Kirsi ja Niklas Sutela ovat yhtä hymyä. He ovat juuri saaneet avaimet uuteen kotiin ja molempien mieli on täynnä remonttisuunnitelmia. Sutelat ovat paluumuuttajia Helsingistä Hirvensaloon. Taloyhtiössäkin heidät on otettu jo avosylin vastaan.

Varmaan tavoite on saada kaikki kuntoon ennen joulua. Keittiö on eilen valittu, tänään tulee lattioiden hioja, huomenna maalari. Remonttimies saapuu ensi viikolla. Siitä se alkaa, Niklas Sutela kertoo.

Uusi koti on paritalossa, joka kuuluu kolmen paritalon taloyhtiöön. Sieltäkin on jo ikään avattu ovia uusille tulokkaille.

– Meille kerrottiin, että ”täältä” on aina tuotu ravut taloyhtiön rapujuhliin. Joulun välipäivinä taas on yhteinen juustonmaisteluilta.

KOULUTIE ALKOI WÄINÖ AALTOSEN KOULULTA

– Me olemme molemmat Hirvensalossa kotoisin, Kirsi Sutela sanoo. 

Hän, eli silloin tietenkin Kirsi Kalpa, aloitti koulunsa 1996 ekaluokkalaisena Wäinö Aaltosen koulussa. Perhe muutti Kukolaan, kun Kirsi oli toisella luokalla. Kukolassa hän asui aikuisikään asti, kunnes muutti Niklaksen kanssa Turun keskustaan.

Kirsi Sutela on opiskellut Turussa ensin sairaanhoitajaksi. Siitä hän jatkoi opintoja suuhygienistiksi Helsingissä, jonne Niklas muutti hänen kanssaan. Helsingistä löytyi myös töitä suuhygienistinä. Vuoden alusta alkavat työt Turussa.

– Työpaikka on tiedossa, Kirsi kertoo.

Niklaksen lapsuuskoti oli Moikoisissa, yläasteen ja lukion hän kävi Luostarivuoressa ja jatkoi siitä opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Työpaikka löytyi Helsingistä headhunterina eli johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnin parissa Mercuri Urvalilla. Paluumuutto Turkuun ei silti tarkoittanut työpaikan vaihtamista. Hän vastaa nyt yrityksen Turun toimistosta Kupittaalla ja lisäksi yrityksen Aasian liiketoimintojen kehittämisestä.

– Meidän firmamme on Euroopassa aika iso, lisäksi Aasiassa meillä on toimistot Kiinassa Shanghaissa, Singaporessa ja Intiassa Bangaloressa.

Kotimaassa tehtävien rekrytointien lisäksi Sutelan työhön kuuluu esitellä ja avata yhteyksiä eurooppalaisille asiakkaille Aasiassa.

– Työ on tosi mielenkiintoista, siinä näkee todella monenlaisia ihmisiä ja yrityksiä. Pääsääntöisesti, kun tekee rekrytointia, on tekemisissä fiksujen, motivoituneiden ihmisten kanssa positiivisissa asioissa. Kansainvälinen liiketoiminta on aina kiinnostanut.

Työhön liittyy myös iso vastuu. Rekrytoinneissa on takuu siitä, että valittu henkilö pärjää ja viihtyy ja jos näin ei käy, haetaan uusi. Seurannan mukaan tässä onnistutaan erittäin hyvin, ihmiset ovat viihtyneet ja pärjänneet.

– Pitää olla huolellinen rekrytointiprosessin kanssa ja kertoa asioista avoimesti, Niklas Sutela toteaa.

LAPSUUDEN HIRVENSALOLAISET OVAT JÄLLEEN KASASSA

Niklas Sutelalle uusi koti merkitsee oikeasti paluuta juurille.

– Me olemme asuneet kilometrin päässä tästä, hän kertoo uuden kotinsa parvekkeella. Siskon koti on jopa näköyhteyden päässä.

Hirvensalossa asuvat molempien vanhemmat ja Niklaksen siskon perhe. Myös pariskunnan bestmanit ja kaasot asuvat saarella. Muutto takaisin ei ollut hetken mielijohde.

– Kyllä jonkin verran on pyöritetty asiaa ja oli varmaan selvää, että jossain kohtaa muutetaan Turkuun takaisin. On varmaan kerran vuodessa keskusteltu, olisiko nyt hyvä hetki. Nyt todettiin, että on ja kaikki meni kivasti. Aika nopeasti löytyi uusi koti, josta tykätään.

Hintataso on vähän erilainen, Töölön kaksion neliömäärä moninkertaistuu, vaikka asunnot voisivat rahassa mitaten olla samanarvoisia. Elämisen laatu on vähän erilainen.

– Tietenkin on ihan mahtavaa, että on uusi koti. Lähellä ovat perheet ja ystävät, joita ei ole ehtinyt niin paljoa nähdä.

Samalla tietenkin osa tutuista opiskelukavereista ja tuttavista jää Helsinkiin. Mutta matka sinnekin on vain pari tuntia.

OMAA PIHAA HARAVOIMAAN

Helsingin keskustan kerrostaloasunnosta otetaan samalla hyppäys kotiin, jossa on paljon lisää tilaa. Ensimmäistä kertaa on myös oma takka, kodinhoitohuone ja erityisesti piha.

– Tämä on uutta kivaa meille. Pääsee tekemään pihahommia, olen pitkään jo odottanut omaa puutarhaa. Täytyy aloittaa aika alusta, se on siistimistä ensi alkuun.

Keväällä näkee tarkemmin, miten nyt jo syysasuun verhoutunut piha alkaa puskea uutta kukkaa. Yhdessä asunnon myyjien kanssa käytiin kuitenkin läpi, mitä kaikkea puutarhasta löytyy.

– Olimme täällä käymässä ja heidän kanssaan yhdessä kierrettiin.

Yhteyksiä löytyi heti myös asunnon myyjiin.

Yksi heidän tyttäristään oli koulussa Niklaksen rinnakkaisluokalla ja on nyt yrittäjänä Hirvensalon kuntosalilla, jonne on aikomus myös suunnistaa. Myös asunnon remonttiin voitiin valita tuttu ja suositeltu kaveri Moikoisista.

SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT

Seuraavia saarelaiskavereita oli pohdinnassa useampia ja heistä valikoitui jälleen yksi. Seuraavaksi suunnataan Haarlaan. Sieltä löytyy nuori mies, joka rakentaa itselleen ja kihlatulleen uutta kotia, edelleen Hirvensaloon. Taustalla on myös pitkää saarihistoriaa, saarilla ovat asuneet jo tämän saarelaiskaverin isovanhemmat.

TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

Hirvensalolainen entinen kuvataiteilija Heikki Kännö työnsi pensselit santaan ja loi itsensä uudelleen kirjailijana. Viime vuonna julkaistu Sömnö poiki Runebergpalkinnon ja keväällä ilmestynyt Runoilija on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi.

Illoisissa asuva ja työskentelevä kirjailija muutti perheineen nykyiseen kotitaloonsa vuosikymmen sitten. Ensimmäinen puolikas parikymmenvuotisesta saarella asumisesta vierähti Pikisaaressa. 

Jos katsoo kirjojen julkaisutahtia, vaikuttaa Kännö ahkeroineen toden teolla viime vuosina. 2017 ilmestyi esikoisteos Mehiläistie, 2018 palkittu Sömnö ja 2020 Runoilija. Esikoisteoksen valmistelun hän kuitenkin aloitti jo varhain.

– Olen sikäli harvinaisuus, että olen täysin itseoppinut kirjailija. Kun aloin suunnitella julkaistavia romaaneita, kuvittelin, että se olisi jopa helppoa. Minun piti kuitenkin kirjoittaa useita harjoitusromaaneita ennen kuin uskalsin edes käydä käsiksi Mehiläistien aiheeseen.

Kirja, jonka hän kuitenkin olisi halunnut kirjoittaa, oli toisena ilmestynyt Sömnö.

– Se oli kuitenkin vielä niin kaukana taidoistani. Mehiläistiekin oli ikään kuin kenraaliharjoitus. Käytin Mehiläistien kirjoittamiseen viisi vuotta ja kun se tuli valmiiksi, aloitin suurin piirtein samana päivänä kirjoittamaan Sömnöä.

TOISSAVUOSISADAN VAIHTEEN MYSTIIKKAA

Turun Piirustuskoulusta taidemaalariksi valmistunut Kännö lopetti maalaamisen vuosituhannen vaihteen tienoilla.

– Olen pitkien tarinoiden mies. Vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kaipasin kuvataiteilijana mahdollisuutta kertoa tarinoita. Maalaukseni olivat hyvin tarinallisia, mutta halusin päästä kertomaan sen tarinan, ja kuvataide ei enää palvellut tarkoitusta.

Kuvataiteen opinnot eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä niistä on ammennettu jo kolme romaania. Kysyttäessä, paljonko kirjailija Kännö ammentaa kuvataiteilijaminänsä laarista tarinoihin, vastaa hän hymähtäen:

– Kirjojen tarinat ihan täysin! Kirjoissa yhteinen nimittäjä on se, että ne kertovat mystiikan ja taiteen yhdistymistä toisiinsa. Lisäksi mukana on maailman muuttuminen natsismin ikeen alla, paljon puhetta sukupuolten tasa-arvosta sekä taiteilijoiden narsismista.

SEURAAVA SUUNNITTEILLA 

Kolmen ensimmäisen romaanin aihepiiri ja maailma liikkuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maisemissa, Saksalais-Itävaltalaisessa kulttuurissa. Neljäs teos on jo kustantajalla tarkasteltavana. 

– Lukija ei voi Runoilijan loppuun päästessään ajatella, että kirjani muodostaisivat minkäänlaista yhtenevää kokonaisuutta. Kaikki kolme ensimmäistä teosta ovat itsenäisiä romaaneja. Neljäs kirja kuitenkin punoo edellisten juonet yhteen jolloin tästä tulee neljän itsenäisen romaanin yhteenkuuluva sarja.

Vaikka neljättä kirjaa ei ole julkaistu, on viides toki jo Kännöllä työn alla.

– Siinäkin pysytään edellisten aikakaudessa. Luen valtavaa pinoa lähdeaineistoa ja suunnittelen kovaa päätä seuraavan kirjan juonta. Innostuin kuvataiteilijasta nimeltä Egon Schiele, joka oli itävaltalainen ekspressionismin edelläkävijä. Kävin hänen retrospektiivisessä näyttelyssään Wienissä ja siitä asti olen miettinyt, että hänestä syntyisi mainio kirja.

Finlandiapalkinnot julkistettiin 25.11.2020, päivää ennen tämän lehden julkaisua. Mainingin toimitus onnitteleekin voittajaa, vaikka palkinto ei Hirvensaloon sattunutkaan.

TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

Marraskuun 16. piti olla se päivä, jolloin kaupunginvaltuusto päättäisi SatavaKakskerran osayleiskaavasta. Etänä pidetyt budjettineuvottelut venyivät aamuyön

puolelle, joten kaavapäätös siirrettiin joulukuulle.

Kaupunginhallitus käynnisti Satava-Kakskerran osayleiskaavan laadinnan uudelleen maaliskuussa 2013. Turun Sanomien politiikan toimittaja Jari Heino kirjoitti toukokuussa 2019 Turun ikuisuuskysymyksiin kuuluvan Satavan ja Kakskerran osayleiskaavoituksen vihdoin edenneen  loppusuoralle. Maaliviiva kuitenkin siirtyi jälleen pitkittyneiden budjettineuvottelujen tuloksena ja asia puntaroitaneen joulukuussa 2020.

Turku.fi -sivustolla kaava-asia esitellään seuraavasti: Osayleiskaavalla pyritään ohjaamaan Satava-Kakskerran alueella erityisluvin tapahtuvaa rakentamista asemakaavoitettavien alueiden ulkopuolisilla alueilla ja virkistysalueiden säilymistä mahdollisimman yhtenäisinä. Asemakaavoitus ei tule alueella koskemaan kuin pieniä osia saarten laajuudesta. Osayleiskaavassa määritellään myös se, millaiseen väestönkehitykseen varaudutaan aikaa myöten.

ASUKASMÄÄRÄ MYÖS MAHDOLLISTAA

Itse kaavassa suunnitellaan saarille noin 3600 asukkaan yhdyskuntaa seuraavan kolmen vuosikymmenen kuluessa. Parisen vuotta sitten tehdyn laskelman mukaan Satava-Kakskerrassa ympärivuotisten asukkaiden määrä oli vajaat 1400 henkeä väestönkehityksen ollessa laskeva. Oletuksena jatkossa saarille muuttaisi siis noin 70 henkeä vuosittain.

– Isossa kuvassa on todella tärkeää, että ajantasainen kaava saadaan hyväksytyksi. Satavassa ja Kakskerrassa on paljon asukkaita, jotka odottavat kaavan hyväksymistä, jotta voivat omalta tontiltaan lohkoa lapsilleen tai lapsenlapsilleen osia, kertoo kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston varapuheenjohtaja Niko Aaltonen.

Kaava antaa Aaltosen mukaan mahdollisuuden asukasmäärän maltilliseen kasvuun, joka taas tekee palveluille hyvää.

– Uusi asukasmäärä antaa myös toiveen siitä, että Kakskerran koulu voisi joskus palata esimerkiksi alaluokkien osalta. Sama pätee bussilinjojen määrään. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä laajempi bussilinjasto.

SAARISTOLAISMAISEMA MENNYTTÄ?

Satavan pientaloyhdistyksen aktiivit eivät pidä kaavaa hyvänä asiana.

– Meille paljastui vasta tässä loppuvaiheessa, ettei kaavassa ole kyse rakennusmassan sijoittamisesta Kakskerran ja Satavan alueelle. Kaavan nimi pitäisi olla Satavan osayleiskaava, koska se tehokkuusajattelu iskee nimenomaan Satavan itäkärkeen, sanoo Satavan pientaloyhdistyksen puheenjohtaja Ossi Kuparinen tuohtuneena.

Noin 650 – 700 taloa on suunniteltu alueelle, joka Kuparisen mukaan muuttuisi täysin.

– Taajamatoimintojen alue Satavan itäpäässä on se, jolle nuo 2200 asukasta ollaan sijoittamassa. Silloin muuttuu ympäristö saaristomaisemasta esikaupunkimaiseksi ja saaristokylämallin ajatuksen saa haudata. Yhdistyksen toimijoiden mukaan ristiriita kaavaselostuksen ja itse kaavan välillä on jyrkkä.

– Uskaltaisin sanoa, että saarella asuvat ja kävijät eivät ole ymmärtäneet, mistä tässä lopulta on kysymys. Emme halua ulkoilmamuseota vaan kaavaselostuksessa mainittua saaristolaismaista, rauhallista kylämäistä ja ihmiset huomioonottavaa kaavaa.

Kaavan kanssa pitkään puuhannut Niko Aaltonen ymmärtää myös Satavalaisia.

– Koskaan ei kaavaa saada maaliin niin, että kaikki osapuolet olisivat sataprosenttisesti tyytyväisiä. Yhdistyksiltä tulee kannanottoja, että mitään ei saisi rakentaa. Samalla kuitenkin tahdotaan koulut, kevyenliikenteen väylät, bussilinjat ja palvelut. Molemmat eivät valitettavasti ole mahdollisia.

Satavalaiset eivät kuitenkaan vielä lannistu. 

– Voi olla, että olemme asian kanssa myöhässä, mutta joulukuun valtuuston kokoukseen asti aiomme keskustella ja pyrkiä vaikuttamaan asiassa, Kuparinen kertoo.

Kaupunginvaltuusto käsittelee kaavaa kokouksessaan 14.12.2020. www.turku.fi/SatavaKakskerran-osayleiskaava

TEKSTI: TIMO NÄRÄ

Airiston Salibandyssä keskitytään tyttöjen harrastamiseen pieteetillä. Panostus tyttöjen toimintaan lähti seura-aktiivin omasta halusta tarjota tyttärelleen salibandyharrastus.

Hirvensalon ja samalla saarten tuore salibandyseura Airiston Salibandy (ASB) haluaa tarjota tytöille harrastusvaihtoehdon yksilölajien rinnalle joukkueurheilusta.

– Aikanaan vanhassa seurassa tyttöjen kerhotoiminta perustettiin, koska halusin tarjota viisivuotiaalle tyttärelleni salibandyharrastusmahdollisuuden. Lähdimme rakentamaan alusta asti toimintaa, jossa tytöt ja pojat olisivat tasaveroisia. Se ei ole lainkaan itsestään selvä asia monissa seuroissa, Jani Penttilä kertaa.

Turussa vain Länsirannikon suurimmalla seuralla, FBC-Turulla, on yhtä paljon alle 12-vuotiaita tyttöjä toiminnassa mukana kuin ASB:lla.

– Salibandy ei ole se laji, johon tytöt helposti luonnostaan hakeutuvat. Jos perheestä joku muu pelaa aktiivisesti tai on pelannut aiemmin, vaikuttaa se innokkuuteen paljon, F-tyttöjä valmentava Antti-Jussi Nygård valaisee.

Saarilla joukkuelajejakaan ei paljon ole tarjolla.

– Jalkapallossa nappulaliiga vetää tyttöjäkin. Sen jälkeen jää jäljelle yksilölajeja ja suurimmassa osassa niistäkin on lähdettävä mantereen puolelle harrastamaan, Nygård jatkaa. 

Halukkaat pääsevät kuitenkin kokeilemaan lajia matalalla kynnyksellä.

– Meillä on kaikissa kerhoissa suojalaseja ja mailoja, joita saa lainaksi. Maksaakaan ei tarvitse päästäkseen lajia kokeilemaan. Monille viisivuotiaille isoon saliin saapuminen on jo jännittävä kokemus ja lapset lämpiävät hitaasti. Siinä vaaditaan vanhemmilta lapsen rohkaisua ja pitkäjänteisyyttä, Penttilä muistuttaa.

Lajista kysyttäessä 8 - 9 -vuotiaat tytöt eivät kauaa aikaile.

– Kiva laji, kun saa nähdä kavereita!

– Säbä on kiinnostavaa!

– Kunpa kaikki saisivat kokea tämän hauskan lajin.

Lisätietoa seurasta ja toiminnasta:
www.airistonsalibandy.fi

TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

Otsikoksi tähän juttuun suunniteltiin Lasilinnan voutia, ja sensellaisia, sanaleikkiä sanan linna kanssa. Yhdessä haastateltavan kanssa pohdimme asiaa. Pohdiskelija kertoo kuitenkin miehestä enemmän kuin vouti.

Ilkka Tirri on Hirvensalon Lasilinnan pohdiskelija. Ei hän taloa omista, joten valtias lienee vähän paljon sanottu. Pikemminkin vouti, vähän kuin maatilalla pehtoori. Tirri ylläpitää kolmannen kerroksen tilaa, jota kehystää taide, runous ja pysäyttävä näkymä kohti aurajokisuuta.

– Tämä alkoi yhden hullun unelmana työympäristöstä. Nyt Lasilinna on ajatushautomo, virikepaikka, juhla- ja kokoustila. Täällä on vietetty kaikkia kirkollisia juhlia, kokouksia ja syntymäpäiviä, Tirri listaa.

Vuonna 2011 paikalleen Lauttarantaan proomulla uitettu lasikuorinen kolmikerroksinen kerrostalo on Nostokonepalvelu oy:n omistuksessa. Tontti on vuokrattu, joten omistaja päätti rakennuttaa talon, joka voidaan vuokra-ajan päätyttyä siirtää muualle.

ALKUKANTAINEN TAITEILIJA

Tirri suunnitteli tilaa ensin omaksi työhuoneekseen. Kiireiset vuodet moniongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja nuorten parissa veivät kuitenkin miehestä mehut.

– Burn out iski pahasti. Tuli tuo olo, hän sanoo ja näyttää patsasta, joka on ruuvipuristimen leukojen tiukassa otteessa ikkunalaudalla.

Nyt Tirri käyttää aikansa taiteen ja runouden lisäksi tilan kehittämiseen.

– Tämä paikka herätti minussa jonkinlaisen alkukantaisen taiteilijan. Olen aina kirjoittanut runoja ja muuta ajatusteni purkamiseksi ja paineiden tasaamiseksi.

Lasilinnassa hän on ollut nyt parisen vuotta.

– Alussa enemmän kokouksia ja omaa toimistoa. Kun terveys meni, aloin toteuttamaan itseäni. Lähes kaikki taide täällä on kätteni jälkiä. Teen kierrätystaidetta, uusiokäyttöä kiertotalouden ehdoilla. Seinällä on myös muutamia Soile Timosen yhden viivan tekniikalla tehtyjä tauluja sekä yksi Nina Packalenin teos.

TERAPIAA JA RAUHOITTUMISTA

Taide on Tirrille henkireikä ja samalla omaa mielenterveystyötä. Monivaiheisen elämään on mahtunut pestejä erilaisissa työnkuvissa, jotka ovat vieneet maailmalle ja takaisin. Matkaan mahtuu paljon tapahtumia, murhetta ja surua.

– Tietysti on ollut paljon ilojakin. Ihanasti vaimo on ollut 37 vuotta kyydissä. Tarinoita taitaisi olla neljällekin elämälle, Tirri naurahtaa.

Ja sangen nauravainen ja iloluonteinen mies onkin. Jopa pandemian keskellä. Korona peruutti suuren osan kuluvan vuoden tilaisuuksista Lasilinnassa. Yrittäjä jaksaa silti positiivisuus edellä ja katsoo tulevaisuuteen odottavasti.

– Ihmiset kyllä sopeutuvat. Kun hyppäät avantoon, on siinäkin alkushokki melkoinen. Ensiksi on ihan jäykkänä ja sitten jossain välissä uit rantaan. Juuri kun luulin päässeeni pois tuosta, olen siinä takaisin, hän nauraa ja osoittaa jälleen patsasta puristimessa.

Lasilinnassa Tirri on kuin kotonaan. Ja niin hän toivoo vieraidenkin olevan. 

– Tämä näkymä rauhoittaa. Juhlatilana tämä on melko konstailematon. Kaikki nämä tavarat, mitä olen tänne sisälle tuonut, ovat lisänä siihen. Kaikilla näillä esineillä on jokin tarina.

Hetken hän on hiljaa, katsoo ulos ohi verkalleen lipuvaa venettä, sen jälkeen sisustusta ja tokaisee.

– Kyllä mä tänne muuttaisin, jos vain saisin.

www.lasilinna.fi

TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

Kirsi ja Niklas Sutela ovat yhtä hymyä. He ovat juuri saaneet avaimet uuteen kotiin ja molempien mieli on täynnä remonttisuunnitelmia. Sutelat ovat paluumuuttajia Helsingistä Hirvensaloon. Taloyhtiössäkin heidät on otettu jo avosylin vastaan.

Varmaan tavoite on saada kaikki kuntoon ennen joulua. Keittiö on eilen valittu, tänään tulee lattioiden hioja, huomenna maalari. Remonttimies saapuu ensi viikolla. Siitä se alkaa, Niklas Sutela kertoo.

Uusi koti on paritalossa, joka kuuluu kolmen paritalon taloyhtiöön. Sieltäkin on jo ikään avattu ovia uusille tulokkaille.

– Meille kerrottiin, että ”täältä” on aina tuotu ravut taloyhtiön rapujuhliin. Joulun välipäivinä taas on yhteinen juustonmaisteluilta.

KOULUTIE ALKOI WÄINÖ AALTOSEN KOULULTA

– Me olemme molemmat Hirvensalossa kotoisin, Kirsi Sutela sanoo. 

Hän, eli silloin tietenkin Kirsi Kalpa, aloitti koulunsa 1996 ekaluokkalaisena Wäinö Aaltosen koulussa. Perhe muutti Kukolaan, kun Kirsi oli toisella luokalla. Kukolassa hän asui aikuisikään asti, kunnes muutti Niklaksen kanssa Turun keskustaan.

Kirsi Sutela on opiskellut Turussa ensin sairaanhoitajaksi. Siitä hän jatkoi opintoja suuhygienistiksi Helsingissä, jonne Niklas muutti hänen kanssaan. Helsingistä löytyi myös töitä suuhygienistinä. Vuoden alusta alkavat työt Turussa.

– Työpaikka on tiedossa, Kirsi kertoo.

Niklaksen lapsuuskoti oli Moikoisissa, yläasteen ja lukion hän kävi Luostarivuoressa ja jatkoi siitä opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Työpaikka löytyi Helsingistä headhunterina eli johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnin parissa Mercuri Urvalilla. Paluumuutto Turkuun ei silti tarkoittanut työpaikan vaihtamista. Hän vastaa nyt yrityksen Turun toimistosta Kupittaalla ja lisäksi yrityksen Aasian liiketoimintojen kehittämisestä.

– Meidän firmamme on Euroopassa aika iso, lisäksi Aasiassa meillä on toimistot Kiinassa Shanghaissa, Singaporessa ja Intiassa Bangaloressa.

Kotimaassa tehtävien rekrytointien lisäksi Sutelan työhön kuuluu esitellä ja avata yhteyksiä eurooppalaisille asiakkaille Aasiassa.

– Työ on tosi mielenkiintoista, siinä näkee todella monenlaisia ihmisiä ja yrityksiä. Pääsääntöisesti, kun tekee rekrytointia, on tekemisissä fiksujen, motivoituneiden ihmisten kanssa positiivisissa asioissa. Kansainvälinen liiketoiminta on aina kiinnostanut.

Työhön liittyy myös iso vastuu. Rekrytoinneissa on takuu siitä, että valittu henkilö pärjää ja viihtyy ja jos näin ei käy, haetaan uusi. Seurannan mukaan tässä onnistutaan erittäin hyvin, ihmiset ovat viihtyneet ja pärjänneet.

– Pitää olla huolellinen rekrytointiprosessin kanssa ja kertoa asioista avoimesti, Niklas Sutela toteaa.

LAPSUUDEN HIRVENSALOLAISET OVAT JÄLLEEN KASASSA

Niklas Sutelalle uusi koti merkitsee oikeasti paluuta juurille.

– Me olemme asuneet kilometrin päässä tästä, hän kertoo uuden kotinsa parvekkeella. Siskon koti on jopa näköyhteyden päässä.

Hirvensalossa asuvat molempien vanhemmat ja Niklaksen siskon perhe. Myös pariskunnan bestmanit ja kaasot asuvat saarella. Muutto takaisin ei ollut hetken mielijohde.

– Kyllä jonkin verran on pyöritetty asiaa ja oli varmaan selvää, että jossain kohtaa muutetaan Turkuun takaisin. On varmaan kerran vuodessa keskusteltu, olisiko nyt hyvä hetki. Nyt todettiin, että on ja kaikki meni kivasti. Aika nopeasti löytyi uusi koti, josta tykätään.

