraamalla avokalliota länteen saavuttaa lopulta kallioalueen päätepisteen, mistä aukeaa näkymä laakson pohjalla raukeana levittäytyvään Höyttisten kylään. Kylä on säilynyt harvinaisen hyvin 1800-luvun asussaan.

    Reittiohjeet

    Höyttistensunttia pitkin vesiteitse kulkeva ei voi olla huomaamatta suoraan merestä korkeuksiin kohoavia kallioseinämiä. Kallionlaen maisemapaikoille haikailevan on kuitenkin kuljettava perille maateitse.

    Kapeaa Höyttistentietä seurataan Kakskerrantieltä noin kilometrin verran länteen. Reilun kuudensadan metrin kohdalla vasemmalla aukeaa pelto, jonka jälkeen Höyttistentiestä erkanee vasemmalle kaksi pientä yksityistietä. Näköalakalliolle pääsee kävellen jälkimmäisen tien kautta.

    Parinsadan metrin yksityistiellä kävelyn jälkeen edessä alkaa pilkottaa raivattua aluetta ja rakennuksia. Silloin on syytä siirtyä oikealle metsän puolelle ja lähteä pyrkimään metsän läpi kohti rantaa.

    Matkaa Höyttisten kalliojyrkänteille on jäljellä toiset parisataa metriä. Suunnasta ei ole epäselvyyttä, sillä maasto nousee koko ajan loivasti. Suntin rantaa lähestyttäessä puuston välistä alkaa enenevästi näkyä avointa taivasta.

    Perillä odottaa huikea maisemapaikka. Muihin kulkijoihin törmääminen on täällä erittäin epätodennäköistä. Vapaata rantaviivaa löytyy satoja metrejä.

    Alueen sijainnista johtuen kulkijan on syytä noudattaa hienovaraisuutta. Autolla ei pidä ajaa yksityistiellä, mutta jalankulku on jokamiehenoikeuksien nojalla sallittua. Piharauhan vuoksi metsään on kuitenkin syytä siirtyä viimeistään piha-alueen tullessa näkyviin. Lähin linjan 15 bussipysäkki on Kakskerrantien varressa.

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    Teksti ja kuvat: Sami Pyörre

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Ämyri: Herkkukevät

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Viime keväänä pitkän etäkoulujakson aikana aloin kokkaamaan ja leipomaan yhä useammin. Herkullisista välipaloista ja leivonnaisista saa yllättävän paljon piristystä jatkuvaan kotona oleiluun. Hieman tavallista herkullisempi aamupala piristää heti ja päivän päätteeksi on kiva nauttia vaikka itse tehtyä jäätelöä. Nämä kolme reseptiä ovat nousseet perheessäni suosituiksi ja todettu toimiviksi.

    Helppo mansikkatuorepuuro kahdelle

    • 3 dl mansikoita (pakasteet hieman sulaneina)
    • 2 dl puurohiutaleita
    • 125 g rahkajogurttia
    • noin desi jogurttia (esim. vanilja- tai luonnonjogurttia)
    • loraus maitoa

    Murskaa mansikat haarukalla sopivaksi mössöksi. Voit myös käyttää tehosekoitinta, jos haluat puurostasi tasaista.

    Lisää mansikoiden joukkoon loput ainekset välillä sekoittaen. Puuro saa olla melko nesteistä, sillä hiutaleet imevät kosteutta. Peitä astia tuorekelmulla ja laita jääkaappiin yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi.

    Tuorepuuroa on helppo varioida oman maun mukaan. Toinen mahtavaksi todettu kombo on mustikat ja maapähkinävoi. Vain mielikuvitus on rajana tuorepuuron teossa, sillä siihen sopiin niin marjat kuin hedelmätkin. Tuorepuuron päälle voi aamulla laittaa esimerkiksi tuoreita marjoja ja granolaa.

    Porkkanaletut (noin 24 kpl)

    • 4 porkkanaa
    • 2 dl maitoa tai ruokakermaa
    • 4 kananmunaa
    • 6 rkl vehnäjauhoja
    • 2 dl juustoraastetta
    • 2 tl suolaa
    • 1 tl mustapippuria

    Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita raasteen joukkoon muut aineet.

    Paista paksuhkoja ohukaisia lettupannussa, paistamiseen kannattaa käyttää öljyä.

    Kun kokeilin tätä reseptiä ensimmäisen kerran, en oikein uskonut pitäväni porkkanaletuista. Toisin kuitenkin kävi ja nyt teen näitä helppoja lettuja usein arkiruuaksi. Lisukkeeksi lettujen kanssa sopii esimerkiksi perunamuusi ja kermaviilikastike.

    Susupalajäätelö

    • 5 dl vispikermaa
    • 1 prk kondensoitua maitoa
    • 2 ps Susu-paloja (tai muita herkkuja)
    • 4 dl kinuskikastiketta
    • ripaus vaniljasokeria

    Vispaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen kondensoitu maito. Sekoita joukkoon kaksi desiä kinuskikastiketta ja ripaus vaniljasokeria.

    Kaada jäätelö isoon astiaan, jossa sen voi pakastaa. Sekoita joukkoon Susu-palat pieneksi pilkottuina. Voit säästää muutaman palan koristeluun. Käytä loput kastikkeesta koristeluun.

    Paras lopputulos tulee, kun maltat pakastaa jäätelöä yön yli!

    Tätä jäätelöreseptiä on helppo muunnella mielen ja fiiliksen mukaan. Jos tykkää enemmän marjaisista jäätelöistä, voi kastikkeena käyttää esimerkiksi mansikkakastiketta. Susu-palojen lisäksi voit kokeilla reseptiä Daim-rakeiden, toffeepalojen tai lakritsin kanssa.

    Teksti ja kuvat: Vilja Härkönen

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    38 tonttia Toijaisissa

    Kaupunki myy kaksi omakotitonttia Huutokaupat.com-palvelun kautta ja luovuttaa hakumenettelyllä 36 tonttia Toijaisista. Tonttien tarjous- ja hakuaika on jo auki!

    Toijaisissa sijaitsevat kaksi tonttia myydään avoimella tarjouskilpailulla. Huutokauppa järjestetään www.huutokaupat.com-sivuston kautta. Avoimessa tarjouskilpailussa tarjouksen jättäjän on mahdollista nähdä tontista jätetyt tarjoukset sekä korottaa jättämäänsä tarjousta tarjousajan puitteissa.


    Tontti voidaan myös vuokrata. Vuokra on 4 % tarjotusta hinnasta. Vuokratarjous hyväksytään ainoastaan luonnollisilta henkilöiltä.


    Sitovia tarjouksia voi jättää huutokaupat.com-palvelussa maanantaihin 19.4.2021 klo 18.00 saakka. Kaikki jätetyt tarjoukset ovat nähtävinä palvelussa. Tontit myydään tai vuokrataan korkeimman tarjouksen tehneelle.


    Kaupunki pidättää oikeuden hyväk­syä tai hylätä tarjoukset.

    Hakumenettelyllä luovutettavat


    Hakumenettelyssä tonttien hinnat määräytyvät vyöhykehinnan perusteella ja hakemukset jätetään ensisijaisesti sähköisen tonttipalvelun kautta Turun kaupungin nettisivuilta. Mikäli samaan tonttiin kohdistuu hakumenettelyssä useampi hakemus, suoritetaan arvonta hakijoiden kesken.

    Yksi perhe, eli yksi taho, voi tehdä vain yhden hakemuksen kutakin tonttia kohden. Hakumenettelyssä hakemus voi kohdistua useaan tonttiin, mutta vain yhden tontin voi saada.

    Hakemuksessa on ilmoitettava haettavien tonttien mieluisuusjärjestys, jota käytetään vain siinä tapauksessa, että sama taho saisi useamman tontin. Ensisijaisesti tontin saajan ratkaisee arvonta.

    Kaupunki perii tontin saaneelta 1 000 euroa käsirahaa erillisen laskun mukaan välittömästi, kun päätökset tonttien luovutuksesta on tehty.

    Mikäli tontin saanut vetäytyy kaupasta tai vuokrauksesta, on hänen korvattava kaupungille maakaaren 2 luvun 8 §:n mukaisina kohtuullisina kustannuksina 1 000 euroa.

    Hakumenettelyllä luovutettavien tonttien haku päättyy keskiviikkona 21.4.2021 klo 15.00.

    Tarkemmat tonttikohtaiset tiedot ja ohjeet tarjous- ja hakumenettelystä löytyvät tonttikierroksen alkaessa Huutokaupat.com-palvelusta sekä sivulta www.turku.fi/tontit.

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Mitä kuuluu SPR Hirvensalo?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Kuulumisia lähestytään tällä kertaa yhdistyksen näkökulmasta. Suomen Punaisen Ristin Hirvensalon osaston puolesta kuulumisiin vastaa Anneli Sukari-Laivoranta.

    Mitä kuuluu SPR:n toiminnalle juuri nyt?

    Kiitos kysymästä, ihan hyvää olosuhteisiin nähden. Yleensä ongelmat ja vastoinkäymiset yhdistävät ihmisiä. Elämä jatkuu, valoa kohti ollaan menossa.

    Miltä vuosi näyttää toiminnan kannalta?

    Hiljaista on tapahtumarintamalla. Osastomme kokoukset on pidetty pääsääntöisesti etänä. Meillä on tilat osoitteessa Seiskarinkatu 30 A, jossa syksyllä pystyimme pitämään muutaman kokouksen paikan päällä, turvallisuustekijät huomioiden.

    Mitkä ovat olleet vaikeimpia haasteita, ja miten niitä on pyritty voittamaan?

    Nyt ei ole voitu pitää mitään tapahtumia ja myyjäisiä, joten varainhankinta on ollut täysin nolla. Olemme minimoineet kuluja onnistuneesti. Tällä hetkellä askartelemme myyntituotteita tuleviin myyjäisiin. Olemme myös listanneet myyntituotteita nettiin, eli meillä on myös nettikauppa, josta voi käydä tekemässä ostoksia ja näin voi tukea oman saaren SPR:ää. Nettikauppa löytyy tästä linkistä.

    Mitä odotatte keväältä?

    Parempia aikoja kaikille ilman koronaa. Mietimme osastollemme jotain uutta muokattua toimintaa, josta kerromme myöhemmin eli kannattaa seurata osastomme ilmoittelua netissä ja Facebookissa.

    Minkälaista toimintaa poikkeusaikana voi tehdä yhdistyksenä tai yksilönä?

    Nyt on oivallinen tilaisuus kouluttautua ja osallistua erillisiin luentoihin kotisohvalta. Otetaan ilo irti tästä etäilystä. Nyt tuli idea, osastommekin voisi järjestää Teams-esittäytymisen, jossa kerromme miksi kannattaa tulla mukaan SPR:n toimintaa ja liittyä Hirvensalon osaston jäseneksi.

    Mitä olisi kiva kokeilla vaikkapa vuoden päästä?

    Ystävätapaamisia, jossa kaikille löytyy ystävä eli ketään ei jätetä yksin ja jokainen on arvokas ihan omana itsenään. Jokainen tuo oman ”huolipussinsa”, joka heitetään roskakoriin ja fyysisesti poltetaan pois ja sitten niitä huolia ei enää ole. Tätä voitaisiin jatkaa vaikka kaksi - kolme kertaa vuodessa.

    Kauanko Hirvensalon SPR on toiminut saarilla ja kuinka usein olette aiemmin kokoontuneet ja missä merkeissä?

    Hirvensalon SPR:llä oli alkujaan toimitilat Stålarminkatu 33:ssa. Kiinteistön mennessä peruskorjaukseen muutimme Seiskarinkatu 30 A:han lokakuussa 2015. Osastollamme pidettiin ensimmäinen avoimien ovien tapahtuma marraskuussa 2015.

    Mikä on ollut mieluisinta toimintaa jäsenille?

    Tätä pitäisi kysyä jäseniltä. Kaikki jäsenet ja muutkin asiasta kiinnostuneet ovat saaneet osallistua osastomme järjestämiin tilaisuuksiin. Toimimme niin sanottuna matalan kynnyksen osastona, jonne kaikki saarelaiset ovat tervetulleita.

    Olemme järjestäneet paljon erilaisia luentoja ja osastollamme on ollut myös Terveyspiste-toimintaa, jossa myös on käynyt vaihtelevaisesti kävijöitä. Itselleni on jäänyt mieleen pihatalkoot ja kukkakorien teko. Odotamme myös jäseniltä ideoita, mitä he haluavat tehdä kannassamme.

    Minkä asia nyky-yhteiskunnassa kaipaisi muutosta?

    Mielenkiinnon lisäämistä kolmannen sektorin toimintaan. Sitä tulisi lisätä ja miettiä yhdessä, miten siitä saadaan houkutteleva ja mielenkiintoinen, jolle voisi antaa omaa vapaa-aikaansa. Kaipaisin myös avustuksia, jotta kolmas sektori pysyy toimintakykyisenä.

    Mihin voi olla tyytyväinen?

    Kyllä meillä yleisesti ottaen kaikki asiat ovat oikein hyvin. Jokainen voi itse vaikuttaa omaan tyytyväisyysasteeseensa ottamalla vastuuta itsestään ja lähimmistään. Antaessaan saa.

    Miten toiminnassa näkyy ympäristöystävällisyys?

    Oma osasto on lähellä jäseniä, johon voi tulla, vaikka linja-autolla. Valmistamme itse myytävät tuotteet mahdollisimman pitkälle ja varastoon jääneistä tuotteista. Hyödynnämme digiaikaa mahdollisimman paljon. Osastollamme toimii ompelu- ja puuhastelukerho OmpPu, johon voi tuoda esimerkiksi pientä korjausta vaativia ompelutöitä.

    Mitä positiivisia asioita on tullut esiin viimeisen vuoden aikana?

    Olemme kaikki samassa veneessä, kukaan ei ole yksin. Etäyhteydet ja kokouksiin osallistuminen ei vaadi siirtymistä paikasta A paikkaan B. On ollut myös enemmän aikaa hoitaa niitä asioita, jotka ovat muuten kiireessä jääneet odottamaan parempaa aikaa.

    Mitä on opittu ja missä olisi vielä oppimisen varaa?

    Joka päivä on opittu lisää ja joka päivä opitaan lisää. Positiivisella asenteella eteenpäin. Mottoni on: Katso taaksesi ja kiitä, katso eteenpäin ja luota, katso ympärillesi ja rakasta.

    Miten neuvoisitte ihmisiä suhtautumaan kanssaihmisiin ja miten pitää positiivisuutta yllä?

    Rakasta itseäsi ja pidä itsestäsi hyvää huolta, näin pystyt antamaan voimaa myös muille. Ulkoilu on erittäin tärkeää, sitä saa voimaa. Elämä on elämistä varten, nautitaan siitä joka päivä.

    Mikä olisi seuraava tapahtuma, minkä haluaisitte järjestää, jos se olisi mahdollista?

    Ystäväpäivätapahtuma jälkikäteen eli leivotaan porukalla jotain hyvää ja käydään tervehtimässä saarelaisia vanhuksia ja laitoksissa olevia asukkaita. Haluaisin kutsua osastomme hallituksen mökillemme Pöytyälle, jossa viettäisimme yhdessä mukavan illan saunoen, uiden ja syöden hyvin hyvässä seurassa.

    Terveiset saarelaisille?

    Tule mukaan saarella toimivien yhdistysten toimintaan, näin tutustumme toisiimme ja saamme kaikki uusia ystäviä. Olemme samalla saarella, joten pidetään saaremme hyvää huolta eikä roskata luontoa. Nähdään Hirvensalopäivien tapahtumissa ja tule mukaan osastomme toimintaa, ovi on avoinna juuri sinulle.


    Teksti: Mika Hietakangas
    Kuvat: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Lukuvinkki: Romantiikka herättää historian

    Toimittaja Virve Myllymäen lukuvinkki tarjoaa ajankohtaisia elämyksiä kirjojen maailmaan.

    Turku on taustanäyttämönä Ann-Christin Antell´n esikoisromaanissa. Faktan ja fiktion sopivassa sekoituksessa romaanin päähenkilö asemoituu 1800-lopun Turkuun ja sitä ympäröiviin Maarian ja Kaarinan pitäjiin. Nuori papinleski, rohkea ja oma-aloitteinen Jenny Malmström on muuttanut leski-isänsä, rovasti Stenroosin luo Kaarinan pappilaan.

    Jenny toimii aktiivisesti Rouvainyhdistyksessä, joka pyrkii auttamaan vähäosaisia. Yhdistys innostuu tupakkatehtailija Rettigin rakennustoiminnasta, jonka tarkoituksena on kohentaa tehtaan työväestön asumisoloja. Rouvainyhdistys ottaa tehtäväkseen houkutella myös muita turkulaisia liikemiehiä toimimaan Rettigin tavoin. Jennyn kontolle tulee puuvillatehtailija Barker. Johtajan sijasta Jenny kohtaa tämän pojan, Fredrikin, joka käytöksellään sekä ärsyttää että hämmentää Jennyä.

    Jenny joutuu puntaroimaan rakkauden ja realismin kesken. Fredrik Barkerin lisäksi hänellä riittää muita ihailijoita, kosintaan saakka. Jenny hurmaa älyllään, nokkeluudellaan ja hyväntahtoisuudellaan. Hän edustaa itsellistä naistyyppiä, joka haluaisi pärjätä omillaan. Hän purnaa avoimesti naisten asemaa miesten maailmassa. Tuon ajan miehille Jennyn ajatukset tuntuvat paikoin radikaaleilta.

    ”Kun naiset pääsevät töihin, heidän ei tarvitse olla enää miehistä riippuvaisia. Ensimmäinen ehto naisten edistymiselle on henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu.”

    Maarian pappilaan tulee uusi kirkkoherra Ivar Tallgren perheineen. Jenny ystävystyy rouvan kanssa. Muinaishistoriasta ja arkeologista kiinnostunut Jenny Maria Tallgren on priimus moottorina Koroistenniemen kaivauksissa, jossa Jennylläkin on tärkeä rooli.

    Teksti etenee sujuvan loogisesti. Historian ja romantiikan yhdistelmä toimii, miljöö herää henkiin ja arjen ajankuva on tarkkaa. Vastaus henkilöiden todenperäisyydestä on kirjan lopussa, jossa on lyhyt esittely kirjassa esiintyvistä historian henkilöistä. Ann-Christin Antell on turkulainen kirjastonhoitaja, joka on opiskellut arkeologiaa ja historiaa. Ilmankos päähenkilö on mukana sekä Turun kansankirjaston avajaisissa että Koroistenniemen kaivauksissa.

    Tiesitkö muuten, että 1800-luvun lopussa Maarian ja Kaarinan pappilat olivat myös ”luotolaisten” hengellisiä keskuksia? Hirvensalo ja Satava kuuluivat Maarian seurakuntaan ja Kakskerta Kaarinaan.

    Antell, Ann-Christin: Puuvillatehtaan varjossa, Gummerus, 2021, 335 s. (Puuvillatehdas-sarjan 1. osa)

    Virve Myllymäki

    Lue lisää
  • 15.04.2021
    Pienten puolella Niko ja Sofia

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    Mitä tarkoittaa...?

    Jalkalista
    Niko: Jalassa sellainen juttu.
    Sofia: Lisko, jolla monta jalkaa.

    Soittokello
    Niko: Soitetaan.
    Sofia: Lehmänkello.

    Lapikas
    Niko: Voi kaivaa lunta.
    Sofia: Kai se on lapio.

    Laavalamppu
    Niko: Lampussa on kuumaa laavaa.
    Sofia: Tulivuori.

    Hiomakone
    Niko: Hiekotuskone.
    Sofia: Kone, ehkä niin kuin lumiaura.

    Komposti
    Niko: Sieltä kurkkii kastematoja. Sinne laitetaan vanhaa ruokaa ja siitä tulee multaa.
    Sofia: Laitetaan vanhat ruuat.

    Räiskäle
    Niko: Märkiä lehtiä.
    Sofia: Lehti muuttuu ruskeaksi.

    Vesinokkaeläin
    Niko: Piikkihai.
    Sofia: Tiedän, mutten muista. Olen kyllä kuullut siitä…

    Mitä tekee...?

    Pormestari
    Niko: Lukee papereita tai kirjoja.
    Sofia: Tekee tosi tärkeitä asioita

    Seppä
    Niko: En tiedä.
    Sofia: Tosi outo. Soittaa kai jotain.

    Millainen on hyvä...?

    Kirpputori
    Niko: Sinne voi viedä kaikkia vanhoja asioita
    Sofia: Paljon tavaraa, leluja ja kirjoja.

    Kirja
    Niko: Sellainen mitä joku lukee.
    Sofia: Kuvakirja.

    Mihin tarvitaan...?

    Seiniä
    Niko: Kotiin.
    Sofia: Ettei eläimet pääse sisään. Villipedot ja muut.

    Pilviä
    Niko: Taivaaseen. Ettei aurinko paista niin kirkkaasti.
    Sofia: Pilvistä saa hattaraa.

    Millainen on hyvä elämä...?
    Niko: Ei ole ilkeä toisille. On oma perhe: Iskä, äiti, pikkuveli ja kissa Luna.
    Sofia: Ei kiusaa. Viettää aikaa perheen kanssa. Äiti, iskä, kaksi isoveljeä.

    Mikä on haaveammattisi...?
    Niko: Poliisi-Niko.
    Sofia: Eläinlääkäri tai hoitaja.

    Teksti ja kuva: Jaana Heinonen

    Lue lisää
  • 15.04.2021 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Hybridimalli

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää  keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

     

    Päivänpolttava teknosana, hybridi, näkyy monessa.


    On hybridiä pyykinpesukonetta, joka pesee ja kuivaa, fillaria, jossa on ominaisuuksia maastoon ja  santateille, sekä ehkä tunne tuimpana auto, joka kulkee sekä sähköllä, että petroolilla.


    Itse sana merkitsee yhdistelmää. Alun perin biologiassa käytetty termi tarkoitti kahden lajin  risteymää. Sodastakin on sanaa käytetty, mutta nyt pu hutaan eritoten kahden eri tekniikan, tai  ainakin tavan, yhdistelmää.


    Maininkikin on nyt hybridi, vaikkei se vielä kuivaa, kulje sepelillä tai ole pistorasiasta ladattava. Mainingin voi nykyään vastaanottaa joko ilmaisjakeluna tai tilattuna.

    Miksi sitten tilaisit ilmaisjakelun, jonka voi nimensä mukaisesti saada kustannuksitta kotilaatikkoon kannettuna? Syitä kaiketi on useita. Yksi haluaa lehden kaupunkiasuntoonsa kesämökin lisäksi asuessaan syyskuusta huhtikuuhun poissa jakelualueelta. Toinen taas ei välitä ilmaisjakelusta, mutta Maininki kyllä maittaisi. Kolmas ei muista ikinä käydä ajoissa noutamassa lehteä marketista ja haluaa varmistaa oman numeronsa saamisen. Neljäs tilaa vain tukeakseen paikallisaviisia. Viides osti sen lahjaksi lapselle, jolla on ilmaisjakelukielto. Kuudes haluaa lehden kesämökilleen, vaikka aviisi saareen kaupunkiasuntoonkin löytää.

    Syitä on useita, kuten hybridiauton, -fillarin tai-pyykkikoneen ostollekin. Sama pätee myös hybridilehden tekemiseen. Toimituksessa syitä on pohdittu tältäkin kantilta.


    Halutaan tarjota mahdollisuus tilaamiseen, jolloin tuote muuttaa ilmaisjakelulokerosta premium-osastoon. Halutaan miettiä luontoarvoja ja painaa vain välttämätön määrä lehtiä. Halutaan antaa mahdollisuus saada lehti kotiin, vaikka laatikossa olisi ilmaisjakelukielto. Halutaan antaa saarelaisille  mahdollisuus tukea koronan runtelemaa paikallislehteä edes hieman. Halutaan mahdollistaa lehden saanti mahdollisimman pienellä vaivalla.


    Ehkä tärkeimpänä hybridimallissa on kuitenkin lehden tarjoaminen mahdollisimman laajalle  yleisölle ja entistä useammalle silmäparille. Lukijalle lehti pohjimmil taan kuitenkin tehdään. Ei postia, marketin eteistä, saati keräyspaperisäiliötä varten.

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Mauri Dark pitää taiteilija Kososen erillään musiikista

    Hirvensalolaistaiteilijaa haastateltiin Maininkiin viimeksi helmikuussa 2010. Reilun vuosikymmenen aikana on luotu uutta sekä taiteen että musiikin saralla.


    Mauri Kosonen tunnetaan varmasti tällä hetkellä parhaiten Kaarinan Piispanristillä uiskentelevasta, luonnollisen kokoisesta sinivalaasta, Big Blue -taideteoksesta, joka valaistuna luo aidon vaikutelman veden liikkeistä pinnan alla. Taidettaan näkee myös autoillessa, mikäli suuntaa Naantaliin. Vähän ennen Ihalan liittymää, on oikealla Vuorenpeikon temppeli, kaukolämpölaitos maalattu temppelinsä päällä nukkuvaksi vuorenpeikoksi.


    Marraskuun kuudentena julkaisun näki Kososen uuden musiikkiprojektin tuotos Mauri Dark. Aiemmin sekä Mystons-duosta että trubaduurikeikoilta tuttu mies loi itsensä uudestaan englanninkieliselle levylle Dreams Of A Middle-Aged Man. Muusikko suodatti tuntemuksensa levylle, jossa kuuluu yhdeksän pitkäsoiton ja satojen keikkojen tuoma varmuus tekemisestä. Krumeluurit on riisuttu ja keskitytty olennaiseen.


    Itse musiikki on laulaja-lauluntekijä -tyylin minimalismia. Lähelle tuotu tummaääninen laulu soi matalalta, taustanaan usein vain kitara tai vähäinen määrä muita instrumentteja. Riisuttu kokonaisuus on intiimi ja koskettava, läsnä ja jopa henkilökohtainen, varsinkin kuulokkeista.


    KIINNOSTUSTA JA KIITOSTA


    Mauri Dark luotiin erottamaan taiteilija ja taide musiikista. Taiteilijan itsensä suusta kuultu na selitys on äärimmäisen looginen.


    – Se on tapa pitää musiikkous erillään taiteen tekemisestä. Mielestäni se jäsentää helpommin kuulijoille asioita, eikä kuvataidetta tule sotkettua musiikin tekemiseen. Uskon yleisönkin olevan helpompi omaksua se, kun on tietyt lokerot, joissa asioita tehdään, Kosonen avaa.


    Ja tottahan se. Jos katselee taiteilija-Kososen nettisivulta kuvaa taideteoksesta, jossa jokirannassa kaasukellon vieressä olevaan yksitoistametriseen kaasupalloon on projisoitu NASA:n kuvaamaa videota auringon liekkimerestä, ei tuoreen albumin nimiraita jollain tapaa istu samaan tilanteeseen.


    UUSI MUSIIKKI ON HERÄTTÄNYT KIINNOSTUSTA MYÖS RAPAKON TAKANA.


    – Vastaanotto on ollut erittäin hyvää. Minulla on jenkeissä manageri, joka on puskenut levyä siellä eteenpäin. On tullut hirvittävän paljon hyviä arvioita ja valtavasti näkyvyyttä, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on debyyttilevy tuolla nimellä. 


    Myös kotosuomen musiikkimedia printistä digiin ovat olleet tuoreesta levystä innoissaan.


    KUUTIO VALTAMERESTÄ
    Kuten jutussa jo aiemmin todettiin, lienee Kososen tutuin taideteos tällä hetkellä Piispantornin sinivalasteos Big Blue. Mutta taiteilijan kädenjälki ei jää Piispanristillä uimariin, vaan näkyy koko rakennuksessa. Yhteistyötä on tehty nyt jo parisen vuotta.


    – Koko Piispantorni-rakennuksen sisätilat uusitaan ja siellä on taide joka puolella läsnä. Taideteoksen ja koko kohteen valaistuksen toteuttaa Turku Energia Urakointipalvelut. Valaistukset on suunniteltu yhdessä ulkovalaistussuunnittelija Antti Viertamon kanssa. Big Bluesta tulee kokonaisuus, jossa on kaikessa huomioitu taideteos ja taidenäkökulma.


    Suomen mittakaavassa moinen yhteistyö taiteilijan, arkkitehti Heimo Paukkusen ja rakennuttaja KOY Piispantornin kesken ei ole tavanomaista.


    – Yleensä taiteelle on varattu rakennuksesta jokin tietty alue. Maailmalla on hyvin monipuolista arkkitehtuuria, mutta en ole aiemmin nähnyt tällaista, jossa taide olisi näin kokonaisvaltaisesti mukana. Visuaalisessa kokonaisuudessa on ajateltu sitä, että koko rakennus olisi valtamerestä irti leikattu kuutio, joka on nostettu paikkaansa.


    Korkean Piispantornin vieressä on matalampi rakennus, jonka ruosteinen pinta kuvastaa rantakalliota, sekä meren ja mantereen kohtaamista.


    – Kun siirrytään sisätiloihin, on vesi ja vedenalainen teema on koko ajan läsnä, Kosonen avaa.


    MISTÄ SE INSPIRAATIO KUMPUAA?


    Kun tuoretta levyä on työstetty viitisen vuotta ja julkisen taiteen projekti Piispanristillä on ollut tekeillä pari vuotta, on kysyttävä, miten taiteilija erottaa itsensä taiteeseen ja musiikkiin vai onko kaikki vain yhtä luovuuden ihanaa sekamelskaa?


    – Yleensä pyrin keskittymään pidempiä ajanjaksoja yhteen asiaan, mutta väkisinkin tulee päällekkäisyyksiä. Julkisen taiteen ohella pyrin tekemään musiikkia ja päinvastoin.


    Tässä lokerointi Mauri Kososen ja Mauri Darkin välillä antaa parastaan myös tekijälle.


    – Se selkiyttää tekemistä myös itselle, kun tekee taidetta ja musiikkia eri taiteilijanimillä. 


    Hirvensalossa kasvanut ja meren lähellä viihtyvä Kosonen huomaa hakeutuvansa usein lomillaankin meren läheisyyteen. Löytyykö kotosaarelta sitten se paljon puhuttu inspiraatio työhön?


    – En osaa sanoa, mistä se innoitus kulloinkin tulee. Ehkä ihmisillä on mielikuva, että luova työ on vain suurta inspiraatiota. Suurin osa siitäkin on vain työntekoa, jossa selvitellään asioita, suunnitellaan ja tietoisesti etsitään inspiraatiota, työstetään ideoita ja mietitään seuraavia, Kosonen naurahtaa.


    No näkyykö saarella asuminen taiteessa jotenkin?


    – Vesi on taiteessani monesti läsnä. Saarella eläminen, vettä ja sen liikkeitä kun on koko ikänsä katsonut, se näkynee teoksissa. 


    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: OLLI HORTTANA

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Positiivisuutta mäessä

    L uminen talvi on innoittanut laskettelijat Hirvensalon rinteisiin. Ja mikäs lähimäessä on laskiessa, lunta riittää ja matka ei ole pitkä.


    Viime talven surkean lumitilanteen takia hiihtokeskus oli auki 18 päivää. Tänä vuonna määrä on jo kaksinkertaistunut ja rinteitä ylläpitävän Turun Slalomseura ry:n tähtäin on pitkällä keväässä.


    – Tavoitteenamme on olla pääsiäinen vielä auki. Mikäli siihen päästään, kertyy aukiolopäiviä reilu 90. Se on se, mitä me joka vuosi tavoittelemme, seuran puheenjohtaja Jari Lehtinen kertoo.


    Rinteestä tavoitettu mies kertoo hiihtolomaviikon sateiden haittaavan vain vähäisen.


    – Täällä on mukavat hissijonot, mäessä porukkaa ja paljon iloisia ilmeitä. Hiihtokeskus nauttii vallitsevan sään mukaan talvesta.


    Lumettomat talvet ovat vaikuttaneet seuran talouteen. Lehtisen mukaan yksi hyvä kausi ei pelasta, mutta auttaa eteenpäin.


    – Ihmisen muisti on sitä paitsi lyhyt. Kun on hyvä talvi, into seuraavaan talveen ja kauteen on iso.


    – Nyt kun talvi yllätti turkulaiset, meillä on ennätysmäärä jopa aikuisikäisiä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan lasketelleet. Ensikertalaiset vuokraavat paljon välineitä ja lähtevät rinteeseen kokeilemaan.


    Vaikka Lehtinen rinteestä tavoitettiinkin, ei aktiivi silti aina suksilla ole liikkeellä.


    – Valitettavasti ei joka päivä ehdi rinteeseen asti laskemaan, sen verran paljon on asioita täällä hoidettavana. Kyllä silti laskeakin pitää, ainakin tarkistaakseni, missä kunnossa rinteet ovat. Ja nyt ne ovat muuten aivan erinomaisessa kunnossa. Tervetuloa vaan nauttimaan talvesta!


    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Retkiä saarilla - Sataman tähystäjät

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.


    Hirvensalo-seuran toimittamassa kirjassa Elämä Hirvensalossa, sanotaan näin: ”Lauttarannan yläpuolella on tämmönen Souvarivuori tai Hampuusivuori, joka sai nimensä siitä, että nämä satamatyömiehet aamulla tai muinakin aikoina menivät kattomaan sinne, oliko satamaan tullut laivoja, että oli työtä. Nykyään sitä paikkaa sanotaan Retivuoreksi.”


    Aikoinaan tärkeällä kalliolla on monta nimeä. Kartoissa seisoo Retivuori, mutta paikan tuntevien hirvensalolaisten kuulee nykyään usein puhuvan Laivakalliosta. Yhtä kaikki, kallion päälle kavuttuaan ja sieltä tähystäessään on helppo nähdä, miksi juuri Retivuori oli aikoinaan satamatyöntekijöiden suosima tähystyspaikka.


    Suotuisasta suunnasta lähestyttäessä kiipeämisurakka ei ole raskas, ja näkymä ylhäältä satamaan on laaja ja esteetön. Sopivan laivan nähtyään ei palveluksiaan tarjoavilla lastaajilla ja muilla työmiehillä ollut pitkää matkaa soudettavanaan salmen yli satamaan. Lauttarantaan muodostuikin 1800- ja 1900-luvuilla vireä satama- ja telakkatyöntekijöiden yhteisö.


    Retivuori on Lauttarannan neljästä näköalakukkulasta läntisin. Lännestä laskettuna toinen kukkula on yksityisaluetta, mutta kolmas tarjoaa jopa Retivuorta komeammat näkymät kaupungin yli. Kukkulalla ei ole kartoissa nimeä, mutta sen nimeksi sopisi hyvin Wäinönjyrkkä – nököttäähän kaikilta sivuiltaan jyrkän kukkulan juurella Wäinö Aaltosen historiallinen lapsuudenkoti piharakennuksineen.


    Rakennusten edustalle on pystytetty Juhani Pallasmaan suunnittelema Muistijälki-teos, joka koostuu Wäinö Aaltosen Muusa-veistoksesta ja sen juurella lepäävästä suuresta teräskehästä. Kehä osoittaa paikan, jossa Wäinö Aaltosen talvisodan pommituksissa tuhoutunut ateljee aikoinaan seisoi. Wäinönjyrkän huipulta aukeava näkymä Aurajoen suulle ja yli kaupungin on yksi Turun komeimmista kaupunkimaisemista. Parhaan ja avarimman näköalan löytää etsimällä reitin alemmalle merenpuoleiselle tasanteelle. Sen luoteispäästä voi myös ihailla taiteilija Jan-Erik Anderssonin Life on a Leaf- taidetalon lehtimuotoa ylhäältä päin. 


    Neljäs Lauttarannan näköalakukkuloista on Lauttarantaa halkovan Toijaistentien toisella puolella, Lautturinkadun itäisen osan talojen takana. Tälläkään mäellä ei ole kartoissa nimeä, mutta se voisi olla vaikka Lautturinvuori. Kalliolta avautuvan maiseman pienvenesataman yli kaupungille ja Hirvensalon sillalle ei tarvitse hävetä Retivuoren ja Wäinönjyrkän näköalojen rinnalla.


    REITTIOHJEET


    Retivuorelle kannattaa kulkea Lautturinkadun kautta. Kadun päästä lähtee huipulle johtava helppokulkuinen, loivasti nouseva metsäpolku. Mäellä käy ihmisiä ympäri vuoden, joten tiiviiksi tallautunutta polku-uraa on helppo seurata lumisenakin talvena.


    Wäinönjyrkällä käynnin voi yhdistää Retivuoren-retkeen, mutta oikaisu suoraan vuorelta toiselle ei välttämättä kannata. Reitille nimittäin osuu märkä suopainanne. Järkevämpää on kävellä Lautturinkadun kautta Uittajankujalle ja sieltä edelleen Uittajanpolulle, ja lähteä sitten metsän läpi kohti vuorta. Nousu on hankala ja vaatii todennäköisesti neliraajaetenemistä, mutta maisema perillä palkitsee kapuajan. Eikä kiipeämistä liikaa kannata pelätä: paikalle ovat tehneet retkiään jopa Lautturin päiväkodin lapset!


    Jos virtaa riittää, voi samalla retkellä käydä vielä Lautturinvuorella. Lauttarannasta sinne pääsee kävelemällä Toijaistentietä jonkin matkaa ylöspäin ja kääntymällä sitten Ruuhikujaa vastapäätä vasemmalle metsään.


    Metsässä risteilee helppokulkuinen polkuverkosto, jota pohjoiseen eli vasemmalle seuraamalla päätyy lopulta korkealle talojen yläpuolelle. Saman polkuverkoston voi helposti saavuttaa muualtakin, esimerkiksi Hirvensalon Heiton urheilutalon viereistä jyrkkää mäkeä kalliometsään nousten. 


    Lautturin päiväkodin edestä (Lautturinkatu 5) voi löytää autolleen paikan. Bussilla kulkeva käyttää mukavimmin linjaa 50, joka kulkee Lauttarannan läpi. Lähin pysäkki on Toijaistentiellä, lähellä Lautturinkadun risteystä.


    LISÄÄ MAISEMIA HONKAISTENRANNASSA


    Maisemannälkäisille löytyy lisää retkikohteita Honkaistenrannasta, joka oli aikoinaan Lauttarannan tapaan työläisten asuinaluetta. Silloiset tonttikriteerit olivat nykypäivään verrattuna kovin toisenlaisia. Kiviset rantatontit eivät olleet haluttuja, koska niille ei saanut tehtyä edes kunnollista kasvimaata.


    Honkaistenrantaa hallitsevan Saapaskallion jyrkkäpiirteisen kallioalueen katkaisee kahteen osaan muutama rantaan asti ulottuva yksityistontti.


    Pohjoisen osan mielikuvitusta kutkuttava nimi on Äijänhaudanmäki. Helppokulkuinen mäki löytyy Jasmiinitietä vastapäätä. Eteläiselle osalle voi kavuta osoitteessa Saapaskallio 13 sijaitsevan talon muurin viereltä lähtevää polkua seuraillen. Sieltä voi edetä alueen halki aina Kuusamakujan päähän asti. Kummaltakin osalta avautuu upea maisema yli Pitkänsalmen.

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.


    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Leikkiä riittää - Pakkasillakin

    Laura Jokela nauttii työstään perheiden parissa. Vapaa-aikana hän kuluttaa lenkkipolkuja ja ahmii äänikirjoja. Kotiseudulta Kakskerrasta puuttuu Jokelan mielestä vain yksi asia.


    Lunta on lähes polviin saakka. Nooa Tasto etenee määrätietoisesti Myrskypuiston lumisinta laitaa – kunnes kellahtaa hankeen. Laura Jokela kannustaa 2-vuotiasta nousemaan takaisin pystyyn. Pikkumies tekee työtä käskettyä: ottaa tukea maasta, ojentaa jalkansa ja nostaa selkänsä pystyyn. Taas matka jatkuu sisukkaasti.


    – Lunta on, mutta kyllä menoa riittää, Jokela naurahtaa.


    Jokela ja hänen työparinsa Netta Maunuvaara ovat tuttuja kasvoja monelle haarlalaiselle lapsiperheelle. Kaksikko vetää arkiaamupäivisin puistotoimintaa Vihurissa, Myrskypuiston leikkipaikassa.


    – Täällä leikitään, lauletaan, lorutellaan, jumpataan. Pääpaino on vapaassa leikissä ja sosiaalisten taitojen opettelussa.


    Vastaavanlaista puistotoimintaa järjestetään myös Kukolassa, Tammilehdon leikkipaikalla. Puistotoiminta on Turun kaupungin järjestämä avoin varhaiskasvatuspalvelu, joka on tarkoitettu 1,5–6-vuotiaille kotihoidossa oleville lapsille. Puistotoiminta on pienelle ihmiselle esimerkiksi kevyt tapa harjoitella päivähoidossa oloa.


    – Tämä on usein perheiden ensikosketus varhaiskasvatukseen, Jokela vahvistaa.


    Puistotoiminta on myös perhetyötä. Yhteistyö perheiden kanssa on tiivistä.


    – Perheet tulevat tässä tutuiksi, aivan eri tavalla kuin päiväkodin arjessa.


    – Meiltä kysytään paljon vinkkejä. Se on tosi kivaa. On ihanaa, kun voi olla avuksi, Jokela jatkaa.


