Älyä hautausmaille: Hautojen hakupalvelu käyttöön

Turun ja Kaarinan hautausmailla on otettu käyttöön sovelluspohjainen hautojen hakupalvelu. Palvelu kattaa 107 000 vainajan viimeisen lepopaikan kaikilla seurakuntayhtymän yhdeksällä hautausmaalla. Mukana ovat Katariinan, Kakskerran, Kuusiston, Kärsämäen, Paattisten, Piikkiön ja Turun hautausmaa sekä Maarian hautausmaa ja Maarian kirkkomaa.  

Hakupalvelu helpottaa yksittäisen haudan etsimistä. Esimerkiksi Turun hautausmaalla on 60 hehtaarin alueella yli 40 000 hautaa, joten haudan etsiminen on ollut vaikeaa.

Hautojen hakupalvelun on toteuttanut Geometrix Oy yhdessä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa. Haku kattaa 1900-luvulla ja 2000-luvulla kuolleet vainajat. Hausta löytyvät ns. kertahaudoissa, sukuhaudoissa ja veteraanilehdossa sijaitsevat leposijat. 

– Sähköiset hautakartat ja hautakirjanpito-ohjelmat ovat olleet yhtymän hautaustoimen henkilökunnan käytössä jo yli 20 vuotta. Nyt käyttöön otetulla uudella sovelluksella voimme yhdistää näiden tietoja palvelemaan myös suoraan suurta yleisöä. Palvelu on varmasti monelle hautausmaalla vierailevalle mieleen, kertoo hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri

Palvelu löytyy osoitteella hautakartta.fi Palveluun pääsee myös hautausmaiden ilmoitustauluilla olevien QR-koodien kautta.

Palvelu toimii kirjoittamalla hakuun vainajan nimen tai sukunimen. Palvelu ehdottaa kaikkia eri Turun ja Kaarinan hautausmailla lepääviä samannimisiä vainajia ja antaa syntymä- ja kuolinvuodet. Haun voi rajata myös suoraan tietylle hautausmaalle. 

Hauta ei löydy hausta, jos haudan hallinta-aika on päättynyt, vainaja on kuollut ennen vuotta 1900 tai niin äskettäin, ettei tietoa vielä ole palvelussa. Palvelu päivittyy kuukauden välein.

Palvelu toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kartat itsessään ovat suomenkielisiä. Palvelussa toimii myös reitin haku. 

Turun hautausmaasta tehtiin paperinen ja myös netissä toimiva hautakartta vuonna 2007, kun hautausmaa täytti 200 vuotta. Siinä oli julkisten muistomerkkien lisäksi merkitty kappelit ja sadan tunnetun henkilön haudat. Silloinen hautakartta oli Suomen ensimmäinen.   

Nyt saatuun palveluun on tekeillä Turun hautausmaan julkisten muistomerkkien ja hautausmaalla sijaitsevien rakennusten, kuten kappeleiden teemakierros. Myöhemmin on tulossa julkisten henkilöiden hautoihin liittyviä kierroksia ja mahdollisesti muitakin teemakierroksia.   

Kuva: Timo Jakonen

Hautausmaat Turussa ja Kaarinassa – Turun ja Kaarinan seurakunnat (turunseurakunnat.fi)