Turun musiikkijuhlat esittää vuonna 2024 laajan, kansainvälisen ja monipuolisen ja ohjelmiston. Luvassa on poikkeuksellisen pitkät juhlaviikot, joiden ohjelmistosta löytyy jokaiselle kulttuurinautintoja.
Turun musiikkijuhlien vuoden 2024 juhlaviikkoja vietetään 8.-29. elokuuta. Juhlaviikoilla on yli 30 upeaa konserttia ympäri Turkua.
”Iloitsen siitä, että koko ohjelmiston läpileikkaavana ajatuksena on kansainvälisyys, sillä jokainen konsertti linkittyy Euroopan tai maailman keskustelunaiheisiin laajemmin. Tarjolla on musiikin lisäksi elämyksiä, joissa musiikki, taide, arkkitehtuuri, tarinat, ruoka ja kiinnostavat paikat sekä ihmiset kietoutuvat yhteen”, Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Laura Päiviö-Häkämies kertoo.
Kaikujen temperamentti Hirvensalon Taidekappelissa
Vuoden 2024 ohjelmassa näkyy vahvasti Turun musiikkijuhlien residenssitaiteilijan Aliisa Neige Barrièren kädenjälki. Hän on suunnitellut ajatuksia herättävän konserttisarjan, joissa hän myös itse esiintyy joko johtamassa orkesteria tai soittamassa.
Tähän kolmen konsertin sarjaan kuuluvat konsertit Songs of Judith 12.8. Sibelius-museossa yhdessä Suomalaisen barokkiorkesterin kamarimusiikkikokoonpanon kanssa, Kaikujen temperamentti 13.8. Pyhän Henrikin ekumeenisessa Taidekappelissa yhdessä tanskalaissellisti Jakob Kullbergin kanssa sekä Toinen sydän 22.8. Turun konserttitalolla. Tähän huippukonserttiin dramaturgian on tehnyt Aleksi Barrière. Solistina on mezzosopraano Fleur Barron ja näyttelijänä Akseli Kouki. Kapellimestari Aliisa Neige Barrière johtaa Turun filharmonista orkesteria.
”Musiikin historia ei ole lineaarinen, vaan täynnä salaisia reittejä, aukkoja ja umpikujia, joissa kummittelevat hiljaisuuteen pakotettuja ääniä. Kolmen erikoisesti kuratoidun ohjelman kautta lähdemme löytöretkelle renesanssista nykyaikaan, historiaan, joka ei ole vielä kokonaan kartoitettu, eikä kirjoitettu”, Aliisa Neige Barrière tiivistää.

Taiteiden yönä Pitsihuvilan syleilyssä Ruissalossa
OP Turun Seudun kauniiksi restauroima huvila Villa Leppäniemi tammimetsän keskellä Ruissalossa avaa ovensa Turun musiikkijuhlien konserteille Taiteiden yönä 15.8.
1870-luvun alussa rakennetussa Leppäniemen pitsihuvilassa kuulijat pääsevät nauttimaan tunnelmallisista Taiteiden yön konserteista luonnon keskellä. Taiteilijat viulisti Rebecca Roozeman sekä sellisti Artturi Aalto vievät kuulijansa Reinhold Glièren, Camille Saint-Saënsin sekä Maurice Ravelin upeiden teosten pariin.
