Juha Hurme kertoi myyttisestä Anni Polvasta

mies lavalla ja etualalla kuunteliljoita

Syvälahden koululle kokoontuneet kirjallisuuden ystävät saivat helmikuun alun pakkaspäivän iltana mielenkiintoista kuultavaa, kun kirjailija Juha Hurme kertoi eläväiseen tapaansa toisesta kirjailijasta, Anni Polvasta, Miksi Hirvensalossa tällainen tilaisuus? Anni Polva perheineen asui Turussa vuodesta 1938 lähtien ja 1950-luvulla perhe hankki kesämökin Hirvensalon Kaistarniemestä. Perhe vietti kesämökillä vanhan ajan pitkiä kesälomia, ja siellä Anni Polva myös viimeisteli … Lisää artikkeleita

Näyttely Antenna Roots – puhuva maa Taidekappelissa helmikuussa

Asta Leppa 2

Asta Lepän ja Juho Vihervuoren visuaalinen ja äänellinen näyttely Taidekappelissa helmikuussa 2026 – valokuvia, veistoksia ja musiikkia. Antenna Roots liikkuu biologian, myytin, kuvan ja äänen solmukohdissa. Se yhdistää valokuvaa ja musiikkia käsitteelliseen ja poeettiseen ajatteluun, jossa luonnon järjestelmät ymmärretään dynaamisina, ei-lineaarisina ja jatkuvasti reagoivina.

Taidetta Turun saarilta – Aaltosesta Anderssoniin

Jani Rattya Leaf Child 2017 akryyli ja kollaasi vanerille 60x60cm

Hirvensalolaisten, satavalaisten, kakskertalaisten ja ruissalolaisten taiteilijoiden teoksia on esillä ainutlaatuisessa näyttelyssä Turun Taidekappelissa 3.1. – 1.2.2026. Taidetta Turun saarilta -näyttelyn avajaiset pidetään loppiaisen aattona, maanantaina 5.1. kello 18.00. Avajaispuheen pitää Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Vuoden luotolainen 2025 Kaija Hartiala. Osa näyttelyn taiteilijoista on mukana avajaisissa, joihin on vapaa pääsy.

Hirvensalo-viikko on koonnut saarelaisia yhteen jo yli 40 vuoden ajan

Lasten juoksutapahtuma

Tämän vuoden Hirvensalo-viikon järjestelyihin osallistui ennätykselliset 19 eri järjestäjätahoa elokuun viimeisellä viikolla, joko yksin tai kimpassa ”kaverin” kanssa. Kävijöitä eri tapahtumissa oli rapiat päälle 2000 ja toimintaviikon lisäksi ohjelmassa oli 6 erillistä tapahtumaa syksyn aikana. Hirvensalo-päiviä on alusta lähtien järjestetty innolla ja yhteistyöllä.

Martin Karlssonin valokuvanäyttely ”Sielun puutarha” on matka sisäiseen maailmaan

Garden of the Soul image 1 by Martin Karlsson

Sielun puutarha johdattaa kävijän Martin Karlssonin seesteiseen kuvamaailmaan, jossa hän tutkii kuvan runouden ja luonnon leikkauspisteitä. Valokuviensa kautta taiteilija haluaa kävijän kokevan, kuin hän kulkisi omassa sisäisessä sielun puutarhassaan. Näyttely rohkaisee eheytymiseen, itseymmärrykseen ja yhteyteen luonnon kanssa. Sielun puutarha on esillä Taidekappelissa Turussa joulukuun 2025 ajan (3. – 30.12.)