Hintataso on vähän erilainen, Töölön kaksion neliömäärä moninkertaistuu, vaikka asunnot voisivat rahassa mitaten olla samanarvoisia. Elämisen laatu on vähän erilainen.

– Tietenkin on ihan mahtavaa, että on uusi koti. Lähellä ovat perheet ja ystävät, joita ei ole ehtinyt niin paljoa nähdä.

Samalla tietenkin osa tutuista opiskelukavereista ja tuttavista jää Helsinkiin. Mutta matka sinnekin on vain pari tuntia.

OMAA PIHAA HARAVOIMAAN

Helsingin keskustan kerrostaloasunnosta otetaan samalla hyppäys kotiin, jossa on paljon lisää tilaa. Ensimmäistä kertaa on myös oma takka, kodinhoitohuone ja erityisesti piha.

– Tämä on uutta kivaa meille. Pääsee tekemään pihahommia, olen pitkään jo odottanut omaa puutarhaa. Täytyy aloittaa aika alusta, se on siistimistä ensi alkuun.

Keväällä näkee tarkemmin, miten nyt jo syysasuun verhoutunut piha alkaa puskea uutta kukkaa. Yhdessä asunnon myyjien kanssa käytiin kuitenkin läpi, mitä kaikkea puutarhasta löytyy.

– Olimme täällä käymässä ja heidän kanssaan yhdessä kierrettiin.

Yhteyksiä löytyi heti myös asunnon myyjiin.

Yksi heidän tyttäristään oli koulussa Niklaksen rinnakkaisluokalla ja on nyt yrittäjänä Hirvensalon kuntosalilla, jonne on aikomus myös suunnistaa. Myös asunnon remonttiin voitiin valita tuttu ja suositeltu kaveri Moikoisista.

SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT

Seuraavia saarelaiskavereita oli pohdinnassa useampia ja heistä valikoitui jälleen yksi. Seuraavaksi suunnataan Haarlaan. Sieltä löytyy nuori mies, joka rakentaa itselleen ja kihlatulleen uutta kotia, edelleen Hirvensaloon. Taustalla on myös pitkää saarihistoriaa, saarilla ovat asuneet jo tämän saarelaiskaverin isovanhemmat.

TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

Hirvensalolainen entinen kuvataiteilija Heikki Kännö työnsi pensselit santaan ja loi itsensä uudelleen kirjailijana. Viime vuonna julkaistu Sömnö poiki Runebergpalkinnon ja keväällä ilmestynyt Runoilija on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi.

Illoisissa asuva ja työskentelevä kirjailija muutti perheineen nykyiseen kotitaloonsa vuosikymmen sitten. Ensimmäinen puolikas parikymmenvuotisesta saarella asumisesta vierähti Pikisaaressa. 

Jos katsoo kirjojen julkaisutahtia, vaikuttaa Kännö ahkeroineen toden teolla viime vuosina. 2017 ilmestyi esikoisteos Mehiläistie, 2018 palkittu Sömnö ja 2020 Runoilija. Esikoisteoksen valmistelun hän kuitenkin aloitti jo varhain.

– Olen sikäli harvinaisuus, että olen täysin itseoppinut kirjailija. Kun aloin suunnitella julkaistavia romaaneita, kuvittelin, että se olisi jopa helppoa. Minun piti kuitenkin kirjoittaa useita harjoitusromaaneita ennen kuin uskalsin edes käydä käsiksi Mehiläistien aiheeseen.

Kirja, jonka hän kuitenkin olisi halunnut kirjoittaa, oli toisena ilmestynyt Sömnö.

– Se oli kuitenkin vielä niin kaukana taidoistani. Mehiläistiekin oli ikään kuin kenraaliharjoitus. Käytin Mehiläistien kirjoittamiseen viisi vuotta ja kun se tuli valmiiksi, aloitin suurin piirtein samana päivänä kirjoittamaan Sömnöä.

TOISSAVUOSISADAN VAIHTEEN MYSTIIKKAA

Turun Piirustuskoulusta taidemaalariksi valmistunut Kännö lopetti maalaamisen vuosituhannen vaihteen tienoilla.

– Olen pitkien tarinoiden mies. Vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kaipasin kuvataiteilijana mahdollisuutta kertoa tarinoita. Maalaukseni olivat hyvin tarinallisia, mutta halusin päästä kertomaan sen tarinan, ja kuvataide ei enää palvellut tarkoitusta.

Kuvataiteen opinnot eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä niistä on ammennettu jo kolme romaania. Kysyttäessä, paljonko kirjailija Kännö ammentaa kuvataiteilijaminänsä laarista tarinoihin, vastaa hän hymähtäen:

– Kirjojen tarinat ihan täysin! Kirjoissa yhteinen nimittäjä on se, että ne kertovat mystiikan ja taiteen yhdistymistä toisiinsa. Lisäksi mukana on maailman muuttuminen natsismin ikeen alla, paljon puhetta sukupuolten tasa-arvosta sekä taiteilijoiden narsismista.

SEURAAVA SUUNNITTEILLA 

Kolmen ensimmäisen romaanin aihepiiri ja maailma liikkuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maisemissa, Saksalais-Itävaltalaisessa kulttuurissa. Neljäs teos on jo kustantajalla tarkasteltavana. 

– Lukija ei voi Runoilijan loppuun päästessään ajatella, että kirjani muodostaisivat minkäänlaista yhtenevää kokonaisuutta. Kaikki kolme ensimmäistä teosta ovat itsenäisiä romaaneja. Neljäs kirja kuitenkin punoo edellisten juonet yhteen jolloin tästä tulee neljän itsenäisen romaanin yhteenkuuluva sarja.

Vaikka neljättä kirjaa ei ole julkaistu, on viides toki jo Kännöllä työn alla.

– Siinäkin pysytään edellisten aikakaudessa. Luen valtavaa pinoa lähdeaineistoa ja suunnittelen kovaa päätä seuraavan kirjan juonta. Innostuin kuvataiteilijasta nimeltä Egon Schiele, joka oli itävaltalainen ekspressionismin edelläkävijä. Kävin hänen retrospektiivisessä näyttelyssään Wienissä ja siitä asti olen miettinyt, että hänestä syntyisi mainio kirja.

Finlandiapalkinnot julkistettiin 25.11.2020, päivää ennen tämän lehden julkaisua. Mainingin toimitus onnitteleekin voittajaa, vaikka palkinto ei Hirvensaloon sattunutkaan.

TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

Marraskuun 16. piti olla se päivä, jolloin kaupunginvaltuusto päättäisi SatavaKakskerran osayleiskaavasta. Etänä pidetyt budjettineuvottelut venyivät aamuyön

puolelle, joten kaavapäätös siirrettiin joulukuulle.

Kaupunginhallitus käynnisti Satava-Kakskerran osayleiskaavan laadinnan uudelleen maaliskuussa 2013. Turun Sanomien politiikan toimittaja Jari Heino kirjoitti toukokuussa 2019 Turun ikuisuuskysymyksiin kuuluvan Satavan ja Kakskerran osayleiskaavoituksen vihdoin edenneen  loppusuoralle. Maaliviiva kuitenkin siirtyi jälleen pitkittyneiden budjettineuvottelujen tuloksena ja asia puntaroitaneen joulukuussa 2020.

Turku.fi -sivustolla kaava-asia esitellään seuraavasti: Osayleiskaavalla pyritään ohjaamaan Satava-Kakskerran alueella erityisluvin tapahtuvaa rakentamista asemakaavoitettavien alueiden ulkopuolisilla alueilla ja virkistysalueiden säilymistä mahdollisimman yhtenäisinä. Asemakaavoitus ei tule alueella koskemaan kuin pieniä osia saarten laajuudesta. Osayleiskaavassa määritellään myös se, millaiseen väestönkehitykseen varaudutaan aikaa myöten.

ASUKASMÄÄRÄ MYÖS MAHDOLLISTAA

Itse kaavassa suunnitellaan saarille noin 3600 asukkaan yhdyskuntaa seuraavan kolmen vuosikymmenen kuluessa. Parisen vuotta sitten tehdyn laskelman mukaan Satava-Kakskerrassa ympärivuotisten asukkaiden määrä oli vajaat 1400 henkeä väestönkehityksen ollessa laskeva. Oletuksena jatkossa saarille muuttaisi siis noin 70 henkeä vuosittain.

– Isossa kuvassa on todella tärkeää, että ajantasainen kaava saadaan hyväksytyksi. Satavassa ja Kakskerrassa on paljon asukkaita, jotka odottavat kaavan hyväksymistä, jotta voivat omalta tontiltaan lohkoa lapsilleen tai lapsenlapsilleen osia, kertoo kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston varapuheenjohtaja Niko Aaltonen.

Kaava antaa Aaltosen mukaan mahdollisuuden asukasmäärän maltilliseen kasvuun, joka taas tekee palveluille hyvää.

– Uusi asukasmäärä antaa myös toiveen siitä, että Kakskerran koulu voisi joskus palata esimerkiksi alaluokkien osalta. Sama pätee bussilinjojen määrään. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä laajempi bussilinjasto.

SAARISTOLAISMAISEMA MENNYTTÄ?

Satavan pientaloyhdistyksen aktiivit eivät pidä kaavaa hyvänä asiana.

– Meille paljastui vasta tässä loppuvaiheessa, ettei kaavassa ole kyse rakennusmassan sijoittamisesta Kakskerran ja Satavan alueelle. Kaavan nimi pitäisi olla Satavan osayleiskaava, koska se tehokkuusajattelu iskee nimenomaan Satavan itäkärkeen, sanoo Satavan pientaloyhdistyksen puheenjohtaja Ossi Kuparinen tuohtuneena.

Noin 650 – 700 taloa on suunniteltu alueelle, joka Kuparisen mukaan muuttuisi täysin.

– Taajamatoimintojen alue Satavan itäpäässä on se, jolle nuo 2200 asukasta ollaan sijoittamassa. Silloin muuttuu ympäristö saaristomaisemasta esikaupunkimaiseksi ja saaristokylämallin ajatuksen saa haudata. Yhdistyksen toimijoiden mukaan ristiriita kaavaselostuksen ja itse kaavan välillä on jyrkkä.

– Uskaltaisin sanoa, että saarella asuvat ja kävijät eivät ole ymmärtäneet, mistä tässä lopulta on kysymys. Emme halua ulkoilmamuseota vaan kaavaselostuksessa mainittua saaristolaismaista, rauhallista kylämäistä ja ihmiset huomioonottavaa kaavaa.

Kaavan kanssa pitkään puuhannut Niko Aaltonen ymmärtää myös Satavalaisia.

– Koskaan ei kaavaa saada maaliin niin, että kaikki osapuolet olisivat sataprosenttisesti tyytyväisiä. Yhdistyksiltä tulee kannanottoja, että mitään ei saisi rakentaa. Samalla kuitenkin tahdotaan koulut, kevyenliikenteen väylät, bussilinjat ja palvelut. Molemmat eivät valitettavasti ole mahdollisia.

Satavalaiset eivät kuitenkaan vielä lannistu. 

– Voi olla, että olemme asian kanssa myöhässä, mutta joulukuun valtuuston kokoukseen asti aiomme keskustella ja pyrkiä vaikuttamaan asiassa, Kuparinen kertoo.

Kaupunginvaltuusto käsittelee kaavaa kokouksessaan 14.12.2020. www.turku.fi/SatavaKakskerran-osayleiskaava

TEKSTI: TIMO NÄRÄ

Airiston Salibandyssä keskitytään tyttöjen harrastamiseen pieteetillä. Panostus tyttöjen toimintaan lähti seura-aktiivin omasta halusta tarjota tyttärelleen salibandyharrastus.

Hirvensalon ja samalla saarten tuore salibandyseura Airiston Salibandy (ASB) haluaa tarjota tytöille harrastusvaihtoehdon yksilölajien rinnalle joukkueurheilusta.

– Aikanaan vanhassa seurassa tyttöjen kerhotoiminta perustettiin, koska halusin tarjota viisivuotiaalle tyttärelleni salibandyharrastusmahdollisuuden. Lähdimme rakentamaan alusta asti toimintaa, jossa tytöt ja pojat olisivat tasaveroisia. Se ei ole lainkaan itsestään selvä asia monissa seuroissa, Jani Penttilä kertaa.

Turussa vain Länsirannikon suurimmalla seuralla, FBC-Turulla, on yhtä paljon alle 12-vuotiaita tyttöjä toiminnassa mukana kuin ASB:lla.

– Salibandy ei ole se laji, johon tytöt helposti luonnostaan hakeutuvat. Jos perheestä joku muu pelaa aktiivisesti tai on pelannut aiemmin, vaikuttaa se innokkuuteen paljon, F-tyttöjä valmentava Antti-Jussi Nygård valaisee.

Saarilla joukkuelajejakaan ei paljon ole tarjolla.

– Jalkapallossa nappulaliiga vetää tyttöjäkin. Sen jälkeen jää jäljelle yksilölajeja ja suurimmassa osassa niistäkin on lähdettävä mantereen puolelle harrastamaan, Nygård jatkaa. 

Halukkaat pääsevät kuitenkin kokeilemaan lajia matalalla kynnyksellä.

– Meillä on kaikissa kerhoissa suojalaseja ja mailoja, joita saa lainaksi. Maksaakaan ei tarvitse päästäkseen lajia kokeilemaan. Monille viisivuotiaille isoon saliin saapuminen on jo jännittävä kokemus ja lapset lämpiävät hitaasti. Siinä vaaditaan vanhemmilta lapsen rohkaisua ja pitkäjänteisyyttä, Penttilä muistuttaa.

Lajista kysyttäessä 8 - 9 -vuotiaat tytöt eivät kauaa aikaile.

– Kiva laji, kun saa nähdä kavereita!

– Säbä on kiinnostavaa!

– Kunpa kaikki saisivat kokea tämän hauskan lajin.

Lisätietoa seurasta ja toiminnasta:
www.airistonsalibandy.fi

TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

Otsikoksi tähän juttuun suunniteltiin Lasilinnan voutia, ja sensellaisia, sanaleikkiä sanan linna kanssa. Yhdessä haastateltavan kanssa pohdimme asiaa. Pohdiskelija kertoo kuitenkin miehestä enemmän kuin vouti.

Ilkka Tirri on Hirvensalon Lasilinnan pohdiskelija. Ei hän taloa omista, joten valtias lienee vähän paljon sanottu. Pikemminkin vouti, vähän kuin maatilalla pehtoori. Tirri ylläpitää kolmannen kerroksen tilaa, jota kehystää taide, runous ja pysäyttävä näkymä kohti aurajokisuuta.

– Tämä alkoi yhden hullun unelmana työympäristöstä. Nyt Lasilinna on ajatushautomo, virikepaikka, juhla- ja kokoustila. Täällä on vietetty kaikkia kirkollisia juhlia, kokouksia ja syntymäpäiviä, Tirri listaa.

Vuonna 2011 paikalleen Lauttarantaan proomulla uitettu lasikuorinen kolmikerroksinen kerrostalo on Nostokonepalvelu oy:n omistuksessa. Tontti on vuokrattu, joten omistaja päätti rakennuttaa talon, joka voidaan vuokra-ajan päätyttyä siirtää muualle.

ALKUKANTAINEN TAITEILIJA

Tirri suunnitteli tilaa ensin omaksi työhuoneekseen. Kiireiset vuodet moniongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja nuorten parissa veivät kuitenkin miehestä mehut.

– Burn out iski pahasti. Tuli tuo olo, hän sanoo ja näyttää patsasta, joka on ruuvipuristimen leukojen tiukassa otteessa ikkunalaudalla.

Nyt Tirri käyttää aikansa taiteen ja runouden lisäksi tilan kehittämiseen.

– Tämä paikka herätti minussa jonkinlaisen alkukantaisen taiteilijan. Olen aina kirjoittanut runoja ja muuta ajatusteni purkamiseksi ja paineiden tasaamiseksi.

Lasilinnassa hän on ollut nyt parisen vuotta.

– Alussa enemmän kokouksia ja omaa toimistoa. Kun terveys meni, aloin toteuttamaan itseäni. Lähes kaikki taide täällä on kätteni jälkiä. Teen kierrätystaidetta, uusiokäyttöä kiertotalouden ehdoilla. Seinällä on myös muutamia Soile Timosen yhden viivan tekniikalla tehtyjä tauluja sekä yksi Nina Packalenin teos.

TERAPIAA JA RAUHOITTUMISTA

Taide on Tirrille henkireikä ja samalla omaa mielenterveystyötä. Monivaiheisen elämään on mahtunut pestejä erilaisissa työnkuvissa, jotka ovat vieneet maailmalle ja takaisin. Matkaan mahtuu paljon tapahtumia, murhetta ja surua.

– Tietysti on ollut paljon ilojakin. Ihanasti vaimo on ollut 37 vuotta kyydissä. Tarinoita taitaisi olla neljällekin elämälle, Tirri naurahtaa.

Ja sangen nauravainen ja iloluonteinen mies onkin. Jopa pandemian keskellä. Korona peruutti suuren osan kuluvan vuoden tilaisuuksista Lasilinnassa. Yrittäjä jaksaa silti positiivisuus edellä ja katsoo tulevaisuuteen odottavasti.

– Ihmiset kyllä sopeutuvat. Kun hyppäät avantoon, on siinäkin alkushokki melkoinen. Ensiksi on ihan jäykkänä ja sitten jossain välissä uit rantaan. Juuri kun luulin päässeeni pois tuosta, olen siinä takaisin, hän nauraa ja osoittaa jälleen patsasta puristimessa.

Lasilinnassa Tirri on kuin kotonaan. Ja niin hän toivoo vieraidenkin olevan. 

– Tämä näkymä rauhoittaa. Juhlatilana tämä on melko konstailematon. Kaikki nämä tavarat, mitä olen tänne sisälle tuonut, ovat lisänä siihen. Kaikilla näillä esineillä on jokin tarina.

Hetken hän on hiljaa, katsoo ulos ohi verkalleen lipuvaa venettä, sen jälkeen sisustusta ja tokaisee.

– Kyllä mä tänne muuttaisin, jos vain saisin.

www.lasilinna.fi

TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

Maininki julkaisee myös lukijoidensa mielipidekirjoituksia. Tällä kertaa sanaisen arkkunsa avaa Mitä kuuluu -palstaakin kirjoittava Mika Hietakangas.

"Törkeä ylinopeus Turussa Hirvensalon sillalla. 50 km/h alueella 163 km/h”

”Kuljettaja ajoi Hirvensalosta keskustaan päin, kun hän hiukan Hirvensalon sillan jälkeen ajautui tien oikealle puolelle ojaan kovassa vauhdissa törmäten puuhun.”

”Moottoripyöräpoliisi mittasi Turussa Hirvensalon sillalla vastaan tulevalle moottoripyörälle nopeuden 123 kilometriä tunnissa.”

Yllä muutamia otsikoita.

Autoillessa monelta lipsahtaa helposti nopeus lievän ylinopeuden puolelle. Kun on kiire kotiin, kiire töihin, aurinkoinen päivä ja sopiva musiikki soittimessa. Syitä on monia.

Usein kyse on ajattelemattomuudesta, mutta myös virheellisestä kuvitelmasta, jossa ajamalla kovemmin pääsee nopeammin perille. Se on tunne tehokkuudesta turvallisuuden kustannuksella.

Itse olen ajanut aina vanhoilla autoilla ja niissä se mittarinopeus ei usein vastaa todellista nopeutta, joten minäkin aikani ajelin viidenkympin alueella karvan vaille 60 km/h ja joskus ylikin. Lopuksi seurailin nopeutta navigaattorin kautta ja näin todellisen nopeuteni. Tosin ei se vaikuttanut silloin omiin lieviin ylinopeuksiini, koska niin saatoin ajaa karvan verran alle sakkojen saamista.

Tuntui muukin liikenne sujuvan sutjakkaammin, kun sopeutin vauhtini jonoihin. Tiesin kuitenkin, ettei ohittelu jouduttanut matkaa. Työmatkat kun päivittäin olivat sellaiset 100 km molemmin puolin suuntaansa, vuodessa monesti yli 70 000 km.

Ohittelijoitakin näki melkoisesti. Ja jossain vaiheessa taas kaupunkialueelle päästyä se ohittanut auto oli liikennevaloissa edessä, kurvannut huoltamon pihalle, tai jopa ohittamassa uudestaan, kun oli pysähtynyt tankkaamaan tai kahville. Siinä oppi hyvin, että vain muutamia minuutteja voitti.

Kaupungissa kiirehtiminen ei anna kuin muutaman sekunnin aikaa lisää. Mitä maksaa muutama sekunti? Joskus ei mitään. Joskus hengen. Eikä moinen ole tehokastakaan, vaikka sellaiselta voi tuntua.

Kestää puoli vuotta totutella ajamaan oikeasti nopeusrajoitusten mukaan. Sen on oltava päättäväistä toimintaa. Vaikeinta siinä on luopua vääränlaisesta tehokkuuden tunteesta ja kuvitelmasta päästä nopeammin perille.

Olen laittanut merkille, että suurin osa on jo oppinut ajamaan lähes rajoitusten mukaan. Sillalla ei kiilailla enää niin paljon kuin ennen, mutta ne ajat, jolloin asiaa ei niin mietitty, kantavat monta vuotta satoa ja vaaratilanteita.

Oikeasti ei ole kiire. Hälytysajoneuvoilla on kiire. Niillä on joskus kiire juuri sen meidän oletetun kiireemme takia.

Kyydissä istuvat lapset omaksuvat yhtä helposti liikennekulttuurin ja käytöksen kuin sen ruman sanan, mikä lipsahtaa vasaralla sormeen lyötäessä.

Nyt on hyvä hetki miettiä sitä kiireen merkitystä. Viisi minuuttia myöhemmin työpaikalla tarkoittaa, että olet lähtenyt liian myöhään ja tehokas ajansuunnittelu ei ole toiminut.

Kukaan ei kuole siihen, että olet myöhässä.

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVA: TIMO NÄRÄ

Kakskerran kartanovanhus käy kohti uusia loiston päiviä Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistuksessa ja Kaija Hartialan luotsaamana. Ystäviä kartanolle tarvitaan silti.

Hartialan mukaan monilla kulttuurihistoriallisilla paikoilla ja kohteilla on omat asiasta innostuneet ystävänsä, jotka harrastavat ja viihtyvät kohteiden parissa. Brinkhallin kartanolla se on yhdistys nimeltä Brinkhallin ystävät.

Yhdistyksen tavoitteena on kerätä kartanolle toiminnallinen porukka, joka ottaa osaa kartanon ylläpitoon ja kunnostuksiin. Ystävä voi esimerkiksi perata kukkapenkkejä, siistiä polkuja, ylläpitää marjapensaita tai harventaa vesakkoa.

– Brinkhallin ystävät on olemassa, mutta sen aktiivijäsenmäärä on pudonnut melko pieneksi. Meidän pitäisi luoda järjestelmä, jossa töitä voitaisiin jakaa vapaaehtoisten kesken niin, että he voisivat osallistua silloin kun heitä huvittaa, Hartiala kertoo.

Säätiön palkkaama kiinteistönhoitaja ehtii moneen paikkaan, muttei kaikkialle.

– Hän ajaa nurmikot ja leikkaa pensasaitaa, mutta paljon on sellaista nyhertämistä, jossa tarvittaisiin apukäsiä. Puutarhaa ja tiluksia voisi myös kehittää. Mahdollisuuksia on paljon.

Brinkhallin ystävät tarvitsee lisää jäseniä. Mikäli kiinnostuit, ota yhteys puheenjohtaja Pia Relantoon pia.relanto@saunalahti.fi 

TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

Entisaikojen luotsien ja satamatyöläisten kansoittama asuinalue on muuttunut ihmisiän aikana. Tätä muutosta on todistanut melkein paljasjalkainen pikisaarelainen Markku Saari.

Hän kertoo olevansa lähes alkuasukas, joka kolmekuisena tuotiin luodolle yli 70 vuotta sitten. Sen jälkeen hän ei ole muualla asunut.

Isän rakentama talo rintamamiestontille valmistui vuonna 1952 ja se on edelleen Markun koti, jossa hän asuu vaimonsa ja poikansa kanssa. Ajan kulumisesta kertovat vaimon istuttamat pihakuuset, jotka ovat kasvaneet komeiksi – niin komeiksi, ettei niitä enää omin luvin voi lähteä kaatamaan, Markku harmittelee.

Muutto uuteen kotiin toi kolmihenkiselle perheelle lisää tilaa. Mukavuudet tulivat myöhemmin. Ensimmäisinä vuosina vesi kannettiin pihakaivosta ja ulkohuussissa asioitiin.Sauna tehtiin erilliseen rakennukseen pihalle 1960-luvulla. Ennen oman pihasaunan rakentamista käytiin saunassa tuttavien luona. Se oli yleistä sen ajan Pikisaaressa. Tuttujen sauna toimi epävirallisena yleisenä saunana.

Koulupolku kulki Wäinö Aaltosen koululle Arolan metsän halki. Talvella matka taittui potkukelkalla tai suksilla. Keväällä ja syksyllä käveltiin. Polkupyöriä ei ollut juuri kellään – ja hankalaa niillä olisi ollut metsäpolkuja pitkin ajella.

RUOKAA LÄHELTÄ

Markun lapsuusmaisemiin kuuluivat piha-aidan takana laiduntavat lehmät. Maito oli tuolloin lähiruokaa, siitä pitivät huolen kaksi naapurissa olevaa karjatilaa. Tinkimaidon haku oli lasten hommaa, parin litran kannu käytiin täyttämässä päivittäin.

Lähiruokaa olivat myös itse pyydetyt kalat ja velipojan pyydystämät jänikset. Lapsena ongittiin päivittäin ja kalastus säilyi mukavana harrastuksena myös aikuisena. Onki vaihtui pitkäsiimaksi ja Ruissalon edustalla – laivaväylän vieressä – pidettiin verkkoja kaupungin vesialueella.

Laivaliikenne ei ollut yhtä vilkasta kuin nykyisin ja alukset olivat pienempiä. Kerran päivässä menevän Ruotsinlaivan lisäksi oli rahtiliikennettä. Silloin ohilipuvia laivoja saattoi katsella kodin ikkunasta. Rakennukset ja puusto peittävät nykyisin näkyvyyttä.

– Laivoista näkyy vain isot piiput, kun ne menevät Pikisaaren ohi, toteaa Markku.

Kovina jäätalvina – kun niitä vielä oli – laivoilla oli vaikeuksia päästä satamaan ja Pikisaaren edustalla saattoi olla kymmeniä laivoja redillä.

Markku on ollut innokas veneilijä myös itse. Monena vuonna kesälomat ovat menneet vesillä. Meriläisellä matkanteko oli hidasta, mutta Turun saaristo – ulkoluotoja myöten tuli vuosien mittaan tutuksi. Vene ja omakotitalo meren läheisyydessä takasivat sen, ettei tarvinnut kesämökkiä.

