Häkkinen vastaan Aaltonen

”Nopeuslaskija Kalevi ”Häkä” Häkkinen laskettelee kilpaa rallikuski Rauno Aaltosen Mini Cooperia vastaan Hirvensalon laskettelukeskuksessa 6.3.1967.” Näin lukee Museoviraston kuvakokoelmassa.

Mukana laskettelukeskuksen tapahtumassa ollut hirvensalolainen Pekka Saurio muistelee, että nopeuslaskija Häkkinen oli Turussa kouluttamassa nopeuslaskua nuorille, kuten hänellä oli tapana tehdä eri puolilla Suomea. Mukana Hirvensalossa oli parisenkymmentä kiinnostunutta.

Kenen idea sitten lie ollut, mutta rallikuski Rauno Aaltonen pyydettiin paikalle Mini Cooperinsa kanssa. Mukavaa julkisuutta saatiin, kun nopeuslaskija ja rallikuski pantiin kilpailemaan keskenään.

Kumpi voitti? Museoviraston tietoihiin on kirjoitettu, että ”Aaltosen mini voitti hiuksenhienosti.” Pekka Saurio kuitenkin muistelee, että Häkkinen olisi ollut nopeampi.

Häkkisen virallinen nopeusennätys on Wikipedian mukaan 205 km/h vuodelta 1988. Hirvensalon rinteessä tuskin pääsi samanlaiseen nopeuteen, mutta joka tapauksessa tuntuu uskottavammalta, että suksilla tulee lumen peittämää laskettelurinnettä nopeammin alas kuin autolla.

Ja sitä paitsi: oliko edes mitään kilpailua? Pekka Saurio muistelee, että Aaltonen kyllä ajoi takautta huipulle ja tuli Mininsä kanssa rinnettä alas, mutta vierekkäin nämä aikansa supertähdet asetettiin ainostaan kuvausta varten. Joka tapauksessa Aaltonen oli ensimmäinen, joka tuli Hirvensalon lasketturinteen autolla alas.

Olitko paikalla? Kerro muistoistasi kommenttikentässä.


Jätä kommentti