    Iso tukipilari Jokela saarelaisille lapsiperheille onkin vuosien varrella ollut. Myrskypuiston lisäksi hän työskentelee Haarlan päiväkodissa. Aiemmin Jokela toimi 10 vuotta perhepäivähoitajana.


    – Tällä hetkellä opiskelen töiden ohella oppisopimuksella kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa.


    KAKSKERRASSA 20 VUOTTA


    Haaveena oli oma talo. Laura Jokela etsi maanrakennusalan yrittäjänä toimivan Heikki-puolisonsa kanssa tonttia. Paljasjalkaisille turkulaisille oli selvää, että näillä leveyspiireillä pysytään. Oiva tontti löytyi sattumalta Kakskerrasta. Jokelat rakensivat omakotitalonsa unelmapaikalle keskelle metsää.


    – Huhtikuussa tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun muutimme tänne, Laura Jokela, 43, laskee.


    Perheeseen kuuluvat pojat Urho ja Aaro. 15-vuotias Urho suorittaa peruskoulutaipaleensa loppumetrejä Syvälahdessa, 17-vuotias Aaro opiskelee Turun ammatti-instituutissa rakennusalaa.


    Sillä aikaa, kun Jokelat ovat asuneet Kakskerrassa, saaret ovat muuttuneet valtavasti.


    – Todella paljon, Laura Jokela puistattelee.


    – Varsinkin Haarlan seutu. Eihän siellä ollut parikymmentä vuotta sitten kuin pari kerrostaloa ja rivaria. Kaupasta ei ollut tietoakaan.


    Kakskertaan hän ei sen enempää palveluja kaipaa. Jos maaseudun rauhaan muuttaa, on hyväksyttävä, ettei ostoksille pääse jalkapatikalla.


    – Toivon, että Kakskerran luonne säilyy nykyisellään, Jokela jatkaa.


    – Parasta on luonto ja oma rauha ja se, että loppupeleissä palvelut ovat kuitenkin lähellä. Meiltä on 20 minuutin ajomatka Turun keskustaan.


    Ruokakauppaostokset on usein tapana tehdä saarilla.


    – Mutta välillä täytyy käydä Kupittaan Cittarissa, kun alkaa tehdä niin paljon mieli heidän caesarsalaattiaan, Jokela nauraa.


    Ainoa miinuspuoli on koulu. Vastustuksesta huolimatta kaupunki lakkautti Kakskerrastakoulutoiminnan 2007. Jokeloiden jälkikasvu ei siis ehtinyt käydä lähikouluaan.


    – Meidän kohdalla Haarlan koulu toimi hyvin, mutta silti Kakskerran koulun lakkautus harmitti. Sille olisi ollut tarvetta. Olisi vieläkin.


    Jokela ei ole tuntonsa kanssa yksin. Kakskertaseura teki pari vuotta sitten kyselyn, josta ilmeni, että koulu on yksi niistä palveluista, jonka paikalliset mieluiten haluaisivat kotisaarelleen.


    ERITYISEN ONNELLINEN TALVESTA


    Vaikka Myrskypuistossa ei pääse talviaikaan tekemään hiekkakakkuja ja liukumäen portaatkin ovat jäässä, ei se leikkejä haittaa. Pulkat ja lumilapiot ovat olleet alkuvuoden kovassa käytössä. On rakennettu lumiukkoja ja laskettu mäkeä.


    – Sää on melko pitkälti pukeutumiskysymys, Jokela muistuttaa.


    – Ei tätä työtä voisi tehdä, jos olisi vilukissa.


    On toki säälläkin rajansa. Jos lämpötila laskee yli 12 pakkasasteeseen, päivän puistotoiminta saatetaan perua.


    – Mutta aina katsotaan tilannekohtaisesti. Siihen pyritään, että saataisiin pidettyä puistotoimintaa talvellakin.


    Vaikka töissä Jokela pääsee ulkoilemaan paljon, se ei riitä. Vapaa-aikana hän suuntaa usein lähimetsien poluille.


    – Olen koukussa äänikirjoihin! Kuuntelen niitä lenkillä ja kotitöitäkin tehdessä.


    Juuri nyt Laura Jokela on erityisen onnellinen talvisesta talvesta. Lumesta, jäästä, pakkasista. Jokaisessa vuodenajassa on oma hohtonsa.


    –Olen tilannut tätä säätä maaliskuun loppuun saakka, hän hymyilee.


    Lisätietoja leikkipuistotoiminnasta löydät Turun kaupungin nettisivuilta. Toiminnan maksu on 23 - 27 euroa kuukaudessa, riippuen lapsen tuntimääristä.


    TEKSTI JA KUVAT: MARIA SUOMI

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Taidekappelin kippari

    Taidekappelin sanotaan kuvastavan ylösalaisin käännettyä venettä. Ja koska vene tarvitsee ohjastajan, leikki toimittaja sanoilla otsikon verran. Totuutta sanassa kuitenkin on.


    Elokuu 2020 ei varmasti ollut helpointa aikaa aloittaa uutta pestiä Pyhän Henrikin Ekumeenisen Taidekappelin toiminnanjohtajana. Koronan toinen aalto oli vasta tuloillaan, eikä syksyn yleisörajoituksista ollut vielä tarkempaa tietoa. Aira Kuvaja tarttui kuitenkin ennakkoluulottomasti toimeen.

    Syksyllä oli vielä yksi ikävä kortti hihassaan: Taidekappelin isänäkin pidetty rovasti ja taiteilija Hannu Konola kuoli vaikean sairauden murtamana. Hannu on poissa, työ jatkuu, kirjoitti toimittaja Heli Peltoniemi maakuntalehdessä itsenäisyyspäivän tienoilla. Ja niinhän sen on jatkuttavakin.

    – Onneksi ehdin tavata Hannun ja keskustella hänen kanssaan, kuulla miten tämä kappeli on alun perin syntynyt ja millaisia ajatuksia hänellä tästä oli, Kuvaja kertoo.

    Konola oli tiiviisti mukana Taidekappelin toiminnassa. Hän oli itseoikeutetusti taidetoimikunnan puheenjohtajana. Hannun vaimo Kaisa Konola jatkaa edelleen taidetoimikunnassa, joka valitsee esille pantavat näyttelyt.

    – Siinä se suurin aukko varmasti on. Elämähän on sellaista, että se kulkee eteenpäin. Ihmiset ovat erilaisia, eikä kukaan voi olla sellainen kuin Hannu. Me muut olemme omiamme ja asiat soljuvat uomassaan.

    PAIKKA ON TEIDÄN!

    Aira Kuvaja taas ei ole ensimmäistä kertaa toiminnanjohtajan pestissä. Itse asiassa koko pesti vaikuttaa suoraan naiselle luodulta, niin hyvin se istuu hänen historiansa kanssa yhteen.

    Kuvaja toimi kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtajana vajaat 10 vuotta. Välissä hän ehti olla puolitoista vuotta päätoimisena yrittäjänä, sekä Bergvikin säätiön puheenjohtajana.

    – Olin tyytyväinen yrittäjänä. Jopa koronaaikaan riitti töitä. Miesystäväni selaili omasta puolestaan työpaikkailmoituksia ja huomasi kappelin avoimesta pestistä. Itse en olisi asiaa varmastikaan huomannut. Tällaisessa kristillisessä paikassa voi kai sanoa, että johdatusta oli mukana, Kuvaja hymyilee.

    Kuvajalla on alun perin kotitalousopettajan koulutus. Hän on kasvatustieteen maisteri Helsingin yliopistosta. Lovina vyöllä kulkevat Operaatio Ruokakassin tiedottajan virka, mainostoimistotöitä parissakin eri firmassa, toimittajan töitä sekä Kotitalous-lehden toimituspäällikön työ. Hänellä on myös hengellistä koulutusta, kiinnostusta kuvataiteisiin ja harrastanut taidetta ja kulttuuria koko ikänsä.

    – Olenkin joskus sanonut, että olen elänyt kolmessa vuorossa, kun olen ehtinyt niin paljon, Kuvaja nauraa.

    MONINAINEN TYÖNKUVA

    Taidekappelin kannatusyhdistyksen toiminnanjohtajalla on kokemusta monelta alalta, mutta monenlaista työssä tarvitaankin. Ainoana palkattuna työntekijänä Kuvaja luo lumet, toimii suntiona, vahtimestarina, opastajana sekä pitää yllä suhteita yhteistyökumppaneihin, mediaan ja yleisöön. Tietysti kaikki hallinnollinen kuuluu myös monitoimityöntekijän kontolle.

    – Pitää olla sekä pikkutarkka että kokonaiskuvan hallitseva ja kyetä itsensä johtamiseen.

    Ikään kuin taiteessakin?

    – Harrastan öljyvärimaalausta ja tässäkin työssä on lupa käyttää luovuutta.

    Hengellisyys on myös tärkeää, onhan kappeli kuitenkin kirkko.

    – Tänne saa tulla juttelemaan, jos kaipaa puhekumppania. Meillä työntekijöillä ja vapaaehtoisilla on vaitiolovelvollisuus. Kun naapureina on Meri-Karinan ja Karinakodin tapaisia taloja, käy täällä myös sieltä ihmisiä, joilla on jotakin sydämellään.

    TULEVAISUUSNÄKYMÄT

    Yksityinen, seurakunnista erillään oleva, ekumeeninen taidekappeli nojaa toiminnallaan vahvasti lahjoituksiin ja omaan varainhankintaansa.

    – Yksityistilaisuudet ovat tärkeä tulonlähde. Kappeli on melko suosittu vihkikirkko. Sen lisäksi meillä on jonkin verran siunauksia ja kasteita. Ja voihan täällä pitää kokouksia ja vaikka syntymäpäiväjuhliakin.

    – Nyt olen sopimassa kirjanjulkistustilaisuutta. Runoiltojakin voisi olla. Tämä sopii mielestäni hyvin monenlaisen taiteen näyttämöksi. Toivonkin, että tästä kehittyisi monipuolinen kaupunkikulttuurin keskus. Sillä tavalla tänne saadaan myös erilaisia ihmisiä.

    Miten hengellisyys sitten istuu yllä mainittuihin tilaisuuksiin?

    – Osa taiteesta on hengellistä, kuten nämä esillä olevat Minna Sarteksen työt. Tila on yksinkertainen ja tyylikäs, tietyllä tavalla eleetön, että mielestäni tänne sopii kyllä sekä hengelliset että maalliset taiteenmuodot – lisäksi näiden väliin piirretty raja on mielestäni osin keinotekoinen.

    Taidekappeli on kaikille avoin ja ekumeenisena tarkoitettu kaikille kristityille sekä niille, jotka eivät lue itseään kristityksi.

    – Tämähän on hirvensalolaisten yhteinen kappeli, etenkin nyt kun Hirvensalon kirkko ei ole auki, eikä sen tulevaisuus tiedossa. Yleisöstä huomaa, että osa tulee tänne selkeästi vain hiljentymään tai puhuu hengellisistä asioista. Osa tulee selvästi vain katsomaan taidenäyttelyitä.

    Maaliskuussa Taidekappelissa on esillä Laura Hynnisen näyttely ”Unia vai kaikuja”.

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Pienten puolella Alisa ja Erik

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.


    MITÄ TARKOITTAA...?


    PAKKELI
    ALISA: Laattalattiaa.

    ERIK: En tiedä, ehkä joku eläin?


    OHJAUSTANKO
    ALISA: Auton tanko.
    ERIK: Siinä voi keinua.


    TUMPUT
    ALISA: Ne laitetaan käteen ja sit on lämmin.
    ERIK: Niihin pumpataan ilmaa.


    KUIVAKUKKA
    ALISA: Kastellaan tosi paljon.
    ERIK: Pitää kastella.


    SIRKKELI
    ALISA: En ole kuullut.
    ERIK: Aurinkovarjo.


    KEVÄT
    ALISA: Silloin on synttärit.
    ERIK: Puolen päivän päästä.


    KESTOMAKKARA
    ALISA: Ne roikkuu katossa.
    ERIK: Haluan syödä, nam!


    KONTIAINEN
    ALISA: Se on eläin, vähän sellainen niin kuin ötökkä.
    ERIK: Se liikkuu kontaten.


    MITÄ TEKEE...?


    VAALIVALVOJA
    ALISA: Vartioi kaaleja.
    ERIK: Valvoo vaan aina.


    KELLOSEPPÄ
    ALISA: Korjaa kelloja.
    ERIK: Tekee hienoja kelloja ja korjaa.


    MILLAINEN ON HYVÄ...?


    KIOSKI
    ALISA: Jäätelökioski. Sieltä saa kanssa hattaraa ja se on huvipuistossa.
    ERIK: Jäätelökioski, missä paljon herkkujäätelöitä.


    LAUTAPELI
    ALISA: Heppapeli on hyvä ja sit aasipeli.
    ERIK: Aasipeli, siinä voi voittaa helposti.


    MIHIN TARVITAAN...?


    KATTOA
    ALISA: Ettei sada lunta ja vettä sisään.
    ERIK: Siihen ettei puut kaadu sisään.


    PUITA
    ALISA: Elämiseen ja joulukuuseksi.
    ERIK: Puita leikataan poikki ja kans joulukuusia tarvitaan.


    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?


    ALISA: Kesä ja joulu on kivat ja vuodenajat. Pitää olla vihreää ja kasveja. Fiksut ihmiset. Mun perhe: Isi, äiti, isoveli ja isovanhemmat. Mun koira Viona, se on sellainen musta karvaturri ja se luulee isin sormea nakiksi.

    ERIK: Hyvä koti. Mun pikkusisko on pienten ryhmässä. Emma on vasta 2v. Isi, äiti, pappa ja mamma, mummi ja isoisä. Sit paljon herkkupäiviä!


    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?

    ALISA: Eläinlääkäri. Hevosratsastus.
    ERIK: Ninja.


    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Mitä kuuluu Tarja Vuola?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.


    1930-luvulla valmistuneessa entisessä kyläkoulussa asuvat Tarja Vuola ja Timo Uusikylä. Viimeinen koululuokka siellä oli 1964. Sen jälkeen tiloissa on ollut myös puusepänverstas. Timolle paikka oli ennestään tuttu, koska oli käynyt koulunsa siellä. Molemmille yhteinen ja rakas harrastus on teatteri. Tarja näyttelee ja puvustaa ja Timo näyttelemisen lisäksi myös laulaa.


    NO, MITÄ KUULUU?
    Kiitos, vaihtelevaa.


    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Äiti, mummi, puoliso.


    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Tätskä.


    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen entinen yrittäjä, joka harrastaa nykyään teatteria ja puvustusta.


    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    Maatalon emäntä.


    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Jos sellaista miettisin, niin voisi olla vaikka jotenkin sijaisperhetoimintaan liittyvää.


    MIHIN TYÖHÖN SINUSTA EI OLISI?

    Teurastaja.


    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Laitoin hellaan puita.


    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Pikku-pikku eukko.


    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Perhanan korona.


    MITÄ ODOTAT ENSIVIIKOLTA?
    Rokotusta.


    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Erikvallassa.


    MINKÄLAINEN OLISI UNELMAKOTISI?
    Aikalailla nykyinen.


    MITÄ HARRASTAT?
    Teatteria.


    MITÄ HARRASTUSTA OLISI KIVA KOKEILLA?
    Taidemaalausta.


    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Ajankohtaisohjelmat ja brittisarjat.


    MINKÄ KIRJAN LUIT VIIMEKSI?
    Lintu sininen ( Z. Topelius).


    MITÄ KIRJAA SUOSITTELISIT LUKIJOILLE?
    James Clavellin kirjottamaa teosta Shogun.


    MISTÄ UNELMOIT?

    Merestä.


    MITEN RENTOUDUT?
    Hiljaisuudessa, luonnossa.


    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Edesmenneen mieheni tuomana.


    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLASI?
    Koti.


    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?

    Koskenlaskua.


    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    1979 lapseni syntymä, olin silloin kovin nuori.


    MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Epätasa-arvon.


    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Apua saa jos osaa ja jaksaa hakea.


    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Enpä oikeastaan, elän pienesti.


    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Isännän laulukilpailuun.


    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Jos onnistuu niin Samppalinnan kesäteatteriin. Timo esiintyy Mielensäpahoittaja näytelmässä ensi kesänä, mikäli se toteutuu.


    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2025?
    Muistitko pitää myös omasta jaksamisestasi huolta?


    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 04.03.2021
    Ämyri: Jokaisen pitäisi opetella ompelemaan!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.


    Sain joululahjaksi kaksi vuotta sitten ompelukoneen, ja en olisi ikinä voinut parempaa lahjaa toivoa. Se on huomattavasti parantanut elämänlaatuani: ompelukone säästää paitsi rahaa, mutta myös ympäristöä!


    Mitä sinä teet, kun farkuistasi menee vetoketju rikki tai niiden sauma repeää? Heitätkö housut kenties pois ja ostat uudet? Toivottavasti et, sillä silloin olet osana pikamuodin haitallista noidankehää.


    Pikamuotikulttuurin aiheuttama vaatejäte on vakava ongelma ympäristön kannalta. Tietoisuus pikamuodista on onneksi kasvanut nuorten keskuudessa paljon lähivuosina.


    Kuitenkin kertauksena niille, joille termi on vielä hiukan pimennossa: ”Pikamuoti on muodin, erityisesti vaatetus- ja asusteteollisuuden, nouseva haara, johon liittyvät halvat hinnat, jatkuvat uutuudet sekä nopea tavaran kierto.” En mene tässä kuitenkaan sen syvemmälle pikamuodin valtaviin haittavaikutuksiin, vaan keskityn enemmän siihen, miten juuri sinä voisit olla vastuullisempi muodin suhteen.


    Kirpputorit ovat aivan mahtavia aarreaittoja. Siellä voi tehdä upeita löytöjä todella halvalla. Nyt koronaaikana kannattaa tutustua nettikirpputoreihin, joilla hinnat usein tosin voivat olla hieman kalliimpia. Etuna niissä on kuitenkin ajan säästyminen, kun ei tarvitse selata rekkien läpi vaan voi hakukenttään kirjoittamalla löytää nopeasti etsimänsä.


    Parasta kirpputoriostoksissa on kuitenkin se, että vaikka pitäisit jonkin brändin vaatteista, mutta et heidän eettisistä käytännöistään, voit silti ostaa vaatteen ja tietää, ettet rahallisesti tue kyseistä brändiä.


    Itse olen viimeisien kuluneiden vuosien aikana vaihtanut kokonaan kirpputoriostoksiin. Nykyään ostan vain tarpeelliset uutena, kuten esimerkiksi kengät sekä alusvaatteet. Huomasin kuitenkin nopeasti yhden suuren ongelman kirpparishoppailussa: vaate on saatavilla vain yhdessä koossa. Tämän ongelman ovat ratkaisseet ompelukone ja ompelemaan opetteleminen.


    Ompelemaan opetteleminen saattaa vaikuttaa liian hankalalta ja aikaa vievältä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Youtubesta löytyy useita erilaisia tutoriaalivideoita, joilla pääsee helposti alkuun ompelun maailmassa.


    Nyt pari vuotta ompelukoneella surruteltuani olen alkanut jopa suunnittelemaan ja tekemään omia vaatteitani. Se on ollut todella inspiroivaa ja auttanut minua löytämään oman tyylini aivan uudella tavalla.


    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 04.03.2021 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Päivien pelastajat

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Vuosi sitten Maininki ilmestyi viruspandemian pohjolan ensimaininkien alla. Ei arvattu, miten pitkälle, syvälle tai kauas tässä oltiin matkalla. Oli helppo veistellä sanaleikkejä, kun yhtään lehti-ilmoitusta ei oltu vielä peruttu, tai jo suunniteltuja mainospaikkoja jäänyt tyhjäksi. Ei tarvinnut tapahtumajärjestäjän kanssa huokailla samaan ääneen, että mitäs sitä sitten tekisi.


    Pääkirjoituksessa päätoimittaja pääasiassa venytti virkkeenmittaista vitsiä siitä, että olis kiva jos moikattais vaikkei kauheen tuttuja ollakkaa viäl. Toki murretta ei soppaan sotkettu, mutta karikatyyrejä ja mopon keulimista suosittiin.


    Ja mikäs sitä oli naureskellessa! Ei ollut loskakelejä, maskisuosituksia, peruttuja festivaaleja, hankalia taloustilanteita, konkursseja, saati SARS:iin menehtyneitä.


    Eikä arvannut pääkirjoittaja mainitessaan tekstissään erään hienon saarelaisen suurmiehen – oikein nimeltä vielä – ettei hän ole enää tätä tuoreinta kanssamme lukemassa.


    Paljon on virrannut vettä ja monenmoista aurajoen alla kulkevassa siirtoviemärissä Kakolanmäen puhdistamolle sen jälkeen. 


    Perimmäinen ajatus – totta puhuen siis – siinä vuoden takaisessa kirjoituksessa oli yhteisöllisyyden korostaminen. Autellaan naapuria, lähimmäistä ja tuttavaa, jos jossain joskus auttaa voi. Saarilta onkin koronavuonna kuulunut paljon hyviä asioita näistä. On autettu autoa ojasta, käyty vanhalle kaupassa, löydetty karanneita karvatassuja ja lahjoitettu itselle tarpeetonta sitä tarvitseville. Kiitos kuu luu heille ja soikoon vaikka tätä kautta.


    Joskus toiselle melko mitättömät asiat laittavat toisen ihmisen päivä, viikon, kuukaudenkin uusiksi. Englanti lainen sanonta, You made my day, ei käänny suoraan ensimmäiselle kotimaiselle, mutta pelastit päiväni, saattaa olla melko liki.


    Ja kun sitä kerran pääsee jonkun päivän pelastamaan, tulee siitä itsellekin melkoisen mukava mieli. Harmi vaan, että täällä etätöissä ei ole muita pelastettavia kuin peilistäkatsoja. No, tarjoanpa sille miekkoselle kahvit, josko se siitä taas hymyilisi takaisinkin.



    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Sutelat paluumuuttivat tuttuun Hirvensaloon

    Kirsi ja Niklas Sutela ovat yhtä hymyä. He ovat juuri saaneet avaimet uuteen kotiin ja molempien mieli on täynnä remonttisuunnitelmia. Sutelat ovat paluumuuttajia Helsingistä Hirvensaloon. Taloyhtiössäkin heidät on otettu jo avosylin vastaan.


    Varmaan tavoite on saada kaikki kuntoon ennen joulua. Keittiö on eilen valittu, tänään tulee lattioiden hioja, huomenna maalari. Remonttimies saapuu ensi viikolla. Siitä se alkaa, Niklas Sutela kertoo.


    Uusi koti on paritalossa, joka kuuluu kolmen paritalon taloyhtiöön. Sieltäkin on jo ikään avattu ovia uusille tulokkaille.


    – Meille kerrottiin, että ”täältä” on aina tuotu ravut taloyhtiön rapujuhliin. Joulun välipäivinä taas on yhteinen juustonmaisteluilta.


    KOULUTIE ALKOI WÄINÖ AALTOSEN KOULULTA


    – Me olemme molemmat Hirvensalossa kotoisin, Kirsi Sutela sanoo. 


    Hän, eli silloin tietenkin Kirsi Kalpa, aloitti koulunsa 1996 ekaluokkalaisena Wäinö Aaltosen koulussa. Perhe muutti Kukolaan, kun Kirsi oli toisella luokalla. Kukolassa hän asui aikuisikään asti, kunnes muutti Niklaksen kanssa Turun keskustaan.


    Kirsi Sutela on opiskellut Turussa ensin sairaanhoitajaksi. Siitä hän jatkoi opintoja suuhygienistiksi Helsingissä, jonne Niklas muutti hänen kanssaan. Helsingistä löytyi myös töitä suuhygienistinä. Vuoden alusta alkavat työt Turussa.


    – Työpaikka on tiedossa, Kirsi kertoo.


    Niklaksen lapsuuskoti oli Moikoisissa, yläasteen ja lukion hän kävi Luostarivuoressa ja jatkoi siitä opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Työpaikka löytyi Helsingistä headhunterina eli johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnin parissa Mercuri Urvalilla. Paluumuutto Turkuun ei silti tarkoittanut työpaikan vaihtamista. Hän vastaa nyt yrityksen Turun toimistosta Kupittaalla ja lisäksi yrityksen Aasian liiketoimintojen kehittämisestä.


    – Meidän firmamme on Euroopassa aika iso, lisäksi Aasiassa meillä on toimistot Kiinassa Shanghaissa, Singaporessa ja Intiassa Bangaloressa.


    Kotimaassa tehtävien rekrytointien lisäksi Sutelan työhön kuuluu esitellä ja avata yhteyksiä eurooppalaisille asiakkaille Aasiassa.


    – Työ on tosi mielenkiintoista, siinä näkee todella monenlaisia ihmisiä ja yrityksiä. Pääsääntöisesti, kun tekee rekrytointia, on tekemisissä fiksujen, motivoituneiden ihmisten kanssa positiivisissa asioissa. Kansainvälinen liiketoiminta on aina kiinnostanut.


    Työhön liittyy myös iso vastuu. Rekrytoinneissa on takuu siitä, että valittu henkilö pärjää ja viihtyy ja jos näin ei käy, haetaan uusi. Seurannan mukaan tässä onnistutaan erittäin hyvin, ihmiset ovat viihtyneet ja pärjänneet.


    – Pitää olla huolellinen rekrytointiprosessin kanssa ja kertoa asioista avoimesti, Niklas Sutela toteaa.


    LAPSUUDEN HIRVENSALOLAISET OVAT JÄLLEEN KASASSA


    Niklas Sutelalle uusi koti merkitsee oikeasti paluuta juurille.


    – Me olemme asuneet kilometrin päässä tästä, hän kertoo uuden kotinsa parvekkeella. Siskon koti on jopa näköyhteyden päässä.


    Hirvensalossa asuvat molempien vanhemmat ja Niklaksen siskon perhe. Myös pariskunnan bestmanit ja kaasot asuvat saarella. Muutto takaisin ei ollut hetken mielijohde.


    – Kyllä jonkin verran on pyöritetty asiaa ja oli varmaan selvää, että jossain kohtaa muutetaan Turkuun takaisin. On varmaan kerran vuodessa keskusteltu, olisiko nyt hyvä hetki. Nyt todettiin, että on ja kaikki meni kivasti. Aika nopeasti löytyi uusi koti, josta tykätään.


    Hintataso on vähän erilainen, Töölön kaksion neliömäärä moninkertaistuu, vaikka asunnot voisivat rahassa mitaten olla samanarvoisia. Elämisen laatu on vähän erilainen.


    – Tietenkin on ihan mahtavaa, että on uusi koti. Lähellä ovat perheet ja ystävät, joita ei ole ehtinyt niin paljoa nähdä.


    Samalla tietenkin osa tutuista opiskelukavereista ja tuttavista jää Helsinkiin. Mutta matka sinnekin on vain pari tuntia.


    OMAA PIHAA HARAVOIMAAN


    Helsingin keskustan kerrostaloasunnosta otetaan samalla hyppäys kotiin, jossa on paljon lisää tilaa. Ensimmäistä kertaa on myös oma takka, kodinhoitohuone ja erityisesti piha.


    – Tämä on uutta kivaa meille. Pääsee tekemään pihahommia, olen pitkään jo odottanut omaa puutarhaa. Täytyy aloittaa aika alusta, se on siistimistä ensi alkuun.


    Keväällä näkee tarkemmin, miten nyt jo syysasuun verhoutunut piha alkaa puskea uutta kukkaa. Yhdessä asunnon myyjien kanssa käytiin kuitenkin läpi, mitä kaikkea puutarhasta löytyy.


    – Olimme täällä käymässä ja heidän kanssaan yhdessä kierrettiin.


    Yhteyksiä löytyi heti myös asunnon myyjiin.


    Yksi heidän tyttäristään oli koulussa Niklaksen rinnakkaisluokalla ja on nyt yrittäjänä Hirvensalon kuntosalilla, jonne on aikomus myös suunnistaa. Myös asunnon remonttiin voitiin valita tuttu ja suositeltu kaveri Moikoisista.


    SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT


    Seuraavia saarelaiskavereita oli pohdinnassa useampia ja heistä valikoitui jälleen yksi. Seuraavaksi suunnataan Haarlaan. Sieltä löytyy nuori mies, joka rakentaa itselleen ja kihlatulleen uutta kotia, edelleen Hirvensaloon. Taustalla on myös pitkää saarihistoriaa, saarilla ovat asuneet jo tämän saarelaiskaverin isovanhemmat.


    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Heikki Kännö - Pitkien tarinoiden mies

    Hirvensalolainen entinen kuvataiteilija Heikki Kännö työnsi pensselit santaan ja loi itsensä uudelleen kirjailijana. Viime vuonna julkaistu Sömnö poiki Runebergpalkinnon ja keväällä ilmestynyt Runoilija on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi.


    Illoisissa asuva ja työskentelevä kirjailija muutti perheineen nykyiseen kotitaloonsa vuosikymmen sitten. Ensimmäinen puolikas parikymmenvuotisesta saarella asumisesta vierähti Pikisaaressa. 


    Jos katsoo kirjojen julkaisutahtia, vaikuttaa Kännö ahkeroineen toden teolla viime vuosina. 2017 ilmestyi esikoisteos Mehiläistie, 2018 palkittu Sömnö ja 2020 Runoilija. Esikoisteoksen valmistelun hän kuitenkin aloitti jo varhain.


    – Olen sikäli harvinaisuus, että olen täysin itseoppinut kirjailija. Kun aloin suunnitella julkaistavia romaaneita, kuvittelin, että se olisi jopa helppoa. Minun piti kuitenkin kirjoittaa useita harjoitusromaaneita ennen kuin uskalsin edes käydä käsiksi Mehiläistien aiheeseen.


    Kirja, jonka hän kuitenkin olisi halunnut kirjoittaa, oli toisena ilmestynyt Sömnö.


    – Se oli kuitenkin vielä niin kaukana taidoistani. Mehiläistiekin oli ikään kuin kenraaliharjoitus. Käytin Mehiläistien kirjoittamiseen viisi vuotta ja kun se tuli valmiiksi, aloitin suurin piirtein samana päivänä kirjoittamaan Sömnöä.


    TOISSAVUOSISADAN VAIHTEEN MYSTIIKKAA


    Turun Piirustuskoulusta taidemaalariksi valmistunut Kännö lopetti maalaamisen vuosituhannen vaihteen tienoilla.

    – Olen pitkien tarinoiden mies. Vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kaipasin kuvataiteilijana mahdollisuutta kertoa tarinoita. Maalaukseni olivat hyvin tarinallisia, mutta halusin päästä kertomaan sen tarinan, ja kuvataide ei enää palvellut tarkoitusta.


    Kuvataiteen opinnot eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä niistä on ammennettu jo kolme romaania. Kysyttäessä, paljonko kirjailija Kännö ammentaa kuvataiteilijaminänsä laarista tarinoihin, vastaa hän hymähtäen:


    – Kirjojen tarinat ihan täysin! Kirjoissa yhteinen nimittäjä on se, että ne kertovat mystiikan ja taiteen yhdistymistä toisiinsa. Lisäksi mukana on maailman muuttuminen natsismin ikeen alla, paljon puhetta sukupuolten tasa-arvosta sekä taiteilijoiden narsismista.

    SEURAAVA SUUNNITTEILLA 


    Kolmen ensimmäisen romaanin aihepiiri ja maailma liikkuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maisemissa, Saksalais-Itävaltalaisessa kulttuurissa. Neljäs teos on jo kustantajalla tarkasteltavana. 


    – Lukija ei voi Runoilijan loppuun päästessään ajatella, että kirjani muodostaisivat minkäänlaista yhtenevää kokonaisuutta. Kaikki kolme ensimmäistä teosta ovat itsenäisiä romaaneja. Neljäs kirja kuitenkin punoo edellisten juonet yhteen jolloin tästä tulee neljän itsenäisen romaanin yhteenkuuluva sarja.


    Vaikka neljättä kirjaa ei ole julkaistu, on viides toki jo Kännöllä työn alla.

    – Siinäkin pysytään edellisten aikakaudessa. Luen valtavaa pinoa lähdeaineistoa ja suunnittelen kovaa päätä seuraavan kirjan juonta. Innostuin kuvataiteilijasta nimeltä Egon Schiele, joka oli itävaltalainen ekspressionismin edelläkävijä. Kävin hänen retrospektiivisessä näyttelyssään Wienissä ja siitä asti olen miettinyt, että hänestä syntyisi mainio kirja.


    Finlandiapalkinnot julkistettiin 25.11.2020, päivää ennen tämän lehden julkaisua. Mainingin toimitus onnitteleekin voittajaa, vaikka palkinto ei Hirvensaloon sattunutkaan.


    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Retkiä saarilla: Bunkkereita ja luolia

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.


    Toisen maailmansodan aikaan Turun suojaksi rakennettiin useita ilmatorjuntapattereita, joista kuuluisimmat ovat Ruohonpäässä, Itäharjulla ja Uittamolla. Hirvensaloonkin pystytettiin samoihin aikoihin it-tykkejä. Niiden betoniset jalustat ovat jääneet Särkilahden entisen koulun alueelle, joka on nykyään yksityisaluetta.


    Hirvensalon tätä nykyä tunnetuin it-tykkipatteri valmistui vasta sotien jälkeen. Sen paikaksi valittiin Lauttarannan takaisista metsistä korkea mäki, jonka laelta aukesi hyvä näkyvyys moneen suuntaan. Suuria tykkejä on mäeltä enää turha etsiä, mutta niiden alustoiksi ja varastoiksi rakennetut betonibunkkerit ovat yhä paikoillaan. Nykyään ne seisovat rauhassa metsäisen kukkulan päällä ja ovat saaneet koristeikseen graffititaitelijoiden paikoin hyvinkin taidokkaita työnäytteitä.


    Graffitien lisäksi huomio kiinnittyy maata täplittäviin pieniin valkoisiin kuuliin. Ne ovat lähtöisin alueella silloin tällöin pelaavien airsoftharrastajien aseista. Kuulista ei kannata hermostua. Ne ovat biohajoavia ja katoaisivat itsestään parissa vuodessa, ellei niitä tulisi koko ajan lisää.

    Bunkkerien sisällä on oma tunnelmansa. Harmillisesti kammioiden pohjille on vuosien varrella heitetty roskia. Mitenkähän nopeasti bunkkerit saataisiin siivottua, jos jokainen kävijä keräisi mukaansa muovikassillisen?


    Vaikka bunkkereihin kömpimällä voi kokea olevansa melkein maan alla, löytyy bunkkerimäen länsipuolelta myös aito luonnonluola. Lohkareluolan suuaukko vaatii sisälle pyrkivältä konttaamista, mutta sisältä luola on yllättävän tilava. Luolan ympäristön kalliot ovat muutenkin komeita ja muodostavat pienten onkaloiden lisäksi läpikuljettavia halkeamia. Alueen kumpuileva maasto on maastopyöräilijöiden suosiossa.


    Bunkkereille johtava huonokuntoinen hiekkatie alkaa Pikisaarentieltä, Lauttarannan ja Pikisaaren puolivälistä. Tien katkaiseva ruostunut armeijan puomi on auki, joten ylös voi periaatteessa ajaa vaikka autolla, ainakin jos ei pelkää pohjakosketuksia. Autoilijan on kuitenkin varminta pysäköidä puomin luo ja jatkaa tietä pitkin kävellen. Bussilla alueelle pääsee käyttämällä linjaa 53. Lähimmät pysäkit ovat Lauttarannassa ja Pikisaaressa.


    Bunkkerimäen luola on hyvin piilossa. Sen voi yrittää löytää kulkemalla bunkkerimäen laelta noin 150 metriä suoraan länteen, kunnes saapuu repaleisen jyrkänteen reunalle. Luolan suuaukko on jyrkänteen juurella. Helpommin perille pääsee jutun yhteydessä olevan kartan avulla.


    Bunkkerimäki tarjoaa seikkailunhaluisille paljon tutkittavaa. Se on osoittautunut etenkin lasten suosikiksi. Siispä lapsiperheille vielä yksi vinkki: bunkkerimäen puomilta katsottuna Pikisaarentien toisella puolella, lumenkaatopaikan ja Latokarin tukikohdan välissä, on Paltuksen kosteapohjainen lehtimetsä. Se kätkee sisäänsä kauan sitten ruostuneen klainarin eli Volkswagen Kleinbusin. Löydättekö sen?


    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.


    Geokätkö ”Aarnihauta”: https://coord.info/GC77Z0Z


    TEKSTI JA KUVAT: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Satava-Kakskerran osayleiskaava taas pöydällä

    Marraskuun 16. piti olla se päivä, jolloin kaupunginvaltuusto päättäisi SatavaKakskerran osayleiskaavasta. Etänä pidetyt budjettineuvottelut venyivät aamuyön

    puolelle, joten kaavapäätös siirrettiin joulukuulle.


    Kaupunginhallitus käynnisti Satava-Kakskerran osayleiskaavan laadinnan uudelleen maaliskuussa 2013. Turun Sanomien politiikan toimittaja Jari Heino kirjoitti toukokuussa 2019 Turun ikuisuuskysymyksiin kuuluvan Satavan ja Kakskerran osayleiskaavoituksen vihdoin edenneen  loppusuoralle. Maaliviiva kuitenkin siirtyi jälleen pitkittyneiden budjettineuvottelujen tuloksena ja asia puntaroitaneen joulukuussa 2020.


    Turku.fi -sivustolla kaava-asia esitellään seuraavasti: Osayleiskaavalla pyritään ohjaamaan Satava-Kakskerran alueella erityisluvin tapahtuvaa rakentamista asemakaavoitettavien alueiden ulkopuolisilla alueilla ja virkistysalueiden säilymistä mahdollisimman yhtenäisinä. Asemakaavoitus ei tule alueella koskemaan kuin pieniä osia saarten laajuudesta. Osayleiskaavassa määritellään myös se, millaiseen väestönkehitykseen varaudutaan aikaa myöten.


    ASUKASMÄÄRÄ MYÖS MAHDOLLISTAA


    Itse kaavassa suunnitellaan saarille noin 3600 asukkaan yhdyskuntaa seuraavan kolmen vuosikymmenen kuluessa. Parisen vuotta sitten tehdyn laskelman mukaan Satava-Kakskerrassa ympärivuotisten asukkaiden määrä oli vajaat 1400 henkeä väestönkehityksen ollessa laskeva. Oletuksena jatkossa saarille muuttaisi siis noin 70 henkeä vuosittain.


    – Isossa kuvassa on todella tärkeää, että ajantasainen kaava saadaan hyväksytyksi. Satavassa ja Kakskerrassa on paljon asukkaita, jotka odottavat kaavan hyväksymistä, jotta voivat omalta tontiltaan lohkoa lapsilleen tai lapsenlapsilleen osia, kertoo kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston varapuheenjohtaja Niko Aaltonen.


    Kaava antaa Aaltosen mukaan mahdollisuuden asukasmäärän maltilliseen kasvuun, joka taas tekee palveluille hyvää.


    – Uusi asukasmäärä antaa myös toiveen siitä, että Kakskerran koulu voisi joskus palata esimerkiksi alaluokkien osalta. Sama pätee bussilinjojen määrään. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä laajempi bussilinjasto.


    SAARISTOLAISMAISEMA MENNYTTÄ?


    Satavan pientaloyhdistyksen aktiivit eivät pidä kaavaa hyvänä asiana.


    – Meille paljastui vasta tässä loppuvaiheessa, ettei kaavassa ole kyse rakennusmassan sijoittamisesta Kakskerran ja Satavan alueelle. Kaavan nimi pitäisi olla Satavan osayleiskaava, koska se tehokkuusajattelu iskee nimenomaan Satavan itäkärkeen, sanoo Satavan pientaloyhdistyksen puheenjohtaja Ossi Kuparinen tuohtuneena.


    Noin 650 – 700 taloa on suunniteltu alueelle, joka Kuparisen mukaan muuttuisi täysin.


    – Taajamatoimintojen alue Satavan itäpäässä on se, jolle nuo 2200 asukasta ollaan sijoittamassa. Silloin muuttuu ympäristö saaristomaisemasta esikaupunkimaiseksi ja saaristokylämallin ajatuksen saa haudata. Yhdistyksen toimijoiden mukaan ristiriita kaavaselostuksen ja itse kaavan välillä on jyrkkä.


    – Uskaltaisin sanoa, että saarella asuvat ja kävijät eivät ole ymmärtäneet, mistä tässä lopulta on kysymys. Emme halua ulkoilmamuseota vaan kaavaselostuksessa mainittua saaristolaismaista, rauhallista kylämäistä ja ihmiset huomioonottavaa kaavaa.


    Kaavan kanssa pitkään puuhannut Niko Aaltonen ymmärtää myös Satavalaisia.


    – Koskaan ei kaavaa saada maaliin niin, että kaikki osapuolet olisivat sataprosenttisesti tyytyväisiä. Yhdistyksiltä tulee kannanottoja, että mitään ei saisi rakentaa. Samalla kuitenkin tahdotaan koulut, kevyenliikenteen väylät, bussilinjat ja palvelut. Molemmat eivät valitettavasti ole mahdollisia.


    Satavalaiset eivät kuitenkaan vielä lannistu. 


    – Voi olla, että olemme asian kanssa myöhässä, mutta joulukuun valtuuston kokoukseen asti aiomme keskustella ja pyrkiä vaikuttamaan asiassa, Kuparinen kertoo.


