Satavan saaren lounaisimman niemenkärjen tuntumaan ankkuroi vuonna 1156 ruotsalainen sotalaiva. Siitä maihin nousi joukko sotilaita kuningas Eerik Pyhän johdolla. Ensimmäinen Suomeen suuntautunut ristiretki oli alkanut.
Kuninkaan järkähtämättömänä tavoitteena oli panna piste suomalaisten Ruotsiin suuntautuneille ryöstöretkille. Pelkkä kuritus ei riittäisi: samalla kertaa valloitettaisiin koko Suomi ja käännytettäisiin ikiaikaista shamanistista uskontoaan harjoittava pakanakansa kunnon kristityiksi.
Jälkimmäisen tavoitteen varmistamiseksi mukana laivassa oli piispa Henrik, jonka tehtävänä olisi perustaa Suomeen kirkollinen järjestys. Väinämöinen, Ilmarinen ja Joukahainen saisivat väistyä. Jatkossa suomalaisten henkeä, sielua ja luontoa hallitsisi Ristin Kiesus.
Kuningas Eerik Pyhän ja piispa Henrikin Suomeen tekemästä ristiretkestä ei ole säilynyt aikalaisdokumentteja. On väitetty, että sekä ristiretki että sen tekijät ovat sepitteellisiä – onhan Pyhän Eerikin legenda saatettu kirjalliseen muotoon vasta yli sata vuotta sen kertomien tapahtumien jälkeen.
Perimätieto elää kuitenkin vahvana. Maihinnousupaikaksi väitetyn paikan nimi on vielä tänäkin päivänä Erikvalla. Ja onhan eittämättä kiehtovaa ajatella Turun ja koko Suomen kristillistämisen alkaneen juuri Satavasta.
Huvilaelämää ja partiotoimintaa
Eerik Pyhä ei valinnut maihinnousupaikakseen mitä tahansa rantakaistaletta. Airistolle kurottavalta niemeltä avautuvaa maisemaa on kehuttu yhdeksi Turun parhaista, ja erinomaiselta se näyttää myös mereltä päin katsottuna. Erikvallannokka nousee aalloista jyrkkänä, punaisena graniittiseinämänä, jonka edessä meri usein kuohuu.
Heti niemenkärjen viereisessä Heinänokassa maasto on kuitenkin vehreää ja tasaista, suorastaan rantautumiseen kutsuvaa.
Heinänokan kutsun kuuli aikanaan myös arkkitehti Albert Richardtson, joka rakennutti 1920-luvulla alueelle omien piirustustensa mukaan huvilan. Paitsi huvilalla, Richardtsonin kynänjälkiä voi yhä ihailla eri puolilla Turkua. Esimerkiksi Akkakoti Multavierunkadulla (1911), Rettigin tupakkatehdas Linnankadulla (1927) ja Martin seurakuntatalo Temppelinkadulla (1932) ovat hänen suunnittelemiaan.
Lapsuutensa kesiä Heinänokassa viettänyt Lillevi Richardtson seurasi Albert-isänsä jalanjälkiä arkkitehdiksi. Hänellä oli myös toinen intohimo, partiotoiminta. Vuonna 1946 ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi ilmestynyt Patrulledarens idé-bok för Finlands svenska flickscoutförbund (Vartionjohtajan vihjekirja) on Lillevi Richardtsonin kirjoittama.
Ei liene kaukaa haettua otaksua Lillevin vaikuttaneen siihen, että Albert Richardtsonin kuolinpesä myi vuonna 1965 huvilan maat juuri partiolaisten taustayhteisöille eli seurakunnille.
Heinänokan leirikeskus
Nykyään Heinänokassa toimii Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän leirikeskus. Pitkin metsäistä ja kallioista niemeä on rakennettu majoitustiloja, rantasaunoja, harrastetiloja ja kappeli. Leirikeskus on tullut tutuksi monelle sukupolvelle partiolaisia ja rippilapsia, ja se on ollut suosittu kohde mm. koululuokkien, päiväkotien ja järjestöjen retkille.
Viime vuosikymmenen puolivälin pakolaiskriisin aikaan keskus toimi jonkin aikaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Tällä hetkellä Heinänokan majoitustilat on ainakin toistaiseksi suljettu, mutta muita tiloja vuokrataan yksityishenkilöille, järjestöille ja yrityksille.
Osaksi leirikeskuksen elämyskokonaisuutta toteutettiin vuonna 2004 Löytäjän metsäpolku. Reilun kilometrin pituinen luontopolku kiertelee leirikeskuksen alueen metsissä ja rannoilla.
Metsäpolun komeat kelopuiset opastaulut eivät esittele tavanomaisten luontopolkutaulujen tapaan biologiaa ja geologiaa, mutta eivät ole myöskään korostetun raamatullisia. Taulujen aiheiden on tarkoitus herätellä kulkijoita pohdiskelemaan ihmisen ja luonnon suhdetta sekä ihmisen ruumiillisia ja henkisiä tarpeita ja ihanteita.
