Hirvensalon kantatiloihin kuuluva Sipsalo (eli Seulu) sijaitsee Särkilahteen viettävällä etelän puoleisella rinteellä saaren lounaisosassa. Tänne Turun Akatemian professori ja Maarian kirkkoherra Pehr Kalm (1716-1779) perusti kesänviettopaikkansa ja Turun Akatemian kasvitieteellisen kokeilupuutarhan.
Kalm oli tehnyt maailmankuulun kasvitieteilijän Carl Linnaeuksen lähettämänä laajan Pohjois-Amerikkaan kohdistuvan tutkimusmatkan, jolta hän toi mukanaan paikallisia siemeniä. Hän tutki Sipsalossa niiden menestymistä Suomen olosuhteissa. Kaikki eivät kestäneet Suomen ankaria olosuhteita, mutta monet näistä kasveista kasvavat edelleen Sipsalon villiintyneessä puutarhassa.
Ajantasaista, kattavaa tutkimusta paikalla ei ole tehty, mutta puutarhaneuvos Arno Kasvi löysi pari vuotta sitten lyhyellä kierroksella toistakymmentä kasvia, jotka voivat hyvinkin olla Kalmin peruja. Tunnetuimpia näistä lienee aitaorapihlaja, joka on myös yksi Hirvensalon kaupunginosan nimikkokasveista.
Kalmin elämäntyötä on tutkinut museopuutarhuri Aaja Peura näkökulmanaan Kalmin rooli kansanvalistajana. Kalm halusi opettaa ihmisiä tuottamaan ruokaa omasta maasta ja hyödyntämään kotimaisia luonnonkasveja. Hän jakoi valistusta hyötykasveista ja yksi hänen suurista ansioistaan oli vihannesten kasvatuksen opettaminen suomalaisille.
Koetilana 1700- ja 1800-luvuilla
Varhaisimmat merkinnät Sipsalon tilasta ovat keskiajalta. Koetilana se toimi vuodesta 1752 seuraavan vuosisadan alkupuolelle. Tämän jälkeen tilalla oli yksityisiä omistajia, kunnes se päätyi Turun kaupungille, joka möi tilan jälleen vuonna 2011 yksityisomistukseen. Omistajat aloittivat pihapiirin ja 1700-luvulta periytyvän rakennuskannan kunnostuksen kulttuurihistoriallisia arvoja kunnioittaen yhteistyössä Turun Museokeskuksen kanssa.

Kasvullisuutta tutkittiin alan asiantuntijoiden kanssa. Päärakennuksen edustalle tuotiin lampaita estämään pihapiirin umpeen heinittymistä. Vaarassa olivat niin omena- ja kirsikkapuut kuin myös tien vierustan keltavuokot.
Asuinrakennuksia kunnostettiin. Päärakennuksen koristeellinen kuisti oli siirretty lähimetsään kesäasunnoksi. Se palautettiin alkuperäiselle paikalleen. Lahovaurioituneita hirsiseiniä kengitettiin, tuvan lattiaa uusittiin, ikkunoita kunnostettiin ja tupaan palautettiin muurattu leivinuuni, joka oli jossain vaiheessa purettu. Näihin töihin osallistuivat restaurointitöihin erikoistuneet yritykset.

Puutarhan laidassa olevan viinapränni-rakennuksen kunnostusta valmisteltiin Turun ammattiopistosäätiön restaurointilinjan kanssa opiskelijoitten koulutusyhteistyönä. Korjaustyö ei ehtinyt toteutua, sillä tila siirtyi taas uudelle omistajalle.
Sen jälkeen kunnostustöitä on tehty vain 1930-luvulla rakennetulle navettarakennukselle. Tiettävästi puutarhan ja suojeltujen rakennusten osalta tila on uudelleen myytävänä.

Puutarhan ja rakennusten kunnostusta jatkettava
Hirvensalo-seura toivoo, että puutarhan ja rakennusten kunnostamista jatketaan mitä pikimmin.
Alueella on tehtävä ajantasainen kasvien ja rakennuskannan kartoitus ja Kalmin puutarhaan liittyvää tutkimusta.
Voidaan kokeilla, menestyvätkö alkuperäiset lajit ja lajikkeet paikalla paremmin nyt ilmastomuutosten jälkeen? Myös uusien, tulevaisuuden kasvien viljelykokeilut ja puutarhaharrastajien neuvontapalvelut sopisivat kokonaisuuteen.
Rakennukset tarjoavat mahdollisuuksia yleisötilaisuuksien, leirikoulujen, näyttelyiden ja muiden vastaavien järjestämiseen. Myös puutarhapehtorille tilalta löytyisi asunto.

Puutarha-alan pyhiinvaelluskeskus
Sipsalosta on mahdollista kehittää Upsalan lähellä sijaitsevan Carl von Linnén Hammarbyn kaltainen puutarha-alan pyhiinvaelluskeskus. Kalmin puutarha on jo nyt kansainvälisen kiinnostuksen kohteena. On esitetty, että sillä olisi mahdollisuuksia tulla Unescon maailmanperintökohteeksi yhdessä Linnén Ruotsissa olevien puutarhakohteiden kanssa.
Hirvensalon naapurisaaressa Kakskerrassa sijaitsevan Brinkhallin kartanon kehittyminen monipuoliseksi kukoistavaksi kulttuurikeskukseksi osoittaa mitä vajaakäyttöisestä ja rapistuvasta tilasta voidaan saada aikaiseksi.
Ehdotamme, että Sipsaloa aletaan kehittää Pehr Kalmin työtä kunnioittavaksi toimintakeskukseksi etäkohteena osana Turun Historian ja Tulevaisuuden Museota.
Turussa 12.3.2025
Hirvensalo-seura ry
Teksti: Markku Hyvönen
Pääkuvassa on Sipsalon luhtirakennus.

Sipsalon viinapränni