    Kaupunginvaltuusto käsittelee kaavaa kokouksessaan 14.12.2020. www.turku.fi/SatavaKakskerran-osayleiskaava


    TEKSTI: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    ASB:llä tyttöenergiaa kaukalossa

    Airiston Salibandyssä keskitytään tyttöjen harrastamiseen pieteetillä. Panostus tyttöjen toimintaan lähti seura-aktiivin omasta halusta tarjota tyttärelleen salibandyharrastus.


    Hirvensalon ja samalla saarten tuore salibandyseura Airiston Salibandy (ASB) haluaa tarjota tytöille harrastusvaihtoehdon yksilölajien rinnalle joukkueurheilusta.


    – Aikanaan vanhassa seurassa tyttöjen kerhotoiminta perustettiin, koska halusin tarjota viisivuotiaalle tyttärelleni salibandyharrastusmahdollisuuden. Lähdimme rakentamaan alusta asti toimintaa, jossa tytöt ja pojat olisivat tasaveroisia. Se ei ole lainkaan itsestään selvä asia monissa seuroissa, Jani Penttilä kertaa.


    Turussa vain Länsirannikon suurimmalla seuralla, FBC-Turulla, on yhtä paljon alle 12-vuotiaita tyttöjä toiminnassa mukana kuin ASB:lla.


    – Salibandy ei ole se laji, johon tytöt helposti luonnostaan hakeutuvat. Jos perheestä joku muu pelaa aktiivisesti tai on pelannut aiemmin, vaikuttaa se innokkuuteen paljon, F-tyttöjä valmentava Antti-Jussi Nygård valaisee.


    Saarilla joukkuelajejakaan ei paljon ole tarjolla.


    – Jalkapallossa nappulaliiga vetää tyttöjäkin. Sen jälkeen jää jäljelle yksilölajeja ja suurimmassa osassa niistäkin on lähdettävä mantereen puolelle harrastamaan, Nygård jatkaa. 


    Halukkaat pääsevät kuitenkin kokeilemaan lajia matalalla kynnyksellä.


    – Meillä on kaikissa kerhoissa suojalaseja ja mailoja, joita saa lainaksi. Maksaakaan ei tarvitse päästäkseen lajia kokeilemaan. Monille viisivuotiaille isoon saliin saapuminen on jo jännittävä kokemus ja lapset lämpiävät hitaasti. Siinä vaaditaan vanhemmilta lapsen rohkaisua ja pitkäjänteisyyttä, Penttilä muistuttaa.


    Lajista kysyttäessä 8 - 9 -vuotiaat tytöt eivät kauaa aikaile.


    – Kiva laji, kun saa nähdä kavereita!

    – Säbä on kiinnostavaa!

    – Kunpa kaikki saisivat kokea tämän hauskan lajin.


    Lisätietoa seurasta ja toiminnasta:
    www.airistonsalibandy.fi

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Ilkka Tirri - Lasilinnan pohdiskelija

    Otsikoksi tähän juttuun suunniteltiin Lasilinnan voutia, ja sensellaisia, sanaleikkiä sanan linna kanssa. Yhdessä haastateltavan kanssa pohdimme asiaa. Pohdiskelija kertoo kuitenkin miehestä enemmän kuin vouti.


    Ilkka Tirri on Hirvensalon Lasilinnan pohdiskelija. Ei hän taloa omista, joten valtias lienee vähän paljon sanottu. Pikemminkin vouti, vähän kuin maatilalla pehtoori. Tirri ylläpitää kolmannen kerroksen tilaa, jota kehystää taide, runous ja pysäyttävä näkymä kohti aurajokisuuta.


    – Tämä alkoi yhden hullun unelmana työympäristöstä. Nyt Lasilinna on ajatushautomo, virikepaikka, juhla- ja kokoustila. Täällä on vietetty kaikkia kirkollisia juhlia, kokouksia ja syntymäpäiviä, Tirri listaa.


    Vuonna 2011 paikalleen Lauttarantaan proomulla uitettu lasikuorinen kolmikerroksinen kerrostalo on Nostokonepalvelu oy:n omistuksessa. Tontti on vuokrattu, joten omistaja päätti rakennuttaa talon, joka voidaan vuokra-ajan päätyttyä siirtää muualle.


    ALKUKANTAINEN TAITEILIJA

    Tirri suunnitteli tilaa ensin omaksi työhuoneekseen. Kiireiset vuodet moniongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja nuorten parissa veivät kuitenkin miehestä mehut.


    – Burn out iski pahasti. Tuli tuo olo, hän sanoo ja näyttää patsasta, joka on ruuvipuristimen leukojen tiukassa otteessa ikkunalaudalla.


    Nyt Tirri käyttää aikansa taiteen ja runouden lisäksi tilan kehittämiseen.


    – Tämä paikka herätti minussa jonkinlaisen alkukantaisen taiteilijan. Olen aina kirjoittanut runoja ja muuta ajatusteni purkamiseksi ja paineiden tasaamiseksi.


    Lasilinnassa hän on ollut nyt parisen vuotta.


    – Alussa enemmän kokouksia ja omaa toimistoa. Kun terveys meni, aloin toteuttamaan itseäni. Lähes kaikki taide täällä on kätteni jälkiä. Teen kierrätystaidetta, uusiokäyttöä kiertotalouden ehdoilla. Seinällä on myös muutamia Soile Timosen yhden viivan tekniikalla tehtyjä tauluja sekä yksi Nina Packalenin teos.


    TERAPIAA JA RAUHOITTUMISTA


    Taide on Tirrille henkireikä ja samalla omaa mielenterveystyötä. Monivaiheisen elämään on mahtunut pestejä erilaisissa työnkuvissa, jotka ovat vieneet maailmalle ja takaisin. Matkaan mahtuu paljon tapahtumia, murhetta ja surua.


    – Tietysti on ollut paljon ilojakin. Ihanasti vaimo on ollut 37 vuotta kyydissä. Tarinoita taitaisi olla neljällekin elämälle, Tirri naurahtaa.


    Ja sangen nauravainen ja iloluonteinen mies onkin. Jopa pandemian keskellä. Korona peruutti suuren osan kuluvan vuoden tilaisuuksista Lasilinnassa. Yrittäjä jaksaa silti positiivisuus edellä ja katsoo tulevaisuuteen odottavasti.


    – Ihmiset kyllä sopeutuvat. Kun hyppäät avantoon, on siinäkin alkushokki melkoinen. Ensiksi on ihan jäykkänä ja sitten jossain välissä uit rantaan. Juuri kun luulin päässeeni pois tuosta, olen siinä takaisin, hän nauraa ja osoittaa jälleen patsasta puristimessa.


    Lasilinnassa Tirri on kuin kotonaan. Ja niin hän toivoo vieraidenkin olevan. 


    – Tämä näkymä rauhoittaa. Juhlatilana tämä on melko konstailematon. Kaikki nämä tavarat, mitä olen tänne sisälle tuonut, ovat lisänä siihen. Kaikilla näillä esineillä on jokin tarina.


    Hetken hän on hiljaa, katsoo ulos ohi verkalleen lipuvaa venettä, sen jälkeen sisustusta ja tokaisee.


    – Kyllä mä tänne muuttaisin, jos vain saisin.

    www.lasilinna.fi

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Vieraskynä - Havaintoja liikenteestä

    Maininki julkaisee myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Tällä kertaa sanaisen arkkunsa avaa Mitä kuuluu -palstaakin kirjoittava Mika Hietakangas.


    "Törkeä ylinopeus Turussa Hirvensalon sillalla. 50 km/h alueella 163 km/h”

    ”Kuljettaja ajoi Hirvensalosta keskustaan päin, kun hän hiukan Hirvensalon sillan jälkeen ajautui tien oikealle puolelle ojaan kovassa vauhdissa törmäten puuhun.”

    ”Moottoripyöräpoliisi mittasi Turussa Hirvensalon sillalla vastaan tulevalle moottoripyörälle nopeuden 123 kilometriä tunnissa.”

    Yllä muutamia otsikoita.


    Autoillessa monelta lipsahtaa helposti nopeus lievän ylinopeuden puolelle. Kun on kiire kotiin, kiire töihin, aurinkoinen päivä ja sopiva musiikki soittimessa. Syitä on monia.


    Usein kyse on ajattelemattomuudesta, mutta myös virheellisestä kuvitelmasta, jossa ajamalla kovemmin pääsee nopeammin perille. Se on tunne tehokkuudesta turvallisuuden kustannuksella.


    Itse olen ajanut aina vanhoilla autoilla ja niissä se mittarinopeus ei usein vastaa todellista nopeutta, joten minäkin aikani ajelin viidenkympin alueella karvan vaille 60 km/h ja joskus ylikin. Lopuksi seurailin nopeutta navigaattorin kautta ja näin todellisen nopeuteni. Tosin ei se vaikuttanut silloin omiin lieviin ylinopeuksiini, koska niin saatoin ajaa karvan verran alle sakkojen saamista.


    Tuntui muukin liikenne sujuvan sutjakkaammin, kun sopeutin vauhtini jonoihin. Tiesin kuitenkin, ettei ohittelu jouduttanut matkaa. Työmatkat kun päivittäin olivat sellaiset 100 km molemmin puolin suuntaansa, vuodessa monesti yli 70 000 km.


    Ohittelijoitakin näki melkoisesti. Ja jossain vaiheessa taas kaupunkialueelle päästyä se ohittanut auto oli liikennevaloissa edessä, kurvannut huoltamon pihalle, tai jopa ohittamassa uudestaan, kun oli pysähtynyt tankkaamaan tai kahville. Siinä oppi hyvin, että vain muutamia minuutteja voitti.


    Kaupungissa kiirehtiminen ei anna kuin muutaman sekunnin aikaa lisää. Mitä maksaa muutama sekunti? Joskus ei mitään. Joskus hengen. Eikä moinen ole tehokastakaan, vaikka sellaiselta voi tuntua.


    Kestää puoli vuotta totutella ajamaan oikeasti nopeusrajoitusten mukaan. Sen on oltava päättäväistä toimintaa. Vaikeinta siinä on luopua vääränlaisesta tehokkuuden tunteesta ja kuvitelmasta päästä nopeammin perille.


    Olen laittanut merkille, että suurin osa on jo oppinut ajamaan lähes rajoitusten mukaan. Sillalla ei kiilailla enää niin paljon kuin ennen, mutta ne ajat, jolloin asiaa ei niin mietitty, kantavat monta vuotta satoa ja vaaratilanteita.


    Oikeasti ei ole kiire. Hälytysajoneuvoilla on kiire. Niillä on joskus kiire juuri sen meidän oletetun kiireemme takia.


    Kyydissä istuvat lapset omaksuvat yhtä helposti liikennekulttuurin ja käytöksen kuin sen ruman sanan, mikä lipsahtaa vasaralla sormeen lyötäessä.


    Nyt on hyvä hetki miettiä sitä kiireen merkitystä. Viisi minuuttia myöhemmin työpaikalla tarkoittaa, että olet lähtenyt liian myöhään ja tehokas ajansuunnittelu ei ole toiminut.


    Kukaan ei kuole siihen, että olet myöhässä.


    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Brinkhallin Ystävät hamuaa lisää jäseniä

    Kakskerran kartanovanhus käy kohti uusia loiston päiviä Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistuksessa ja Kaija Hartialan luotsaamana. Ystäviä kartanolle tarvitaan silti.


    Hartialan mukaan monilla kulttuurihistoriallisilla paikoilla ja kohteilla on omat asiasta innostuneet ystävänsä, jotka harrastavat ja viihtyvät kohteiden parissa. Brinkhallin kartanolla se on yhdistys nimeltä Brinkhallin ystävät.


    Yhdistyksen tavoitteena on kerätä kartanolle toiminnallinen porukka, joka ottaa osaa kartanon ylläpitoon ja kunnostuksiin. Ystävä voi esimerkiksi perata kukkapenkkejä, siistiä polkuja, ylläpitää marjapensaita tai harventaa vesakkoa.


    – Brinkhallin ystävät on olemassa, mutta sen aktiivijäsenmäärä on pudonnut melko pieneksi. Meidän pitäisi luoda järjestelmä, jossa töitä voitaisiin jakaa vapaaehtoisten kesken niin, että he voisivat osallistua silloin kun heitä huvittaa, Hartiala kertoo.


    Säätiön palkkaama kiinteistönhoitaja ehtii moneen paikkaan, muttei kaikkialle.


    – Hän ajaa nurmikot ja leikkaa pensasaitaa, mutta paljon on sellaista nyhertämistä, jossa tarvittaisiin apukäsiä. Puutarhaa ja tiluksia voisi myös kehittää. Mahdollisuuksia on paljon.


    Brinkhallin ystävät tarvitsee lisää jäseniä. Mikäli kiinnostuit, ota yhteys puheenjohtaja Pia Relantoon pia.relanto@saunalahti.fi 


    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Pienten puolella Emmi ja Lilli

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.


    MITÄ TARKOITTAA...?


    ILMASTOINTI


    EMMI: Viileätä ilmaa. Mummon luona on sellainen laite.
    LILLI.: Jumppasalissa on sellainen ilmastointi, josta tulee viileää ilmaa.


    PAKOKAASU
    EMMI: Kaasu, joka juoksee pakoon.
    LILLI: Sitä tulee putkesta auton takaa.


    KARVAHATTU
    EMMI: Hattu, jossa karvaa ja vaaleanpunainen tupsu.
    LILLI: Tuntuu eläimen karvalta, sellaista pehmeää.


    RAHI
    EMMI: Keksi, lelukeksi.
    LILLI: En tiedä. Ehkä joku raha?

    HOPEA
    EMMI: Hopeamaali tai vesiväri.
    LILLI: Kolikko tai joku hieno koru.


    PAKKANEN
    EMMI: Silloin sataa lunta.
    LILLI: Se on jäätä, sit kun on tosi kylmä talvella.


    LIPEÄKALA
    EMMI: Juustokala. Kalan päälle laitetaan juustoa.
    LILLI: Joku ihan kummallinen kala.


    MUSTEKALA
    EMMI: Kuusi pitkää lonkeroa ja mustaa väriä tulee siitä jostain.
    LILLI: Se taitaa olla violetti ja monta lonkeroa. En ole nähnyt koskaan.

    MITÄ TEKEE...?

    KIRURGI
    EMMI: En yhtään tiedä mitä se tekee.
    LILLI: Auttaa ihmisiä.


    KIRJAILIJA
    EMMI: Se tietysti kirjoittaa ja aina vaan kirjoittaa.
    LILLI: Kirjoittaa satuja. 


    MILLAINEN ON HYVÄ...?


    RAVINTOLA

    EMMI: Sieltä saa ainaskin hyvää jäätelöä.
    LILLI: Hyviä ruokia, monenlaisia.

    PULKKA
    EMMI: Liukuu hyvin ja pääsee kovaa vauhtia.
    LILLI: Naru mistä sitä voi vetää ja liukuu hyvin.


    MIHIN TARVITAAN...?

    LEPPÄKERTTUJA
    EMMI: Ei mihinkään. Ne vaan on.
    LILLI: Leppäkertut on lehdillä syömässä.


    KANELIA
    EMMI: Keittokaneli, se on maustetta.
    LILLI: Puuroon voi laittaa, mannapuuroon ja kanelipulliin.


    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?

    EMMI: Saa tehdä kaikkea kivaa, leikkiä. En mä tiedä mitä muuta. Lilli voi kertoo.

    LILLI: Pitää olla kiltti toisille, totella ja olla kiva. Et on perhe: 3 isoveljeä, 1 pikkusisko, 2 isosiskoa, äiti ja isi. Mummi ja vaari. Koira ja kissa.


    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    EMMI: Hammaskeiju taisit ehkä myös lääkäri tai eläinlääkäri.
    LILLI: Rakennan taloja. isoja oikeita taloja niinku kerrostaloja.


    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Markku Saaren seitsemän vuosikymmentä Pikisaaressa

    Entisaikojen luotsien ja satamatyöläisten kansoittama asuinalue on muuttunut ihmisiän aikana. Tätä muutosta on todistanut melkein paljasjalkainen pikisaarelainen Markku Saari.


    Hän kertoo olevansa lähes alkuasukas, joka kolmekuisena tuotiin luodolle yli 70 vuotta sitten. Sen jälkeen hän ei ole muualla asunut.


    Isän rakentama talo rintamamiestontille valmistui vuonna 1952 ja se on edelleen Markun koti, jossa hän asuu vaimonsa ja poikansa kanssa. Ajan kulumisesta kertovat vaimon istuttamat pihakuuset, jotka ovat kasvaneet komeiksi – niin komeiksi, ettei niitä enää omin luvin voi lähteä kaatamaan, Markku harmittelee.


    Muutto uuteen kotiin toi kolmihenkiselle perheelle lisää tilaa. Mukavuudet tulivat myöhemmin. Ensimmäisinä vuosina vesi kannettiin pihakaivosta ja ulkohuussissa asioitiin.Sauna tehtiin erilliseen rakennukseen pihalle 1960-luvulla. Ennen oman pihasaunan rakentamista käytiin saunassa tuttavien luona. Se oli yleistä sen ajan Pikisaaressa. Tuttujen sauna toimi epävirallisena yleisenä saunana.


    Koulupolku kulki Wäinö Aaltosen koululle Arolan metsän halki. Talvella matka taittui potkukelkalla tai suksilla. Keväällä ja syksyllä käveltiin. Polkupyöriä ei ollut juuri kellään – ja hankalaa niillä olisi ollut metsäpolkuja pitkin ajella.


    RUOKAA LÄHELTÄ


    Markun lapsuusmaisemiin kuuluivat piha-aidan takana laiduntavat lehmät. Maito oli tuolloin lähiruokaa, siitä pitivät huolen kaksi naapurissa olevaa karjatilaa. Tinkimaidon haku oli lasten hommaa, parin litran kannu käytiin täyttämässä päivittäin.


    Lähiruokaa olivat myös itse pyydetyt kalat ja velipojan pyydystämät jänikset. Lapsena ongittiin päivittäin ja kalastus säilyi mukavana harrastuksena myös aikuisena. Onki vaihtui pitkäsiimaksi ja Ruissalon edustalla – laivaväylän vieressä – pidettiin verkkoja kaupungin vesialueella.

    Laivaliikenne ei ollut yhtä vilkasta kuin nykyisin ja alukset olivat pienempiä. Kerran päivässä menevän Ruotsinlaivan lisäksi oli rahtiliikennettä. Silloin ohilipuvia laivoja saattoi katsella kodin ikkunasta. Rakennukset ja puusto peittävät nykyisin näkyvyyttä.


    – Laivoista näkyy vain isot piiput, kun ne menevät Pikisaaren ohi, toteaa Markku.


    Kovina jäätalvina – kun niitä vielä oli – laivoilla oli vaikeuksia päästä satamaan ja Pikisaaren edustalla saattoi olla kymmeniä laivoja redillä.


    Markku on ollut innokas veneilijä myös itse. Monena vuonna kesälomat ovat menneet vesillä. Meriläisellä matkanteko oli hidasta, mutta Turun saaristo – ulkoluotoja myöten tuli vuosien mittaan tutuksi. Vene ja omakotitalo meren läheisyydessä takasivat sen, ettei tarvinnut kesämökkiä.


    – Eikä sinne olisi kerinnytkään, naurahtaa Markku.


    Autoja Markun nuoruudessa oli vain harvoilla. Markun täyttäessä 18 vuotta 1964 hankittiin ensimmäinen auto, IFA F9. Nuoremmat lukijat tuntevat kyseisen merkin ehkä paremmin Wartburgina. Nykyisin kulkeminen olisi hankalaa ilman omaa autoa, busseja menee tunnin välein, sunnuntaisin harvemmin. 


    Kauppaakaan ei ole enää kävelymatkan päässä, Markun lapsuudessa lähikauppoja oli kolme. Valikoimaa ei ollut runsaasti, mutta kaikki välttämätön löytyi. Kaupat sulkivat ovensa yksi toisensa jälkeen ja sen jälkeen kauppa-auto kierteli Pikisaaressa vielä 1970 - 1980 -luvuilla.


    HIRVENSALOSSA PYSYTÄÄN


    Markun juttua on mukava kuunnella, kun hän muistelee vanhaa Pikisaarta. Lapsia oli paljon lähiympäristössä ja kavereita oli joka talossa.


    Nykyään Markku ei tunne puoliakaan Pikisaaren asukkaista. Maisemat ympärillä ovat muuttuneet ja uutta rakennuskantaa on noussut lähistölle. Menneiden vuosien marjastus- ja sienestysmaat ovat kaventuneet ja näköala merelle on umpeutunut.


    Tulevaisuuden asumismuoto mietityttää. Vanhassa talossa – ajan hengen mukaisesti – on kolme kerrosta, mutta viimeiset pari vuotta Markku kertoo oleilevansa vain keskikerroksessa. Liikkuminen portaissa on iän myötä vaikeutunut. Vaimon kanssa on pohdittu eri vaihtoehtoja ja Markun mielestä seuraava koti voisi olla rivitaloasunto.


    – Hoivakotiin en vielä ole valmis lähtemään, sanoo Markku.


    Kodin tulisi olla Hirvensalossa, sillä kerran luotolainen on aina luotolainen. 


    – Tämä on paras paikka asua, vakuuttaa Markku.


    Sitä ei käy kiistäminen, syksyn harmaudessa ja koleudessakin Pikisaari näyttäytyy lämpimän idyllisenä asuinympäristönä.


    TEKSTI: VIRVE MYLLYMÄKI
    KUVA: MAARIT MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Mitä kuuluu Kalev Varik?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.


    Kalev on kotoisin Etelä-Viron pienestä kaupungista, missä kasvoi isossa perheessä. Hänellä on kuusi sisarusta, joista suurin osa on myös pelastusalan töissä. Hän on jo neljättä sukupolvea pelastusalalla. 


    Kakskerran VPK:sta mies kuuli pari vuotta sitten. Kun uutta Kakskerran asemaa rakennettiin, hän pyöräili siitä jatkuvasti ohi. Kesällä Satavassa oli maastopalo, ja Kalev teki päätöksen palokuntaan liittymisestä. Ja siellä sitä nyt ollaan!


    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Ahkera, hauska, iloinen.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Ei ole lempinimeä.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen työnjohtaja, Oy Sika Finland Ab:

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    Jos muistan oikein niin, niin maanviljelijän työ oli sellainen.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    En ole miettinyt. Minulla on nyt hyvä työpaikka.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Aamulla viideltä sängystä ylös ja kuudeksi töihin.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Ehkä se on vielä tulossa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Kiireinen aika.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Hirvensalon Haarlassa. Täällä on mukava asua, kun on rauhallista.

    MITÄ HARRASTAT?
    Polkupyöräilyä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Kokkailua.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Urheilu. Ampumahiihto, WRC-ralli, lentopallo, formula 1 -kisat.


    MISTÄ UNELMOIT?
    Että pystyn kasvattamaan lapsestani hyvän ihmisen.

    MITEN RENTOUDUT?
    Perheen kanssa retkeillessä.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Kaveri suositteli hyvää asumispaikkaa.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI JA MIKSI?
    Myrskylä, missä asun perheen kanssa.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Laskuvarjohyppyä.


    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    Olen realistinen ihminen ja enkä haaveille menneisyydestä.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Enemmän iloa ja vähemmän masennusta.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Ihmisillä on oma vapaa tahto valita.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Olen aloittanut roskien lajittelun.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Yrityksen kesäkauden päättäjäiset.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Joulu Virossa perheen kanssa.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Voisinko tehdä jotain paremmin.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 26.11.2020
    Ämyri: Lue tämä ennen kuin lähden jouluostoksille!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.


    Aineettomat joululahjat ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Ne ovat hyvä lahja niin nuorille kuin aikuisillekin. Aineettomat joululahjat miellyttävät varmasti ja muistot lahjasta jäävät elämään pitkäksi aikaa.


    Hauska ja helppo aineeton joululahja on itse tehty lahjakortti. Ystävälle tällainen lahjakortti voi olla esimerkiksi kahvilareissu tai elokuvailta. Vanhemmat pitäisivät varmasti imurointilipukkeista tai koko perheen yhteisestä liikuntapäivästä. Lahjakortti voi olla melkeinpä mitä vain ja sen
    hieno ulkoasu kruunaa joululahjasi! 


    Erilaiset elämyslahjat ovat unohtumattomia aineettomia lahjoja. Urheilusta pitävälle voi hankkia osallistumisen johonkin urheilutapahtumaan. Esimerkiksi väriestejuoksu on todella hauska tapahtuma, johon voit itsekin lahjansaajan kanssa osallistua. Jos kaverisi tykkää taiteesta, voit hankkia hänelle paikan esimerkiksi taidetyöpajaan. Karting-ajo, melontatunti, keilaus tai päivä Flowparkissa ovat myös toteuttamisen arvoisia elämyslahjoja.


    Jos haluat antaa joululahjaksi fyysisen lahjan, sen hankkimiseen kannattaa nähdä hieman vaivaa. Tarpeellinen lahja on paljon mukavampi saada, kuin nopeasti hankittu ”hätälahja”. Pistä heti korvan taakse, jos ystäväsi tai perheenjäsenesi puhuu tarvitsevansa esimerkiksi jotain vaatetta.


    Itsetehdyt lahjat jäävät saajan mieleen vielä pitkäksi aikaa. Hauska ja helppo itsetehty lahja on esimerkiksi tee-se-itse -keksit. Kokoa lasipurkkiin lempikeksiohjeesi kuivat aineet ja lisää mukaan loput ohjeesta.


    Katso alta herkullinen keksiresepti!


    Emman suussa sulavat suklaahippukeksit


    Laita lasipurkkiin seuraavat
    • 5,5 dl jauhoja
    • 2 tl ruokasoodaa
    • 1 tl suolaa
    • 1 tl vaniljasokeria
    • 1,5 dl valkoista sokeria
    • 1,5 dl fariinisokeria
    • maito- ja valkosuklaahippuja

    Lisää purkin aineksiin 200 g voisulaa ja kaksi kananmunaa. Laita valmis taikina hetkeksi jääkappiin. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja paista uunissa 7-9 minuuttia 190 asteessa.


    TEKSTI: VILJA HÄRKÖNEN
    KUVA JA RESEPTI: EMMA LAVAPURO

    Lue lisää
  • 25.11.2020 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Täsä mää ole!

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Lokakuun alussa alkoi Turkuseuran tiloissa Turun murteen peruskurssi. Kurssin perimmäisenä ajatuksena on opettaa kirjoittamaan turkulaisittain murteella.


    Emmää tiätenkä siihe osaa ottanu, ku en kerjenny, mut kai maar sitä olisis voinukki. Ehkä mää sit osaisin kirjotta oikiammi.

    Huomaan sekoittavani turkuuni rymättylää ja saaristossa muutoinkin käytössä olleita sanoja ja taivutuksia. Erään ystäväni kanssa olemme pitkään jo huomautelleet toisillemme siitä, käytetäänkö sanassa tänäpä lopussa äätä vai eetä. Merimaskulaisen mielestä se on tänäpe, itse kun taas en asiaan millään muotoa taivu.


    Mitä väli tommosel sit ees o? Kui seki nii kranttu o? Vai olenkse mää?

    Eikä sillä kai todella väliä olekaan. Puhekieli muuttuu, kirjoituskieli lyhenee, ooämgeet ja lolit vievät viesteissä vähemmän tilaa kuin hyvät hyssykät ja naurahdukset. Harvapa meistä harmittelee, ettei Mikael Agricolan aikainen kieli ole enää käytössä.


    Catzo, lue, etzi ia tutki, eij senwooxi Silmes puhke. (Agricola: Rucouskirian esipuherunoja, 1544)


    Kieli on muuttunut puolen vuosituhannen aikana melkoisesti, mutta silti noin 60 prosenttia Agricolan ajan sanastosta on edelleen käytössä. Pienellä harjoittelulla Agricolankin tekstit ovat luettavissa ja ymmärrettävissä.


    Kohta pari vuosisataa myöhemmin taas kirjoitettiin uutisissa seuraavasti:

    Halikon Pitäjäsa ja Ruotzalan Kyläsä on s. 30. p. wiimeisesä Huhti-kuusa kuollut Kruunun taloin emäntä Maria Johannexen tytär, joka eli awiosa kahdexan toistakymmentä ja puolen ajastaikaa, sai sillä ajalla 16. lasta, joista hän oli synnyttänyt wiisi yhtenä wuonna.


    Ehkä muutaman sadan vuoden päästä ihmetellään swägejä ja loleja samalla lailla kun me nyt erikoisia taivutuksia ja konsonantteja tuttujen pehmeiden sanojen sisällä. Tulevaisuuden turku imee väkisinkin vaikutteita nykysanoista ja vääntää niitä suuhumme sopivaksi.

    Katoiks sää siält kuulkest, koska se vilmi oikke tulee? Mää katonki pädist ny heti. Eiku tuleekse netfliksist kuiteski?


    Älkäämme silti unohtako juuriamme. Turku on kuitenkin aina Turku. Ei meillä ole flygaria, sporaa tai skutsia, vaikka eräs parivaljakko televisiossa niitä koettaa suuhumme matkaohjelmassaan syöttää.


    Rohkeasti vaan murre esiin ja ääneen, koska jos sen sanoo tai kirjoittaa väärin, varma on, että joku kyllä korjaa. 


    Mää mistää skutseist tiärä yhtikä. Mää menem mettää. Ja otan fölii kaffee. Ja tiätty piispammunki.

    Ps. Kiitos lukijoille ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2020. Lukemisiin taas ensivuonna!

    Lue lisää
  • 15.10.2020 - Timo Närä, Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Kakskerta ja Kilpisjärvi

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Ajelin moottoripyörällä syyskuun puolivälin paikkeilla muutamassa päivässä käsivarteen ja takaisin. Starttasin täältä etelästä ja poikkesin ohimennen jäämeren rannalla katselemassa vuoroveden vaihtelua. Kaikki tietysti väkimassoja välttäen, joka toki yksin kypärän sisällä ajellen on jo sinällään helppoa.


    Eipä pohjoisessa muutenkaan ruuhkaa ollut, vaikka niin kutsutulla Haltin highwaylla, patikalla Kilpisjärveltä Haltitunturin laelle, on ollut kuulemma väkeä jonoksi asti molempiin suuntiin.


    Jostain kumman syystä tällaiselle Heidekenillä syntyneelle ja meren rannalla saaressa kasvaneelle Tunturi-Lapin vaivaiskoivut ja Norjan puolella pilviin kurkottavat lumihuiput tuovat kotoisen rauhan tunteen sisuskaluihin. Sitä ikään kuin tuntee olevansa perillä, vaikkei matka olisi vielä läheskään taitettu.


    Jäämeren rantojen jylhät vuorenseinämät, niitä vähän väliä puhkovat vesiputoukset sekä vuononpohjukat ovat jotain täysin muuta kuin Airiston aallot ja saaristomeren tutun tuoksuinen vesi, mutta olo oli silti kumman kotoisa. Merkillinen ristiriita toki matkassa unohtuu, kun on suunnattava kohti seuraavaa mutkaa ja uutta näkymää.


    Kierrettyäni kotimaata vajaan kolmentuhannen kilometrin verran päädyin väsyneenä ja puutunein takamuksin kotiin. Ruskassa kylpevä Suomi on kaunista katseltavaa ja erilaista ajotietä riittää valittavaksi melkoisesti.


    Muutama päivä reissun jälkeen oli asiaa Kakskertaan, ja miksipäs sitä ei voisi kauniilla syyskelillä matkan taittaa kaksipyöräisellä. Kaarrellessani Kakskerran hienoja mutkia ja nauttiessani maaseudun rauhasta, ymmärsin, miksi oloni oli niin kotoisa vajaan 1300 kilometrin päässä. 


    Koin saman tunteen peltojen välissä Vapparintiellä.


    Kyse ei ole siitä, mistä on kotoisin, tai mihin menossa. Kyse ei ole lumihuippuvuorista tai tuntureista. Kyse on rauhan, maiseman ja ajotien yhdistelmästä. Kun asiat ovat kohdallaan, voi tuntea olevansa kotona. Kakskerrassa tai Kilpisjärvellä.

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Maalla kaupungissa

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Kirsti ja Jaakko Piilisen elämään mahtuu kiinnostavia suunnanmuutoksia. Työuralla on siirrytty mereltä maihin. Vanhasta on osattu luopua ja sisustaa koti
    aivan eri ilmeeseen. Uusilla harrastuksilla, kuten Pokemonilla, on löydetty liikettä ja - makua elämään.

    Jaakko Piilinen on kotoisin Taivassalosta, Kirsti taas on syntynyt ja kasvanut Turussa. Muutaman vuoden pariskunta asui Varissuolla, maalaispojalle se ei sopinut. Kompromissiratkaisuksi löytyi Maanpäästä vuonna 1983 koti maalta ja kaupungista samaan aikaan.

    – Oli oikeasti tavoite löytää koti, joka on keskellä kaupunkia ja meren rannalla. Tämän lähemmäs ei päästy, vanhan sillan kautta oli 7 km torille matkaa. Nyt hiukan enemmän, Jaakko Piilinen kertoo.

    Koti löytyi Turkulainen-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Talon aiempi isäntä oli nuuka ja tarkka, eikä pistänyt rahaa kalliisiin ilmoituksiin.

    – Itse asiassa etsittiin tonttia, ei löydetty mieleistä ja riittävän isoa. Tässä tuli talo samalla kuin tonttikin. Ei ollut silloin asiantuntijaa, joka olisi antanut talosta lausuntoja.
    Mutta ajateltiin, että talo on rakennettu kalliolle ja tiilitalon on rakentanut ammattikirvesmies. 40 vuotta on oltu, ei voi muuta sanoa kuin että hyvä on ollut.

    Kokonaisuuteen kuuluu rantaoikeus laivareitin varrelta. Meren läheisyys sopiikin miehelle, joka on lähtenyt merille ensi kertaa nuorella iällä.

    MERILLE ÄIDIN ALLEKIRJOITUKSELLA

    – Läksin ensimmäisen kerran merille tavallaan alaikäisenä, 17-vuotiaana. Siihen piti olla vanhempien suostumus, esteettömyystodistus. Isä ei kirjoittanut, mutta äiti kirjoitti, Jaakko kertoo.

    Ensimmäinen alus oli iso tankkilaiva, joka kuljetti Persianlahden öljyä. Sitten pesti tuli kuivarahtialukselle, joka ajoi Amerikkaan. Ensimmäisissä laivoissa 1960-luvun loppupuolella oli reissuilla aikaa käydä myös satamissa. Perillä oltiin välillä monta viikkoakin.

    – Ahvenanmaalaisen kuivarahtilaiva ajoi tavaraa israelilaiselle yhtiölle. Rahtia ajettiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Kuskattiin kaikennäköistä tavaraa, mitä maa
    päällään kantaa.

    – Sitten tapasin tuon Kirstin. Hän pakotti minut kouluun, Jaakko kertoo.

    Opiskelupaikka heltisi Kotkasta. Opintojen jälkeen ura laivakonemestarina kesti runsaat 25 vuotta. 

    Valtameriltä Jaakko siirtyi lähiliikenteessä oleviin aluksiin. Jaakko kuvailee, miten viikon rundi Ruotsin liikenteessä oli lähtö keskiviikkona Turusta. Torstaina oltiin Helsingissä, perjantaina Kotkassa, sieltä poikettiin Hankoon. Lauantaina oli Helsingborg, sunnuntai Göteborg, maanantaina taas Helsingborg, tiistaina ajoa koko päivä ja keskiviikkona taas Turussa.

    – Kuului tänne kotiin ovista ja ikkunoista, että taas laiva tulee. Nyt täytyy lähteä jo vastaan, Kirsti kertoo. Merimiesura loppui Englannin ja Belgian väliseen liikenteeseen.

    Rytmi oli kuitenkin perheen kannalta haastava, kun lapset olivat pieniä: kahdeksan viikkoa töissä laivalla, kahdeksan viikkoa kotona.

    Kirsti puolestaan teki töitä vuorotellen kirjanpitäjänä ja välillä kymmenen vuotta kotiäidin rooleissa. Se, että mies oli merillä pitkiä jaksoja kerrallaan, tarkoitti kahden pojan hoitamista puoliksi yksinhuoltajana. Lisäksi oli omakotitalo lumitöineen kaikkineen. 

    Isää odotettiin kotiin ja kun hän saapui, lapset tosiaan reagoivat siihen. Kun isä toi tuliaisia, pari päivää oltiin kavereita.

    – Oli oma rytmi, kun Jaakko oli töissä, sitten kun hän tuli kotiin, rytmi muuttui. Ihan pieni lapsi vieraantuukin. Oltiin kerran lentoasemalla häntä vastassa, pojat kysyivät, että ”onko tuo meidän isä, kun sillä on miehen kengät”.

    LEHTI-ILMOITUS JÄLLEEN KÄÄNNE ELÄMÄSSÄ

    – Sitten laivalla luin Wärtsilän tiedotuslehteä ja näin ilmoituksen työpaikasta. Lähetin sinne avoimen työhakemuksen. Kun tulin lomalle, oli kotosalla kirje odottamassa, että voisit tulla käymään, Jaakko kertoo.

    Jaakko kävi haastattelussa, jossa kysyttiinkin sitten suoraan, että ”koska voit aloittaa”. 

    – Seuraavana maanantaina aloitin. Kirstin paluu työelämään taas tapahtui kuin vahingossa. Jaakon veljen veneliikkeestä Taivassalossa lähti konttoristi.

    – Jäin muutamaksi päiväksi auttamaan. Siinä menikin sitten pari vuotta, Kirsti kertoo.

    Kirjanpitäjän taidot olivat säilyneet pitkästä kotonaolosta huolimatta. Debetit ja kreditit olivat pysyneet paikoillaan. Jaakolla taas vierähti Wärtsilä Dieselissä koneiden parissa 11-12 vuotta. Kolmas iso siirtymä oli hänen eläkkeelle jäämisensä. Siitäkin on jo 15 vuotta ja aika on mennyt ihan hyvin.

    Altadis Kaarinassa oli sitten Kirstille pisin työsuhde, 17 vuotta. Viime vuoden toukokuussa hänkin jäi eläkkeelle.

    KLASSIKOT VETÄVÄT PUOLEENSA

    Autotallista paljastuu Jaakon rakas harrastus, vanhojen autojen kanssa touhuaminen. Hänen aarteensa on Porsche 911 vuosimallia -91.

    – Sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Ensi vuonna sen saa museorekisteriin, Jaakko kertoo.

    Hänellä on ollut elämänsä aikana vaikka minkälaisia menopelejä. Yksi niistä on jäänyt kaihertamaan mieleen.

    – Ensimmäinen harrasteautoni oli Ford Custom Cabriolette 1950, jonka Suomi-Filmi oli tuottanut käytettynä Amerikasta Suomeen. 

    Auto meni vakuutusyhtiön lunastukseen. Sammon vahinkotarkastajien päällikkö ja Piilisten mökkinaapuri osti sen ja myi myöhemmin Jaakolle. Se, että autosta tuli myöhemmin luovuttua, on jäänyt harmittamaan. Ehkä auto vielä tulee jostain vastaan?

    OMA, KOLMESTI REMONTOITU KOTI 

    Myös kotia on remontoitu kolmeen kertaan. Ensi kertaa, kun taloon muutettiin 1980-luvulla, viimeisin remontti tehtiin pari vuotta sitten.

    – Tapetoitiin, maalattiin ja laitettiin huonekalut uusiksi, Kirsti kuvailee. Vanhat huonekalut ja esineet olivat olleet rakas harrastus, mutta tavaraa alkoi kertyä.

    – Joka viikonloppu katsottiin, että missä olisi huutokauppa. Ja taas mentiin.

    Olohuoneen keskipisteeksi jäi kuitenkin Piilisten ensimmäinen yhteinen huonekalu, pyöreä pöytä, huolellisesti kunnostettu Alvar Aalto-henkinen klassikko. Sen hinta, 50 markkaa turkulaisessa osto- ja myyntiliikkeessä vuosikymmenet sitten, on jäänyt muistiin.

    – Aikaisempaan sisustukseen se ei sopinut, se oli aina pitsiliinalla peitetty, Kirsti kertoo. 

    Nyt pöytä sai uuden elämän entistä valoisammassa kodissa. Vanhoja kalusteita on varastoitu, saattaahan olla, että ne jonain päivänä vielä tekevät paluun.

    UUSILLA HARRASTUKSILLA MAKUA JA LIIKETTÄ ELÄMÄÄN

    – Harrastan Pokemon-pelaamista, siitä on tullut viime vuosien harrastus. Se saa liikkumaan ja kävelemään, Kirsti kertoo.

    Hän kertoo olevansa tasolla 40. Pokemonummikoille tuo ei vielä kerro mitään. Mitä ilmeisemmin konkari on jo pelissä kovalla tasolla. Kun Pokemon aikanaan tuli, sitä pelasivat lapset.

    – Nyt pelaajista suurin osa alkaa olemaan keski-iän ylittäneitä. 

    Pokemoniin liittyy sosiaalisuutta, joka on kuitenkin korona-aikana jäänyt vähemmälle. Kirstille se on kuitenkin tarkoittanut intoa lähteä liikkeelle ja kävelemään ihan eri tavalla kuin aiemmin.

    – Ennen en oikeastaan liikkunut mihinkään, mitä nyt töihin ja kauppaan auton kanssa.

