Myös Martinseurakunnassa samaa sukupuolta olevat voivat saada jonkin seurakunnan kolmesta kirkosta käyttöönsä hääjuhlaansa. Seurakunta on viides Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän seurakunnista, joka teki asiassa myönteisen päätöksen.
Martin seurakuntaneuvosto päätti keskiviikkona 23.3., että seurakunnan kirkkoja ja muita tiloja voi käyttää samaa sukupuolta olevien pariskuntien vihkimiseen avioliittoon tai heidän avioliittonsa siunaamiseen.
Seurakuntayhtymän tiedotteen mukaan esityksestä äänestettiin, ja äänestystulos oli 10 – 2. Lisäksi kaksi henkilöä äänesti tyhjää.
Kolme kirkko
Martinseurakunnassa on kolme kirkkoa: Martinkirkko Huovinkadulla lähellä Turun keskustaa, Kakskerran kirkko Kakskerran saaressa ja Hirvensalon seurakuntakeskus ja kirkkosali Moikoisissa Hirvensalossa.
Seurakunnassa kirkkoherra päättää tilojen käytöstä yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän seurakunnista Åbo svenska församling, Maarian seurakunta, Tuomiokirkkoseurakunta ja Kaarinan seurakunta ovat jo aiemmin tänä vuonna tehneet päätöksen antaa kirkkonsa käyttöön samaa sukupuolta olevien häätilaisuuksiin.
Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan jo viisi vuotta sitten, vuonna 2017.
Kuva: Martinseurakunta, Timo Jakonen