– Eikä sinne olisi kerinnytkään, naurahtaa Markku.

Autoja Markun nuoruudessa oli vain harvoilla. Markun täyttäessä 18 vuotta 1964 hankittiin ensimmäinen auto, IFA F9. Nuoremmat lukijat tuntevat kyseisen merkin ehkä paremmin Wartburgina. Nykyisin kulkeminen olisi hankalaa ilman omaa autoa, busseja menee tunnin välein, sunnuntaisin harvemmin. 

Kauppaakaan ei ole enää kävelymatkan päässä, Markun lapsuudessa lähikauppoja oli kolme. Valikoimaa ei ollut runsaasti, mutta kaikki välttämätön löytyi. Kaupat sulkivat ovensa yksi toisensa jälkeen ja sen jälkeen kauppa-auto kierteli Pikisaaressa vielä 1970 - 1980 -luvuilla.

HIRVENSALOSSA PYSYTÄÄN

Markun juttua on mukava kuunnella, kun hän muistelee vanhaa Pikisaarta. Lapsia oli paljon lähiympäristössä ja kavereita oli joka talossa.

Nykyään Markku ei tunne puoliakaan Pikisaaren asukkaista. Maisemat ympärillä ovat muuttuneet ja uutta rakennuskantaa on noussut lähistölle. Menneiden vuosien marjastus- ja sienestysmaat ovat kaventuneet ja näköala merelle on umpeutunut.

Tulevaisuuden asumismuoto mietityttää. Vanhassa talossa – ajan hengen mukaisesti – on kolme kerrosta, mutta viimeiset pari vuotta Markku kertoo oleilevansa vain keskikerroksessa. Liikkuminen portaissa on iän myötä vaikeutunut. Vaimon kanssa on pohdittu eri vaihtoehtoja ja Markun mielestä seuraava koti voisi olla rivitaloasunto.

– Hoivakotiin en vielä ole valmis lähtemään, sanoo Markku.

Kodin tulisi olla Hirvensalossa, sillä kerran luotolainen on aina luotolainen. 

– Tämä on paras paikka asua, vakuuttaa Markku.

Sitä ei käy kiistäminen, syksyn harmaudessa ja koleudessakin Pikisaari näyttäytyy lämpimän idyllisenä asuinympäristönä.

TEKSTI: VIRVE MYLLYMÄKI
KUVA: MAARIT MYLLYMÄKI

Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

Kirsti ja Jaakko Piilisen elämään mahtuu kiinnostavia suunnanmuutoksia. Työuralla on siirrytty mereltä maihin. Vanhasta on osattu luopua ja sisustaa koti
aivan eri ilmeeseen. Uusilla harrastuksilla, kuten Pokemonilla, on löydetty liikettä ja - makua elämään.

Jaakko Piilinen on kotoisin Taivassalosta, Kirsti taas on syntynyt ja kasvanut Turussa. Muutaman vuoden pariskunta asui Varissuolla, maalaispojalle se ei sopinut. Kompromissiratkaisuksi löytyi Maanpäästä vuonna 1983 koti maalta ja kaupungista samaan aikaan.

– Oli oikeasti tavoite löytää koti, joka on keskellä kaupunkia ja meren rannalla. Tämän lähemmäs ei päästy, vanhan sillan kautta oli 7 km torille matkaa. Nyt hiukan enemmän, Jaakko Piilinen kertoo.

Koti löytyi Turkulainen-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Talon aiempi isäntä oli nuuka ja tarkka, eikä pistänyt rahaa kalliisiin ilmoituksiin.

– Itse asiassa etsittiin tonttia, ei löydetty mieleistä ja riittävän isoa. Tässä tuli talo samalla kuin tonttikin. Ei ollut silloin asiantuntijaa, joka olisi antanut talosta lausuntoja.
Mutta ajateltiin, että talo on rakennettu kalliolle ja tiilitalon on rakentanut ammattikirvesmies. 40 vuotta on oltu, ei voi muuta sanoa kuin että hyvä on ollut.

Kokonaisuuteen kuuluu rantaoikeus laivareitin varrelta. Meren läheisyys sopiikin miehelle, joka on lähtenyt merille ensi kertaa nuorella iällä.

MERILLE ÄIDIN ALLEKIRJOITUKSELLA

– Läksin ensimmäisen kerran merille tavallaan alaikäisenä, 17-vuotiaana. Siihen piti olla vanhempien suostumus, esteettömyystodistus. Isä ei kirjoittanut, mutta äiti kirjoitti, Jaakko kertoo.

Ensimmäinen alus oli iso tankkilaiva, joka kuljetti Persianlahden öljyä. Sitten pesti tuli kuivarahtialukselle, joka ajoi Amerikkaan. Ensimmäisissä laivoissa 1960-luvun loppupuolella oli reissuilla aikaa käydä myös satamissa. Perillä oltiin välillä monta viikkoakin.

– Ahvenanmaalaisen kuivarahtilaiva ajoi tavaraa israelilaiselle yhtiölle. Rahtia ajettiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Kuskattiin kaikennäköistä tavaraa, mitä maa
päällään kantaa.

– Sitten tapasin tuon Kirstin. Hän pakotti minut kouluun, Jaakko kertoo.

Opiskelupaikka heltisi Kotkasta. Opintojen jälkeen ura laivakonemestarina kesti runsaat 25 vuotta. 

Valtameriltä Jaakko siirtyi lähiliikenteessä oleviin aluksiin. Jaakko kuvailee, miten viikon rundi Ruotsin liikenteessä oli lähtö keskiviikkona Turusta. Torstaina oltiin Helsingissä, perjantaina Kotkassa, sieltä poikettiin Hankoon. Lauantaina oli Helsingborg, sunnuntai Göteborg, maanantaina taas Helsingborg, tiistaina ajoa koko päivä ja keskiviikkona taas Turussa.

– Kuului tänne kotiin ovista ja ikkunoista, että taas laiva tulee. Nyt täytyy lähteä jo vastaan, Kirsti kertoo. Merimiesura loppui Englannin ja Belgian väliseen liikenteeseen.

Rytmi oli kuitenkin perheen kannalta haastava, kun lapset olivat pieniä: kahdeksan viikkoa töissä laivalla, kahdeksan viikkoa kotona.

Kirsti puolestaan teki töitä vuorotellen kirjanpitäjänä ja välillä kymmenen vuotta kotiäidin rooleissa. Se, että mies oli merillä pitkiä jaksoja kerrallaan, tarkoitti kahden pojan hoitamista puoliksi yksinhuoltajana. Lisäksi oli omakotitalo lumitöineen kaikkineen. 

Isää odotettiin kotiin ja kun hän saapui, lapset tosiaan reagoivat siihen. Kun isä toi tuliaisia, pari päivää oltiin kavereita.

– Oli oma rytmi, kun Jaakko oli töissä, sitten kun hän tuli kotiin, rytmi muuttui. Ihan pieni lapsi vieraantuukin. Oltiin kerran lentoasemalla häntä vastassa, pojat kysyivät, että ”onko tuo meidän isä, kun sillä on miehen kengät”.

LEHTI-ILMOITUS JÄLLEEN KÄÄNNE ELÄMÄSSÄ

– Sitten laivalla luin Wärtsilän tiedotuslehteä ja näin ilmoituksen työpaikasta. Lähetin sinne avoimen työhakemuksen. Kun tulin lomalle, oli kotosalla kirje odottamassa, että voisit tulla käymään, Jaakko kertoo.

Jaakko kävi haastattelussa, jossa kysyttiinkin sitten suoraan, että ”koska voit aloittaa”. 

– Seuraavana maanantaina aloitin. Kirstin paluu työelämään taas tapahtui kuin vahingossa. Jaakon veljen veneliikkeestä Taivassalossa lähti konttoristi.

– Jäin muutamaksi päiväksi auttamaan. Siinä menikin sitten pari vuotta, Kirsti kertoo.

Kirjanpitäjän taidot olivat säilyneet pitkästä kotonaolosta huolimatta. Debetit ja kreditit olivat pysyneet paikoillaan. Jaakolla taas vierähti Wärtsilä Dieselissä koneiden parissa 11-12 vuotta. Kolmas iso siirtymä oli hänen eläkkeelle jäämisensä. Siitäkin on jo 15 vuotta ja aika on mennyt ihan hyvin.

Altadis Kaarinassa oli sitten Kirstille pisin työsuhde, 17 vuotta. Viime vuoden toukokuussa hänkin jäi eläkkeelle.

KLASSIKOT VETÄVÄT PUOLEENSA

Autotallista paljastuu Jaakon rakas harrastus, vanhojen autojen kanssa touhuaminen. Hänen aarteensa on Porsche 911 vuosimallia -91.

– Sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Ensi vuonna sen saa museorekisteriin, Jaakko kertoo.

Hänellä on ollut elämänsä aikana vaikka minkälaisia menopelejä. Yksi niistä on jäänyt kaihertamaan mieleen.

– Ensimmäinen harrasteautoni oli Ford Custom Cabriolette 1950, jonka Suomi-Filmi oli tuottanut käytettynä Amerikasta Suomeen. 

Auto meni vakuutusyhtiön lunastukseen. Sammon vahinkotarkastajien päällikkö ja Piilisten mökkinaapuri osti sen ja myi myöhemmin Jaakolle. Se, että autosta tuli myöhemmin luovuttua, on jäänyt harmittamaan. Ehkä auto vielä tulee jostain vastaan?

OMA, KOLMESTI REMONTOITU KOTI 

Myös kotia on remontoitu kolmeen kertaan. Ensi kertaa, kun taloon muutettiin 1980-luvulla, viimeisin remontti tehtiin pari vuotta sitten.

– Tapetoitiin, maalattiin ja laitettiin huonekalut uusiksi, Kirsti kuvailee. Vanhat huonekalut ja esineet olivat olleet rakas harrastus, mutta tavaraa alkoi kertyä.

– Joka viikonloppu katsottiin, että missä olisi huutokauppa. Ja taas mentiin.

Olohuoneen keskipisteeksi jäi kuitenkin Piilisten ensimmäinen yhteinen huonekalu, pyöreä pöytä, huolellisesti kunnostettu Alvar Aalto-henkinen klassikko. Sen hinta, 50 markkaa turkulaisessa osto- ja myyntiliikkeessä vuosikymmenet sitten, on jäänyt muistiin.

– Aikaisempaan sisustukseen se ei sopinut, se oli aina pitsiliinalla peitetty, Kirsti kertoo. 

Nyt pöytä sai uuden elämän entistä valoisammassa kodissa. Vanhoja kalusteita on varastoitu, saattaahan olla, että ne jonain päivänä vielä tekevät paluun.

UUSILLA HARRASTUKSILLA MAKUA JA LIIKETTÄ ELÄMÄÄN

– Harrastan Pokemon-pelaamista, siitä on tullut viime vuosien harrastus. Se saa liikkumaan ja kävelemään, Kirsti kertoo.

Hän kertoo olevansa tasolla 40. Pokemonummikoille tuo ei vielä kerro mitään. Mitä ilmeisemmin konkari on jo pelissä kovalla tasolla. Kun Pokemon aikanaan tuli, sitä pelasivat lapset.

– Nyt pelaajista suurin osa alkaa olemaan keski-iän ylittäneitä. 

Pokemoniin liittyy sosiaalisuutta, joka on kuitenkin korona-aikana jäänyt vähemmälle. Kirstille se on kuitenkin tarkoittanut intoa lähteä liikkeelle ja kävelemään ihan eri tavalla kuin aiemmin.

– Ennen en oikeastaan liikkunut mihinkään, mitä nyt töihin ja kauppaan auton kanssa.

Kirsti on aina tehnyt myös käsitöitä, mutta eläkkeellä hän innostui yllättäen myös leipomisesta. 

– Se oikeastaan lähti siitä, että oltiin kylässä, jossa rouva oli juuri leiponut hapanjuurileipää. Leipä oli minun mielestäni ihan hirvittävän hyvää, menin heti ostamaan kirjan asiasta ja tekemään sitä. Siitä se sitten lähti, kaikennäköiseen muuhun leivontaan tuli innostus.

SEURAAVA SAARELAISKAVERI… 

Seuraavaksi juttusarjassa siirrytään hiukan etäämmälle Maanpään maisemista. Seuraavat saarelaiskaverit ovat Kirsti ja Jaakko Piiliselle
ystävän ystäviä. Tämä pariskunta on ehtinyt olla välillä Helsingissä. Heiltä päästäänkin kysymään, miksi Turku ja Hirvensalo on kutsuu jälleen? Seuraavana sarjassa siis paluumuuttajien tunnelmia.

TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

Hirvensalon Nuorisoteatterin keskiviikkoillan harjoitukset Syvälahden monitoimitalossa ovat alkamassa. Ohjaaja ja nuoret, järjestävät paikkoja kuntoon: lavasteita, pukuja, rekvisiittaa.

Pyydän haastattelua varten viereiseen tilaan Siirin 13 v., Teklan 16 v., Jeren 14 v. sekä Reetan 51 v. ja Juhan 53 v.

He ovat kaikki mukana marraskuussa ensi-iltaan tulevassa Aliisa ihmemaassa -näytelmässä. Harrastusvuosia Hirvareissa heillä on kertynyt kolmesta viiteen.

Koronapanedmia on muuttanut eri harrastelajien ryhmänä tapahtuvaa harjoittelua. Teatterin kohdalla se on merkinnyt esitysten ja niihin liittyvien harjoitusten siirtämistä keväästä syksyyn tai jopa vuodella eteenpäin. Näin myös Hirvensalon Nuorisoteatterissa:

Aliisan harjoitukset keskeytettiin keväällä ja Pekka Töpöhäntä siirtyi keväälle 2021. Jouluinen pienimuotoinen keikkanäytelmä Petterin Posse kuitenkin valmistuu vielä marras-joulukuuksi.

Harrastuksesta ja kavereista kokonaan luopuminen olisi tuntunut raskaalta. Visiirien suojissa harjoitellaan ja nuoret ovat hyvin omaksuneet hygieniaohjeistukset

Mikä teatterin harrastamisessa sitten vetää puoleensa? Sitä halusin näiltä nuorilta ja jo pitkään mukana olleelta pariskunnalta kysyä.

MITÄ TEATTERIN HARRASTAMINEN SINULLE ANTAA?
”Muiden kanssa yhdessä tekeminen luo luottamusta, voi jopa turvallisesti töpätä. Tää on paikka, jossa saa olla oma itsensä.”
”Olen luonteeltani ujo ja on ollut vaikea saada kavereita, nyt on toisin.”
”Pitää ottaa vastuuta yhdessä tekemisestä, se tuntuu hyvältä.”
”Olen oppinut hillitsemään omia sanomisiani ja liikanauramista. Tuntuu hienolta.”
”Alkujännitys esiintymisessä on kadonnut, välillä jopa kaipaan sitä. Jännityksen voittaminen on niin mahtava juttu.”
”Irti arjesta ja itsensä ylittäminen, jopa omaksi yllätykseksi.”
”Olen saanut varmuutta esiintymiseen yleensä. Pakolliset ”yhteisleikit” ja itsensä esittelyt ovat kauheita.”
”Ohjaaja on tosi ammattilainen, voi luottaa ja olen oppinut täällä monia asioita teatterin tekemisestä.”
”Voin tehdä muitakin tehtäviä kuin itse esiintyä. Johtokuntakin voisi olla kiinnostava paikka.”
”Ensi-illan jälkeinen yhdessäolo ja kiitos-hetki.”

MIKÄ HYVÄSSÄ TEATTERISSA ON TÄRKEÄÄ? MITÄ ITSE TOIVOISIT HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN OHJELMISTOON ?
”Pitää olla ajankohtaista, nykypäivään sopivaa sanottavaa.”
”Katsojalle oivalluksia.”
”Ajankohtaista, hauskaakin, nuorille suunnattua maailmankuvaa.”
”Musikaali, jossa puhuttelevaa draamaa.”
”Uutta tekstiä, ei ”joka paikassa esitettyjä”.”
”Aina ei tarvitse olla energistä, voisi olla syvää draamaa, jossa voisi yrittää ylittää itsensä näyttelijänä.”
Tässä osiossa haastattelijan huomio kiinnittyi vastaajien nuoreen ikään ja heissä alkavaan taiteen yhteiskuntavastuuseen!

MIKSI PITÄISI TULLA KATSOMAAN ALIISA IHMEMAASSA NÄYTELMÄÄ?
”Siinä on ajankohtainen ja hauska nuorille suunnattu maailma.”
”Sisältää hyviä oivalluksia.”
”Myös aikuisten pitäisi tulla katsomaan.”
”Valtava määrä tyttöenergiaa, en tiedä tosin, onko se kaikille syy tulla katsomaan?”
”Siitä vaan tulee hyvä juttu.”

TEKSTI: SIRPA SAARISTO, HIRVENSALON NUORISOTEATTERIN TUOTTAJA
KUVA: MIKA NURMI

Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

Maria muutti puolisonsa kanssa saarille 10 vuotta sitten pieneen punaisen tupaan. 30-luvulla rakennetussa talossa on aina laitettavaa. mutta pihapiiri  mahdollistaa myös melko uuden harrastuksen harjoittamisen. Maria löysi reilu vuosi sitten Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat ry:n, missä harrastetaan
primitiivijousiammuntaa. Primitiivijousessa ei ole nykyaikaisia tähtäimiä tai muita apuvälineitä, vaan se mukailee vuosituhantisia perinteitä. Jousiammunta on terapeuttinen harrastus, mistä on apua fysiikalle ja kehittää myös mielenhallintaa ja keskittymiskykyä. Maria onkin saanut harrastuksesta avun olkapään ongelmiin ja kipuiluun.

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
Leppoisa, rohkea ja innostuva.

MITÄ TEET TYÖKSESI?
Tällä hetkellä olen työnhakija. Pandemia luo tähän omat haasteensa. Olen tehnyt aiemmin ATK-alan töitä ja ollut muun muassa Lehmusvalkamassa aulaemäntänä.

MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
En muista, että sellaista olisi ollut.

MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
Perheyritys voisi olla kiinnostava. sellainen, mihin liittyisi ATK-alan taitoja ja kemian analyysejä.

MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
Rauhallisesti. Kuppi teetä ja aamupala, minkä jälkeen radiosta alueuutiset, sitten netistä katsomaan, mitä maailmalla on tapahtunut.

MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
Lääkäri antoi luvan jo hieman harrastaa jousiammuntaa.

ENTÄ HARMIN AIHE?
Yleensä maailman tilanne. Ihminen on älykäs ja pystyy kehittämään korkeaa teknologiaa, mistä koko ihmiskunta voisi hyötyä. Sen sijaan ihmiset käyttävät niitä oman edun tavoitteluun ja aseman ylläpitoon, samalla haaskaten olemassaolevia resursseja. Ihmiseltä puuttuu kyky laajempaan kollektiiviseen ajatteluun.

MISSÄ PÄIN ASUT?
Kakskerrassa.

MITÄ HARRASTAT?
Perinteistä jousiammuntaa perinnevälineillä. Tulevaisuudessa on myös tarkoitus tehdä itse jousia, nuolia ja muita välineitä.

MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
Juuri sitä, mitä nytkin, ehkä vielä enemmän keskittyen meditatiiviseen puoleen.

MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
Historiaan liittyvät elokuvat ja dokumettisarjat tulee myös ahmittua.

MISTÄ UNELMOIT?
Olisi mukavaa, jos saarille saisi sellaisen ulkoilupolun, mikä toimisi myös jousiammuntapolkuna, jossa olisi erilaisia rasteja.

MITEN RENTOUDUT?
Harrastusten parissa ja yhdessäolosta rakkaan puolison kanssa.

MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
Aiemmin asuimme Turun keskustassa, mutta kun alue muuttui levottomaksi muutimme toiseen paikkaan, mikä olikin yhtä levoton. Kun sopivan pieni tupa löytyi, oli ratkaisu helppo.

MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI?
Oma koti.

MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
Varsinainen extreme? Huh, en usko, että kokeilisin mitään, mutta historian elävöittäminen kiinnostaisi.

MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
Jos olisi samalla myös terve, niin ehkä Kalevalaiseen suomeen voisi mennä.

MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
Tasa-arvoissa olisi korjaamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pitää vielä parantaa. Perustuloa kaipaan ja sitä, että ihmiset jakaisivat paremmin näitä elämän resursseja.

MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
Olen tyytyväinen, että meillä on mahdollista elää suht’ turvassa omana itsenämme. Meillä on koulut, terveydenhuolto ja muita kohtalaisen hyviä peruspalveluja, mitä kaikkialla maailmassa ei välttämättä ole.

OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄPITÄEN?
Olemme lopettaneet kaiken turhan matkustamisen ja kulutuksen. Ikävä kyllä, joutuu tutkimaan myös sitä, missä ja millä tavalla esimerkiksi ruoka on tuotettu.

MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
Loppukesällä oli primitiivijousikilpailut Liedon Vanhalinnassa. Tosin olin vain seuraamassa.

MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
Katsotaan miten tämä pandemia tästä nyt etenee.

MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
Nyt ei tule mitään mieleen, että mitä voisin kysyä.

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVA: JAANA HEINONEN

Rentous, leppoisuus, hyväntuulisuus, omaehtoisuus: näitä sanoja tulee mieleen kun kuvailee tunnelmaa SB Hirvensalon C-poikien salibandytreenissä.

Koleassa tihkusadesäässä – myrskyä enteilevänä iltana – ei kuulunut valituksia tai vastaväitteitä kun valmentaja Toni Koch teetti alkulämmittelyksi nopeuskestävyys-harjoitusta. Kahteen porukkaan jaetut ryhmät kiersivät vuorotellen kenttää vaihtaen juoksurytmiä ohjeiden mukaan. Hölkästä edettiin kevyen juoksun kautta hetkeksi täyteen spurttiin.

Lihasten herättelyn jälkeen siirryttiin Paavohallin sisätiloihin venyttelemään ja varsinaisiin saliharjoituksiin. Huolelliset venyttelyt vetää – tällä kertaa – Akseli Silto ja kuuliaisesti koko porukka seuraa mukana ja käy samalla leppoisaa jutustelua.

Akuuttina puheenaiheina ovat meneillään olevan TET-viikon hauskat tapahtumat muun
muassa Majakkarannan S-marketissa, jossa pojista kolme: Joonatan Hiltunen, Daniel Koch ja Eino Kallioniemi ovat yhdessä tutustumassa työelämään.

Pitkään lajia harrastaneista pojista osa on mukana myös kerhojen valmentajina. Oheisharjoitusten aikana edellä mainittu TET-kolmikko sekä Silto ovat varautuneet ohjaamaan salibandykerhoa, mutta – liekö sade syynä – yhtään pientä harrastajaa ei ilmaannu paikalle haastatteluiltana.

Joukkueen ydinryhmä on ollut koossa päiväkodista alkaen; muutama poika on jäänyt pois ja muutamia on tullut vuosien aikana lisää. Toisensa pitkään tunteneet pojat ovat hitsautuneet yhteen joukkueeksi, jossa hyvä henki näkyy päälle päin. 

– Jäätävän hyvä, luonnehtii Toni porukkaansa ja joukkuejohtaja Ari Hirvonen myötäilee. 

He kehuvat poikien motivaatiota. Harjoituksia tehdään tunnollisesti ohjeita seuraten. Ulkopuolisesta voi näyttää siltä, että pojilla ei olisi joka hetki kuulo päällä, mutta siitä huolimatta harjoitus rullaa jouhevasti. Onnistumisista palkitaan ja pienet haasteet toimivat kannustavasti.

Venyttelyn yhteydessä valmentaja haastaa pojat: kaikille, jotka saavat kämmenet lattiaan eteentaivutuksessa tarjotaan keväällä jätskit jokirannassa. Haaste innoittaa yrittämään ja pari poikaa selvittää sen heti.

JÄÄKIEKKOTAUSTASTA APUA VALMENNUKSEEN

Yleensä vanhemmat ohjaavat lapsensa harrastuksen pariin, mutta Kochin perheessä kävi toisin päin. Perheen kuopus halusi salibandykerhoon 7-vuotiaana.

– Daniel veti minut mukaan ja sillä tiellä ollaan, muistelee Toni, jolla oli pitkä kokemus jääkiekosta. 

Lajin parissa vierähti viisitoista vuotta: Bjunioreihin saakka TPS:ssä, A-junioreissa Kiekko 67:ssa. Sen jälkeen peliura jatkui vielä muutaman vuoden kakkosdivisioonassa
Naantalin VG-62 –joukkueessa. 

Jääkiekossa hankitulla peli- ja valmennuskokemuksella oli käyttöä myös salibandyn parissa. Eikä ihme, maallikkokin huomaa lajeissa samoja elementtejä: mailaa apuna käyttäen pieni peliväline, kiekko tai pallo, pyritään ohjaamaan kentän poikki vastustajan maaliin, jota vartioi jämäkästi topattu, ketterä vahti – tosin salibanbyssä vahdilla ei ole käytössään korkealapaista mailaa.

Kiivaimpaan aikaan Tonin vapaa-aika meni tiiviisti jääkiekon ja salibandyn parissa. Kerran viikossa oli aikaa omaan jääkiekkoharrastukseen, aamuseitsemältä. Valmennustehtävissä hän vietti yli 800 tuntia vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien vuosityöaika vuonna 2018 oli 1592 tuntia.

Jääkiekkovalmennus on jäänyt pois ja nykyisin valmennustehtävät vievät noin 10 tuntia viikossa. Joukkueenjohtaja Ari Hirvosella on myös jääkiekkotausta. Hän on pelannut B-junnuihin saakka parissa turkulaisseurassa.

Salibandytoimintaan hän tuli kummipoikansa Joonatanin myötä. Toni ja Ari kehuvat poikien vanhempia, jotka vaikuttavat  taustajoukoissa muun muassa kotiturnauksissa, mutta eivät liikaa puutu harjoitusten sisältöihin.

– Vanhemmat antavat meille valmennusrauhan, tiivistää Toni.

UUTTA KAUTTA ODOTELLAAN

Sarjaottelut alkavat syksyllä. Länsirannikon sarjassa pelimatkat suuntautuvat Pori-Huittinen sekä Tampere-Riihimäki –suuntaan. Mukana on 10 joukkuetta, joista neljä parasta menee eliittisarjaan ja loput jäävät kilpasarjaan. 

Joukkue on osallistunut viime vuosina Länsirannikon haastajasarjaan. Menestys on ollut nousujohteista. Kolme vuotta sitten pojat jäivät neljänneksi, kaksi vuotta sijoitus oli toinen. Viime kaudella joukkue johti Länsirannikon ja sisäsuomen yhteistä haastajasarjaa, kun korona ikävästi katkaisi sarjan.

