Suomen maankamara kohoaa viimeisen jääkauden jäljiltä vielä kymmenen tuhannen vuoden jälkeenkin. Samalla rantaviiva pakenee koko ajan kauemmaksi. Muutoksen ehtii etenkin loivilla rannoilla huomata jo ihmisiän aikana.
Paikannimien kertomat tarinat ulottuvat ihmisikää kauemmas. Hirvensalon lounaisnurkalla lainehtinut Kulkkilanlahti ei ole enää lahti, vaan merestä irti kuroutunut ja umpeen kasvanut märkäpohjainen ruovikko.
Syvälle sisämaahan ammoin kurottanut Syvälahti on kuivunut sitäkin perusteellisemmin. Sen merellisestä menneisyydestä muistuttavat enää laakson pohjalle uurretut syvät, järviruokoa sinnikkäästi puskevat ojat. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy koko saarten rantojen mitalta.
Friskalanlahtea odottaa sama kohtalo. Matala merenlahti on jo laajasti ruovikoitunut. Ennen pitkää se tulee kasvamaan kokonaan umpeen ja muuttumaan kuivaksi maaksi – ellei sitten ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu käännä kehityskulkua toiseen suuntaan.
Ennen katoamistaan Friskalanlahti elää kasviston ja eläimistön osalta kukoistuskauttaan. Suojaisa merenlahti tarjoaa etenkin linnuille erinomaiset olosuhteet. Alueella pesii viitisenkymmentä lintulajia, joista moni on harvinaisia. Muuttolinnuille lahti on tärkeä levähdyspaikka.
Friskalanlahti on rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Se on osa valtakunnallista lintuvesien suojeluohjelmaa ja Natura 2000 -verkostoa.
Ihminen ja luonto kohtaavat
Friskalanlahti on luontaisesti rehevä, mutta läheisille pelloille vuosikymmenten ajan levitetyt lannoitteet ovat lisänneet sen ravinnekuormaa. Seurauksena lahden umpeen kasvaminen on kiihtynyt ja ruovikko on alkanut levitä rantaniityille, mikä puolestaan uhkaa alueen arvokasta lintu-, kasvi- ja hyönteislajistoa.
Leviämistä on jo 1980-luvulta asti hillitty laidunnuksella ja niittämisellä. Myös alueen lampareita on kunnostettu ja meriveden virtausreittejä ruopattu. Toimenpiteet ovat tepsineet, vaikkakin vain joksikin aikaa. Friskalanlahden luontoarvot ovat joka kerta niiden myötä parantuneet.
1990-luvulla Friskalanlahden eteläpäässä olevalle kalliokumpareelle rakennettiin siellä yhä seisova lintutorni. Samaan aikaan toteutettiin Kaistarniemen tienhaarasta lintutornille johtava pitkospuureitti, jonka varrelle rakennettiin tarkkailukoju. Suosittu reitti mahdollisti retkeilyn suojelualueen sisällä, kunhan kulkijat muistivat pysyä polulla ja käyttäytyä luontoa kunnioittaen.
Sittemmin pitkospuureitti on kuitenkin poistettu. Syyksi mainitaan sen aiheuttaneen merkittävää haittaa linnustolle. Lintutornilla kuultujen näkemysten mukaan poistamisen syynä olivat alueella kiellosta huolimatta ulkoilutetut koirat, mutta osansa lienee ollut meluisilla ihmisretkeilijöilläkin.
Nykyisin kulku luonnonsuojelualueella on kielletty 1.4.–31.7. välisenä aikana. Lintutorni muodostaa liikkumiskieltoon ainoan poikkeuksen, sillä käynti siellä on ihmisille vapaata ympäri vuoden. Lemmikkejä alueelle ei saa viedä koskaan.
Poistetuilla pitkospuilla
Jäänteet pitkospuureitistä ovat paikoillaan. Reitin kulkeminen on yhä sallittua ja mahdollista, kunhan sen tekee suojeluajan ulkopuolella. Käytännössä paras aika on talvisella pakkassäällä, viimeistään ennen maaliskuun loppua.
Reitti alkaa Kakskerrantien varrelta kohdasta, jossa Friskalanlahden aidattu niittyalue alkaa. Aidassa olevan portin kyltti kertoo tietoa alueesta ja sitä koskevista suojelumääräyksistä. Portti on syytä sulkea siitä kulkemisen jälkeen huolellisesti.
Pitkospuureitin jäänteet on helppo löytää. Vaikka suuri osa pitkoksista puuttuu, ja loputkin ovat lähes täysin tuhoutuneet, merkitsevät tiheästi toistensa lähelle maahan isketyt puupaalut yhä niiden reittiä.
Reitti kulkee aluksi ojan reunaa ja lähtee sitten kiemurtelemaan vetisen kaislikon läpi etelään päin. Hiukan ennen lintutornille saapumista puupaalut loppuvat. Vasemmalle haarautuu pistoreitti paikalle, jossa nyttemmin jo purettu tarkkailukoju sijaitsi.
