Taidemaalari Anu Tuomi on punonut elämänlankaa jo 15 vuotta – näyttely huhtikuussa

Taidemaalari Anu Tuomen viimeisin Elämänlanka-sarjan näyttely tulee esille Turussa upeassa Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa huhtikuussa 2025. Aikaisemmat Elämänlangat ovat olleet elämänkerroksellisia. Uusimmat teokset ovat tunnelmiltaan tähän päivään liittyen angstisia, vaikkakin ehkä harmoniaan pyrkiviä.

Anu Tuomen teoksia on ollut esillä vuodesta 1973.

Elämänlanka-sarjaan kuuluvia näyttelyitä on ollut esillä:

2010 Ajan kanssa -näyttelyssä Galleria Finbergissa Turussa

2011 9. Tekstiilitriennaalissa Wäinö Aaltosen museossa Turussa, Oulun ja Joensuun taidemuseoissa, Kaarinan ja Auran kirjastojen näyttelytiloissa

2015 Forssan Finlayson- museossa

2019 Sarkamuseon mustassa Riihisalissa

2022 Anu Tuomen Väristä-näyttelyssä WAMissa sekä Punainen lanka -näyttelyssä Saarijärven museossa.

”Sarjasta on muodostunut muistonäyttely äidilleni (1923 – 2022).  Hän oli mesenaattini, kannustaja ja kriitikko tarpeen mukaan”, Anu Tuomi kertoo.

Akryylimaalauksiin on yhdistetty tekijän perheen vanhoista vaatteista ja räsymatoista purettuja lankoja ja kuteita maalausgobeliineiksi. Teoksista saattaa syntyä mielikuvia ajan ja elämän virtaamisesta sekä eri ikäkausien vuorovaikutuksista. Yksityiskohtien materiaalit, värit ja kuosit voivat synnyttää myös yleisemmällä tasolla muistoja ja tarinoita menneestä ajasta ja tavoista kierrättää tekstiilejä. 

Tuomen taiteelliseen työskentelyyn ovat vaikuttaneet suvun työläistaustan lisäksi lapsuuden leikit tilkuilla ja langanpätkillä. 70-luvulla Tuomi työskenteli Turun punatiiliseinäisessä Verkatehtaassa. Naisten työolot olivat silloin öljymaalausten aiheina. Myös vierailut Pariisin gobeliinitehtailla ja Vietnamin silkkiompelimoissa ovat olleet vaikuttavia.  ”Valo taittuu lankoihin sitoutuneissa väreissä aivan eri tavalla kuin maalausten pigmenteissä”, Anu Tuomi kuvailee.

Taiteellisen toiminnan lisäksi Tuomi on toiminut Turun Piirustuskoulun maalauksen opettajana sekä Turun ammattikorkeakoulussa kuvataiteen yliopettajana ja koulutuspäällikkönä 2000–2012. Hän sai Suomen kulttuurirahaston elämäntyöpalkinnon 2014.

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli, Turku 2.–29.4.2025

Avajaiset tiistaina 1.4. kello 18 ja taiteilijatapaaminen lauantaina 12.4. kello 12 – 15. Avajaisiin ja taiteilijatapaamiseen on vapaa pääsy.

www.anutuomi.fi

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli

Toiminnanjohtaja Aira Kuvaja, p. 0440 550 370, taide.kappeli@gmail.com

Seiskarinkatu 35, Hirvensalo, Turku

Avoinna ti-ke ja pe 11-15, to 11-18.30, la-su 12-15. Pääsymaksu 7,5/5 €.

www.taidekappeli.fi