Satavan ja Kakskerran välillä kulkeva kapea salmi on merkitty karttoihin nimellä Höyttistensuntti. Vanhoissa kartoissa sillä on toinen nimi, Maijan mulkun suntti.
Nimenvaihdon syystä ei löydy mainintaa, mutta hyvä veikkaus lienee 1900-luvun puolivälissä tapana ollut paikannimien siistiminen. Uusiin peruskarttoihin kun ei haluttu painaa ruokottomiksi koettuja nimiä.
Oli nimi mikä tahansa, sunttiin liittyy synkkä tarina neljänsadan vuoden takaa. Kerrotaan, että noihin aikoihin Turun lähivesille yöksi ankkuroivia aluksia vainosi joukko merirosvoja. Rosvot ilmestyivät pienillä aluksillaan kuin tyhjästä, ryöstivät kohteensa ja katosivat jäljettömiin. Nopeiden iskujen salaisuutena olivat kokoontaitettavat nahkaiset veneet, jotka rosvojen oli helppo piilottaa ryöstöretkien jälkeen luolaansa.
Ryövärien piilopaikkaa ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Niinpä ryöstely jatkui vuosikausia. Kerran rosvot saivat päähänsä ryöstää Satavan kylästä orjakseen Suntin talon piian. Piikarukka vietiin ryövärien luolaan kodinhoitajaksi ja huvitukseksi. Piinaa kesti vuosikausia, mutta lopulta piianryöstö osoittautui ratkaisevaksi virheeksi.
Eräänä jouluna rosvot erehtyivät syömään ja juomaan itsensä raskaaseen uneen. Silloin rohkea piika näki tilaisuutensa ja pakeni takaisin kotitaloonsa. Rosvojen piilopaikan näin paljastuttua seudun miehet ottivat veneensä ja kiirehtivät nimismiehen johdolla luolalle. Luolan suuaukoille sytytettiin nuotiot, ja rosvot savustettiin ulos. Ryövärit kohtasivat loppunsa hirtettyinä luolansa lähellä oleviin mäntyihin.
Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita, mutta siinä esiintyviä paikkoja on hauska etsiä kartalta. Merirosvojen piilopaikaksi mainittu luola on Ryövärinholman saarella Kakskerran ja Kuusiston välissä. Sieltä käsin rosvot tekivät hyökkäyksiään etenkin Lemunaukkoon, jonka suojaisilla vesillä aluksilla oli tapana ankkuroitua.
Valtakunnallisesti arvokas kallioalue
Tarinassa mainittu ”Satavan kylän Suntin talo” voisi hyvin olla joko Salmela tai Höyttinen. Näistä ensimmäisen paikalla on nykyään Salmelanrinteen museotorppa. Jälkimmäisen paikalla taas on syrjäinen Höyttisten kylä. Kumpikin on edustava esimerkki erittäin hyvin säilyneestä vanhasta maalaismiljööstä.
Tarinan tunnelmaan voi eläytyä kiipeämällä Höyttistensuntin pohjoispuolella kohoavan korkean kallion päälle. Hyvällä mielikuvituksella voi nähdä merirosvojen pienten veneiden lipuvan kallioiden editse länteen kohti Höyttisten kylää. Vähän myöhemmin veneet palaavat toiseen suuntaan. Hiljaisessa yössä kuuluvat ryöstetyn piian vaimennetut huudot ja merirosvojen matalalla äänellä murahdellut kirosanat.
Höyttistensuntin Satavan puoleinen ranta on tutustumisen arvoista seutua muutenkin kuin merirosvotarinoiden takia. Näyttävästi salmeen syöksyvät korkeat kalliojyrkänteet saavuttavat parhaimmillaan neljänkymmenen metrin korkeuden, ja niiden laella on laakea, saaristomäntyjen täplittämä tasakallio.
Alue on luokiteltu Turun ainoaksi valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi. Maisema etenkin Airiston suuntaan on kaikkina vuodenaikoina huikea ja esteetön.
Kallio kutsuu kävijää laskemaan reppunsa käkkyräisen männyn juureen ja istahtamaan kaikessa rauhassa alas. Parempaa paikkaa eväiden nauttimiseen on vaikea keksiä. Ei ole yllättävää, että täältäkin voi löytää hylätyn nuotionpohjan.
Seuraamalla avokalliota länteen saavuttaa lopulta kallioalueen päätepisteen, mistä aukeaa
näkymä laakson pohjalla raukeana levittäytyvään Höyttisten kylään. Kylä on säilynyt harvinaisen hyvin 1800-luvun asussaan.
REITTIOHJEET
Höyttistensunttia pitkin vesiteitse kulkeva ei voi olla huomaamatta suoraan merestä korkeuksiin kohoavia kallioseinämiä. Kallionlaen maisemapaikoille haikailevan on kuitenkin kuljettava perille maateitse.
Kapeaa Höyttistentietä seurataan Kakskerrantieltä noin kilometrin verran länteen. Reilun kuudensadan metrin kohdalla vasemmalla aukeaa pelto, jonka jälkeen Höyttistentiestä erkanee vasemmalle kaksi pientä yksityistietä. Näköalakalliolle pääsee kävellen jälkimmäisen tien kautta.
Parinsadan metrin yksityistiellä kävelyn jälkeen edessä alkaa pilkottaa raivattua aluetta ja rakennuksia. Silloin on syytä siirtyä oikealle metsän puolelle ja lähteä pyrkimään metsän läpi kohti rantaa.
Matkaa Höyttisten kalliojyrkänteille on jäljellä toiset parisataa metriä. Suunnasta ei ole epäselvyyttä, sillä maasto nousee koko ajan loivasti. Suntin rantaa lähestyttäessä puuston välistä alkaa enenevästi näkyä avointa taivasta.
Perillä odottaa huikea maisemapaikka. Muihin kulkijoihin törmääminen on täällä erittäin epätodennäköistä. Vapaata rantaviivaa löytyy satoja metrejä.
Alueen sijainnista johtuen kulkijan on syytä noudattaa hienovaraisuutta. Autolla ei pidä ajaa yksityistiellä, mutta jalankulku on jokamiehenoikeuksien nojalla sallittua. Piharauhan vuoksi metsään on kuitenkin syytä siirtyä viimeistään piha-alueen tullessa näkyviin. Lähin linjan 15 bussipysäkki on Kakskerrantien varressa.
TEKSTI JA KUVAT: SAMI PYÖRRE
Kirjoittaja on parikymmentä vuotta Saarilla asunut innokas retkeilijä ja geokätköilijä.
Juttu on julkaistu Mainingissa huhtikuu 2021.