Matkaa lähtöpaikalta lintutornille tulee noin kilometri. Ennen tornille saapumista pitää avata ja sulkea vielä yksi portti.
Torni lintuveden laidalla
Friskalanlahden lintutorni on mukava retkikohde vuodenajasta riippumatta.
Poistettua pitkospuureittiä helpompi ja ympäri vuoden käytössä oleva reitti tornille kulkee Vihtiläntien kautta. Vihtiläntien alkuun pääsee kätevästi käyttäen Kakskerrantietä kulkevia bussilinjoja 14, 15, 51 ja 55. Omalla autolla kulkeva voi jättää autonsa tien alussa ennen puista porttia olevalle parkkipaikalle, mistä eteenpäin pitää jatkaa jalan.
Portin takana jatkuva idyllinen hiekkatie johdattaa kulkijan laidunnetun niityn reunaa melkein perille asti. Aidan takaa voi kesäisin bongata rantaniityn tärkeitä huoltotyöntekijöitä, väsymättömästi laiduntavia lehmiä. Viimeinen puiden varjostama pätkä reittiä kulkee pitkospuita tornin juureen. Siinä vaiheessa on taas siirrytty luonnonsuojelualueen sisälle. Matkaa parkkipaikalta tornille on tätäkin kautta noin kilometri.
Torniin kiipeävän silmien eteen aukeaa Friskalanlahden koko komea maisema ruovikoineen, lampareineen, rantaniittyineen ja lehtosaarekkeineen. Kiikarin tai kaukoputken mukaan ottamalla ja sopivasti visiittinsä ajoittamalla voi bongata suuren määrän lintulajeja. Erityisen rikas linnusto on keväällä vesien auettua.
Paluumatkan tornilta voi kulkea vaihtelun vuoksi toista reittiä. Kun kääntyy punaisen ladon kohdalta vasemmalle ja kulkee portista, päätyy hiljaiselle Rauhaniementielle, jota pitkin pääsee peltojen ja metsien läpi takaisin Kakskerrantielle.
Kaistarniemen niitty ja Pikku-Vihtilä
Toinen näkymä Friskalanlahdelle aukeaa koillisesta, missä Kaistarniementie kulkee rinteeseen pengerrettynä. Tien korkeimmalta kohdalta erkanee pieni pistotie, jota pitkin pääsee kulkemaan metsikön läpi niityn reunaan. Friskalanlahdelle aukeava maisema on laaja ja kaunis.
Paikka on erittäin helppo saavuttaa vuodenajasta riippumatta. Tietä kulkee bussilinja 54.
Kaistarniemen rantaniityn takana kohoaa Pikku-Vihtilän lehtosaarekkeen puustoinen profiili. Jos siellä haluaa käydä, on jälleen kuljettava karjaporttien läpi. Silloin siirrytään luonnonsuojelualueelle, joka samalla toimii lehmien laitumena.
Ylitettävä niitty on ojituksesta huolimatta hyvin märkä. Kauaa ei ole kulunut siitä, kun Pikku-Vihtilä oli vielä saari. Jalkineet on täälläkin syytä valita viisaasti.
Pikku-Vihtilä on erittäin edustava esimerkki Turun sisäsaariston lehtosaarista. Tammet, tuomet, raidat ja muut lehtipuut varjostavat lähes avointa metsänpohjaa, jonka kasvillisuutta laiduntavat lehmät pitävät kesäaikaan uupumatta kurissa. Siellä täällä lojuu sammalpeitteisiä lohkareita ja omia aikojaan kaatuneita lahopuita. Pesimäaikaan alueella viihtyy suuri määrä lintuja, joista osa on hyvin harvinaisia. Äänimaailma lehdossa lienee silloin huumaava, mutta suojeluaikana lehtoon ei pidä tulla. Linnuille on syytä antaa pesimärauha.
Pikku-Vihtilän lounaisrinne kätkee yllätyksen. Alueella asustavat ketut ovat kaivaneet louhikkoiseen rinteeseen kolojaan kaikessa rauhassa vuosikymmenien ajan. Tuoreet jäljet kertovat luolaston olevan yhä käytössä.
Meri on osa suojelualuetta
Friskalanlahdelle pääsee luonnollisesti myös meriteitse. Moottoriveneillä ei suojelualueelle ole asiaa, mutta syksyinen retki meloen tai soutamalla sokkeloisten ruovikkojen ja mättäiden lomassa käy tunnelmallisesta seikkailusta. Kylminä talvina lintutornille tai Pikku-Vihtilään voi vaikka hiihtää tai kävellä jäätä pitkin.
Turun kaupungin sivuilta voi tarkistaa Friskalanlahden rauhoitusmääräykset.
Teksti ja kuvat: Sami Pyörre.
Artikkeli on julkaistu Maininki-lehdessä 1/2022