Passi ja henkilökortti uudistuvat maaliskuussa. Uusia versioita aletaan myöntää 13.3. alkaen. Myös oleskelulupakorttiin ja oleskelukorttiin tulee pieniä teknisiä päivityksiä. Lisäksi lupa-asiakirjojen toimitusprosessi uudistuu osittain.
Uusien passien ja henkilökorttien visuaaliseksi teemaksi on valittu Saaristomeri, jonka luonto esiintyy lupa-asiakirjojen kuvituksessa ja turvatekijöissä.
Näkyvimpinä muutoksina lupa-asiakirjojen ulkoasussa on passien uudistunut, totuttua minimalistisempi kansidesign, väliaikaisten passien kansien uusi oranssi väri ja henkilökorttien kasvokuvan olennainen kasvattaminen. Sekä passeille että henkilökorteille tulee uutena ominaisuutena koneellista lukua helpottava 2D-viivakoodi ja sen vuoksi henkilökorteilla ollut 1D-viivakoodi jää pois.
Uudistus liittyy passien, henkilökorttien ja oleskelulupien valmistamista ja toimittamista koskevaan uuteen sopimukseen.
Poliisihallitus solmi 31.1.2022 Thales DIS Finland Oy:n kanssa sopimuksen Suomen passien, henkilökorttien ja oleskelulupien toimittamisesta sekä näihin liittyvistä palveluista.
Poliisihallitus edustaa sopimuksessa valtakirjalla Maahanmuuttovirastoa, ulkoministeriötä sekä Digi- ja väestötietovirastoa.
Hankinnan taustalla on voimassaolevan sopimuksen päättyminen 12.3.2023. Vuonna 2022 solmitun sopimuksen tuotantokausi alkaa 13.3.2023 ja on voimassa viisi vuotta.

Express-toimitusten palveluverkostoa laajennetaan
Lupa-asiakirjojen jakelijana aloittaa uusi toimija, kun vastuu siirtyy Thalesin alihankkijana toimivalle Schenker Oy:lle 13.3.2023 alkaen.
Toimitusprosessin perusratkaisu säilyy nykyisen kaltaisena, jossa lähetykset toimitetaan pääsääntöisesti jakelijan noutopisteisiin ympäri Suomea. Noutopisteinä toimii R-kioskeja ja K-ryhmän kauppoja sekä joukko DB Schenkerin omia toimipaikkoja.
Toimitusprosessin palveluvalikoima kuitenkin laajenee nykyisestä, kun pika- ja express-lähetykset otetaan käyttöön passien lisäksi myös henkilökorteille.
Lisäksi express-toimitusten palveluverkostoa laajennetaan nykyisestä pääkaupunkiseudun kattavasta verkostosta. Uusia express-toimituspaikkoja ovat Lahti, Kouvola, Turku, Tampere, Kuopio, Vaasa, Oulu ja Rovaniemi.
Muutokset eivät vaikuta aikaisemmin myönnettyihin asiakirjoihin
Muutoksilla ei ole vaikutusta jo myönnettyjen passien, henkilökorttien tai oleskelulupa-asiakirjojen voimassaoloon. Lisäksi ennen 13.3.2023 Matkahuollon toimitusprosessissa lähetetyt lupa-asiakirjat toimitetaan Matkahuollon toimesta perille.
Tutustu uusiin asiakirjoihin
Uusien passien ja henkilökorttien ulkoasuun ja turvatekijöihin on mahdollista tutustua poliisin verkkosivuilla ja ne tullaan julkaisemaan EU:n aitojen henkilö- ja matkustusasiakirjojen julkisessa online-hakemistossa.
Lisäksi uusia passeja ja henkilökortteja esittelevä video on katsottavissa Poliisin Youtube-kanavalta.