Kohta kolme vuotta täyttävä Turun ammattikorkeakoulun kuoro kutsuu juhlistamaan joulunodotusta Joulun värejä -konserttiin tiistaina 2.12. kello 18. Konsertin monipuolisesta ohjelmistosta löytyy niin joulun ikisuosikkeja kuin ennen julkaisematonta musiikkia.
Konsertin nimi ”Joulun värejä” viittaa ohjelmiston monipuolisuuteen.
”Ohjelmistoomme on valikoitunut upouutta ja ikivanhaa, perinteistä ja jazzia, taidemusiikkia ja kansanmusiikkia, herkkää ja iloista, hengellistä ja maallista, vakavaa ja humoristista, tuttua ja vierasta, sekä sovinnaista ja kokeilevaa; todellinen värien kirjo”, kertoo kuoron taiteellinen johtaja, Turun AMK:n Taideakatemian alumni, musiikkipedagogi (AMK) Ville-Veikko Verha.
Konsertissa kuullaan kantaesitys Ville-Veikko Verhan teoksesta ”Lumisade ja tähtitaivas”. Kappale kuvaa talvista maisemaa epäkonventionaalisia sävellystekniikoita hyödyntäen.
”E”nsimmäisessä osassa lumisade kiihtyy vähitellen hiljaisesta kevyiden hiutaleiden leijailusta täydeksi lumimyrskyksi. Toisessa osassa tuiskun rauhoituttua pilvet väistyvät taivaalta ja paljastavat kimmeltävän tähtitaivaan”, Verha kuvailee.
Turun AMK:n kuoro esiintyy paljon ammattikorkeakoulun omissa tilaisuuksissa, kuten valmistujaisjuhlissa, mutta kuoroa voi tilata myös muihin tilaisuuksiin. Mukana kuorossa on niin henkilöstöä, opiskelijoita kuin alumnejakin.
Joulun värejä – Turun ammattikorkeakoulun kuoro Tukaanien joulukonsertti Hirvensalon uudessa kirkossa, Honkaistentie 85, tiistaina 2.12. klo 18. Konserttiin on vapaa pääsy.