Toni on asunut Hirvensalossa 20 vuotta. Hän on asettunut nelihenkisen perheensä kanssa puolison lapsuudenkotiin Pikisaareen. Hän pitää tärkeänä, että nuorilla on harrastusmahdollisuuksia lähellä kotiaan. Salibandyharrastusta varten ei tarvitse poistua saarelta.

Toiminta houkuttelee nuoria myös mantereen puolelta, naapurikuntia myöten. SB Hirvensalo on Hirvensalon Heiton alajaosto, jossa salibanbya on harrastettu jo lähes
neljännesvuosisadan ajan. Toiminta kattaa kaikki ikäluokat alkaen poikien ja tyttöjen juniorikerhoista aikuisten miesten ja naisten kilpasarjoihin.

Kaikissa ikäluokissa sarjoja on sekä harrastus- että kilpatasoilla. Valmentajia on kymmeniä ja heidän lisäkseen toiminnan pyörittämiseksi tarvitaan joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, huolto- ja muita tukijoukkoja. 

Salibandyn suosio on noussut viime vuosina. Nykyisin se on kiilannut suosiossaan jääkiekon ohi kakkossijalle jalkapallon jälkeen. Lajin harrastajia on Suomessa noin 70 000. Toivottavasti suurin osa heistä harrastaa lajia samalla myönteisellä fiiliksellä kuin SB Hirvensalon 17 C-junioria.

TEKSTI JA KUVA: VIRVE MYLLYMÄKI

Puun päivää edeltävänä perjantaina 25.9. istutettiin Hirvensalon puulajipuistoon, eli arboretumiin, viisi uutta puuntainta. Arboretum kulkee Wäinö Aaltosen koululta kevyenliikenteenvälyän vartta.

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n 30-vuotisjuhlan kunniaksi hallituksen puheenjohtaja Konsta Weber ja toimitusjohtaja Maria Aspala istuttivat ruotsin- ja suomenpihlajat.

– Pihlaja on vanha Vason tunnuspuu. Ensimmäisen kohteen pihaankin istutettiin pihlaja, Weber kertoo.

– Meillä on paljon kohteita Hirvensalossa ja haluamme ilahduttaa paikallisia asukkaita. On tällä myös oma symbolinen arvonsa, Aspala jatkaa.

Urheiluseura Juoksu & Jumppa ry istutti puistoon punatammen sekä metsälehmuksen.

Hirvensalo-seuran puheenjohtaja Niko Aaltonen taas viisi vuotta vaalimansa hevoskastanjan.

– Minulla on sukua Pikisaaressa, olen ottanut siellä kasvavasta kastanjasta siemenen ja kasvattanut tämän puun, Aaltonen kertoo.

Suomi 100 -vuonna perustettu puupuisto tähtää kohti vuoden 2029 Turun 800-vuotisjuhlia päämääränään sata istutettua puuta.

TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

!function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');

Maininkia on tehty samalla porukalla jo useita vuosia. Onkin aika tutustuttaa tekijät lukijoille. Tämä lyhyt juttusarja haastattelee haastattelijat.

Virve Myllymäki tavattiin ensi kertaa Mainingissa lokakuussa 2011, jolloin nainen tervehti lukijoita kansikuvassa. Juttuja lehteen alkoi ilmestyä viisi vuotta sitten.

Vuonna 1992 Satavaan ilman sen suurempia ennakkositeitä muuttanut Myllymäki vietti saarilla ruuhkavuotensa. Parhaimmillaan kuusihenkisen perheen talo kuitenkin vuosien varrella tyhjeni ja nainen päätyi maalaistaloon Vahdon Lavamäkeen, maaseudun rauhaan. Hyppäys lukijasta lehtijuttujen kirjoittajaksi kävi leikiten.

– Olin kirjoittanut artikkeleita lehtiin avustajana ja tulin ajatelleeksi, että voisihan sitä kotiseudustaan paikallislehteenkin kirjoittaa. Joimme Pirjo Huttusen kanssa Satavan kyläkaupassa kahvit ja se oli sillä selvä! Myllymäki muistelee.

Kynä on sauhunnut myös kirjastonhoitajana ja kirjastoauton kuljettajana työskentelevän naisen vapaa-ajalla teatterin parissa.

– Olen kirjoittanut työpaikalleni pikkujoulunäytelmiä. Tapani katsella asioita on usein humoristinen ja joskus sarkastinenkin. Muutokset saavat helposti aikaan kipinän ja totuutta ei tarvitse usein kovin edes muunnella, että siitä saa hauskaa.

Vuoden 2011 lehtijutun aikaan valmistui Myllymäen tekemä dramatisointi Topeliuksen Adalminan helmestä, jota esitettiin sekä Kakskerran nuorisoseuran teatterin voimin,
että sen jälkeen myös muualla Suomessa muiden harrastajateattereiden toimesta. Samaisessa jutussa kerrotaan haaveena olevan kokoillan näytelmän kirjoittaminen.

– Voit kirjoittaa juttuun, että se on vielä edelleenkin haaveena, Myllymäki nauraa.

TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

MITÄ TARKOITTAA...?

KIUAS
ALESSA: Sinne laitetaan puita ja sieltä tulee kuumaa ilmaa, kun heittää vettä.
HILLA: Saunassa on sellainen, siinä on kiviä ja tulee kuuma.

KÄSIJARRU
ALESSA: Pyörää kun ajaa niin voi jarruttaa kädellä.
HILLA: Liian kova vauhti kun on, niin siitä pysähtyy.

SENKKI
ALESSA: Sentin raha.
HILLA: En tiedä. En ole koskaan kuullut…

KULTA
ALESSA: Kultaista.
HILLA: Kirkkaampaa kuin keltainen.

RUSKA
ALESSA: Kai jotain roskia?
HILLA: Sadetta ja jotain, en nyt muista.

SUSHI
ALESSA: Syötävää. Sellaisia rullia.
HILLA: Riisi ja päällä jotain avokadoa, lohta ja chilimajoneesia. On hyvää!

KIRAHVI
ALESSA: Pitkäkaulainen hevonen. Ja täplikäs.
HILLA: Tosi, tosi pitkä eläin, jolla ruskeita pilkkuja, mut muuten keltainen.

MITÄ TEKEE...?

HENKIVARTIJA
ALESSA: Vartioi henkeä.
HILLA: Suojelee ihmisiä.

ENSIHOITAJA
ALESSA: Auttaa kaikkia, vaikka kaatuneita sairaalassa.
HILLA: Hoitaa ihmisiä ekana.

MILLAINEN ON HYVÄ...?

KOULU
ALESSA: Kivoja oppilaita ja opettajia.
HILLA: Missä oppii kaikkia asioita.

JUNA
ALESSA: Iso ja sinne mahtuu paljon ihmisiä.
HILLA: Hyvä olo matkustajilla ja tilaa kaikille.

MIHIN TARVITAAN...?

MATOJA
ALESSA: Onkimiseen ja lintujen ruokana.
HILLA: Että voi kalastaa ja linnuilla on ruokaa.

SUOLAA
ALESSA: Ruokaan ainakin.
HILLA: Kaikkeen mihin tarvitaan. Sipseihin!

MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
ALESSA: Et vois olla näkymätön ja mennä kaikkialle eikä kukaan tietäis. On perhe ja vapaapäiviä. Lettuiltoja, nam, joka päivä. Kissanpentu Simba ja Rontti-kissa.
HILLA: Oppii kaikenlaistaja saa tehdä mitä haluaa ja huvittaa. Perhe: äiti, iskä, pikkuveli ja -sisko, isosisko. Lyyli koira ja uusi koira Emma.

MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
ALESSA: Taitoluistelija ja kissanhoitaja.
HILLA: Eläintenhoitaja tai ravintolan kokki.

TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

Nuoria usein mietityttää mistä löytää seurustelukumppani ja kuinka vielä pitää hänet. Nuorilla tunteet sekä elämäntilanteet heilahtelevat yhdestä ääripäästä
toiseen jatkuvasti. On siis täysin normaalia, että myös parisuhteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Kuitenkin itse jo melkein kaksi vuotta seurustelleena – tiedän kyllä, aikuiset, varmasti hymähdätte tälle - voin itsevarmasti sanoa, että vakituisessa parisuhteessa oppii sekä itsestään, että muista ihmisistä aivan äärettömän  aljon. Jutussa pääset kurkistamaan kolmen nuoren parin parisuhteeseen.

Tiia ja Oiva

MITEN TAPASITTE?
”Yhteisten kaverien kautta.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Viisi kuukautta.”

MISTÄ PIDÄT ENITEN KUMPPANISSASI?
TIIA: ”Oiva on fiksu ja huomaavainen. Hän kuuntelee ja välittää.”
OIVA: ”Tiia on luotettava ja olemme niin sanotusti samalla aaltopituudella.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
TIIA: ”Voimme puhua kaikesta. Arvomme ja huumorintajumme kohtaavat juuri sopivasti, mutta meillä on myös omia mielipiteitä.”
OIVA: ”Olemme samanlaisia, mutta samalla tarpeeksi erilaisia. Suhde ei koskaan tunnu tylsältä tai turhalta.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
TIIA: ”Olen oppinut keskustelemaan asioista, eikä vain pitämään kaikkea sisälläni. Olen myös tajunnut, että aina ei kannata takertua
pikku juttuihin, sillä pitkällä tähtäimellä niillä ei niinkään ole väliä.”
OIVA: ”Olen oppinut paremmin ymmärtämään muiden ihmisten arvoja ja mielipiteitä.”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
TIIA: ”Kannattaa puhua avoimesti niin hyvistä kuin huonoistakin asioista.”
OIVA: ”Muistakaa pitää myös väliä kumppanistanne, ette muu elämä unohdu
täysin.”

Helmi ja Anna

MITEN TAPASITTE?
”Tapasimme Turku Pride-tapahtumassa yhteisten kavereiden kautta.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Olemme seurustelleet nyt reilun vuoden verran.”

MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
HELMI: ”Annan kanssa on aina todella hauskaa. Hän tekee oloni myös todella hyväksi ja turvalliseksi”.
ANNA: ”Meidän ei edes tarvitse tehdä mitään, ja minulla on silti ihan sika kivaa.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
”Aina hoetaan kommunikaation tärkeydestä, mutta ehkä mekin olemme sen kannalla.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
”Kaikki on aina helpompaa, kun toinen on vieressä.”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
”Vanhempien mielipiteillä kumppanistasi ei ole mitään merkitystä, sillä sinä olet se, joka päättää kenen kanssa haluat viettää aikaa. Ehkä jopa rakentaa tulevaisuutta.”

Helmi ja Leevi

MITEN TAPASITTE?
”Tapasimme yhteisen kaverin syntymäpäiväjuhlissa.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Hiukan vajaa vuoden.”

MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
HELMI: ”Leevi on todella hauska ja rento. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä.”
LEEVI: ”Helmi välittää kaikesta niin paljon.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
HELMI: ”Olemme tulleet alusta asti todella hyvin toimeen. Tärkeintä on kuitenkin nähdä vaivaa parisuhteen eteen.”
LEEVI: ”Tyttöystävä.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
HELMI: ”Leevi on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin minä, joten olen oppinut paremmin ymmärtämään hänen kaltaisiaan ihmisiä.”
LEEVI: ”Parisuhde on rankkaa, jos ei ole oikeassa mielentilassa”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
HELMI: ”Ei kannata ottaa asioita liian vakavasti. Tärkeintä on, että on hauskaa ja hyvä olla.”
LEEVI: ”Mieti ainakin kaksi kertaa ennen kuin teet mitään.”

TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

Vuosittain Hirvensalopäivien toimikunnan valitsema Vuoden luotolainen on kunnianosoitus Hirvensalon ja saarelaisten eteen tehdystä työstä. Ensimmäistä kertaa tittelin sai Kakskertalainen.

Viimeisiä päiviä Hirvensalon apteekissa apteekkarina viettävä Anne Kanerva on nimityksen aikaan kiireinen. Pesti apteekkarina Loimaalla on jo alkanut
ja Hirvensalon apteekin luovuttaminen seuraavalle on vielä edessä. Hymy on kuitenkin herkässä kunnianosoituksesta Vuoden luotolaiseksi.

– Kyllä minä täysin hämmennyin kun Sakari Itähaarla kävi asian minulle ensimmäisen kerran kertomassa. Olin ja olen edelleen otettu ja onnellinen huomiosta. Samalla minulla on myös haikeat tunnelmat, kun jäin pois Hirvensalon apteekista, Kanerva kertoo.

Hirvensalopäivien toimikunta myöntää vuoden luotolaisen kunnianosoituksen henkilölle, joka on ansioitunut Hirvensalon ja hirvensalolaisten eteen tehdyssä pyyteettömässä työssä. Kanerva on ollut vuosien varrella mukana monessa. 

– Olen ollut 17 saarelaisvuoteni aikana mukana Hirvensalo-seurassa, Hirvensalopäivien toimikunnassa ja Apteekin osalta mukana tapahtumissa. Omalta osaltani olen pyrkinyt saamaan ihmisiä liikkumaan ja osallistumaan omaan terveyteensä.

– Ajatukseni on yksinkertaisimmillaan, että jos liikumme ja pidämme itsestämme huolta, tulemme terveemmiksi. Niin hassulta kuin se apteekkarin suusta kuulostaakin, silloin meidän ei tarvitse käyttää niin paljon lääkkeitä, Kanerva nauraa.

TAUSTAVAIKUTTAJA

Saaret Kanerva on kokenut omikseen jo vuodesta 2003, kun hän ensimmäisiä kertoja ajoi sillan yli. Kakskerrassa hän on asunut reilut viisi vuotta.

– Vaikka työpaikka muuttuu, tulen edelleen pysymään saarilla. Olen aina puhunut saarista, ajatellut saaria kokonaisuutena. Hirvensalon apteekkikin on ollut aina kolmen saaren apteekki. Käätyjä luovuttaessaan Sakari Itähaarla muistutti, etten saa unohtaa Hirvensaloa, vaikka asunkin nyt Kakskerrassa.

Muutos ajatusmaailmassa on pitänyt tapahtua myös kunnianosoituksen myöntäneessä toimikunnassa. Käädyt Kanervalle luovuttanut Itähaarla avaa asiaa.

– Joskus olisi ollut täysin mahdoton ajatus nimittää entinen hirvensalolainen Vuoden luotolaiseksi. Kanerva on sponsoroinut apteekin kautta paljon, ollut seuran hallituksenkin jäsen ja toimikunnassa mukana. Hän on ollut taustavaikuttajana ja auttajana ennen kaikkea, Itähaarla kertoo.

Muutama vuosi sitten toimikunnassa haluttiin tarkentaa kriteereitä, jonka mukaan vuoden luotolainen nimitettäisiin.

– Tavallaan mietimme uudestaan, mikä on se työ tai panos, jonka joku on tehnyt Hirvensalon eteen. Yhtä hyvin vastaanottaja voisi olla vaikka kaupunginjohtaja, joka on liputtanut Hirvensaloa päätöksissä. Kyse on ennemminkin työstä ja panoksesta, jota on tehnyt, ei niinkään siitä, mikä se itse panos on ollut.

TEKSTI JA KUVA: TIMO NÄRÄ

Paljon puhutaan sinilevästä järvissä ja viimevuosia otsikoissa viihtyvä Littoistenjärvi on hyvä huono esimerkki siitä, mihin kuntoon järvi voi mennä. Kakskerranjärvestä ei otsikoita ole juuri kirjoitettu, vaikka syytäkin olisi.

Tapaamme Kakskerranjäven suojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja pitkäaikaisen aktiivin Anssi Junnilan luonnollisesti järven rannalla, Auno Turkon mökin terassilla. Myös Turkko kuuluu yhdistykseen, ja vaikkei omien sanojensa mukaan ole mikään yhdistysaktiivi.

– Olemme olleet tässä mökkiläisinä 16 vuotta ja tämän yhdistyksen toimintaan osallistuminen on minulle erittäin tärkeää. Anssia taas ei olla päästetty pois hallituksesta, niin sydämen asialla hän jaksaa perehtyä jokaiseen kysymykseen. Tietysti hänen koulutuksellaankin on suurta merkitystä myös yhdistykselle, Turkko avaa. 

Junnila on biologi, joka ymmärtää vesiekologian periaatteet. Hän kansantajuistaa yhdistyksen nettisivuille Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen kuukausittaiset  raportit järven tilasta. Järvellä hän on mökkeillyt jo kohta 60 vuotta.

– Kun tulimme tänne syksyllä -66, Kakskerta oli agraariseutua. Hiekkatie kiersi järven ja maitoa haimme Penilän Alatalosta. Ihmiset eivät kantaneet kaupungista vettä,  vaikka tontilla ei kaivoa ollutkaan. Kirkasvetisen järven vettä käytettiin juoma- ja talousvetenä, Junnila muistelee.

JÄRJESTÄYTYMINEN

Yhdistyksessä on parisen sataa jäsentä, käytännössä kaikki järven ympäristön kiinteistöt. Vuonna 1982 alkoi nousta huoli järven tilasta ja yhdistys perustettiin.

– Ympäristön tilaan ja sen suojeluun herättiin varsin myöhään. Järvellä asuvat ja mökkeilevät päättivät, että näin tärkeällä järvellä on oltava suojeluyhdistys.

Junnilan muistelee järven olleen kirkasvetinen vielä 1970-luvulla.

– 1980-luvulla alkoi näkyä sinilevää ja 90-luvulla sitä oli jo riesaksi asti aina 2000-luvulle saakka. Kaupunginhallituksen periaatepäätöksellä ja Kakskerranjärven suojeluyhdistyksen aloitteesta, perustettiin vuonna 2001 Kakskerranjärven neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtäväksi annettiin järven tilaan vaikuttavien toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus. 

Neuvottelukunnassa on edustajia ympäristö- ja kaavoituslautakunnasta, Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta, Airiston kalastusalueelta, Kakskerranjärven suojeluyhdistyksestä, Kakskertaseurasta, Maataloustuottajain Kakskerran yhdistyksestä, Harjattula Golf Oy:stä sekä Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimistosta.

KIRKASTA JA PUHDASTA

Yksi tärkeä asia Kakskerranjärven suojeluyhdistyksellä on yhteishengen ylläpitäminen.

– Olemme olleet edesauttamassa ilmapiiriä siitä, että syksyllä 2007 järven ympäriltä pantiin noin 30 hehtaaria peltoa kesannolle ja loput suorakylvöön, maanviljelijöiden ymmärryksestä tietenkin.

Junnila kertoo toimen parantaneen järven tilaa melkoisesti.

– Ulkoisen kuormituksen väheneminen on ollut huomattava. Järven tuottavan kerroksen fosforimäärät käytännössä puolittuivat.

Sinilevää on Junnilan mukaan maailmassa ollut aina.

– Aina välillä minulta kysytään, että mistä ne sinilevät oikein tulevat. Syanobakteereja on ollut maapallolla noin kolme ja puoli miljardia vuotta, Junnila naurahtaa.

Miten järvi sitten oikeasti voi? Kysymykseen herrat kehottavat käymään järvellä ja katsomaan itse. Laskeudumme Turkon mökin satakunta askelmaa laiturille katsomaan.

– Aika usein ihmiset kysyvät, että missä kunnossa se järvi oikein on. Jostain syystä kuvitellaan, että sen tila on paljon huonompi, mitä todellisuudessa. Järven tila ei ole pitkään aikaan ollut näin hyvä ja se tuntuu paranevan koko ajan, Turkko sanoo.

– Kakskerranjärven hygieninen tila on nyt todella hyvä. Itse en käytä edes shampoota, pesen kaupungissakin hiukseni mökiltä tuodulla järvivedellä. Lisäksi vesi kelpaa minulle myös juomiseen, Junnila nauraa ja ottaa laiturilta hörpyn vettä.

Kakskerranjärven suojeluyhdistys ry, www.2xjsy.fi Jäsenhinta on 20€ ruokakunnalta vuodessa.

TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ

Satuitko poikkeamaan kesällä 2019 Brinkhallin kartanossa taidenäyttelyssä? Osa tämän aukeaman töistä oli myös siellä näytillä ja siksi ne saattavat vaikuttaa tutuilta.

Hirvensalolainen taiteilija ja graafinen suunnittelija Eveliina Tommola kertoo aloittaneensa taiteen parissa vasta pitkälti aikuisiällä, itse asioita opiskellen.

– Moni itseään taiteilijaksi tituleeraava on käynyt alan kouluja ja opiskellut ulkomailla. Joskus leikittelin itsekin ajatuksella taiteen opinnoista, mutta lasten saamisen jälkeen leipätyön jättäminen ja alalle heittäytyminen ei tuntunut järkevältä vaihtoehdolta, nainen nauraa. 

Taiteen tekeminen on Tommolalle – vaikkakin vakava sellainen – intohimoinen harrastus. Se on myös oma pakopaikka ja henkireikä arjen keskellä.

OMAN NÄKÖISTÄ, VAIKKA ABSTRAKTIAKIN

Tuntuu yllättävältä, mutta Brinkhallin näyttely oli Tommolan ensimmäinen.

– Olen istunut teosteni päällä ja vasta nyt rohjennut niitä näyttää. Näyttelyn jälkeen onkin sitten ollut melko tasainen tilaustöiden virta ja hyvä niin.

Akryyli- ja öljymaalaukset, sekä lyijy- ja hiilityöt ovat taiteilijalle tutuinta sarkaa. Laaja skaala mahdollistaa heittäytymisen erilaisiin toteutuksiin, sekä tilaustöiden kimppuun. Aiheet ovat joskus myös abstrakteja, jolloin kuvassa voi olla vain värejä ja muotoja.

– Vaikka työ olisi abstrakti, pyrin löytämään siihen silti jonkin omannäköiseni vivahteen. Ehkä juuri abstraktit työt ja naisfiguurit ovat eniten näköistäni jälkeä. Tilaustöinä
kauppansa tekevät tällä hetkellä myös koivuaiheiset työt.

TAIDE JA SEN MERKITYS

Tommolalle taiteen merkitys elämässä on suuri, eikä pelkästään sen tekemisen kautta.

– Jos eläisimme ilman taidetta ja musiikkia, olisi maailma melko synkkä paikka. Se saa tavallisimmillaankin pysähtymään ja pohtimaan asioita. Huomaan teosten äärellä usein todella pysähtyväni miettimään ja saamaan fiilistä.

Hän muistelee aikoja, jolloin aloittaessaan taideharrastusta mietti, onko liian tavallinen tekemään taidetta.

– Jokainen meistä osaa tehdä taidetta. Pitää olla kiinnostunut siitä ja antaa siihen tunnetta. En odota, että ihmiset ymmärtävät taidetta. Taiteilija itse antaa ihmiselle iloa, ja jos työni saa jonkun tuntemaan, olen jo saanut sillä jotain tässä maailmassa aikaiseksi.

– Taidetta ei tarvitse ymmärtää, mutta sen voi myös ymmärtää ihan miten itse haluaa, Tommola tiivistää.

TEKSTI: TIMO NÄRÄ
KUVAT: EVELIINA TOMMOLA

Martin seurakuntaan kuuluvat saaret ovat Liisa Kuuselalle tuttuja työn kautta. Neljätoista vuotta sitten aloittaessaan seurakuntapastorina hänen toimialueensa olivat saaret.

Nykyisin Liisan vastuualueena on Martin seurakunnan vapaaehtoistyö. Missioyhteisö –projekti, joka vie työajasta melkein puolet, tuo hänet jälleen Hirvensaloon, mikä on hänelle mieluista.
– Aina läikähtää niin mukavasti, kun tulen sillan yli, hän toteaa.

KUTSUMUSTYÖSSÄ

Eurajoella pappisperheessä kasvaneelle usko ja hengellinen elämä tulivat kodinperintönä ja papin ammattiin hän tunsi kutsumusta jo nuorena. Sosiaalipolitiikan opintojen kautta hän päätyi sosiaaliterapeutiksi. Ollessaan äitiyslomalla ja hoitovapaalla hän kouluttautui opettajaksi ja toimi tuntiopettajana terveydenhuoltoalan oppilaitoksessa. 

Liisan eri ammateissa on paljon yhteistä. Terapeutti, opettaja ja pappi kohtaavat kaikki työkseen ihmisiä. Sosiaaliterapeuttina hän näki myös ihmiselämän nurjan puolen. Elämän tarkoituksen pohdinta jäi kuitenkin vajaaksi, kun työstä puuttui hengellinen elementti. Hän ei kadu valintojaan, sillä aikaisemmista ammateista riittää ammennettavaa myös papin työhön.

Ammatinvaihto ei vielä vajaat parikymmentä vuotta sitten ollut niin yleistä kuin nykyisin. Päätös opintojen aloittamisesta vaati kypsyttelyä. Ensimmäinen tentti teologisessa tiedekunnassa antoi kuitenkin tunteen kotiintulosta ja pukiessaan ensi kertaa papin pannan tiesi Liisa olleensa kutsuttu tehtävään.

ARJEN KOHTAUSPAIKKOJA

Missioyhteisö -projekti kannustaa etsimään uusia toimintamuotoja ja -tapoja kohdata seurakuntalaisia. Tilaisuuksiin seurakuntalaiset ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat ja niissä painottuu keskinäisen yhteyden luominen tekemisen kautta. Liisa antaa tilaa myös spontaaniudelle.

Hänen tapansa jutella on välitön ja luonteva. Hän juttelee Jeesuksen läsnäolosta arjessa yhtä luontevasti kuin vallitsevasta säätilasta. Hän myöntää, että valtaosalle seurakunta näyttäytyy vain kirkollisten toimitusten – ristiäisten, häiden, hautajaisten – kautta. Hän muistuttaa, että Jeesus on läsnä
joka hetki. 

– Hän ei ole hahmo, joka otetaan esiin vain juhlapyhinä, Liisa konkretisoi.

Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja keskinäisen yhteyden kokeminen ovat leimaa antavia Missioyhteisön seurakuntatyölle. Ihannetilanteessa toiminta ja tapahtumat kumpuavat seurakuntalaisten aloitteista ja ideoista. Liisa kokee olevansa innostaja, kannustaja ja kuuntelija. Toiminta on parhaimmillaan, kun jokainen saa olla  mukana omalla vahvuusalueella.

– Tosin joskus on hienoa olla todistamassa kun joku löytää itsestään uinumassa olleen taidon, Liisa sanoo.

Hän kiittelee Kakskerran – jo ennestään hyvää – yhteisöllisyyttä. Hennalassa vuosittain järjestettävä talvitapahtuma on hyvä esimerkki eri yhdistysten yhteistyöstä ja erilaisista vahvuuksista. Liisa kertoo innostuneesti erilaisista toimintatavoista ja kohtauspaikoista, joiden kehittämisen Missioyhteisö on mahdollistanut. Puheessa toistuvat muun muassa Messy church, missiomessut, rukouspysäkki ja alfakurssit. Uutena toimintana ovat syksyllä alkamassa naisten kutsuvierasillat.