Kauas on tultu ajoista, jolloin Eerik Pyhä ja piispa Henrik takoivat kristinuskoa suomalaisten kalloihin miekan voimalla.
Löytäjän metsäpolun lyhyys ja helppokulkuisuus tekevät siitä sopivan melkein kenelle tahansa – myös pienten lasten kanssa liikkuville ja huonojalkaisille. Matkalle mahtuu paljon nähtävää, joten polun kiertämistä voi suositella ylipäätään luonnon kauneutta arvostaville ja historiasta kiinnostuneille.
Koivikon kautta merimaisemiin
Viitoitus Löytäjän metsäpolulle alkaa meripartiolaisten venesatamaa vastapäätä.
Polku johdattaa kulkijan heti ensimmäiseksi laavulle, jossa kelpaa tulistella ja nauttia eväitä. Retken kohokohdan voi kuitenkin yhä hyvin säästää luontopolun kiertämisen loppuun, sillä laavu on vain lyhyen matkan päässä polun loppupisteeltä. Omat polttopuut ja sytykkeet kannattaa varmuuden vuoksi ottaa mukaan. Täällä varautumisesta ei ole kantomatkan lyhyydestä johtuen edes erityistä vaivaa.
Laavulta polku jatkuu kauniin koivikon läpi ja kaartaa pian vasemmalle jalkapallokentän reunaan. Siitä kiivetään ylös leirikeskuksen parkkipaikalle ja jatketaan tien yli takaisin metsään. Kulkua ohjaavat opastaulujen lisäksi pienet kilvet ja kyltit, mutta niitä on melko harvassa.
Tien ylityksen jälkeen polku kulkee suuren majoitusrakennuksen vasemmalta puolelta. Puiden läpi voi nähdä meren, ja pian polku jo saapuu tulipaikalle. Siitä alkaa koko reitin kaunein osuus.
Vasemmalle merenrantaa myötäillen kulkeva polku kutsuu tämän tästä astumaan uraltaan ja kulkemaan rantaan. Kohisevan meren syleilyssä näkyy muutamia luotoja ja saaria. Etuoikealla avautuu Airiston avoin selkä, ja jalkojen juuressa lepäävien meren pyöristämien kivien väleissä erottuu pieniä valkoisia sydänsimpukoita. Eerik Pyhä ei olisi voinut valita veriselle käännytystyölleen kauniimpaa aloituspaikkaa.
Heinänokan pyöreän niemen taakse käännyttyään polku saapuu Richardtsonin huvilan pihapiiriin. Kansallisromanttista tyyliä edustavan huvilan ammoinen komeus on yhä nähtävissä, vaikka rakennuksen ikkunat on suljettu vanerilla ja maalipinta on pahasti rapistunut. Puusto ympäröi niemen keskelle rakennettua huvilaa kaikilta puolilta, mutta meri on kolmella suunnalla vain kivenheiton päässä. On helppo ymmärtää, miksi Richardtsonit halusivat viettää kesäpäiviään juuri täällä.
Huvilan pihapiiristä poistuttuaan polku ohittaa vielä pari rakennusta, saapuu sitten puomille ja edelleen partiovenesatamaan. Nyt on juuri oikea hetki kaivaa esiin eväät ja palata vielä kerran laavulle nautiskelemaan.
Saapumisohjeet
Erikvallaan on kätevää saapua bussilla. Linjan 14 päätepysäkiltä on kävelymatkaa partiovenesatamaan ja Löytäjän metsäpolun alkuun vain parisen sataa metriä.
Liikennemerkit kieltävät omalla moottoriajoneuvolla ajamisen bussin kääntöpaikkaa pitemmälle, mutta käytännössä seurakuntayhtymä ei paheksu ajamista partiosataman parkkipaikalle asti. Tilaa on yllin kyllin etenkin silloin, kun partiolaisten veneitä ei ole nostettu talviteloille.
Heinänokka ei tarjoa rantautumispaikkoja veneilijöille, mutta esimerkiksi kajakilla paikalle voi saapua. Meren suunnasta saapuessaan voi kuvitella Erik Pyhän seurueen tunnelmia sen lähestyessä pakanoiden maita. Jyrkkien rantakallioiden lähistöllä kannattaa olla varovainen, sillä niiden edustalla velloo usein voimakas ristiaallokko.
Löytäjän metsäpolun laavu on kaikkien vapaasti käytettävissä, samoin koko Löytäjän metsäpolku. Vierailijoiden on toki syytä huomioida mahdolliset alueella tapahtumiaan järjestävät ihmiset, joilla on laavun ja muiden alueen rakenteiden käyttöön luonnollisesti etuoikeus.
Teksti ja kuvat: Sami Pyörre
Juttu on julkaistu Maininki-lehdessä 2/2022