    Kirsti on aina tehnyt myös käsitöitä, mutta eläkkeellä hän innostui yllättäen myös leipomisesta. 

    – Se oikeastaan lähti siitä, että oltiin kylässä, jossa rouva oli juuri leiponut hapanjuurileipää. Leipä oli minun mielestäni ihan hirvittävän hyvää, menin heti ostamaan kirjan asiasta ja tekemään sitä. Siitä se sitten lähti, kaikennäköiseen muuhun leivontaan tuli innostus.

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI… 

    Seuraavaksi juttusarjassa siirrytään hiukan etäämmälle Maanpään maisemista. Seuraavat saarelaiskaverit ovat Kirsti ja Jaakko Piiliselle
    ystävän ystäviä. Tämä pariskunta on ehtinyt olla välillä Helsingissä. Heiltä päästäänkin kysymään, miksi Turku ja Hirvensalo on kutsuu jälleen? Seuraavana sarjassa siis paluumuuttajien tunnelmia.

    TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Nuorten sanomaa - Terveisiä teatterista

    Hirvensalon Nuorisoteatterin keskiviikkoillan harjoitukset Syvälahden monitoimitalossa ovat alkamassa. Ohjaaja ja nuoret, järjestävät paikkoja kuntoon: lavasteita, pukuja, rekvisiittaa.

    Pyydän haastattelua varten viereiseen tilaan Siirin 13 v., Teklan 16 v., Jeren 14 v. sekä Reetan 51 v. ja Juhan 53 v.

    He ovat kaikki mukana marraskuussa ensi-iltaan tulevassa Aliisa ihmemaassa -näytelmässä. Harrastusvuosia Hirvareissa heillä on kertynyt kolmesta viiteen.

    Koronapanedmia on muuttanut eri harrastelajien ryhmänä tapahtuvaa harjoittelua. Teatterin kohdalla se on merkinnyt esitysten ja niihin liittyvien harjoitusten siirtämistä keväästä syksyyn tai jopa vuodella eteenpäin. Näin myös Hirvensalon Nuorisoteatterissa:

    Aliisan harjoitukset keskeytettiin keväällä ja Pekka Töpöhäntä siirtyi keväälle 2021. Jouluinen pienimuotoinen keikkanäytelmä Petterin Posse kuitenkin valmistuu vielä marras-joulukuuksi.

    Harrastuksesta ja kavereista kokonaan luopuminen olisi tuntunut raskaalta. Visiirien suojissa harjoitellaan ja nuoret ovat hyvin omaksuneet hygieniaohjeistukset

    Mikä teatterin harrastamisessa sitten vetää puoleensa? Sitä halusin näiltä nuorilta ja jo pitkään mukana olleelta pariskunnalta kysyä.

    MITÄ TEATTERIN HARRASTAMINEN SINULLE ANTAA?
    ”Muiden kanssa yhdessä tekeminen luo luottamusta, voi jopa turvallisesti töpätä. Tää on paikka, jossa saa olla oma itsensä.”
    ”Olen luonteeltani ujo ja on ollut vaikea saada kavereita, nyt on toisin.”
    ”Pitää ottaa vastuuta yhdessä tekemisestä, se tuntuu hyvältä.”
    ”Olen oppinut hillitsemään omia sanomisiani ja liikanauramista. Tuntuu hienolta.”
    ”Alkujännitys esiintymisessä on kadonnut, välillä jopa kaipaan sitä. Jännityksen voittaminen on niin mahtava juttu.”
    ”Irti arjesta ja itsensä ylittäminen, jopa omaksi yllätykseksi.”
    ”Olen saanut varmuutta esiintymiseen yleensä. Pakolliset ”yhteisleikit” ja itsensä esittelyt ovat kauheita.”
    ”Ohjaaja on tosi ammattilainen, voi luottaa ja olen oppinut täällä monia asioita teatterin tekemisestä.”
    ”Voin tehdä muitakin tehtäviä kuin itse esiintyä. Johtokuntakin voisi olla kiinnostava paikka.”
    ”Ensi-illan jälkeinen yhdessäolo ja kiitos-hetki.”

    MIKÄ HYVÄSSÄ TEATTERISSA ON TÄRKEÄÄ? MITÄ ITSE TOIVOISIT HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN OHJELMISTOON ?
    ”Pitää olla ajankohtaista, nykypäivään sopivaa sanottavaa.”
    ”Katsojalle oivalluksia.”
    ”Ajankohtaista, hauskaakin, nuorille suunnattua maailmankuvaa.”
    ”Musikaali, jossa puhuttelevaa draamaa.”
    ”Uutta tekstiä, ei ”joka paikassa esitettyjä”.”
    ”Aina ei tarvitse olla energistä, voisi olla syvää draamaa, jossa voisi yrittää ylittää itsensä näyttelijänä.”
    Tässä osiossa haastattelijan huomio kiinnittyi vastaajien nuoreen ikään ja heissä alkavaan taiteen yhteiskuntavastuuseen!

    MIKSI PITÄISI TULLA KATSOMAAN ALIISA IHMEMAASSA NÄYTELMÄÄ?
    ”Siinä on ajankohtainen ja hauska nuorille suunnattu maailma.”
    ”Sisältää hyviä oivalluksia.”
    ”Myös aikuisten pitäisi tulla katsomaan.”
    ”Valtava määrä tyttöenergiaa, en tiedä tosin, onko se kaikille syy tulla katsomaan?”
    ”Siitä vaan tulee hyvä juttu.”

    TEKSTI: SIRPA SAARISTO, HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN TUOTTAJA
    KUVA: MIKA NURMI

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Mitä kuuluu Maria Sund?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Maria muutti puolisonsa kanssa saarille 10 vuotta sitten pieneen punaisen tupaan. 30-luvulla rakennetussa talossa on aina laitettavaa. mutta pihapiiri  mahdollistaa myös melko uuden harrastuksen harjoittamisen. Maria löysi reilu vuosi sitten Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat ry:n, missä harrastetaan
    primitiivijousiammuntaa. Primitiivijousessa ei ole nykyaikaisia tähtäimiä tai muita apuvälineitä, vaan se mukailee vuosituhantisia perinteitä. Jousiammunta on terapeuttinen harrastus, mistä on apua fysiikalle ja kehittää myös mielenhallintaa ja keskittymiskykyä. Maria onkin saanut harrastuksesta avun olkapään ongelmiin ja kipuiluun.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    Leppoisa, rohkea ja innostuva.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Tällä hetkellä olen työnhakija. Pandemia luo tähän omat haasteensa. Olen tehnyt aiemmin ATK-alan töitä ja ollut muun muassa Lehmusvalkamassa aulaemäntänä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    En muista, että sellaista olisi ollut.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Perheyritys voisi olla kiinnostava. sellainen, mihin liittyisi ATK-alan taitoja ja kemian analyysejä.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Rauhallisesti. Kuppi teetä ja aamupala, minkä jälkeen radiosta alueuutiset, sitten netistä katsomaan, mitä maailmalla on tapahtunut.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Lääkäri antoi luvan jo hieman harrastaa jousiammuntaa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Yleensä maailman tilanne. Ihminen on älykäs ja pystyy kehittämään korkeaa teknologiaa, mistä koko ihmiskunta voisi hyötyä. Sen sijaan ihmiset käyttävät niitä oman edun tavoitteluun ja aseman ylläpitoon, samalla haaskaten olemassaolevia resursseja. Ihmiseltä puuttuu kyky laajempaan kollektiiviseen ajatteluun.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    Kakskerrassa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Perinteistä jousiammuntaa perinnevälineillä. Tulevaisuudessa on myös tarkoitus tehdä itse jousia, nuolia ja muita välineitä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Juuri sitä, mitä nytkin, ehkä vielä enemmän keskittyen meditatiiviseen puoleen.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Historiaan liittyvät elokuvat ja dokumettisarjat tulee myös ahmittua.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Olisi mukavaa, jos saarille saisi sellaisen ulkoilupolun, mikä toimisi myös jousiammuntapolkuna, jossa olisi erilaisia rasteja.

    MITEN RENTOUDUT?
    Harrastusten parissa ja yhdessäolosta rakkaan puolison kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    Aiemmin asuimme Turun keskustassa, mutta kun alue muuttui levottomaksi muutimme toiseen paikkaan, mikä olikin yhtä levoton. Kun sopivan pieni tupa löytyi, oli ratkaisu helppo.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI?
    Oma koti.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Varsinainen extreme? Huh, en usko, että kokeilisin mitään, mutta historian elävöittäminen kiinnostaisi.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    Jos olisi samalla myös terve, niin ehkä Kalevalaiseen suomeen voisi mennä.

    MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Tasa-arvoissa olisi korjaamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pitää vielä parantaa. Perustuloa kaipaan ja sitä, että ihmiset jakaisivat paremmin näitä elämän resursseja.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Olen tyytyväinen, että meillä on mahdollista elää suht’ turvassa omana itsenämme. Meillä on koulut, terveydenhuolto ja muita kohtalaisen hyviä peruspalveluja, mitä kaikkialla maailmassa ei välttämättä ole.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄPITÄEN?
    Olemme lopettaneet kaiken turhan matkustamisen ja kulutuksen. Ikävä kyllä, joutuu tutkimaan myös sitä, missä ja millä tavalla esimerkiksi ruoka on tuotettu.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Loppukesällä oli primitiivijousikilpailut Liedon Vanhalinnassa. Tosin olin vain seuraamassa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Katsotaan miten tämä pandemia tästä nyt etenee.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
    Nyt ei tule mitään mieleen, että mitä voisin kysyä.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Hyvän hengen salibandyä

    Rentous, leppoisuus, hyväntuulisuus, omaehtoisuus: näitä sanoja tulee mieleen kun kuvailee tunnelmaa SB Hirvensalon C-poikien salibandytreenissä.

    Koleassa tihkusadesäässä – myrskyä enteilevänä iltana – ei kuulunut valituksia tai vastaväitteitä kun valmentaja Toni Koch teetti alkulämmittelyksi nopeuskestävyys-harjoitusta. Kahteen porukkaan jaetut ryhmät kiersivät vuorotellen kenttää vaihtaen juoksurytmiä ohjeiden mukaan. Hölkästä edettiin kevyen juoksun kautta hetkeksi täyteen spurttiin.

    Lihasten herättelyn jälkeen siirryttiin Paavohallin sisätiloihin venyttelemään ja varsinaisiin saliharjoituksiin. Huolelliset venyttelyt vetää – tällä kertaa – Akseli Silto ja kuuliaisesti koko porukka seuraa mukana ja käy samalla leppoisaa jutustelua.

    Akuuttina puheenaiheina ovat meneillään olevan TET-viikon hauskat tapahtumat muun
    muassa Majakkarannan S-marketissa, jossa pojista kolme: Joonatan Hiltunen, Daniel Koch ja Eino Kallioniemi ovat yhdessä tutustumassa työelämään.

    Pitkään lajia harrastaneista pojista osa on mukana myös kerhojen valmentajina. Oheisharjoitusten aikana edellä mainittu TET-kolmikko sekä Silto ovat varautuneet ohjaamaan salibandykerhoa, mutta – liekö sade syynä – yhtään pientä harrastajaa ei ilmaannu paikalle haastatteluiltana.

    Joukkueen ydinryhmä on ollut koossa päiväkodista alkaen; muutama poika on jäänyt pois ja muutamia on tullut vuosien aikana lisää. Toisensa pitkään tunteneet pojat ovat hitsautuneet yhteen joukkueeksi, jossa hyvä henki näkyy päälle päin. 

    – Jäätävän hyvä, luonnehtii Toni porukkaansa ja joukkuejohtaja Ari Hirvonen myötäilee. 

    He kehuvat poikien motivaatiota. Harjoituksia tehdään tunnollisesti ohjeita seuraten. Ulkopuolisesta voi näyttää siltä, että pojilla ei olisi joka hetki kuulo päällä, mutta siitä huolimatta harjoitus rullaa jouhevasti. Onnistumisista palkitaan ja pienet haasteet toimivat kannustavasti.

    Venyttelyn yhteydessä valmentaja haastaa pojat: kaikille, jotka saavat kämmenet lattiaan eteentaivutuksessa tarjotaan keväällä jätskit jokirannassa. Haaste innoittaa yrittämään ja pari poikaa selvittää sen heti.

    JÄÄKIEKKOTAUSTASTA APUA VALMENNUKSEEN

    Yleensä vanhemmat ohjaavat lapsensa harrastuksen pariin, mutta Kochin perheessä kävi toisin päin. Perheen kuopus halusi salibandykerhoon 7-vuotiaana.

    – Daniel veti minut mukaan ja sillä tiellä ollaan, muistelee Toni, jolla oli pitkä kokemus jääkiekosta. 

    Lajin parissa vierähti viisitoista vuotta: Bjunioreihin saakka TPS:ssä, A-junioreissa Kiekko 67:ssa. Sen jälkeen peliura jatkui vielä muutaman vuoden kakkosdivisioonassa
    Naantalin VG-62 –joukkueessa. 

    Jääkiekossa hankitulla peli- ja valmennuskokemuksella oli käyttöä myös salibandyn parissa. Eikä ihme, maallikkokin huomaa lajeissa samoja elementtejä: mailaa apuna käyttäen pieni peliväline, kiekko tai pallo, pyritään ohjaamaan kentän poikki vastustajan maaliin, jota vartioi jämäkästi topattu, ketterä vahti – tosin salibanbyssä vahdilla ei ole käytössään korkealapaista mailaa.

    Kiivaimpaan aikaan Tonin vapaa-aika meni tiiviisti jääkiekon ja salibandyn parissa. Kerran viikossa oli aikaa omaan jääkiekkoharrastukseen, aamuseitsemältä. Valmennustehtävissä hän vietti yli 800 tuntia vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien vuosityöaika vuonna 2018 oli 1592 tuntia.

    Jääkiekkovalmennus on jäänyt pois ja nykyisin valmennustehtävät vievät noin 10 tuntia viikossa. Joukkueenjohtaja Ari Hirvosella on myös jääkiekkotausta. Hän on pelannut B-junnuihin saakka parissa turkulaisseurassa.

    Salibandytoimintaan hän tuli kummipoikansa Joonatanin myötä. Toni ja Ari kehuvat poikien vanhempia, jotka vaikuttavat  taustajoukoissa muun muassa kotiturnauksissa, mutta eivät liikaa puutu harjoitusten sisältöihin.

    – Vanhemmat antavat meille valmennusrauhan, tiivistää Toni.

    UUTTA KAUTTA ODOTELLAAN

    Sarjaottelut alkavat syksyllä. Länsirannikon sarjassa pelimatkat suuntautuvat Pori-Huittinen sekä Tampere-Riihimäki –suuntaan. Mukana on 10 joukkuetta, joista neljä parasta menee eliittisarjaan ja loput jäävät kilpasarjaan. 

    Joukkue on osallistunut viime vuosina Länsirannikon haastajasarjaan. Menestys on ollut nousujohteista. Kolme vuotta sitten pojat jäivät neljänneksi, kaksi vuotta sijoitus oli toinen. Viime kaudella joukkue johti Länsirannikon ja sisäsuomen yhteistä haastajasarjaa, kun korona ikävästi katkaisi sarjan.

    Toni on asunut Hirvensalossa 20 vuotta. Hän on asettunut nelihenkisen perheensä kanssa puolison lapsuudenkotiin Pikisaareen. Hän pitää tärkeänä, että nuorilla on harrastusmahdollisuuksia lähellä kotiaan. Salibandyharrastusta varten ei tarvitse poistua saarelta.

    Toiminta houkuttelee nuoria myös mantereen puolelta, naapurikuntia myöten. SB Hirvensalo on Hirvensalon Heiton alajaosto, jossa salibanbya on harrastettu jo lähes
    neljännesvuosisadan ajan. Toiminta kattaa kaikki ikäluokat alkaen poikien ja tyttöjen juniorikerhoista aikuisten miesten ja naisten kilpasarjoihin.

    Kaikissa ikäluokissa sarjoja on sekä harrastus- että kilpatasoilla. Valmentajia on kymmeniä ja heidän lisäkseen toiminnan pyörittämiseksi tarvitaan joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, huolto- ja muita tukijoukkoja. 

    Salibandyn suosio on noussut viime vuosina. Nykyisin se on kiilannut suosiossaan jääkiekon ohi kakkossijalle jalkapallon jälkeen. Lajin harrastajia on Suomessa noin 70 000. Toivottavasti suurin osa heistä harrastaa lajia samalla myönteisellä fiiliksellä kuin SB Hirvensalon 17 C-junioria.

    TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Arboretum kasvoi jälleen

    Puun päivää edeltävänä perjantaina 25.9. istutettiin Hirvensalon puulajipuistoon, eli arboretumiin, viisi uutta puuntainta. Arboretum kulkee Wäinö Aaltosen koululta kevyenliikenteenvälyän vartta.

    Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n 30-vuotisjuhlan kunniaksi hallituksen puheenjohtaja Konsta Weber ja toimitusjohtaja Maria Aspala istuttivat ruotsin- ja suomenpihlajat.

    – Pihlaja on vanha Vason tunnuspuu. Ensimmäisen kohteen pihaankin istutettiin pihlaja, Weber kertoo.

    – Meillä on paljon kohteita Hirvensalossa ja haluamme ilahduttaa paikallisia asukkaita. On tällä myös oma symbolinen arvonsa, Aspala jatkaa.

    Urheiluseura Juoksu & Jumppa ry istutti puistoon punatammen sekä metsälehmuksen.

    Hirvensalo-seuran puheenjohtaja Niko Aaltonen taas viisi vuotta vaalimansa hevoskastanjan.

    – Minulla on sukua Pikisaaressa, olen ottanut siellä kasvavasta kastanjasta siemenen ja kasvattanut tämän puun, Aaltonen kertoo.

    Suomi 100 -vuonna perustettu puupuisto tähtää kohti vuoden 2029 Turun 800-vuotisjuhlia päämääränään sata istutettua puuta.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Juttuja ja dramatisointeja

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Virve Myllymäki tavattiin ensi kertaa Mainingissa lokakuussa 2011, jolloin nainen tervehti lukijoita kansikuvassa. Juttuja lehteen alkoi ilmestyä viisi vuotta sitten.

    Vuonna 1992 Satavaan ilman sen suurempia ennakkositeitä muuttanut Myllymäki vietti saarilla ruuhkavuotensa. Parhaimmillaan kuusihenkisen perheen talo kuitenkin vuosien varrella tyhjeni ja nainen päätyi maalaistaloon Vahdon Lavamäkeen, maaseudun rauhaan. Hyppäys lukijasta lehtijuttujen kirjoittajaksi kävi leikiten.

    – Olin kirjoittanut artikkeleita lehtiin avustajana ja tulin ajatelleeksi, että voisihan sitä kotiseudustaan paikallislehteenkin kirjoittaa. Joimme Pirjo Huttusen kanssa Satavan kyläkaupassa kahvit ja se oli sillä selvä! Myllymäki muistelee.

    Kynä on sauhunnut myös kirjastonhoitajana ja kirjastoauton kuljettajana työskentelevän naisen vapaa-ajalla teatterin parissa.

    – Olen kirjoittanut työpaikalleni pikkujoulunäytelmiä. Tapani katsella asioita on usein humoristinen ja joskus sarkastinenkin. Muutokset saavat helposti aikaan kipinän ja totuutta ei tarvitse usein kovin edes muunnella, että siitä saa hauskaa.

    Vuoden 2011 lehtijutun aikaan valmistui Myllymäen tekemä dramatisointi Topeliuksen Adalminan helmestä, jota esitettiin sekä Kakskerran nuorisoseuran teatterin voimin,
    että sen jälkeen myös muualla Suomessa muiden harrastajateattereiden toimesta. Samaisessa jutussa kerrotaan haaveena olevan kokoillan näytelmän kirjoittaminen.

    – Voit kirjoittaa juttuun, että se on vielä edelleenkin haaveena, Myllymäki nauraa.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Pienten puolella Alessa ja Hilla

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    KIUAS
    ALESSA: Sinne laitetaan puita ja sieltä tulee kuumaa ilmaa, kun heittää vettä.
    HILLA: Saunassa on sellainen, siinä on kiviä ja tulee kuuma.

    KÄSIJARRU
    ALESSA: Pyörää kun ajaa niin voi jarruttaa kädellä.
    HILLA: Liian kova vauhti kun on, niin siitä pysähtyy.

    SENKKI
    ALESSA: Sentin raha.
    HILLA: En tiedä. En ole koskaan kuullut…

    KULTA
    ALESSA: Kultaista.
    HILLA: Kirkkaampaa kuin keltainen.

    RUSKA
    ALESSA: Kai jotain roskia?
    HILLA: Sadetta ja jotain, en nyt muista.

    SUSHI
    ALESSA: Syötävää. Sellaisia rullia.
    HILLA: Riisi ja päällä jotain avokadoa, lohta ja chilimajoneesia. On hyvää!

    KIRAHVI
    ALESSA: Pitkäkaulainen hevonen. Ja täplikäs.
    HILLA: Tosi, tosi pitkä eläin, jolla ruskeita pilkkuja, mut muuten keltainen.

    MITÄ TEKEE...?

    HENKIVARTIJA
    ALESSA: Vartioi henkeä.
    HILLA: Suojelee ihmisiä.

    ENSIHOITAJA
    ALESSA: Auttaa kaikkia, vaikka kaatuneita sairaalassa.
    HILLA: Hoitaa ihmisiä ekana.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KOULU
    ALESSA: Kivoja oppilaita ja opettajia.
    HILLA: Missä oppii kaikkia asioita.

    JUNA
    ALESSA: Iso ja sinne mahtuu paljon ihmisiä.
    HILLA: Hyvä olo matkustajilla ja tilaa kaikille.

    MIHIN TARVITAAN...?

    MATOJA
    ALESSA: Onkimiseen ja lintujen ruokana.
    HILLA: Että voi kalastaa ja linnuilla on ruokaa.

    SUOLAA
    ALESSA: Ruokaan ainakin.
    HILLA: Kaikkeen mihin tarvitaan. Sipseihin!

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    ALESSA: Et vois olla näkymätön ja mennä kaikkialle eikä kukaan tietäis. On perhe ja vapaapäiviä. Lettuiltoja, nam, joka päivä. Kissanpentu Simba ja Rontti-kissa.
    HILLA: Oppii kaikenlaistaja saa tehdä mitä haluaa ja huvittaa. Perhe: äiti, iskä, pikkuveli ja -sisko, isosisko. Lyyli koira ja uusi koira Emma.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    ALESSA: Taitoluistelija ja kissanhoitaja.
    HILLA: Eläintenhoitaja tai ravintolan kokki.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Ämyri: Avaimet toimivaan parisuhteeseen nuorena

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Nuoria usein mietityttää mistä löytää seurustelukumppani ja kuinka vielä pitää hänet. Nuorilla tunteet sekä elämäntilanteet heilahtelevat yhdestä ääripäästä
    toiseen jatkuvasti. On siis täysin normaalia, että myös parisuhteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Kuitenkin itse jo melkein kaksi vuotta seurustelleena – tiedän kyllä, aikuiset, varmasti hymähdätte tälle - voin itsevarmasti sanoa, että vakituisessa parisuhteessa oppii sekä itsestään, että muista ihmisistä aivan äärettömän  aljon. Jutussa pääset kurkistamaan kolmen nuoren parin parisuhteeseen.

    Tiia ja Oiva

    MITEN TAPASITTE?
    ”Yhteisten kaverien kautta.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Viisi kuukautta.”

    MISTÄ PIDÄT ENITEN KUMPPANISSASI?
    TIIA: ”Oiva on fiksu ja huomaavainen. Hän kuuntelee ja välittää.”
    OIVA: ”Tiia on luotettava ja olemme niin sanotusti samalla aaltopituudella.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    TIIA: ”Voimme puhua kaikesta. Arvomme ja huumorintajumme kohtaavat juuri sopivasti, mutta meillä on myös omia mielipiteitä.”
    OIVA: ”Olemme samanlaisia, mutta samalla tarpeeksi erilaisia. Suhde ei koskaan tunnu tylsältä tai turhalta.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    TIIA: ”Olen oppinut keskustelemaan asioista, eikä vain pitämään kaikkea sisälläni. Olen myös tajunnut, että aina ei kannata takertua
    pikku juttuihin, sillä pitkällä tähtäimellä niillä ei niinkään ole väliä.”
    OIVA: ”Olen oppinut paremmin ymmärtämään muiden ihmisten arvoja ja mielipiteitä.”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    TIIA: ”Kannattaa puhua avoimesti niin hyvistä kuin huonoistakin asioista.”
    OIVA: ”Muistakaa pitää myös väliä kumppanistanne, ette muu elämä unohdu
    täysin.”

    Helmi ja Anna

    MITEN TAPASITTE?
    ”Tapasimme Turku Pride-tapahtumassa yhteisten kavereiden kautta.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Olemme seurustelleet nyt reilun vuoden verran.”

    MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
    HELMI: ”Annan kanssa on aina todella hauskaa. Hän tekee oloni myös todella hyväksi ja turvalliseksi”.
    ANNA: ”Meidän ei edes tarvitse tehdä mitään, ja minulla on silti ihan sika kivaa.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    ”Aina hoetaan kommunikaation tärkeydestä, mutta ehkä mekin olemme sen kannalla.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    ”Kaikki on aina helpompaa, kun toinen on vieressä.”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    ”Vanhempien mielipiteillä kumppanistasi ei ole mitään merkitystä, sillä sinä olet se, joka päättää kenen kanssa haluat viettää aikaa. Ehkä jopa rakentaa tulevaisuutta.”

    Helmi ja Leevi

    MITEN TAPASITTE?
    ”Tapasimme yhteisen kaverin syntymäpäiväjuhlissa.”

    KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
    ”Hiukan vajaa vuoden.”

    MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
    HELMI: ”Leevi on todella hauska ja rento. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä.”
    LEEVI: ”Helmi välittää kaikesta niin paljon.”

    MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
    HELMI: ”Olemme tulleet alusta asti todella hyvin toimeen. Tärkeintä on kuitenkin nähdä vaivaa parisuhteen eteen.”
    LEEVI: ”Tyttöystävä.”

    MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
    HELMI: ”Leevi on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin minä, joten olen oppinut paremmin ymmärtämään hänen kaltaisiaan ihmisiä.”
    LEEVI: ”Parisuhde on rankkaa, jos ei ole oikeassa mielentilassa”

    MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
    HELMI: ”Ei kannata ottaa asioita liian vakavasti. Tärkeintä on, että on hauskaa ja hyvä olla.”
    LEEVI: ”Mieti ainakin kaksi kertaa ennen kuin teet mitään.”

    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Vuoden luotolainen Kakskerrasta

    Vuosittain Hirvensalopäivien toimikunnan valitsema Vuoden luotolainen on kunnianosoitus Hirvensalon ja saarelaisten eteen tehdystä työstä. Ensimmäistä kertaa tittelin sai Kakskertalainen.

    Viimeisiä päiviä Hirvensalon apteekissa apteekkarina viettävä Anne Kanerva on nimityksen aikaan kiireinen. Pesti apteekkarina Loimaalla on jo alkanut
    ja Hirvensalon apteekin luovuttaminen seuraavalle on vielä edessä. Hymy on kuitenkin herkässä kunnianosoituksesta Vuoden luotolaiseksi.

    – Kyllä minä täysin hämmennyin kun Sakari Itähaarla kävi asian minulle ensimmäisen kerran kertomassa. Olin ja olen edelleen otettu ja onnellinen huomiosta. Samalla minulla on myös haikeat tunnelmat, kun jäin pois Hirvensalon apteekista, Kanerva kertoo.

    Hirvensalopäivien toimikunta myöntää vuoden luotolaisen kunnianosoituksen henkilölle, joka on ansioitunut Hirvensalon ja hirvensalolaisten eteen tehdyssä pyyteettömässä työssä. Kanerva on ollut vuosien varrella mukana monessa. 

    – Olen ollut 17 saarelaisvuoteni aikana mukana Hirvensalo-seurassa, Hirvensalopäivien toimikunnassa ja Apteekin osalta mukana tapahtumissa. Omalta osaltani olen pyrkinyt saamaan ihmisiä liikkumaan ja osallistumaan omaan terveyteensä.

    – Ajatukseni on yksinkertaisimmillaan, että jos liikumme ja pidämme itsestämme huolta, tulemme terveemmiksi. Niin hassulta kuin se apteekkarin suusta kuulostaakin, silloin meidän ei tarvitse käyttää niin paljon lääkkeitä, Kanerva nauraa.

    TAUSTAVAIKUTTAJA

    Saaret Kanerva on kokenut omikseen jo vuodesta 2003, kun hän ensimmäisiä kertoja ajoi sillan yli. Kakskerrassa hän on asunut reilut viisi vuotta.

    – Vaikka työpaikka muuttuu, tulen edelleen pysymään saarilla. Olen aina puhunut saarista, ajatellut saaria kokonaisuutena. Hirvensalon apteekkikin on ollut aina kolmen saaren apteekki. Käätyjä luovuttaessaan Sakari Itähaarla muistutti, etten saa unohtaa Hirvensaloa, vaikka asunkin nyt Kakskerrassa.

    Muutos ajatusmaailmassa on pitänyt tapahtua myös kunnianosoituksen myöntäneessä toimikunnassa. Käädyt Kanervalle luovuttanut Itähaarla avaa asiaa.

    – Joskus olisi ollut täysin mahdoton ajatus nimittää entinen hirvensalolainen Vuoden luotolaiseksi. Kanerva on sponsoroinut apteekin kautta paljon, ollut seuran hallituksenkin jäsen ja toimikunnassa mukana. Hän on ollut taustavaikuttajana ja auttajana ennen kaikkea, Itähaarla kertoo.

    Muutama vuosi sitten toimikunnassa haluttiin tarkentaa kriteereitä, jonka mukaan vuoden luotolainen nimitettäisiin.

    – Tavallaan mietimme uudestaan, mikä on se työ tai panos, jonka joku on tehnyt Hirvensalon eteen. Yhtä hyvin vastaanottaja voisi olla vaikka kaupunginjohtaja, joka on liputtanut Hirvensaloa päätöksissä. Kyse on ennemminkin työstä ja panoksesta, jota on tehnyt, ei niinkään siitä, mikä se itse panos on ollut.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Retkiä saarilla: Annalanlahti

    Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Kuolemannokan kallioniemi työntyy Satavan länsirannasta kohti Airistoa kuin luinen sormenpää. Niemeä kiertävien virtausten sanotaan olevan niin voimakkaita, että ne voivat kiskoa liian lähelle uskaltautuvan veneilijän päin vedenalaista kalliojyrkännettä.

    Samat virtaukset estävät kantavan jääpeitteen muodostumisen ankarinakin talvina. Perimätiedon mukaan Airiston kylmä syvyys onkin monen Kuolemannokan heikoille jäille ja vaarallisille vesille uskaltautuneen viimeinen leposija. 

    Ovatpa tarinat totta tai eivät, Kuolemannokan eteläpuolella levittäytyvä Annalanlahti on petollisen kaunis. Sen pyöreiksi hioutuneista pikkukivistä muodostuva ranta kaareutuu paljaiden silokallioiden välisenä vaaleana puolikuuna, jonka rantaan mainingit lyövät tasaisen raukeasti kohisten.

    Kaukana Airiston leveän selän tuolla puolen siintävät Rymättylän saaret. Ranta houkuttelee kahlaamaan, mutta kahlaajan on syytä olla varuillaan, sillä aluksi kutsuvan loivasti laskeva kivinen merenpohja katoaa äkkiarvaamatta alta. Airisto on yli 90 metriä syvä hautavajoama, jonka vedenalaisen jyrkänteen reuna on yllättävän lähellä rantaa.

    Uimapuuhia paremmin Annalanlahden ranta soveltuu meritunnelmasta nauttimiseen ja laskevan auringon ihailuun. Sopivaan aikaan auringon lämmittämillä rantakallioilla  istuskeleva voi nähdä laivojen kyntävän merta Airiston keskellä kulkevalla laivaväylällä.

    Tall Ships’ Races -tapahtuman aikaan ranta soveltuu lähtevien purjealusten ihasteluun, ja muinaistulien yönä pimeästä merestä heijastuvat Vepsästä ammutut ilotulitusraketit. Talviaikaan pääsee toteamaan vanhojen tarinoiden todenperäisyyden, sillä meri tosiaan pysyy pakkasillakin yleensä avoimena.

    Annalanlahden houkuttelevuuden oli taannoin huomannut myös rannanvaltaajapariskunta, joka vielä pari vuotta sitten terrorisoi alueelle pyrkijöitä väittämällä rantaa
    omaksi yksityisalueekseen.

    Pariskunta häädettiin, mutta ehti sitä ennen muokata alueen ilmettä asettelemalla vesirajaan huolellisesti kivenmurikoista aallonmurtajan. Sittemmin joku muu kävijä on tehnyt aallonmurtajaan aukon kanootilla rantautumista varten. Asetelma on ikävästä historiastaan huolimatta oikeastaan aika kaunis.

    Annalanlahdelle pääsee kääntymällä Kuolemannokantielle ja valitsemalla sen vasemman haaran. Heti haarautumisen jälkeen näkyy tien varressa vasemmalla harvennettua metsää, jonka takaa voi erottaa meren kimalluksen ja kuulla rantaan iskeytyvien aaltojen kohinan.

    Hakkuista ja myrskyistä jääneiden risujen ja rankojen keskellä näkyy polun linja. Sitä kannattaa seurata jonkin matkaa ja lähteä sitten risuja väistellen kohti merta. Vähemmän risuisen kallioreitin voi löytää kulkemalla

    Kuolemannokantietä vielä vähän pitemmälle ja siirtymällä tieltä pois vasemmalle kalliometsään juuri ennen kuin tie kääntyy jyrkästi oikealle. Polkua ei ole, mutta suunta on selvä. Perille ei pääse autolla, mutta sen voi jättää Kuolemannokantien alusta löytyvälle raivatulle paikalle.

    Pyöräilevälle kävijälle Erikvallaan johtava tie tarjoaa hauskaa mutkittelua ja mukavia maisemia. Linjan 14 bussipysäkki on tienhaaran kohdalla.

    Alueen omistava Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on antanut siunauksensa rannalla retkeilemiselle. Seurakuntayhtymä ja Turun kaupunki
    neuvottelevat parhaillaan rannan kaavoittamisesta virkistysalueeksi ja siirtämisestä kaupungin omistukseen

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    Geokätkö ”Annalanlahden luonnonhiekkarantahttps://coord.info/ GC2TM8B

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 15.10.2020
    Kakskerranjärvi voi hyvin

    Paljon puhutaan sinilevästä järvissä ja viimevuosia otsikoissa viihtyvä Littoistenjärvi on hyvä huono esimerkki siitä, mihin kuntoon järvi voi mennä. Kakskerranjärvestä ei otsikoita ole juuri kirjoitettu, vaikka syytäkin olisi.

    Tapaamme Kakskerranjäven suojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja pitkäaikaisen aktiivin Anssi Junnilan luonnollisesti järven rannalla, Auno Turkon mökin terassilla. Myös Turkko kuuluu yhdistykseen, ja vaikkei omien sanojensa mukaan ole mikään yhdistysaktiivi.

    – Olemme olleet tässä mökkiläisinä 16 vuotta ja tämän yhdistyksen toimintaan osallistuminen on minulle erittäin tärkeää. Anssia taas ei olla päästetty pois hallituksesta, niin sydämen asialla hän jaksaa perehtyä jokaiseen kysymykseen. Tietysti hänen koulutuksellaankin on suurta merkitystä myös yhdistykselle, Turkko avaa. 

    Junnila on biologi, joka ymmärtää vesiekologian periaatteet. Hän kansantajuistaa yhdistyksen nettisivuille Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen kuukausittaiset  raportit järven tilasta. Järvellä hän on mökkeillyt jo kohta 60 vuotta.

    – Kun tulimme tänne syksyllä -66, Kakskerta oli agraariseutua. Hiekkatie kiersi järven ja maitoa haimme Penilän Alatalosta. Ihmiset eivät kantaneet kaupungista vettä,  vaikka tontilla ei kaivoa ollutkaan. Kirkasvetisen järven vettä käytettiin juoma- ja talousvetenä, Junnila muistelee.

    JÄRJESTÄYTYMINEN

    Yhdistyksessä on parisen sataa jäsentä, käytännössä kaikki järven ympäristön kiinteistöt. Vuonna 1982 alkoi nousta huoli järven tilasta ja yhdistys perustettiin.

    – Ympäristön tilaan ja sen suojeluun herättiin varsin myöhään. Järvellä asuvat ja mökkeilevät päättivät, että näin tärkeällä järvellä on oltava suojeluyhdistys.

    Junnilan muistelee järven olleen kirkasvetinen vielä 1970-luvulla.

    – 1980-luvulla alkoi näkyä sinilevää ja 90-luvulla sitä oli jo riesaksi asti aina 2000-luvulle saakka. Kaupunginhallituksen periaatepäätöksellä ja Kakskerranjärven suojeluyhdistyksen aloitteesta, perustettiin vuonna 2001 Kakskerranjärven neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtäväksi annettiin järven tilaan vaikuttavien toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus. 

    Neuvottelukunnassa on edustajia ympäristö- ja kaavoituslautakunnasta, Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta, Airiston kalastusalueelta, Kakskerranjärven suojeluyhdistyksestä, Kakskertaseurasta, Maataloustuottajain Kakskerran yhdistyksestä, Harjattula Golf Oy:stä sekä Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimistosta.

    KIRKASTA JA PUHDASTA

    Yksi tärkeä asia Kakskerranjärven suojeluyhdistyksellä on yhteishengen ylläpitäminen.

    – Olemme olleet edesauttamassa ilmapiiriä siitä, että syksyllä 2007 järven ympäriltä pantiin noin 30 hehtaaria peltoa kesannolle ja loput suorakylvöön, maanviljelijöiden ymmärryksestä tietenkin.

    Junnila kertoo toimen parantaneen järven tilaa melkoisesti.

    – Ulkoisen kuormituksen väheneminen on ollut huomattava. Järven tuottavan kerroksen fosforimäärät käytännössä puolittuivat.

    Sinilevää on Junnilan mukaan maailmassa ollut aina.

    – Aina välillä minulta kysytään, että mistä ne sinilevät oikein tulevat. Syanobakteereja on ollut maapallolla noin kolme ja puoli miljardia vuotta, Junnila naurahtaa.

    Miten järvi sitten oikeasti voi? Kysymykseen herrat kehottavat käymään järvellä ja katsomaan itse. Laskeudumme Turkon mökin satakunta askelmaa laiturille katsomaan.

    – Aika usein ihmiset kysyvät, että missä kunnossa se järvi oikein on. Jostain syystä kuvitellaan, että sen tila on paljon huonompi, mitä todellisuudessa. Järven tila ei ole pitkään aikaan ollut näin hyvä ja se tuntuu paranevan koko ajan, Turkko sanoo.

    – Kakskerranjärven hygieninen tila on nyt todella hyvä. Itse en käytä edes shampoota, pesen kaupungissakin hiukseni mökiltä tuodulla järvivedellä. Lisäksi vesi kelpaa minulle myös juomiseen, Junnila nauraa ja ottaa laiturilta hörpyn vettä.

    Kakskerranjärven suojeluyhdistys ry, www.2xjsy.fi Jäsenhinta on 20€ ruokakunnalta vuodessa.

    TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 15.10.2020
    "Taidetta ei tarvitse ymmärtää"

    Satuitko poikkeamaan kesällä 2019 Brinkhallin kartanossa taidenäyttelyssä? Osa tämän aukeaman töistä oli myös siellä näytillä ja siksi ne saattavat vaikuttaa tutuilta.

    Hirvensalolainen taiteilija ja graafinen suunnittelija Eveliina Tommola kertoo aloittaneensa taiteen parissa vasta pitkälti aikuisiällä, itse asioita opiskellen.

    – Moni itseään taiteilijaksi tituleeraava on käynyt alan kouluja ja opiskellut ulkomailla. Joskus leikittelin itsekin ajatuksella taiteen opinnoista, mutta lasten saamisen jälkeen leipätyön jättäminen ja alalle heittäytyminen ei tuntunut järkevältä vaihtoehdolta, nainen nauraa. 

    Taiteen tekeminen on Tommolalle – vaikkakin vakava sellainen – intohimoinen harrastus. Se on myös oma pakopaikka ja henkireikä arjen keskellä.

    OMAN NÄKÖISTÄ, VAIKKA ABSTRAKTIAKIN

    Tuntuu yllättävältä, mutta Brinkhallin näyttely oli Tommolan ensimmäinen.

    – Olen istunut teosteni päällä ja vasta nyt rohjennut niitä näyttää. Näyttelyn jälkeen onkin sitten ollut melko tasainen tilaustöiden virta ja hyvä niin.

    Akryyli- ja öljymaalaukset, sekä lyijy- ja hiilityöt ovat taiteilijalle tutuinta sarkaa. Laaja skaala mahdollistaa heittäytymisen erilaisiin toteutuksiin, sekä tilaustöiden kimppuun. Aiheet ovat joskus myös abstrakteja, jolloin kuvassa voi olla vain värejä ja muotoja.

    – Vaikka työ olisi abstrakti, pyrin löytämään siihen silti jonkin omannäköiseni vivahteen. Ehkä juuri abstraktit työt ja naisfiguurit ovat eniten näköistäni jälkeä. Tilaustöinä
    kauppansa tekevät tällä hetkellä myös koivuaiheiset työt.