LIIKETTÄ NIVELIIN

Pienillä muutoksilla tapahtumia voidaan elävöittää. Pieni liikunta- tai lauluhetki yhdessä toteutettuna vapauttaa tunnelmaa.

– Ihan liikaa istutaan, ihminen on luotu liikkumaan, Liisa toteaa. Mieli ja keho tarvitsevat kumpikin säännöllistä huoltoa.

Satavassa sijaitseva Hennala, joka on entinen pappila, tarjoaa oivat puitteet uskon ja liikunnan yhdistämiseen.

– Siellä on jo kerran kokeiltu uskon ydinasioihin pureutuvan alfa-kurssin liikunnallista versiota, sport-alfaa, mikä osoittautui suosituksi. Nyt starttaamme uudelleen syyskuun lopussa. 

Hennala on myös perheille ihanteellinen paikka ja luonteva valinta Messy churchille. Pienten lasten kanssa kirkossa ollut tietää kuinka vaikeaa lasten on pysyä paikoillaan.

– Toiminnallisessa Messy churchissä saakin temmeltää ja puuhastella kaikessa rauhassa.

OSALLISTUJAT LUOVAT TUNNELMAN

Hirvensalon kirkon ollessa pois käytöstä on toimintaa sijoitettu eri paikkoihin: jumalanpalvelukset ovat Meri-Karinassa, pienemmät tilaisuudet ja vaikkapa diakonin vastaanotto on Pitkäpellonkadulla entisen päiväkodin tiloissa. Liisa pitää tätä mahdollisuutena kehittää erilaista toimintaa.

Tiloja tärkeämpi tunnelman ja hengen luomisessa ovat kuitenkin ihmiset. Tilat asettavat tietyt rajat, mutta yhteistä osallisuutta voi luoda myös muilla keinoin.

– On selvää, että vanhassa kivikirkossa, esimerkiksi Kakskerran kirkossa, ei tilaa juurikaan pysty muuttamaan – penkit ovat siinä missä ovat. Vanhoissakin kirkonpenkeissä voi istua vapaammin ja rauhassa voi katsella ympärilleen - myös kääntyä katsomaan taaksepäin, vakuuttaa Liisa.

”Istu niin kuin kirkonpenkissä!” ei ole enää relevantti kehotus jälkikasvulle, jonka toivotaan istuvan hiljaa paikallaan. 

Jumalanpalvelukset nykymuodossaan – vaikka paljon on tapahtunut vuosikymmenien aikana – saatetaan vieläkin kokea vieraiksi ja jäykiksi.

– Jos kaikki istuvat penkeissään, vieläpä kirkon takaosassa, kuin tikunnielleinä, erillään toisistaan, niin mitähän joku ulkopuolinen miettisi katsoessaan toimitusta? Missä on ilo ja miksi se ei saisi näkyä, Liisa pohtii.

Liisa pääsi tutustumaan toisenlaiseen seurakuntakulttuuriin osana arkkihiippakunnan Kirkko postmodernissa Euroopassa -hanketta. Hän oli pari vuotta sitten vaihdossa kolme kuukautta Lontoossa anglikaanisessa seurakunnassa. Ennen jumalanpalveluksen alkua, väen tullessa kirkkoon soi taustalle musiikki ja iloinen puheensorina täytti kirkon. Kiinteitä penkkejä ei ollut, vaan jokainen saattoi asettaa tuolinsa haluamalleen paikalle. Seurakunnan kaikkea toimintaa leimasi vapaaehtoisten suuri määrä.

PERSOONA EDELLÄ

Liisa tekee töitä persoonallaan. Hän ei julista, eikä saarnaa, vaan kertoo, juttelee vapautuneesti omalla tyylillään lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Ammateissa, jossa on ihmiskuormaa paljo,n voi uhkana olla työuupuminen. Liisa tunnistaa uhan.

– Enemmän varmaan uuvuttaisi, ellei työssä saisi olla itsensä, hän pohtii. Hän muistuttaa myös, että ihmisen ei pidä yrittääkään kantaa yksin koko taakkaa; apua
saa Jumalalta. 

Töihin on mukava lähteä ja työn antama hengellinen voima kantaa myös arjessa. Työ seuraa osittain myös kotiin, mutta Liisaa se ole koskaan häirinnyt ja myös perhe, aviomies ja kaksi nyt jo aikuista tyttöä, tottuivat tilanteeseen.

Mieltään Liisa hoitaa hiljentymällä rukoukseen ennen työpäivän alkua. Aamuihin on kuulunut jo vuosikymmenien ajan myös juoksulenkki, johon Paattisten metsäiset hiekkatiet tarjoavat hyvät puitteet. Se on samanaikaista kehon ja mielen hoitoa.

TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI

Kirsi ja Niklas Sutela ovat yhtä hymyä. He ovat juuri saaneet avaimet uuteen kotiin ja molempien mieli on täynnä remonttisuunnitelmia. Sutelat ovat paluumuuttajia Helsingistä Hirvensaloon. Taloyhtiössäkin heidät on otettu jo avosylin vastaan.

Varmaan tavoite on saada kaikki kuntoon ennen joulua. Keittiö on eilen valittu, tänään tulee lattioiden hioja, huomenna maalari. Remonttimies saapuu ensi viikolla. Siitä se alkaa, Niklas Sutela kertoo.

Uusi koti on paritalossa, joka kuuluu kolmen paritalon taloyhtiöön. Sieltäkin on jo ikään avattu ovia uusille tulokkaille.

– Meille kerrottiin, että ”täältä” on aina tuotu ravut taloyhtiön rapujuhliin. Joulun välipäivinä taas on yhteinen juustonmaisteluilta.

KOULUTIE ALKOI WÄINÖ AALTOSEN KOULULTA

– Me olemme molemmat Hirvensalossa kotoisin, Kirsi Sutela sanoo. 

Hän, eli silloin tietenkin Kirsi Kalpa, aloitti koulunsa 1996 ekaluokkalaisena Wäinö Aaltosen koulussa. Perhe muutti Kukolaan, kun Kirsi oli toisella luokalla. Kukolassa hän asui aikuisikään asti, kunnes muutti Niklaksen kanssa Turun keskustaan.

Kirsi Sutela on opiskellut Turussa ensin sairaanhoitajaksi. Siitä hän jatkoi opintoja suuhygienistiksi Helsingissä, jonne Niklas muutti hänen kanssaan. Helsingistä löytyi myös töitä suuhygienistinä. Vuoden alusta alkavat työt Turussa.

– Työpaikka on tiedossa, Kirsi kertoo.

Niklaksen lapsuuskoti oli Moikoisissa, yläasteen ja lukion hän kävi Luostarivuoressa ja jatkoi siitä opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Työpaikka löytyi Helsingistä headhunterina eli johtajien ja asiantuntijoiden rekrytoinnin parissa Mercuri Urvalilla. Paluumuutto Turkuun ei silti tarkoittanut työpaikan vaihtamista. Hän vastaa nyt yrityksen Turun toimistosta Kupittaalla ja lisäksi yrityksen Aasian liiketoimintojen kehittämisestä.

– Meidän firmamme on Euroopassa aika iso, lisäksi Aasiassa meillä on toimistot Kiinassa Shanghaissa, Singaporessa ja Intiassa Bangaloressa.

Kotimaassa tehtävien rekrytointien lisäksi Sutelan työhön kuuluu esitellä ja avata yhteyksiä eurooppalaisille asiakkaille Aasiassa.

– Työ on tosi mielenkiintoista, siinä näkee todella monenlaisia ihmisiä ja yrityksiä. Pääsääntöisesti, kun tekee rekrytointia, on tekemisissä fiksujen, motivoituneiden ihmisten kanssa positiivisissa asioissa. Kansainvälinen liiketoiminta on aina kiinnostanut.

Työhön liittyy myös iso vastuu. Rekrytoinneissa on takuu siitä, että valittu henkilö pärjää ja viihtyy ja jos näin ei käy, haetaan uusi. Seurannan mukaan tässä onnistutaan erittäin hyvin, ihmiset ovat viihtyneet ja pärjänneet.

– Pitää olla huolellinen rekrytointiprosessin kanssa ja kertoa asioista avoimesti, Niklas Sutela toteaa.

LAPSUUDEN HIRVENSALOLAISET OVAT JÄLLEEN KASASSA

Niklas Sutelalle uusi koti merkitsee oikeasti paluuta juurille.

– Me olemme asuneet kilometrin päässä tästä, hän kertoo uuden kotinsa parvekkeella. Siskon koti on jopa näköyhteyden päässä.

Hirvensalossa asuvat molempien vanhemmat ja Niklaksen siskon perhe. Myös pariskunnan bestmanit ja kaasot asuvat saarella. Muutto takaisin ei ollut hetken mielijohde.

– Kyllä jonkin verran on pyöritetty asiaa ja oli varmaan selvää, että jossain kohtaa muutetaan Turkuun takaisin. On varmaan kerran vuodessa keskusteltu, olisiko nyt hyvä hetki. Nyt todettiin, että on ja kaikki meni kivasti. Aika nopeasti löytyi uusi koti, josta tykätään.

Hintataso on vähän erilainen, Töölön kaksion neliömäärä moninkertaistuu, vaikka asunnot voisivat rahassa mitaten olla samanarvoisia. Elämisen laatu on vähän erilainen.

– Tietenkin on ihan mahtavaa, että on uusi koti. Lähellä ovat perheet ja ystävät, joita ei ole ehtinyt niin paljoa nähdä.

Samalla tietenkin osa tutuista opiskelukavereista ja tuttavista jää Helsinkiin. Mutta matka sinnekin on vain pari tuntia.

OMAA PIHAA HARAVOIMAAN

Helsingin keskustan kerrostaloasunnosta otetaan samalla hyppäys kotiin, jossa on paljon lisää tilaa. Ensimmäistä kertaa on myös oma takka, kodinhoitohuone ja erityisesti piha.

– Tämä on uutta kivaa meille. Pääsee tekemään pihahommia, olen pitkään jo odottanut omaa puutarhaa. Täytyy aloittaa aika alusta, se on siistimistä ensi alkuun.

Keväällä näkee tarkemmin, miten nyt jo syysasuun verhoutunut piha alkaa puskea uutta kukkaa. Yhdessä asunnon myyjien kanssa käytiin kuitenkin läpi, mitä kaikkea puutarhasta löytyy.

– Olimme täällä käymässä ja heidän kanssaan yhdessä kierrettiin.

Yhteyksiä löytyi heti myös asunnon myyjiin.

Yksi heidän tyttäristään oli koulussa Niklaksen rinnakkaisluokalla ja on nyt yrittäjänä Hirvensalon kuntosalilla, jonne on aikomus myös suunnistaa. Myös asunnon remonttiin voitiin valita tuttu ja suositeltu kaveri Moikoisista.

SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT

Seuraavia saarelaiskavereita oli pohdinnassa useampia ja heistä valikoitui jälleen yksi. Seuraavaksi suunnataan Haarlaan. Sieltä löytyy nuori mies, joka rakentaa itselleen ja kihlatulleen uutta kotia, edelleen Hirvensaloon. Taustalla on myös pitkää saarihistoriaa, saarilla ovat asuneet jo tämän saarelaiskaverin isovanhemmat.

TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

Kirsti ja Jaakko Piilisen elämään mahtuu kiinnostavia suunnanmuutoksia. Työuralla on siirrytty mereltä maihin. Vanhasta on osattu luopua ja sisustaa koti
aivan eri ilmeeseen. Uusilla harrastuksilla, kuten Pokemonilla, on löydetty liikettä ja - makua elämään.

Jaakko Piilinen on kotoisin Taivassalosta, Kirsti taas on syntynyt ja kasvanut Turussa. Muutaman vuoden pariskunta asui Varissuolla, maalaispojalle se ei sopinut. Kompromissiratkaisuksi löytyi Maanpäästä vuonna 1983 koti maalta ja kaupungista samaan aikaan.

– Oli oikeasti tavoite löytää koti, joka on keskellä kaupunkia ja meren rannalla. Tämän lähemmäs ei päästy, vanhan sillan kautta oli 7 km torille matkaa. Nyt hiukan enemmän, Jaakko Piilinen kertoo.

Koti löytyi Turkulainen-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Talon aiempi isäntä oli nuuka ja tarkka, eikä pistänyt rahaa kalliisiin ilmoituksiin.

– Itse asiassa etsittiin tonttia, ei löydetty mieleistä ja riittävän isoa. Tässä tuli talo samalla kuin tonttikin. Ei ollut silloin asiantuntijaa, joka olisi antanut talosta lausuntoja.
Mutta ajateltiin, että talo on rakennettu kalliolle ja tiilitalon on rakentanut ammattikirvesmies. 40 vuotta on oltu, ei voi muuta sanoa kuin että hyvä on ollut.

Kokonaisuuteen kuuluu rantaoikeus laivareitin varrelta. Meren läheisyys sopiikin miehelle, joka on lähtenyt merille ensi kertaa nuorella iällä.

MERILLE ÄIDIN ALLEKIRJOITUKSELLA

– Läksin ensimmäisen kerran merille tavallaan alaikäisenä, 17-vuotiaana. Siihen piti olla vanhempien suostumus, esteettömyystodistus. Isä ei kirjoittanut, mutta äiti kirjoitti, Jaakko kertoo.

Ensimmäinen alus oli iso tankkilaiva, joka kuljetti Persianlahden öljyä. Sitten pesti tuli kuivarahtialukselle, joka ajoi Amerikkaan. Ensimmäisissä laivoissa 1960-luvun loppupuolella oli reissuilla aikaa käydä myös satamissa. Perillä oltiin välillä monta viikkoakin.

– Ahvenanmaalaisen kuivarahtilaiva ajoi tavaraa israelilaiselle yhtiölle. Rahtia ajettiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Kuskattiin kaikennäköistä tavaraa, mitä maa
päällään kantaa.

– Sitten tapasin tuon Kirstin. Hän pakotti minut kouluun, Jaakko kertoo.

Opiskelupaikka heltisi Kotkasta. Opintojen jälkeen ura laivakonemestarina kesti runsaat 25 vuotta. 

Valtameriltä Jaakko siirtyi lähiliikenteessä oleviin aluksiin. Jaakko kuvailee, miten viikon rundi Ruotsin liikenteessä oli lähtö keskiviikkona Turusta. Torstaina oltiin Helsingissä, perjantaina Kotkassa, sieltä poikettiin Hankoon. Lauantaina oli Helsingborg, sunnuntai Göteborg, maanantaina taas Helsingborg, tiistaina ajoa koko päivä ja keskiviikkona taas Turussa.

– Kuului tänne kotiin ovista ja ikkunoista, että taas laiva tulee. Nyt täytyy lähteä jo vastaan, Kirsti kertoo. Merimiesura loppui Englannin ja Belgian väliseen liikenteeseen.

Rytmi oli kuitenkin perheen kannalta haastava, kun lapset olivat pieniä: kahdeksan viikkoa töissä laivalla, kahdeksan viikkoa kotona.

Kirsti puolestaan teki töitä vuorotellen kirjanpitäjänä ja välillä kymmenen vuotta kotiäidin rooleissa. Se, että mies oli merillä pitkiä jaksoja kerrallaan, tarkoitti kahden pojan hoitamista puoliksi yksinhuoltajana. Lisäksi oli omakotitalo lumitöineen kaikkineen. 

Isää odotettiin kotiin ja kun hän saapui, lapset tosiaan reagoivat siihen. Kun isä toi tuliaisia, pari päivää oltiin kavereita.

– Oli oma rytmi, kun Jaakko oli töissä, sitten kun hän tuli kotiin, rytmi muuttui. Ihan pieni lapsi vieraantuukin. Oltiin kerran lentoasemalla häntä vastassa, pojat kysyivät, että ”onko tuo meidän isä, kun sillä on miehen kengät”.

LEHTI-ILMOITUS JÄLLEEN KÄÄNNE ELÄMÄSSÄ

– Sitten laivalla luin Wärtsilän tiedotuslehteä ja näin ilmoituksen työpaikasta. Lähetin sinne avoimen työhakemuksen. Kun tulin lomalle, oli kotosalla kirje odottamassa, että voisit tulla käymään, Jaakko kertoo.

Jaakko kävi haastattelussa, jossa kysyttiinkin sitten suoraan, että ”koska voit aloittaa”. 

– Seuraavana maanantaina aloitin. Kirstin paluu työelämään taas tapahtui kuin vahingossa. Jaakon veljen veneliikkeestä Taivassalossa lähti konttoristi.

– Jäin muutamaksi päiväksi auttamaan. Siinä menikin sitten pari vuotta, Kirsti kertoo.

Kirjanpitäjän taidot olivat säilyneet pitkästä kotonaolosta huolimatta. Debetit ja kreditit olivat pysyneet paikoillaan. Jaakolla taas vierähti Wärtsilä Dieselissä koneiden parissa 11-12 vuotta. Kolmas iso siirtymä oli hänen eläkkeelle jäämisensä. Siitäkin on jo 15 vuotta ja aika on mennyt ihan hyvin.

Altadis Kaarinassa oli sitten Kirstille pisin työsuhde, 17 vuotta. Viime vuoden toukokuussa hänkin jäi eläkkeelle.

KLASSIKOT VETÄVÄT PUOLEENSA

Autotallista paljastuu Jaakon rakas harrastus, vanhojen autojen kanssa touhuaminen. Hänen aarteensa on Porsche 911 vuosimallia -91.

– Sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Ensi vuonna sen saa museorekisteriin, Jaakko kertoo.

Hänellä on ollut elämänsä aikana vaikka minkälaisia menopelejä. Yksi niistä on jäänyt kaihertamaan mieleen.

– Ensimmäinen harrasteautoni oli Ford Custom Cabriolette 1950, jonka Suomi-Filmi oli tuottanut käytettynä Amerikasta Suomeen. 

Auto meni vakuutusyhtiön lunastukseen. Sammon vahinkotarkastajien päällikkö ja Piilisten mökkinaapuri osti sen ja myi myöhemmin Jaakolle. Se, että autosta tuli myöhemmin luovuttua, on jäänyt harmittamaan. Ehkä auto vielä tulee jostain vastaan?

OMA, KOLMESTI REMONTOITU KOTI 

Myös kotia on remontoitu kolmeen kertaan. Ensi kertaa, kun taloon muutettiin 1980-luvulla, viimeisin remontti tehtiin pari vuotta sitten.

– Tapetoitiin, maalattiin ja laitettiin huonekalut uusiksi, Kirsti kuvailee. Vanhat huonekalut ja esineet olivat olleet rakas harrastus, mutta tavaraa alkoi kertyä.

– Joka viikonloppu katsottiin, että missä olisi huutokauppa. Ja taas mentiin.

Olohuoneen keskipisteeksi jäi kuitenkin Piilisten ensimmäinen yhteinen huonekalu, pyöreä pöytä, huolellisesti kunnostettu Alvar Aalto-henkinen klassikko. Sen hinta, 50 markkaa turkulaisessa osto- ja myyntiliikkeessä vuosikymmenet sitten, on jäänyt muistiin.

– Aikaisempaan sisustukseen se ei sopinut, se oli aina pitsiliinalla peitetty, Kirsti kertoo. 

Nyt pöytä sai uuden elämän entistä valoisammassa kodissa. Vanhoja kalusteita on varastoitu, saattaahan olla, että ne jonain päivänä vielä tekevät paluun.

UUSILLA HARRASTUKSILLA MAKUA JA LIIKETTÄ ELÄMÄÄN

– Harrastan Pokemon-pelaamista, siitä on tullut viime vuosien harrastus. Se saa liikkumaan ja kävelemään, Kirsti kertoo.

Hän kertoo olevansa tasolla 40. Pokemonummikoille tuo ei vielä kerro mitään. Mitä ilmeisemmin konkari on jo pelissä kovalla tasolla. Kun Pokemon aikanaan tuli, sitä pelasivat lapset.

– Nyt pelaajista suurin osa alkaa olemaan keski-iän ylittäneitä. 

Pokemoniin liittyy sosiaalisuutta, joka on kuitenkin korona-aikana jäänyt vähemmälle. Kirstille se on kuitenkin tarkoittanut intoa lähteä liikkeelle ja kävelemään ihan eri tavalla kuin aiemmin.

– Ennen en oikeastaan liikkunut mihinkään, mitä nyt töihin ja kauppaan auton kanssa.

Kirsti on aina tehnyt myös käsitöitä, mutta eläkkeellä hän innostui yllättäen myös leipomisesta. 

– Se oikeastaan lähti siitä, että oltiin kylässä, jossa rouva oli juuri leiponut hapanjuurileipää. Leipä oli minun mielestäni ihan hirvittävän hyvää, menin heti ostamaan kirjan asiasta ja tekemään sitä. Siitä se sitten lähti, kaikennäköiseen muuhun leivontaan tuli innostus.

SEURAAVA SAARELAISKAVERI… 

Seuraavaksi juttusarjassa siirrytään hiukan etäämmälle Maanpään maisemista. Seuraavat saarelaiskaverit ovat Kirsti ja Jaakko Piiliselle
ystävän ystäviä. Tämä pariskunta on ehtinyt olla välillä Helsingissä. Heiltä päästäänkin kysymään, miksi Turku ja Hirvensalo on kutsuu jälleen? Seuraavana sarjassa siis paluumuuttajien tunnelmia.

TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÁN

Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

Liisa Nummelin, 92, tuumii pitkän ikänsä salaisuudeksi saaristolaiselämän. Juuri lähempänä merta ei elämää voisi viettää kuin Liisa. Hän on syntynyt saarelaisena. Nyt Maanpään kotirannasta näkymät ovat Airistolle.

Tuolla päin on Särkilahtea, Airisto on tuolla edessä, Liisa Nummelin viittilöi pihamaallaan Maanpäässä. Haastattelu tehdään turvallisesti pihapöydän ääressä.

Liisa Nummelin (omaa sukua Mikkelsson) on syntyisin Rymättylän Aaslan saaresta. Liisan lapsuudessa sinne kuljettiin veneellä ja jäitä myöten vesikelkalla.

– Olin Aaslassa kasvattitytär. Omakin äiti oli, isästä en tiennyt. Kasvattikodista tuli hyvä koti. Heillä oli kaksi poikaa, he tykkäsivät, että piti saada yksi tytär. Oli kauhian kiva äiti, isä oli kanssa tarkka, Liisa muistelee.

Kasvattilasten pitäminen kuului aikaan. Nummelin muistelee usein myös talvea, jolloin hän oli 13-vuotiaana talvinuotalla Houtskarissa.

– Villasukat olivat polviin saakka, ei mitään pitkiä housuja saatu. Likkakaveri sai jostain pitkät housut, minä olin hameen kanssa. Jalassa oli kumisaappaat. Nykyään on niin hyvät jalkineet kaikilla. Siellä talossa, missä asuttiin, oli kauhian kiva emäntä, hän olisi ottanut minut koko kesäksi.

Nuotta laskettiin köyden kanssa avantoon. Nuottaa vedettiin isolla porukalla, vaikka hevonen teki suurimman työn.

RIPPIKOULUUN KAHDELLA VENEELLÄ

15-kesäisenä oli aika mennä saaresta Rymättylän kirkolle rippikouluun.

– Rippikouluun mentiin Aaslasta kahdella veneellä, kirkolle oli aika matka. Aaslassa oli kuitenkin kansakoulu ja alakoulu toisella puolella tietä. Rippikouluaikana asuin viikot
kirkonkylässä.

Nykyään Aaslasta on hyvät kulkuyhteydet joka paikkaan, lauttayhteys ja silta Airismaan puolelta.

SULHANEN LÖYTYI VENEMATKAN TAKAA

Sitten elämään saapui Smertsi Nummelin, hän tapasi nuoren Liisan käydessään Aaslassa.

– Oli sellainen aika, jotain tavaraa piti hakea: maitoa, voita tai jotain. Smertsi haki sitä Aaslasta, minun kasvattikodistani. Hän tuli tästä Maanpäästä veneellä yli silloin. Olin
19-vuotias, 20-vuotiaana menin naimisiin, Rymättylän kirkossa meidät vihittiin.

Yhteinen koti rakennettiin Hauspannan saarelle Rymättylään, josta ostettiin kolmen hehtaarin oma paikka. Omassa kodissa ehdittiin asua vajaat kymmenen vuotta, kun Smertsin äiti, Emilia kuoli. Vuosi oli ehkä 1954.

– Hän ei ollut vanhakaan, kun sai sydänkohtauksen ja kuoli Airiston jäälle. Hänet löydettiin ja tuotiin vesikelkalla pois, se ei ollut kiva paikka.

Oli muutettava Maanpäähän, pitämään Smertsin isästä huolta. Sen ajan miehet eivät olleet tottuneet laittamaan ruokaa. Uudeksi kodiksi tuli kuitenkin viehättävä talo ja pikkutupa, jotka ovat Smertsin ja hänen isänsä tekemiä. Pihatuvassa on ollut aikojen myötä paljon kesäasukkaita vuokralla.

– Rupesin postia jakamaan, Liisa muistelee.

– 30 vuotta jaoin postia. Illoiset, Häppilät ja Tammistot, pyörällä ja potkukelkalla yhdessä miehen siskon kanssa.

Hän jakoi postia aiemmin ja sitten toimitti minut sinne myös töihin. Rautainen kunto syntyi, kun Liisa ajoi talvet kelkalla, kesät polkupyörällä. Aamuisin lähdettiin postin hakuun Maanpään perukoilta Hirvensaloon kuuden aikaan. Jo pelkkä postinhakumatka oli vähintään kymmenen kilometriä.

– Ei sitä silloin huomannut, polkupyörän kanssa mentiin vaan.

Postireissun jälkeen oli hyvä kastautua kotirannassa, työpäivän rasitteet huuhtoutuivat pois. Uiminen ei silti ole koskaan ollut Liisan juttu.

– Hyvä oli liitto, Liisa muistelee elämää Smertsin kanssa.

Tämä oli kova tekemään työtä, tarkka mies, joka kirvesmiehenä on rakentanut paljon Hirvensaloonkin. Nummelinit saivat tyttären, joka puolestaan menehtyi nuorena, vain 51-vuotiaana. Lapsenlapset perheineen pitävät nyt tiivistä yhteyttä Liisaan. Kaikkien kuvat ovat kunniapaikalla olohuoneessa.

Kodin hoitaminen on ollut Liisalle aina tärkeää. Hän ajoi itse nurmet vielä 90-vuotiaana, nyt siihen löytyy apu juuri jälkikasvulta.

UUSI SUKKA SYNTYY JOPA PÄIVÄSSÄ

Sydänystävä Pirkko Viinikainen on myös äärettömän tärkeä.

– Jos ei Pirkkoa olisi, olisin ihan hukassa, Liisa tuumii.

