Painetun Maininki-lehden julkaiseminen nykyisten tekijöiden toimesta on loppunut. Jos haluat lisätietoja tai olet kiinnostunut jatkamaan lehden julkaisemista, ota yhteyttä: Seppo Kemppainen, puh. 050 345 9278 (seppo.t.kemppainen(a)gmail.com)

Föli-yhteys Pikisaaresta keskustaan nopeutuu

Fölin joukkoliikenteeseen Hirvensalossa tulee muutoksia talviaikataulukauden alkaessa 31.10. Muutoksilla parannetaan ennen kaikkea liikennöintiä Pikisaaren ja Arolan alueelta keskustaan.

Pikisaaressa Jakob Bremerin kadulla sijaitseva kääntöpaikka otetaan uudelleen käyttöön. Se on jatkossa linjan 53 kääntöpaikka, ja Maanpäähän liikennöi linja 53A. Linjoilla on yhteinen puolen tunnin vuoroväli Pikisaaresta keskustaan arkisin ja lauantaisin. Maanpäähän liikennöidään työ- ja koulumatkojen aikaan sekä muutamia asiointiliikenteen vuoroja.

”Olemme saaneet palautetta nykyisestä tunnin vuorovälistä, että se on liian pitkä”, kertoo joukkoliikennesuunnittelija Jouko Tervonen Fölistä. ”Vastaamme asiakastoiveisiin tällä muutoksella.”

Toinen muutos, jota on toivottu ja joka myös nyt toteutetaan, koskee linjojen 53 ja 53A reittejä. Yhteys keskustaan nopeutuu, kun autot eivät jatkossa enää kierrä Moikoisia Honkaistentien kautta. Tämä luonnollisesti vähentää Hirvensalon ja keskustan välistä matkustusaikaa.

Tervonen web
Joukkoliikennesuunnittelija Jouko Tervonen.

Myös mantereen puolella reitti muuttuu: ”Koska Stålarminkadulla on paljon liikennettä, ohjataan liikenne Unioninkadun kautta Itäiselle Rantakadulle”, Tervonen kertoo.

Kaupungin toisella laidalla reitti kulkee jatkossa Kupittaan aseman kautta Ylioppilaskylään. Ylioppilaskylässä 53 ei enää jatkossa liikennöi itäiselle puolelle. Linjat 50, 51 ja 54 liikennöivät Yo-kylässä entiseen tapaan.

”Palautteissa ja toiveissa on usein esitetty yhteyttä Kupittaan aseman ja Yo-kylän välille. Nyt se saadaan näillä muutoksilla”, Tervonen sanoo.

Linjat 50, 51 ja 54 liikennöivät jatkossakin entiseen tapaan Honkaistentiellä. Niiden vuoroväli tosin pitenee arkisin nykyisestä 15 minuutista 20 minuuttiin, jotta vältytään samanaikaisesti keskustaan suuntautuvalta liikenteeltä.

SAVONLINJA TULEE SAARILLE

Pieni muutos saarten joukkoliikenteessä tapahtuu joulukuun alussa, kun Savonlinja-yhtiö ryhtyy liikennöimään linjoja 55 ja 56. Tällä hetkellä näitä linjoja liikennöi kaupungin omistama Turun Kaupunkiliikenne.

Joukkoliikennesuunnittelija Jouko Tervonen sanoo, että liikennöitsijän muutos ei välttämättä näy matkustajille mitenkään. Kilpailutuksessa ei edellytetty sähköbusseja, koska sopimuskausi on lyhyt, vain 30.6.2025 asti.

Suurempi muutos on nimittäin edessä, jos liikennöinnissä siirrytään suunnitelmien mukaisesti runkolinjoihin. Saarilla runkoyhteys kulkee Haarlasta keskustan kautta Yo-kylään. Muilta osin joukkoliikenne saarilla perustuu sen jälkeen liityntäliikenteeseen.

”Runkolinjauudistusta on siirretty pariin otteeseen, mutta tällä hetkellä lähdetään siitä, että 1. heinäkuuta 2025 runkolinjasto otetaan käyttöön”, Tervonen sanoo.

LINJANUMEROIHIN MUUTOKSIA

Kakskerran ja Erikvallan linjoilla muutetaan linjojen numerointia. Linjan 14 reitti numeroineen säilyy ennallaan, mutta Erikvallasta Kauppatorille päättyvät vuorot ajetaan jatkossa linjatunnuksella 14T.

Kakskerran linjoille tulee käyttöön linjanumerot 15A, 15B ja 15T numeron 15 lisäksi. Tunnuksella 15 ajetaan koulupäivinä iltapäivän lisävuorot Haarlaan ja myöhäisillan vuoro Hylkilahden risteykseen.

Linja 15A ajaa Kakskerrassa Myllykylän kautta sekä mennessä että tullessa. Linja 15B ajaa Brinkhallin kautta mennessä ja tullessa. Linjatunnusta 15T käytetään Kauppatorille päättyvissä vuoroissa riippumatta siitä, kumpaa kautta ajetaan.

Kolmasosa sähköbusseja

Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen Fölin tilaamasta liikennöinnistä jo kolmasosa ajetaan sähköbusseilla. Fölin liikenteessä on kaikkiaan 267 linja-autoa, joista 70 on sähköbusseja.

Ensi vuonna uusien sopimusten myötä sähköbussien määrä kasvaa jälleen 21 autolla.

Föli on kulkenut sähköisen liikenteen eturintamassa Suomessa. Ensimmäinen kokonaan sähköistetty linja Suomessa on ollut Fölin linja 1.

Föli jatkaa myös vesibusseilla

Turun seudun joukkoliikenne Föli on kilpailuttanut vesibussiliikenteen Ruissaloon syyskuun 2030 loppuun asti. Kilpailutuksen voitti Explore Saimaa Oy.

Föli aloitti vesibussiliikenteen Aurajoen ja Ruissalon sekä Pikisaaren välillä 2017. Matkamäärät ovat nousseet vuosi vuodelta, viime kesänä matkustajia oli yli 60 000.

Vesibusseissa voi matkustaa Fölin lipuilla ilman lisämaksua. Vesibussit liikennöivät 1.5.-30.9.