Meri-Turun ylpeys, fregatti Suomen Joutsen, on viettänyt tänä vuonna 120-vuotisjuhliaan. Aurajokeen ankkuroituna alus viettää nyt rauhallisia vanhuusvuosia Forum Marinumin antamassa hyvässä hoidossa. Takana ovat myrskyisät meret ja vaaralliset matkat.
Suomen Joutsen on kansallisomaisuutta, josta voi sanoa, että melkein jokainen suomalainen tuntee tai tietää sen. Turkulaisessa identiteetissä ja matkailukuvastossa sen merkitys rinnastuu melkeinpä Tuomiokirkkoon ja Turun linnaan, vaikka alukseen liittyvä ajallinen perspektiivi on tietysti huomattavan paljon lyhyempi kuin vuosisatoja vanhoilla rakennuksilla.
Suomen Joutsen tuotteena ja siihen liittyvä mielikuva eivät ole syntyneet sattumalta, vaan ne on luotu tarkoituksella ja niitä on vaalittu huolella. Vajaat sata vuotta sitten Suomen nuori tasavalta tarvitsi kaikkia keinoja noustakseen valtiollisella kartalla uskottavalla tavalla esiin.
”Suomen Joutsen oli 1930-luvulla liikkuva lähetystö, joka vei eteenpäin tietoa Suomesta”, sanoo tutkija Mikko Meronen Forum Marinumista. ”Sen tekemien matkojen aikana luotiin suhteita mm. Etelä-Amerikan maihin.”
Finska Svan – Suomen Joutsen
Jo fregatin nimeämisessä Suomen Joutseneksi voi nähdä kansallisen identiteetin rakentamiseen liittyviä piirteitä. Kun alus tuli Suomeen, se oli saksalaisessa omistuksessa saanut nimen Oldenburg. Aikaisemmin alus oli Ranskassa vihitty liikenteeseen Laënnec-nimisenä (ranskalaisen lääkärin ja stetoskoopin keksijän René Laënnecin mukaan).
Kun alus oli ostettu Suomeen vuonna 1930, järjestettiin sen nimestä nimikilpailu. ”Suomen Joutsen” valittiin, koska se sopi tietysti aluksen valkoiseen väriin, ja sille löytyi myös sopiva historiallinen tausta: Bornholmin meritaistelussa vuonna 1565 Finska Svan -niminen ruotsalainen sota-alus vaikutti merkittävästi siihen, että Ruotsin laivasto voitti taistelun suomalaisen Klaus Hornin johdolla.
Suomen Joutsen teki laivaston koulutuslaivana kahdeksan valtamerimatkaa 1930-luvulla. Yhteensä 656 oppilasta sai matkoilla koulutusta, ja matkojen merkitys merisotilaiden koulutuksessa olikin suuri ja pitkäkestoinen. Matkat suuntautuivat Välimerelle ja Etelä-Amerikkaan. Päiväntasaajan ylitys pyrittiin saamaan mukaan kaikkiin matkoihin.
”Päiväntasaajan ylittämisellä on merimieskulttuurissa ollut aina suuri erityislaatuinen merkitys. Suomen laivastolle olikin tärkeää, että mahdollisimman moni upseereista sai osakseen tämän kokemuksen ja statuksen. Vielä 1930-luvulla Suomen oma laivasto oli nuori, eikä kokeneita upseereja ollut kovin montaa”, Suomen Joutsenen historiaan perehtynyt tutkija Mikko Meronen kertoo.
Linjakaste päiväntasaajan ylittäneille annettiin itse merten valtiaan Neptunuksen johdolla. Värikkään seremonian aikana kastettavien silmät sidottiin, heille annettiin pahanmakuista syötävää ja juotavaa sekä ”tervaus”. Viimeisetkin maanhajut huuhdeltiin vielä merivesialtaaseen heittämällä. Seremonian jälkeen jaettiin kastetodistus, joka antoi oikeuden kuulua Neptunuksen valtakuntaan.
Arvovieraita
Suomen Joutsen sai vierailusatamissa osakseen yleensä suurta huomiota. Ison purjealuksen saapuminen ei ollut enää jokapäiväistä satamissa, ja koululaiva puunattiin jokaiseen satamaan saavuttaessa puhtaaksi ja edustuskuntoiseksi. Satamissa laivaan kävi tutustumassa arvovaltaista väkeä.
Napolissa vuonna 1934 aluksessa vieraili mm. Italian kruununprinssi Umberto: ”Koko reelinki oli miehitetty, ja korkean vieraan astuessa laivaan kajahti voimakkaat ”eläköön”-huudot tervehdykseksi, torvisoittokunnan soittaessa molempien maidemme kansallishymnit…”
Samalla purjehduksella käytiin myös Atlantin toisella reunalla, Haitissa, jossa aluksen päälliköllä piti kiirettä: ”Port au Princessä kävin seuraavilla virallisilla vierailuilla: Haitin Tasavallan Presidentin Stenio Vincent’in luona linnassa, Haitin ulkoministerin luona, kaupungin pormestarin luona, USA:n lähettilään Horman Armourin luona, amerikkalaisen kenraalin Louis Mc Carty-Littlen luona, USA:n laivastoon kuuluvan apulaiva ”Woodcock’in” päällikön meriv. Luutnantti Sauretten luona, Ranskan lähettilään M.J. De Sillac’in luona, Italian lähettilään luona, Paavin nuntion luona ja satamakapteenin luona. Edellä mainitut vastasivat vierailuun.”