Yhdessä katsotaan kylään poikenneen Viinikaisen kanssa, että ”nyt täytyy kaffepaketti saada kaupasta.” Pirkolla oli tällä kertaa tuomisinaan keittoa, Liisa taas antaa matkaan purkillisen omenahilloa.

Ja sukankudonta jatkuu, sisällä tai pihapenkillä. Siinä aika kuluu rattoistasti. Aamulla Liisa herää aikaisin, tänäänkin kuudelta kissa Missukka tuli katsomaan, nouseeko hän jo ylös.

– Kahvia keitetään ensimmäisenä, sitten haetaan Turun Sanomat, se tulee tuohon postilaatikkoon.

– Ei tällaista paikkaa saa enää mistään. Ulos pääsee helposti, kun ei mitään rappuja ole, Liisa tuumii.

Vaikka ikää tulee lisää, vanheneeko mieli.

– Ei vanhene, Liisa hymyilee.

SEURAAVA SAARELAISKAVERI

Seuraavat saarelaiskaverit löytyvät samoilta seuduilta, muutama talo Hirvensalon keskustaan päin. Vielä tutustutaan yhteen pariskuntaan Maanpään naapurustossa.

Ehkä sitten siirrytään jo uusiin maisemiin, kun katsotaan, keneen saarelaisista tutustutaan seuraavaksi

TEKSTI JA KUVA: SINI SILVÁN

Irja Kronström, omaa sukua Lääperi, oli jo nuorena neitona hankkinut hyvän ammatin ja muuttanut Helsinkiin. Laboratoriohoitajalla oli töitä Meilahdessa ja sinne hän ajatteli jäädä. Mutta sitten eräs nuorimies lähetti postikortin, eikä mikään ollutkaan enää niin selvää. Pian Irja Kronström vietti viikonloput taas Turussa, ja purjehti niin merelle, jos myös elämänmittaiselle matkalle, Reijo Kronströmin kanssa.

Maanpään ehkä vanhin huvila katsoo merelle korkean kallion päältä. Sen olohuoneessa on kunniapaikalla suuri mustavalkoinen valokuva hienoimpiinsa pukeutuneesta hääparista. Kuvan taakse liimattu jo kellastunut teksti vahvistaa, että siinä ovat Ivar Wirta puolisonsa Aleksandra Saarisen kanssa vuonna 1906. Vanhaa historiaa on kunnioitettu ja se näkyy Irja Kronströmin kesäkodissa. Jopa Aleksandran häissään käyttämät hiuskoristeet ovat yhä tallella.

– Edesmenneen mieheni Reijon äidinisä Ivar Wirta rakensi tämän paikan. Hän oli ollut Maanpään isännän kanssa hyvä kaveri ja saanut luvan rakentaa.

Vasta seuraava sukupolvi, Reijon äidin sisarukset, ostivat paikan omakseen.

– Tätä kutsuttiin Wirran pensionaatiksi, monet olivat täällä kesävuokralaisina.

Talo ei näytä suurelta, mutta yläkerrasta jyrkkien portaiden päästä paljastuu neljä pientä vinokattoista makuuhuonetta. Siellä sopu on tehnyt tilaa viettää kesää meren rannalla.

– Anoppi kertoi, että täällä on vietetty myös venetsialaisia. Anoppi on syntynyt vuonna 1914 talon nurkkahuoneessa, Kronström kertoo.

MEILAHDESSA UUSI TYÖ JA URA

Irja Kronström on alun perin kotoisin Loimaalta. Hän kouluttautui laboratoriohoitajaksi ja ensimmäiset työpaikat olivat Turussa. Sitten hän siirtyi töihin Helsinkiin Meilahteen. Reijo ja Irja olivat silloin jo tutustuneet.

– Aluksi meinasin, että katkaisen Turkuun kaikki suhteet, mutta sitten Reijo lähetti kortin. Pian rupesin käymään Turussa joka viikonloppu. Kävimme merellä.

Irja ja Reijo Kronström menivät naimisiin vuonna 1970. Sittemmin myös työura jatkui Turussa. Kun Veikko Pajula oli Kelan pääjohtajana, hän halusi tutkimuslaitoksen Turkuun. Se rakennettiin Petreliukseen. Irja Kronström tunsi sen henkilökunnasta jo ennestään, aikaisemman työkokemuksen perusteella, laboratoriopäällikkö Ilkka Vuoren. Kronström haastateltiin ja hän pääsi töihin kliinisen fysiologian hoitajaksi ja myöhemmin tutkimushoitajaksi. Petreliuksesta löytyi perheelle myös koti, johon he muuttivat vuonna 1978.

AVIOLIITON MUKANA MUUTAKIN KUIN MIES

– Ei sitä tajunnut, kun meni naimisiin, niin suku tuli siihen kaupan päälle, Kronström hymyilee.

– Olen tullut tänne sellaiseen aikaan, kun oli ruvettu sinuttelemaan. Olin aikaisemmin teititellyt ja en millään meinannut oppia sinuttelemaan, varsinkaan Reijon isää.

Maanpäällä on ollut aina myös avioliitossa iso merkitys.

– Reijon vanhemmilla ei ollut autoakaan, mutta he olivat tottuneet siihen, että kun koulut loppuivat toukokuun lopussa, muutettiin tänne. Sitten oltiin taas syyskuun alkuun asti.

Tilanteen vuosikymmeniä sitten voi liki kuvitella, kun mökkimaisemissa ja saman pöydän ääressä olivat nuoren parin lisäksi puolison äiti, isä, hänen tätinsä sekä sisarensa. Pian oli myös omia lapsia ja heidän serkkujaan.

Puuhaa riitti. Taloa pistettiin kuntoon ennen sukulaisten tuloa. Ja kahvia keitettiin, kun joku tuli käymään. Irja kuvailee, miten verannalla oltiin vieraitten kanssa, toiset polttivat tupakkaa, toiset istuivat soffassa ja paikalla olivat vielä koirat tuolien päällä.

– Nokipoika kävi kerran vuodessa ja aina täällä meillä viimeksi, koska tiesi, että pääsi kahville kanssa. Olin vähän piikana tietysti, hän muistelee.

Mutta onneksi olivat heinäkuut ja pieni purjevene.

IHANAT HEINÄKUUT

– Se pelasti, että oltiin heinäkuut merellä. Miehellä oli silloin lomaa ja minä sain järjestettyä sitä myös. Kävimme veneellä Puolassa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Viihdyimme molemmat merellä.

Loimaalla järven rannalla kasvaneelle, meri tuli tutuksi vasta puolison myötä. Irja muistelee, miten ensi kerran rantauduttiin saaren rantaan. Reijo kehotti häntä tähystämään, onko matalaa. Hän ihmetteli, että mitä pitäisi tähystää, tuossahan ranta tulee.

– Yhtäkkiä kolahti, olin villapuseroineen vyötäröä myöten vedessä. Siinä sitten opin. Ne olivat meidän seikkailujamme, meidän omaa aikaamme.

Yhdessä käytiin myös kalassa, esimerkiksi Norrskatassa. Joskus reissuja tehtiin isommalla porukalla.

MONI ASIA MUISTUTTAA PUOLISOSTA

Reijo jäi eläkkeelle Valmetilta ostopäällikön tehtävistä. Eläkepäivinään hän ennätti remontoida mökillä monta paikkaa kuntoon, huone kerrallaan. Sitten hän yllättäen menehtyi puolitoista vuotta sitten.

– Yhä moni asia Maanpäässä muistuttaa hänestä, Irja Kronström sanoo.

Hänelle Reijo on vielä vahvasti läsnä. Puolison kätten jälki näkyy, mökillä hänestä muistuttavat kaikki asiat, ja hyvä niin. Elämä myös jatkuu, ja sitä tuovat mökille erityisesti pojat Kim ja Kai sekä heidän perheensä.

– Poikia on kopassa viety merelle pienestä alkaen.

TÄNÄ KEVÄÄNÄ TEHDÄÄN PUITA

Tämän kevään seuraavat puuhat ovat jo selvillä.

– Ostimme kaupungilta puita, niitä on sahattu pienemmäksi. Toinen poika sahaa ja toinen pilkkoo.

Myös Irja Kronström itse pistää mielellään työkäsineet käsiinsä ja latoo puita.

– En viihdy kaupungissa, siellä on yksinään vähän tylsää. Täällä on aina kaikkea kivaa puuhastelua. Omenapuut täytyy leikata ja puutarhaa päästä laittamaan kuntoon.

Äitienpäivälahjaksi hän kertoo saavansa tomaatintaimia, mikä on hieno lahja.

– Kurkuntaimet ostin, pelargonioita juurruttelen.

Maanpäässä myös naapurit ovat tuttuja ja tärkeitä, silti kaikki saavat olla omissa oloissaan. Välillä on istuttu Kronströmien puutarhassa, juotu vähän vaikka viiniä.

– Meillä on ihan kauhean ihana yhteisö. Nyt siinäkin on sukupolvenvaihdos tulossa tiekunta-asioissa.

SE PYÖRII SITTENKIN – JA VIELÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN

Iltaisin on aika kutoa. Television ääressä se sujuu, kun ohjelma on sellaista, mikä ei vaadi katsomista kaiken aikaa.

– Kun olen täällä koko päivän häärännyt, niin löhöilen ja kudon, hän tuumaa. Yksi harrastus on pelata netissä kieliopetuspeliä ja opetella espanjaa ja englantia. Opiskelu ei katso ikää, ylioppilaaksi Irja Kronström innostui kirjoittamaan samaan aikaan kuin nuorempi poikansa

– Yhden hyvän ystävän kanssa meillä pelataan Trivia Crackia, tietopeliä, jota voi pelata vuorotellen tabletilla kumpikin omassa kodissaan. Siinä ilta menee. On vielä iltajumppa, jalat ovat vähän ongelma ja siihen liikunta auttaa.

– Pyöritän myös hulavannetta, eilen innostuin, opettelin toiseen suuntaan myös!

SEURAAVA SAARELAISKAVERI

Seuraava saarelaiskaveri löytyy melko läheltä ja on tullut tutuksi vuosien varrella. Pääsemme hänen kanssaan kurkistamaan vanhaan taloon, jonka historialla on ollut iso merkitys Maanpään seutuun. Kesäisemmällä säällä haastateltavana voisi olla myös hevosia ja lampaita.

Saarelaiskaverien ketju on juttusarja, jossa edelliseen juttuun haastateltu vinkkaa seuraavan. Juttusarja on alkanut vuonna 2008 ja jatkunut ketjuna siitä asti haastateltavien määrän yltäessä jo pitkälti toiselle sadalle.

TEKSTI JA KUVA: SINI SILVÀN

Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

MITÄ TARKOITTAA...?

ILMASTOINTI

EMMI: Viileätä ilmaa. Mummon luona on sellainen laite.
LILLI.: Jumppasalissa on sellainen ilmastointi, josta tulee viileää ilmaa.

PAKOKAASU
EMMI: Kaasu, joka juoksee pakoon.
LILLI: Sitä tulee putkesta auton takaa.

KARVAHATTU
EMMI: Hattu, jossa karvaa ja vaaleanpunainen tupsu.
LILLI: Tuntuu eläimen karvalta, sellaista pehmeää.

RAHI
EMMI: Keksi, lelukeksi.
LILLI: En tiedä. Ehkä joku raha?

HOPEA
EMMI: Hopeamaali tai vesiväri.
LILLI: Kolikko tai joku hieno koru.

PAKKANEN
EMMI: Silloin sataa lunta.
LILLI: Se on jäätä, sit kun on tosi kylmä talvella.

LIPEÄKALA
EMMI: Juustokala. Kalan päälle laitetaan juustoa.
LILLI: Joku ihan kummallinen kala.

MUSTEKALA
EMMI: Kuusi pitkää lonkeroa ja mustaa väriä tulee siitä jostain.
LILLI: Se taitaa olla violetti ja monta lonkeroa. En ole nähnyt koskaan.

MITÄ TEKEE...?

KIRURGI
EMMI: En yhtään tiedä mitä se tekee.
LILLI: Auttaa ihmisiä.

KIRJAILIJA
EMMI: Se tietysti kirjoittaa ja aina vaan kirjoittaa.
LILLI: Kirjoittaa satuja. 

MILLAINEN ON HYVÄ...?

RAVINTOLA

EMMI: Sieltä saa ainaskin hyvää jäätelöä.
LILLI: Hyviä ruokia, monenlaisia.

PULKKA
EMMI: Liukuu hyvin ja pääsee kovaa vauhtia.
LILLI: Naru mistä sitä voi vetää ja liukuu hyvin.

MIHIN TARVITAAN...?

LEPPÄKERTTUJA
EMMI: Ei mihinkään. Ne vaan on.
LILLI: Leppäkertut on lehdillä syömässä.

KANELIA
EMMI: Keittokaneli, se on maustetta.
LILLI: Puuroon voi laittaa, mannapuuroon ja kanelipulliin.

MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?

EMMI: Saa tehdä kaikkea kivaa, leikkiä. En mä tiedä mitä muuta. Lilli voi kertoo.

LILLI: Pitää olla kiltti toisille, totella ja olla kiva. Et on perhe: 3 isoveljeä, 1 pikkusisko, 2 isosiskoa, äiti ja isi. Mummi ja vaari. Koira ja kissa.

MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
EMMI: Hammaskeiju taisit ehkä myös lääkäri tai eläinlääkäri.
LILLI: Rakennan taloja. isoja oikeita taloja niinku kerrostaloja.

TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

MITÄ TARKOITTAA...?

KIUAS
ALESSA: Sinne laitetaan puita ja sieltä tulee kuumaa ilmaa, kun heittää vettä.
HILLA: Saunassa on sellainen, siinä on kiviä ja tulee kuuma.

KÄSIJARRU
ALESSA: Pyörää kun ajaa niin voi jarruttaa kädellä.
HILLA: Liian kova vauhti kun on, niin siitä pysähtyy.

SENKKI
ALESSA: Sentin raha.
HILLA: En tiedä. En ole koskaan kuullut…

KULTA
ALESSA: Kultaista.
HILLA: Kirkkaampaa kuin keltainen.

RUSKA
ALESSA: Kai jotain roskia?
HILLA: Sadetta ja jotain, en nyt muista.

SUSHI
ALESSA: Syötävää. Sellaisia rullia.
HILLA: Riisi ja päällä jotain avokadoa, lohta ja chilimajoneesia. On hyvää!

KIRAHVI
ALESSA: Pitkäkaulainen hevonen. Ja täplikäs.
HILLA: Tosi, tosi pitkä eläin, jolla ruskeita pilkkuja, mut muuten keltainen.

MITÄ TEKEE...?

HENKIVARTIJA
ALESSA: Vartioi henkeä.
HILLA: Suojelee ihmisiä.

ENSIHOITAJA
ALESSA: Auttaa kaikkia, vaikka kaatuneita sairaalassa.
HILLA: Hoitaa ihmisiä ekana.

MILLAINEN ON HYVÄ...?

KOULU
ALESSA: Kivoja oppilaita ja opettajia.
HILLA: Missä oppii kaikkia asioita.

JUNA
ALESSA: Iso ja sinne mahtuu paljon ihmisiä.
HILLA: Hyvä olo matkustajilla ja tilaa kaikille.

MIHIN TARVITAAN...?

MATOJA
ALESSA: Onkimiseen ja lintujen ruokana.
HILLA: Että voi kalastaa ja linnuilla on ruokaa.

SUOLAA
ALESSA: Ruokaan ainakin.
HILLA: Kaikkeen mihin tarvitaan. Sipseihin!

MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
ALESSA: Et vois olla näkymätön ja mennä kaikkialle eikä kukaan tietäis. On perhe ja vapaapäiviä. Lettuiltoja, nam, joka päivä. Kissanpentu Simba ja Rontti-kissa.
HILLA: Oppii kaikenlaistaja saa tehdä mitä haluaa ja huvittaa. Perhe: äiti, iskä, pikkuveli ja -sisko, isosisko. Lyyli koira ja uusi koira Emma.

MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
ALESSA: Taitoluistelija ja kissanhoitaja.
HILLA: Eläintenhoitaja tai ravintolan kokki.

TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

MITÄ TARKOITTAA...?

VESIRÄNNI
LYYLI: Vesipaikka, missä vesi tippuu alas.
VALTTERI: Sillä vedetään vessanpytty.

NAVIGAATTORI
LYYLI: Auttaa siihen, että voi puhua autossa puhelimeen.
VALTTERI: Työautoissa niitä käytetään.

ANORAKKI
LYYLI: Ehkä joku sukka.
VALTTERI: Avaimessa se juttu.

LASIVITRIINI
LYYLI: Kaupan ikkunassa.
VALTTERI: Siellä pidetään kaikkia tavaroita.

ENGLANNIN PUNTA
LYYLI: Maa jossain.
VALTTERI: Rakennetaan laivoja.

HELLE
LYYLI: On tosi lämmin. Käytetään mekkoa, jossa ei ole hihoja ja mennään rannalle.
VALTTERI: Kuuma aurinko.

PERUNARIESKA
LYYLI: Se on tehty perunasta ja on hyvää.
VALTTERI: Pilkottu peruna.

PAVIAANI
LYYLI: Iso lintu, asuu ehkä jossain Ruotsissa.
VALTTERI: Raapiva kissa.

MITÄ TEKEE...?

PELIMANNI
LYYLI: En muista, mut varmaan se soittaa jotain.
VALTTERI: Pelaa Afrikan tähteä.

TAKSINKULJETTAJA
LYYLI: Ajaa taksia.
VALTTERI: Ajaa taksiautoja, kun tarvii mennä johonkin paikkaan.

MILLAINEN ON HYVÄ...?

KIRJASTO
LYYLI: Siellä on hyviä prinsessakirjoja ja muitakin  kirjoja paljon.
VALTTERI: Vanha kirjasto oli hyvä. Viiden minuutin iltasatu

LINJA-AUTO
LYYLI: Iso ja sinne mahtuu kaikki.
VALTTERI: Hyvät penkit ja tilaa paljon kaikille.

MIHIN TARVITAAN...?

KOPPAKUORIAISIA
LYYLI: Siihen että tulee kesä.
VALTTERI: Niitä on ulkona. Ei saa tuoda kukkia sisään, kun on allerginen.

SIIRAPPIA
LYYLI: Lättyjen päälle.
VALTTERI: Pannukakkuun ja muihinkin ruokiin.

MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
LYYLI: Tehdään kaikkea mukavaa. Perhe: äiti, iskä, pikkusisko, pikkuveli. Koira Mokoma.
VALTTERI: On kivaa aina. Perhe: äiti, iskä ja veljet. Sima kissa. Mummi ja ukki, mamma ja pappa.

MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
LYYLI: Kokki tai leipuri. Tykkään leipoa kakkuja ja muffinsseja. Ehkä osallistun leivontakilpailuun joskus.
VALTTERI: Sähkömies. Korjaa sähköt ja valot, kun ne vilkuttaa.

TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

Pienten puolella päiväkoti-ikäiset asiantuntijat kertovat lukijoille, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

MITÄ TARKOITTAA...?

HIMMENNIN
AAMU: Ei hajuakaan.
ILARI: En tiedä.

PENKINLÄMMITIN
AAMU: Kone lämmittää penkkiä.
ILARI: Pepun lämmitin. (nauraa)

TEKOTURKIS
AAMU: En tiedä, ehkä joku keinutuoli pehmuste.
ILARI: Ihmiselle tehty, sellainen ommeltu juttu.

SAMETTITYYNY
AAMU: Naamiaisia varten tehty naamari.
ILARI: Hieno tyyny.

RUOTSIN KRUUNU
AAMU: Siellä käytetään kruunua päässä, kuningas ja kuningatar käyttää ja prinsessat.
ILARI: Aina pidetään päässä. Aamulla laitetaan.

PAAHDE
AAMU: Paahtoleipä.
ILARI: Silloin voi palaa.

KEVÄTRULLA
AAMU: Se on rulla, joka lämmitetään.
ILARI: Leipä, johon laitetaan päärynää väliin ja sit uuniin.

LIITO-ORAVA
AAMU: Orava hyppii puissa.
ILARI: Se on sellainen orava, joka laittaa selän liitoon. Se avaa sen selkärepun ja sieltä tulee niin kuin siivet.

MITÄ TEKEE...?

ISÄNNÖITSIJÄ
AAMU: Olen nähnyt, mut en muista.
ILARI: Liikkuu köyttä pitkin tosi lujaa.

KAUPPIAS
AAMU: Ostaa kaikkea ja myy.
ILARI: Sille maksetaan kaupassa.

MILLAINEN ON HYVÄ...?

KIRKKO
AAMU: Sellainen missä on vanhoja tavaroita.
ILARI: Iloinen hyvä paikka.

VENE
AAMU: Semmoinen, jota soudetaan ja ei mene rikki.
ILARI: Liikkuu hyvin ja kelluu.

MIHIN TARVITAAN...?

HYTTYSIÄ
AAMU: En osaa vastata. Ne on pieniä ja ne pistää, enkä tykkää niistä.
ILARI: Ne kuolettaa ihmisiä pistämällä.

SOKERIA
AAMU: Iskä pistää kahviin.
ILARI: Kahviin ja paljon maitoa myös.

MILLAINEN ON HYVÄ ELÄMÄ...?
AAMU: Semmoinen ettei kukaan kiusaa. On hauskaa ja on oma perhe. Lapset, äiti ja iskä. Asuu Raumalla tai Turussa.
ILARI: On aina kauheen iloinen ja kiva perhe. Minä, äiti, iskä, isoveli ja isosisko.

MIKÄ ON HAAVEAMMATTISI...?
AAMU: Kampaaja. Äiti on kanssa ja iskä samassa paikassa mut eri työ.
ILARI: Ninja. Palomies, sammuttaa tulipaloja. Mun serkku on palomies.

TEKSTI JA KUVA: JAANA HEINONEN

Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

Kalev on kotoisin Etelä-Viron pienestä kaupungista, missä kasvoi isossa perheessä. Hänellä on kuusi sisarusta, joista suurin osa on myös pelastusalan töissä. Hän on jo neljättä sukupolvea pelastusalalla. 

Kakskerran VPK:sta mies kuuli pari vuotta sitten. Kun uutta Kakskerran asemaa rakennettiin, hän pyöräili siitä jatkuvasti ohi. Kesällä Satavassa oli maastopalo, ja Kalev teki päätöksen palokuntaan liittymisestä. Ja siellä sitä nyt ollaan!

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
Ahkera, hauska, iloinen.

MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
Ei ole lempinimeä.

MITÄ TEET TYÖKSESI?
Olen työnjohtaja, Oy Sika Finland Ab:

MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
Jos muistan oikein niin, niin maanviljelijän työ oli sellainen.

MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
En ole miettinyt. Minulla on nyt hyvä työpaikka.

MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
Aamulla viideltä sängystä ylös ja kuudeksi töihin.

MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
Ehkä se on vielä tulossa.

ENTÄ HARMIN AIHE?
Kiireinen aika.

MISSÄ PÄIN ASUT?
Hirvensalon Haarlassa. Täällä on mukava asua, kun on rauhallista.

MITÄ HARRASTAT?
Polkupyöräilyä.

MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
Kokkailua.

MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
Urheilu. Ampumahiihto, WRC-ralli, lentopallo, formula 1 -kisat.

MISTÄ UNELMOIT?
Että pystyn kasvattamaan lapsestani hyvän ihmisen.

MITEN RENTOUDUT?
Perheen kanssa retkeillessä.

MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
Kaveri suositteli hyvää asumispaikkaa.

MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI JA MIKSI?
Myrskylä, missä asun perheen kanssa.

MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
Laskuvarjohyppyä.

MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
Olen realistinen ihminen ja enkä haaveille menneisyydestä.

MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
Enemmän iloa ja vähemmän masennusta.

MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
Ihmisillä on oma vapaa tahto valita.

OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
Olen aloittanut roskien lajittelun.

MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
Yrityksen kesäkauden päättäjäiset.

MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
Joulu Virossa perheen kanssa.

MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
Voisinko tehdä jotain paremmin.

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVAT: JAANA HEINONEN

Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

Maria muutti puolisonsa kanssa saarille 10 vuotta sitten pieneen punaisen tupaan. 30-luvulla rakennetussa talossa on aina laitettavaa. mutta pihapiiri  mahdollistaa myös melko uuden harrastuksen harjoittamisen. Maria löysi reilu vuosi sitten Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat ry:n, missä harrastetaan
primitiivijousiammuntaa. Primitiivijousessa ei ole nykyaikaisia tähtäimiä tai muita apuvälineitä, vaan se mukailee vuosituhantisia perinteitä. Jousiammunta on terapeuttinen harrastus, mistä on apua fysiikalle ja kehittää myös mielenhallintaa ja keskittymiskykyä. Maria onkin saanut harrastuksesta avun olkapään ongelmiin ja kipuiluun.

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
Leppoisa, rohkea ja innostuva.

MITÄ TEET TYÖKSESI?
Tällä hetkellä olen työnhakija. Pandemia luo tähän omat haasteensa. Olen tehnyt aiemmin ATK-alan töitä ja ollut muun muassa Lehmusvalkamassa aulaemäntänä.

MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
En muista, että sellaista olisi ollut.

MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
Perheyritys voisi olla kiinnostava. sellainen, mihin liittyisi ATK-alan taitoja ja kemian analyysejä.

MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
Rauhallisesti. Kuppi teetä ja aamupala, minkä jälkeen radiosta alueuutiset, sitten netistä katsomaan, mitä maailmalla on tapahtunut.

MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
Lääkäri antoi luvan jo hieman harrastaa jousiammuntaa.

ENTÄ HARMIN AIHE?
Yleensä maailman tilanne. Ihminen on älykäs ja pystyy kehittämään korkeaa teknologiaa, mistä koko ihmiskunta voisi hyötyä. Sen sijaan ihmiset käyttävät niitä oman edun tavoitteluun ja aseman ylläpitoon, samalla haaskaten olemassaolevia resursseja. Ihmiseltä puuttuu kyky laajempaan kollektiiviseen ajatteluun.

MISSÄ PÄIN ASUT?
Kakskerrassa.

MITÄ HARRASTAT?
Perinteistä jousiammuntaa perinnevälineillä. Tulevaisuudessa on myös tarkoitus tehdä itse jousia, nuolia ja muita välineitä.

MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
Juuri sitä, mitä nytkin, ehkä vielä enemmän keskittyen meditatiiviseen puoleen.

MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
Historiaan liittyvät elokuvat ja dokumettisarjat tulee myös ahmittua.

MISTÄ UNELMOIT?
Olisi mukavaa, jos saarille saisi sellaisen ulkoilupolun, mikä toimisi myös jousiammuntapolkuna, jossa olisi erilaisia rasteja.

