Lehtitalo saa viereensä Kuusi-on

Taiteilija Jan-Erik Andersson sai puolisonsa, graafikko Marjo Malinin kanssa mukavaa postia tammikuussa Turun kaupungilta. Uuden asuinrakennuksen rakennuslupa kolahti vihdoinkin laatikkoon.

Asuinrakennus on nousemassa Lauttarantaan nykyisen asuintalon, Lehtitalon viereen, mutta omalle tontille. Siinä missä Lehtitalo on muodoltaan erityinen ja ”normaalista” asuintalosta poikkeava, uutta asuinrakennusta on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaiseksi.

Rakennuksesta tulee kuusikulmainen, ja aikaisemmin siitä onkin puhuttu ”mutteritalona”. Nyt Andersson kertoo, että nimi on muuttunut ja talosta tulee Kuusi-o:

”Suunnittelu perustuu luonnonmuotoihin ja mahdollisimman yksinkertaisiin linjoihin. Luontohan ei tee neliöitä, mutta esimerkiksi mehiläiset rakentavat kuusikulmaisia kennoja.”

”Talon ulkoseinät rakennetaan kaksoishirsirakenteella. Seinästä tulee 40 cm paksu ja U-arvo niin matala kuin 0,14. Hirret tehdään kuusesta, joten talon nimikin muuttui samalla Kuusi-o-taloksi, joka kertoo sekä materiaalista että muodosta.”

Viherkatto Kuusi-oon

Rakennuspaikka sijaitsee tontin Pikisaarentien puoleisessa osassa, jonka läheisyydessä kasvaa vanhoja kuusia. Omalla tavallaan talo tulee olemaan kunnianosoitus näille komeille puille.

Taloon tulee maksaruohokatto. Viherkatoista on puhuttu paljon, mutta käytännössä niitä on rakennettu vielä melko vähän.

”Tämä liittyy rakennuksen kokeelliseen luonteeseen”, Andersson sanoo.

Myös siihen liittyy kokeellisuutta, kuinka iso – tai oikeastaan pieni – talosta rakennetaan.

Andersson ja Malin ovat mittailleet pihallaan tila- ja huoneratkaisuja ja hakeneet optimaalista minimikokoa kahden henkilön talolle.

Tuloksena on suunnitelma kaksikerroksisesta talosta, jonka kerrosala on noin 30–35 neliötä.

”Pienemmässäkin tilassa voisi varmaan elää, ja alun perin suunnittelimme rakennuksesta vieläkin pienempää. Mutta tarvitsemme esimerkiksi jatkossakin kaksi työhuonetta. Huoneiden sijoittuminen kahteen kerrokseen antaa tarvittavaa etäisyyttä ja omaa tilaa.”

Etätöiden lisääntyminen ja verkossa tapahtuvien tapaamisten myötä tilantarve asunnoissa on muuttunut. Kuusi-o:ssa se näkyy niin, että tilaa ei tarvita yhtä paljon kuin esimerkiksi Lehtitalossa on käytössä.

Keskustelutilaisuuksia ja seminaareja voi järjestää verkossa, jolloin fyysisen tilan tarve on vähäisempi. Alakerrasta suunnitellaan niin että siellä voi luonnollisesti olla verkkotapaamisissa.

Tavoitteena yksinkertainen talo

Andersson ja Malin muuttavat rakennukseen kahdestaan, sillä perheen nuorin lapsi muuttaa samassa yhteydessä asumaan omilleen.

Andersson sanoo, että tavoitteena on niin yksinkertainen talo, että kuka tahansa voi sellaisen rakentaa. Koska kyse on taiteilijapariskunnasta ja arkkitehtuurisesta kokeilusta, omaleimaisuudesta ei ole kuitenkaan luovuttu.

Rakennuksen ulkovaipan kuuteen sivuun on tulossa veistostyyppiset figuurit kuudelta eri taiteilijalta. Tällä tavalla rakennus kytkeytyy 1920- ja 30-lukujen rakennustyyleihin, joissa veistoksia sijoitettiin hyvin yleisesti ulkoseinustoille.

Edessä onkin ankara valinnan paikka, kun Anderssonin ja Malinin pitää valita, keiltä veistoksia pyydetään.

”Meillä on pitkä lista taiteilijoita, joita pohdimme. Mutta kohde on kuitenkin aika pieni, mikä ehkä rajoittaa kiinnostusta. Hienoa olisi, jos saisimme siihen mukaan taiteilijoita maailman eri kolkista.”

Lehtitalo kerää ohikulkijoilta kiinnostuneita katseita, ja sitä on esitelty mm. kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa. Talo on ollut suosittu ryhmien vierailukohde, ja korona-ajan jälkeen vierailujen määrä todennäköisesti kasvaa entiselleen. Jatkossa sekä ohi kulkevat ihmiset, että Lehtitalon vieraat voivat siis tutustua myös Kuusi-o-talon ulkoveistoksiin.

Jatkoajalla omassa talossa

Lehtitalon omistaa tätä nykyä Life on a Leaf -yhdistys, jonka taustalta löytyvät mm. Koneen Säätiö, Konstsamfundet, Svenska kulturfonden ja Åbo Akademi. Yhdistyksen tavoitteena on edistää taiteen, arkkitehtuurin, akateemisen tutkimuksen ja talouden välistä yhteistyötä.

Yhdistys tarjoaa taloa taiteilijoille ja tutkijoille asuttavaksi. Andersson ja Malin ovat olleet taiteilijaresidenssin ensimmäisiä asukkaita – viime vuodesta lähtien he ovat siis asuneet aikaisemmassa omassa talossaan ikään kuin jatkoajalla.

Residenssin ensimmäinen avoin hakukierros järjestetään tänä vuonna ja se koskee 1.1.2023 alkavaa jaksoa. Tämä asettaa talon nykyisille asukkaille selvän aikarajan: Lehtitalosta on muutettava pois ennen vuoden vaihdetta. Onko Kuusi-o silloin valmis?

”On se vielä mahdollista, vaikka kieltämättä aikataulu alkaa olla haasteellinen, Andersson vastaa lumisella pihalla, jossa tammikuun lopulla ei ole vielä aloitettu edes perustusten rakentamista.”

”Mutta projekti etenee, ja väliaikaisesti sitten asutaan vaikka asuntovaunussa.”

TEKSTI JA KUVA: SEPPO KEMPPAINEN

Juttu on julkaistu Mainingissa 1/2022