Maininki-lehden syyskuun numeron ilmestyminen on peruttu. Peruutus johtuu taloudellisista syistä.
Näillä näkymin myöskään lehden loppuvuoden muita numeroita ei julkaista.
Maininki on ilmestynyt vuodesta 2008 lähtien. Lehti on ollut jaossa Hirvensalossa ja Satava-Kakskerrassa sekä vuoden 2023 aikana myös Majakkarannassa. Painos on ollut viime vaiheessa 4400 kappaletta.
”Painetun lehden paino- ja jakelukustannukset ovat nousseet liian suuriksi ilmoitustuloihin suhteutettuna”, sanoo lehden julkaisija ja päätoimittaja Seppo Kemppainen. .
”Lehti on ollut levikkialueellaan suosittu ja luettu, mutta taloudellisen tilanteen muututtua ei lehden julkaiseminen nykyisillä resursseilla ole enää mahdollista.”
Maininki-lehteä julkaisee Maininki-lehti Oy, jonka Kemppainen omistaa. Yhtiö on nyt myös myynnissä.