Martin Karlssonin valokuvanäyttely ”Sielun puutarha” on matka sisäiseen maailmaan

Sielun puutarha johdattaa kävijän Martin Karlssonin seesteiseen kuvamaailmaan, jossa hän tutkii kuvan runouden ja luonnon leikkauspisteitä. Valokuviensa kautta taiteilija haluaa kävijän kokevan, kuin hän kulkisi omassa sisäisessä sielun puutarhassaan. Näyttely rohkaisee eheytymiseen, itseymmärrykseen ja yhteyteen luonnon kanssa. Sielun puutarha on esillä Taidekappelissa Turussa joulukuun 2025 ajan (3. – 30.12.)

Luonto on ollut Karlssonille turvapaikka – paikka, jossa henkilökohtaisia traumoja on käsitelty ja josta on löytynyt lohtua.

”Näyttelyssä korostan luonnon parantavaa voimaa esittämällä valokuvia, jotka herättävät rauhan, voiman ja kasvun tunteita. Muistutan, että meidän on hoidettava sisintämme samalla tavoin kuin huolehdimme ympäröivästä maisemasta”, taiteilija kuvailee.

Martin Karlsson (s. 1971) on monialainen taiteilija, joka työskentelee valokuvan, elokuvan, runouden ja musiikin parissa. Hänellä on maisterin tutkinto Entrepreneurship in the Arts -ohjelmasta (painotus valokuvassa) sekä medianomin tutkinto elokuva- ja tv-tuotannosta, jota hän on täydentänyt kirjoittamisen ja musiikin opinnoilla. Karlsson on kotoisin Ruotsista, mutta on jo pitkään asunut ja työskennellyt Vaasassa Pohjanmaalla.

Hän työskentelee runouden, liikkeen ja luonnon risteyskohdassa ja tutkii, miten me ihmiset kiinnitymme ympäristöömme. Hänen työnsä tarkastelee muistia, kieltä ja maisemaa materiaalien ja prosessien kautta, jotka korostavat muutosta, katoavaisuutta ja muuntautumista. Kirjoittamisen, valokuvauksen ja elokuvanteon avulla hän pyrkii tekemään näkyväksi ne jäljet, jotka jätämme, ja etsimään tapoja ilmaista jotain hienovaraista ja aineetonta.

Näyttely on esillä palkitussa ja tunnelmallisessa Pyhän Henrikin Ekumeenisessa Taidekappelissa, jonka on suunnitellut Matti Sanaksenaho ja jonka lasitaiteen on luonut Hannu Konola.

Näyttelyä tukee säätiö Svensk-Österbottniska Samfundet.

Näyttelyn avajaiset tiistaina 2.12. kello 18. Avajaisiin on vapaa pääsy, tervetuloa!

martintheartist.com

instagram.com/artistmartin/                   

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli

Toiminnanjohtaja Aira Kuvaja, p. 0440 550 370, taide.kappeli@gmail.com

Seiskarinkatu 35, Hirvensalo, Turku

Avoinna ti-ke ja pe 11-15, to 11-18.30, la-su 12-15. Pääsymaksu 7,5/5 €.

www.taidekappeli.fi

Garden of the Soul image 2 by Martin Karlsson