    TAIDE JA SEN MERKITYS

    Tommolalle taiteen merkitys elämässä on suuri, eikä pelkästään sen tekemisen kautta.

    – Jos eläisimme ilman taidetta ja musiikkia, olisi maailma melko synkkä paikka. Se saa tavallisimmillaankin pysähtymään ja pohtimaan asioita. Huomaan teosten äärellä usein todella pysähtyväni miettimään ja saamaan fiilistä.

    Hän muistelee aikoja, jolloin aloittaessaan taideharrastusta mietti, onko liian tavallinen tekemään taidetta.

    – Jokainen meistä osaa tehdä taidetta. Pitää olla kiinnostunut siitä ja antaa siihen tunnetta. En odota, että ihmiset ymmärtävät taidetta. Taiteilija itse antaa ihmiselle iloa, ja jos työni saa jonkun tuntemaan, olen jo saanut sillä jotain tässä maailmassa aikaiseksi.

    – Taidetta ei tarvitse ymmärtää, mutta sen voi myös ymmärtää ihan miten itse haluaa, Tommola tiivistää.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVAT: EVELIINA TOMMOLA

    Lue lisää
  • 03.09.2020 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Kaikkea mieli

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Kesällä kuumeessa tempoilevat ovat tuttu näky parkkipaikoilla, erinäisten liikkeiden näyteikkunoissa, harrastajien kokoontumisissa, laitureilla sekä tietysti sängyn pohjalta nettisivuilla.


    Kun lumet sulavat, alkaa prätkäkuume. Sitä kestää usein syksyyn asti, jolloin sateet viilentävät ja kohti loskaista loppuvuotta auton ratissa körötellessä on suorastaan mukavaa istuksia peltikuoren sisällä ja vääntää volyymiä radioon, tuulilasinpyyhkijään sekä penkin- ja ratinlämmittimiin.

    Niihin, johon moottoripyöräkuume ei tartu, iskee usein autokuume, joka on samaa bensankatkuista alalajia edellisen kanssa, mutta pitää sisällään sitkeämpiä taudinaiheuttajia, joita eivät syksyn sateet aina haittaa. Alle pitäisi saada nopea avoauto, tilava perhemalli, korkea maasturi, mukava asuntoauto, uudempi, kalliimpi, sähköisempi, varustellumpi tai vaihtoehtoisesti puoli vuosisataa tai enemmänkin vanhempi. Tähän kuumeeseen tuskin syyskuun lehdessä esitelty hirvensalolainen Buick auttaa.


    Kumipyöräisten kuume ei usein koske vesille mielivää, joka himoaa pidempää mastoa, runkoa tai punkkaa. Hevosvoimiakin voisi olla reilummin tai ruokailutilaa useammalle. 


    Kuumeilla voi myös matkalle. Pitäisi nähdä Koli, Kouvola ja Kautokeino. Tai sitten Eiffel, Empire State Building ja Etna. Vähempään tyytyvä mielisi Seiliin, sieneen ja siestalle, mutta joutuu viettämään kesän työssä tai opinnoissa.


    Kuumassa voi tehdä mieli ilmastointikonetta ja uusia mööbeleitä joissa hiota. Tai tuoretta terassilaajennusta sekä kasvimaalle kattoa. Olisipa pomppuliini, laiskanlinna ja säkkituoli sekä riippumattomille riippumatto.


    Kosteammilla keleillä sisällä jo kolmatta viikkoa istuessa voi tehdä mieli uutta ilmastoa, puolisoa, lemmikkiä tai ulkomuotoa. 


    Onneksi syksyn sateet viilentävät myös kuumimmat (turhakkeen)himon tunteet ja järki useimmiten voittaa. Ymmärretään käytännöllisen, järkevän, toimivan, tutun ja turvallisen arvo. Mainosmiesten ääni kaikuu usein pitkään vielä ajatuksissa. Entä jos kuitenkin pitäisi hankkia se, nyt kun se olisi näennäisessä alennuksessakin?


    Kaikkea tekee aina mieli. Niin se vain on. Kaikkea ei kuitenkaan aina saa. Eikä kaikkea ihan oikeasti onneksi tarvitsekaan.


    Vai vieläkö tekee mieli Tamagotchia, leipäkonetta, fidget spinneriä, pahvisia virtuaalilaseja, jäätelökonetta, vesisänkyä, piikkimattoa tai voileipägrilliä?


    No ehkä tietysti vähäsen...

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Kehon ja mielen hoitoa

    Martin seurakuntaan kuuluvat saaret ovat Liisa Kuuselalle tuttuja työn kautta. Neljätoista vuotta sitten aloittaessaan seurakuntapastorina hänen toimialueensa olivat saaret.

    Nykyisin Liisan vastuualueena on Martin seurakunnan vapaaehtoistyö. Missioyhteisö –projekti, joka vie työajasta melkein puolet, tuo hänet jälleen Hirvensaloon, mikä on hänelle mieluista.
    – Aina läikähtää niin mukavasti, kun tulen sillan yli, hän toteaa.

    KUTSUMUSTYÖSSÄ

    Eurajoella pappisperheessä kasvaneelle usko ja hengellinen elämä tulivat kodinperintönä ja papin ammattiin hän tunsi kutsumusta jo nuorena. Sosiaalipolitiikan opintojen kautta hän päätyi sosiaaliterapeutiksi. Ollessaan äitiyslomalla ja hoitovapaalla hän kouluttautui opettajaksi ja toimi tuntiopettajana terveydenhuoltoalan oppilaitoksessa. 

    Liisan eri ammateissa on paljon yhteistä. Terapeutti, opettaja ja pappi kohtaavat kaikki työkseen ihmisiä. Sosiaaliterapeuttina hän näki myös ihmiselämän nurjan puolen. Elämän tarkoituksen pohdinta jäi kuitenkin vajaaksi, kun työstä puuttui hengellinen elementti. Hän ei kadu valintojaan, sillä aikaisemmista ammateista riittää ammennettavaa myös papin työhön.

    Ammatinvaihto ei vielä vajaat parikymmentä vuotta sitten ollut niin yleistä kuin nykyisin. Päätös opintojen aloittamisesta vaati kypsyttelyä. Ensimmäinen tentti teologisessa tiedekunnassa antoi kuitenkin tunteen kotiintulosta ja pukiessaan ensi kertaa papin pannan tiesi Liisa olleensa kutsuttu tehtävään.

    ARJEN KOHTAUSPAIKKOJA

    Missioyhteisö -projekti kannustaa etsimään uusia toimintamuotoja ja -tapoja kohdata seurakuntalaisia. Tilaisuuksiin seurakuntalaiset ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat ja niissä painottuu keskinäisen yhteyden luominen tekemisen kautta. Liisa antaa tilaa myös spontaaniudelle.

    Hänen tapansa jutella on välitön ja luonteva. Hän juttelee Jeesuksen läsnäolosta arjessa yhtä luontevasti kuin vallitsevasta säätilasta. Hän myöntää, että valtaosalle seurakunta näyttäytyy vain kirkollisten toimitusten – ristiäisten, häiden, hautajaisten – kautta. Hän muistuttaa, että Jeesus on läsnä
    joka hetki. 

    – Hän ei ole hahmo, joka otetaan esiin vain juhlapyhinä, Liisa konkretisoi.

    Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja keskinäisen yhteyden kokeminen ovat leimaa antavia Missioyhteisön seurakuntatyölle. Ihannetilanteessa toiminta ja tapahtumat kumpuavat seurakuntalaisten aloitteista ja ideoista. Liisa kokee olevansa innostaja, kannustaja ja kuuntelija. Toiminta on parhaimmillaan, kun jokainen saa olla  mukana omalla vahvuusalueella.

    – Tosin joskus on hienoa olla todistamassa kun joku löytää itsestään uinumassa olleen taidon, Liisa sanoo.

    Hän kiittelee Kakskerran – jo ennestään hyvää – yhteisöllisyyttä. Hennalassa vuosittain järjestettävä talvitapahtuma on hyvä esimerkki eri yhdistysten yhteistyöstä ja erilaisista vahvuuksista. Liisa kertoo innostuneesti erilaisista toimintatavoista ja kohtauspaikoista, joiden kehittämisen Missioyhteisö on mahdollistanut. Puheessa toistuvat muun muassa Messy church, missiomessut, rukouspysäkki ja alfakurssit. Uutena toimintana ovat syksyllä alkamassa naisten kutsuvierasillat.

    LIIKETTÄ NIVELIIN

    Pienillä muutoksilla tapahtumia voidaan elävöittää. Pieni liikunta- tai lauluhetki yhdessä toteutettuna vapauttaa tunnelmaa.

    – Ihan liikaa istutaan, ihminen on luotu liikkumaan, Liisa toteaa. Mieli ja keho tarvitsevat kumpikin säännöllistä huoltoa.

    Satavassa sijaitseva Hennala, joka on entinen pappila, tarjoaa oivat puitteet uskon ja liikunnan yhdistämiseen.

    – Siellä on jo kerran kokeiltu uskon ydinasioihin pureutuvan alfa-kurssin liikunnallista versiota, sport-alfaa, mikä osoittautui suosituksi. Nyt starttaamme uudelleen syyskuun lopussa. 

    Hennala on myös perheille ihanteellinen paikka ja luonteva valinta Messy churchille. Pienten lasten kanssa kirkossa ollut tietää kuinka vaikeaa lasten on pysyä paikoillaan.

    – Toiminnallisessa Messy churchissä saakin temmeltää ja puuhastella kaikessa rauhassa.

    OSALLISTUJAT LUOVAT TUNNELMAN

    Hirvensalon kirkon ollessa pois käytöstä on toimintaa sijoitettu eri paikkoihin: jumalanpalvelukset ovat Meri-Karinassa, pienemmät tilaisuudet ja vaikkapa diakonin vastaanotto on Pitkäpellonkadulla entisen päiväkodin tiloissa. Liisa pitää tätä mahdollisuutena kehittää erilaista toimintaa.

    Tiloja tärkeämpi tunnelman ja hengen luomisessa ovat kuitenkin ihmiset. Tilat asettavat tietyt rajat, mutta yhteistä osallisuutta voi luoda myös muilla keinoin.

    – On selvää, että vanhassa kivikirkossa, esimerkiksi Kakskerran kirkossa, ei tilaa juurikaan pysty muuttamaan – penkit ovat siinä missä ovat. Vanhoissakin kirkonpenkeissä voi istua vapaammin ja rauhassa voi katsella ympärilleen - myös kääntyä katsomaan taaksepäin, vakuuttaa Liisa.

    ”Istu niin kuin kirkonpenkissä!” ei ole enää relevantti kehotus jälkikasvulle, jonka toivotaan istuvan hiljaa paikallaan. 

    Jumalanpalvelukset nykymuodossaan – vaikka paljon on tapahtunut vuosikymmenien aikana – saatetaan vieläkin kokea vieraiksi ja jäykiksi.

    – Jos kaikki istuvat penkeissään, vieläpä kirkon takaosassa, kuin tikunnielleinä, erillään toisistaan, niin mitähän joku ulkopuolinen miettisi katsoessaan toimitusta? Missä on ilo ja miksi se ei saisi näkyä, Liisa pohtii.

    Liisa pääsi tutustumaan toisenlaiseen seurakuntakulttuuriin osana arkkihiippakunnan Kirkko postmodernissa Euroopassa -hanketta. Hän oli pari vuotta sitten vaihdossa kolme kuukautta Lontoossa anglikaanisessa seurakunnassa. Ennen jumalanpalveluksen alkua, väen tullessa kirkkoon soi taustalle musiikki ja iloinen puheensorina täytti kirkon. Kiinteitä penkkejä ei ollut, vaan jokainen saattoi asettaa tuolinsa haluamalleen paikalle. Seurakunnan kaikkea toimintaa leimasi vapaaehtoisten suuri määrä.

    PERSOONA EDELLÄ

    Liisa tekee töitä persoonallaan. Hän ei julista, eikä saarnaa, vaan kertoo, juttelee vapautuneesti omalla tyylillään lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Ammateissa, jossa on ihmiskuormaa paljo,n voi uhkana olla työuupuminen. Liisa tunnistaa uhan.

    – Enemmän varmaan uuvuttaisi, ellei työssä saisi olla itsensä, hän pohtii. Hän muistuttaa myös, että ihmisen ei pidä yrittääkään kantaa yksin koko taakkaa; apua
    saa Jumalalta. 

    Töihin on mukava lähteä ja työn antama hengellinen voima kantaa myös arjessa. Työ seuraa osittain myös kotiin, mutta Liisaa se ole koskaan häirinnyt ja myös perhe, aviomies ja kaksi nyt jo aikuista tyttöä, tottuivat tilanteeseen.

    Mieltään Liisa hoitaa hiljentymällä rukoukseen ennen työpäivän alkua. Aamuihin on kuulunut jo vuosikymmenien ajan myös juoksulenkki, johon Paattisten metsäiset hiekkatiet tarjoavat hyvät puitteet. Se on samanaikaista kehon ja mielen hoitoa.

    TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Mitä kuuluu Kaivoisiin?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Kaivoisten tilalla Kakskerrassa isällä ja tyttärellä on yhteisiä harrastuksia. Latokirppiksen pitämisen lisäksi Mervi Luoma ja Leif Lindström harrastavat myös aarteenetsintää metallinpaljastimilla. Molemmat pitävät luonnosta ja siellä liikkumisesta. Mervi viettää kesää vanhempiensa luona pihapiirissä olevassa kesäkodissaan.
    Latokirppis oli Mervin idea ja kun hän ilmoitti siitä vanhemmilleen, tuli heille kiire takaisin matkalta katsomaan, että mitä se tytär oikein touhuaa. Latokirppistä
    pidetään kuudetta kesää. Tänä vuonna vain ajankohta muuttui rajoitusten vuoksi.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA
    Mervi: Ahkera, luotettava, luova.
    Leif: Otan muut huomioon.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Mervi: Ei ole lempinimeä.
    Leif: Lefa.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Mervi: Olen myymälävastaava terveyskauppa Lifessä Raision myllyssä
    Leif: Olen eläkkeellä, mutta aikaisemmin olin metallimies.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
    Mervi: Hoitaja ja farmaseutti.
    Leif: Ei ollut haaveammattia.

    MITÄ TEKISIT TYÖKSESI, JOS NYT VAIHTAISIT ALAA?
    Mervi: Jotain luovaa, käsillä tekemiseen liittyvää.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Mervi: Aamu alkoi hyvin. Loma-aamu kesäkodissa.
    Leif: Maukasta aamupalaa nauttien ja koiraa ulkoiluttaen.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Mervi: Kesäloman alku ja kivasti mennyt latokirppis.
    Leif: Latokirppis meni hyvin, tämä oli kuudes kerta.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Mervi: Ei erityisiä harmin aiheita.
    Leif: En ole ehtinyt sienimetsään.

    MISSÄ ASUT?
    Mervi: Turussa.
    Leif: Satavassa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Mervi: Neulominen, lukeminen ja metallinetsintä isän kanssa.
    Leif: Tyttären kanssa metallinetsintä.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Mervi: Jotain luonnossa liikkumiseen liittyvää.
    Leif: Pihapiirin huolehtimisessa on riittävästi.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Mervi: Hyvät sarjat. HBO:n tuotanto yleensä.
    Leif: Formulat ja dokkarit.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Mervi: Omasta yrityksestä.
    Leif: Pitkästä iästä ja terveydestä.

    MITEN RENTOUDUT?
    Mervi: Neulomalla ja luonnossa liikkumalla.
    Leif: Luonnossa kävelemällä rauhoittuu.

    MITEN PÄÄDYIT SAARILLE?
    Mervi: Vanhemmat ovat syntyjään Satavasta.
    Leif: Olen syntyperäinen saarelainen.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLA?
    Mervi: Suovuori ja sieltä näkyvät maisemat. Pidän myös yleisesti merestä.
    Leif: Kotipiha on se paras, sillä siinä näkee käsiensä jäljen.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT
    JOSKUS KOKEILLA?
    Kumpikaan ei halua kokeilla mitään, ellei ole ihan pakko. Mutta jos on pakko, niin Lefa valitsisi silloin benjihypyn.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
    Mervi: En osaa sanoa
    Leif: Tämä aika on hyvä. Mennyt on mennyttä.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Mervi: Haluaisin lisätä sukupuolten tasa-arvoa.
    Leif: Luokka- ja tuloerot voisivat olla pienemmätkin.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Mervi: Ihmisillä on mahdollisuus kouluttautua vaikka mihin.
    Leif: Terveydenhoito on hyvä.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Mervi: Olen lisännyt kierrätystä ja vähentänyt eläinkunnan tuotteiden käyttöä.
    Leif: Meillä on maalämpö ja kompostoimme.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Molemmat osallistuivat Satavan latokirppikseen.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Mervi: Rauman pitsiturnaus
    Leif: VPK:N tukiosaston kokoukseen.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI 2021?
    Mervi: Miten meni poikkeuksellinen vuosi 2020.
    Leif: Nyt ei tule mitään mieleen, mitä kysyisin itseltäni.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Pienten puolella Lyyli ja Valtteri

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    VESIRÄNNI
    LYYLI: Vesipaikka, missä vesi tippuu alas.
    VALTTERI: Sillä vedetään vessanpytty.

    NAVIGAATTORI
    LYYLI: Auttaa siihen, että voi puhua autossa puhelimeen.
    VALTTERI: Työautoissa niitä käytetään.

    ANORAKKI
    LYYLI: Ehkä joku sukka.
    VALTTERI: Avaimessa se juttu.

    LASIVITRIINI
    LYYLI: Kaupan ikkunassa.
    VALTTERI: Siellä pidetään kaikkia tavaroita.

    ENGLANNIN PUNTA
    LYYLI: Maa jossain.
    VALTTERI: Rakennetaan laivoja.

    HELLE
    LYYLI: On tosi lämmin. Käytetään mekkoa, jossa ei ole hihoja ja mennään rannalle.
    VALTTERI: Kuuma aurinko.

    PERUNARIESKA
    LYYLI: Se on tehty perunasta ja on hyvää.
    VALTTERI: Pilkottu peruna.

    PAVIAANI
    LYYLI: Iso lintu, asuu ehkä jossain Ruotsissa.
    VALTTERI: Raapiva kissa.

    MITÄ TEKEE...?

    PELIMANNI
    LYYLI: En muista, mut varmaan se soittaa jotain.
    VALTTERI: Pelaa Afrikan tähteä.

    TAKSINKULJETTAJA
    LYYLI: Ajaa taksia.
    VALTTERI: Ajaa taksiautoja, kun tarvii mennä johonkin paikkaan.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KIRJASTO
    LYYLI: Siellä on hyviä prinsessakirjoja ja muitakin  kirjoja paljon.
    VALTTERI: Vanha kirjasto oli hyvä. Viiden minuutin iltasatu

    LINJA-AUTO
    LYYLI: Iso ja sinne mahtuu kaikki.
    VALTTERI: Hyvät penkit ja tilaa paljon kaikille.

    MIHIN TARVITAAN...?

    KOPPAKUORIAISIA
    LYYLI: Siihen että tulee kesä.
    VALTTERI: Niitä on ulkona. Ei saa tuoda kukkia sisään, kun on allerginen.

    SIIRAPPIA
    LYYLI: Lättyjen päälle.
    VALTTERI: Pannukakkuun ja muihinkin ruokiin.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    LYYLI: Tehdään kaikkea mukavaa. Perhe: äiti, iskä, pikkusisko, pikkuveli. Koira Mokoma.
    VALTTERI: On kivaa aina. Perhe: äiti, iskä ja veljet. Sima kissa. Mummi ja ukki, mamma ja pappa.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    LYYLI: Kokki tai leipuri. Tykkään leipoa kakkuja ja muffinsseja. Ehkä osallistun leivontakilpailuun joskus.
    VALTTERI: Sähkömies. Korjaa sähköt ja valot, kun ne vilkuttaa.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Asukasbudjetti: Äänestä nyt!

    Asukasbudjetti on Turun kaupungin tapa toteuttaa osallistavaa budjetointia. Turkulaiset pääsevät ehdottamaan, kehittämään ja äänestämään, miten miljoona euroa vuonna 2020 käytetään ja nyt on äänestyksen aika.

    Huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin kestänyt ehdotusaika poiki 340 ehdotusta asukasbudjettiin. Mahdollisia toteutettavaksi niistä olivat 242.

    Ehdotuksista on kesän aikana laadittu hinnoiteltuja suunnitelmia. Suunnitelmista äänestetään nettisivustolla 1.-30.9.2020.

    Hirvensalo - Kakskerran suuralueelle rahaa on varattuna 100 000 euroa. Ehdotuksia alueelle tuli yhteensä 33 kappaletta, joista 22 on kehittämiskelpoisia.

    Viisi ehdotusta käsitteli kuntoportaiden rakentamista lasketteelumäkeen. Kaksi ehdottajaa olisi halunnut kaupungin varoista kunnostettavaksi Antinlenkin.

    Tekonurmikenttää ehdotettiin rakennettavaksi sekä Honkaistenpuiston kentälle että Wäinö Aaltosen koulun kentälle.

    Muita ehdotuksia ovat muun muassa Papinsaaren lähiliikuntapaikka, Friskalanlahden opastaulut alueella liikkuvalle, kalastuspaikkoja, tenniskenttiä, seniorikeinuja, veneenlaskupaikkoja sekä jousiammuntapaikka saarille.

    Syyskuu on äänestysaikaa. Äänioikeus on kaikilla äänestysvuoden aikana 13 vuotta täyttävillä ja sitä vanhemmilla turkulaisilla.

    Äänestäminen tapahtuu asukasbudjetti. turku.fi –sivustolla. Tuettua äänestämistä toteutetaan kirjastoissa ja yhteispalvelupiste Monitoreissa.

    Suuralueen äänestyksessä voittaneet ehdotukset toteutetaan vuonna 2021. Tuotannossa voidaan tehdä yhteistyötä yhteisöjen, yritysten ja asukkaiden kanssa.

    Oman alueesi päätöksentekoon pääset siis vaikuttamaan ihan todenteolla. Tämän helpompaa se ei enää voisi olla.

    Kipin kapin virtuaaliseen äänestyskoppiin siis!

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Kauriiden saaret

    Vielä parikymmentä vuotta sitten metsästysseura Kakskerran Erän pääsaalis oli hirvi. Kiireisimpinä vuosina kaatoluvut olivat kahdenkymmenen molemmin puolin ja hirvitiheys saarilla suuri. Nyt kohteena ovat metsäkauriit, joita pyydetään kaksisataa vuodessa.

    Suurin osa nelikymmenhenkisen metsästysseuran aktiviteeteista kohdistuu kauriin metsästykseen. 

    – Se on meidän päälajimme. Kauriin lisäksi ammumme jokusen peuran, kertoo seuran sihteeri ja pitkäaikainen aktiivi Sakari Itähaarla.

    Toisiaan hyvin paljon muistuttavat metsäkauris ja valkohäntäpeura ovat maallikolle äkkiseltään hankalasti erotettavat. Metsäkauriin häntä on pieni töpö, kun taas valkohäntäpeuran komea häntä muistuttaa valkoista harjaa. Kokoero on myös huomattava. Kauris painaa alle 40 kiloa, peura jopa 130. Peura on myös kaurista  pitkäselkäisempi.

    – Biologithan puhuvat valkohäntäkauriista, mutta metsästyslaki puhuu peuroista ja niin puhumme mekin, Itähaarla naurahtaa.

    PUNALIIVISET MIEHET

    Kauriin metsästys alkoi syyskuun alussa, jolloin metsälle sai lähteä niin sanotusti miesajona. Vasta lokakuun puolella metsällä saa käyttää riistaa ajavaa koiraa, joka ei ole kytketty hihnaan. 

    Kaurista metsästetään saarilla pääasiassa seuruemetsästyksenä, jolloin porukkaan kuuluu ajomiehiä, koiranohjaaja, passissa odottavat ampujat ja jahtipäällikkö, joka johtaa metsästystä.

    – Jahdissa on aina oltava jahtipäällikkö, joka määrää ampujille paikat ja ampumasuunnat. Jahtipällikön ensimmäinen huomionkohde on turvallisuus. Kaurisjahdissa punaiset liivit eivät ole pakollisia, mutta Kakskerran Erän jahtimiehet käyttävät niitä silti aina.

    MARJASTAJAT HUOLETI

    Punaliiviset miehet voivat Itähaarlan mukaan ymmärrettävästi herättää pelkoa, että uskaltaako marjametsään mennä, kun siellä on pyssymiehiä. Huoli on kuitenkin turha.
    – Kaurismetsällä aseena käytetään haulikkoa, joka on huomattavan turvallinen ase kivääriin verrattuna. Kaurista metsästettäessä haulikon tehokas etäisyys on 25 metriä. Haulikon kantama on lyhyt ja sadan metrin päässä haulit ovat jo vaarattomia.

    Toinen asia, jolla marjastaja voi mieltään helpottaa, on metsästäjältä vaadittava varma tunnistus ennen ampumista. Sorkkaeläinjahdissa metsästyksen johtaja sanoo ampujalle, mitä ammutaan, esimerkiksi uroskaurista tai vasaa.

    – Haulikolla ei saa ampua peuraa, siihen tarvitaan luotiase. Ampuja joutuu tunnistamaan eläimen varmasti ennen kuin vetää liipaisimesta. Aina on varmistettava, mitä ampuu ja ehdottomasti tunnistettava kohde. Siinä saa marjastaja olla huoletta, Itähaarla vakuuttaa.

    KOLARIEN MÄÄRÄ KASVUSSA

    Saarilla metsästetyistä kauriista noin kolmasosa saadaan niin sanotuista kyttäyskopeista. Jutun kuvituksessa näkyvä koppi sijaitsee Peurakallion kupeessa olevalla pellolla maanomistajan myötämielisellä luvalla.

    – Kopista näkee vielä paremmin, mikäli ihminen sattuisi tulemaan tulilinjalle. Toki myös ihmiset näkevät kopin ja usein kiertävät sen jo varoiksi riittävän kaukaa. 

    Hirvilupiakin Erällä on muutama vuosittain, mutta saalis jää laihaksi hirvien vähyyden takia.

    – Nykyään ei hirviä ole paljon yhtään. Ammuimme viime syksynä kaksisataa kaurista ja yhden hirvivasan, Isohaarla vertaa. 

    Viime vuonna myös liikenne verotti kauriskantaa melkoisella määrällä. Saarilla kolahti keskimäärin useammin kuin kerran viikossa.

    – 70 kolaria ehti tulla vuodessa. Osa eläimistä päätyy metsästäjien pakkaseen, osa ei. Kun kauris törmää auton kanssa, on eläin usein aika surkeassa kunnossa. Noin puolet onnettomuuseläimistä säilyy elintarvikekelpoisena.

    Kauriin ja valkohäntäpeuran metsästys jatkuu helmikuun puoliväliin asti. Vielä puolen vuotta punanuttuja saattaa siis teiden varsilla näkyä. Huomiota herätetään kuitenkin myös jahdin aikana teiden varsille asetettavin varoitusmerkein.

    Mikäli metsästysseuran toiminta kiinnostaa tai haluat antaa palautetta, löydät Kakskerran Erän sivulta yhteystiedot https://turunseudun.rhy.fi/kakskerran_era/

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Mitä kuuluu toimittajille?

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Tällä kertaa tapaamme Mitä kuuluu ja Pienten puolella -juttusarjoja tekevät Jaana Heinosen ja Mika Hietakankaan Kakskerran Erän laavulla. Nokipannun kuumetessa kaksikko kertasi vuosiaan Mainingin parissa.

    Jaanan otoksia on lehden sivuilta voinut ihastella jo kohta vuosikymmenen. Lehden perustaja Pirjo Huttunen pyysi häneltä alkuun kuvia lehdessä julkaistavaksi.

    – Olemme vanhoja työtuttuja ja hän otti yhteyttä, koska oli nähnyt sosiaalisessa mediassa valokuviani. Sitten hän pyysi minua tekemään gallupia, jonka jälkeen tuli sitten Pienten puolella, Jaana kertoo.

    Mika päätyi kirjoittamaan vierailtuaan Hirvensalo-seuran retkellä vartiolaiva Uiskolla loppuvuodesta 2013.

    – Alus ja kokemus oli niin mielenkiintoinen, että halusin jakaa sen lukijoille. Sen jälkeen pyydettiin tekemään Mitä kuuluu -palstaa, Mika avaa.

    Juttusarja syntyy yhteistyössä Jaanan kuvatessa ja pariskunnan jutellessa haastateltavan kanssa yhdessä.

    – Minä puhun ummet ja lammet ja Jaana aina välillä koettaa muistuttaa, mistä piti taas kysyä, Mika virnistää.

    Hirvensalossa asustava pariskunta valikoi haastateltavansa tapahtumista tai saarilla muuten heihin törmätessään.

    – Juttuja tehdessä olen pistänyt merkille, että aika usein olemme Satavassa tai Kakskerran puolella. Tykkäämme muutenkin liikkua täälläpäin ja ehkä juuri siksi tapaamme tänäänkin täällä Kakskerrassa, Mika pohtii.

    Mielikysymyksekseen pariskunta sanoo tiedustelun siitä, mitä extreme-lajia haastateltava haluaisi joskus kokeilla. Tähän Mika kertoo tarinan haastattelutilanteesta luontovalokuvaaja Jukka Lämsän kanssa. Lämsä oli luennoinut Kakskertatalolla kuvausmatkoistaan ja kertoi tarinaa Kamtšatkan niemimaalta taustallaan
    kuva kohti juoksevasta karhusta.

    – Kuvauspaikalla oli 20 – 30 karhua kalassa. Kun yksi teki valehyökkäyksen kohti, alkoi Jukan mukaan aseistettu opas jo koputtelemaan olkapäähän, että nyt olisi syytä hiukan siirtyä etäämmälle. Kysyttäessä Jukalta kysymystä juttusarjaan hän vastasi, ettei ole ollenkaan sellainen extreme-ihminen, Mika nauraa.

    Entä miten pariskunta vastaisi itse mielikysymykseensä?

    – Kuumailmapalloilua haluaisimme koettaa. Siitä on Jaanan kanssa joskus ollut puhetta. Ja tietysti mukana pitäisi olla pieni puhallusputki, Mika nauraa jälleen.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Kyykäärme kyydissä

    Kakskertalainen Britt-Marie Juup on puolustanut eläinten oikeuksia jo vuosikymmenet. Nyt hän tarjoaa palveluitaan pihaansa epätoivotun vieraan saaneille.

    Eläinten suojelu on Juupilla veressä. Isä ja isoisä olivat eläinystäviä ja esimerkin voimin on opittu jo nuorena tyttönä, miten esimerkiksi käärmeitä pihassa kohdeltiin.

    – Meillä kyyt ovat aina saaneet elää. Olen saanut monesti olla mukana, kun isä pyydysti niitä pihasta ja kantoi kauemmas. Oppinut kädestä pitäen sen, että näinhän niitä  kuuluu kohdella, varoa ja arvostaa. 

    Kesäaikaan ei juostu paljain jaloin metsissä, vaan käytettiin saappaita. Jos poimittiin sieniä tai marjoja, katsotaan tarkasti, mihin käsi työnnetään.

    Myös Kakskerran VPK:n aktiivina Juup on saanut oppia hälytysosastolaisilta miten käsitellä käärmeitä ja poistaa niitä asuintiloista.

    – Palokunnassa opin itse käsittelemään niitä. Toki leikkikäärmeellä, mutta silti, Juup nauraa.

    AJATUKSESTA TEOIKSI

    Sosiaalisessa mediassa usein keväisin näkee kuvia kyistä, jotka ovat nousseet pesistään aurinkoon lämmittelemään. Kommentointia on suuntaan ja toiseen.

    – Usein kirjoitetaan, että hyi ja yäk ja lapio esiin. Monen mielestä pään irti lyöminen on ainoa vaihtoehto. Mietin, olisiko olemassa jokin toinen tapa.

    Juup halusi viljellä ajatusta että on olemassa vaihtoehto kyyn hävittämiselle. Samalla voisi tarjota informaatiota ja asennekasvatusta siihen, että käärme kuuluu Suomen luontoon.

    – Totesin, että minullahan on toiminimi, katsotaanpa tuleeko asiakkaita, hän nauraa. Toukokuun lopussa syntyi KYYTI ja tähän mennessä kyitä on siirretty pihoilta jo viisi kappaletta.

    – Puheluiden määrä on ollut yllättävä. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ja on haluttu hakea vaihtoehto tappamiselle.

    PYYDYSTYSTÄ JA NEUVONTAA

    Useimmiten kyy jää pyydystämättä, koska se ehtii luikerrella karkuun ennen kuin Juup pääsee paikalle.

    – Jos lähden heti liikkelle, on mahdollisuus vielä olemassa. Kun kyyn näkee aamupäivästä, se usein on aika aloillaan pitkään ja pyydystäminen on mahdollista.

    Pyydystyspalvelun lisäksi tarjolla on neuvontaa ja koulutusta, mikäli paikalle saapuessa ei käärmettä enää näkyisi. Myös puhelimitse neuvoja saa kysyttäessä.

    Pyydystetty käärme kuljetetaan paikkaan, jossa sillä on otolliset olosuhteet, ruokaa, pesäkoloja sekä vettä. Lähistöllä ei myöskään ole asutusta, joten pihasta toiseen luikertelija ei päädy.

    – Kyy tykkää kangasmetsästä, jossa on kallioista tai kivilohkareista, joista se löytää talvehtimispesänsä. Se syö myyriä ja hiiriä, joten jos pelto on lähellä, aina parempi.

    SYKSYLLÄ EI ENÄÄ SIIRTOJA

    Kyyn pyydystys tapahtuu kotikonstein pehmeällä harjalla ja ämpärillä.

    – Käärmettä lähestytään varoen ja viedään ämpäri lähelle kumolleen. Sitten pyyhkäistään hellävaroen käärme kohti ämpäriä ja usein se sujahtaa sinne jo itsestään. Sitten ämpäri pystyyn, rei'itetty kansi päälle ja kuljetus uuteen paikkaan heti, Juup neuvoo.

    Kyyllä ei ole luontaisia vihollisia ja siksi sille ei ole kehittynyt kovin vahvaa nahkaa tai luustoa ja se vahingoittuu helposti. Juup on itse siirtymässä matelijapihdeistä pelkkiin hellävaraisiin matelijakoukkuihin.

    Käärmeensiirto ei kuitenkaan enää syyskuun puolella ole suositeltavaa.

    – Vastuuntuntoiset kyynsiirtäjät eivät enää ryhdy puuhaan elokuun jälkeen. Vaikka kyitä näkeekin syysja lokakuussakin, ne tulevat useimmiten vain päiväksi paistattelemaan
    aurinkoon talvehtimispesästään ja pyrkivät yöksi jälleen pesän lämpöön.

    Jos käärmeen siirtää syksyllä, ei se välttämättä löydä enää uutta pesäpaikkaa ja sen selviytyminen on epävarmaa.

    EI AIHETTA PELKOON

    Vaikka myrkkykäärmettä moni pelkää, sanoo Juup pelon olevan turhaa.

    – Kunnioittaa sitä pitää, onhan se myrkyllinen. Kyyhän ei halua mitään muuta kuin pysyä mahdollisimman kaukana ihmisestä. Jos se vain ehtii huomaamaan ihmisen
    ajoissa, pakoonhan se menee. Yllätettynä tai uhattuna se vasta puree.

    Ihmistä kyy ei hänen mukaansa vaani. Harvemmin edes tulee kohti.

    – Eihän mikään käärme Suomessa pyydystä ihmistä tai käytä ihmistä ravinnokseen, Juup nauraa.

    Kyystä on pihamaalla sen sijaan hyötyä ihmiselle.

    – Se syö hiiriä ja myyriä, jotka ovat punkkien isäntäeläiminä. Käärme on yksi lenkki pitämässä luonnon tasapainoa yllä. Siksi jokainen käärme on
    pelastamisen arvoinen.

    KYYTI palvelee noin 50 km sääteellä Turun keskustasta. Onnistuneesta pyydystyksestä veloitetaan 20€ sekä kilometrikulut. Epäonnistuneesta pyydystyksestä 10€ ja kilometrikulut ja silloin Juup myös opastaa miten kyitä voi itse pyydystää harjan ja ämpärin avulla.

    Puh 0409371023, brittmarie.juup@gmail.com sekä www.facebook.com/KYYKYYTI

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Ämyri: Mistä tsemppiä kouluvuoteen?

    Uusi lukuvuosi on potkaistu käyntiin. Motivaatiota opiskelujen aloittamiseen voi olla aluksi vaikea löytää. Saaren nuoret kertovat, mistä he saavat tsemppiä kouluvuoteen.

    "Kaikki kaverit ovat niin hyviä koulussa, että olisi noloa, jos itse olisi huono. Haluan päästä hyvään lukioon, se motivoi myös paljon" Sara, 9. luokka

    ”Nyt varsinkin saan tsemppiä siitä, kun ollaan taas pitkästä aikaa koulussa lähiopetuksessa. Ylioppilaskirjoituksetkin tuovat motivaatiota tähän kouluvuoteen. Niihin on pakko lukea, koska en halua pettyä tuloksiin. Tsemppiä kaikille syksyyn!” Emma, lukion 3. vuosi

    ”Kouluun on kiva tulla, kun näkee ihmisiä. Jos jollain opettajalla on hyvä meininki tunneilla, tuo se itsellekin motivaatiota. Itse jaksan paremmin painaa ja olla motivoitunut, jos on aikaa myös liikkua ja tehdä muita hauskoja aktiviteetteja, joissa saa aivot narikkaan. Myös hyvät eväät välitunneilla auttavat jaksamaan!” Sanni, lukion 3. vuosi

    ”Kavereista, koska he kokevat ja kärsivät kaiken sen saman mitä itsekin. Ajattelen myös usein, että koulu on nopeammin ohi, kun jaksaa pysyä motivoituneena.” Veera, 8. luokka

    ”Opiskelemalla saa hyvän työn. On tärkeää, että työ kiinnostaa, koska töissä pitää olla niin monta vuotta. Kaverit ja opettajat tsemppaavat myös paljon. Opettajat auttavat aina tarvittaessa.” Aaro, lukion 1. vuosi

    TEKSTI JA KUVAT: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Saarten vanhin auto

    Kun Peter Lancaster sai käsiinsä vuoden 1929 Buickin, se oli odottanut tehtaan perällä kolme vuosikymmentä. Reilussa vuodessa auto on jo käynyt läpi melkoisen määrän muutoksia.

    Peterin vaimon, Saijan, isä osti Buickin vuonna 1961. Autoa käytiin peltiosilta läpi jo apen toimin parin vuosikymmenen aikana. Kun kytkin hajosi vuonna 1983, jäi auto odottamaan korjausta tehdashallin perukoille.

    – Käsittääkseni tämä on ainoa Suomessa oleva seitsenpaikkainen 1920-luvun Buick. Sen historia on myös melko hyvin tiedossa, Lancaster kertoo.

    Peltiosiltaan auto on hyväkuntoinen ja käytännössä ruosteeton. Ennen seisomaan jäämistään auton rungolle ja korille oli tehty kokonaisvaltainen kunnostus. Kolme vuosikymmentä olivat kuitenkin nakertaneet puuosia ja verhoilua.

    KOTITALLIIN TYÖN ALLE

    Reilu vuosi sitten auto tuotiin Lancasterin autotalliin Hirvensaloon. Eläkkeellä oleva insinööri aloitti urakkansa, päiviin kun piti saada täytettä. Buick on saanut jo uudet sähköt, renkaat ja paljolti uutta puuosaa.

    – Kaikki riittävän hyvässä kunnossa oleva on säästetty ja kunnostettu. Pienen osan asioista saa ostettua Amerikasta, mutta suurin osa on joko tehtävä itse alusta asti tai valmistettava muista osista muokaten. Alkuperäiset osat ovat kaiken lisäksi suunnattoman kalliita. Yhden postitetun ja tullatun takalampun hinnalla saan lentoliput ja  matkalaukullisen osia Amerikasta, Lancaster nauraa.

    Teknisesti hän odottaa auton toimivan. Moottoria on varastoinnin ajankin pyöritetty käsikammella kuukausittain, jarrut ja ohjaus toimivat, edes polttoainesäiliö ei vuoda.

    – Kytkin on pakko ottaa auki ja kunnostaa. Se kun jämähtää jos sitä ei käytä yli vuoteen. Se on niin ikävä työ, että olen päättänyt jättää sen ensi talveksi.

    TYÖTUNTEJA LASKEMATTA

    Suurin osa kunnostusajasta kuluu tekijän mukaan pohtiessa, miten jonkin asian saa tehtyä ja mistä siihen saisi osat ja aihion. Yksinkertaisimpienkin sähköosien liittimet on tehtävä itse, sopivia kun ei marketista saa. Loppu on pikkutarkkaa työtä, osien sovittamista ja muokkaamista.

    – Tällä hetkellä valmistan takaikkunaa reunustavia puulistoja, vanhoja kun ei enää saanut kunnostettua. Sen sijaan matkustamon puiset tuhkakupit sain, vaikka ne olivat jo
    melko huonossa kunnossa. Toinen on naisten tuhkakuppi, jossa on tilaa savukkeille sekä peilille. Toinen taas miesten, jossa on kannellinen osasto tulitikkurasialle.