MITEN RENTOUDUT?
Harrastusten parissa ja yhdessäolosta rakkaan puolison kanssa.

MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
Aiemmin asuimme Turun keskustassa, mutta kun alue muuttui levottomaksi muutimme toiseen paikkaan, mikä olikin yhtä levoton. Kun sopivan pieni tupa löytyi, oli ratkaisu helppo.

MIKÄ ON MIELIPAIKKA KOTISAARELLASI?
Oma koti.

MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
Varsinainen extreme? Huh, en usko, että kokeilisin mitään, mutta historian elävöittäminen kiinnostaisi.

MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
Jos olisi samalla myös terve, niin ehkä Kalevalaiseen suomeen voisi mennä.

MINKÄ ASIAN NYKYYHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
Tasa-arvoissa olisi korjaamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pitää vielä parantaa. Perustuloa kaipaan ja sitä, että ihmiset jakaisivat paremmin näitä elämän resursseja.

MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
Olen tyytyväinen, että meillä on mahdollista elää suht’ turvassa omana itsenämme. Meillä on koulut, terveydenhuolto ja muita kohtalaisen hyviä peruspalveluja, mitä kaikkialla maailmassa ei välttämättä ole.

OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄPITÄEN?
Olemme lopettaneet kaiken turhan matkustamisen ja kulutuksen. Ikävä kyllä, joutuu tutkimaan myös sitä, missä ja millä tavalla esimerkiksi ruoka on tuotettu.

MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
Loppukesällä oli primitiivijousikilpailut Liedon Vanhalinnassa. Tosin olin vain seuraamassa.

MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
Katsotaan miten tämä pandemia tästä nyt etenee.

MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021?
Nyt ei tule mitään mieleen, että mitä voisin kysyä.

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVA: JAANA HEINONEN

Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

Kaivoisten tilalla Kakskerrassa isällä ja tyttärellä on yhteisiä harrastuksia. Latokirppiksen pitämisen lisäksi Mervi Luoma ja Leif Lindström harrastavat myös aarteenetsintää metallinpaljastimilla. Molemmat pitävät luonnosta ja siellä liikkumisesta. Mervi viettää kesää vanhempiensa luona pihapiirissä olevassa kesäkodissaan.
Latokirppis oli Mervin idea ja kun hän ilmoitti siitä vanhemmilleen, tuli heille kiire takaisin matkalta katsomaan, että mitä se tytär oikein touhuaa. Latokirppistä
pidetään kuudetta kesää. Tänä vuonna vain ajankohta muuttui rajoitusten vuoksi.

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA
Mervi: Ahkera, luotettava, luova.
Leif: Otan muut huomioon.

MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
Mervi: Ei ole lempinimeä.
Leif: Lefa.

MITÄ TEET TYÖKSESI?
Mervi: Olen myymälävastaava terveyskauppa Lifessä Raision myllyssä
Leif: Olen eläkkeellä, mutta aikaisemmin olin metallimies.

MIKÄ OLI LAPSUUDESSA HAAVEAMMATTISI?
Mervi: Hoitaja ja farmaseutti.
Leif: Ei ollut haaveammattia.

MITÄ TEKISIT TYÖKSESI, JOS NYT VAIHTAISIT ALAA?
Mervi: Jotain luovaa, käsillä tekemiseen liittyvää.

MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
Mervi: Aamu alkoi hyvin. Loma-aamu kesäkodissa.
Leif: Maukasta aamupalaa nauttien ja koiraa ulkoiluttaen.

MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
Mervi: Kesäloman alku ja kivasti mennyt latokirppis.
Leif: Latokirppis meni hyvin, tämä oli kuudes kerta.

ENTÄ HARMIN AIHE?
Mervi: Ei erityisiä harmin aiheita.
Leif: En ole ehtinyt sienimetsään.

MISSÄ ASUT?
Mervi: Turussa.
Leif: Satavassa.

MITÄ HARRASTAT?
Mervi: Neulominen, lukeminen ja metallinetsintä isän kanssa.
Leif: Tyttären kanssa metallinetsintä.

MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
Mervi: Jotain luonnossa liikkumiseen liittyvää.
Leif: Pihapiirin huolehtimisessa on riittävästi.

MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
Mervi: Hyvät sarjat. HBO:n tuotanto yleensä.
Leif: Formulat ja dokkarit.

MISTÄ UNELMOIT?
Mervi: Omasta yrityksestä.
Leif: Pitkästä iästä ja terveydestä.

MITEN RENTOUDUT?
Mervi: Neulomalla ja luonnossa liikkumalla.
Leif: Luonnossa kävelemällä rauhoittuu.

MITEN PÄÄDYIT SAARILLE?
Mervi: Vanhemmat ovat syntyjään Satavasta.
Leif: Olen syntyperäinen saarelainen.

MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAARELLA?
Mervi: Suovuori ja sieltä näkyvät maisemat. Pidän myös yleisesti merestä.
Leif: Kotipiha on se paras, sillä siinä näkee käsiensä jäljen.

MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT
JOSKUS KOKEILLA?
Kumpikaan ei halua kokeilla mitään, ellei ole ihan pakko. Mutta jos on pakko, niin Lefa valitsisi silloin benjihypyn.

MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN JOS VOISIT?
Mervi: En osaa sanoa
Leif: Tämä aika on hyvä. Mennyt on mennyttä.

MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
Mervi: Haluaisin lisätä sukupuolten tasa-arvoa.
Leif: Luokka- ja tuloerot voisivat olla pienemmätkin.

MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
Mervi: Ihmisillä on mahdollisuus kouluttautua vaikka mihin.
Leif: Terveydenhoito on hyvä.

OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
Mervi: Olen lisännyt kierrätystä ja vähentänyt eläinkunnan tuotteiden käyttöä.
Leif: Meillä on maalämpö ja kompostoimme.

MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
Molemmat osallistuivat Satavan latokirppikseen.

MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
Mervi: Rauman pitsiturnaus
Leif: VPK:N tukiosaston kokoukseen.

MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI 2021?
Mervi: Miten meni poikkeuksellinen vuosi 2020.
Leif: Nyt ei tule mitään mieleen, mitä kysyisin itseltäni.

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVAT: JAANA HEINONEN

Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

Tony Jouhilammella on ollut jo pienestä pitäen yhteys Hirvensaloon. Parhaalla lapsuudenystävällä oli Hirvensalossa mökki, jolla hän vieraili usein pienenä poikana. Vanhemmiten saaret ovat tulleet tutuiksi hänen viettäessään aikaa Turun Kuurojen Yhdistyksen kesäpaikalla Huvirannassa, Kakskerrassa. Kuuron Tonyn äidinkielenä on viittomakieli.

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
– Olen huumorintajuinen ja sosiaalinen kaveri, monet sanovat mukavaksi.

MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
– Lempinimeni on Tuoppi.

MITÄ TEET TYÖKSESI?
– Olen ollut työttömänä viimeiset kaksi vuotta. Työkseni olen tehnyt vaihtelevia pätkätöitä.

MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
– Minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään haaveammattia.

MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
– Mieluiten ehkä kuitenkin tekisin töitä tietotekniikan parissa.

MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
– Aamuni alkaa aina ehdottomasti kahvilla ja aamupalalla.

MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
– Tällä viikolla piristävintä on ollut huomata kevään eteneminen ja se, että kesä on oikeasti taas tulossa.

ENTÄ HARMIN AIHE?
– Eniten viikon aikana on harmittanut koronavirus ja siitä lukemani uutiset.

MISSÄ PÄIN ASUT?
– Asun Turussa Härkämäessä.

MITÄ HARRASTAT?
– Harrastan frisbeegolfia ja avantouintia.

MITÄ HALUAISIT HARRASTAA?
– Joskus tekisi mieli kokeilla padelia. Se on mailapeli, jonka säännöt ja
pelikenttä ovat eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia.

MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
– Telkkarin ääreen minut naulitsee Master Chef Australia.

MISTÄ UNELMOIT?
– Unelmoin matkasta Yhdysvaltoihin.

MITEN RENTOUDUT?
– Rentoudun mökillä ja avantouinnissa sekä viettämällä aikaa kavereiden kanssa.

MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
– Hirvensalon saarille minut toi TE-keskuksen vinkkaus siitä, että työtä omakotitalkkarina olisi tarjolla.

MIKÄ ON MIELIPAIKKASI SAARILLA?
– Saaret ovat minulle tuttuja entuudestaan ja on kaksi mielipaikkaa; Ekvallan uimaranta ja Turun kuurojenyhdistys ry:n mökki Huviranta.

MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
– Mitään extremelajia en kyllä uskaltaisi koskaan kokeilla.

MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
– Vuonna 2014 kävin ensimmäistä kertaa aurinkolomalla ulkomailla, Turkissa, ja sen lomamatkan voisin vaikka kokea uudestaankin eli siihen vuoteen voisin palata, vaikka pelkäänkin lentämistä.

MINKÄ ASIAN NYKY- YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
– Minulle ei tule mieleen juuri mitään, mitä haluaisin yhteiskunnassa muuttaa.

MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?

– Edellinen iso tapahtuma, jossa olen käynyt, on ollut Kuurojen Kulttuuripäivät Hämeenlinnassa vuonna 2018.

MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
– Minun piti osallistua Kuurojen Kulttuuripäiville myös tänä vuonna Joensuussa, mutta ne jouduttiin koronan vuoksi siirtämään eteenpäin.

MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2021? 

– Enpä tiedä, mitä itseltäni ensi vuonna kysyisin, ehkäpä sitä, miten aion juhlia, kun täytän 50.

Hirvensalon Omakotiyhdistyksen pihatalkkarin tuntihinta on 6 €/h ja lisäksi talkkarille maksetaan 10 sentin pyöräkorvaus. Pihatalkkarin työstä voi hakea kotitalousvähennystä.

Työaika on päiväsaikaan, esimerkiksi kello 9-14. Muista ajoista on sovittava erikseen. Voit tilata pihatalkkarin myöskin hallituksen jäsenen Marja-Liisa Salmisen kautta numerosta 040 189 6259 tai sähköpostilla hallitus@hirvensalonomakotiyhdistys.fi.

Koronatilanteeseen liittyen kansalliset rajoitukset on huomioitava.

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVAT: JAANA HEINONEN

Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

Aineettomat joululahjat ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Ne ovat hyvä lahja niin nuorille kuin aikuisillekin. Aineettomat joululahjat miellyttävät varmasti ja muistot lahjasta jäävät elämään pitkäksi aikaa.

Hauska ja helppo aineeton joululahja on itse tehty lahjakortti. Ystävälle tällainen lahjakortti voi olla esimerkiksi kahvilareissu tai elokuvailta. Vanhemmat pitäisivät varmasti imurointilipukkeista tai koko perheen yhteisestä liikuntapäivästä. Lahjakortti voi olla melkeinpä mitä vain ja sen
hieno ulkoasu kruunaa joululahjasi! 

Erilaiset elämyslahjat ovat unohtumattomia aineettomia lahjoja. Urheilusta pitävälle voi hankkia osallistumisen johonkin urheilutapahtumaan. Esimerkiksi väriestejuoksu on todella hauska tapahtuma, johon voit itsekin lahjansaajan kanssa osallistua. Jos kaverisi tykkää taiteesta, voit hankkia hänelle paikan esimerkiksi taidetyöpajaan. Karting-ajo, melontatunti, keilaus tai päivä Flowparkissa ovat myös toteuttamisen arvoisia elämyslahjoja.

Jos haluat antaa joululahjaksi fyysisen lahjan, sen hankkimiseen kannattaa nähdä hieman vaivaa. Tarpeellinen lahja on paljon mukavampi saada, kuin nopeasti hankittu ”hätälahja”. Pistä heti korvan taakse, jos ystäväsi tai perheenjäsenesi puhuu tarvitsevansa esimerkiksi jotain vaatetta.

Itsetehdyt lahjat jäävät saajan mieleen vielä pitkäksi aikaa. Hauska ja helppo itsetehty lahja on esimerkiksi tee-se-itse -keksit. Kokoa lasipurkkiin lempikeksiohjeesi kuivat aineet ja lisää mukaan loput ohjeesta.

Katso alta herkullinen keksiresepti!

Emman suussa sulavat suklaahippukeksit

Laita lasipurkkiin seuraavat
• 5,5 dl jauhoja
• 2 tl ruokasoodaa
• 1 tl suolaa
• 1 tl vaniljasokeria
• 1,5 dl valkoista sokeria
• 1,5 dl fariinisokeria
• maito- ja valkosuklaahippuja

Lisää purkin aineksiin 200 g voisulaa ja kaksi kananmunaa. Laita valmis taikina hetkeksi jääkappiin. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja paista uunissa 7-9 minuuttia 190 asteessa.

TEKSTI: VILJA HÄRKÖNEN
KUVA JA RESEPTI: EMMA LAVAPURO

Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

Nuoria usein mietityttää mistä löytää seurustelukumppani ja kuinka vielä pitää hänet. Nuorilla tunteet sekä elämäntilanteet heilahtelevat yhdestä ääripäästä
toiseen jatkuvasti. On siis täysin normaalia, että myös parisuhteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Kuitenkin itse jo melkein kaksi vuotta seurustelleena – tiedän kyllä, aikuiset, varmasti hymähdätte tälle - voin itsevarmasti sanoa, että vakituisessa parisuhteessa oppii sekä itsestään, että muista ihmisistä aivan äärettömän  aljon. Jutussa pääset kurkistamaan kolmen nuoren parin parisuhteeseen.

Tiia ja Oiva

MITEN TAPASITTE?
”Yhteisten kaverien kautta.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Viisi kuukautta.”

MISTÄ PIDÄT ENITEN KUMPPANISSASI?
TIIA: ”Oiva on fiksu ja huomaavainen. Hän kuuntelee ja välittää.”
OIVA: ”Tiia on luotettava ja olemme niin sanotusti samalla aaltopituudella.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
TIIA: ”Voimme puhua kaikesta. Arvomme ja huumorintajumme kohtaavat juuri sopivasti, mutta meillä on myös omia mielipiteitä.”
OIVA: ”Olemme samanlaisia, mutta samalla tarpeeksi erilaisia. Suhde ei koskaan tunnu tylsältä tai turhalta.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
TIIA: ”Olen oppinut keskustelemaan asioista, eikä vain pitämään kaikkea sisälläni. Olen myös tajunnut, että aina ei kannata takertua
pikku juttuihin, sillä pitkällä tähtäimellä niillä ei niinkään ole väliä.”
OIVA: ”Olen oppinut paremmin ymmärtämään muiden ihmisten arvoja ja mielipiteitä.”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
TIIA: ”Kannattaa puhua avoimesti niin hyvistä kuin huonoistakin asioista.”
OIVA: ”Muistakaa pitää myös väliä kumppanistanne, ette muu elämä unohdu
täysin.”

Helmi ja Anna

MITEN TAPASITTE?
”Tapasimme Turku Pride-tapahtumassa yhteisten kavereiden kautta.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Olemme seurustelleet nyt reilun vuoden verran.”

MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
HELMI: ”Annan kanssa on aina todella hauskaa. Hän tekee oloni myös todella hyväksi ja turvalliseksi”.
ANNA: ”Meidän ei edes tarvitse tehdä mitään, ja minulla on silti ihan sika kivaa.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
”Aina hoetaan kommunikaation tärkeydestä, mutta ehkä mekin olemme sen kannalla.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
”Kaikki on aina helpompaa, kun toinen on vieressä.”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
”Vanhempien mielipiteillä kumppanistasi ei ole mitään merkitystä, sillä sinä olet se, joka päättää kenen kanssa haluat viettää aikaa. Ehkä jopa rakentaa tulevaisuutta.”

Helmi ja Leevi

MITEN TAPASITTE?
”Tapasimme yhteisen kaverin syntymäpäiväjuhlissa.”

KAUANKO OLETTE SEURUSTELLEET?
”Hiukan vajaa vuoden.”

MISTÄ PIDÄT KAIKISTA ENITEN KUMPPANISSASI?
HELMI: ”Leevi on todella hauska ja rento. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä.”
LEEVI: ”Helmi välittää kaikesta niin paljon.”

MIKÄ ON MIELESTÄSI AVAIN PARISUHTEENNE TOIMIVUUTEEN?
HELMI: ”Olemme tulleet alusta asti todella hyvin toimeen. Tärkeintä on kuitenkin nähdä vaivaa parisuhteen eteen.”
LEEVI: ”Tyttöystävä.”

MITÄ OLET OPPINUT PARISUHTEESTANNE?
HELMI: ”Leevi on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin minä, joten olen oppinut paremmin ymmärtämään hänen kaltaisiaan ihmisiä.”
LEEVI: ”Parisuhde on rankkaa, jos ei ole oikeassa mielentilassa”

MINKÄ VINKIN HALUAISIT ANTAA TOISILLE NUORILLE PARISUHTEISIIN LIITTYEN?
HELMI: ”Ei kannata ottaa asioita liian vakavasti. Tärkeintä on, että on hauskaa ja hyvä olla.”
LEEVI: ”Mieti ainakin kaksi kertaa ennen kuin teet mitään.”

TEKSTI JA KUVAT: ENNA PIITULAINEN

Uusi lukuvuosi on potkaistu käyntiin. Motivaatiota opiskelujen aloittamiseen voi olla aluksi vaikea löytää. Saaren nuoret kertovat, mistä he saavat tsemppiä kouluvuoteen.

"Kaikki kaverit ovat niin hyviä koulussa, että olisi noloa, jos itse olisi huono. Haluan päästä hyvään lukioon, se motivoi myös paljon" Sara, 9. luokka

”Nyt varsinkin saan tsemppiä siitä, kun ollaan taas pitkästä aikaa koulussa lähiopetuksessa. Ylioppilaskirjoituksetkin tuovat motivaatiota tähän kouluvuoteen. Niihin on pakko lukea, koska en halua pettyä tuloksiin. Tsemppiä kaikille syksyyn!” Emma, lukion 3. vuosi

”Kouluun on kiva tulla, kun näkee ihmisiä. Jos jollain opettajalla on hyvä meininki tunneilla, tuo se itsellekin motivaatiota. Itse jaksan paremmin painaa ja olla motivoitunut, jos on aikaa myös liikkua ja tehdä muita hauskoja aktiviteetteja, joissa saa aivot narikkaan. Myös hyvät eväät välitunneilla auttavat jaksamaan!” Sanni, lukion 3. vuosi

”Kavereista, koska he kokevat ja kärsivät kaiken sen saman mitä itsekin. Ajattelen myös usein, että koulu on nopeammin ohi, kun jaksaa pysyä motivoituneena.” Veera, 8. luokka

”Opiskelemalla saa hyvän työn. On tärkeää, että työ kiinnostaa, koska töissä pitää olla niin monta vuotta. Kaverit ja opettajat tsemppaavat myös paljon. Opettajat auttavat aina tarvittaessa.” Aaro, lukion 1. vuosi

TEKSTI JA KUVAT: VILJA HÄRKÖNEN

Ämyri on saarelaisten nuorten oma äänitorvi ja lipunkantaja. Se on kanava, jota tekevät nuoret itse.

Jos sinusta tuntuu, että liikuntaan olisi kiva saada vaihtelua, kokeile esimerkiksi puhelimen sovelluksia ja internetistä löytyviä videoita. Keräsin kokoon omat suosikkini, jotka olen todennut toimiviksi.

Juokseminen on helppo ja halpa harrastus. Tarvitset vain hyvät juoksukengät ja lenkkipolun. Motivaation löytäminen juoksemiseen onkin sitten toinen juttu. Juokseminen kävelytietä pitkin voi tuntua aika puuduttavalta ajatukselta. Lenkkeilyyn saa vaihtelua juoksemalla esimerkiksi metsäpoluilla, kuten Hirvensalon Paavonpoluilla. Siellä myös aivosi pääsevät töihin, kun joudut väistelemään kantoja ja kiviä.

Juoksemiseen löytyy sovelluskaupasta monia hyödyllisiä sovelluksia, joilla saat boostia lenkkeilyyn. Nike Run Club on ilmainen juoksusovellus, jonka avulla voit seurata lenkkejäsi ja harjoitella sinulle sopivalla juoksuohjelmalla. Keräät juostessasi saavutuksia ja voit osallistua yhteishaasteisiin.

Jos zombieohjelmat- ja pelit ovat sinun juttusi, pidät varmasti Zombies, Run! -sovelluksesta. Tässä sovelluksessa ainoa tehtäväsi on juosta pakoon zombeja ja samalla rakentaa itsellesi tukikohtaa. Valitsemasi juoksumatkan aikana keräät itsellesi tarvikkeita tukikohdan rakentamista varten. Mutta muista samalla juosta pakoon zombeja, ne ovat aivan kintereilläsi!

Internet on täynnä ilmaisia lihaskunto- ja cardiotreenejä. Kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat ja inspiroivimmat treenit. Jos haluat kokeilla kotitreeneissä sovellusta, Nike Training on oiva sovellus siihen tarkoitukseen. Sieltä löydät niin lihaskunto- kuin sykkeennostatustreenejä aina viidestä minuutista 45 minuuttiin. Tässäkin sovelluksessa keräät treenaamalla saavutuksia, joten motivaation luulisi pysyvän korkealla.

Liikkumisen ei tarvitse aina olla hikihatussa juoksemista tai tehokasta lihaskuntotreeniä. Yksi erittäin hauska treenimuoto on tanssivideot. YouTubesta löytyy esimerkiksi käyttäjä The Studio By Jamie Kinkeade, jonka tanssivideot ovat ensinnäkin todella hauskoja, mutta myös erittäin tehokkaita kunnonnostattajia. Vaikka et olisi koskaan tanssinut, kannattaa näitä videoita silti kokeilla. Pääasia on, että sinulla on hauskaa ja hiki virtaa!

Liikunnassa vain oma mielikuvitus on rajana, joten anna kaikkein hulluimmillekin ideoille mahdollisuus. Mitä hauskimpia haasteita liikuntaan löytyy sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi kyykky kukkaruukku sylissä, erilaiset vessapaperihaasteet ja lankutushaasteet. Kun haastat vielä kaverin tai perheenjäsenen mukaan liikkumaan, tulee siitä monin verroin hauskempaa!

TEKSTI JA KUVA: VILJA HÄRKÖNEN

Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

Toisen maailmansodan aikaan Turun suojaksi rakennettiin useita ilmatorjuntapattereita, joista kuuluisimmat ovat Ruohonpäässä, Itäharjulla ja Uittamolla. Hirvensaloonkin pystytettiin samoihin aikoihin it-tykkejä. Niiden betoniset jalustat ovat jääneet Särkilahden entisen koulun alueelle, joka on nykyään yksityisaluetta.

Hirvensalon tätä nykyä tunnetuin it-tykkipatteri valmistui vasta sotien jälkeen. Sen paikaksi valittiin Lauttarannan takaisista metsistä korkea mäki, jonka laelta aukesi hyvä näkyvyys moneen suuntaan. Suuria tykkejä on mäeltä enää turha etsiä, mutta niiden alustoiksi ja varastoiksi rakennetut betonibunkkerit ovat yhä paikoillaan. Nykyään ne seisovat rauhassa metsäisen kukkulan päällä ja ovat saaneet koristeikseen graffititaitelijoiden paikoin hyvinkin taidokkaita työnäytteitä.

Graffitien lisäksi huomio kiinnittyy maata täplittäviin pieniin valkoisiin kuuliin. Ne ovat lähtöisin alueella silloin tällöin pelaavien airsoftharrastajien aseista. Kuulista ei kannata hermostua. Ne ovat biohajoavia ja katoaisivat itsestään parissa vuodessa, ellei niitä tulisi koko ajan lisää.

Bunkkerien sisällä on oma tunnelmansa. Harmillisesti kammioiden pohjille on vuosien varrella heitetty roskia. Mitenkähän nopeasti bunkkerit saataisiin siivottua, jos jokainen kävijä keräisi mukaansa muovikassillisen?

Vaikka bunkkereihin kömpimällä voi kokea olevansa melkein maan alla, löytyy bunkkerimäen länsipuolelta myös aito luonnonluola. Lohkareluolan suuaukko vaatii sisälle pyrkivältä konttaamista, mutta sisältä luola on yllättävän tilava. Luolan ympäristön kalliot ovat muutenkin komeita ja muodostavat pienten onkaloiden lisäksi läpikuljettavia halkeamia. Alueen kumpuileva maasto on maastopyöräilijöiden suosiossa.

Bunkkereille johtava huonokuntoinen hiekkatie alkaa Pikisaarentieltä, Lauttarannan ja Pikisaaren puolivälistä. Tien katkaiseva ruostunut armeijan puomi on auki, joten ylös voi periaatteessa ajaa vaikka autolla, ainakin jos ei pelkää pohjakosketuksia. Autoilijan on kuitenkin varminta pysäköidä puomin luo ja jatkaa tietä pitkin kävellen. Bussilla alueelle pääsee käyttämällä linjaa 53. Lähimmät pysäkit ovat Lauttarannassa ja Pikisaaressa.

Bunkkerimäen luola on hyvin piilossa. Sen voi yrittää löytää kulkemalla bunkkerimäen laelta noin 150 metriä suoraan länteen, kunnes saapuu repaleisen jyrkänteen reunalle. Luolan suuaukko on jyrkänteen juurella. Helpommin perille pääsee jutun yhteydessä olevan kartan avulla.

Bunkkerimäki tarjoaa seikkailunhaluisille paljon tutkittavaa. Se on osoittautunut etenkin lasten suosikiksi. Siispä lapsiperheille vielä yksi vinkki: bunkkerimäen puomilta katsottuna Pikisaarentien toisella puolella, lumenkaatopaikan ja Latokarin tukikohdan välissä, on Paltuksen kosteapohjainen lehtimetsä. Se kätkee sisäänsä kauan sitten ruostuneen klainarin eli Volkswagen Kleinbusin. Löydättekö sen?

Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

Geokätkö ”Aarnihauta”: https://coord.info/GC77Z0Z

TEKSTI JA KUVAT: SAMI PYÖRRE

Retkiä saarilla - juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

Kuolemannokan kallioniemi työntyy Satavan länsirannasta kohti Airistoa kuin luinen sormenpää. Niemeä kiertävien virtausten sanotaan olevan niin voimakkaita, että ne voivat kiskoa liian lähelle uskaltautuvan veneilijän päin vedenalaista kalliojyrkännettä.

Samat virtaukset estävät kantavan jääpeitteen muodostumisen ankarinakin talvina. Perimätiedon mukaan Airiston kylmä syvyys onkin monen Kuolemannokan heikoille jäille ja vaarallisille vesille uskaltautuneen viimeinen leposija. 

Ovatpa tarinat totta tai eivät, Kuolemannokan eteläpuolella levittäytyvä Annalanlahti on petollisen kaunis. Sen pyöreiksi hioutuneista pikkukivistä muodostuva ranta kaareutuu paljaiden silokallioiden välisenä vaaleana puolikuuna, jonka rantaan mainingit lyövät tasaisen raukeasti kohisten.

