Hyvää mieltä luontopolulta Meri-Karinassa

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen työntekijät ovat suunnitelleet hyvän mielen luontopolun, joka kulkee kurssikeskuksena toimivan Meri-Karinan läheisyydessä. Luontopolulle ovat tervetulleita kaikki saaren asukkaat ja saarella vierailevat!

”Aloittaessani viime kesänä työt yhdistyksessä keskustelimme kuntoutujien kanssa paljon Meri-Karinan ympärillä olevasta upeasta luonnosta. Minulta usein myös kysyttiin alueen kävelyreiteistä, joten aloin pohtia, voisiko yhdistyksellä olla oma luontopolku”, idean äiti, sairaanhoitaja Mia Kuusisto sanoo.

”Luonnon parantavasta voimasta on tehty paljon tutkimuksia, ja puhun itsekin positiivisen psykologian luennoillani luonnon ja ympäristön merkityksestä. Tukholmassa ja Tokiossa matkustaessani olen tutustunut luontopolkuihin ja nähnyt, miten niillä kulkeminen vaikuttaa vahvasti hyvinvointiin.”

Heitä huolet laineiden kannateltaviksi

Luontopolku alkaa Meri-Karinan laiturilta ja jatkuu läheiselle Sorttamäen hiekkarannalle. Sieltä polku kiemurtelee koivikon, pellon ja metsiköiden reunamien kautta Taidekappelille ja päättyy Meri-Karinan vieressä sijaitsevalle laavulle.

Mittaa polulle kertyy kilometrin verran. Polun varrella on neljätoista rastia, joista saa tietoa lukemalla matkapuhelimen kameralla rastille merkitty QR-koodi. Yksi rasteista on ylhäällä kukkulalla Taidekappelin pihassa.

”Esimerkiksi laiturin rastilla heitetään huolet laineiden kannateltaviksi ja koivuaukiolla avataan kehoa. Hiekkarannalla taasen tutustutaan rannalta löytyviin jälkiin ja laavulla etsitään mielenmaisemaa”, Kuusisto sanoo.

”Ajatuksena on, että polkua kulkevat pysähtyisivät luonnon äärelle ja hyödyntäisivät kaikkia aistejaan ja rentoutuisivat. Eri vuodenaikoina luontopolku näyttäytyy erilaisena, joten kierrokselle kannattaa lähteä niin keväällä kuin syksylläkin.”

Polun voi kiertää itsekseen karttaan merkityn reitin mukaan. Kartan voi lainata maksutta Meri-Karinan infosta sekä Taidekappelista, kunhan sen palauttaa takaisin samaan paikkaan. Laajemman paperisen opasteen, jossa kuvataan kunkin rastin tehtävät, voi ostaa Meri-Karinan infosta 5 eurolla. Meri-Karina ja Taidekappeli sijaitsevat osoitteessa Seiskarinkatu 35.

Teksti ja kuvat: Minna Lämsä

Luontopolku 2 nettikoko