Diplomatian lisäksi Suomen Joutsen edisti matkoillaan myös teollisuusvientiä. Kolmella valtameripurjehduksella oli mukana Suomen teollisuuden tuotteita esitellyt vientinäyttely. Enimmillään mukana oli 40 yritystä esittelemässä tuotteitaan.
Puu- ja paperiteollisuus oli tietysti mukana, olihan se pitkään koko Suomen teollistumisen tärkein kokonaisuus. Hieman erikoisempiakin tuotteita vientinäyttelyissä esiteltiin, mm. muurahaisen munat, koristejäkälä, ryijyt, päällisnahka, kestokerma, sukset ja kiekot. J. Jussila oli mukana esittelemässä fortuna- ja muita pelejä ja Kerpo Oy esitteli jäätelölusikoita ja puuvanua.
Valtiollista propagandaa
Suomen valtio osti Suomen Joutsenen ennen kaikkea merivoimien koulutuskäyttöön, mutta alusta alkaen oli mukana myös ajatus aluksen käyttämisestä ”kaupallisessa propagandatoiminnassa”. Aluksen historiasta runsaasti kirjoittaneen Visa Auvisen mukaan ”Suomen Joutsenen – maailman merillä jo harvinaisen purjelaivan – mainosarvon ohella oli näyttelyjen onnistumiseen ja näytteille panijoiden lukuisuuteen oleellisesti vaikuttamassa se, että valtiovaltamme korkein johto ulkomaisine edustustoineen oli näyttelyjärjestelyjen taustavoimana.”
Vientiyhdistyksen puheenjohtaja J.K. Paasikivi mm. osallistui aktiivisesti näyttelyjen valmisteluun.
Presidentti P.E. Svinhufvud peruutti osallistumisensa vuoden 1934 näyttelyn avajaisiin ainoastaan sairastumisensa takia.
Visa Auvisen mukaan vientinäyttelyjä voidaan pitää onnistuneina, ainakin ne saivat osakseen runsaasti huomiota vierailusatamissa: ”maatamme ja vientinäyttelyä käsiteltiin kaikkien näyttelysatamien sanomalehdissä poikkeuksellisen laajasti… näyttelyihin saapui kaikissa satamissa hallitusten ministereitä, korkeimpia kaupallisia virkamiehiä, kauppakamarin jäseniä ja tuontiliikkeiden edustajia verraten kaukaisistakin maista.”
Sotien jälkeen 1940-luvulla diplomatia oli edelleen mukana Suomen Joutsenen kohtalossa, mutta käänteisellä tavalla kuin edellisellä vuosikymmenellä. Alus ehdittiin kertaalleen jo varustaa uudelle koulutuspurjehdukselle, mutta matkalle ei lähdetty.
”Matka olisi luonnollisesti suuntautunut länteen. Ei kuitenkaan haluttu ärsyttää Neuvostoliittoa, joten matka peruttiin. Vasta miinalaiva Keihässalmen vierailu Ruotsissa ja Neuvostoliitossa 1950-luvulla normalisoi tilannetta”, tutkija Mikko Meronen kertoo.
1950-luvulla Suomen Joutsenelle ei oikein tahtonut löytyä käyttöä. Se toimi kasarmina ja majoitustilana Upinniemessä, kunnes se myytiin romutettavaksi Saksaan 1959.
Samaan aikaan oli kuitenkin noussut esille tarve perustaa merimiesammattikoulu Suomeen. Merimies-Unionin puheenjohtaja Niilo Wälläri ajoi voimakkaasti koulun perustamista Suomen Joutsenen tiloihin. Samanaikaisesti Turun kaupungin johto teki työtä koulun saamiseksi Turkuun. Intressit kohtasivat, ja Suomen Joutsen hinattiin Turkuun ja Aurajokeen.
Merimiesammattikoulu aloitti toimintansa aluksessa vuonna 1961. Koulun toiminta aluksella loppui vuonna 1988, ja samoihin aikoihin käytiin myös kiivas mutta lyhyt keskustelu aluksen sijoituspaikasta, kun Helsinki ilmoitti haluavansa sen omille rannoilleen. Vuonna 1991 Suomen Joutsenesta tuli museolaiva, jonka sijoituspaikasta tuskin enää tarvitse keskustella. Turun kaupunki omistaa aluksen,
ja Forum Marinum pitää sitä kunnossa. Suomen Turkuun pysyvästi sijoitettuna Suomen Joutsen kertoo omalta osaltaan Suomen tarinaa.
Lähde ja lainaukset: Visa Auvinen, Suomen Joutsen – Onnekas satavuotias (2002).
TEKSTI JA KUVA: SEPPO KEMPPAINEN