    Suunnitelmissa on katsastaa auto museorekisteriin, jahka se aikanaan valmistuu. Aikataulu ei ole tiukka, mutta määräpäivä on kuitenkin jo tietyllä tapaa määritelty.

    – Kun jompikumpi pojistani joskus menee naimisiin, on auto silloin oltava valmis ja ajossa. Tuskin kuitenkaan ihan vielä parin – kolmen vuoden sisään, mies nauraa.

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Retkiä saarilla: Nunnavuori

    Retkiä saarilla -juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    Pari miljardia vuotta sitten nykyisen Suomen alueella seisoi Alppien kaltainen poimuvuoristo, jonka terävät huiput kohosivat useiden kilometrien korkeuteen.

    Satoja miljoonia vuosia vaikuttaneen eroosion ja toistuvien jääkausien jäljiltä vuorista ovat nykyään jäljellä vain niiden kovat graniittiset juuret. Vanhat vuorijonot erottaa helposti Turun saariston kartoista maaston vahvana itä-länsisuuntautuneisuutena.

    Omin silmin vuorten juuret voi nähdä, kun kulkee pitkin Kakskerran Brinkhallintietä. Tie alkaa muinaisen vuoristolaakson pohjalta, nousee Kakskerran kirkon ohitettuaan vuorten juurten päälle, ja jatkaa kulkuaan vuorenrinteillä luikerrellen.

    Kelataan ajassa eteenpäin vuosiin 1500–500 eaa. Suomen poimuvuoret olivat jo likipitäen kuluneet pois, ja suuri osa Turun saaristoa lepäsi vielä jääkauden jäljiltä syvällä  meren pohjassa. Vain korkeimmat huiput ylsivät pinnalle pieninä saarina ja luotoina.

    Niistä yhdelle, nykyiselle Kakskerran Nunnavuorelle, kasasivat pronssikautiset ihmiset merkkihenkilölleen haudan. He rakensivat ensin kivipaasista hautakammion ja peittivät sen sitten suurilla kivillä. 

    Vuosisatojen vieriessä muinaishautojen alkuperäinen merkitys unohtui. Niille alettiin keksiä mielikuvituksellisia selityksiä, joissa kivikasojen ja muiden outojen rakennelmien uskottiin olevan aluetta ammoin asuttaneiden jättiläisten tekosia.

    Ajan uskomuksista on tähän päivään säilynyt muinaishaudoista Lounais-Suomessa yleisesti käytetty sana hiidenkiuas. Myös sanalla nunna viitattiin aikoinaan jättiläisiin. Sillä selittyy myös Nunnavuoren nimi. 

    Toisaalta muinaishautojen ajateltiin olevan henkiolentojen vartioimia aarnihautoja, joiden sisälle on kätketty aarre. Käsitys lienee perua aseista ja koruista, joita joskus laitettiin hautaan vainajan mukaan.

    Nykypäivään tultaessa Nunnavuoren muinaishauta on jo ehtinyt kärsiä. Sen keskellä on kuoppa, ja osa haudan kivistä on viskelty mäkeä alas. Syyllinen saattaa olla
    ammoinen haudanryöstäjä. Vaurioista huolimatta röykkiö on yksi Turun seudun suurimmista ja komeimmista.

    Komea on myös vuorelta moneen suuntaan aukeava maisema, vaikka puusto näkymiä rajoittaakin. Pohjoisessa erottuvat Turun kirkkojen tornit ja etelässä Paraisten kalkkitehdas.

    Nunnavuorelle pääsee ajamalla Brinkhallintietä kohti Harjattulaa. Omalla autolla liikkumisen sijaan voi harkita polkupyörää tai bussia numero 15.

    Kakskerran kirkon jälkeen kannattaa bongailla mielikuvitusta kutkuttavia tienviittoja: Vedenvuotama, Menninkäisenlaakso, Käpälämäki, Nunnatarhantie. Lopulta vastaan tulee vasemmalle kääntyvä Hiidenkiukaantie. Tietä vähän matkaa seuraamalla löytyy oikealta parkkipaikka. Sitä vastapäätä lähtee polku Nunnavuoren huipulle.
    Ylös kavutessaan kannattaa pitää silmänsä auki, sillä matalia puisia reittimerkkejä on paikoin vaikea huomata. Tähyilemällä kiivetessään oikealle voi nähdä suuren lohkareikon.

    Sielläkin kannattaa piipahtaa. Lohkareiden joukosta voi nimittäin löytää pienen luolan. Jos muinaishaudat kiehtovat, voi niitä bongata lisää Muinaismuistorekisteristä. Satavan länsiosan Turkukalliolla hautoja on peräti kolme kappaletta. Alue on siitäkin mielenkiintoinen, että 1700-luvulla Turun Akatemiassa vaikuttanut Daniel Juslenius arveli alkuperäisen Vanhan Turun sijainneen juuri siellä.

    Muita Jusleniuksen kuuluisia teorioita ovat suomalaisten ansiot sivistyksen tuomisessa muinaisiin Kreikkaan ja Roomaan sekä suomalaisten kirjoittamaton historia yhtenä Israelin heimoista.

    Ehkäpä Vanha Turku -teoriaankin on syytä suhtautua pienellä varauksella.

    Geokätkö ”2X Nunnavuori”: https://coord.info/GC122NQ

    Muinaismuistorekisteri: https://muinaismuistot.info/

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))undefined}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 03.09.2020
    Maanpän ihana Liisa

    Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

    Liisa Nummelin, 92, tuumii pitkän ikänsä salaisuudeksi saaristolaiselämän. Juuri lähempänä merta ei elämää voisi viettää kuin Liisa. Hän on syntynyt saarelaisena. Nyt Maanpään kotirannasta näkymät ovat Airistolle.

    Tuolla päin on Särkilahtea, Airisto on tuolla edessä, Liisa Nummelin viittilöi pihamaallaan Maanpäässä. Haastattelu tehdään turvallisesti pihapöydän ääressä.

    Liisa Nummelin (omaa sukua Mikkelsson) on syntyisin Rymättylän Aaslan saaresta. Liisan lapsuudessa sinne kuljettiin veneellä ja jäitä myöten vesikelkalla.

    – Olin Aaslassa kasvattitytär. Omakin äiti oli, isästä en tiennyt. Kasvattikodista tuli hyvä koti. Heillä oli kaksi poikaa, he tykkäsivät, että piti saada yksi tytär. Oli kauhian kiva äiti, isä oli kanssa tarkka, Liisa muistelee.

    Kasvattilasten pitäminen kuului aikaan. Nummelin muistelee usein myös talvea, jolloin hän oli 13-vuotiaana talvinuotalla Houtskarissa.

    – Villasukat olivat polviin saakka, ei mitään pitkiä housuja saatu. Likkakaveri sai jostain pitkät housut, minä olin hameen kanssa. Jalassa oli kumisaappaat. Nykyään on niin hyvät jalkineet kaikilla. Siellä talossa, missä asuttiin, oli kauhian kiva emäntä, hän olisi ottanut minut koko kesäksi.

    Nuotta laskettiin köyden kanssa avantoon. Nuottaa vedettiin isolla porukalla, vaikka hevonen teki suurimman työn.

    RIPPIKOULUUN KAHDELLA VENEELLÄ

    15-kesäisenä oli aika mennä saaresta Rymättylän kirkolle rippikouluun.

    – Rippikouluun mentiin Aaslasta kahdella veneellä, kirkolle oli aika matka. Aaslassa oli kuitenkin kansakoulu ja alakoulu toisella puolella tietä. Rippikouluaikana asuin viikot
    kirkonkylässä.

    Nykyään Aaslasta on hyvät kulkuyhteydet joka paikkaan, lauttayhteys ja silta Airismaan puolelta.

    SULHANEN LÖYTYI VENEMATKAN TAKAA

    Sitten elämään saapui Smertsi Nummelin, hän tapasi nuoren Liisan käydessään Aaslassa.

    – Oli sellainen aika, jotain tavaraa piti hakea: maitoa, voita tai jotain. Smertsi haki sitä Aaslasta, minun kasvattikodistani. Hän tuli tästä Maanpäästä veneellä yli silloin. Olin
    19-vuotias, 20-vuotiaana menin naimisiin, Rymättylän kirkossa meidät vihittiin.

    Yhteinen koti rakennettiin Hauspannan saarelle Rymättylään, josta ostettiin kolmen hehtaarin oma paikka. Omassa kodissa ehdittiin asua vajaat kymmenen vuotta, kun Smertsin äiti, Emilia kuoli. Vuosi oli ehkä 1954.

    – Hän ei ollut vanhakaan, kun sai sydänkohtauksen ja kuoli Airiston jäälle. Hänet löydettiin ja tuotiin vesikelkalla pois, se ei ollut kiva paikka.

    Oli muutettava Maanpäähän, pitämään Smertsin isästä huolta. Sen ajan miehet eivät olleet tottuneet laittamaan ruokaa. Uudeksi kodiksi tuli kuitenkin viehättävä talo ja pikkutupa, jotka ovat Smertsin ja hänen isänsä tekemiä. Pihatuvassa on ollut aikojen myötä paljon kesäasukkaita vuokralla.

    – Rupesin postia jakamaan, Liisa muistelee.

    – 30 vuotta jaoin postia. Illoiset, Häppilät ja Tammistot, pyörällä ja potkukelkalla yhdessä miehen siskon kanssa.

    Hän jakoi postia aiemmin ja sitten toimitti minut sinne myös töihin. Rautainen kunto syntyi, kun Liisa ajoi talvet kelkalla, kesät polkupyörällä. Aamuisin lähdettiin postin hakuun Maanpään perukoilta Hirvensaloon kuuden aikaan. Jo pelkkä postinhakumatka oli vähintään kymmenen kilometriä.

    – Ei sitä silloin huomannut, polkupyörän kanssa mentiin vaan.

    Postireissun jälkeen oli hyvä kastautua kotirannassa, työpäivän rasitteet huuhtoutuivat pois. Uiminen ei silti ole koskaan ollut Liisan juttu.

    – Hyvä oli liitto, Liisa muistelee elämää Smertsin kanssa.

    Tämä oli kova tekemään työtä, tarkka mies, joka kirvesmiehenä on rakentanut paljon Hirvensaloonkin. Nummelinit saivat tyttären, joka puolestaan menehtyi nuorena, vain 51-vuotiaana. Lapsenlapset perheineen pitävät nyt tiivistä yhteyttä Liisaan. Kaikkien kuvat ovat kunniapaikalla olohuoneessa.

    Kodin hoitaminen on ollut Liisalle aina tärkeää. Hän ajoi itse nurmet vielä 90-vuotiaana, nyt siihen löytyy apu juuri jälkikasvulta.

    UUSI SUKKA SYNTYY JOPA PÄIVÄSSÄ

    Sydänystävä Pirkko Viinikainen on myös äärettömän tärkeä.

    – Jos ei Pirkkoa olisi, olisin ihan hukassa, Liisa tuumii.

    Yhdessä katsotaan kylään poikenneen Viinikaisen kanssa, että ”nyt täytyy kaffepaketti saada kaupasta.” Pirkolla oli tällä kertaa tuomisinaan keittoa, Liisa taas antaa matkaan purkillisen omenahilloa.

    Ja sukankudonta jatkuu, sisällä tai pihapenkillä. Siinä aika kuluu rattoistasti. Aamulla Liisa herää aikaisin, tänäänkin kuudelta kissa Missukka tuli katsomaan, nouseeko hän jo ylös.

    – Kahvia keitetään ensimmäisenä, sitten haetaan Turun Sanomat, se tulee tuohon postilaatikkoon.

    – Ei tällaista paikkaa saa enää mistään. Ulos pääsee helposti, kun ei mitään rappuja ole, Liisa tuumii.

    Vaikka ikää tulee lisää, vanheneeko mieli.

    – Ei vanhene, Liisa hymyilee.

    SEURAAVA SAARELAISKAVERI

    Seuraavat saarelaiskaverit löytyvät samoilta seuduilta, muutama talo Hirvensalon keskustaan päin. Vielä tutustutaan yhteen pariskuntaan Maanpään naapurustossa.

    Ehkä sitten siirrytään jo uusiin maisemiin, kun katsotaan, keneen saarelaisista tutustutaan seuraavaksi

    TEKSTI JA KUVA: SINI SILVÁN

    Lue lisää
  • 28.05.2020 - Timo Närä - Mainingin päätoimittaja
    Pääkirjoitus: Lasi puolitäynnä

    Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.


    Optimismi on päivän sana. Perhana, miksei vaikka koko kesän! Suomalainen ei hevin ole yltiöoptimistinen. Jos päivä on kaunis, otetaan silti helposti sontikka matkaan, perillä kun sataa kuitenkin. Optimismiin kevyesti taipuvainen saa paikoin kulmakarvannostoja ja hymähdyksiä osakseen.


    Mikäli optimismi ja positiivisuus ei luonnostaan onnistu, voi pessimismistä silti oppia pois. Toki optimismillakin on rajansa ja väärät paikkansa. Jäävuori tuskin sulaa ennen kuin siihen risteilyaluksella osuu, ja sitä rataa.


    Koetellaanpa rajoja, josko ne hieman joustaisivat. Alla listaa, jota voi valita itselleen sopivan mietelmän, jos koronakevät on vienyt positiiviset odotukset loppuvuodelta.


    • Kylläpä tästä tulee hieno kesä, oikein huippuhieno! Voi keksiä joka viikonlopulle itse tekemistä, eikä tarvitse juosta kylillä festivaaleilla tai torikokoontumisissa. Sitä paitsi suurissa musiikkitapahtumissa on äänetkin niin kovalla, että seuraavan viikon kuulostaa oma ääni harakalta. Ja eihän festareille nyt joka vuosi tarvitse päästä, tuntuvat sitten entistä kivammilta ensi kesänä, kun tänä vuonna ei päässyt. Rahaakin kuluu ja aurinkolasit hukkuu.

    • Jopas nämä hyttyset tuntuvat virkistäviltä, kun saa oikein olan takaa huitaista. Toista se on etäpalavereissa, joissa on istuttu päivästä toiseen kauluspaidassa, vaikka jalassa olisikin risat shortsit. Kun vastapuolen kamera ei ole päällä, itsellä on puhe kesken ja luureista kuulu vessanpöntön holahtava huuhteluääni, tekisi mieli antaa kuin hyttysille. Tuosta!

    • Kyllä mieli sitten lepääkin metsässä, ai että ja sitä myöden! Mitä sitä kiertämään iänikuisia tuttuja lenkkipolkuja, kun siellä on kaikki muutkin. Ehei, lähirämeikköön minä suuntaan etsimään uusia elämyksiä. Ja varmasti ei kaupungin keskustassa hukkaa kumisaapastaan  suonsilmäkkeeseen, raavi nilkkoja verille tiheikössä tai pääse perkaamaan punkkeja ja hirvikärpäsiä kuontalosta. Jää, kuule, Kuhankuonot ja Torronsuot toiseksi, kun pääsee oikein kunnolla eksymään poluttomaan kuusikkoon hämähäkinseittien keskelle.

    • Pihagrillin parissa kokkailu on upeaa ajanviettoa ja tuo haastetta iltoihin. Turhaa sitä on tullut istuttua joskus ravintoloissa, kun voi näin maukasta kaljatölkkikanaa tehdä ihan kotipihassa. Sitä paitsi karsinogeeneistä tulee sellainen pikantti kotikeittiön maku fenkoliin. Kun meikäkokki kiertää pekonin ananaksen ja kirsikoiden ympäri, jää Michelin-ravintolat kakkoseksi. Ehkä jopa kolmoseksi.

    Jos optimismi ei kuitenkaan maistu, voi aina palata vanhoihin tuttuihin latteuksiin; Suomen kesä on kylmä ja vähäluminen, tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen, aina kylmä kesä huonon seuran peittoaa sekä elämä on.

    Aurinkoista kesää ja #lukemisiin taas syksyllä!

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Uusi juttusarja: Retkiä Saarilla

    Turun Saarten luonto on ainutlaatuisen upea. Jokainen lähimetsä kätkee sisäänsä palasen luonnonkauneutta ja mielenrauhaa, joskus myös odottamattomia yllätyksiä. Vielä löytyy taajaan rakennetuilta rannoiltakin paikkoja, joissa pääsee nauttimaan huikeista merimaisemista.

    Tästä Mainingin numerosta alkaa juttusarja, joka esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    – Saarilla metsään pääsemiseen riittää, että astuu ulos ovesta, iloitsee juttusarjan kirjoittaja Sami Pyörre.

    Siitä mahdollisuudesta Pyörteen tulee nautittua joka päivä.

    – Käyn yksin polkujuoksulenkeillä ja perheen kanssa kävelyillä lähimetsissä ja -kallioilla. Jo pelkkä luontoon pääseminen rauhoittaa mielen työpäivän jälkeen. Aina löytyy jotain uutta: tutkimattomia polkuja, kiehtovia kalliomuodostelmia, sammaleiseen maastoon siivilöityviä auringonläikkiä. Hyvällä tuurilla voi nähdä vaikka mäyräperheen touhuissaan tai löytää kallioiden kätköistä aiemmin huomaamatta jääneen luolan. On uskomatonta, miten monta hienoa paikkaa Saarille mahtuu.

    Juttusarjan aloittaa Kaasavuori. Myöhemmissä osissa käydään läpi Saarten metsiä, rantoja ja kallioita sekä niiden kätkemiä salaisuuksia.

    VASTUULLISTA RETKEILYÄ

    Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Käytännössä oikeudet sallivat liikkumisen, oleskelun ja tilapäisen yöpymisen luonnossa, kunhan ei aiheuta toiminnallaan vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle.

    Seuraavaan listaan on kerätty muutamia ohjeita retkeilijöille: • Kulje häiritsemättä muita. Asukkaiden kotirauha säilyy, kun kierrät pihapiirit etkä metelöi. Pihapiirien ulkopuolella voit liikkua jokamiehenoikeuksien nojalla vapaasti.
    • Pidä koirasi kytkettynä, jollei sinulla ole maanomistajan lupaa. Luvista huolimatta koirat on pidettävä kytkettyinä 1.3. – 19.8. välisenä aikana. Näin suojellaan pesiviä eläimiä.
    • Nauti luonnon antimista. Luonnonvaraisten marjojen, sienien ja kukkien poimiminen on sallittua. Oikeus ei koske sammalia ja jäkäliä eikä salli oksien tai kuoren irrottamista puista.
    • Tee tulet vain tulipaikalle. Avotulen teko ja polttopuiden ottaminen vaativat maanomistajan luvan. Kertakäyttögrilli lasketaan avotuleksi.
    • Vie roskasi kotiin. Kaiken, minkä jaksat tuoda paikalle, jaksat myös viedä pois.
    • Nauti luonnosta!

    GEOKÄTKÖILIJÄ LIIKKUU AARTEITA ETSIEN

    Geokätköily on nykyaikaista aarteenetsintää, jossa etsitään toisten harrastajien piilottamia geokätköjä. Harrastus sopii erinomaisesti retkeilystä pitäville, sillä kätköjä on usein piilotettu hienoihin luontokohteisiin. Kaikista tämän juttusarjan kohteista löytyy vähintään yksi geokätkö.

    Geokätkö on maastoon piilotettu säänkestävä rasia, jonka sisältä löytyy lokikirja ja kätkötiedote. Kätkön löytävä kirjoittaa nimimerkkinsä lokikirjaan todisteeksi käynnistään ja yleensä kirjaa löytönsä myös netin kätköilysivustolle.

    Sivuston avulla voi tutustua geokätköihin eri puolilla maailmaa ja lukea muiden kätköilijöiden retkikertomuksia. Kätköjä muiden iloksi piilottavat harrastajat eivät saa vaivannäöstään muuta palkkiota kuin kävijöiden kiitokset ja kertomukset, joten on kohteliasta kirjoittaa nettipalveluun edes muutama lause retkestään – tietenkin kätkön piilopaikkaa muille paljastamatta.

    Geokätköissä on usein lapsia varten pieniä vaihtotavaroita. Sellaisen saa ottaa, kunhan jättää jotain suunnilleen saman arvoista tilalle. Tyypillisiä vaihtotavaroita ovat pääsiäismunista saatavat pienet lelut.

    Joskus kätköistä voi löytyä niin sanottuja kulkevaisia, jotka tunnistaa niihin merkitystä seurantakoodista. Kulkevaisen ottaessaan ei tarvitse jättää mitään tilalle, mutta ottaminen pitää kirjata kätköilysivustolle. Sen jälkeen kulkevainen pitää pudottaa muutaman päivän sisällä johonkin toiseen kätköön ja kirjata pudotus. Jollet halua siirtää kulkevaista, voit hyvin jättää sen kätköön odottamaan seuraavia kävijöitä.

    Kätköjen etsiminen kannattaa aloittaa luomalla nimimerkki sivustolla www.geocaching.com. Sign up -painike löytyy etusivun oikeasta yläkulmasta. Toinen hyvä sivusto on suomenkielinen geocache.fi. Sinne kannattaa hakeutua, kun on ensin luonut nimimerkin. Nimimerkin luominen ja kätköjen etsiminen on ilmaista.

    Kätköjen etsimiseen tarvitaan vain älypuhelin ja siihen ladattava ilmaissovellus. Edistyneemmät harrastajat käyttävät puhelimen sijaan erillisiä GPS-paikantimia. Ne ovat tarkempia ja kestävät paremmin säätä ja kolhuja. Puhelimella pääsee kuitenkin hyvin alkuun. Ilmaisia kätköilysovelluksia löytyy osoitteesta geocaching.com/play/mobile.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    !function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');
    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Asukasbudjettiin satoja ehdotuksia - Saariltakin kolmisenkymmentä

    Asukasbudjetti on Turun kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Turkulaiset pääsevät ehdottamaan, kehittämään ja äänestämään, miten miljoona euroa vuonna 2020 käytetään.

    Huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin kestänyt ehdotusaika poiki 340 ehdotusta asukasbudjettiin.

    Seuraavaksi ehdotuksia tehnisiin otetaan kaupungin toimesta yhteyttä ja he saavat kusun kehittämään ajatuksiaan pidemmälle. Vuosen 2020 teemana on hyvinvointi. Rahanjako ja äänestäminen perustuvat Turun suuralueisiin, joita on kahdeksan.

    Hirvensalo - Kakskerran suuralueelle rahaa on varattuna 100 000 euroa.

    Ehdotuksia alueelle tuli yhteensä 33 kappaletta. Viisi ehdotusta käsitteli kuntoportaiden rakentamista lasketteelumäkeen. Kaksi ehdottajaa olisi halunnut kaupungin varoista kunnostettavaksi Antinlenkin.

    Tekonurmikenttää ehdotettiin rakennettavaksi sekä Honkaistenpuiston kentälle että Wäinö Aaltosen koulun kentälle.

    Muita ehdotuksia ovat muun muassa Papinsaaren lähiliikuntapaikka, Friskalanlahden opastaulut alueella liikkuvalle, kalastuspaikkoja, tenniskenttiä, seniorikeinuja, veneenlaskupaikkoja sekä jousiammuntapaikka saarille.

    Kaikki ehdotukset jaetaan kolmeen kategoriaan; mahdolliset, arvioitavat sekä ei mahdolliset. Arvioitavat ovat ehdotusen toimista vastaavien tahojen mietittävänä. Mahdolliset ovat mahdollisia toteuttaa ainakin joltain osin asukasbudjetista.

    Annetuista ehdotuksista muokataan kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana ehdotuksia jättäneiden ja kaupungin asiantuntijoiden kesken toteuttamiskelpoisia suunnitelmia.

    Syyskuu on äänestysaikaa. Äänioikeus on kaikilla äänestysvuoden aikana 13 vuotta täyttävillä ja sitä vanhemmilla turkulaisilla.

    Äänestäminen tapahtuu asukasbudjetti.turku.fi –sivustolla 1.9.-30.9.2020. Tuettua äänestämistä toteutetaan kirjastoissa ja yhteispalvelupiste Monitoreissa.

    Suuralueen äänestyksessä voittaneet ehdotukset toteutetaan vuonna 2021.

    Tuotannossa voidaan tehdä yhteistyötä yhteisöjen, yritysten ja asukkaiden kanssa.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Wäiskin kouluhanke etenee

    Wäinö Aaltosen kouluun kuuluvan Ylikylän rakennuksen käytöstä luovuttiin sisäilmasyistä maaliskuussa 2017. Tarveselvityksestä on siirrytty hankesuunnitteluvaiheeseen.

    Kun Ylikylän rakennuksesta luovuttiin, siirtyivät oppilaat Wäinö Aaltosen koulun muihin tiloihin sekä väliaikaisiin parakkirakennuksiin. Samoissa tiloissa sijainnut kirjasto muutti Syvälahteen. Sen jälkeen rakennus on jäänyt tyhjilleen.

    Hankeselvityksen mukaan Ylikylän korvaavan rakennuksen avulla on mahdollisuus huomioida saarilla tapahtuvaa rauhallista oppilasmäärän kasvua. Syvälahti mahdollistaa osan kasvusta, mutta muutaman vuoden kuluttua, kun Syvälahti on täynnä, saarilla ei ole muita koulutiloja kasvua turvaamassa. Tällä hankkeella on mahdollisuus turvata oppilasmäärän muutokset Syvälahden täytyttyä.

    Esityksenä on, että käytöstä poistunut Ylikylän kirjasto- ja koulurakennus ja sitä seuranneet parakkitilat korvataan uudisrakennuksella. Uudisrakennus toteutettaisiin nykyisen Ylikylä -rakennuksen paikalle.

    Käyttäjän näkökulmasta parakkitilat korvaava hanke tarvitaan mahdollisimman pian. Tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen hankkeesta tulee laatia hankesuunnitelma. Tämän jälkeen kilpailutusta, suunnittelua ja rakentamista varten varataan aikaa noin 1,5 - 2 vuotta. Lopullinen toteutusaikataulu sekä rahoitusmalli ratkaistaan kaupungin talousarviokäsittelyn yhteydessä.

    Hintalappu uudelle rakennukselle purkutöiden kanssa on noin viisi miljoonaa euroa.

    Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto hyväksyi tarveselvityksen keväällä, joten suunnitelmat etenevät omaan verkkaiseen tahtiinsa.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Union Trike

    Hirvensalolainen Mika Hietakangas näki ensimmäisen kolmipyöräisen moottoripyörän, triken, joskus nelisenkymmentä vuotta sitten. Vuosia myöhemmin asiat loksahtivat paikalleen ja syntyi Union Trike.

    Harrasteajoneuvotapahtumissa mukana olleet lapset herättivät Hietakankaan ajatuksen siitä, että myös alle metrin mittaisille voisi olla tapahtumassa tarjolla elämyksiä. Muitakin kuin katsomista ja älä koske:a. Syntyi ajatus kolmipyöräisestä lasten polkupyörästä, jonka oli määrä kokea muodonmuutos. Elämä kuitenkin tuli väliin ja projekti jäi vuosiksi.

    Kun hän viime vuonna näki Facebookissa antiikkiliike Wanhan Eliaksen omistajan Antti Kulmalan poljeskelevan vanhalla Union-merkkisellä kolmipyörällä, muistui mieleen vanha projektisuunnitelma. Kulmala lupautui lahjoittamaan fillarin jos lopputulos menisi hyväntekeväisyyteen.

    – Eihän mulla enää ole hitsausvälineitä tai paikkaa, missä tehdä, joten kyselin mukaan projektiin kultaseppää ja moottoripyörärakentajaa Petri Ruususta, joka taas järjesti mukaan muita tekijöitä, Hietakangas kertoo.

    Sen jälkeen onkin pallo vierinyt vinhasti. Nakorauta Oy lahjoitti metallitavaraa, Mesä Tappura Oy puuta kolmipyöränpenkkiin ja auton kattotelineeksi, Automaalaamo Salmi hoiteli värin pintaan, pinstripelegenda Pekka Wizzz Mannermaa viimeisteli maalauksen ja nahkatuotteiden erikoiskäsityöläinen NahkaJaakko lahjoitti nahkaisen työkalulaukun trikeen kiinnitettäväksi.

    Hietakangas hoiti vielä kolmipyörän Turun Stockmannin näyteikkunaan toukokuun loppuun saakka. Kaikki mukana olleet ovat tehneet työnsä vastikkeetta, hyväntekeväisyyttä silmällä pitäen, työtunteja laskematta.

    – Aiomme huutokaupata sne vielä kuluvan kesän aikana. Loppusumma lahjoitetaan lyhentämättömänä TYKS:n lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolle.

    Huutokauppaan saakka kulkupelin voi bongata Turun seudulla Hietakankaan Volvon kattotelineeltä.

    – Tarkoitus on ulkoiluttaa sitä kaupungilla riittävästi. Mikäli koeajolle haluaa, rohkeasti vaan kysymään, niin nostetaan trike kattotelineeltä, Hietakangas sanoo.

    Katso koko tarina ja kuvat Union Triken Facebook-sivuilta.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Urbaani perhe saarilla

    Tarvasjokelainen Marko Rouvali kuvitteli asuvansa lopun ikäänsä Martissa, Betaniankadun vanhoissa kerrostaloissa. Hirvensalo kuitenkin yllätti ja jo puolen vuoden asumisen jälkeen paluu ei enää maittaisi.

    Puhelinhaastattelun ajaksi Rouvali vetää lenkkitossut jalkaansa ja hiekkatien rapina kantautuu linjoja pitkin. Hirvensaloon viime joulukuussa muuttanut perhe on kotiutunut niin hyvin, että ajatus paluusta keskustan pauhuun tuntuu kaukaiselta.

    – Meillä oli tarkoitus asua maailman tappiin saakka Betaniankadulla. Olimme muuttaneet sinne kadun alkupäähän yli kymmenen vuotta aiemmin. Tunsimme naapurit ja suunnittelimme toisen lapsen syntymän jälkeen hankkivamme neljähuoneisen asunnon, hän kertaa.

    Kun neliö sitten tuli hiljaiseen myyntiin ja vuosia väijyttyä asuntoa pääsi katsomaan, ei tunne ollutkaan odotetunlainen.

    – Ei se olisikaan ratkaissut ongelmiamme. Tällä hetkellä isoin asia on se, että ovesta pääsee suoraan omalle takapihalle. Lasten kanssa se helpottaa kyllä niin, että!

    KAUPUNGISTA SAAREEN

    Juurtuminen keskustaan oli käynyt maalaispojalta kuin huomaamatta. Lähtö keskustasta palveluiden ja hälinän ääreltä ei tuntunut vaihtoehdolta. – Olin kovapäinen, enkä myöntynyt. Tykkään kruisailla fillarilla jokivartta ja kuunnella musiikkia. Kun se neliö sitten oli käyty katsomassa, aloimme miettiä, olisiko kuitenkin olemassa jokin toinen suunta.

    Vastaan tuli uusi rivitaloasunto läheltä Haarlanlahtea ja etsiminen loppui.

    – Ei siinä kauaa oikeasti tarvinnut miettiä. Arkkitehtuuri on tanskalaistyylistä, 1970-lukua, omat atriumpihat ja näkymä merelle. Kaiken lisäksi tajusin, että olen töissä keskustassa, joten pääsen sinne joka päivä tekemään niitä samoja asioita, Rouvali nauraa.

    Pellonlaitaa kävellessään hän kertoo näkevänsä pellolla peuroja aterioimassa ja upeita maisemia ympärillään.

    URBAANI ISÄ

    Nelisen vuotta sitten syntyi toinen lapsi, Felix. Esikoinen, Max,oli tuolloin jo kuuden vanha.

    – Päätimme että minä jään nuoremman kanssa kotiin ja vaimo menee äitiysvapaan jälkeen takaisin töihin. Kaverini kaipailivat aina välistä ruokareseptejä, enkä oikein lämmennyt ajatukseen lähetellä viesteissä tekstilitanioita. Sitten joku ehdotti blogin aloittamista, koska pidän myös kuvaamisesta.

    Syntyi Urbaani isä -niminen verkkosivu, jossa sisustamisesta ja ruuanlaitosta innostunut Rouvali jakoi elämäänsä kotonaolon ohella.

    – Vaimoni Mari sanoi, ettei blogiisiä, jotka ovat kotona vauvan kanssa yli vuoden, juuri ole. Siitä se kai lähti.

    Kun nuorempi pojista on jo kohta neljä, eikä Rouvali ole kotona lasten kanssa, keskittyy blogi enemmän sisustamiseen ja ruuanlaittoon.Muutto uuteen kotiin antoi uusia mahdollisuuksia ja sisustaja-isä onkin päässyt toden teolla hommiin.

    OHESSA MAAHANTUONTIA

    Moneen ehtivä pariskunta pyörittää kaiken ohella myös nettikauppaa ja maahantuontiyritystä.

    – Olemme jo vuosia halunneet olla pienyrittäjiä ja tehdä jotain. Sitten saimme käsiimme hamam-pyyhkeitä ja hullaannuimme niihin ihan täysin. Ne eivät olleet tyyliltään aivan meitä, mutta ai että minkälaisia ne ovat ominaisuuksiltaan!

    Turkkilainen monikäyttöinen hamam-pyyhe on puuvillainen, nopeasi kuivuva pyyhe, jota voi käyttää vaikka mekkona tai huivina.

    – Löysimme Turkista valmistajan ja pystytimme nettikaupan viime elokuussa. Päätarkoituksemme ei ole tehdä sitä isosti, mutta esimerkiksi viime joulusesonkina teimme erittäin mukavasti kauppaa ja olimme positiivisesti liemessä, Rouvali nauraa.

    HIRVENSALON KESÄ

    Kesää kohti mennessä perhe on aiemmin tottunut matkustelemaan, mutta jo ennen pandemiaakin he olivat päättäneet viettää ensimmäisen kesänsä uudessa kodissaan.

    – Odotan sitä, että saamme nauttia kesästä kotona ilman sen suurempia reissuja, viettää aikaa omalla terassilla, ulkoporealtaassa ja katsella merelle. Nyt pääsemme toden teolla nauttimaan omasta kodista.

    Kesä ei olisi kesä ilman sopivaa kattausta. Se on Rouvalin mukaan myös loistava tekosyy tehdä palvovaa. Alla kesäinen megapavlovaresepti urbaanin isän tapaan.

    Marko Rouvalin blogin löydät osoitteesta www.urbaaniisa.blogspot.com

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: KALLE MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ihmisen näköisiä juttuja

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Freelancetoimittaja Sini Silván on mainittu lehden kansikuvan tekijänä jo toukokuusta 2009. Tässä lehdessä on häneltä jo 95. perättäinen juttunsa.

    Sattumalla on elämässä monesti suuri osa. Vaikkei toimittaja Silvánkaan täysin sattumalta päätynyt Maininkiin saarelaiskaverien ketjua tekemään, sattui hän kuitenkin entisen päätoimittajan Pirjo Huttusen kanssa samalle hierojalle.

    – Peurakalliolla oli luontaishoitola, jota piti Pirjo Nieminen. Kävin siellä hierottavana ja hän tiesi minun olevan freelancetoimittaja. Asiakkaana kävi myös Pirjo Huttunen, jolle hierojani antoi yhteystietoni.

    Huttunen ja Silván olivat olleet taannoin Radio Sadassa samaan aikaan töissä. Kun silloin kuukauden saarelaisen nimellä kulkeneen juttusarjan tekijä ei jostain syystä jatkanutkaan tointa, päätyi pesti Silvánille.

    Yli kymmenen vuoden yhtenäinen juttusarja ei liene tavallista, varsinkaan saman ihmisen tekemänä.

    – Se merkitsee itselleni paljon. Ei tällaisia moni saa tehdä, varsinkaan niin että juttusarja toimii ja siitä on tykätty. Ja että se on kantanut kaikki nämä vuodet.

    Ajellessaan saarilla, hän näkee taloja, joissa on tullut käytyä ja muistaa niistä tarinoita ja ihmisiä.

    – Minulle on syntynyt saarelaisuudesta hieno kuva. Ihmiset kokevat itsensä hirveän vahvasti saarelaisiksi. Ja varmasti Maininki tekee oman osansa yhdistämisessä. Ja kun esimerkiksi Lautturin päiväkodin kohtalon hetket ovat olleet käsillä, minäkin olen myötäelänyt sitä täältä Puistomäestä asti.

    Tieteestä ja lääketieteestä kiinnostunut ja niihin erikoistunutkin toimittaja kokee olevansa ydinosaamisalueellaan jutustellessa tavallisten ihmisten kanssa haastattelun lomassa.

    – On älyttömän hienoa, että pääsen tutustumaan heihin ihmisinä. Pyrin tekemään sen näköisiä juttuja kuin nämä ihmiset ovat, niin että persoona välittyisi lukijalle asti.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: JOHANNES SALOVAARA

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Visionäärin sitkeys toi sähkön kirjastoautoon

    Viitisen vuotta sitten Turun kirjastoautoista vanhempi, vuonna 1997 hankittu, oli tulossa tiensä päähän. Silloin alkoivat suunnitelmat sen korvaamisesta uudella. Samoihin aikoihin Turkuun tulivat ensimmäiset sähköbussit Fölin käyttöön.

    Siitä lähti hirvensalolaisen Teemu Hiltusen päässä muhimaan – vähän utopistiseltakin vaikuttava – ajatus sähkökirjastoautosta. Nyt – huhtikuussa 2020 – kirjastoauton tallissa seisoo upouusi sähkökäyttöinen 12-metrinen kirjastoauto Jeti, joka viimeistelyn jälkeen ja koronakriisin hellitettyä on valmiina palvelemaan turkulaisia.

    MAAILMAN ENSIMMÄINEN SÄHKÖKÄYTTÖINEN KIRJASTOAUTO

    Sähkön käyttöönotto kirjastoauton energia lähteenä on pioneerityötä matkalla Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2029.

    Turun uusi auto on maailman ensimmäinen täyssähköinen kuorma-autoksi rekisteröity kirjastoauto. Muut tulevat perässä, esimerkiksi Göteborgiin on rakenteilla Volvon ja Kiitokorin yhteistyössä tekemä sähkökirjastoauto.

    Erikoiskirjastovirkailija Teemu teki pohjatyötä sähköauton hankinnassa. Yhteydenotto Volvoon ja Kiitokoriin ei vielä vuonna 2016 tuottanut tulosta, koska yritysten suunnitelmat eivät vielä olleet tarpeeksi pitkällä.

    Teemu oli sinnikäs ja kirjastotoimen silloinen johto lähti valmistelemaan tarjouskilpailua sähkökäyttöisestä kirjastoautosta. Toimivaa palvelukonseptia ei haluttu muuttaa, ainoastaan auton energianlähde.

    Tarjouksen voitti turkulaistaustainen Jeti Industries, joka oli aloittamassa sähköbussien tuotantoa Kiinassa. Uuden auton materiaalit ovat paljolti suomalaista alkuperää, muun muassa teräs, johtosarjat, vaneri, moottori ja jopa ohjelmointi sekä osa työntekijöistä ovat Suomesta.

    PITKIÄ PÄIVIÄ AUTON KIMPUSSA

    Pioneerityössä on myös hintansa. Kaikkia yksityiskohtia ei pysty hahmottamaan tarjouskilpailua laadittaessa. Etenkin lataukseen liittyviä yllätyksiä on tullut ennen auton käyttöönottoa.

    Tallille asennetun latausaseman ja auton keskinäinen kommunikointi on vaatinut viikkojen säädön. Teemu on ollut aktiivisesti mukana ratkomassa teknisiä pulmia. Iso työ on ollut hyllyjen säädöt, sillä Teemun mukaan mekanismi ei ole ”paras mahdollinen”.

    Uudessa autossa on vaihdettavia moduulikärryjä, joten säädettävää on paljon. Koronasulusta huolimatta työpäivät kirjastoauton tallilla ovat venyneet pitkiksi.

    TEEMUN TEKNINEN OSAAMINEN HUOMATTU TÖISSÄ

    Keskivertokirjastolaiselta ei edellytetä syvällistä autoteknistä osaamista – ei edes kirjastoautossa, mutta Teemun auto- ja kuljetusinsinöörin koulutuksella on käyttöä monenlaisissa tilanteissa.

    Teemua pyydetään apuun, kun auton kojelaudassa palaa joku outo valo, tietoliikenneyhteydet autoissa takkuavat, tulostin ei toimi tai nitojasta ovat niitit loppu. Avuliaisuus ja tekniset taidot ovat hyvä yhdistelmä.

    Kirjastoautoon Teemu ajautui appiukkonsa Hirvensalon kirjaston entisen johtajan Kimmo Pölläsen suosituksesta. Sijaisuudesta vuonna 2004 alkanut työ kiinnosti Teemua ja hän kouluttautui työn ohessa kirjastovirkailijaksi.

    – Parasta työssä ovat työpisteen vaihtuvat maisemat sekä asiakaskohtaamiset. Vaihtelevat päivärutiinit ja pienet tekniset haasteet ovat mukava lisä päivään, työkavereita unohtamatta, mies veistelee.

    Viimeiset pari vuotta on uuden kirjastoauton hankinta työllistänyt Teemua arkirutiinien ohessa. Suunnittelutyö on vaatinut pari visiittiä Kiinaan ja jatkuvaa yhteydenpitoa valmistajan kanssa.

