Mitä kuuluu Mira Eklund

Mitä kuuluu? utelee kanssasaarelaisen kuulumisia. Juttusarjassa tavalliset kansalaiset avaavat arkeaan.

Miralla on ollut työntäyteinen kesä, koska hoitoalalla on jäätävä hoitajapula. Kesälomaa ei ole pidetty. Koulutukseltaan Mira on geronomi ja joskus joku on sanonut, että geronomi on ikäihmisten asianajaja. 

Hän nollaa työt hieman pidemmillä kävelylenkeillä kiertäen Kakskerran 3-vuotiaan Mona-huskyn kanssa. Lenkki kestää noin viisi ja puoli tuntia. Joskus kierretään myös Hirvensalon ympäri. Perheeseen kuuluu puoliso, viisi kissaa ja kolme koiraa. Nuorin tulokas, Nova-koira, saapui taloon vasta muutamia päiviä ennen haastattelua.

MiraEklundskaalattu
Mira Eklund, Nova ja Mona.

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA!
Työhullu, itsepäinen ja kävelijä.

MILLÄ LEMPINIMELLÄ SINUA KUTSUTAAN?
Ei ole lempinimeä.

MITÄ TEET TYÖKSESI?
Ikäihmisten parissa hoitoalalla.

MIKÄ OLI LAPSUUDESSASI HAAVEAMMATTISI?
Ratsupoliisi, kävin ratsastamassa po liisitallilla Friskalassa.

MIHIN TEKISIT TYÖKSESI, JOS VAIHTAISIT NYT ALAA?
Joko leipuri tai eläinhoitaja.

MIHIN TYÖHÖN SINUSTA EI OLISI?
Eläinlääkäri, eläinten lopettaminen olisi liian vaikeaa.

MITEN AAMUSI ALKOI TÄNÄÄN?
Koiranpennun ulkoilutus ja sen jäl keen töihin.

MIKÄ OLI TÄMÄN VIIKON PIRISTYS?
Nova, koiranpentu, joka saapui meille muutama päivä sitten.

ENTÄ HARMIN AIHE?
Se miten ikäihminen voi jäädä yhteis kunnan ja palveluiden ulkopuolelle niin, että kukaan ei auta tai välitä.

MITÄ ODOTAT ENSIVIIKOLTA?
Arkipäiväisiä asioita ja pienistä asiois ta nauttimista.

MISSÄ PÄIN ASUT?
Haarlassa.

MINKÄLAINEN ON UNELMAKOTISI?
Rivitalo merenrannalla, avokeittiö, sauna.

MITÄ HARRASTAT?
Kävelyä.

MITÄ HARRASTUSTA OLISI KIVA KOKEILLA?
Maastopyöräilyä.

MIKÄ NAULITSEE SINUT TV:N ÄÄREEN?
Pitkän työpäivän jälkeen melkein mi kä tahansa viihde, missä saa ajatuk set pois työasioista.
Yleensä poliisisarjat ja C.S.I

MINKÄ KIRJAN LUIT VIIMEKSI?
Pimeän poika. Dave Pelzerin kirjoitta ma omaelämäkerrallinen teos.

MITÄ KIRJAA SUOSITTELISIT LUKIJOILLE?
Tara Koivukosken Rikottu enkeli – nainen bikerien maailmassa. Kertomus yhden naisen tiestä väkivallan alta vapauteen. Se ravistelee valtavirran käsityksiä hyvästä ja pahasta. Mikään ei ole  mustavalkoista – ei edes se, että laki suojelee kansalaisia.

MISTÄ UNELMOIT?
Että, päättäjät alkaisivat arvostaa ikäihmisiä.

MITEN RENTOUDUT?
Kävelemällä saaristossa koirien kans sa sekä siivoamalla.

MITEN PÄÄDYIT SAARELLE?
Olen asunut nuorena Moikoisissa. Olin vuosia Etelä-Pohjanmaalla, sieltä muutettuamme Turun seudulle löysimme kodin aika pian täältä. En osannut kuvitellakaan, että ympyrä sulkeutuisi ja että palaisin sinne mis tä lähdin.

MIKÄ ON MIELIPAIKKASI KOTISAA RELLASI JA MIKÄ TEKEE SIITÄMIELUISAN?
Hyvät kävelytiet ja 50-50 Bistro, jossa tuntee olonsa kotoisaksi.

MITÄ EXTREME-LAJIA HALUAISIT JOSKUS KOKEILLA?
Vesihiihto ja nousuvarjoliito veneen perässä.

MIHIN VUOTEEN PALAISIT AJASSA TAAKSEPÄIN, JOS VOISIT?
En haluaisi muuttaa menneisyyttä, koska olen varsin tyytyväinen nykyi seen elämääni, mutta hääpäivän voi sin elää uudestaan.

MINKÄ ASIAN NYKY-YHTEISKUNNASSA MUUTTAISIT?
Haluaisin että valtakunnan ja kuntien päättäjät ajattelisivat ikäihmisiä muunakin kuin menoeränä. Kuulen päivittäin kuinka ikäihmiset sanovat, että toivottavasti he kuolisivat nopeasti, että eivät olisi yhteiskunnan taakkana. Nämä ihmiset tekivät tä män hyvinvointiyhteiskunnan, jossa elämme, mutta heidän hyvinvoinnista ei välitetä.

MIHIN TAAS OLET TYYTYVÄINEN?
Vapaus, tasa-arvo, sosiaalinen hyvin vointi ja luonnon arvotuksen lisäänty minen.

OLETKO TEHNYT MUUTOKSIA ELÄMÄÄSI ILMASTONMUUTOSTA SILMÄLLÄ PITÄEN?
Kyllä. Olen muuttanut omakotitalos ta rivitaloon, olen vähentänyt autoi lua, syön lihaa harvoin, pyrin kierrättä mään mahdollisimman paljon.

MIHIN TAPAHTUMAAN OSALLISTUIT VIIMEKSI?
Paavo Nurmi Games.

MIHIN TAPAHTUMAAN AIOT OSALLISTUA SEURAAVAKSI?
Koiranäyttelyyn, jos niitä vielä tulevaisuudessa järjestetään.

MITÄ KYSYISIT ITSELTÄSI VUONNA 2025?
Mitä olen saavuttanut? Olenko saanut vaikutettua johonkin?

TEKSTI: MIKA HIETAKANGAS
KUVAT: JAANA HEINONEN