Kaukana Airiston leveän selän tuolla puolen siintävät Rymättylän saaret. Ranta houkuttelee kahlaamaan, mutta kahlaajan on syytä olla varuillaan, sillä aluksi kutsuvan loivasti laskeva kivinen merenpohja katoaa äkkiarvaamatta alta. Airisto on yli 90 metriä syvä hautavajoama, jonka vedenalaisen jyrkänteen reuna on yllättävän lähellä rantaa.

Uimapuuhia paremmin Annalanlahden ranta soveltuu meritunnelmasta nauttimiseen ja laskevan auringon ihailuun. Sopivaan aikaan auringon lämmittämillä rantakallioilla  istuskeleva voi nähdä laivojen kyntävän merta Airiston keskellä kulkevalla laivaväylällä.

Tall Ships’ Races -tapahtuman aikaan ranta soveltuu lähtevien purjealusten ihasteluun, ja muinaistulien yönä pimeästä merestä heijastuvat Vepsästä ammutut ilotulitusraketit. Talviaikaan pääsee toteamaan vanhojen tarinoiden todenperäisyyden, sillä meri tosiaan pysyy pakkasillakin yleensä avoimena.

Annalanlahden houkuttelevuuden oli taannoin huomannut myös rannanvaltaajapariskunta, joka vielä pari vuotta sitten terrorisoi alueelle pyrkijöitä väittämällä rantaa
omaksi yksityisalueekseen.

Pariskunta häädettiin, mutta ehti sitä ennen muokata alueen ilmettä asettelemalla vesirajaan huolellisesti kivenmurikoista aallonmurtajan. Sittemmin joku muu kävijä on tehnyt aallonmurtajaan aukon kanootilla rantautumista varten. Asetelma on ikävästä historiastaan huolimatta oikeastaan aika kaunis.

Annalanlahdelle pääsee kääntymällä Kuolemannokantielle ja valitsemalla sen vasemman haaran. Heti haarautumisen jälkeen näkyy tien varressa vasemmalla harvennettua metsää, jonka takaa voi erottaa meren kimalluksen ja kuulla rantaan iskeytyvien aaltojen kohinan.

Hakkuista ja myrskyistä jääneiden risujen ja rankojen keskellä näkyy polun linja. Sitä kannattaa seurata jonkin matkaa ja lähteä sitten risuja väistellen kohti merta. Vähemmän risuisen kallioreitin voi löytää kulkemalla

Kuolemannokantietä vielä vähän pitemmälle ja siirtymällä tieltä pois vasemmalle kalliometsään juuri ennen kuin tie kääntyy jyrkästi oikealle. Polkua ei ole, mutta suunta on selvä. Perille ei pääse autolla, mutta sen voi jättää Kuolemannokantien alusta löytyvälle raivatulle paikalle.

Pyöräilevälle kävijälle Erikvallaan johtava tie tarjoaa hauskaa mutkittelua ja mukavia maisemia. Linjan 14 bussipysäkki on tienhaaran kohdalla.

Alueen omistava Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on antanut siunauksensa rannalla retkeilemiselle. Seurakuntayhtymä ja Turun kaupunki
neuvottelevat parhaillaan rannan kaavoittamisesta virkistysalueeksi ja siirtämisestä kaupungin omistukseen

Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

Geokätkö ”Annalanlahden luonnonhiekkaranta” https://coord.info/ GC2TM8B

TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

!function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');

Retkiä saarilla -juttusarja esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

Pari miljardia vuotta sitten nykyisen Suomen alueella seisoi Alppien kaltainen poimuvuoristo, jonka terävät huiput kohosivat useiden kilometrien korkeuteen.

Satoja miljoonia vuosia vaikuttaneen eroosion ja toistuvien jääkausien jäljiltä vuorista ovat nykyään jäljellä vain niiden kovat graniittiset juuret. Vanhat vuorijonot erottaa helposti Turun saariston kartoista maaston vahvana itä-länsisuuntautuneisuutena.

Omin silmin vuorten juuret voi nähdä, kun kulkee pitkin Kakskerran Brinkhallintietä. Tie alkaa muinaisen vuoristolaakson pohjalta, nousee Kakskerran kirkon ohitettuaan vuorten juurten päälle, ja jatkaa kulkuaan vuorenrinteillä luikerrellen.

Kelataan ajassa eteenpäin vuosiin 1500–500 eaa. Suomen poimuvuoret olivat jo likipitäen kuluneet pois, ja suuri osa Turun saaristoa lepäsi vielä jääkauden jäljiltä syvällä  meren pohjassa. Vain korkeimmat huiput ylsivät pinnalle pieninä saarina ja luotoina.

Niistä yhdelle, nykyiselle Kakskerran Nunnavuorelle, kasasivat pronssikautiset ihmiset merkkihenkilölleen haudan. He rakensivat ensin kivipaasista hautakammion ja peittivät sen sitten suurilla kivillä. 

Vuosisatojen vieriessä muinaishautojen alkuperäinen merkitys unohtui. Niille alettiin keksiä mielikuvituksellisia selityksiä, joissa kivikasojen ja muiden outojen rakennelmien uskottiin olevan aluetta ammoin asuttaneiden jättiläisten tekosia.

Ajan uskomuksista on tähän päivään säilynyt muinaishaudoista Lounais-Suomessa yleisesti käytetty sana hiidenkiuas. Myös sanalla nunna viitattiin aikoinaan jättiläisiin. Sillä selittyy myös Nunnavuoren nimi. 

Toisaalta muinaishautojen ajateltiin olevan henkiolentojen vartioimia aarnihautoja, joiden sisälle on kätketty aarre. Käsitys lienee perua aseista ja koruista, joita joskus laitettiin hautaan vainajan mukaan.

Nykypäivään tultaessa Nunnavuoren muinaishauta on jo ehtinyt kärsiä. Sen keskellä on kuoppa, ja osa haudan kivistä on viskelty mäkeä alas. Syyllinen saattaa olla
ammoinen haudanryöstäjä. Vaurioista huolimatta röykkiö on yksi Turun seudun suurimmista ja komeimmista.

Komea on myös vuorelta moneen suuntaan aukeava maisema, vaikka puusto näkymiä rajoittaakin. Pohjoisessa erottuvat Turun kirkkojen tornit ja etelässä Paraisten kalkkitehdas.

Nunnavuorelle pääsee ajamalla Brinkhallintietä kohti Harjattulaa. Omalla autolla liikkumisen sijaan voi harkita polkupyörää tai bussia numero 15.

Kakskerran kirkon jälkeen kannattaa bongailla mielikuvitusta kutkuttavia tienviittoja: Vedenvuotama, Menninkäisenlaakso, Käpälämäki, Nunnatarhantie. Lopulta vastaan tulee vasemmalle kääntyvä Hiidenkiukaantie. Tietä vähän matkaa seuraamalla löytyy oikealta parkkipaikka. Sitä vastapäätä lähtee polku Nunnavuoren huipulle.
Ylös kavutessaan kannattaa pitää silmänsä auki, sillä matalia puisia reittimerkkejä on paikoin vaikea huomata. Tähyilemällä kiivetessään oikealle voi nähdä suuren lohkareikon.

Sielläkin kannattaa piipahtaa. Lohkareiden joukosta voi nimittäin löytää pienen luolan. Jos muinaishaudat kiehtovat, voi niitä bongata lisää Muinaismuistorekisteristä. Satavan länsiosan Turkukalliolla hautoja on peräti kolme kappaletta. Alue on siitäkin mielenkiintoinen, että 1700-luvulla Turun Akatemiassa vaikuttanut Daniel Juslenius arveli alkuperäisen Vanhan Turun sijainneen juuri siellä.

Muita Jusleniuksen kuuluisia teorioita ovat suomalaisten ansiot sivistyksen tuomisessa muinaisiin Kreikkaan ja Roomaan sekä suomalaisten kirjoittamaton historia yhtenä Israelin heimoista.

Ehkäpä Vanha Turku -teoriaankin on syytä suhtautua pienellä varauksella.

Geokätkö ”2X Nunnavuori”: https://coord.info/GC122NQ

Muinaismuistorekisteri: https://muinaismuistot.info/

Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.

TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

!function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))undefined}(document, 'script', 'twitter-wjs');

Turun Saarten luonto on ainutlaatuisen upea. Jokainen lähimetsä kätkee sisäänsä palasen luonnonkauneutta ja mielenrauhaa, joskus myös odottamattomia yllätyksiä. Vielä löytyy taajaan rakennetuilta rannoiltakin paikkoja, joissa pääsee nauttimaan huikeista merimaisemista.

Tästä Mainingin numerosta alkaa juttusarja, joka esittelee saarten tuttuja ja tuntemattomia retkikohteita.

– Saarilla metsään pääsemiseen riittää, että astuu ulos ovesta, iloitsee juttusarjan kirjoittaja Sami Pyörre.

Siitä mahdollisuudesta Pyörteen tulee nautittua joka päivä.

– Käyn yksin polkujuoksulenkeillä ja perheen kanssa kävelyillä lähimetsissä ja -kallioilla. Jo pelkkä luontoon pääseminen rauhoittaa mielen työpäivän jälkeen. Aina löytyy jotain uutta: tutkimattomia polkuja, kiehtovia kalliomuodostelmia, sammaleiseen maastoon siivilöityviä auringonläikkiä. Hyvällä tuurilla voi nähdä vaikka mäyräperheen touhuissaan tai löytää kallioiden kätköistä aiemmin huomaamatta jääneen luolan. On uskomatonta, miten monta hienoa paikkaa Saarille mahtuu.

Juttusarjan aloittaa Kaasavuori. Myöhemmissä osissa käydään läpi Saarten metsiä, rantoja ja kallioita sekä niiden kätkemiä salaisuuksia.

VASTUULLISTA RETKEILYÄ

Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Käytännössä oikeudet sallivat liikkumisen, oleskelun ja tilapäisen yöpymisen luonnossa, kunhan ei aiheuta toiminnallaan vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle.

Seuraavaan listaan on kerätty muutamia ohjeita retkeilijöille: • Kulje häiritsemättä muita. Asukkaiden kotirauha säilyy, kun kierrät pihapiirit etkä metelöi. Pihapiirien ulkopuolella voit liikkua jokamiehenoikeuksien nojalla vapaasti.
• Pidä koirasi kytkettynä, jollei sinulla ole maanomistajan lupaa. Luvista huolimatta koirat on pidettävä kytkettyinä 1.3. – 19.8. välisenä aikana. Näin suojellaan pesiviä eläimiä.
• Nauti luonnon antimista. Luonnonvaraisten marjojen, sienien ja kukkien poimiminen on sallittua. Oikeus ei koske sammalia ja jäkäliä eikä salli oksien tai kuoren irrottamista puista.
• Tee tulet vain tulipaikalle. Avotulen teko ja polttopuiden ottaminen vaativat maanomistajan luvan. Kertakäyttögrilli lasketaan avotuleksi.
• Vie roskasi kotiin. Kaiken, minkä jaksat tuoda paikalle, jaksat myös viedä pois.
• Nauti luonnosta!

GEOKÄTKÖILIJÄ LIIKKUU AARTEITA ETSIEN

Geokätköily on nykyaikaista aarteenetsintää, jossa etsitään toisten harrastajien piilottamia geokätköjä. Harrastus sopii erinomaisesti retkeilystä pitäville, sillä kätköjä on usein piilotettu hienoihin luontokohteisiin. Kaikista tämän juttusarjan kohteista löytyy vähintään yksi geokätkö.

Geokätkö on maastoon piilotettu säänkestävä rasia, jonka sisältä löytyy lokikirja ja kätkötiedote. Kätkön löytävä kirjoittaa nimimerkkinsä lokikirjaan todisteeksi käynnistään ja yleensä kirjaa löytönsä myös netin kätköilysivustolle.

Sivuston avulla voi tutustua geokätköihin eri puolilla maailmaa ja lukea muiden kätköilijöiden retkikertomuksia. Kätköjä muiden iloksi piilottavat harrastajat eivät saa vaivannäöstään muuta palkkiota kuin kävijöiden kiitokset ja kertomukset, joten on kohteliasta kirjoittaa nettipalveluun edes muutama lause retkestään – tietenkin kätkön piilopaikkaa muille paljastamatta.

Geokätköissä on usein lapsia varten pieniä vaihtotavaroita. Sellaisen saa ottaa, kunhan jättää jotain suunnilleen saman arvoista tilalle. Tyypillisiä vaihtotavaroita ovat pääsiäismunista saatavat pienet lelut.

Joskus kätköistä voi löytyä niin sanottuja kulkevaisia, jotka tunnistaa niihin merkitystä seurantakoodista. Kulkevaisen ottaessaan ei tarvitse jättää mitään tilalle, mutta ottaminen pitää kirjata kätköilysivustolle. Sen jälkeen kulkevainen pitää pudottaa muutaman päivän sisällä johonkin toiseen kätköön ja kirjata pudotus. Jollet halua siirtää kulkevaista, voit hyvin jättää sen kätköön odottamaan seuraavia kävijöitä.

Kätköjen etsiminen kannattaa aloittaa luomalla nimimerkki sivustolla www.geocaching.com. Sign up -painike löytyy etusivun oikeasta yläkulmasta. Toinen hyvä sivusto on suomenkielinen geocache.fi. Sinne kannattaa hakeutua, kun on ensin luonut nimimerkin. Nimimerkin luominen ja kätköjen etsiminen on ilmaista.

Kätköjen etsimiseen tarvitaan vain älypuhelin ja siihen ladattava ilmaissovellus. Edistyneemmät harrastajat käyttävät puhelimen sijaan erillisiä GPS-paikantimia. Ne ovat tarkempia ja kestävät paremmin säätä ja kolhuja. Puhelimella pääsee kuitenkin hyvin alkuun. Ilmaisia kätköilysovelluksia löytyy osoitteesta geocaching.com/play/mobile.

TEKSTI JA KUVA: SAMI PYÖRRE

!function(d,s,id)[var js,fjs=d.getElementsByTagName(s)[0],p=/^http:/.test(d.location)?'http':'https';if(!d.getElementById(id))[js=d.createElement(s);js.id=id;js.src=p+'://platform.twitter.com/widgets.js';fjs.parentNode.insertBefore(js,fjs);]}(document, 'script', 'twitter-wjs');

Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

Lokakuun alussa alkoi Turkuseuran tiloissa Turun murteen peruskurssi. Kurssin perimmäisenä ajatuksena on opettaa kirjoittamaan turkulaisittain murteella.

Emmää tiätenkä siihe osaa ottanu, ku en kerjenny, mut kai maar sitä olisis voinukki. Ehkä mää sit osaisin kirjotta oikiammi.

Huomaan sekoittavani turkuuni rymättylää ja saaristossa muutoinkin käytössä olleita sanoja ja taivutuksia. Erään ystäväni kanssa olemme pitkään jo huomautelleet toisillemme siitä, käytetäänkö sanassa tänäpä lopussa äätä vai eetä. Merimaskulaisen mielestä se on tänäpe, itse kun taas en asiaan millään muotoa taivu.

Mitä väli tommosel sit ees o? Kui seki nii kranttu o? Vai olenkse mää?

Eikä sillä kai todella väliä olekaan. Puhekieli muuttuu, kirjoituskieli lyhenee, ooämgeet ja lolit vievät viesteissä vähemmän tilaa kuin hyvät hyssykät ja naurahdukset. Harvapa meistä harmittelee, ettei Mikael Agricolan aikainen kieli ole enää käytössä.

Catzo, lue, etzi ia tutki, eij senwooxi Silmes puhke. (Agricola: Rucouskirian esipuherunoja, 1544)

Kieli on muuttunut puolen vuosituhannen aikana melkoisesti, mutta silti noin 60 prosenttia Agricolan ajan sanastosta on edelleen käytössä. Pienellä harjoittelulla Agricolankin tekstit ovat luettavissa ja ymmärrettävissä.

Kohta pari vuosisataa myöhemmin taas kirjoitettiin uutisissa seuraavasti:

Halikon Pitäjäsa ja Ruotzalan Kyläsä on s. 30. p. wiimeisesä Huhti-kuusa kuollut Kruunun taloin emäntä Maria Johannexen tytär, joka eli awiosa kahdexan toistakymmentä ja puolen ajastaikaa, sai sillä ajalla 16. lasta, joista hän oli synnyttänyt wiisi yhtenä wuonna.

Ehkä muutaman sadan vuoden päästä ihmetellään swägejä ja loleja samalla lailla kun me nyt erikoisia taivutuksia ja konsonantteja tuttujen pehmeiden sanojen sisällä. Tulevaisuuden turku imee väkisinkin vaikutteita nykysanoista ja vääntää niitä suuhumme sopivaksi.

Katoiks sää siält kuulkest, koska se vilmi oikke tulee? Mää katonki pädist ny heti. Eiku tuleekse netfliksist kuiteski?

Älkäämme silti unohtako juuriamme. Turku on kuitenkin aina Turku. Ei meillä ole flygaria, sporaa tai skutsia, vaikka eräs parivaljakko televisiossa niitä koettaa suuhumme matkaohjelmassaan syöttää.

Rohkeasti vaan murre esiin ja ääneen, koska jos sen sanoo tai kirjoittaa väärin, varma on, että joku kyllä korjaa. 

Mää mistää skutseist tiärä yhtikä. Mää menem mettää. Ja otan fölii kaffee. Ja tiätty piispammunki.

Ps. Kiitos lukijoille ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2020. Lukemisiin taas ensivuonna!

Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

Ajelin moottoripyörällä syyskuun puolivälin paikkeilla muutamassa päivässä käsivarteen ja takaisin. Starttasin täältä etelästä ja poikkesin ohimennen jäämeren rannalla katselemassa vuoroveden vaihtelua. Kaikki tietysti väkimassoja välttäen, joka toki yksin kypärän sisällä ajellen on jo sinällään helppoa.

Eipä pohjoisessa muutenkaan ruuhkaa ollut, vaikka niin kutsutulla Haltin highwaylla, patikalla Kilpisjärveltä Haltitunturin laelle, on ollut kuulemma väkeä jonoksi asti molempiin suuntiin.

Jostain kumman syystä tällaiselle Heidekenillä syntyneelle ja meren rannalla saaressa kasvaneelle Tunturi-Lapin vaivaiskoivut ja Norjan puolella pilviin kurkottavat lumihuiput tuovat kotoisen rauhan tunteen sisuskaluihin. Sitä ikään kuin tuntee olevansa perillä, vaikkei matka olisi vielä läheskään taitettu.

Jäämeren rantojen jylhät vuorenseinämät, niitä vähän väliä puhkovat vesiputoukset sekä vuononpohjukat ovat jotain täysin muuta kuin Airiston aallot ja saaristomeren tutun tuoksuinen vesi, mutta olo oli silti kumman kotoisa. Merkillinen ristiriita toki matkassa unohtuu, kun on suunnattava kohti seuraavaa mutkaa ja uutta näkymää.

Kierrettyäni kotimaata vajaan kolmentuhannen kilometrin verran päädyin väsyneenä ja puutunein takamuksin kotiin. Ruskassa kylpevä Suomi on kaunista katseltavaa ja erilaista ajotietä riittää valittavaksi melkoisesti.

Muutama päivä reissun jälkeen oli asiaa Kakskertaan, ja miksipäs sitä ei voisi kauniilla syyskelillä matkan taittaa kaksipyöräisellä. Kaarrellessani Kakskerran hienoja mutkia ja nauttiessani maaseudun rauhasta, ymmärsin, miksi oloni oli niin kotoisa vajaan 1300 kilometrin päässä. 

Koin saman tunteen peltojen välissä Vapparintiellä.

Kyse ei ole siitä, mistä on kotoisin, tai mihin menossa. Kyse ei ole lumihuippuvuorista tai tuntureista. Kyse on rauhan, maiseman ja ajotien yhdistelmästä. Kun asiat ovat kohdallaan, voi tuntea olevansa kotona. Kakskerrassa tai Kilpisjärvellä.

Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

Kesällä kuumeessa tempoilevat ovat tuttu näky parkkipaikoilla, erinäisten liikkeiden näyteikkunoissa, harrastajien kokoontumisissa, laitureilla sekä tietysti sängyn pohjalta nettisivuilla.

Kun lumet sulavat, alkaa prätkäkuume. Sitä kestää usein syksyyn asti, jolloin sateet viilentävät ja kohti loskaista loppuvuotta auton ratissa körötellessä on suorastaan mukavaa istuksia peltikuoren sisällä ja vääntää volyymiä radioon, tuulilasinpyyhkijään sekä penkin- ja ratinlämmittimiin.

Niihin, johon moottoripyöräkuume ei tartu, iskee usein autokuume, joka on samaa bensankatkuista alalajia edellisen kanssa, mutta pitää sisällään sitkeämpiä taudinaiheuttajia, joita eivät syksyn sateet aina haittaa. Alle pitäisi saada nopea avoauto, tilava perhemalli, korkea maasturi, mukava asuntoauto, uudempi, kalliimpi, sähköisempi, varustellumpi tai vaihtoehtoisesti puoli vuosisataa tai enemmänkin vanhempi. Tähän kuumeeseen tuskin syyskuun lehdessä esitelty hirvensalolainen Buick auttaa.

Kumipyöräisten kuume ei usein koske vesille mielivää, joka himoaa pidempää mastoa, runkoa tai punkkaa. Hevosvoimiakin voisi olla reilummin tai ruokailutilaa useammalle. 

Kuumeilla voi myös matkalle. Pitäisi nähdä Koli, Kouvola ja Kautokeino. Tai sitten Eiffel, Empire State Building ja Etna. Vähempään tyytyvä mielisi Seiliin, sieneen ja siestalle, mutta joutuu viettämään kesän työssä tai opinnoissa.

Kuumassa voi tehdä mieli ilmastointikonetta ja uusia mööbeleitä joissa hiota. Tai tuoretta terassilaajennusta sekä kasvimaalle kattoa. Olisipa pomppuliini, laiskanlinna ja säkkituoli sekä riippumattomille riippumatto.

Kosteammilla keleillä sisällä jo kolmatta viikkoa istuessa voi tehdä mieli uutta ilmastoa, puolisoa, lemmikkiä tai ulkomuotoa. 

Onneksi syksyn sateet viilentävät myös kuumimmat (turhakkeen)himon tunteet ja järki useimmiten voittaa. Ymmärretään käytännöllisen, järkevän, toimivan, tutun ja turvallisen arvo. Mainosmiesten ääni kaikuu usein pitkään vielä ajatuksissa. Entä jos kuitenkin pitäisi hankkia se, nyt kun se olisi näennäisessä alennuksessakin?

Kaikkea tekee aina mieli. Niin se vain on. Kaikkea ei kuitenkaan aina saa. Eikä kaikkea ihan oikeasti onneksi tarvitsekaan.

Vai vieläkö tekee mieli Tamagotchia, leipäkonetta, fidget spinneriä, pahvisia virtuaalilaseja, jäätelökonetta, vesisänkyä, piikkimattoa tai voileipägrilliä?

No ehkä tietysti vähäsen...

Mainingin pääkirjoitus yhdistellään liimalla ja teipillä pärekorista, jossa päätoimittaja säilyttää keskeneräisiä kolumneja, mielipidekirjoituksia, pakinoita ja kommentteja.

Optimismi on päivän sana. Perhana, miksei vaikka koko kesän! Suomalainen ei hevin ole yltiöoptimistinen. Jos päivä on kaunis, otetaan silti helposti sontikka matkaan, perillä kun sataa kuitenkin. Optimismiin kevyesti taipuvainen saa paikoin kulmakarvannostoja ja hymähdyksiä osakseen.

Mikäli optimismi ja positiivisuus ei luonnostaan onnistu, voi pessimismistä silti oppia pois. Toki optimismillakin on rajansa ja väärät paikkansa. Jäävuori tuskin sulaa ennen kuin siihen risteilyaluksella osuu, ja sitä rataa.

Koetellaanpa rajoja, josko ne hieman joustaisivat. Alla listaa, jota voi valita itselleen sopivan mietelmän, jos koronakevät on vienyt positiiviset odotukset loppuvuodelta.

• Kylläpä tästä tulee hieno kesä, oikein huippuhieno! Voi keksiä joka viikonlopulle itse tekemistä, eikä tarvitse juosta kylillä festivaaleilla tai torikokoontumisissa. Sitä paitsi suurissa musiikkitapahtumissa on äänetkin niin kovalla, että seuraavan viikon kuulostaa oma ääni harakalta. Ja eihän festareille nyt joka vuosi tarvitse päästä, tuntuvat sitten entistä kivammilta ensi kesänä, kun tänä vuonna ei päässyt. Rahaakin kuluu ja aurinkolasit hukkuu.

• Jopas nämä hyttyset tuntuvat virkistäviltä, kun saa oikein olan takaa huitaista. Toista se on etäpalavereissa, joissa on istuttu päivästä toiseen kauluspaidassa, vaikka jalassa olisikin risat shortsit. Kun vastapuolen kamera ei ole päällä, itsellä on puhe kesken ja luureista kuulu vessanpöntön holahtava huuhteluääni, tekisi mieli antaa kuin hyttysille. Tuosta!

• Kyllä mieli sitten lepääkin metsässä, ai että ja sitä myöden! Mitä sitä kiertämään iänikuisia tuttuja lenkkipolkuja, kun siellä on kaikki muutkin. Ehei, lähirämeikköön minä suuntaan etsimään uusia elämyksiä. Ja varmasti ei kaupungin keskustassa hukkaa kumisaapastaan  suonsilmäkkeeseen, raavi nilkkoja verille tiheikössä tai pääse perkaamaan punkkeja ja hirvikärpäsiä kuontalosta. Jää, kuule, Kuhankuonot ja Torronsuot toiseksi, kun pääsee oikein kunnolla eksymään poluttomaan kuusikkoon hämähäkinseittien keskelle.

• Pihagrillin parissa kokkailu on upeaa ajanviettoa ja tuo haastetta iltoihin. Turhaa sitä on tullut istuttua joskus ravintoloissa, kun voi näin maukasta kaljatölkkikanaa tehdä ihan kotipihassa. Sitä paitsi karsinogeeneistä tulee sellainen pikantti kotikeittiön maku fenkoliin. Kun meikäkokki kiertää pekonin ananaksen ja kirsikoiden ympäri, jää Michelin-ravintolat kakkoseksi. Ehkä jopa kolmoseksi.

Jos optimismi ei kuitenkaan maistu, voi aina palata vanhoihin tuttuihin latteuksiin; Suomen kesä on kylmä ja vähäluminen, tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen, aina kylmä kesä huonon seuran peittoaa sekä elämä on.

Aurinkoista kesää ja #lukemisiin taas syksyllä!