    PERHE JA MÖKKIPUUHASTELU RENTOUTTAVAT

    Vapaa-aika kuluu perheen yhteisissä ja omissa harrastuksissa. Pojat, Joonatan, 14 v. ja Eemil 12 v. pelaavat kumpikin sählyä Hirvensalon Heiton joukkueessa. Teemu toimii Joonatanin joukkueen rahastonhoitajana sekä tarvittaessa linja-autonkuljettajana molemmille joukkueille.

    Oma sählyilta on kerran viikossa kirjastolaisten kanssa. Logistiikasta Teemu ei pääse vapaallakaan. Hän on perheen autonkuljettaja, joka kuskaa sekä henkilöt, tavarat ja viikottaiset ruoat. Korona-aikana hän hoitaa kolmen huushollin ruokaostokset. Oman perheen lisäksi Teemu käy kaupassa appivanhempiensa ja iäkkään tuttavansa puolesta.

    Vapaa-aika vierähtää Iniössä perheystävän – ja poikien kummisedän – kanssa yhteisesti vuokratulla mökillä. Mökkiperinne on jatkunut jo 23 vuotta. Iniössä Hiltusen perhe viettää – kesälomien lisäksi - viikonloppuja ympäri vuoden aina kun se on poikien harrastuksilta mahdollista.

    Iniön luonto tarjoaa antimiaan. Kalastus, marjastus ja sienestäminen ovat yhteisiä rentoutustapoja. Iniö on myös hyvä tukikohta kesäisille veneretkille. Aamulenkit Nemon, espanjanvesikoiran, kanssa ovat Teemun tapa ladata omat akut ennen päivän töitä, jotka nekin tällä hetkellä liittyvät akkujen lataukseen.

    TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Mitä kuuluu pihatalkkarille?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Tony Jouhilammella on ollut jo pienestä pitäen yhteys Hirvensaloon. Parhaalla lapsuudenystävällä oli Hirvensalossa mökki, jolla hän vieraili usein pienenä poikana. Vanhemmiten saaret ovat tulleet tutuiksi hänen viettäessään aikaa Turun Kuurojen Yhdistyksen kesäpaikalla Huvirannassa, Kakskerrassa. Kuuron Tonyn äidinkielenä on viittomakieli.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    – Olen huumorintajuinen ja sosiaalinen kaveri, monet sanovat mukavaksi.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    – Lempinimeni on Tuoppi.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    – Olen ollut työttömänä viimeiset kaksi vuotta. Työkseni olen tehnyt vaihtelevia pätkätöitä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    – Minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään haaveammattia.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    – Mieluiten ehkä kuitenkin tekisin töitä tietotekniikan parissa.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    – Aamuni alkaa aina ehdottomasti kahvilla ja aamupalalla.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    – Tällä viikolla piristävintä on ollut huomata kevään eteneminen ja se, että kesä on oikeasti taas tulossa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    – Eniten viikon aikana on harmittanut koronavirus ja siitä lukemani uutiset.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    – Asun Turussa Härkämäessä.

    MITÄ HARRASTAT?
    – Harrastan frisbeegolfia ja avantouintia.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    – Joskus tekisi mieli kokeilla padelia. Se on mailapeli, jonka säännöt ja
    pelikenttä ovat eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    – Telkkarin ääreen minut naulitsee Master Chef Australia.

    MISTÄ UNELMOIT?
    – Unelmoin matkasta Yhdysvaltoihin.

    MITEN RENTOUDUT?
    – Rentoudun mökillä ja avantouinnissa sekä viettämällä aikaa kavereiden kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    – Hirvensalon saarille minut toi TE-keskuksen vinkkaus siitä, että työtä omakotitalkkarina olisi tarjolla.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI SAARILLA?
    – Saaret ovat minulle tuttuja entuudestaan ja on kaksi mielipaikkaa; Ekvallan uimaranta ja Turun kuurojenyhdistys ry:n mökki Huviranta.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    – Mitään extremelajia en kyllä uskaltaisi koskaan kokeilla.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    – Vuonna 2014 kävin ensimmäistä kertaa aurinkolomalla ulkomailla, Turkissa, ja sen lomamatkan voisin vaikka kokea uudestaankin eli siihen vuoteen voisin palata, vaikka pelkäänkin lentämistä.

    MINKÄ ASIAN NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    – Minulle ei tule mieleen juuri mitään, mitä haluaisin yhteiskunnassa muuttaa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?

    – Edellinen iso tapahtuma, jossa olen käynyt, on ollut Kuurojen Kulttuuripäivät Hämeenlinnassa vuonna 2018.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    – Minun piti osallistua Kuurojen Kulttuuripäiville myös tänä vuonna Joensuussa, mutta ne jouduttiin koronan vuoksi siirtämään eteenpäin.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021? 

    – Enpä tiedä, mitä itseltäni ensi vuonna kysyisin, ehkäpä sitä, miten aion juhlia, kun täytän 50.

    Hirvensalon Omakotiyhdistyksen pihatalkkarin tuntihinta on 6 €/h ja lisäksi talkkarille maksetaan 10 sentin pyöräkorvaus. Pihatalkkarin työstä voi hakea kotitalousvähennystä.

    Työaika on päiväsaikaan, esimerkiksi kello 9-14. Muista ajoista on sovittava erikseen. Voit tilata pihatalkkarin myöskin hallituksen jäsenen Marja-Liisa Salmisen kautta numerosta 040 189 6259 tai sähköpostilla hallitus@hirvensalonomakotiyhdistys.fi.

    Koronatilanteeseen liittyen kansalliset rajoitukset on huomioitava.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Pienten puolella Aamu ja Ilari

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    HIMMENNIN
    AAMU: Ei hajuakaan.
    ILARI: En tiedä.

    PENKINLÄMMITIN
    AAMU: Kone lämmittää penkkiä.
    ILARI: Pepun lämmitin. (nauraa)

    TEKOTURKIS
    AAMU: En tiedä, ehkä joku keinutuoli pehmuste.
    ILARI: Ihmiselle tehty, sellainen ommeltu juttu.

    SAMETTITYYNY
    AAMU: Naamiaisia varten tehty naamari.
    ILARI: Hieno tyyny.

    RUOTSIN KRUUNU
    AAMU: Siellä käytetään kruunua päässä, kuningas ja kuningatar käyttää ja prinsessat.
    ILARI: Aina pidetään päässä. Aamulla laitetaan.

    PAAHDE
    AAMU: Paahtoleipä.
    ILARI: Silloin voi palaa.

    KEVÄTRULLA
    AAMU: Se on rulla, joka lämmitetään.
    ILARI: Leipä, johon laitetaan päärynää väliin ja sit uuniin.

    LIITO-ORAVA
    AAMU: Orava hyppii puissa.
    ILARI: Se on sellainen orava, joka laittaa selän liitoon. Se avaa sen selkärepun ja sieltä tulee niin kuin siivet.

    MITÄ TEKEE...?

    ISÄNNÖITSIJÄ
    AAMU: Olen nähnyt, mut en muista.
    ILARI: Liikkuu köyttä pitkin tosi lujaa.

    KAUPPIAS
    AAMU: Ostaa kaikkea ja myy.
    ILARI: Sille maksetaan kaupassa.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KIRKKO
    AAMU: Sellainen missä on vanhoja tavaroita.
    ILARI: Iloinen hyvä paikka.

    VENE
    AAMU: Semmoinen, jota soudetaan ja ei mene rikki.
    ILARI: Liikkuu hyvin ja kelluu.

    MIHIN TARVITAAN...?

    HYTTYSIÄ
    AAMU: En osaa vastata. Ne on pieniä ja ne pistää, enkä tykkää niistä.
    ILARI: Ne kuolettaa ihmisiä pistämällä.

    SOKERIA
    AAMU: Iskä pistää kahviin.
    ILARI: Kahviin ja paljon maitoa myös.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    AAMU: Semmoinen ettei kukaan kiusaa. On hauskaa ja on oma perhe. Lapset, äiti ja iskä. Asuu Raumalla tai Turussa.
    ILARI: On aina kauheen iloinen ja kiva perhe. Minä, äiti, iskä, isoveli ja isosisko.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    AAMU: Kampaaja. Äiti on kanssa ja iskä samassa paikassa mut eri työ.
    ILARI: Ninja. Palomies, sammuttaa tulipaloja. Mun serkku on palomies.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ämyri: Boostia liikuntaan!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Jos sinusta tuntuu, että liikuntaan olisi kiva saada vaihtelua, kokeile esimerkiksi puhelimen sovelluksia ja internetistä löytyviä videoita. Keräsin kokoon omat suosikkini, jotka olen todennut toimiviksi.

    Juokseminen on helppo ja halpa harrastus. Tarvitset vain hyvät juoksukengät ja lenkkipolun. Motivaation löytäminen juoksemiseen onkin sitten toinen juttu. Juokseminen kävelytietä pitkin voi tuntua aika puuduttavalta ajatukselta. Lenkkeilyyn saa vaihtelua juoksemalla esimerkiksi metsäpoluilla, kuten Hirvensalon Paavonpoluilla. Siellä myös aivosi pääsevät töihin, kun joudut väistelemään kantoja ja kiviä.

    Juoksemiseen löytyy sovelluskaupasta monia hyödyllisiä sovelluksia, joilla saat boostia lenkkeilyyn. Nike Run Club on ilmainen juoksusovellus, jonka avulla voit seurata lenkkejäsi ja harjoitella sinulle sopivalla juoksuohjelmalla. Keräät juostessasi saavutuksia ja voit osallistua yhteishaasteisiin.

    Jos zombieohjelmat- ja pelit ovat sinun juttusi, pidät varmasti Zombies, Run! -sovelluksesta. Tässä sovelluksessa ainoa tehtäväsi on juosta pakoon zombeja ja samalla rakentaa itsellesi tukikohtaa. Valitsemasi juoksumatkan aikana keräät itsellesi tarvikkeita tukikohdan rakentamista varten. Mutta muista samalla juosta pakoon zombeja, ne ovat aivan kintereilläsi!

    Internet on täynnä ilmaisia lihaskunto- ja cardiotreenejä. Kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat ja inspiroivimmat treenit. Jos haluat kokeilla kotitreeneissä sovellusta, Nike Training on oiva sovellus siihen tarkoitukseen. Sieltä löydät niin lihaskunto- kuin sykkeennostatustreenejä aina viidestä minuutista 45 minuuttiin. Tässäkin sovelluksessa keräät treenaamalla saavutuksia, joten motivaation luulisi pysyvän korkealla.

    Liikkumisen ei tarvitse aina olla hikihatussa juoksemista tai tehokasta lihaskuntotreeniä. Yksi erittäin hauska treenimuoto on tanssivideot. YouTubesta löytyy esimerkiksi käyttäjä The Studio By Jamie Kinkeade, jonka tanssivideot ovat ensinnäkin todella hauskoja, mutta myös erittäin tehokkaita kunnonnostattajia. Vaikka et olisi koskaan tanssinut, kannattaa näitä videoita silti kokeilla. Pääasia on, että sinulla on hauskaa ja hiki virtaa!

    Liikunnassa vain oma mielikuvitus on rajana, joten anna kaikkein hulluimmillekin ideoille mahdollisuus. Mitä hauskimpia haasteita liikuntaan löytyy sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi kyykky kukkaruukku sylissä, erilaiset vessapaperihaasteet ja lankutushaasteet. Kun haastat vielä kaverin tai perheenjäsenen mukaan liikkumaan, tulee siitä monin verroin hauskempaa!

    TEKSTI JA KUVA: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Satavan kyläkaupan uusi tuleminen

    Satavan kyläkauppa lopetti toimintansa marraskuussa 2019. Kesäkuussa 2020 kauppa aukeaa uusin voimin ja suunnitelmin.

    Kaarinan Littoisissa 50/50 Bistro -ravintolaa pitävä kaksikko Viljam Haarala ja Tommi Hirvonen ryhtyvät kesällä ravintoloitsijoiden lisäksi kauppiaiksi.

    – Satavan kyläkauppahan on monelle turkulaiselle sellainen legendaarinen paikka. Kaikilla on omat muistonsa sen kanssa ja kun kuulimme, että tila on vapautumassa, alkoivat suunnitelmat elää, Haarala sanoo.

    – Olimme suunnitelleet jo liiketoiminnan laajentamista toisaalle, kun kuulimme kaupan loppumisesta. Satuimme oikeaan aikaan liikkeelle. Kun asun Kakskerrassa, on sijaintikin meille otollinen, vuoden saarella asunut Hirvonen kertoo.

    Kaupalle on tulossa niin sanottu yhden pysähdyksen kauppa, josta mökkiläiselle tai saarelaiselle on tarjolla kaikki perustarvikkeista pitopöydän kattaukseen saakka.

    – Meille on tulossa kaupan puolelle paljon erilaisia ruokatuotteita tarjolle, joita esivalmistamme itse sekä myös ravintola ja terassi, Hirvonen avaa.

    – Haluamme kaupalla palvella saarelaisia ja mökkiläisiä, sekä olla turkulaisille lähimatkakohde, johon voi tulla vaikka polkupyörällä, ostaa meiltä piknik-korin ja mennä tuohon lähirannalle nauttimaan päivästä, Haarala jatkaa.

    Viimeistään juhannuksena 50/50 Bistro ja puoti on tarkoitus olla avoinna asiakkaille. Nimi juontaa juurensa ravintolan tarjoamaan ruokaan, jossa puolet on aina vegaanista.

    – Emme halua eriarvoistaa minkään ruokavalion syöjiä vaan tarjota jokaiselle yhtä hyvät ruuat ja saattaa heidät saman pöydän ääreen, Hirvonen kertoo.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Kaasavuori - Muinaistulia rantakallioilla

    Suomen rannikkoalueiden karttoja tutkiessaan törmää tämän tästä nimeen Kaasavuori ja sen ruotsinkieliseen muotoon Kasberget. Sana kaasa tarkoittaa näkyvälle paikalle meren rantaan kivistä tai puusta kasattua röykkiötä. Vihollisen lähestyessä puinen kaasa tai kiviröykkiön päälle koottu nuotio sytytettiin varoittamaan ihmisiä lähestyvästä vaarasta.

    Saarten oma Kaasavuori löytyy Maanpäästä, Hirvensalon läntisimmästä kärjestä. Jyrkästi merestä kohoava kallio nousee lähes neljänkymmenen metrin korkeuteen. Sen paljaalta laelta aukeavat komeat näkymät Airistolle ja lähisaarille.

    Kaasavuorella seistessään voi kuvitella, kuinka joku satoja vuosia sitten tähysti samalta paikalta merelle. Ehkä tuo joku on nähnyt kaukaisuudesta lähestyvän vihollisaluksen hahmon ja tuikannut kalliolla seisovan, riu’uista kootun kaasan kädet täristen tuleen.

    Nykyään lähimmäs muinaisten aikojen tunnelmaa pääsee kapuamalla Kaasavuorelle elokuun lopussa, kun vietetään muinaistulien yötä. Silloin vuorelta tähystävä voi nähdä useita kokkoja Airiston hämärtyvillä rannoilla.

    Rauhanomaisempaa tunnelmaa kaipaava voi istua kesäisenä iltana lämpimälle kalliolle. Kun ajoittaa vierailunsa sopivasti, voi nähdä höyrylaiva Ukko-Pekan lipuvan keskellä avointa selkää yksinäisenä nököttävälle Loistokarille ja kuunnella laituritanssien säveliä. Näkymän kruunaa Ruissalon taakse laskeva aurinko.

    Kaasavuorelle pääsee kätevästi paikallisliikenteen linjalla 53, jonka päätepysäkki on Maanpäässä suoraan Kaasavuoren juurella. Omalla autolla kulkeville on raivattu linja-auton kääntöpaikan reunaan epävirallinen parkkipaikka, johon mahtuu kerralla pari autoa. Se onkin ainoa järkevä pysäköintimahdollisuus. Tiet ovat Maanpäässä kapeita, eikä levikkeitä juuri ole. Auton jättäminen linja-auton kääntöpaikalle on ehdottomasti kielletty. Pyöräilijöillä ei parkkiongelmia ole, sillä Maanpääntie tuo polkijan perille mukavien maalaismaisemien halki.

    Kääntöpaikalta eteenpäin jatkavan tien oikealta puolelta lähtee hyvin tallattu polku, joka kaartuu oikealle ja nousee kohti vuoren huippua. Polkuja on paljon, mutta eksymisen vaaraa ei ole. Koko ajan korkeammalle pyrkimällä voi pian nähdä kalliomäntyjen lomasta pilkottavan meren. Maasto on helppokulkuista. Käveltävää tulee kolmisen sataa metriä suuntaansa.

    Perillä maisemat palkitsevat houkutellen istahtamaan ja tuijottelemaan merelle. Nyt on sopiva hetki kaivaa esiin eväät ja nauttia maisemista.

    Geokätkö ”Kaasavuori”: https://coord. info/GCREDT

    Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Uusi juttusarja: Retkiä Saarilla

    Turun Saarten luonto on ainutlaatuisen upea. Jokainen lähimetsä kätkee sisäänsä palasen luonnonkauneutta ja mielenrauhaa, joskus myös odottamattomia yllätyksiä. Vielä löytyy taajaan rakennetuilta rannoiltakin paikkoja, joissa pääsee nauttimaan huikeista merimaisemista.

    Tästä Mainingin numerosta alkaa juttusarja, joka esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

    – Saarilla metsään pääsemiseen riittää, että astuu ulos ovesta, iloitsee juttusarjan kirjoittaja Sami Pyörre.

    Siitä mahdollisuudesta Pyörteen tulee nautittua joka päivä.

    – Käyn yksin polkujuoksulenkeillä ja perheen kanssa kävelyillä lähimetsissä ja -kallioilla. Jo pelkkä luontoon pääseminen rauhoittaa mielen työpäivän jälkeen. Aina löytyy jotain uutta: tutkimattomia polkuja, kiehtovia kalliomuodostelmia, sammaleiseen maastoon siivilöityviä auringonläikkiä. Hyvällä tuurilla voi nähdä vaikka mäyräperheen touhuissaan tai löytää kallioiden kätköistä aiemmin huomaamatta jääneen luolan. On uskomatonta, miten monta hienoa paikkaa Saarille mahtuu.

    Juttusarjan aloittaa Kaasavuori. Myöhemmissä osissa käydään läpi Saarten metsiä, rantoja ja kallioita sekä niiden kätkemiä salaisuuksia.

    VASTUULLISTA RETKEILYÄ

    Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Käytännössä oikeudet sallivat liikkumisen, oleskelun ja tilapäisen yöpymisen luonnossa, kunhan ei aiheuta toiminnallaan vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle.

    Seuraavaan listaan on kerätty muutamia ohjeita retkeilijöille: • Kulje häiritsemättä muita. Asukkaiden kotirauha säilyy, kun kierrät pihapiirit etkä metelöi. Pihapiirien ulkopuolella voit liikkua jokamiehenoikeuksien nojalla vapaasti.
    • Pidä koirasi kytkettynä, jollei sinulla ole maanomistajan lupaa. Luvista huolimatta koirat on pidettävä kytkettyinä 1.3. – 19.8. välisenä aikana. Näin suojellaan pesiviä eläimiä.
    • Nauti luonnon antimista. Luonnonvaraisten marjojen, sienien ja kukkien poimiminen on sallittua. Oikeus ei koske sammalia ja jäkäliä eikä salli oksien tai kuoren irrottamista puista.
    • Tee tulet vain tulipaikalle. Avotulen teko ja polttopuiden ottaminen vaativat maanomistajan luvan. Kertakäyttögrilli lasketaan avotuleksi.
    • Vie roskasi kotiin. Kaiken, minkä jaksat tuoda paikalle, jaksat myös viedä pois.
    • Nauti luonnosta!

    GEOKÄTKÖILIJÄ LIIKKUU AARTEITA ETSIEN

    Geokätköily on nykyaikaista aarteenetsintää, jossa etsitään toisten harrastajien piilottamia geokätköjä. Harrastus sopii erinomaisesti retkeilystä pitäville, sillä kätköjä on usein piilotettu hienoihin luontokohteisiin. Kaikista tämän juttusarjan kohteista löytyy vähintään yksi geokätkö.

    Geokätkö on maastoon piilotettu säänkestävä rasia, jonka sisältä löytyy lokikirja ja kätkötiedote. Kätkön löytävä kirjoittaa nimimerkkinsä lokikirjaan todisteeksi käynnistään ja yleensä kirjaa löytönsä myös netin kätköilysivustolle.

    Sivuston avulla voi tutustua geokätköihin eri puolilla maailmaa ja lukea muiden kätköilijöiden retkikertomuksia. Kätköjä muiden iloksi piilottavat harrastajat eivät saa vaivannäöstään muuta palkkiota kuin kävijöiden kiitokset ja kertomukset, joten on kohteliasta kirjoittaa nettipalveluun edes muutama lause retkestään – tietenkin kätkön piilopaikkaa muille paljastamatta.

    Geokätköissä on usein lapsia varten pieniä vaihtotavaroita. Sellaisen saa ottaa, kunhan jättää jotain suunnilleen saman arvoista tilalle. Tyypillisiä vaihtotavaroita ovat pääsiäismunista saatavat pienet lelut.

    Joskus kätköistä voi löytyä niin sanottuja kulkevaisia, jotka tunnistaa niihin merkitystä seurantakoodista. Kulkevaisen ottaessaan ei tarvitse jättää mitään tilalle, mutta ottaminen pitää kirjata kätköilysivustolle. Sen jälkeen kulkevainen pitää pudottaa muutaman päivän sisällä johonkin toiseen kätköön ja kirjata pudotus. Jollet halua siirtää kulkevaista, voit hyvin jättää sen kätköön odottamaan seuraavia kävijöitä.

    Kätköjen etsiminen kannattaa aloittaa luomalla nimimerkki sivustolla www.geocaching.com. Sign up -painike löytyy etusivun oikeasta yläkulmasta. Toinen hyvä sivusto on suomenkielinen geocache.fi. Sinne kannattaa hakeutua, kun on ensin luonut nimimerkin. Nimimerkin luominen ja kätköjen etsiminen on ilmaista.

    Kätköjen etsimiseen tarvitaan vain älypuhelin ja siihen ladattava ilmaissovellus. Edistyneemmät harrastajat käyttävät puhelimen sijaan erillisiä GPS-paikantimia. Ne ovat tarkempia ja kestävät paremmin säätä ja kolhuja. Puhelimella pääsee kuitenkin hyvin alkuun. Ilmaisia kätköilysovelluksia löytyy osoitteesta geocaching.com/play/mobile.

    TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Wäiskin kouluhanke etenee

    Wäinö Aaltosen kouluun kuuluvan Ylikylän rakennuksen käytöstä luovuttiin sisäilmasyistä maaliskuussa 2017. Tarveselvityksestä on siirrytty hankesuunnitteluvaiheeseen.

    Kun Ylikylän rakennuksesta luovuttiin, siirtyivät oppilaat Wäinö Aaltosen koulun muihin tiloihin sekä väliaikaisiin parakkirakennuksiin. Samoissa tiloissa sijainnut kirjasto muutti Syvälahteen. Sen jälkeen rakennus on jäänyt tyhjilleen.

    Hankeselvityksen mukaan Ylikylän korvaavan rakennuksen avulla on mahdollisuus huomioida saarilla tapahtuvaa rauhallista oppilasmäärän kasvua. Syvälahti mahdollistaa osan kasvusta, mutta muutaman vuoden kuluttua, kun Syvälahti on täynnä, saarilla ei ole muita koulutiloja kasvua turvaamassa. Tällä hankkeella on mahdollisuus turvata oppilasmäärän muutokset Syvälahden täytyttyä.

    Esityksenä on, että käytöstä poistunut Ylikylän kirjasto- ja koulurakennus ja sitä seuranneet parakkitilat korvataan uudisrakennuksella. Uudisrakennus toteutettaisiin nykyisen Ylikylä -rakennuksen paikalle.

    Käyttäjän näkökulmasta parakkitilat korvaava hanke tarvitaan mahdollisimman pian. Tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen hankkeesta tulee laatia hankesuunnitelma. Tämän jälkeen kilpailutusta, suunnittelua ja rakentamista varten varataan aikaa noin 1,5 - 2 vuotta. Lopullinen toteutusaikataulu sekä rahoitusmalli ratkaistaan kaupungin talousarviokäsittelyn yhteydessä.

    Hintalappu uudelle rakennukselle purkutöiden kanssa on noin viisi miljoonaa euroa.

    Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto hyväksyi tarveselvityksen keväällä, joten suunnitelmat etenevät omaan verkkaiseen tahtiinsa.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Union Trike

    Hirvensalolainen Mika Hietakangas näki ensimmäisen kolmipyöräisen moottoripyörän, triken, joskus nelisenkymmentä vuotta sitten. Vuosia myöhemmin asiat loksahtivat paikalleen ja syntyi Union Trike.

    Harrasteajoneuvotapahtumissa mukana olleet lapset herättivät Hietakankaan ajatuksen siitä, että myös alle metrin mittaisille voisi olla tapahtumassa tarjolla elämyksiä. Muitakin kuin katsomista ja älä koske:a. Syntyi ajatus kolmipyöräisestä lasten polkupyörästä, jonka oli määrä kokea muodonmuutos. Elämä kuitenkin tuli väliin ja projekti jäi vuosiksi.

    Kun hän viime vuonna näki Facebookissa antiikkiliike Wanhan Eliaksen omistajan Antti Kulmalan poljeskelevan vanhalla Union-merkkisellä kolmipyörällä, muistui mieleen vanha projektisuunnitelma. Kulmala lupautui lahjoittamaan fillarin jos lopputulos menisi hyväntekeväisyyteen.

    – Eihän mulla enää ole hitsausvälineitä tai paikkaa, missä tehdä, joten kyselin mukaan projektiin kultaseppää ja moottoripyörärakentajaa Petri Ruususta, joka taas järjesti mukaan muita tekijöitä, Hietakangas kertoo.

    Sen jälkeen onkin pallo vierinyt vinhasti. Nakorauta Oy lahjoitti metallitavaraa, Mesä Tappura Oy puuta kolmipyöränpenkkiin ja auton kattotelineeksi, Automaalaamo Salmi hoiteli värin pintaan, pinstripelegenda Pekka Wizzz Mannermaa viimeisteli maalauksen ja nahkatuotteiden erikoiskäsityöläinen NahkaJaakko lahjoitti nahkaisen työkalulaukun trikeen kiinnitettäväksi.

    Hietakangas hoiti vielä kolmipyörän Turun Stockmannin näyteikkunaan toukokuun loppuun saakka. Kaikki mukana olleet ovat tehneet työnsä vastikkeetta, hyväntekeväisyyttä silmällä pitäen, työtunteja laskematta.

    – Aiomme huutokaupata sne vielä kuluvan kesän aikana. Loppusumma lahjoitetaan lyhentämättömänä TYKS:n lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolle.

    Huutokauppaan saakka kulkupelin voi bongata Turun seudulla Hietakankaan Volvon kattotelineeltä.

    – Tarkoitus on ulkoiluttaa sitä kaupungilla riittävästi. Mikäli koeajolle haluaa, rohkeasti vaan kysymään, niin nostetaan trike kattotelineeltä, Hietakangas sanoo.

    Katso koko tarina ja kuvat Union Triken Facebook-sivuilta.

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Urbaani perhe saarilla

    Tarvasjokelainen Marko Rouvali kuvitteli asuvansa lopun ikäänsä Martissa, Betaniankadun vanhoissa kerrostaloissa. Hirvensalo kuitenkin yllätti ja jo puolen vuoden asumisen jälkeen paluu ei enää maittaisi.

    Puhelinhaastattelun ajaksi Rouvali vetää lenkkitossut jalkaansa ja hiekkatien rapina kantautuu linjoja pitkin. Hirvensaloon viime joulukuussa muuttanut perhe on kotiutunut niin hyvin, että ajatus paluusta keskustan pauhuun tuntuu kaukaiselta.

    – Meillä oli tarkoitus asua maailman tappiin saakka Betaniankadulla. Olimme muuttaneet sinne kadun alkupäähän yli kymmenen vuotta aiemmin. Tunsimme naapurit ja suunnittelimme toisen lapsen syntymän jälkeen hankkivamme neljähuoneisen asunnon, hän kertaa.

    Kun neliö sitten tuli hiljaiseen myyntiin ja vuosia väijyttyä asuntoa pääsi katsomaan, ei tunne ollutkaan odotetunlainen.

    – Ei se olisikaan ratkaissut ongelmiamme. Tällä hetkellä isoin asia on se, että ovesta pääsee suoraan omalle takapihalle. Lasten kanssa se helpottaa kyllä niin, että!

    KAUPUNGISTA SAAREEN

    Juurtuminen keskustaan oli käynyt maalaispojalta kuin huomaamatta. Lähtö keskustasta palveluiden ja hälinän ääreltä ei tuntunut vaihtoehdolta. – Olin kovapäinen, enkä myöntynyt. Tykkään kruisailla fillarilla jokivartta ja kuunnella musiikkia. Kun se neliö sitten oli käyty katsomassa, aloimme miettiä, olisiko kuitenkin olemassa jokin toinen suunta.

    Vastaan tuli uusi rivitaloasunto läheltä Haarlanlahtea ja etsiminen loppui.

    – Ei siinä kauaa oikeasti tarvinnut miettiä. Arkkitehtuuri on tanskalaistyylistä, 1970-lukua, omat atriumpihat ja näkymä merelle. Kaiken lisäksi tajusin, että olen töissä keskustassa, joten pääsen sinne joka päivä tekemään niitä samoja asioita, Rouvali nauraa.

    Pellonlaitaa kävellessään hän kertoo näkevänsä pellolla peuroja aterioimassa ja upeita maisemia ympärillään.

    URBAANI ISÄ

    Nelisen vuotta sitten syntyi toinen lapsi, Felix. Esikoinen, Max,oli tuolloin jo kuuden vanha.

    – Päätimme että minä jään nuoremman kanssa kotiin ja vaimo menee äitiysvapaan jälkeen takaisin töihin. Kaverini kaipailivat aina välistä ruokareseptejä, enkä oikein lämmennyt ajatukseen lähetellä viesteissä tekstilitanioita. Sitten joku ehdotti blogin aloittamista, koska pidän myös kuvaamisesta.

    Syntyi Urbaani isä -niminen verkkosivu, jossa sisustamisesta ja ruuanlaitosta innostunut Rouvali jakoi elämäänsä kotonaolon ohella.

    – Vaimoni Mari sanoi, ettei blogiisiä, jotka ovat kotona vauvan kanssa yli vuoden, juuri ole. Siitä se kai lähti.

    Kun nuorempi pojista on jo kohta neljä, eikä Rouvali ole kotona lasten kanssa, keskittyy blogi enemmän sisustamiseen ja ruuanlaittoon.Muutto uuteen kotiin antoi uusia mahdollisuuksia ja sisustaja-isä onkin päässyt toden teolla hommiin.

    OHESSA MAAHANTUONTIA

    Moneen ehtivä pariskunta pyörittää kaiken ohella myös nettikauppaa ja maahantuontiyritystä.

    – Olemme jo vuosia halunneet olla pienyrittäjiä ja tehdä jotain. Sitten saimme käsiimme hamam-pyyhkeitä ja hullaannuimme niihin ihan täysin. Ne eivät olleet tyyliltään aivan meitä, mutta ai että minkälaisia ne ovat ominaisuuksiltaan!

    Turkkilainen monikäyttöinen hamam-pyyhe on puuvillainen, nopeasi kuivuva pyyhe, jota voi käyttää vaikka mekkona tai huivina.

    – Löysimme Turkista valmistajan ja pystytimme nettikaupan viime elokuussa. Päätarkoituksemme ei ole tehdä sitä isosti, mutta esimerkiksi viime joulusesonkina teimme erittäin mukavasti kauppaa ja olimme positiivisesti liemessä, Rouvali nauraa.

    HIRVENSALON KESÄ

    Kesää kohti mennessä perhe on aiemmin tottunut matkustelemaan, mutta jo ennen pandemiaakin he olivat päättäneet viettää ensimmäisen kesänsä uudessa kodissaan.

    – Odotan sitä, että saamme nauttia kesästä kotona ilman sen suurempia reissuja, viettää aikaa omalla terassilla, ulkoporealtaassa ja katsella merelle. Nyt pääsemme toden teolla nauttimaan omasta kodista.

    Kesä ei olisi kesä ilman sopivaa kattausta. Se on Rouvalin mukaan myös loistava tekosyy tehdä palvovaa. Alla kesäinen megapavlovaresepti urbaanin isän tapaan.

    Marko Rouvalin blogin löydät osoitteesta www.urbaaniisa.blogspot.com

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: KALLE MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ihmisen näköisiä juttuja

    Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

    Freelancetoimittaja Sini Silván on mainittu lehden kansikuvan tekijänä jo toukokuusta 2009. Tässä lehdessä on häneltä jo 95. perättäinen juttunsa.

    Sattumalla on elämässä monesti suuri osa. Vaikkei toimittaja Silvánkaan täysin sattumalta päätynyt Maininkiin saarelaiskaverien ketjua tekemään, sattui hän kuitenkin entisen päätoimittajan Pirjo Huttusen kanssa samalle hierojalle.

    – Peurakalliolla oli luontaishoitola, jota piti Pirjo Nieminen. Kävin siellä hierottavana ja hän tiesi minun olevan freelancetoimittaja. Asiakkaana kävi myös Pirjo Huttunen, jolle hierojani antoi yhteystietoni.

    Huttunen ja Silván olivat olleet taannoin Radio Sadassa samaan aikaan töissä. Kun silloin kuukauden saarelaisen nimellä kulkeneen juttusarjan tekijä ei jostain syystä jatkanutkaan tointa, päätyi pesti Silvánille.

    Yli kymmenen vuoden yhtenäinen juttusarja ei liene tavallista, varsinkaan saman ihmisen tekemänä.

    – Se merkitsee itselleni paljon. Ei tällaisia moni saa tehdä, varsinkaan niin että juttusarja toimii ja siitä on tykätty. Ja että se on kantanut kaikki nämä vuodet.

    Ajellessaan saarilla, hän näkee taloja, joissa on tullut käytyä ja muistaa niistä tarinoita ja ihmisiä.

    – Minulle on syntynyt saarelaisuudesta hieno kuva. Ihmiset kokevat itsensä hirveän vahvasti saarelaisiksi. Ja varmasti Maininki tekee oman osansa yhdistämisessä. Ja kun esimerkiksi Lautturin päiväkodin kohtalon hetket ovat olleet käsillä, minäkin olen myötäelänyt sitä täältä Puistomäestä asti.

    Tieteestä ja lääketieteestä kiinnostunut ja niihin erikoistunutkin toimittaja kokee olevansa ydinosaamisalueellaan jutustellessa tavallisten ihmisten kanssa haastattelun lomassa.

    – On älyttömän hienoa, että pääsen tutustumaan heihin ihmisinä. Pyrin tekemään sen näköisiä juttuja kuin nämä ihmiset ovat, niin että persoona välittyisi lukijalle asti.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: JOHANNES SALOVAARA

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Visionäärin sitkeys toi sähkön kirjastoautoon

    Viitisen vuotta sitten Turun kirjastoautoista vanhempi, vuonna 1997 hankittu, oli tulossa tiensä päähän. Silloin alkoivat suunnitelmat sen korvaamisesta uudella. Samoihin aikoihin Turkuun tulivat ensimmäiset sähköbussit Fölin käyttöön.

    Siitä lähti hirvensalolaisen Teemu Hiltusen päässä muhimaan – vähän utopistiseltakin vaikuttava – ajatus sähkökirjastoautosta. Nyt – huhtikuussa 2020 – kirjastoauton tallissa seisoo upouusi sähkökäyttöinen 12-metrinen kirjastoauto Jeti, joka viimeistelyn jälkeen ja koronakriisin hellitettyä on valmiina palvelemaan turkulaisia.

    MAAILMAN ENSIMMÄINEN SÄHKÖKÄYTTÖINEN KIRJASTOAUTO

    Sähkön käyttöönotto kirjastoauton energia lähteenä on pioneerityötä matkalla Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2029.

    Turun uusi auto on maailman ensimmäinen täyssähköinen kuorma-autoksi rekisteröity kirjastoauto. Muut tulevat perässä, esimerkiksi Göteborgiin on rakenteilla Volvon ja Kiitokorin yhteistyössä tekemä sähkökirjastoauto.

    Erikoiskirjastovirkailija Teemu teki pohjatyötä sähköauton hankinnassa. Yhteydenotto Volvoon ja Kiitokoriin ei vielä vuonna 2016 tuottanut tulosta, koska yritysten suunnitelmat eivät vielä olleet tarpeeksi pitkällä.

    Teemu oli sinnikäs ja kirjastotoimen silloinen johto lähti valmistelemaan tarjouskilpailua sähkökäyttöisestä kirjastoautosta. Toimivaa palvelukonseptia ei haluttu muuttaa, ainoastaan auton energianlähde.

    Tarjouksen voitti turkulaistaustainen Jeti Industries, joka oli aloittamassa sähköbussien tuotantoa Kiinassa. Uuden auton materiaalit ovat paljolti suomalaista alkuperää, muun muassa teräs, johtosarjat, vaneri, moottori ja jopa ohjelmointi sekä osa työntekijöistä ovat Suomesta.

    PITKIÄ PÄIVIÄ AUTON KIMPUSSA

    Pioneerityössä on myös hintansa. Kaikkia yksityiskohtia ei pysty hahmottamaan tarjouskilpailua laadittaessa. Etenkin lataukseen liittyviä yllätyksiä on tullut ennen auton käyttöönottoa.

    Tallille asennetun latausaseman ja auton keskinäinen kommunikointi on vaatinut viikkojen säädön. Teemu on ollut aktiivisesti mukana ratkomassa teknisiä pulmia. Iso työ on ollut hyllyjen säädöt, sillä Teemun mukaan mekanismi ei ole ”paras mahdollinen”.

    Uudessa autossa on vaihdettavia moduulikärryjä, joten säädettävää on paljon. Koronasulusta huolimatta työpäivät kirjastoauton tallilla ovat venyneet pitkiksi.

    TEEMUN TEKNINEN OSAAMINEN HUOMATTU TÖISSÄ

    Keskivertokirjastolaiselta ei edellytetä syvällistä autoteknistä osaamista – ei edes kirjastoautossa, mutta Teemun auto- ja kuljetusinsinöörin koulutuksella on käyttöä monenlaisissa tilanteissa.

    Teemua pyydetään apuun, kun auton kojelaudassa palaa joku outo valo, tietoliikenneyhteydet autoissa takkuavat, tulostin ei toimi tai nitojasta ovat niitit loppu. Avuliaisuus ja tekniset taidot ovat hyvä yhdistelmä.

    Kirjastoautoon Teemu ajautui appiukkonsa Hirvensalon kirjaston entisen johtajan Kimmo Pölläsen suosituksesta. Sijaisuudesta vuonna 2004 alkanut työ kiinnosti Teemua ja hän kouluttautui työn ohessa kirjastovirkailijaksi.

    – Parasta työssä ovat työpisteen vaihtuvat maisemat sekä asiakaskohtaamiset. Vaihtelevat päivärutiinit ja pienet tekniset haasteet ovat mukava lisä päivään, työkavereita unohtamatta, mies veistelee.

    Viimeiset pari vuotta on uuden kirjastoauton hankinta työllistänyt Teemua arkirutiinien ohessa. Suunnittelutyö on vaatinut pari visiittiä Kiinaan ja jatkuvaa yhteydenpitoa valmistajan kanssa.

    PERHE JA MÖKKIPUUHASTELU RENTOUTTAVAT

    Vapaa-aika kuluu perheen yhteisissä ja omissa harrastuksissa. Pojat, Joonatan, 14 v. ja Eemil 12 v. pelaavat kumpikin sählyä Hirvensalon Heiton joukkueessa. Teemu toimii Joonatanin joukkueen rahastonhoitajana sekä tarvittaessa linja-autonkuljettajana molemmille joukkueille.

    Oma sählyilta on kerran viikossa kirjastolaisten kanssa. Logistiikasta Teemu ei pääse vapaallakaan. Hän on perheen autonkuljettaja, joka kuskaa sekä henkilöt, tavarat ja viikottaiset ruoat. Korona-aikana hän hoitaa kolmen huushollin ruokaostokset. Oman perheen lisäksi Teemu käy kaupassa appivanhempiensa ja iäkkään tuttavansa puolesta.

    Vapaa-aika vierähtää Iniössä perheystävän – ja poikien kummisedän – kanssa yhteisesti vuokratulla mökillä. Mökkiperinne on jatkunut jo 23 vuotta. Iniössä Hiltusen perhe viettää – kesälomien lisäksi - viikonloppuja ympäri vuoden aina kun se on poikien harrastuksilta mahdollista.

    Iniön luonto tarjoaa antimiaan. Kalastus, marjastus ja sienestäminen ovat yhteisiä rentoutustapoja. Iniö on myös hyvä tukikohta kesäisille veneretkille. Aamulenkit Nemon, espanjanvesikoiran, kanssa ovat Teemun tapa ladata omat akut ennen päivän töitä, jotka nekin tällä hetkellä liittyvät akkujen lataukseen.

    TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Mitä kuuluu pihatalkkarille?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    Tony Jouhilammella on ollut jo pienestä pitäen yhteys Hirvensaloon. Parhaalla lapsuudenystävällä oli Hirvensalossa mökki, jolla hän vieraili usein pienenä poikana. Vanhemmiten saaret ovat tulleet tutuiksi hänen viettäessään aikaa Turun Kuurojen Yhdistyksen kesäpaikalla Huvirannassa, Kakskerrassa. Kuuron Tonyn äidinkielenä on viittomakieli.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
    – Olen huumorintajuinen ja sosiaalinen kaveri, monet sanovat mukavaksi.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    – Lempinimeni on Tuoppi.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    – Olen ollut työttömänä viimeiset kaksi vuotta. Työkseni olen tehnyt vaihtelevia pätkätöitä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
    – Minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään haaveammattia.

    MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    – Mieluiten ehkä kuitenkin tekisin töitä tietotekniikan parissa.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    – Aamuni alkaa aina ehdottomasti kahvilla ja aamupalalla.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    – Tällä viikolla piristävintä on ollut huomata kevään eteneminen ja se, että kesä on oikeasti taas tulossa.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    – Eniten viikon aikana on harmittanut koronavirus ja siitä lukemani uutiset.

    MISSÄ PÄIN ASUT?
    – Asun Turussa Härkämäessä.

    MITÄ HARRASTAT?
    – Harrastan frisbeegolfia ja avantouintia.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    – Joskus tekisi mieli kokeilla padelia. Se on mailapeli, jonka säännöt ja
    pelikenttä ovat eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    – Telkkarin ääreen minut naulitsee Master Chef Australia.

    MISTÄ UNELMOIT?
    – Unelmoin matkasta Yhdysvaltoihin.

    MITEN RENTOUDUT?
    – Rentoudun mökillä ja avantouinnissa sekä viettämällä aikaa kavereiden kanssa.

    MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
    – Hirvensalon saarille minut toi TE-keskuksen vinkkaus siitä, että työtä omakotitalkkarina olisi tarjolla.

    MIKÄ ON MIELIPAIKKASI SAARILLA?
    – Saaret ovat minulle tuttuja entuudestaan ja on kaksi mielipaikkaa; Ekvallan uimaranta ja Turun kuurojenyhdistys ry:n mökki Huviranta.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    – Mitään extremelajia en kyllä uskaltaisi koskaan kokeilla.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
    – Vuonna 2014 kävin ensimmäistä kertaa aurinkolomalla ulkomailla, Turkissa, ja sen lomamatkan voisin vaikka kokea uudestaankin eli siihen vuoteen voisin palata, vaikka pelkäänkin lentämistä.

    MINKÄ ASIAN NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    – Minulle ei tule mieleen juuri mitään, mitä haluaisin yhteiskunnassa muuttaa.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?

    – Edellinen iso tapahtuma, jossa olen käynyt, on ollut Kuurojen Kulttuuripäivät Hämeenlinnassa vuonna 2018.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    – Minun piti osallistua Kuurojen Kulttuuripäiville myös tänä vuonna Joensuussa, mutta ne jouduttiin koronan vuoksi siirtämään eteenpäin.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021? 

    – Enpä tiedä, mitä itseltäni ensi vuonna kysyisin, ehkäpä sitä, miten aion juhlia, kun täytän 50.

    Hirvensalon Omakotiyhdistyksen pihatalkkarin tuntihinta on 6 €/h ja lisäksi talkkarille maksetaan 10 sentin pyöräkorvaus. Pihatalkkarin työstä voi hakea kotitalousvähennystä.

    Työaika on päiväsaikaan, esimerkiksi kello 9-14. Muista ajoista on sovittava erikseen. Voit tilata pihatalkkarin myöskin hallituksen jäsenen Marja-Liisa Salmisen kautta numerosta 040 189 6259 tai sähköpostilla hallitus@hirvensalonomakotiyhdistys.fi.

    Koronatilanteeseen liittyen kansalliset rajoitukset on huomioitava.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Pienten puolella Aamu ja Ilari

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    MITÄ TARKOITTAA...?

    HIMMENNIN
    AAMU: Ei hajuakaan.
    ILARI: En tiedä.

    PENKINLÄMMITIN
    AAMU: Kone lämmittää penkkiä.
    ILARI: Pepun lämmitin. (nauraa)

    TEKOTURKIS
    AAMU: En tiedä, ehkä joku keinutuoli pehmuste.
    ILARI: Ihmiselle tehty, sellainen ommeltu juttu.

    SAMETTITYYNY
    AAMU: Naamiaisia varten tehty naamari.
    ILARI: Hieno tyyny.

    RUOTSIN KRUUNU
    AAMU: Siellä käytetään kruunua päässä, kuningas ja kuningatar käyttää ja prinsessat.
    ILARI: Aina pidetään päässä. Aamulla laitetaan.

    PAAHDE
    AAMU: Paahtoleipä.
    ILARI: Silloin voi palaa.

    KEVÄTRULLA
    AAMU: Se on rulla, joka lämmitetään.
    ILARI: Leipä, johon laitetaan päärynää väliin ja sit uuniin.

    LIITO-ORAVA
    AAMU: Orava hyppii puissa.
    ILARI: Se on sellainen orava, joka laittaa selän liitoon. Se avaa sen selkärepun ja sieltä tulee niin kuin siivet.

    MITÄ TEKEE...?

    ISÄNNÖITSIJÄ
    AAMU: Olen nähnyt, mut en muista.
    ILARI: Liikkuu köyttä pitkin tosi lujaa.

    KAUPPIAS
    AAMU: Ostaa kaikkea ja myy.
    ILARI: Sille maksetaan kaupassa.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KIRKKO
    AAMU: Sellainen missä on vanhoja tavaroita.
    ILARI: Iloinen hyvä paikka.

    VENE
    AAMU: Semmoinen, jota soudetaan ja ei mene rikki.
    ILARI: Liikkuu hyvin ja kelluu.

    MIHIN TARVITAAN...?

    HYTTYSIÄ
    AAMU: En osaa vastata. Ne on pieniä ja ne pistää, enkä tykkää niistä.
    ILARI: Ne kuolettaa ihmisiä pistämällä.

    SOKERIA
    AAMU: Iskä pistää kahviin.
    ILARI: Kahviin ja paljon maitoa myös.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    AAMU: Semmoinen ettei kukaan kiusaa. On hauskaa ja on oma perhe. Lapset, äiti ja iskä. Asuu Raumalla tai Turussa.
    ILARI: On aina kauheen iloinen ja kiva perhe. Minä, äiti, iskä, isoveli ja isosisko.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
    AAMU: Kampaaja. Äiti on kanssa ja iskä samassa paikassa mut eri työ.
    ILARI: Ninja. Palomies, sammuttaa tulipaloja. Mun serkku on palomies.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 28.05.2020
    Ämyri: Boostia liikuntaan!

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    Jos sinusta tuntuu, että liikuntaan olisi kiva saada vaihtelua, kokeile esimerkiksi puhelimen sovelluksia ja internetistä löytyviä videoita. Keräsin kokoon omat suosikkini, jotka olen todennut toimiviksi.

    Juokseminen on helppo ja halpa harrastus. Tarvitset vain hyvät juoksukengät ja lenkkipolun. Motivaation löytäminen juoksemiseen onkin sitten toinen juttu. Juokseminen kävelytietä pitkin voi tuntua aika puuduttavalta ajatukselta. Lenkkeilyyn saa vaihtelua juoksemalla esimerkiksi metsäpoluilla, kuten Hirvensalon Paavonpoluilla. Siellä myös aivosi pääsevät töihin, kun joudut väistelemään kantoja ja kiviä.

    Juoksemiseen löytyy sovelluskaupasta monia hyödyllisiä sovelluksia, joilla saat boostia lenkkeilyyn. Nike Run Club on ilmainen juoksusovellus, jonka avulla voit seurata lenkkejäsi ja harjoitella sinulle sopivalla juoksuohjelmalla. Keräät juostessasi saavutuksia ja voit osallistua yhteishaasteisiin.

    Jos zombieohjelmat- ja pelit ovat sinun juttusi, pidät varmasti Zombies, Run! -sovelluksesta. Tässä sovelluksessa ainoa tehtäväsi on juosta pakoon zombeja ja samalla rakentaa itsellesi tukikohtaa. Valitsemasi juoksumatkan aikana keräät itsellesi tarvikkeita tukikohdan rakentamista varten. Mutta muista samalla juosta pakoon zombeja, ne ovat aivan kintereilläsi!

    Internet on täynnä ilmaisia lihaskunto- ja cardiotreenejä. Kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat ja inspiroivimmat treenit. Jos haluat kokeilla kotitreeneissä sovellusta, Nike Training on oiva sovellus siihen tarkoitukseen. Sieltä löydät niin lihaskunto- kuin sykkeennostatustreenejä aina viidestä minuutista 45 minuuttiin. Tässäkin sovelluksessa keräät treenaamalla saavutuksia, joten motivaation luulisi pysyvän korkealla.

    Liikkumisen ei tarvitse aina olla hikihatussa juoksemista tai tehokasta lihaskuntotreeniä. Yksi erittäin hauska treenimuoto on tanssivideot. YouTubesta löytyy esimerkiksi käyttäjä The Studio By Jamie Kinkeade, jonka tanssivideot ovat ensinnäkin todella hauskoja, mutta myös erittäin tehokkaita kunnonnostattajia. Vaikka et olisi koskaan tanssinut, kannattaa näitä videoita silti kokeilla. Pääasia on, että sinulla on hauskaa ja hiki virtaa!

    Liikunnassa vain oma mielikuvitus on rajana, joten anna kaikkein hulluimmillekin ideoille mahdollisuus. Mitä hauskimpia haasteita liikuntaan löytyy sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi kyykky kukkaruukku sylissä, erilaiset vessapaperihaasteet ja lankutushaasteet. Kun haastat vielä kaverin tai perheenjäsenen mukaan liikkumaan, tulee siitä monin verroin hauskempaa!

    TEKSTI JA KUVA: VILJA HÄRKÖNEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Asiakkaan ääni kuuluviin

    Kuvassa vasemmalta Riku Laurila, kirjastosta Ilkka Manninen ja Anu Vuorela, Pia Rantala, sekä foorumilaiset Laura Hellsten sekä Anu Pellinen.

    Syvälahden monitoimitalossa on kuluvana lukukautena kokoontunut neljästi niin sanottu asiakasfoorumi, jossa talon käyttäjät avaavat kokemuksiaan.

    Turun rakennuskannan ikään verrattuna vasta untuvikko Syvälahti on alusta alkaen saanut osakseen erityiskohtelua. Osasyynä asiaan lienee tietysti uudenlainen kokonaisuus, jonkalaista talousalueella ei aiemmin ole tehty. Uudenlainen talo taas luo uusia tapoja tekemiseen.

    Syvälahden asiakasfoorumi on myös ensimmäinen laatuaan Turussa. Pilottihanke käynnistyi viime syksynä ja toimii koko käynnissä olevan lukukauden ajan. Jatkosta on keskusteluja, mutta mitään ei ole vielä päätetty.

    – Olemme kiinnostuneita asiakkaiden kokemuksista ja saada kehittämisajatuksia palvelumme parantamiseksi. Oleellista on rakenne, jossa käyttäjät kokoontuvat, keskustele
    vat ja lopputuloksena palaute menee suoraan monitoimitalon johtoryhmän käsittelyyn, selventää hankeen toinen vetäjä, Turun kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden kehityspäällikkö Riku Laurila.

    – Kaikki ryhmässä kerätyt ideat on viety eteenpäin vastaaville tahoille. Johtoryhmässä on joka yksiköstä oma edustajansa. Ideana on se, että asiakkaiden äänet kuullaan ja ajatukset viedään varmasti eteenpäin. Konkreettinen esimerkki on se, että meillä on ollut päiväkodin johtaja ja koulun rehtori myös mukana itse tapaamisissa, avaa terveydenhoitaja ja foorumin kehittäjä Pia Rantala.

    Rantala ja Laurila toivoivat vielä suurempaa osanottajamäärää foorumiin.

    – Tällä hetkellä meillä on jokaisesta osa-alueesta, paitsi nuorisotilasta, käyttäjäryhmän edustaja. Vielä mahtuu mukaan. 26. toukokuuta keskustelussa on koulun kehittämisideat. Mukaan pääsee ilmoittautumalla minulle, vaikka sähköpostilla, Rantala kertoo.

    Hyötyjä asiakasfoorumista ovat saaneet paitsi asiakkaat, myös monitoimitalon työntekijät.

    – Tämä on vuoropuhelua myös työntekijöiden ja eri ammattiryhmien välillä. Asiakas on periaatteessa sama, mutta kaikilla tekijöillä on hieman eri näkövinkkeli asiaan.

    Kiinnostuitko asiakasfoorumista? Ota yhteyttä pia.rantala@turku.fi

    TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Teatteri tarttui; nuorisoseurakin vihdoin nimensä veroinen

    Olematon talvi on taittunut ja Suomessa eletään Koronaviruksesta aiheutuvan poikkeustilan ensimmäisiä päiviä. Keväisessä Satavassa tapaamme kuitenkin tyytyväisen nuoren miehen.

    Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat Helmer Junnilan osalta ohi. Viime syksynä alkanut kirjoitusurakka on edennyt yli puolenvälin. Valkolakki on tarkoitus painaa päähän Turun Klassillisesta lukiosta itsenäisyyspäivänä 2020.

    Tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvät: keväällä vuoden päästä edessä ovat armeijan testit; tavoitteena on aloittaa taistelusukeltajan tai erikoisrajajääkärin koulutus Upinniemessä heinäkuussa 2021.

    Seula on tiukka: fyysistä kuntoa ja stressinsietokykyä vaativiin joukko-osastoihin pyritään rankkojen, monivaiheisten testien kautta. Motivaation on oltava vahva, mutta Helmerillä on myös varasuunnitelmakin olemassa. Elleivät erikoisjoukkojen ovet aukene, niin sitten Säkylään ja armeijan jälkeen hakeutuminen ensihoitajakoulutukseen. Työ, jossa vaaditaan fyysistä kuntoa ja stressinsietokykyä kiinnostaa.

    – Ei pidä koskaan mennä helpoimman kautta, haastetta pitää olla, mies tuumii.

    HARRASTUKSIA MALTILLA: URHEILUA …

    Oman harrastuksen löytyminen lapsena vaati äidin kannustusta. Alaluokilla Helmer kokeili aluksi 1,5 vuotta karatea serkkunsa kanssa. Se ei tuntunut omalta lajilta. Toinen serkku houkutteli – äidin kautta – Helmerin vesipalloon 11-vuotiaana ja lajin parissa vierähti viisi vuotta.

    Ohjattuja treenejä oli 4 kertaa viikossa ja sen lisäksi oli oman treeniohjelman mukaisia harjoituksia ja viikonloppuisin otteluita, jotka Helmerin mielestä olivat parasta harrastuksessa.

    Ottelumatkoilla hän on käynyt mm. Ruotsissa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä. Vesipallo on fyysinen laji, jossa hyvä uimataito ei pelkästään riitä. Maalivahdin on pystyttävä nostamaan yläkroppansa vedestä siten, että korva on maalin yläriman kohdalla eli 1,2 metriä vedenpinnasta, havainnollistaa Helmer lajia tuntemattomalle.

    Helmerillä on takanaan muutamia sukelluskertoja ja ennen armeijaan pyrkimistä hän aikoo suorittaa sukelluskortin. Vesi on lapsuudesta asti tuttu elementti. Veneily ja kalastus ovat mielipuuhia ja hän muistelee lapsuuden lumisia talvia, jolloin meren jäällä on luisteltu ja ajettu jopa mönkijällä. Nyt ihmetellään maaliskuussa leskenlehtiä ja syreenin suuria silmuja.

    Kuntoaan Helmer pitää yllä kuntosalilla (sitten kun ne taas ovat auki). Toisen harrastuksen pariin, läheiselle seuraintalolle hän juoksee tai pyöräilee.

    … JA TEATTERIA

    Ensimmäisen kosketuksen teatteriin Helmer sai kuusi vuotta sitten Kakskertapäivillä. Harjattulassa esitetyssä historiikissä hän muistelee olleensa lapsilaumassa, jonka naamat maalattiin hiilellä. Esityksessä lapset leikkivät ”Afrikan villejä” saatuaan inspiraation lähetyssaarnaajana toimineen pastorin jutuista. Tähän produktioon hänet värväsi Rita Lappalainen, joka houkutteli Helmerin myös Kakskerran nuorisoseuran teatteriin kolme vuotta sitten.

    Tämänkeväistä ensi-iltaa varjostaa korona. Huhtikuun lopun ensi-iltaa on siirretty. Harjoituksiin tuli pakollinen tauko yhden näyttelijän Fuengirolan matkasta aiheutuneen karanteenin takia, lavanrakennustalkoitakaan ei voi pitää. Esityskausi menee uusiksi ja kesän aikatauluja voi olla vaikeaa sovittaa, miettii Helmer. Nyt vaan odotellaan.

    Tämän vuoden produktiossa on mukana myös tyttöystävä Erika sekä muita nuoria, joten teatteriseura alkaa olla nimensä veroinen. Helmerin mielestä on hienoa, että nuoria on lähtenyt mukaan teatteriin. 

    – Lavalla on helppo olla kun tekee niin kuin ohjaaja sanoo. Kunhan repliikit osaa, pärjää, harrastajanäyttelijä kertoo.

    Hän myöntää ohjaajan tarpeellisuuden ja auktoriteetin. Ilman ammattiohjaajaa esitys ei valmistuisi ikinä, mielipiteitä ja kiistelyä olisi liikaa. Helpompi tehdä, kun yksi sanoo miten tehdään.

    Tänä vuonna auktoriteettina on ohjaaja Joanna Savikurki. Komedian Tahdotko naimisiin ovat kirjoittaneet Ilkka Malmi ja Rami Saarijärvi.

    MAALLA ON TURVALLISTA

    Helmer oli 6-vuotias perheen muuttaessa Satavaan. Se oli pienelle miehelle pieni shokki, kun kaverit jäivät Luolavuoreen.

    Haarlassa aloitettu eskari toi uusia kavereita ja koulunkäynti sijoittuu kokonaan Haarlaan, kun Kakskerran koulurakennus hylättiin totaalisesti vuonna 2008.

    Muuttoshokki meni pian ohi.

    – Lapsi tottuu nopeasti ja kun lisäksi suurin osa suvusta asui ennestään samoilla kulmilla oli tilanteeseen helppo mukautua.

    Haastatteluvaiheessa korona on vaikuttanut – teatteria lukuun ottamatta – vain vähän Helmerin elämään. Yo-kirjoituksissa oli jonkin verran järjestelyissä muutoksia. Sen jälkeen kun läppärit oli viritetty ja yhteydet testattu heidät ohjattiin 10 hengen porukoissa luokkiin odottamaan kirjoitusten alkua.

    Poikkeustilanteessa kavereita tavataan enemmän verkossa ja kaupunki on hiljainen. Aikaisemmin viimeistään Haarlasta täyttyneet bussit ovat tyhjillään. Kirjoituksiin mennessä Helmer kertoi kaverinsa kanssa olleen ainoita matkustajia koko matkan ajan. Hän suhtautuu tilanteeseen tyynesti.

    – On semiturvallinen olo, kun asuu täällä landella, Helmer kuittaa.

    Tilanne ei pelota, mutta jännittää: lähitulevaisuuden tapahtumia ei kukaan pysty tällä hetkellä ennustamaan.

    TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Linnunpöntöillä lisätienestiä

    Kakskertalainen Aaro Jokela alkoi puuhata littoislaisen kaverinsa, Kalle Kilpisen, kanssa puutöitä. Suunnitelmissa on perustaa 4H-yritys, josta tienata käyttörahaa ajankulun ohelle.

    Hirvensalo-Kakskerta -ryhmään Facebookissa tuli 16.3. ilmoitus nuorelta mieheltä. Jokela ja Kilpinen kertoivat rakentavansa linnunpönttöjä ja pieniä kukkalaatikoita tilauksesta. Miksei lintulautojakin ja muita pieniä töitä.

    – Teimme pihalla polttopuita kaverini Kallen kanssa ja keksimme, että jotain tällaista pientä puutyöhommaa voisimme alkaa tehdä. Ajatuksena siinä oli, että saisimme työstä rahaa ja samalla ajankulua, Jokela kertoo puhelimitse.

    Kilpinen opiskelee paraikaa rakennusalaa. Jokela on päättämässä keväällä peruskouluaan ja on myös suuntaamassa puurakentamisen ammattiopintoihin syksyn koittaessa.

    Suunnitelmissa nuorilla miehillä on perustaa 4H-yritys, jonka kautta toimintaa voisi laajentaa puutöiden ohessa vaikka pihatöihin.

    – Ei tässä ihan vielä terasseja aleta rakentamaan. Teemme tällaista pientä nikkarointia. Kun yritys on pystyssä, voisimme tarjota pihatöitä, nurmikonleikkuuta sun muuta asiakkaille. Kallella on käytössään auto, joten alueena on saarten lisäksi tarvittaessa koko Turku ja lähitienoo.

    Yrittäjyys miehillä on veressä. Molempien isät ovat yrittäjiä tahoillaan.

    – Kallen isä on kuljetusyrittäjä ja minun isäni toimii maarakennusalalla. Oppi ja esimerkki tulee sieltä.

    Mikäli kiinnostuit yrittäjäkaksikon tuotteista, voit olla heihin yhteydessä sähköpostitse jokelaaro@gmail.com tai kalle.kilpinen10@gmail.com.

    4H-yritys mahdollistaa yrittäjyyden kokeilemisen turvallisesti ja ohjatusti. 4H-yritys on keino tienata rahaa, mutta elinkeinosta ei ole kysymys. Yritys on harrastustoimintaa ja tapa selvittää, sopiiko yrittäminen itselle. 4H-yrittäjäksi voi ryhtyä jokainen 13-28 -vuotias. Yrittäjä voi tienata samalla myös opintopisteitä. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.4h.fi/toita/perusta-oma-yritys/

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    KUVA: AARO JOKELA JA KALLE KILPINEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Lasten saaren viimeiset vuodet

    Taloudellinen paine ja kysynnän puute päättivät kesäsiirtoloiden ajan Kulhossa.

    Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran keskelle jäävässä meren sylissä sijaitsee Kulhon saari. Matka Turun keskustasta Kulhoa vastapäätä sijaitsevalle Papinsaaren rannalle kestää vain noin 20 ajominuutin verran, mutta siitä huolimatta siltayhteyttä vailla mantereeseen oleva Kulho on eräänlainen oma maailmansa.

    Talvella, jolloin saari uinuu horrostaan, ainoat elonmerkit ovat muutamat asukkaat, jotka asuvat Kulhossa ympäri vuoden. Kesällä liikenne merenselkää pitkin saarelle moninkertaistuu, kun lukuisten kesämökkien omistajat saapuvat Kulhoon.

    Saaren herääminen eloon kesäkuukausiksi ei ole uusi asia, mutta enää Kulhoa eivät täytä lukuisten lasten äänet, kuten tapahtui kesäisin noin 60 vuotta kestäneen ajanjakson aikana. Saari toimi lastentarhojen kesäleirien, lastenkotien kesäpaikkojen ja kesäsiirtoloiden täyttämänä aina 1990-luvun viimeisiin vuosiin saakka.

    Vuosina 1926-1968 Kulhossa toimi myös poikakoti, joka sai maanlaajuista huomiota Dome Karukosken vuonna 2008 julkaistun elokuvan Tummien perhosten koti myötä. Koulukodista kertova elokuva kuvattiin Kulhon saaressa ja juuri sinne Leena Landerin romaani, johon elokuva perustuu, myös sijoittuu.

    Kakskertaseuran jäsenelle Kaarin Kurrille Kulhon saaren ja sen monien elämäntäyteisten kesien tarinoita todistaneiden vanhojen rakennusten historia ovat hyvin tuttuja. 2X-lehteen artikkeleja saaren huvilahistoriasta sekä menneisyydestä Turun kaupungin varhaiskasvatus- sekä sosiaalipalvelujen parissa kirjoittaneen Kurrin oma kesäasunto sijaitsee nimittäin Kulhossa.

    Kurrin pitkän tähtäimen suunnitelmana on täydentää artikkelien tietoja kattavammaksi historiikiksi saaresta, mutta projektin valmistuminen saa näillä näkymin odottaa työelämän kiireiden väistymistä.

    Kesäsiirtoloiden saapuminen Kulhoon edistyi ajatuksesta toiminnan aloittamisen valmisteluun vuonna 1937, jolloin turkulaiset yksityiset lastentarhat muuttuivat kaupungin alaisuuteen. Siirtoloiden Kulhoon tuojana voidaan pitää rovasti Daniel Hedmania, joka sai idean aiemmin seuratessaan arkea Kulhon poikakodissa ja Turun yksityisten yhdistysten lastentarhoissa.

    Kuitenkin 30 vuotta myöhemmin, 1970-luvun häämöttäessä, kesäsiirtolatoiminta osoitti hiipumisen merkkejä ja niiden tiloissa alettiin pitää kesäleirejä.

    Kurri näkee, että elintason kohoaminen suomalaisessa yhteiskunnassa ja viisipäiväisen työviikon vakiintuminen laskivat eniten turkulaisvanhempien tarvetta viedä lapsensa siirtoloiden hoiviin. Vuonna 1967 kesäsiirtolat ryhmiteltiin uudelleen. Sen lisäksi, että kysyntä laski kuukauden mittaisille siirtolajaksoille, myös työvoimapula aiheutti Kurrin mukaan lyhyempien hoitojaksojen saapumisen tarjontaan.

    – Kulhossa oli ryhmittelyn jälkeen kolme kesäsiirtolamallia; tavallisia, joissa lapset olivat kesällä noin kuukauden ajan, viikkosiirtoloita, joissa oltiin maanantaista perjantaihin ja päiväsiirtoloita, joissa lapset viettivät aikaa vain aamusta iltaan päiväkodin tapaan. 1970-luvun alussa toimi yksi päiväsiirtola, kolme viikkosiirtolaa ja kolme kuukausisiirtolaa. 1972 lakkautettiin Niemelän kesäsiirtola, josta tehtiin päiväkotilasten kesäkohde, Linnavuoren kesäsiirtolasta tehtiin viikkosiirtola ja Kalliomäen kesäsiirtolan tiloissa alettiin pitää leiritoimintaa.

    Viimeisetkin aktiiviset kesäsiirtolat päättivät toimintansa 1980-luvun koittaessa ja niiden tilat alkoivat toimia lastensuojelulaitosten kesäkoteina. Lisäksi tyhjäksi jääneitä siirtolarakennuksia vuokrattiin yksityishenkilöille mökkikäyttöön.

    Leiri- ja lastenkotitoiminta täytti Kulhon kesäisin tämän jälkeen vielä reilun vuosikymmenen ajan, mutta taloudellinen ahdinko ajoi lopulta nekin tiensä päähän.

    – Kaupungin siirtyessä 1990-luvulla sisäiseen vuokranperimismalliin kustannukset nousivat lastenkodeille niin isoiksi, että heillä ei ollut enää mahdollisuuksia ylläpitää toimintaa. Minulle kerrottiin vuokrien olleen niin kovia, että he olisivat voineet mennä yhtä hyvin pari kertaa vuodessa ulkomaille lomalle. Lisäksi eräät lapsiryhmät olivat haastavia pidettäväksi samassa paikassa yhtä aikaa, ja henkilöstöresursseja jakautumiseen ei ollut tarpeeksi, Kurri taustoittaa.

    Kaupunki oli laatinut jo tuolloin suunnitelman siitä, miten Kulhon rakennuksista luovutaan vaiheittain.

    Vuonna 1993 poikakotina ennen toiminutta rakennusta suunniteltiin leirikeskukseksi, mutta sen osalta kaupungin selvitys Kulhon tulevaisuudesta kuivui kasaan.

    – 1993 sosiaalitoimen käytössä oli Kulhossa kymmenen huvilaa. Muussa käytössä huviloita oli tuolloin viisi. Salmelan ja Tyynelän huvilat olivat niiden lisäksi vuokrattu sijaisperheiden käyttöön, Kurri luettelee.

    Lastenkotien kesäkodit ja päivähoitoryhmien virkistysalueena toiminut leirikeskus eivät päättäneet toimintaansa 1990-luvulla samalla hetkellä, vaan porrastetulla aikataululla.

    Huviloita vuokranneilla henkilöillä oli etuosto-oikeus kyseisiin rakennuksiin, joista kaupunki muiden ohella luopui. Ne myytiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tarjouskilpailun periaatteella, 2-3 rakennusta kerrallaan.

    TEKSTI: ALEKSI MÄKELÄ

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Siltahanke myötätuulessa

    Kevyenliikenteensilta Lauttarannasta Korppolaismäkeen astui askelen lähemmäs toteutusta. Mantereen puolelle on suunnitteilla myös ravintola ja pienvenesatama.

    Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi hankesuunnitelman teräsrakenteisesta putkipalkkisillasta maaliskuun lopulla. Vanhan hirvensalonsillan paikalle kaavailtu kulkuyhteys olisi avattavissa veneilijöiden alipääsyä silmällä pitäen. Silta suljettuna suunniteltu alituskorkeus olisi kolmisen metriä, joten moni matkavene solahtaisi siitä vielä alta.

    Siltaa lämmitettäisiin lämpöpumppuratkaisulla meriveden lämmöstä ja pysyisi näin talvipakkasillakin sulana. Hintaa koko komeudelle arvioidaan tällä hetkellä kertyvän 3,85 miljoonaa euroa. Hanke odottaa nyt investointisuunnitelmaa sekä kaupunginvaltuuston että -hallituksen hyväksyntää.

    – Lautakunnan päätös tarkoittaa sitä, että olemme selvittäneet mahdollisista vaihtoehdoista sen meidän mielestä parhaan, mutta siltahanketta ei ole vielä sen tarkemmin aikataulutettu. Itse aikataulutus tapahtunee vuoden sisällä ja veikkaan, että tarkemmat päätökset investoinnin toteuttamisesta tehdään sitten muutaman vuoden sisällä, kertoo Turun kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalo.

    Rakennusurakka tuskin siis alkaa vielä muutamaan vuoteen, mutta Ilvessalo uskoo toteutuksen tulevan suhteellisen nopeastikin.

    – Rahallisesti tässä puhutaan kuitenkin suhteellisen pienestä summasta verraten niihin liikenteellisiin haasteisiin, joita sillalla on mahdollista ratkaista. Varsinkin jos vertaa vaihtoehtoisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin, jotka ovat usein huomattavasti kalliimpia.

    Uutta siltaa odottavien saarelaisten joukkoon lukeutuu myös yrittäjä Kimmo Kotro, jota projekti kiinnostaa liikkumisen lisäksi myös yritysnäkökulman osalta.

    Kotron yrityksen rakennuslupahanke Port Aboan alueelle, juuri kaavaillun sillan Korppolaismäen päähän, on ollut jo tovin rakennusvalvonnassa käsittelyssä.

    – Aikatauluja on tässä tullut ja mennyt tämän projektin kanssa, mutta jos optimistisesti ajatellen saisimme syksyllä rakennusluvan, voisi ensi vuoden vappuna pidellä avajaisia, yrittäjä maalailee.

    – Aikataulun puuttumisen vuoksi on ollut hankala sitoa vuokralaisia hankkeeseen. Siltaa pidän kyllä pelkästään positiivisena asiana.

    Sillanpieleen on suunnitteilla reilun 400 neliömetrin ravintolatila, pienvenesatama ja polttoaineen jakeluasema. Viereisten kerrostalojen asukkaat ovat olleet hanketta vastaan muun muassa ravintolalle kulkevan Kölikadun ahtauden takia. Naapureiden huomautuksia rakennuslupaan pyydettiin maaliskuun lopulla, joten lupa-asia jatkanee pyörimistään byrokratian rattaissa vielä tovin.

    TEKSTI: TIMO NÄRÄ
    SILTAKUVA: TURUN KAUPUNKI
    RAVINTOLAN VIITEKUVA: HAROMA & PARTNERS ARKKITEHDIT

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Et ole yksin! Vinkkejä selviytymiseen, kun koulu stressaa

    Positiivinen stressitila lisää tehokkuutta. Toisaalta, kun stressi pääse irti hallinnasta, aiheuttaa se paljon hallaa. Ämyrin toimittaja Enna Piitulainen auttaa kanssaopiskelijan kohti valaistusta.

    Nuoret kokevat itsensä usein hyvin stressaantuneeksi, erityisesti koulumenestyksestä hermoilu on yleistä. Koulustressi voi johtua monista syistä: hankaluudet ajankäytössä, unenpuute, lähipiirin luomat paineet, perinnöllinen taipumus stressille ja niin edelleen. Onneksi on olemassa lukuisia keinoja taistella stressiä vastaan.

    Kun yrittää saada jotakin projektia valmiiksi, voi tuntua, että päivästä vain yksinkertaisesti loppuvat tunnit kesken. Ratkaisuksi energiajuomien lipittäminen ja opiskelu pitkälle yöhön? Ehkä ei kuitenkaan.

    Jos et omista kalenteria, hanki sellainen välittömästi. Kun kaikkea ei tarvitse muistaa, helpottaa se jo. Kalenteriin saa vaivattomasti kirjattua kaiken mahdollisen. Koulutehtävien, kuten läksyjen, kokeiden ja palautettavien esseiden lisäksi myös harrastusaikataulut sekä työvuorot sujahtavat mukaan. Itselläni on käytössä ihan perinteinen kovakantinen kalenteri, jota kuljetan mukanani lähes kaikkialle. Mieti millainen kalenteri olisi itsellesi mieluinen, kännykän digitaalinen kalenteri, seinäkalenteri vai jokin muu?

    Kun sinulla on selkeänä mielessäsi, mitä milloinkin pitää palauttaa, voit helposti aikatauluttaa ja jakaa työsarkaa pienempiin osiin. Mitä jos kuitenkin käy niin, ettei essee valmistukaan ajallaan? Tässä tapauksessa ei kannatta vielä luovuttaa, sillä monet opettajat antavat mielellään lisäaikaa, kunhan sitä vain pyytää tarpeeksi ajoissa. Ei siis deadlinen jo mentyä.

    Haastattelin lukion toisen vuoden opiskelijoita Emilia Valkosta sekä Milo Karvista. Kouluvuosiensa aikana he ovat ehtineet kokeilla erilaisia lähestymistapoja stressin päihittämiseen. Lopulta kumpikin on onnistunut kehittämään oman, toisistaan selkeästi eroavan, keinonsa stressinhallintaan.

    Karvinen hikoilee stressin pois. Hän kertoo kuntosaliharrastuksensa olevan tehokas koulustressintappaja. Karvinen muistuttaa myös, että on tärkeää antaa itselleen aikaa tehdä asioita, joista todella nauttii. Aina ei tarvitse olla tekemässä jotakin produktiivista.

    Valkosen stressin määrän vaihtelee lukion jaksojen sekä elämäntilanteen mukaan. Hän kertoo lievittävänsä stressiä kuuntelemalla musiikkia, tekemällä meditaatioharjoituksia sekä luomalla taidetta, esimerkiksi maalaten.

    Tärkeää on siis muistaa, että vaikka tässä jutussa mainitut keinot eivät juuri sinulle toimisikaan, ei kannata vielä luovuttaa. Kokeilemalla jokainen voi löytää juuri itsellensä sopivan stressilääkkeen. Jos stressi kuitenkin pääsee niin liialliseksi, ettet enää pysty hallitsemaan sitä itse, kannattaa jutella koulukuraattorille tai jollekin lähipiiristäsi asiasta. Et ole yksin ongelmiesi kanssa.

    Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

    TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Mitä kuuluu aurinkoiselle myyjälle?

    Aina iloisen ja ystävällisen Sari Muurisen voi kohdata Hirvensalon Supermarketilla. Sari valmistui myynnin ammattilaiseksi 2014. Töitä löytyi ekstraajana aluksi vaatetusalaan liittyen ja sitä kautta löysi polku myös Hirvensaloon supermarketille. Noin vuosi sitten kauppias ilmoitti haluavansa aurinkoisen työntekijän omille palkkalistoilleen. Moni asiakkaista on varmasti iloinen tuosta päätöksestä. Sari itsekin on tyytyväinen ja kertoo, että täällä on todella mukava asiakaskunta.

    KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA?
    Iloinen , positiivinen ja ystävällinen.

    MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
    Sarza.

    MITÄ TEET TYÖKSESI?
    Olen ruokakaupan myyjä.

    MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
    Laulaja.

    MITÄ TEKISIT TYÖKSESI,JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
    Jotain luovaa suunnittelutyötä.

    MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
    Kahvilla, aamupalalla ja television katselulla.

    MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
    Auringonpaiste ja valoisuus.

    ENTÄ HARMIN AIHE?
    Koronavirus ja siihen liittyvä maailman tilanne.

    MISSÄ ASUT? 
    Nättinummessa. Töissä käyn Hirvensalossa.

    MITÄ HARRASTAT?
    Lukemista ja kaikenlaista mukavaa vaihtelevasti ihan fiilispohjalta.

    MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
    Zumbaa.

    MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
    Osa reality-ohjelmista, kuten esimerkiksi tällä hetkellä MasterChef Australia.

    MISTÄ UNELMOIT?
    Hyvinvoinnista. Siitä, että itse ja läheiset pysyisivät terveinä ja voisimme hyvin.

    MITEN RENTOUDUT?
    Löhöilemällä sohvalla, hyvän ohjelman ja napostelun kera.

    MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
    Laskuvarjohyppyä.

    MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
    Lapsuuden kesiin. Mukavinta maalla ollessa oli uiminen.

    MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
    Kiireen. Niin, että ihmisillä olisi aikaa rentoutua ja pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta. Niin, että ihmiset ennättäväisivät pysähtyä ja kohdata toisiaan paremmin.

    MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
    Siihen, että ruokaa riittää.

    OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
    Kierrätämme kotonamme muovit ynnä muut. Pyrimme siihen, ettei ruokaa menisi hukkaan.

    MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
    Työporukan illanviettoon. Juhlistimme uutta alkanutta vuosikymmentä.

    MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
    Tällä hetkellä minulla ei ole tiedossa tapahtumia, joihin aikoisin osallistua.

    MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI 2021?
    Mitä mukavaa jäi mieleen vuodesta 2020?

    Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

    TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
    KUVAT: JAANA HEINONEN

    Lue lisää
  • 16.04.2020
    Pienten puolella Oona ja Mikaela

    MITÄ TARKOITTAA...?

    SÄLEKAIHDIN
    OONA: Verho. Sellaisia pitkiä viivoja, jotka voi avata ja sulkea.
    MIKAELA: Vähän niin kuin verhot.

    ÄÄNITORVI
    OONA: Kuuluu ääntä. Torvimusiikki.
    MIKAELA: Sillä soitetaan musiikkia.

    KORKOKENKÄ
    OONA: Naiset käyttää, kun menee kaupungille.
    MIKAELA: Erivärisiä hienoja kenkiä. Äiti menee niistä sekaisin.

    KRISTALLIKRUUNU
    OONA: Prinsessat ja kuningattaret käyttää sellaisia.
    MIKAELA: Siinä pidetään kynttilöitä ja ne loistaa.

    DOLLARI
    OONA: Kolikko jossain muussa maassa. En ole nähnyt sitä.
    MIKAELA: Äiti joskus puhuu siitä. Se on kai paperirahaa.

    RÄNTÄ
    OONA: Sataa vesilunta.
    MIKAELA: Sataa ensin lunta ja sitten vettä.

    KOTIJUUSTO
    OONA: Juusto, joka on ostettu ja tuotu kotiin kaupasta.
    MIKAELA: Ostetaan kotiin.

    MERIMAKKARA
    OONA: Eläin, joka elää meren alla ja on makkaran muotoinen.
    MIKAELA: Asuu meressä ja on vähän sama kuin pallokala.

    MITÄ TEKEE...?

    PALOMESTARI
    OONA: Komentaa palomiehiä.
    MIKAELA: Hakee kissoja puista ja sammuttaa tulia.

    VIRASTOPÄÄLLIKKÖ
    OONA: Lukee lehtiä ja kirjoittaa laskuja.
    MIKAELA: Pomo, joka käskee kaikkia muita.

    MILLAINEN ON HYVÄ...?

    KAUPPA
    OONA: Herkkukauppa. Paljon karkkia ja kakkuja.
    MIKAELA: Mekkokauppa.

    POLKUPYÖRÄ
    OONA: Potkupyörä on hyvä ja sellainen ettei kaadu.
    MIKAELA: Kaksi pyörää, apupyörät. Kello ja jarrut.

    MIHIN TARVITAAN...?

    KÄRPÄSIÄ
    OONA: Ne on sisiliskojen ruokaa.
    MIKAELA: Hämähäkit syö niitä.

    HIIVAA
    OONA: Korvapuusteihin. Siihen että ne kohoaa isoiksi.
    MIKAELA: Pulliin.

    MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
    OONA: Ei ole surullinen. On aina iloinen ja on hauskaa. On perhe. Äiti, isi, Arno ja mummu.
    MIKAELA: On koti, äiti, iskä ja mummu. Mulle ostetaan papukaija.

    MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...? 
    OONA: Päiväkodin opettaja. Hoitaa lapsia ja lukee sadun. 
    MIKAELA: Palkinnon jakaja. Jakaa mitaleja ja pokaaleja parhaille tanssissa tai laulussa.

    Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

    TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

    Lue lisää