Forum Marinumin edustalta kuuluu iloinen jälleennäkemisen nauru. Seulussa perheineen
kesiään 1950-luvulla viettäneet lapset tapaavat jo kolmatta kertaa vuosikymmenten jälkeen.
Ajamme kohti Seulun tuttuja seutuja.
[s2If !is_user_logged_in()] To See the rest of this post please log-in[/s2If]
”Tässä oli Peurakallio, siellä käytiin tanssimassa”, tapaamista mukana järjestämässä ollut Leena Hämeenkorpi muistelee. Poikkeamme Seuluntielle, ja jätämme autot metsänreunaan.
Kävelemme kohti Seulun talon kesävuokralaisten käytössä ollutta rantaa. Vieressä seisoo kaunis, mutta kunnostusta kaipaava tornihuvila. Kalliolta on hiukaisevat näkymät kohti Pikku-Pukkia ja Ruissaloa.
”Ranta on muuttunut. Tässä ei ollut ennen puita ja vanha laituri on poissa”, Jorma Pellinen miettii.
Ranta täyttyy puheensorinasta, kun joukko muistelee mennyttä ja miettii nykyistä.
”Asuttiin ”prännissä”, pienessä mökissä Seulunmäessä. Mökin takana oli Kalmin puutarha. Isä oli maalari ja teki Seulun talolle maalaus- ja korjaustöitä – se kävi vuokranmaksusta. Osa huonekaluista tuotiin kuorma-autolla Turusta Seuluun kesän ajaksi.
”En päässyt koskaan pikkupoikana auton lavalle, kaksi vuotta vanhempi sisko pääsi kyllä. Seulussa oli silloin paljon lapsiperheitä, koska talon emäntä halusi tyttärelleen Marja-Leenalle kavereita. Se oli hienoa aikaa. Äiti kotona, isä töissä ja me lapset koko kesän maalla. Kavereita riitti. Harvoilla nykyajan lapsilla on sellainen kesänviettomahdollisuus.
Ai niin, ja kuorma-autoasia korjaantui viisi vuotta sitten, kun siskoni järjesti kuorma-auto kuljetuksen Seuluun 60-vuotissyntymäpäivänäni.” Martti Nurmi
PEHTOORIEN JA RENKIEN TALOSSA
Kävelemme takaisin Seulun talon pihaan. Me asuimme tässä, me tuolla, pihalla osoitellaan.
”Mittasuhteet ovat muuttuneet. Ennen niin isolta vaikuttanut onkin nyt pientä”, Jukka Wuokko naurahtaa.
”Asuimme aina samassa talossa tien vieressä mäen päällä. Meidän huoneemme oli lähinnä tietä. Huoneessa oli puuhella, muutoin se oli tyhjä. Pehtoori ja rengit olivat asuneet aikaisemmin talossa. Kalusteet ja astiat tuotiin aina kesän alussa itse.
Muutto tehtiin lainatulla paketti- tai kuorma-autolla, jonka isäni veli lainasi Turun Autohallista. Vesi saatiin kivikaivosta navetan yläpuolelta. Joskus vesi tuotiin kaupungista, saatiin Lehtosen torpalta tai Syrjälän tilalta Peurakallion läheltä.
Kylmäsäilytystä varten kesäasukkailla oli nimetty hylly talon kivikellarissa. Saunassa kävimme Lehtosen torpassa, noin 500 metriä metsän läpi Maanpään suuntaan ehkä kerran viikossa. Me lapset uimme, pelasimme lentopalloa, heitimme tikkaa, rakensimme majoja ja pelasimme korttia. Joskus uimme Pikku-Pukkiin jäätelölle.
Me lapset saimme liikkua vapaasti. Ei vanhemmilla ollut aikaa, katsoimme toinen toistemme perään.” Jouko Vuokko
MERELLISET HUVILAKAHVIT
Seuraava etappi on Kirsti ja Heikki Salmelan kesähuvila, jonka kohdalla oli aiemmin Leena Hämeenkorven os. Mäkisen suvun kesämökit. Rouva Salmela ottaa vieraat lämpimästi vastaan, ja kahvitarjoilu on menestys. Vielä pystyssä seisova, vanha rantasauna muistuttaa menneiden aikojen kesänvietosta.
”Muistan kesämuuttomme kristallinkirkkaasti. Paras oli muutto kuorma-autolla, jolloin mukana oli motti halkoja ja upouusi soutuvene. Istuin koko matkan veneen penkillä, ja metsässä piti kumarrella syvään, etteivät oksat raapineet naamaa. Puukuormasta irtosi
vauhdissa roskia ja silmillehän ne tulivat. Erityisesti muistan sen äkkimutkan heti Ollisen jälkeen. Siitä ei meinannut mahtua edes henkilöautolla – joskus sitten myöhempinä aikoina. Kuorma-auton kuskin piti olla aikamoinen taikuri, jotta siitä mutkasta selvisi.” Leena Hä-
meenkorven sisko, Riitta Järvinen kuvailee kesänviettoa
suvun mökillä Seulussa.
Salmeloilta jatkamme vielä lounaalle Aurajoen rantaan S/S Borelle. Iloinen jutustelu jatkuu iltapäivään.
AINA RIITTÄÄ PUHUTTAVAA
Jouko Vuokko toivoo, ettei vanhoja maaseutumaisemia rakennettaisi täyteen uusia taloja.
”Olisi kurjaa, jos maisemia ei enää tunnistaisi.”
Vuokko tapasi sattumalta Leena Hämeenkorven perinteisessä ystävänpäivän kokoontumisessa, ja he saivat ajatuksen Seulun lasten tapaamisesta. Kaksikko keräsi po-
rukan kasaan, ja nyt kokoonnuttiin jo kolmannen kerran.
Tapaamiset ovat aina yhtä nostalgisia. Aina riittää juttua. Toivottavasti saamme pidettyä perinteen yllä myös tulevaisuudessa.
KUVAT JA TEKSTI: ANNA-KAISA KIVIKOSKI
Artikkeli on julkaistu Maininki-lehdessä kesäkuu 2012
Lue näköislehti klikkaamalla kuvaa